”Tämä on minun tapani sairastaa”, Heidi Sohlberg sanoo päätöksestään puhua sairaudesta avoimesti. Kuva LIisa Valonen.

Rintasyövästä toipuva Heidi Sohlberg on ottanut perheensä ja läheiset mukaan syöpämatkalleen ja kertoo vaiheistaan avoimesti. Tiivis tukiverkko auttaa selviytymään arjessa. – Huonoina päivinä arki on kaatunut kokonaan Niken harteille, Heidi sanoo.

Sitä vaihetta Heidi Sohlberg, 35, oli jännittänyt eniten.

Kun hiukset syöpähoitojen seurauksena muutama viikko sitten alkoivat lähteä, itku ei noussutkaan silmiin, vaikka Heidi oli kuvitellut niin. Hiuksia irtosi ensin harjallinen, sitten toinen ja lopulta niitä olisi voinut nyhtää tukkoina.

Heidi kokosi perheensä saman peilin eteen. Tyttäret Josefiina, 9, ja Sofia, 6, saivat sakset sekä kehotuksen naksia äidin vaalea pehko lyhyeksi. Puoliso Niklas viimeisteli siilin trimmikoneella.

– Odotin, että hiusten menettäminen olisi ollut kovempi paikka, mutta yllättävän nopeasti tunnelma vaihtui nauruksi. Varsinkin kun tytöt olivat saksineet pääni näyttämään variksenpelättimeltä, ei siinä kellään pitänyt pokka, Heidi kertoo.

– Parin päivän ajan säikähdin omaa peilikuvaani, mutta sitten silmä jo tottui uuteen lookiin.

Heidin huumori on aina ollut lennokasta ja mustaa eikä sen sävy ole vakavan sairauden takia muuttunut. Tänään hän jo heittää herjaa kaljustaan. Siitä, miten aamuisin voi nukkua pidempään, kun aikaa ei mene hiustenlaittoon. Tai miten paljon hän säästää kampaajakuluissa. Tai kuinka tämän jutun kuvien tyylitietoihin ei kirjata kampauksen tekijää – vaikka Niklas on kyllä tasoitellut siilin ”kuvauskuntoon” edellisiltana.

Kun studiolla suunnitellaan päivän aikataulua, Heidin ääni kantautuu maskeeraustuolista:

– Hiuksiin ei ainakaan mene aikaa!

Hyvä olo, huono omatunto

Hiustenlähtö on elokuussa aloitettujen solumyrkkyhoitojen näkyvin mutta ei ainoa oire. Heidin lihaksia ja niveliä juilii, akne hiipii niskaan, ja kortisoni valvottaa öisin. Iho sekä limakalvot kuivuvat. Kun lääkeaine myöhemmin syksyllä vaihtuu, Heidi saa varautua pahoinvointiin ja kehon yleiseen hoitoväsymykseen.

Niitä Heidi ei vielä mieti, vaan keskittyy iloitsemaan jokaisesta kivuttomasta päivästä, jolloin jaksaa juosta lenkin, käydä töissä, kuskata tytöt kouluun ja harrastuksiin tai touhuta kotona.

”Kyllä minäkin itken ja surkuttelen, mutta minulle ei ole tyypillistä jäädä synkistelemään.”

– Kun oloni ei tunnu sairaalta, miksi en kävisi töissä? Meikäläisen luonteella tuntuu hölmöltä vain oleilla. Siinä minulla on vielä opeteltavaa.

– Kyllä minäkin itken ja surkuttelen, mutta minulle ei ole tyypillistä jäädä synkistelemään. Saan hirveästi energiaa positiivisuudesta, avoimuudesta ja huumorista.

Heidi on somessa kertonut aktiivisesti tekemisistään ja fiiliksistään – niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Avoimuudesta on seurannut valtava palautetulva: tuhatmäärin hyviä ja yksi huono.

Puuhakkuus ja pilke silmäkulmassa ovat vain Heidin tapa sairastaa.

