”Tämä on minun tapani sairastaa”, Heidi Sohlberg sanoo päätöksestään puhua sairaudesta avoimesti. Kuva LIisa Valonen.

Rintasyövästä toipuva Heidi Sohlberg on ottanut perheensä ja läheiset mukaan syöpämatkalleen ja kertoo vaiheistaan avoimesti. Tiivis tukiverkko auttaa selviytymään arjessa. – Huonoina päivinä arki on kaatunut kokonaan Niken harteille, Heidi sanoo.

Sitä vaihetta Heidi Sohlberg, 35, oli jännittänyt eniten.

Kun hiukset syöpähoitojen seurauksena muutama viikko sitten alkoivat lähteä, itku ei noussutkaan silmiin, vaikka Heidi oli kuvitellut niin. Hiuksia irtosi ensin harjallinen, sitten toinen ja lopulta niitä olisi voinut nyhtää tukkoina.

Heidi kokosi perheensä saman peilin eteen. Tyttäret Josefiina, 9, ja Sofia, 6, saivat sakset sekä kehotuksen naksia äidin vaalea pehko lyhyeksi. Puoliso Niklas viimeisteli siilin trimmikoneella.

– Odotin, että hiusten menettäminen olisi ollut kovempi paikka, mutta yllättävän nopeasti tunnelma vaihtui nauruksi. Varsinkin kun tytöt olivat saksineet pääni näyttämään variksenpelättimeltä, ei siinä kellään pitänyt pokka, Heidi kertoo.

– Parin päivän ajan säikähdin omaa peilikuvaani, mutta sitten silmä jo tottui uuteen lookiin.

Heidin huumori on aina ollut lennokasta ja mustaa eikä sen sävy ole vakavan sairauden takia muuttunut. Tänään hän jo heittää herjaa kaljustaan. Siitä, miten aamuisin voi nukkua pidempään, kun aikaa ei mene hiustenlaittoon. Tai miten paljon hän säästää kampaajakuluissa. Tai kuinka tämän jutun kuvien tyylitietoihin ei kirjata kampauksen tekijää – vaikka Niklas on kyllä tasoitellut siilin ”kuvauskuntoon” edellisiltana.

Kun studiolla suunnitellaan päivän aikataulua, Heidin ääni kantautuu maskeeraustuolista:

– Hiuksiin ei ainakaan mene aikaa!

Hyvä olo, huono omatunto

Hiustenlähtö on elokuussa aloitettujen solumyrkkyhoitojen näkyvin mutta ei ainoa oire. Heidin lihaksia ja niveliä juilii, akne hiipii niskaan, ja kortisoni valvottaa öisin. Iho sekä limakalvot kuivuvat. Kun lääkeaine myöhemmin syksyllä vaihtuu, Heidi saa varautua pahoinvointiin ja kehon yleiseen hoitoväsymykseen.

Niitä Heidi ei vielä mieti, vaan keskittyy iloitsemaan jokaisesta kivuttomasta päivästä, jolloin jaksaa juosta lenkin, käydä töissä, kuskata tytöt kouluun ja harrastuksiin tai touhuta kotona.

”Kyllä minäkin itken ja surkuttelen, mutta minulle ei ole tyypillistä jäädä synkistelemään.”

– Kun oloni ei tunnu sairaalta, miksi en kävisi töissä? Meikäläisen luonteella tuntuu hölmöltä vain oleilla. Siinä minulla on vielä opeteltavaa.

– Kyllä minäkin itken ja surkuttelen, mutta minulle ei ole tyypillistä jäädä synkistelemään. Saan hirveästi energiaa positiivisuudesta, avoimuudesta ja huumorista.

Heidi on somessa kertonut aktiivisesti tekemisistään ja fiiliksistään – niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Avoimuudesta on seurannut valtava palautetulva: tuhatmäärin hyviä ja yksi huono.

Puuhakkuus ja pilke silmäkulmassa ovat vain Heidin tapa sairastaa.

