Mirkka Torikka päätti downshiftata koko elämänsä. Hän peruutti omakotitalon emännästä kerrostaloasujaksi ja avioliitosta seurusteluun ja deittailuun. ”Leskeksi jäätyäni päätin, etten eläisi kuormittavaa elämää.” Kuva: Jouni Harala
Mirkka Torikka päätti downshiftata koko elämänsä. Hän peruutti omakotitalon emännästä kerrostaloasujaksi ja avioliitosta seurusteluun ja deittailuun. ”Leskeksi jäätyäni päätin, etten eläisi kuormittavaa elämää.” Kuva: Jouni Harala

Mirkka Torikka ei pidä eroaan epäonnistumisena. – Onko suhde arvokas vain, jos se kestää loppuelämän? Emme luvanneet kenellekään olla yhdessä ikuisesti.

Siitä on nipin napin kaksi kuukautta, kun päätoimittaja Mirkka Torikka, 39, ja juontaja Sami Kuronen, 43, ilmoittivat erostaan somessa. Seurustelu etäsuhteessa oli kestänyt noin neljä vuotta. Yhteisessä eroviestissä pari kiitteli toisiaan upeista vuosista ja kertoi jatkavansa ystävinä.

Sillä tavalla moni muukin eropari sanoo, vaikka oikeasti pinnan alla kytisi kauna ja katkeruus.

Tänä aamuna Sami heittää Mirkan keskustaan autollaan. Jyväskylässä asuva Mirkka on viettänyt viikon Helsingissä työasioissa ja yöpynyt tutusti Samin luona Vantaalla. Kummankin tyttäret ovat käyneet yhdessä keppihevosleirillä ja piipahtaneet Samin töissä Radio Suomipopilla. Seuraavalla viikolla Mirkka vie lapset äitien ja tyttärien ratsastusleirille Keski-Suomeen.

Mitä tästä erosta pitäisi oikein ajatella?

Emme luvanneet loppuelämää

Mirkka Torikkaa turhauttaa. Hän on eksynyt lukemaan eroaan koskevaa keskustelua netissä, vaikka hyvin tietää, ettei kannattaisi. Tietenkin siellä vähätellään, ettei etäsuhde ollut mikään oikea parisuhde ja tiedettiin, ettei tuollaisesta mitään tulisi.

”Suhteen loppu ei mitätöi siinä koettuja asioita.”

– Miten niin? Tulihan siitä neljä huikeaa vuotta! Suhteen loppu ei mitätöi siinä koettuja asioita. Miksi ei voisi olla onnellinen määräaikaisesti? Onko suhde arvokas vain, jos se kestää loppuelämän? Mirkka ­kysyy.

Aiemmin Mirkkaa nipisti aina, kun ihailtiin, miten jotkut olivat olleet naimisissa vaikkapa 60 vuotta. Se etappi jäi omassa avioliitossa näkemättä, kun Mirkka jäi leskeksi 35-vuotiaana.

– Silloin tuli olo, että kuulun luovuttajiin – vaikka eihän minulta kysytty. Mieheni sairastui ja kuoli.

Tällä kertaa Mirkka on päättänyt, ettei tunne vähemmyyttä tai syyllisyyttä suhteensa päättämisestä.

–  En halunnut pakottaa uutta parisuhdettani minkäänlaiseen muottiin. Emme luvanneet kenellekään olla yhdessä ikuisesti.

Seurapiireistä eräjormaksi

Etäsuhteen ajan Mirkka eli vähän kuin kahdessa todellisuudessa. Toisessa hän oli kahden lapsen totaaliyksinvanhempi: siis leskiäiti, jolla ei ollut sitä toista vanhempaa ottamassa koppia lapsista, jakamassa taloudellista vastuuta ja sumplimassa arjen kulkemisia.

