Näyttelijä-koomikko Robin Williams menehtyi maanantaina 11. elokuuta 2014. Kuva vuodelta 2007. Kuva: Reuters
Robin Williams avioitui kolmannen vaimonsa Susan Schneiderin kanssa vuonna 2011.  Kuva: Reuters
Williams näyttelijätyttärensä Zeldan kanssa vuonna 2006. Kuva: Reuters
Robin Williams ja hänen toinen vaimonsa Marsha Garces vuonna 1998. Pariskunta oli yhdessä 19 vuotta (1989–2008) ja heillä on kaksi lasta Zelda Rae, 25, ja Cody Alan, 22. Williamsilla on myös kolmas lapsi ensimmäisestä avioliitostaan. Kuva: Reuters
Williams voitti parhaan miessivuosan Oscarin vuonna 1998. Kuva: Reuters

Rakastetun koomikon Robin Williamsin elämä oli vuosikymmenten ajan huumeiden, alkoholin ja masennuksen kanssa painiskelua. Monen muunkin näyttelijän kohtalo on samaan tapaan surullinen.

Lahjakkaan Hollywood-tähden Robin Williamsin surullinen kohtalo on järkyttänyt ihmisiä ympäri maailmaa. Näyttelijä ja stand up -koomikko sairasti vaikeaa masennusta ja oli taistellut jo vuosia päihderiippuvuutta vastaan. Hänen tiedettiin olleen kokaiini- ja alkoholiriippuvainen. Jo 70-luvun lopulla Williams eli huuruista elämää. Vuosien varrella hän puhui riippuvuuksistaan avoimesti.

Näyttelijä löydettiin maanantaina kotoaan Kaliforniasta menehtyneenä. Poliisin mukaan 63-vuotiaan Williamsin kuolinsyy on todennäköisesti itsemurha.

Robin Williams ei ole ainoa tällä vuosikymmenellä traagisen kohtalon kokenut Oscar-palkittu miesnäyttelijä. Vain puoli vuotta ennen Williamsia Hollywood menetti toisen kirkkaan tähtensä päihteille, kun näyttelijä Philip Seymour Hoffmann kuoli 46-vuotiaana huumeiden yliannostukseen. Vuonna 2008 taas 28-vuotias Heath Ledger menehtyi lääkkeiden yliannostukseen.

Hyvä ystävä kuoli huumeisiin

Williams raitistui 80-luvun alussa kahdeksikymmeneksi vuodeksi, koska menetti koomikkoystävänsä John Belushin huumeille. 2000-luvun alussa hän kuitenkin kertoi sortuneensa taas.

– Se odottaa, ja kun kuvittelet, että olet kunnossa, kaikki romahtaa, hän kuvaili riippuvuuttaan vuonna 2006. Samassa haastattelussa hän vannoi, että huumeet olivat historiaa. Ainoastaan alkoholi oli enää hänen ongelmansa.

Käytyään läpi vieroituksen Williams erosi toisesta, pitkäaikaisesta vaimostaan ja joutui sydämen läppävian takia leikkaukseen. Muutamaa vuotta myöhemmin hän avioitui kolmannen kerran.

Tänä kesänä Williams ilmoittautui taas päihdeklinikalle. Edustajiensa mukaan hän teki niin vain varmuuden vuoksi.

"Parhaat koomikot syntyvät kivusta"

Näyttelijän edustajien mukaan Williams oli kärsinyt jo pitkään vakavasta masennuksesta.

Williams on kertonut, että vuonna 2003 työskentellessään Alaskassa viinapulloon tarttuminen tuntui auttavan yksinäisyyteen ja pahaan oloon. Kolmen vuoden ajan itselääkintä tuntui auttavan, kunnes hänen perheensä päätti panna sille lopun, ja Williams meni vieroitukseen.

Williams ei ole ainoa Hollywoodin koomikko, jonka elämää on varjostanut itsetuhoinen painiskelu.

– Parhaat koomikot syntyvät kivusta, amerikkalainen koomikko ja talk show -isäntä Arsenio Hall on kiteyttänyt.

Moni menestynyt koomikko on puhunut masennuksestaan julkisuudessa, eikä masennus ole ollut heidän keskuudessaan salaisuus. Esimerkiksi amerikkalainen Laugh Factory -komediaklubi tarjoaa näyttelijöilleen ilmaisia terapiapalveluita.

