”Tuskin kukaan nainen nauttii, jos kiloja tulee lisää, mutta paino tuntuu nykyään elämässäni hyvin pieneltä asialta”, Raakel sanoo.

Raakel Lignell antoi kasvot onnistuneelle elämäntaparemontille, mutta sitten sairastelu vei huippukunnon. Kävi niin kuin Raakelille monesti ennenkin. – Elämä muistutti taas, ettei sitä voi hallita.

Sekin on tainnut taas sortua mässäilemään.

Raakel Lignelliä nolotti, vaikka hän hyvin tiesi, ettei siihen ollut mitään syytä.

Mutta ihan varmasti joku ajatteli hänestä nyt niin.

Hän oli antanut kasvot onnistuneelle elämäntapamuutokselle: Pudottanut painoa yli viisikymmentä kiloa ja pienentynyt seitsemän vaatekokoa. Treenannut itsensä huippukuntoon, voittanut Tanssii tähtien kanssa -kilpailun, laatinut terveellisen elämän oppaita, blogannut ja luennoinut pysyvästä painonhallinnasta. Löytyiköhän Suomesta ketään, joka ei olisi kuullut Raxun rempasta?

Mutta nyt elämänmuutosonnistuja makasi voimattomana sohvalla toivoen, että nosturi olisi tullut nostamaan ylös. Koko ajan väsytti, eivätkä siihen auttaneet kunnon yöunet, ei terveellinen ruokavalio eikä liikunta. Kaiken lisäksi vanha lonkkavaiva oli alkanut vihoitella ihan tosissaan, ja lääkäri oli määrännyt Raakelille pakkolepoa.

Tällaistako loppuelämäni nyt on? Jatkuvaa kipua? Tuleeko enää milloinkaan päivää, jolloin ei koske? Mitä jos en voi enää koskaan urheilla? Raakel mietti.

Viidenkympin kriisi

– Viidenkympin kriisi tuli pari vuotta etuajassa, joulukuussa tasavuosia täyttävä Raakel sanoo nyt muistellessaan synkimpiä fiiliksiään.

Lämpimänä syyspäivänä maailma näyttää jo valoisammalta, vaikka kuluneet pari vuotta ovatkin olleet ”ihan paskaa”, kuten suorasanainen Raakel sen muotoilee.

Kaksi vuotta sitten Raakelilla havaittiin kilpirauhasen vajaatoiminta, ja vuosi sitten hänen lonkkansa leikattiin. Nyt Raakel on kuitenkin päässyt tanssitunnille pitkän tauon jälkeen.

– Oli ihanaa, mutta nyt kyllä tunnen sen kropassani. Se on vain täytynyt hyväksyä, että palautuminen on tässä iässä jo hitaampaa. En ole enää niin ketterä, en fyysisesti enkä psyykkisesti.

Raakel oli kärsinyt lonkkavaivastaan nuoruudestaan lähtien. Hän keksi pitkään tekosyitä lykätä leikkausta, koska tiesi, ettei voisi treenata sen jälkeen kunnolla pitkään aikaan. Mutta kun nukkuminenkin muuttui kipujen takia vaikeaksi, ei ollut enää vaihtoehtoja.

Vaikka itse operaatio sujui hyvin, toipuminen on takkuillut. Kun lonkan virheasento viimein korjattiin, muu kroppa hämmentyi ja alkoi vuorostaan vihoitella erilaisilla kolotuksilla. Kepeillä kinkkaaminen sai olkapään tulehtumaan.

– Kivut ovat syöneet energiaani. Liike olisi lääke, mutta koska totutunlainen jumppaaminen ei ole ollut nyt mahdollista, möröt ovat päässeet aina välillä kylään. Olkapäätulehduksen takia en voinut edes soittaa viulua. Se oli ennen liikuntaa keinoni purkaa huonoja fiiliksiä. Synkimpinä hetkinä olen käynyt läpi monenlaisia tunteita aina itsesäälistä epätoivoon ja häpeään.

Juuri niinä hetkinä Raakel on miettinyt sitäkin, mitä muut hänestä ajattelevat.