– Syövällä on niin monet kasvot. Todellisuus iskee vastaan aina Syöpäklinikalla asioidessa: siellä tämän sairauden vaiheet näkee alusta rankimpaan loppuun. Jokainen sairastaa, oireilee ja käsittelee sitä omalla tavallaan.

– Jossain vaiheessa tunsin huonoa omaatuntoa, että voin niin hyvin. Päätin kuitenkin olla sen verran itsekäs, että nautin hyvistä päivistäni ja jaan kokemukseni. Palaute, jota siitä saan, tuntuu voimauttavalta ja on minulle tärkeää. Voisinpa antaa jokaiselle syöpäsairaalle samanlaisen voimahalin.

Tunteiden vuoristoradassa

Oikeastaan tähän tilanteeseen ei koskaan pitänyt joutua.

Toukokuussa Heidi kertoi Me Naisille kantavansa rintasyövälle altistavaa BRCA2-geenimutaatiota. Hän oli menettänyt äitinsä samalle sairaudelle 25 vuotta aiemmin ja vannoi tekevänsä kaikkensa, etteivät hänen tyttärensä joutuisi kokemaan samaa.

Kesäkuussa aloitettiin valmistelevat tutkimukset rintarauhasten poistoleikkausta varten. Leikkaus piti tehdä syksyllä rintasyövän ennaltaehkäisemiseksi. Nyt se tehtiinkin syövän poistamiseksi. Uusiutumisriskin vuoksi molemmat rintarauhaset poistettiin ja rinnat rakennettiin uusiksi.

– Oli sokki saada kuulla, että olinkin jo sairastunut syöpään.

Saatuaan diagnoosin Heidi romahti täysin lääkärin vastaanotolla.

– Viskasin lippikseni siihen lääkärin pöydälle, repesin itkuun ja taisin päästää muutaman ärräpään. Sen hetken tunsin kuolemanpelkoa ja mietin, käykö minulle nyt samoin kuin äidilleni.

Lääkäri vakuutti, että Heidin tilanne oli toinen: sairaus todettiin erittäin varhain, hoidot ovat nykyään toista luokkaa, ja Heidi oli loistokunnossa niistä toipuakseen.

Heidi eteni diagnoosista leikkaukseen kahdessa viikossa.

– Sinä aikana tunteeni menivät vuoristorataa. Oli lohduttomuutta ja pelkoa, sitten taas hirmuinen taistelutahto ja varmuus, että tämähän selätetään. Taistelutahto jäi päällimmäiseksi.

Kolme mattomaista, muutaman millin kokoista kasvainta vasemmassa rinnassa eivät olleet oireilleet mitenkään.

– Ilman geenivirheen toteamista ja päätöstä ennaltaehkäisevästä leikkauksesta syöpä tuolla leviäisi kaikessa rauhassa.

Heidi leikattiin Helsingin Töölön sairaalan plastiikkakirurgisella osastolla. Äidin sairausvuosilta jäänyt sairaalakammo nosti esiin voimakkaan ahdistuksen, kun Heidille osoitettiin omaa vuodepaikkaa.

– Sairaalahuoneen ovella iski kauhu. Käännyin ympäri ja sanoin Nikelle, että haluan ulos täältä.

Vasta esilääkkeet auttoivat nukahtamaan. Unissaan Heidi kannusti jalkapallojoukkuetta.

– Minä, joka en yhtään tykkää jalkapallosta! Heidi parahtaa.

– Kun havahduin ja kerroin unestani, Nikke totesi, että nyt on hyvät lääkkeet.

Seuraava tunnevyöry löi päälle leikkaussalissa. Anestesia pelotti, eikä Heidi oikein tiennyt, mitä leikkauksessa tapahtuisi. Juuri ennen nukahtamistaan hän kuvaili hoitajille oloaan samanlaiseksi kuin edellisviikonloppuna Ruisrockissa.

Heidi vietti sairaalassa kolme yötä ja passitettiin kotiin neljä dreeniputkea kainaloissaan. Perhe oli auttamassa kotona.