Toisessa hän oli tyttöystävä, jonka kalenteri täyttyi ulkomaanmatkoista, festareista, gaaloista ja illallisista. Ne olivat ihania, kohottavia kokemuksia, jotka tulivat elämään juuri täydelliseen aikaan. Jotkut kutsuivat seurustelua suhteeksi, jossa otettiin vain kermat kakun päältä: arjesta ei tarvinnut murehtia.

– Ja niinhän se olikin. Aina kun tapasimme, se oli kuin juhlaa. Sain kokea mielettömiä juttuja ja olen niistä valtavan kiitollinen.

Jossain vaiheessa Mirkka alkoi ymmärtää, ettei suhde voisi jatkua pelkkänä humuna loputtomiin. Ei hänen elämäntilanteessaan. Kun hän oli matkoillaan, hän oli poissa lastensa luota. Jos hän satsaisi omaan reissuun, riittäisivätkö rahat lasten menoihin?

”Aloin tuntea huonoa omaatuntoa jatkuvista aikuisten lomista.”

– Aloin tuntea huonoa omaatuntoa jatkuvista aikuisten lomista, vaikka ajattelenkin, että jokaisella vanhemmalla on niihin täysi oikeus. Mietin kuitenkin, olivatko ne minun unelmiani, Mirkka sanoo.

– Edellisessä suhteessani olin ollut viimeiset vuodet omaishoitaja, nyt edustin gaaloissa. Niiden roolien välillä on aikamoinen loikka.

Liikunta on toiminut Mirkalle terapiana eron keskellä. ”Tuntuu hyvältä kuulua ryhmään ja että joku kysyy, olenko muistanut syödä. PT kiusaa, että kyykkää nyt, jos haluat pepun, jota joku vielä katsoo.” Kuva: Jouni Harala
Liikunta on toiminut Mirkalle terapiana eron keskellä. ”Tuntuu hyvältä kuulua ryhmään ja että joku kysyy, olenko muistanut syödä. PT kiusaa, että kyykkää nyt, jos haluat pepun, jota joku vielä katsoo.” Kuva: Jouni Harala

Eikä Mirkan sielunmaisema tainnut sittenkään löytyä Dubain Burj Khalifasta samppanjalasi kädessä. Ennemmin se löytyy Keski-Suomesta mökiltä, missä saunotaan, laitetaan ruokaa kesäkeittiössä ja katsellaan auringonlaskua järven rannassa.

– Siellä olen onnellisimmillani. Olen sittenkin eräjorma, joka ei pelkää liata käsiään, ja minulla on perhekeskeiset haaveet.

Elämän leppoistamista

Parisuhteen päivittäminen ystävyydeksi on osa Mirkan projektia leppoistaa koko elämä. Se tarkoittaa kaiken sellaisen karsimista, mikä tuntuu kuormittavalta.

– Jotkut downshiftaavat, toiset konmarittavat. Minä sovellan nyt niitä ajatuksia koko elämääni.

Mirkka jäi aikoinaan leskeksi keskellä omakotitalon homeremonttia. Talo purettiin perustuksiinsa ja rakennettiin uudelleen. Tärkeä kotitalo on nyt vaihtunut kerrostalohuoneistoon. Siellä suurin urakka on ollut pariston vaihtaminen palohälyttimiin.

– Halusin tehdä samoin ihmissuhteessani: hengittää helppoa elämää ilman, että kenenkään pitää taistella, tuntea syyllisyyttä tai riittämättömyyttä.

Siksi erokin päätettiin hoitaa mahdollisimman helposti. Sen sijaan, että olisi tarvinnut puolittaa yhteistä omaisuutta, tehtiin ystävyyssopimus.

– Emme todellakaan kääntäneet kaikkia kortteja vaan päätimme erosta ennen sitä. Etäsuhteessa on etuoikeus erota matalalla kynnyksellä, Mirkka sanoo.

– Vain tunteiden osalta ero ei ollut helppo: eihän rakkaus ole kadonnut mihinkään.

Pelottavinta, mitä erosta on seurannut, on ajatus yksin jäämisestä.