– On käynyt mielessä, olenko nyt pettänyt kaikki, joille olen ollut esimerkkinä ja innoittajana. Ja samalla kuitenkin tiedän, että en. Tämä on minun elämääni, eikä sairauksille voi mitään.

Kovempi kuin kundit

Kilpirauhasen vajaatoimintaa Raakel osasi alkaa epäillä, kun aloitekyky arkisiin askareisiin katosi. Yhden burn outin kokeneena hän tunnisti, että tällä kertaa ei ollut kyse loppuunpalamisen kaltaisesta uupumuksesta.

– Jaksoin kyllä innostua töistäni, mutta kotona hommat seisoivat. Meillä on ollut aina kotona paljon puuhaa, koska sekä talo että piha ovat isoja, mutta nyt en jaksanut yhtään puuhastella. Väsyneenä tai kipeänä käännyn myös helposti sisäänpäin, en jaksanut olla vapaalla sosiaalinen ja tavata ihmisiä.

Oikeaa lääkitystä on etsitty jo parin vuoden ajan, ja nyt näyttää, että ollaan vihdoin oikealla tiellä. Samassa ajassa Raakel on ehtinyt tehdä sairauden kanssa sinunkaupat ja kutsuu sitä nyt tuttavallisesti ”kilppariksi”.

”Oli mahtavaa oli vetää rankempia treenejä kuin parikymppiset kundit vieressä.”

– Alan taas tunnistaa itseni, hän sanoo.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa on ollut Raakelin suvussa muillakin. Yksi syy sairauden laukeamiseen saattoi silti olla liian kova treeni, joka sotki hormonitoiminnan. Parhaimmillaan Raakel treenasi joka päivä useamman tunnin ajan kerrallaan ja valitsi ryhmäliikuntatunneista aina raskaimmat.

– En silti kadu ajanjaksoa, vaan muistelen kaiholla, kuinka mahtavaa oli vetää rankempia treenejä kuin parikymppiset kundit vieressä. Olen niin onnellinen, että sain kokea liikuntaan hullaantumisen!

Raakel kuvailee eläneensä yli nelikymppiseksi vailla varsinaista kosketusta omaan kehoonsa. Siksi kuntokin pääsi aikoinaan rapistumaan, ja kiloja kertyi varkain.

– Oli ihanaa löytää oma keho, nähdä mihin kaikkeen se pystyy ja kuinka paljon se pystyy tuottamaan minulle mielihyvää.

Pikku hiljaa Raakel on saanut taas luvan aloittaa liikkumisen, mutta body combatin sijasta nyt on mentävä mieluummin body balanceen. Entiset tappo­treenit on ollut pakko unohtaa toistaiseksi, ehkä jopa ikuisesti.

– Nyt vain herättelen kehoani, houkuttelen pikku hiljaa kivun ohi, vahvistan liikeratoja. Lempeän voimistavaa liikuntaa – mutta on se vain välillä niin kauhean tylsää.


Luopumissurua

Samaan saumaan sairastelun kanssa osui toinenkin iso elämänmuutos: koti alkoi tyhjentyä, kun lapsi toisensa jälkeen muutti pois.

Lignellien iso talo Sipoossa oli ollut aina täynnä ääntä ja elämää, mutta nyt tuntui, että seinät huusivat tyhjyyttä. Viidestä lapsesta asuu kotona enää kuopus, hänkin jo abi.

– Se on kyllä ollut identiteettikriisin paikka. Olen ollut yli kaksikymmentä vuotta äiti, hoivannut ja huolehtinut, ja yhtäkkiä minua ei enää tarvitakaan samalla tavalla kuin ennen. Olen joutunut miettimään uudestaan, kuka minä olen. Mitä minä haluan elämältäni?

Raakel on huomannut myös osien vaihtuneen: enää hän ei olekaan se viisas aikuinen, joka on aina oikeassa ja opastaa, vaan nykyään tuntuu, että lapset opettavat häntä monessa asiassa – ja pitävät myös perillä maailmanmenosta.