– Syövällä on niin monet kasvot. Todellisuus iskee vastaan aina Syöpäklinikalla asioidessa: siellä tämän sairauden vaiheet näkee alusta rankimpaan loppuun. Jokainen sairastaa, oireilee ja käsittelee sitä omalla tavallaan.

– Jossain vaiheessa tunsin huonoa omaatuntoa, että voin niin hyvin. Päätin kuitenkin olla sen verran itsekäs, että nautin hyvistä päivistäni ja jaan kokemukseni. Palaute, jota siitä saan, tuntuu voimauttavalta ja on minulle tärkeää. Voisinpa antaa jokaiselle syöpäsairaalle samanlaisen voimahalin.

Tunteiden vuoristoradassa

Oikeastaan tähän tilanteeseen ei koskaan pitänyt joutua.

Toukokuussa Heidi kertoi Me Naisille kantavansa rintasyövälle altistavaa BRCA2-geenimutaatiota. Hän oli menettänyt äitinsä samalle sairaudelle 25 vuotta aiemmin ja vannoi tekevänsä kaikkensa, etteivät hänen tyttärensä joutuisi kokemaan samaa.

Kesäkuussa aloitettiin valmistelevat tutkimukset rintarauhasten poistoleikkausta varten. Leikkaus piti tehdä syksyllä rintasyövän ennaltaehkäisemiseksi. Nyt se tehtiinkin syövän poistamiseksi. Uusiutumisriskin vuoksi molemmat rintarauhaset poistettiin ja rinnat rakennettiin uusiksi.

– Oli sokki saada kuulla, että olinkin jo sairastunut syöpään.

Saatuaan diagnoosin Heidi romahti täysin lääkärin vastaanotolla.

– Viskasin lippikseni siihen lääkärin pöydälle, repesin itkuun ja taisin päästää muutaman ärräpään. Sen hetken tunsin kuolemanpelkoa ja mietin, käykö minulle nyt samoin kuin äidilleni.

Lääkäri vakuutti, että Heidin tilanne oli toinen: sairaus todettiin erittäin varhain, hoidot ovat nykyään toista luokkaa, ja Heidi oli loistokunnossa niistä toipuakseen.

Heidi eteni diagnoosista leikkaukseen kahdessa viikossa.

– Sinä aikana tunteeni menivät vuoristorataa. Oli lohduttomuutta ja pelkoa, sitten taas hirmuinen taistelutahto ja varmuus, että tämähän selätetään. Taistelutahto jäi päällimmäiseksi.

Kolme mattomaista, muutaman millin kokoista kasvainta vasemmassa rinnassa eivät olleet oireilleet mitenkään.

– Ilman geenivirheen toteamista ja päätöstä ennaltaehkäisevästä leikkauksesta syöpä tuolla leviäisi kaikessa rauhassa.

Heidi leikattiin Helsingin Töölön sairaalan plastiikkakirurgisella osastolla. Äidin sairausvuosilta jäänyt sairaalakammo nosti esiin voimakkaan ahdistuksen, kun Heidille osoitettiin omaa vuodepaikkaa.

– Sairaalahuoneen ovella iski kauhu. Käännyin ympäri ja sanoin Nikelle, että haluan ulos täältä.

Vasta esilääkkeet auttoivat nukahtamaan. Unissaan Heidi kannusti jalkapallojoukkuetta.

– Minä, joka en yhtään tykkää jalkapallosta! Heidi parahtaa.

– Kun havahduin ja kerroin unestani, Nikke totesi, että nyt on hyvät lääkkeet.

Seuraava tunnevyöry löi päälle leikkaussalissa. Anestesia pelotti, eikä Heidi oikein tiennyt, mitä leikkauksessa tapahtuisi. Juuri ennen nukahtamistaan hän kuvaili hoitajille oloaan samanlaiseksi kuin edellisviikonloppuna Ruisrockissa.

Heidi vietti sairaalassa kolme yötä ja passitettiin kotiin neljä dreeniputkea kainaloissaan. Perhe oli auttamassa kotona.

– Hyvä kokemus varmasti loiventaa sairaalapelkoani. Olen kiitollinen, miten hyvin minua hoidettiin.