– Hyvä kokemus varmasti loiventaa sairaalapelkoani. Olen kiitollinen, miten hyvin minua hoidettiin.

Sairaalasta päästyään Heidin eno toi hänelle jalkapallon muistoksi sairaala-ajasta. Heidi raapusti sen pintaan mielikuvitusjoukkueensa nimen: Parca.

Läheiset mukaan syöpämatkalle

Heidille oli heti selvää kertoa sairaudestaan kaikille. Ensin puolisolle, sitten isä Juha Willmanille, ystäville ja lopulta julkisesti. Lääkärin huoneesta päästyään Heidi vietti kaksi tuntia liimautuneena puhelimeen.

”Ymmärrän senkin, että joku valitsee pitää asian tiukasti pienessä piirissä.”

– Olen supersosiaalinen enkä osaa laittaa päätäni pensaaseen. Samalla, kun puhun sairaudestani muille, se helpottaa asian käsittelyä omassa päässäni. Minun on helpompi olla, kun sairautta ei tarvitse piilotella.

– Tämä on tosi henkilökohtainen kokemus. Ymmärrän senkin, että joku valitsee pitää asian tiukasti pienessä piirissä.

Heidin läheisten kesken sairaudesta on tullut yhteinen ja lähentävä kokemus. On tavallista, että lähipiirille myötäeläminen on rankempaa kuin sairauden käsittely potilaalle; sairas tietää miten voi, muut eivät. Heidi uskoo, että perheen miesväki on käynyt läpi pelkoja mielessään – varsinkin Juha-isä, joka jo menetti vaimonsa samalle sairaudelle.

– Uskon, että he välttävät kuormittamasta minua huolillaan. Ehkä he juttelevat peloistaan omien kavereittensa kanssa. Minua kohtaan Nikke ja isä ovat olleet mielettömän kannustavia.

Heidi kuvailee aviomiestään perheensä järjen ääneksi.

– Nikke on asennoitunut tilanteeseen fiksusti ja sanoo, etteihän tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin parantua.

Sohlbergien perheenjäsenistä ja ystävistä muodostui nopeasti laaja turvaverkko, joka auttaa arjen pyörittämisessä.

– Huonoina päivinä arki on kaatunut kokonaan Niken harteille, mutta hän on kyllä hoitanut roolinsa loistavasti. Välillä olen ihmetellyt, miten yksinhuoltajavanhemmat selviävät arjesta sairastaessaan, Heidi sanoo.

– Olen valtavan kiitollinen perheelleni ja ystävilleni. Kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä, voinko tai kehtaanko pyytää apua.

”Kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä, kehtaanko pyytää apua.”

Heidi on huomannut, että kriiseissä ystävyyden merkitys vain korostuu. Tyttökavereiden kanssa puhutaan paljon syövästä, mutta vielä enemmän kaikesta muusta: nauretaan ja hullutellaan. Tärkeimpiä ovat hetket, joissa sairaus ei ole läsnä ajatuksissa.

– En pärjäisi ilman kavereitani ja perhettäni. Olemme hulluja ja hölöttäjiä, ja sellainen saa olla sairaanakin. Vaikka olen sairas, minun ei tarvitse elää vain sairaan elämää, Heidi sanoo.

– Tuntuu, että ystävien välittäminen vain korostuu vakavissa paikoissa. Rakkautta osoitetaan silloin voimakkaammin.

Heidi on myös konkreettisesti ottanut ystävät mukaan syöpämatkalleen. Missikollega Satu Tuomisto oli mukana kuulemassa tuloksia. Juontajakollega Joanna Kuvaja taas istui mukana tiputushoidossa Syöpäklinikalla.

– Isä oli meillä ensimmäisen hoitoni aikaan, ja ehdotin, että hänkin lähtisi mukaan. Isä epäili, että saisimme porttikiellon sairaalaan, jos mekastaisimme siellä kolmistaan.