– Ihailen lastemme sukupolvea. Tuntuu, että he ovat paljon valmiimpia ja fiksumpia ja ymmärtävät koko maailmaa paremmin kuin itse tuon ikäisenä.

Perhe pyrkii edelleen kokoontumaan yhteen säännöllisesti, mutta tapaamiset ovat harventuneet, ja niistä pitää nykyään sopia kalentereiden kanssa. Aikuistuvilla lapsilla alkaa olla aikuisten kiireet. Lasten aikuistumisen seuraaminen on ollut Raakelille yhtä aikaa haikeaa ja ihanaa, sekoitus ylpeyttä ja huolta.

– On ihanaa, että lapset pääsevät oman elämän alkuun, saavat opiskelupaikkoja, omia asuntoja ja kivoja tyttö- ja poikaystäviä, mutta miksi minua silti itkettää? Viime vuodet ovat olleet haikeaa luopumissurua: elämä on myös luopumista, sen olen joutunut nyt hyväksymään.

Vähän armoa

Lasten aikuistuminen tuo Raakelin ja hänen puolisonsa Nicken kokonaan uuteen tilanteeseen. Pariskunta ei ole koskaan ollut ihan vain kahden, sillä suhteen alkuvaiheessa Raakelilla oli jo esikoistyttärensä.

– Onneksi viihdymme yhä aidosti hyvin toistemme seurassa, Raakel sanoo.

– Nyt meillä on taas mahdollisuus tavata ystäviämme yhdessä, mutta myös tehdä kumpikin omia juttujamme. Ruuhkavuosien jälkeen minulla on aika kova tarve myös hiljaisuudelle ja rauhalle ja ihan vain olemiselle, kuten sohvalla lueskelulle.

Sohvalle pötkähtämistä Raakelin on pitänyt opetella, sillä itsensä piiskaaminen on ollut hänelle aina löysäilyä tutumpaa.

– Viulunsoitto opetti minulle jo varhain, että aina voi parantaa, kehittyä ja tehdä asiat vielä paremmin. Se on leimannut ajatteluani hyvin vahvasti kaikessa, mitä olen tehnyt. Mutta nyt on ollut pakko treenata vaihteeksi armollisuutta itseään kohtaan.

”Olen jo oppinut, että vaikka välillä tuntuisi kuinka pahalta, sekin menee ohi.”

Armollisuutta ja myötätuntoa Raakel toivoisi muidenkin harjoittelevan – sekä itseään että toisia kohtaan.

– Viime vuodet ovat olleet minullekin hyvä muistutus siitä, ettei elämä ole aina hallittavissa. Juuri kun olin ajatellut, että homma on hanskassa, peliin puuttuikin tekijä x. Sitten on vain löydettävä keino sopeutua. Tähän ikään mennessä olen jo oppinut, että vaikka välillä tuntuisi kuinka pahalta, sekin menee ohi.

Raakel pohtii, että juuri ikä ja itsetuntemus ovat helpottaneet sopeutumista nykyiseen tilanteeseen – siitä huolimatta, että hän ehti jo omaksua uuden, liikkuvan ja energisen ihmisen identiteetin.

– Tykkään kyllä itsestäni enemmän jumppaavana, mutta minuuteni ei ole mitenkään siitä kiinni.

Kiloista viis

Ja nyt lopetetaan rypeminen. Vaikka viime vuosiin on kasautunut kaikenlaista harmia, Raakel ei halua kuulostaa nihkeältä valittajalta. Hän höystää juttujaan koko ajan televisiosta tutulla remakalla naurullaan.

– Elämä nyt on välillä tämmöistä, ja kaikilla on aina omat taistelunsa ja taakkansa. Minä olen elämässä edelleen kirkkaasti saamapuolella, hän sanoo.

– Mutta selvästi minulla on menossa jonkinlainen nahanluomisen aika.

Kesätauon jälkeen Raakel on jälleen ruudussa: hän juontaa Studio55:n aamuja maanantaisin ja torstaisin. Maanantain lähetysten teemana on hyvä olo, torstaisin hän käy läpi katsojien lähettämiä terveyskysymyksiä yhdessä lääkäri Tapani Kiminkisen kanssa.