Sairaalasta päästyään Heidin eno toi hänelle jalkapallon muistoksi sairaala-ajasta. Heidi raapusti sen pintaan mielikuvitusjoukkueensa nimen: Parca.

Läheiset mukaan syöpämatkalle

Heidille oli heti selvää kertoa sairaudestaan kaikille. Ensin puolisolle, sitten isä Juha Willmanille, ystäville ja lopulta julkisesti. Lääkärin huoneesta päästyään Heidi vietti kaksi tuntia liimautuneena puhelimeen.

”Ymmärrän senkin, että joku valitsee pitää asian tiukasti pienessä piirissä.”

– Olen supersosiaalinen enkä osaa laittaa päätäni pensaaseen. Samalla, kun puhun sairaudestani muille, se helpottaa asian käsittelyä omassa päässäni. Minun on helpompi olla, kun sairautta ei tarvitse piilotella.

– Tämä on tosi henkilökohtainen kokemus. Ymmärrän senkin, että joku valitsee pitää asian tiukasti pienessä piirissä.

Heidin läheisten kesken sairaudesta on tullut yhteinen ja lähentävä kokemus. On tavallista, että lähipiirille myötäeläminen on rankempaa kuin sairauden käsittely potilaalle; sairas tietää miten voi, muut eivät. Heidi uskoo, että perheen miesväki on käynyt läpi pelkoja mielessään – varsinkin Juha-isä, joka jo menetti vaimonsa samalle sairaudelle.

– Uskon, että he välttävät kuormittamasta minua huolillaan. Ehkä he juttelevat peloistaan omien kavereittensa kanssa. Minua kohtaan Nikke ja isä ovat olleet mielettömän kannustavia.

Heidi kuvailee aviomiestään perheensä järjen ääneksi.

– Nikke on asennoitunut tilanteeseen fiksusti ja sanoo, etteihän tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin parantua.

Sohlbergien perheenjäsenistä ja ystävistä muodostui nopeasti laaja turvaverkko, joka auttaa arjen pyörittämisessä.

– Huonoina päivinä arki on kaatunut kokonaan Niken harteille, mutta hän on kyllä hoitanut roolinsa loistavasti. Välillä olen ihmetellyt, miten yksinhuoltajavanhemmat selviävät arjesta sairastaessaan, Heidi sanoo.

– Olen valtavan kiitollinen perheelleni ja ystävilleni. Kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä, voinko tai kehtaanko pyytää apua.

”Kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä, kehtaanko pyytää apua.”

Heidi on huomannut, että kriiseissä ystävyyden merkitys vain korostuu. Tyttökavereiden kanssa puhutaan paljon syövästä, mutta vielä enemmän kaikesta muusta: nauretaan ja hullutellaan. Tärkeimpiä ovat hetket, joissa sairaus ei ole läsnä ajatuksissa.

– En pärjäisi ilman kavereitani ja perhettäni. Olemme hulluja ja hölöttäjiä, ja sellainen saa olla sairaanakin. Vaikka olen sairas, minun ei tarvitse elää vain sairaan elämää, Heidi sanoo.

– Tuntuu, että ystävien välittäminen vain korostuu vakavissa paikoissa. Rakkautta osoitetaan silloin voimakkaammin.

Heidi on myös konkreettisesti ottanut ystävät mukaan syöpämatkalleen. Missikollega Satu Tuomisto oli mukana kuulemassa tuloksia. Juontajakollega Joanna Kuvaja taas istui mukana tiputushoidossa Syöpäklinikalla.

– Isä oli meillä ensimmäisen hoitoni aikaan, ja ehdotin, että hänkin lähtisi mukaan. Isä epäili, että saisimme porttikiellon sairaalaan, jos mekastaisimme siellä kolmistaan.

Lapsille kerrotaan kaikki

Sohlbergit miettivät tarkkaan, miten sairaudesta puhuttaisiin lapsille. Lääkäreiden neuvo oli kertoa heille kaikesta. Kun Heidi kutsui tyttäret parturoimaan hänen hiuksiaan, kaljuuntumisesta ei kehittynyt mörköä tyttöjen ajatuksissa.