– Joskus niissä hetkissä iskee paniikki. Minusta on luonnollista tarvita toista vierelle. En halua kuulua porukkaan, joka uhoaa, ettei tarvitse ketään, Mirkka pohtii.

Aikuiset ovat päättäneet tehdä kaikkensa, ettei Mirkan lasten tarvitse uudelleen kokea läheisen menettämistä. Siksi tyttäriä kuskataan edelleen yhteisiin harrastuksiin.

”En kestä ajatusta, että jarruttaisin toista nauttimasta menestyksensä tuomista tilaisuuksista.”

Mirkka tuntee siirtymisen ystäviksi vapauttaneen velvoitteista.

– En kestä ajatusta, että jarruttaisin toista nauttimasta menestyksensä tuomista tilaisuuksista. En halua voivotella, ettei minulla ole vapaaviikkoja vanhemmuudesta. On etuoikeus saada pitää lapset itselläni koko ajan. Olen maksanut siitä kovan hinnan.

Mirkka kokee, että parisuhdeasetusten purkaminen on myös muuttanut kemiaa osapuolten välillä. Toista katsoo nyt uusin silmin.

– Tuntuu kuin olisin palannut alkuaikojen fiiliksiin, siihen kun käydään treffeillä, Mirkka sanoo.

Mirkka Torikka

  • 39-vuotias yhteisöpedagogi, toimittaja ja nuorten päihdetyön ammattilainen.
  • Päätoimittaja ehkäisevän päihdetyön ja elämänsuojelun lifestyle-lehti
  • Freestylessä.
  • Lapset 13- ja 8-vuotiaita.
  • Jäi leskeksi 35-vuotiaana juuri ennen kymmenettä hääpäiväänsä.
Elämä voittaa

Sami Kurosesta eronnut Mirkka Torikka: ”Miksi ei voisi olla onnellinen määräaikaisesti?”

Uusi suhde, etä- sellainen tai ei, heti leskeksi jäätyään harvoin onnistuu ja kestää. "Laastarina" toimii jonkin aikaa, mutta mikäpäs siinä, kunhan molemmat osapuolet tyytyväisiä. Koettu on. Lesken pitää surra ja elää omaa elämää tarpeeksi pitkään ennen kuin aloittaa uuden suhteen. Näin se vain menee.
Lue kommentti

Sami Minkkinen kertoo uudessa blogikirjoituksessaan, miten hänen uusi suhteensa sai alkunsa.

Havaintoja parisuhteesta -blogia kirjoittava Sami Minkkinen kertoo kahdessa uusimmassa tekstissään tuoreesta parisuhteestaan ja siitä, miten kaikki sai alkunsa.

Viime toukokuussa avioerostaan kirjoittanut Minkkinen sai myrskyn aikaan kerrottuaan jättäneensä vaimonsa rakastuttuaan toiseen. Ex-parin toinen yhteinen lapsi oli tuolloin alle kaksi kuukautta vanha, mikä synnytti paljon keskustelua ja kritiikkiäkin blogin lukijoiden keskuudessa.

Minkkinen kertookin muutama päivä sitten julkaistussa tekstissään, että moni on yhä ihmetellyt nopeaa muutosta.

– Muutama lukijani on ääneen pohtinut, että miten voi olla mahdollista, että olen jättänyt kaiken vanhan taakseni vain sen vuoksi, että olen jäänyt jumiin häneen silmiinsä. Pienenä vihjeenä voisin mainita, että ne silmät nähtyänne tekin jättäisitte. Ne on nimittäin silmät, joihin aivan varmasti jää kiinni niin miehet kuin naisetkin.

Minkkinen listaa myös muita syitä kipinän syttymiselle.

”Silloin en vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään.”

– Eihän ne silmät tietenkään ihan ainoa syy ollut. Ensimmäisen kerran tavatessamme toki uppouduin niihin täysin, koska ne olivat kauneimmat silmät, mitkä olin koskaan elämässäni nähnyt. Silloin en vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään, joka oli piilotettu pitkän paidan alle. Se on ollut se toinen syy. 