Lähteet: International Business Times, Sky News, The Guardian, Time, Washington Post

Lue myös:

Rakastettu näyttelijä Robin Williams on kuollut

Robin Williams Me Naisille vuonna 2011: "Olen tunteissani ääripäiden sekoitus"

Kuvittele, että Donald Trump olisi nainen. Voisiko hän käyttäytyä niin kuin käyttäytyy? Voisiko hän töräytellä suustaan samoja asioita?

Aika hankalalta tuntuu kuvitella.

Arvostettu brittilehti The Guardian kuitenkin leikittelee ajatuksella, mitä jos Trump olisi nainen. Kuinka hänen suhtauduttaisiin?

Kun Clinton ja Trump kohtasivat ensimmäisessä vaaliväittelyssä viime maanantaina, Trump keskeytti Clintonin toistuvasti, huusi ja tehosti sanomaansa heiluttamalla sormeaan ilmassa. Samanlaista käytöstä olisi ollut vaikea odottaa naiselta – joko miestä tai sitten edes toista naista kohtaan.

Clinton on itse yrittänyt välttää naiskortin heiluttelua – koska mikäänhän ei ole monien mielestä ärsyttävämpää kuin sukupuolestaan vinkuva nainen – mutta hiljattain hän myönsi Humans of New York -blogille antamassaan haastattelussa, ettei voi naisena käyttäytyä niin kuin miehet. Sen vuoksi hän esimerkiksi oppi jo nuorena opiskelijana kontrolloimaan tunteitaan ja esiintymään hillitysti.

– Naiset nähdään yhä eri valossa kuin miehet. Se ei ole välttämättä paha asia, mutta se on fakta, Clinton on muotoili.

Me viemme ajatusleikin pitemmälle ja valitsimme Trumpin kuuluisista lohkaisuista muutaman. Mitä jos seuraavat lausahdukset olisivatkin tulleet naisen suusta?

1. ”Kaikki alaiseni flirttailevat minulle. Joko tiedostaen tai tiedostamatta.”

Ohhoh! Voisiko seitsemänkymppinen nainen sanoa näin? Ehkä, mutta silloin yleisö ulvoisi naurusta.

Trump on kuitenkin tosiaan väittänyt, että kaikki Diili-kilpailun naiset olisivat flirttailleet hänelle. Trump on muistanut myös pitää melua niin rakastajantaidoistaan kuin peniksensä koosta.

2. ”Jos hän ei olisi poikani, todennäköisesti deittailisin häntä.”

Tuota, ei, ei näin. Jos äiti sanoisi näin pojastaan, häntä pidettäisiin vähintäänkin perverssinä.

Trump on kuitenkin lohkaissut juuri noin tyttärestään Ivankasta.

Trump on muutoinkin hyvin tunnettu seksistisistä lausahduksistaan, eikä hän epäröi arvioida naisten ulkonäköä suorasanaisesti. Hänen vihapuheensa kohteeksi ovat joutuneet muun muassa näyttelijät Rosie O'Donnell, Bette Midler ja Huffington Post -lehden perustaja Arianna Huffington. Trump on kuvaillut näitä naisia ”rumiksi sekä sisältä että ulkoa”.

3. ”Jos Trump ei ole onnistunut tekemään onnelliseksi ex-vaimojaan Ivanaa eikä Marlaa, kuinka hän voisi tehdä amerikkalaiset onnelliseksi?”

Ahhaahaa! Tätä lausahdusta ei ole kuultu Hillary Clintonin suusta, vaikka kysymys voisikin olla ihan aiheellinen. Sen sijaan Trump on kyllä pyrkinyt kuittailemaan Clintonille useaan otteeseen tämän Bill-puolison ikivanhasta sivusuhteesta. Yksi hänen kuuluisimmista trumpismeistaan kuuluukin:

”Jos Hillary Clinton ei pysty tyydyttämään miestään, kuinka hän pystyisi tyydyttämään Amerikan?”

4. ”Älykkyysosamääräni on yksi korkeimmista – ja te kaikki tiedätte sen! Mutta älkää tunteko itseänne typeriksi tai epävarmoiksi, koska se ei ole teidän vikanne.”