– Tyttöjen on helpompi käsitellä sairastumista, kun he näkevät, että olen itse sinut sen kanssa. Omalla esimerkilläni pystyn vaikuttamaan lasten tapaan reagoida.

”Sairauteni ei ole läpihuutojuttu.”

Tytöt ovat saaneet nähdä päivistä pahatkin.

– Sairauteni ei ole läpihuutojuttu. Lapset näkivät, kun alussa itkin hirveästi ja kävin läpi rajuja tunteita. Nyt he näkevät, kun käyn töissä ja lenkillä ja teen normaalijuttuja. Yhtä lailla he näkevät, kun huonoina päivinä jään sängyn pohjalle.

Silloin tytöt käyvät isänsä kanssa metsälenkillä ja tuovat puolukoita äidille vitamiinipommeiksi.

– Olemme selittäneet, että saan hoitoa, josta tulee paha olo, mutta sitten paranen.

Heidin mielestä avoimuus helpottaa kotiarkea. Koska Heidi puhuu sairaudestaan paljon puhelimessa läheisten kanssa, hänen ei tarvitse joka sanalla miettiä, kuulevatko lapset.

– Tytöt tietävät saman, minkä ystävänikin. Ajattelen, että puhumalla olen samalla heille esimerkki avoimuudesta. Siitä, että yhtä lailla he voivat puhua omista murheistaan meille, Heidi sanoo.

– Sitä olen pyytänyt tytöiltäni anteeksi, että vietän niin paljon aikaa puhelimessa, kun haluan vastata ihmisten tsemppiviesteihin.

Syöpä ei vie naisellisuutta

Heidin hoitosuunnitelmaan kuuluu kuusi sytostaattihoitokertaa. Kaksi on takana, neljä edessä, ja jos hoidot voidaan antaa suunnitellusti, viimeinen niistä tehdään joulukuussa. Aikataulussa pysyminen edellyttää, että elimistö palautuu hoidoista odotetusti tai ettei vaikkapa flunssa romahduta kuntoa.

Itsestä huolehtiminen on nyt Heidin ykköstehtävä.

– Välillä ihmettelen, mistä tätä elämää oikein ohjaillaan. En ole koskaan ollut näin kovassa fyysisessä kunnossa kuin sairastuessani. Ihan kuin treenaamisellani olisi ollut jokin tarkoitus, kuin se olisi osa jotain isompaa suunnitelmaa.

Leikkaus ja hoidot muuttavat kehoa. Kokemus siitä, ettei kroppaa voikaan täysin hallita, on ollut Heidille tähän asti toipumisessa vaikeinta.

– Kun kortisoni turvottaa ja paikkoja kolottaa, keho tuntuu vieraalta. Turhamaisuus puskee pintaan, ja tuskailen vyötärölle ilmestyneitä jenkkakahvoja. Tosin ystäväni kannusti, ettei kukaan huomaa niitä, sillä kaikki kuitenkin tuijottavat kaljuani.

Sitä Heidi ei ole hävennyt hetkeäkään. Hän painelee muina naisina kuula paljaana. Kylmä puree hiuksettomaan herkemmin, joten pipo tai lippis kulkee aina kassissa.

– En ole missään vaiheessa tuntenut, että sairaus vaikuttaisi naisellisuuteeni, Heidi sanoo.

– Siinäkin muiden palaute on tärkeää. Kyllähän se kohottaa mieltä, kun kehutaan kauniiksi. Saan mielettömästi voimaa kannustavista sanoista.

Heidillä on tiukasti katse tulevaisuudessa ja jo malttamaton olo hoitojen loppuun viemiseksi. Hänelle rintasyöpä ei ole kokemus, joka pysäyttää kaiken vaan josta taistellaan läpi.

– Sairaanakin voin edelleen elää hyvää elämää. Olen päättänyt, että ensi vuodesta tulee elämäni paras.