– Työ tuo valtavasti iloa elämään. On ihanaa tavata uusia ihmisiä, oppia ja uppoutua joka viikko eri teemoihin. Jos jotakin toivon, niin sitä, että pystyisin säilyttämään uteliaisuuteni loppuelämäni ajan.

Televisiokamera on kuitenkin armoton, ja esiintyessään tulee asettuneeksi alttiiksi arvostelulle, sen Raakelkin on saanut kokea. Terveelliset elämäntavat tulivat aikoinaan Raakelin elämään jäädäkseen, mutta kilpirauhasen vajaatoiminta hidastaa aineenvaihduntaa. Vaikka Raakel suosii yhä kasviksia, välttää höttöhiilareita ja sokereita, sekään ei ole viime aikoina riittänyt.

– Tuskin kukaan nainen nauttii, jos kiloja tulee lisää, mutta paino tuntuu nykyään elämässäni hyvin pieneltä asialta. Minäkuvani ei ole koskaan rakentunut ulkonäölle, ja olen saanut tuntea itseni viehättäväksi ja rakastetuksi ihan kaiken kokoisena, hän sanoo.

– Eniten kaipaan sitä energiaa ja hyvää oloa, jonka hikiliikunnasta saa. Hoikistuminen oli vain bonusta.

Kriisi: selätetty

Kun väsymyksen tuomat erakkofiilikset ovat alkaneet helpottaa, Raakel on alkanut haaveilla uudesta, jännittävästä vapaa-ajastaan. Itselleen hän on luvannut alkaa tavata taas ystäviään enemmän.

– Läheiset ihmisethän ovat oikeasti tärkeintä elämässä! Mitä väliä on jollakin kodin siisteydellä? Olen päättänyt, että tästä lähtien meille saa tulla, vaikka koti ei olisi kuosissa.

Kesällä Raakel ja Nicke viettivät jo yhteistä satavuotispäivää, vaikka Raakelin viralliset viisikymppiset ovatkin vasta joulukuussa. Ajatus uudesta vuosikymmenluvusta tuntuu yllättävän hyvältä. Raakel uskoo, että ikäkriisi on nyt selätetty. Moni asia elämässä on niin paljon paremmin kuin nuorempana.

– Viihdyn nahoissani. Tunnen itseni ja ominaislaatuni, minun ei tarvitse puskea itseäni enää toisenlaiseksi. Olemiseen on tullut uutta rentoutta ja seesteisyyttä. Ei tarvitse enää juosta minkään perässä tai olla koko ajan saavuttamassa jotakin, Raakel kertoo.

– Näen peilissä ennen kaikkea täydesti eläneen naisen. Ikä näkyy jo kehossani, mutta saakin näkyä. Ja sitä paitsi: olen yhä paremmassa kunnossa kuin kolmikymppisenä.

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Raakel Lignell

  • Syntyi 13.12.1966 Mikkelissä, asuu Sipoossa.
  • Studio55:n juontaja. Tuli alun perin tunnetuksi viulistina, mutta
  • jätti ammatti-muusikon uran 90-luvun lopulla. Toiminut muun muassa tuottajana ja tv-toimittajana. Kirjoittanut hyvinvointiin ja painonhallintaan liittyviä oppaita ja myös blogannut ja luennoinut aiheesta.
  • Naimisissa näyttelijä Nicke Lignellin kanssa.
  • Viisi lasta, joista nuorinkin tulee täysi-ikäiseksi tänä vuonna.
Vierailija

Sairastelu romutti Raakel Lignellin huippukunnon: ”Nyt on pakko treenata armollisuutta”

Nollakunnosta haluttin hetkessä huippukuntoon? Ei tarvitse olla Einstein, että tajuaa, että keho ja mieli ei aikuisiällä, vaihdevuosien kynnyksellä kestä moista. Hänelle oli sanottu, että pitää hillitä tahtia, ei uskonut. Toivottavasti kovin moni suomalainen nainen ei ole mennyt tuohon samaan itsensä sairastuttamishuumaan. Voi verrata uskovaisten hihhulointiin. Liika on liikaa.
Lue kommentti

Riitta Väisänen tubettaa tuttuun rönsyilevään tyyliinsä kaikenlaisista asioita vaihdevuosista "sote-sotkuun". Tukka on pöyhkeä ja päällä on leopardikuosia.  – Tubessa tärkeintä on olla oma itsensä, Riitta neuvoo.