Lapsille kerrotaan kaikki

Sohlbergit miettivät tarkkaan, miten sairaudesta puhuttaisiin lapsille. Lääkäreiden neuvo oli kertoa heille kaikesta. Kun Heidi kutsui tyttäret parturoimaan hänen hiuksiaan, kaljuuntumisesta ei kehittynyt mörköä tyttöjen ajatuksissa.

– Tyttöjen on helpompi käsitellä sairastumista, kun he näkevät, että olen itse sinut sen kanssa. Omalla esimerkilläni pystyn vaikuttamaan lasten tapaan reagoida.

”Sairauteni ei ole läpihuutojuttu.”

Tytöt ovat saaneet nähdä päivistä pahatkin.

– Sairauteni ei ole läpihuutojuttu. Lapset näkivät, kun alussa itkin hirveästi ja kävin läpi rajuja tunteita. Nyt he näkevät, kun käyn töissä ja lenkillä ja teen normaalijuttuja. Yhtä lailla he näkevät, kun huonoina päivinä jään sängyn pohjalle.

Silloin tytöt käyvät isänsä kanssa metsälenkillä ja tuovat puolukoita äidille vitamiinipommeiksi.

– Olemme selittäneet, että saan hoitoa, josta tulee paha olo, mutta sitten paranen.

Heidin mielestä avoimuus helpottaa kotiarkea. Koska Heidi puhuu sairaudestaan paljon puhelimessa läheisten kanssa, hänen ei tarvitse joka sanalla miettiä, kuulevatko lapset.

– Tytöt tietävät saman, minkä ystävänikin. Ajattelen, että puhumalla olen samalla heille esimerkki avoimuudesta. Siitä, että yhtä lailla he voivat puhua omista murheistaan meille, Heidi sanoo.

– Sitä olen pyytänyt tytöiltäni anteeksi, että vietän niin paljon aikaa puhelimessa, kun haluan vastata ihmisten tsemppiviesteihin.

Syöpä ei vie naisellisuutta

Heidin hoitosuunnitelmaan kuuluu kuusi sytostaattihoitokertaa. Kaksi on takana, neljä edessä, ja jos hoidot voidaan antaa suunnitellusti, viimeinen niistä tehdään joulukuussa. Aikataulussa pysyminen edellyttää, että elimistö palautuu hoidoista odotetusti tai ettei vaikkapa flunssa romahduta kuntoa.

Itsestä huolehtiminen on nyt Heidin ykköstehtävä.

– Välillä ihmettelen, mistä tätä elämää oikein ohjaillaan. En ole koskaan ollut näin kovassa fyysisessä kunnossa kuin sairastuessani. Ihan kuin treenaamisellani olisi ollut jokin tarkoitus, kuin se olisi osa jotain isompaa suunnitelmaa.

Leikkaus ja hoidot muuttavat kehoa. Kokemus siitä, ettei kroppaa voikaan täysin hallita, on ollut Heidille tähän asti toipumisessa vaikeinta.

– Kun kortisoni turvottaa ja paikkoja kolottaa, keho tuntuu vieraalta. Turhamaisuus puskee pintaan, ja tuskailen vyötärölle ilmestyneitä jenkkakahvoja. Tosin ystäväni kannusti, ettei kukaan huomaa niitä, sillä kaikki kuitenkin tuijottavat kaljuani.

Sitä Heidi ei ole hävennyt hetkeäkään. Hän painelee muina naisina kuula paljaana. Kylmä puree hiuksettomaan herkemmin, joten pipo tai lippis kulkee aina kassissa.

– En ole missään vaiheessa tuntenut, että sairaus vaikuttaisi naisellisuuteeni, Heidi sanoo.

– Siinäkin muiden palaute on tärkeää. Kyllähän se kohottaa mieltä, kun kehutaan kauniiksi. Saan mielettömästi voimaa kannustavista sanoista.

Heidillä on tiukasti katse tulevaisuudessa ja jo malttamaton olo hoitojen loppuun viemiseksi. Hänelle rintasyöpä ei ole kokemus, joka pysäyttää kaiken vaan josta taistellaan läpi.