Trump on tietysti aika erikoislaatuinen tyyppi, eikä hänen voida mitenkään ajatella edustavan yleisesti miehiä, mutta uskaltaisikohan silti yleistää, että kaikenlainen rehentely irtoaa miehiltä naisia helpommin? Onko miesten itsetunto parempi?

Sillä tämäkin lausahdus on tosiaan Trumpin suusta, vaikka Hillary Clinton on heistä se eliittiyliopisto Yalen kasvatti.

Poliittisten kommentaattorien mukaan Clinton pyyhki Trumpilla lattiaa ensimmäisessä vaalidebatissa. Trump puolusteli epäonnistumistaan sillä, ”ettei halunnut nolata Clintonia”. Jaloa!

5. ”Hän pelaa mieskortilla. Jos hänellä ei olisi sitä mieskorttia, hänellä ei olisi mitään tsänssejä voittaa.”

Trump on syyttänyt Clintonia naiskortin heiluttamisesta. Vaikka oikeasti juttu taitaa mennä niin, että jos Yhdysvaltojen presidentinvaalin ratkaisee sukupuoli, sukupuolestaan hyötyjä on Trump.

Jeppeliini

Ei ja miksi pitäisi? Eikö siinä ole jo tarpeeksi että, on muutamia miespopulistipellejä riesana Naisilla on kyllä tapana tasa-arvon suomina mahdollisuuksina jostain syystä omia ensimmäisenä ne miesten huonot tavat, valitettavasti..

Laulaja kertoi vetäytyvänsä keikkatauolle lonkkaoperaation vuoksi.

Kaija Koo saapui Arman Alizadin uuteen Arman Live -ohjelmaan kävelykeppinsä kanssa.

– Onneksi on mahdollisuus mennä leikkaukseen ja ensi kesänä keppiä ei tarvita, Kaija Koo sanoi Nelosen ohjelmassa tiistai-iltana.

Kaija Koo paljasti, että hän on menossa lonkkaleikkaukseen lokakuussa.

– Mun on pakko sanoa tää, koska olen kauan poissa.

Lue myös! Kaija Koo: ”Olisipa joku nuorempana sanonut, että kyllä sinä selviydyt”

Hänen mukaansa lonkkaleikkauksen jälkeinen sairausloma voi kestää pitkään, jopa neljä kuukautta. Sen jälkeen hän aikoo tehdä ”jotain isoa”.

”Olen sairauslomalla aika pitkään, varmaan neljä kuukautta.”

Kaija Koo esiintyi kesällä keppinsä kanssa Kotkan Meripäivillä. Kuva: Sanoma-arkisto / Antti Hämäläinen
Kaija Koo esiintyi kesällä keppinsä kanssa Kotkan Meripäivillä. Kuva: Sanoma-arkisto / Antti Hämäläinen

Tämän kesän keikat laulaja veti kepin kanssa.

– Ainoastaan viimeisen keikan jouduin peruuttamaan kipujen takia.

Lokakuun 6. päivä Kaija Koo julkaisee uuden kappaleen, jossa on mukana myös Cheek. Hänen uusi albuminsa ilmestyy marraskuussa.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat Sanoma-konserniin.

Susanna Ingerttilä asuu nyt kahden nuoremman poikansa kanssa.

Media-alan yrittäjä Susanna Ingerttilä erosi hiljattain it-alalla työskentelevästä miehestään. He menivät naimisiin vuonna 2011. Iltapäivälehdet uutisoivat viime viikolla Susannan jättäneen yksin erohakemuksen.

– Eroon ei liity dramatiikkaa. Muutin pois yhteisestä kodistamme jo pari kuukautta sitten, hän sanoi Suomen Urheiluliiton Keiju Junior Juoksukoulun esittelytilaisuudessa tiistaina.

Susanna vaikutti energiseltä ja hyvinvoivalta avioeroprosessista huolimatta.

– Kaikki on ihan hyvin ja olemme ihan hyvissä väleissä. En näe, että minun pitäisi asiaa sen enempää kenellekään selitellä, hän summasi.

”Kaikki on ihan hyvin ja olemme ihan hyvissä väleissä.”