”No heippa teille kaikille!” Riitta Väisäsen aloittaa esittelyn omalla Youtube-kanavallaan vanhaan tuttuun tyylinsä.

”Tää on niinku vähän niinku mun kanava”, Riitta jatkaa esittelyään. Pitkän uran televisiojuontajana tehneen Riitan mielestä on kiva olla tube-kanavalla ”jos vaan on niinku kuva silleen hyvä ja näyttää hyvälle”, Riitta kertoo videolla ja pöyhii tuuttuun tapaan pöyhkeitä hiuksiaan. Tallella on sama iloinen olemus, bling bling -tyyli ja toisinaan hieman sivupoluille poukkoilevat jutut – mahtavaa! 

– Mietin vuoden ajan, että kun muut perustavat tube-kanavia, niin miksen minäkin, Riitta kertoo.

Lopullinen kimmoke tubettamisen tuli, kun digitaalinen mediatalo Splay Suomi ehdotti Riitalle oman kanavan avaamista. Ammattilaiset siis hoitavat esimerkiksi kuvauksen ja leikkauksen, mutta estradi on varattu Riitalle.   

– Sivuan tulevissa jaksoissa politiikkaa, esimerkiksi autoilua ja sakotusta. Uusin video on sellainen sotesotku-video, että voi olla, että joku loukkaantuu. Ihmiset voivat sanoa mielipiteensä ja poliitikot voi puolustautua, mutta ei niillä ole mitään puolustettaava, koska tämä sotesotku on ihan perseestä, Riitta sanoo.

”Mähän olen vähän sellainen rönttö, ja leopardi-gepardi -tyyppi.” 

Riitta on tunnetusti hyvin puhelias, joten hän on tajunnut, että netissä on aikaa löristä mielin määrin ja eksyä sivupoluille verrattuna televisio-ohjelman rajattuun aikaan. Ensimmäisissä videoissa jutunjuurta riittää esimerkiksi laihdutuksesta ja vaihdevuosista. Himohamstraus-videolla Riitta kertoo pehmolelujensa ja koriste-esineidensä keskellä taipumuksestaan hamstrata tavaraa.

”Haastattelin juuri Vesa Keskistä, ja pätkästä tuli 40 minuutin mittainen.”

Ensimmäisissä videoissa ontuu ainoastaan Pojat saunomaan -videon tuotesijoittelu, mikä saa toivomaan, että Riitta sai pätkästä hyvät rahat. Videolla Riitta lupailee menevänsä savusaunaan vieraidensa Tapparan jääkiekkojoukkueen pomo Mikki Leinosen ja Olvin pomo Lasse Ahon kanssa ja juovansa sponssilimppareita pojasta eli Tapparan SM-mitalista, mutta se jää näkemättä. Brändiyhteistöillä on ymmärrettävästi tarkoitus tehdä rahaa, mutta onneksi Riitalla on myös paljon enemmän annettavaa kuin sponssilimppareiden kehuminen. Riitta vakuuttaa, että kovempaakin kamaa on tulossa. 

– Toisin kuin poliitikot, minä lupaan puhua videoilla suoraan, Riitta vakuuttaa.

 Tube-kanavan lisäksi Riitta nähdään syksyllä Viasatilla gameshow´ssa nimeltä Puhallus.

– Kilpailussa on neljä kilpailijaa. Vakkarijäseninä ovat Niko Saarinen ja suosittu vloggaaja Papananaama. Niko Saarinenkin sai minulta lisäpisteitä. Hän on ihan symppis kaveri, joka säätää, sohlaa ja on rehellinen, Riitta kertoo.