– Sairaanakin voin edelleen elää hyvää elämää. Olen päättänyt, että ensi vuodesta tulee elämäni paras.

Heidi Sohlberg

  • Sisustussuunnittelijaksi opiskellut juontaja syntyi Jyväskylässä 17.5.1981.
  • Asuu Espoon Nuuksiossa 6- ja 9-vuotiaiden tyttäriensä ja puolisonsa Niklas Sohlbergin kanssa.
  • Heidillä löydettiin keväällä rintasyöpäriskiä lisäävä BRCA2-geenimutaatio. Hänen äitinsä menehtyi rintasyöpään 37-vuotiaana.
  • Juontaa Roosa nauha -konsertin 4.10. Vantaalla.
  • Vuoden 2001 Miss Suomi kuuluu Elixir-ohjelman vetäjiin.

Toista lastaan odottava Natalie Portman palasi hiljattain Yhdysvaltoihin asuttuaan perheineen kaksi vuotta Pariisissa. – Tuntuu tärkeältä olla paikalla, kun maamme käy läpi vaikeita aikoja.

– Nyt kyllä väsyttää. Ei päätä niinkään mutta näitä jalkoja! Natalie Portman, 35, oikoo koipiaan New Yorkin iltapäivässä.

Näyttelijän jalkoja turvottaa loppusuoralle edennyt raskaus, jonka aikana hän on matkustellut mainostamassa uusinta elokuvaansa Jackie. Intiimitunnelmainen filmi kuvaa Jacqueline Kennedyn ensimmäisiä päiviä presidentti John F. Kennedyn leskenä, ja hiotun roolityönsä ansiosta Natalie on jälleen vahvoilla Oscar-veikkauksissa.

Merkittävä osa elokuvasta kuvattiin Pariisissa, missä Natalie asui kaksi vuotta aviomiehensä Benjamin Millepiedin työn takia. Perhe palasi Yhdysvaltoihin vasta hiljattain, kun ranskalaissyntyisen Benjaminin pesti baletinjohtajana Pariisin oopperassa päättyi. Perhe on kotiutunut takaisin Kalifornian Pasadenaan, missä Natalie taas liikkuu julkisten sijaan Lexuksen hybridimaasturillaan ja rentoutuu lorvimalla gallerioiden sijasta ostoskeskuksissa.

– Ne olivat huikeat kaksi vuotta. Kuvittele nyt, että saisit työskennellä ja asua Pariisissa, kaiken sen taiteen ja kulttuurin keskellä. Olimme onnekkaita, että saimme kokea sen, Natalie intoilee, mutta väittää samalla palanneensa tyytyväisin mielin kotiinkin keskelle presidentinvaihdoshulinaa.

– Tuntuu tärkeältä olla paikalla, kun maamme käy läpi vaikeita aikoja. Meidän täytyy nyt tukea toisiamme ja yrittää saada aikaan positiivisia muutoksia. Uskon, että vaikeat muutokset saavat meidät tiivistämään rivejämme.

Samat sanat olisivat sopineet Natalien näyttelemän Jackie Kennedyn suuhun aikana, jolloin hänen miehensä murha järkytti kokonaista kansaa.

Elämäntehtävä: vaimo

Naisten välille olisi helppo piirtää muitakin yhtäläisyysviivoja: Jackie oli leskeksi jäädessään 34-vuotias kahden lapsen äiti, Natalie on nyt 35-vuotias ja odottaa toistaan. Kumpaakin pidetään muodista kiinnostuneena tyyli-ikonina, ja molempien elämässä julkisuus on vakiintunut osa arkea.