– Lopullinen niitti tähän kaikkeen oli, kun sain lahjan, joka oli paketoitu jalkapalloseura Liverpoolin lahjapaperiin. Sen jälkeen oli hyvin vaikea kieltäytyä yhtään mistään.

Uudemmassa blogikirjoituksessaan Minkkinen tavanneensa seurustelukumppaninsa ensimmäistä kertaa bussimatkalla. Minkkinen istuutui vastakkain vielä tuntemattoman naisen kanssa ja oli nopeasti myyty.

– Elämä on täynnä kohtaamisia. Toiset ovat merkityksellisempiä kuin toiset. Haluan kertoa yhdestä kohtaamisesta. En tiennyt sellaista voivan edes olla olemassa. Olen kuullut puhuttavan, että ihmisen katseesta voi nähdä hänen menneisyytensä. Edessäni olivat silmät, joista näki kauemmas kuin heti uskalsin edes katsoa. Tiedättehän sellaisen katseen, jonka nähtyään haluaa vain pitää lähellä.

 

Minä rakastan sinua. Suoraan kameraan. Sanokaa se hänelle, jota rakastatte. #havaintojaparisuhteesta #kesä #rakkauspuhe

Henkilön Sami Minkkinen (@havaintojaparisuhteesta) jakama julkaisu

– Se hetki oli merkitsevä. Hetki, joka johti rakastumiseen. Kahden särkyneen ihmisen katseet, jotka kohtasivat jossakin siellä, missä suuret rakkaustarinat alkavat. Istuimme pöydän eri puolilla, mutta silti katseittemme takana pidimme toisistamme jo tiukasti kiinni, Minkkinen kirjoittaa.

Minkkinen on kertonut blogissaan myös esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa etäsuhteessa eläminen on ollut uuden kumppanin kanssa.

Blogin kirjoittamisen lisäksi Minkkinen tullaan näkemään uuden Kielletty rakkaus -sarjan tuotantokauden juontajana. Uudet jaksot alkavat ensi syyskuussa.

Tyttäreni 5v

Sami Minkkinen rakastui bussissa tuntemattoman naisen silmiin: ”Silloin en ollut vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään”

Minkkinen on kaikessa kuvottavuudessaan kuvottavin miehenkuvatus mitä maa päällään kantaa. Jos itse olisin 2kk vanhan vauvan isä niin pääprioriteettini olisi nyt ja vuosia eteenpäin lapseni, ei toisen naisen perse tai silmät. Oksettava pelle kertakaikkiaan.
Lue kommentti

Anna Puun teinikuva on herättänyt hilpeyttä Instagramissa.

Vanhojen valokuvien seasta löytyy joskus melkoisia aarteita. Nyt varsinaisen helmen laatikoiden kätköistä on löytänyt muusikko Anna Puu, 35. Hän julkaisi Instagramissa kuvan itsestään 90-luvulta.

Ensi syksynä toisen kerran The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana toimiva Puu kertoo, että kuvassa hän on Kreetalla leirikoulumatkalla. Ikää hänellä on ollut silloin noin 15 vuotta.

– Muistan, että Björk piti sen hiuksia tuolleen sykeröillä ja tietty fanityttönä minä myös, Anna Puu on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on lisännyt hashtägiksi esimerkiksi nuorikapinallinen ja teinianna.

Ainakin 90-luvun teinit tunnistavat kuvasta myös monta muuta ysärivillitystä: farkkurepun, liian isot reisitaskuhousut, skeittikengät ja lasit, joissa on oranssit linssit.

Kuva on herättänyt hilpeyttä myös kommentoijissa: ”Ootko tää sinä?” eräs kommentoija ihmettelee.

Oletko sinä löytänyt hauskan nuoruuskuvan itsestäsi? Lähetä se meille ja kerro, mikä tekee kuvastasi erityisen!