Riitta käsittelee tubessa aiheita, joihin monen on helppo samaistua. Kuva: Kuvakaappaus Riitta Väisäsen Youtube-kanavalta.
Riitta käsittelee tubessa aiheita, joihin monen on helppo samaistua. Kuva: Kuvakaappaus Riitta Väisäsen Youtube-kanavalta.

Ota haltuun Riitta Väisäsen tubevinkit:

  1. Keksi hyvä idea: Mieti idea, jonka saa kompaktiin pakettiin. Itselläni meinaa venyä noi videot. Mieti, mitkä asiat kiinnostavat itseäsi, ja ne voivat kiinnostaa muitakin. Esimerkiksi Himohamstraus-videostani tuli hyviä kommentteja samanlaisilta hamstraavilta ihmisiltä kuin minä.

  2. Pukeudu siististi: Ulkonäössä pääasia on se, että on siisti. Mähän olen vähän sellainen rönttö, ja leopardi-gepardi -tyyppi. Naisten pitää myös vähän meikata – ei mitään hirveätä kuvausmeikkiä, mutta kumminkin.

  3. Ole oma itsesi: Pääasia on, että olet aito ja luonnollinen oma itsesi. Katso kameraan, koska videota tehdään yleisölle. Puheen pitää olla selkeätä, mutta kirjakieltä ei tarvitse puhua.

  4. Pyri laatuun: Kuvan laadun pitää olla ok.

  5. Pysy edes jotenkin mitassa: Minun tubevideoni ovat maksimissaan kymmenen minuutin mittaisia. Mitassa pysyminen on minulle haastavaa, sillä olen puhelias. Haastattelin juuri Vesa Keskistä, ja pätkästä tuli 40 minuutin mittainen. Minun pitää vähän lyhentää videota.

  6. Ota yhteyttä somefirmoihin: Ainakin tunnetut ihmiset ja ne, joilla on jo somessa paljon seuraajia, saattavat saada apua firmoilta, jotka tekevät kanavia.
  7. Vastaa katsojien palautteeseen: Vaikka olen kiireinen, minun pitää yrittää ottaa hetki, ja vastailla rauhassa katsojien palautteeseen ja kysymyksiin.

Apulaispormestari Nasima Razmyarin uuteen työhön kuuluu iltamenoja ja edustusta. –Minun pitää kuitenkin varoa, etten vietä iltoja kulttuuririennoissa liian usein. Haluan olla paikalla, kun lapseni menee nukkumaan.

Hiljattain Helsingin apulaispormestarina aloittaneelle Nasima Razmyarille, 32, on tapahtunut muutamassa vuodessa paljon, tärkeimpänä Jonas-pojan syntymä 11 kuukautta sitten. Hän haluaa säilyttää sopivan tasapainon perhe-elämän ja mieluisan työn välillä.

– Parisuhteen yhteistä aikaa on nyt vähemmän. Meidän pitäisi oppia ottamaan enemmän omaa aikaa. Ei ole hyvä, jos vanhemmat elävät vain lapsensa kautta, Nasima miettii.

– Minun pitää kuitenkin varoa, etten vietä iltoja kulttuuririennoissa liian usein. Haluan olla paikalla, kun lapseni menee nukkumaan ja iltapesulle.

Minun osoitteeni -haastattelussa Nasima vertaa afganistanilaisia taustojaan ja puolisonsa Johan Fagerin suomenruotsalaisia juuria.

– Kulttuureissamme on paljon samaa: ollaan yhteisöllisiä, perhekeskeisiä ja molemmissa kulttuureissa osataan järjestää juhlia. Mieheni on ylittänyt kaikilla tavoin sen, miten suomalainen mies voi ymmärtää kulttuuriani ja taustaani.

Mitä Nasima muistaa pommien rusikoimasta kotikaupungistaan Kabulista? Miten suurlähettilään lapsi sopeutui pakolaisuuteen? Mitä Nasima ajattelee palautuslennoista nyt? Nasima Razmyarin haastattelu uusimmassa Me Naisten numerossa 30/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kirjailija Panu Rajala sanoo viisastuneensa ihmissuhteissaan. –Jos jotain olen oppinut tärkeissä ihmissuhteissani, niin sen, että läheisyyteen pitää keskittyä enemmän.