Elokuva keskittyy Jackie Kennedyn ensimmäisiin päiviin leskenä. Peter Sarsgaard näyttelee Jackien lankoa. Kuva: Finnkino
Elokuva keskittyy Jackie Kennedyn ensimmäisiin päiviin leskenä. Peter Sarsgaard näyttelee Jackien lankoa. Kuva: Finnkino

– Njaah, itse yritän olla vertaamatta elämääni roolihenkilöihin. Jackiessa halusin ennen kaikkea löytää inhimillisen puolen tunnetun ikonin takaa, sen millainen hän oli oikeasti, mitä hän tunsi ja ajatteli. Luin valtavasti hänen elämäkertojaan ja haastattelujaan ja aloin arvostaa häntä ihan uudella tavalla. Jacqueline oli paljon enemmän kuin ihaillut asuvalintansa.

”Niin Ranskassa kuin Yhdysvalloissa saan edelleen kutsuja tai minut esitellään rouva Benjamin Millepiedinä.”

Jackie Kennedy kuitenkin näki paljon vaivaa pitääkseen yllä imagoaan. Hän oli täydellisen omistautunut roolilleen vaimona ja maan ensimmäisenä naisena. Siihen elokuvakin pureutuu: mitä tapahtuu, kun elämäntehtävä murenee yhteen luotiin?

– Vaimon rooli oli merkittävä, ja 1960-luvulla naiset määritettiin miestensä kautta. Tuntuu hullulta, mutta asetelma ei ole siitä nyt nii-in radikaalisti muuttunut. Naisia määritetään edelleen puolisoidensa statuksen mukaan. Niin Ranskassa kuin Yhdysvalloissa saan edelleen kutsuja tai minut esitellään rouva Benjamin Millepiedinä, Natalie hymähtää.

– Teillä Suomessa taitaa olla vähän erilainen käytäntö?

Ei hetken taukoa

Jackien rooli oli Natalielle erityinen työ, sillä hän esiintyy jokaisessa elokuvan kohtauksessa. Jackien maailmaa avataan seuraamalla hänen keskustelujaan niin papin, median, vallanpitäjien kuin läheistenkin kanssa.

– Olin korviani myöten mukana elokuvanteossa. Se oli raskasta mutta tavallaan ihanaakin. En ehtinyt relata tai unohtaa roolia hetkeksikään, mutta samalla projekti tuntui hirmu innostavalta.

”Voi näyttää siltä, että urani on levinnyt hujan hajan, mutta tunnen olleeni onnekas, kun olen saanut kokeilla niin monenlaista.”

Natalie liittyi Jackien tiimiin vuonna 2012, kun alun perin päärooliin kutsuttu Rachel Weisz erosi tuottajamiehestään Darren Aronofskysta ja jätti leffan.

Natalie sai vaikuttaa tekijätiimin valintaan ja tuotantoon. Leffa toteutettiin varsin pienellä 9 000 000 dollarin budjetilla, mutta juuri tällaisia independent-irtiottoja Natalie on lähivuosina harrastanut. Osassa niistä hän on vaikuttanut tuottajana, joissakin kokeillut ohjaamista.

– Voi näyttää siltä, että urani on levinnyt hujan hajan, mutta tunnen olleeni onnekas, kun olen saanut kokeilla niin monenlaista, hän sanoo.

Natalien ura alkoi jo 11-vuotiaana elokuvassa The Professional. Israelilainen isä ja amerikkalainen äiti tukivat näyttelemisessä, mutta kannustivat ennen kaikkea opiskelemaan. Niinpä Natalie suoritti yhtä aikaa opintojaan Harvardissa ja näytteli Star Wars -elokuvissa.

Nykyään äitinä hän ei kummastele vanhempiensa eteenpäin puskenutta asennetta.

– No enpä tiedä, oliko siinä mitään väärää. Omien lasteni kanssa suurin toive on, että he löytävät kiinnostuksenkohteita, jotka tekevät heidät onnellisiksi. Mitä ikinä ne sitten ovatkaan.

Natalie Portman

  • Näyttelijä syntyi Jerusalemissa 9.6.1981 ja on Israelin sekä Amerikan kansalainen. Asuu Pasadenassa tanssijamiehensä Benjamin Millepiedin kanssa. Pari tapasi Black Swan (2010) elokuvan kuvauksissa ja odottaa nyt toista lastaan.
  • Syntymänimeltään Neta-Lee Hershlag.
  • Näytteli Padmé Amidalaa Star Wars -elokuvissa.
  • Jackie ensi-illassa 6.1.