Avioero on Susannalle toinen. Hän erosi ex-puolisostaan Jani Sievisestä keväällä 2007. Susannalla ja Janilla on kaksi yhteistä lasta, vuonna 1997 syntynyt Aleksanteri ja 2001 syntynyt Aaron.

Iloa koiraharrastuksesta

Koiraharrastuksestaan tunnettu Susanna asuu nyt kahdestaan kuopuksensa Aaronin ja Daisy-koiransa kanssa. Iloa arkeen tuovat myös neljä viiden viikon ikäistä jackrussellinterrierinpentua.

– Kolme tyttöä ja yksi poika. Tytöille on jo löydetty kodit ja poikaakin tullaan tällä viikolla katsomaan, hän kertoi.

Susanna vetää säännöllisesti ratsastustunteja ja päätoimittaa Egorazzi-nettilehteä. 

– Olen tällainen jokapaikanhöylä, hän hymähti.

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen mukaan huipulla saa olla itsekäs ja vähän outo.

Ylimielinen. Julkisuudenkipeä. Keskittyisi muiden mollaamisen sijaan treenaamiseen, niin voisi jopa pärjätä.

Muun muassa näin sosiaalisessa mediassa on arvosteltu hiihtäjä Aino-Kaisa Saarista, 37.

”Oikku-Aikku” kertoo elämäkerrallisessa Tahto-kirjassaan hankalista väleistään niin kaksossiskonsa kuin hiihtomaajoukkueen jäsentenkin kanssa. Harvassa ovat ne, jotka eivät saa kuulla kunniaansa, kun moninkertainen maailmanmestari kertaa menneisyyden tapahtumia Pekka Holopaisen kirjoittamassa teoksessa.

Lue myös: Aino-Kaisa Saarinen uutuuskirjassa pahasta välirikosta siskonsa kanssa: ”Kaksossisko osaa olla kylmä kuin mannerjää”

– Olen joka tapauksessa aina halunnut paljon enemmän urheilumenestystä kuin kaikkien kaveruutta, ja päässyt tavoitteeseeni. Hiihto on paras ystäväni, Aino-Kaisa myöntää kirjassa.

Perinteisesti urheilumaailmassa kaikki, mikä tapahtuu pukukopissa, myös jää pukukoppiin. Aino-Kaisa on kuitenkin päättänyt tuoda julkisuuteen asiat, joista niin monesti vaietaan ja kertoa oman näkökulmansa tapahtumista. Oliko viisasta pahoittaa tuttujen mieli vanhoja kaivelemalla – siitä voi olla monta mieltä.

”Hiihto on paras ystäväni.”

Urheilijaminä ja siviiliminä

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että huippu-urheilijat todella ovat itsekeskeisiä, hankaliakin ihmisiä. Myös Aino-Kaisa tuo sen esiin.

– Huipulla saa olla vähän outo. Sillä ikävä fakta on, että minun kokemukseni mukaan näissä ympyröissä ainakin yksilöurheilulajissa voi pärjätä vain ihminen, joka pahimmillaan on sietämättömän itsekäs omien etujensa tavoittelija. Mukavia ja harmittomia maailma suosii harvemmin, Aikku perustelee kirjassa.

Hiihtäjä kuitenkin huomauttaa, että nyt käytävässä keskustelussa hänen huippu-urheilijaminänsä hankaluus korostuu. Aino-Kaisan siiviiliminää pääsee todistamaan harvempi.

”Mukavia ja harmittomia maailma suosii harvemmin.”

– Toivottavasti kukaan ei tämän luettuaan kuvittele, että olen jatkuvasti sellainen itsekäs tiuskija kuin arvokisastarttien alla tai ennen kauden tärkeimpiä harjoituksia. Silloin en tulisi kenenkään kanssa toimeen, kaikkein vähiten itseni.

– 99 prosenttia elämästäni olen erittäin monien suuresti arvostamieni ihmisten antaman todistuksen mukaan kohtelias, avulias, hyväkäytöksinen ja lämmin ihminen.

Jäljelle jäävä yksi prosentti kuitenkin näkyy eniten julkisuudessa.

– Sillä prosentilla tulokset on tehty, Aino-Kaisa toteaa kirjassa.