Kirjailija Panu Rajala, 71, kertoo Tämän olen oppinut -haastattelussa, millaista oli jäädä kolmen kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaksi hänen ensimmäisen vaimonsa, Elina Ylivakerin, kuoltua.

–Kun Elina kuoli, lapset olivat herkässä vaiheessa: 7-, 9- ja 11-vuotiaita. Jäin heidän yksinhuoltajakseen. Palkkasin kodinhoitajaksi aina jonkun rivakan tytön, Rajala muistelee.

Mies kertoo jatkaneensa kiireellä töitään eikä malttanut keskittyä seurusteluun lastensa kanssa.

–Ajattelin vain, että jumankauta tästä on selvittävä: te jatkatte koulua, minä jatkan töitä, hän muistelee nyt.

–Elinan kuolema oli silloin liian iso jysäys yhdessä puhuttavaksi ja läpikäytäväksi. Jokainen joutui selvittämään sitä yksin.

Myöhemmin Rajala kirjoitti Elina Ylivakerista kirjan Enkeli tulessa – Elinan suljetut silmät.

–Elina oli ensimmäinen suuri rakkauteni. Sekä rakastuminen Elinaan että hänen kuolemansa olivat niin syvälle iskeneitä juttuja, että minun oli pakko käsitellä ja tilittää ne, Rajala kertoo.

–Jos jotain olen oppinut tärkeissä ihmissuhteissani, niin sen, että läheisyyteen pitää keskittyä enemmän.

Mitä Panu Rajala muistaa nuoruudestaan Helsingin rosoisessa Rööperissä? Miksi hän kokee saaneensa pitkää vihaa osakseen suomalaisissa taiteilijapiireissä? Miten julkinen välienselvittely toisen vaimonsa Katri Helenan kanssa vaikutti ystävyyssuhteisiin? Lue Panu Rajalan koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 30/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Näyttelemisestä tuli tärkeä henkireikä, kun Pamela Tola lapsena menetti vanhempansa. –Lastenkoti oli, noh, laitosympäristö, vaikka meistä pidettiinkin siellä huolta.

Näyttelijä Pamela Tola, 35, kiertää lapsille ja nuorille suunnatussa Dreams-projektissa puhumassa itsetunnosta, uskosta tulevaisuuteen ja siitä, miten itse kukin ottaa vastuun onnellisuudestaan. Tsemppiluennon perustana toimivat Pamelan lapsuudenkodin vaikeat lähtökohdat: Pamela sisaruksineen jäi orvoksi, muutti ensin lastenkotiin ja edelleen perhekotiin.

–Lastenkoti oli, noh, laitosympäristö, vaikka meistä pidettiinkin siellä huolta. Meidän lasten onni oli, että saimme pysyä yhdessä.

Samoihin aikoihin Pamela löysi näyttelemisen. Siitä tuli hänelle pelastus.

–Helpotti, kun pystyin välillä olemaan joku muu. Ei tarvinnut ajatella surullisia ja ahdistavia asioita, joita lapsena en voinut osata käsitellä.

Pamela miettii, että kuoleman läheisyys lapsuudessa on ehkä tehnyt siitä hänelle tavallista ja läheistäkin.

”Enää en ajattele, että elämäni olisi tuhoon tuomittu, koska minulle oli tapahtunut tuollaista.”

–Lapsen mielessäni elämä oli pitkään pelkkää kuolemista, aina vähän toinen jalka haudassa.

–Aikuistuessa tein paljon töitä päästäkseni pois synkkyyden kokemuksesta. Enää en ajattele, että elämäni olisi tuhoon tuomittu, koska minulle oli tapahtunut tuollaista. Olen yrittänyt hyväksyä, että minulle kävi näin, ja tehdä elämästä niin hyvää kuin näillä eväillä voin.

Millaisen vastaanoton Pamelan kertomus on nuorissa herättänyt? Miten Pamela suhtautuu kuolemaan? Miten vanhempien menetys on vaikuttanut omaan kokemukseen vanhemmuudesta? Lue Pamelan koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 30/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.