Näyttelijä Antti Holma ei välittänyt sen enempää terveydestään, ennen kuin huomasi puheensa kärsivän jatkuvasta sauhuttelusta. 

Näyttelijä Antti Holma, 34, kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa muuttaneensa viime aikoina elämäntapojaan, koska ne ovat vaikuttaneet hänen terveyteensä. Hän on lopettanut tupakoinnin ja vähentänyt paljon alkoholinkäyttöään.

Sauhuttelu sai näyttelijän yskimään runsaasti. Lisäksi se vaikutti puhetekniikkaan, joka teatterissa esiintyvällä näyttelijällä pitäisi olla kunnossa. Hän kertoo, ettei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut terveysasioista.

– Enemmänkin kyse on kuoleman välttämisestä. Poltin aiemmin tupakkaa kaksi askia päivässä ja join kolme tuoppia olutta joka ilta teatteriesityksen jälkeen, hän kertoo Ilta-Sanomille.

”Olin masentunut ja huonossa kunnossa. Tajusin, että minun on tehtävä muutoksia.”

Lopulta fyysiset oireen saivat hänet ymmärtämään, että tilanne on kestämätön.

– Olin masentunut ja huonossa kunnossa. Tajusin, että minun on tehtävä muutoksia. En löytänyt ajatusta terveyden ihanuudesta vaan tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista. Huomasin ajavani itseäni elämäntavoillani rotkoon.

Nyt Antti nauttii silloin tällöin alkoholia – mutta kohtuudella.

– Tiedän voivani ottaa neljä senttiä kuohuviiniä ilman, että alan ryypätä.

Jos olisi pilleri...

Vuoden alussa Antti kertoi Me Naisille, ettei voi koskea nikotiinituotteisiin tällä hetkellä ollenkaan. Jos hän käyttäisi, hän todennäköisesti sortuisi. Hän myös kertoi, että lopettaisi syömisen, jos se olisi mahdollista.

– Voisin lopettaa syömisen tähän päivään, jos se vain olisi fysiologisesti mahdollista. En nauti syömisestä yhtään, vaan joudun tunkemaan ruuan kurkustani väkisin alas.

”Voisin lopettaa syömisen tähän päivään, jos se vain olisi fysiologisesti mahdollista.”

Jo viime vuonna Antti puhui Me Naisille juomisen vähentämisestä. Hän kertoi rajoittaneensa alkoholinkäyttöä erityisesti siitä syystä, että yksin asuessa se saattoi lipsahtaa helposti liialliseksi.

– Olen lopettanut dokaamisen, koska se on minulle uhka: kun olen vain itseni kanssa, kukaan ei puutu juomiseeni ja voisin olla jurrissa koko ajan.

Kirjailijan mielestä yhteisasumisessa tärkeintä on vastavuoroisuus ja tasavertaisuus.

Pitkään yhdessä olleet Rosa Meriläinen, 41, ja Simo Frangén, 53, kertoivat viime viikolla yhteisessä tiedotteessaan, että aikovat erota. He kertoivat liittonsa päättyneen ”musiikillisiin erimielisyyksiin”. Koomikko, käsikirjoittaja ja juontaja Simo Frangén sekä kirjailija ja poliitikko Rosa Meriläinen menivät kihloihin vuonna 2004 ja asuivat avoliitossa. Heillä on liitostaan 10-vuotias poika Frans.

Lue myös: Rosa Meriläinen ja Simo Frangén eroavat: ”Avoliittomme kaatui musiikillisiin erimielisyyksiin”

Tänään Rosa kertoo Helsingin Sanomien kolumnissaan, että on muuttanut vanhempiensa luokse asumaan ”hankalassa elämäntilanteessa”. Rosan äiti on näyttelijä Anneli Ranta-Meriläinen, joka tunnetaan kotikatsomoissa parhaiten Salattujen Elämien Helena Kuulana. Hänen isänsä on televisiotuottaja Ari Meriläinen.

– Päädyin sitten 41-vuotiaana muuttamaan vanhempieni kotiin, Rosa kirjoittaa.

– Yksi ihmiselämän tärkeimmistä taidoista on osata ottaa vastaan apua ja tukea. Jos ei sitä ole valmis tekemään hankalassa elämäntilanteessa edes heidän osaltaan, joiden rakkaus on pyyteettömintä ja ehdottominta, keneltä sitten?

”Yksi ihmiselämän tärkeimmistä taidoista on osata ottaa vastaan apua ja tukea.”

Rosa kertoo kolumnissaan, kuinka tärkeitä hänen vanhempansa ovat hänelle aina olleet. Hän toivoo lisäksi pystyvänsä olemaan omalle pojalleen Fransille samanlaisena tukena iän myötä.

– Minulle on ollut aina tärkeää, että omat vanhempani eivät ole minulle kuin kavereita tai ystäviä – heidän on oltava enemmän. Aivan kuten toivon, että oma lapseni voi vielä keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään ja kertomaan kaiken, missä on epäonnistunut. Siinä minä häntä sitten lupaan silitellä ja rakastaa.

Kiukutteleva kakara, joka tyhjentää jääkaapin

Rosa kertoo, että vanhempien luokse muuttaminen on tuonut myös haasteita arkeen. Aikuisen tyttären ja vanhempien suhteessa painaa aina historia.

– Kääntöpuoli vanhemman ja lapsen ikuisesti epäsuhtaisena pysyvässä roolituksessa on kyky taantua vanhempiensa seurassa kiukuttelevaksi kakaraksi. Tunnistan sen itsessänikin. Älykkäät ja kyvykkäät ihmiset voivat heittäytyä perin lapsellisiksi päästessään nahistelemaan omien vanhempiensa kanssa, hän kirjoittaa.

”Älykkäät ja kyvykkäät ihmiset voivat heittäytyä perin lapsellisiksi päästessään nahistelemaan omien vanhempiensa kanssa.”

Hänen mielestään tärkeimmät avaimet vanhempien kanssa yhdessä asumiseen ovat vastavuoroisuus ja tasavertaisuus.

– Tässä kun on neljäkymmentäyksi vuotta tottunut marssimaan vanhempien jääkaapille ja tyhjentämään sen kitaansa, on muistettava vaihteeksi ihan itsekin mennä kauppaan ja tehdä ruokaa kaikille – vaikka en olekaan isäni veroinen kokki, hän kirjoittaa.

Voisitko sinä asua aikuisiällä vanhempiesi luona tai oletko mahdollisesti tehnyt niin? Vastaa kyselyyn!

Kello 8.07 juttuun lisätty tiedot Rosan vanhempien henkilöllisyyksistä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Käy kurkkaamassa uuteen Sivuraiteilla-blogiin!

Me Naisten verkkosivuilla aloitti uusi Sivuraiteilla-blogi. Blogissaan Emilia Saloranta jatkaa viihteen ja television ilmiöiden käsittelemistä siitä, mihin lehden Radalla-palsta jää.

– Viisi vuotta Kuplia by Emilia S. -bloggarina on tältä erää historiaa, ja nyt olen täällä! Uudella nimellä ja taatusti Suomen hulvattomimman ja koskettavimman naistenlehden bloggarina ja lehden Radalla-palstan toimittajana, Emilia kirjoittaa ensimmäisessä postauksessaan.

Viihteen lisäksi hän kirjoittaa kaikesta, mikä koskettaa aikaansa seuraavan naisen elämää – omien sanojensa mukaan ei liian vakavasti, mutta sopivasti tosissaan. Tulevassa kirjoituksessaan Emilia pohtii, ovatko tv:n laihdutusohjelmat aikansa eläneitä.

Sivuraiteilla-blogi löytyy täältä.