Heidi Sohlberg

  • Sisustussuunnittelijaksi opiskellut juontaja syntyi Jyväskylässä 17.5.1981.
  • Asuu Espoon Nuuksiossa 6- ja 9-vuotiaiden tyttäriensä ja puolisonsa Niklas Sohlbergin kanssa.
  • Heidillä löydettiin keväällä rintasyöpäriskiä lisäävä BRCA2-geenimutaatio. Hänen äitinsä menehtyi rintasyöpään 37-vuotiaana.
  • Juontaa Roosa nauha -konsertin 4.10. Vantaalla.
  • Vuoden 2001 Miss Suomi kuuluu Elixir-ohjelman vetäjiin.

Satu Tuomisto tuntee elävänsä vihdoin normaalia parisuhdearkea miehensä Petri Aarnion kanssa.

Reilu kaksi vuotta sitten Satu Tuomisto sai 29-vuotissyntymäpäivälahjaksi ystäviltään ajan ennustajalle, joka tapaamisen lopuksi lausui: ”Onneksi olkoon, löydät pian miehen, jonka kanssa tulet elämään elämäsi ensimmäisessä oikeassa parisuhteessa. ”

Erikoinen ennustus naiselle, joka oli todellisuudessa elänyt koko nuoren aikuisikänsä suhteissa, joista osa oli edennyt avoliittoon asti.

Mutta sen Satu oli valmis myöntämään, että oikeiksi kypsiksi parisuhteiksi niitä ei voinut hyvällä tahdollakaan kuvailla.

–Minua olivat aina kiehtoneet niin sanotut pahat pojat. Olen hyvä ihmistuntija, mutta jostain syystä olen ihastunut ja ajautunut parisuhteisiin mysteerimiesten kanssa. Sellaisten, joissa on jotain mitä en osaa selittää.

Kaksi kuukautta myöhemmin Satu oli lähdössä työmatkalle. Aamuviideltä lentokentällä odotteli samalle reissulle lähtöä kohteliaan oloinen mies, liikemies Petri Aarnio, 44. Väkisinkin Sadun mieleen palasi ennustajan taannoinen povaus täydellisestä herrasmiehestä.

Intuitioni sanoi jo lentokentällä, että tässä se oikea on.

Myönteinen ennakkokäsitys säilyi myös matkan aikana – reissukaveri osoittautui aivan toisenlaiseksi kuin Satu oli hänet etukäteen yhteisten työtuttavien kertomusten perusteella kuvitellut.

– Odotin tapaavani tiukkapipoisen uraohjuksen. Petri oli kuitenkin äärimmäisen kiltti ja kohtelias, vaikka kunnianhimoinen onkin. Intuitioni sanoi jo lentokentällä, että tässä se oikea on, mutten uskaltanut heti luottaa vaistooni, sillä se oli ollut aikaisemmin väärässä.

Tapailu jatkui, ja muutamia kuukausia myöhemmin Satu uskalsi hypätä Petrin kanssa parisuhteeseen.

–Tässä suhteessa luotan ensimmäistä kertaa yhteiseen tulevaisuuteen. Uskallan ja osaan nähdä asioita vuoden, kahden ja jopa kymmenen päähän. Tai suunnitella vaikka yhteistä lomaa hamaan tulevaisuuteen. Se on minulle uutta, Satu kertoo ja pyörittelee puhuessaan huomaamattaan vasemmassa nimettömässä kimaltavaa kihlasormusta.

Olin ihan nuori, kun minua petettiin ensimmäisen kerran.

Kokemukset opettivat

Yhdeksän vuotta sitten Miss Suomeksi kruunattu Satu nousi julkisuuteen Viialasta, pienestä kylästä, jonne jäivät perhe, ystävät, nyrkkeilyharrastus ja silloinen poikaystävä. Elämä ei ollut koskaan pelkkää ruusuilla tanssimista.

–Olin ihan nuori, kun minua petettiin ensimmäisen kerran. Se on tietysti kamalinta, mitä nuorelle ihmiselle voi suhteessa tapahtua. Mutta se oli myös kasvattavinta, mitä minulle oli käynyt. Jouduin katsomaan peiliin ja miettimään omaakin käytöstäni. Mietin tuolloin ensimmäisen kerran, ajanko tietynlaisella käytöksellä kumppaniani pettämään? Jollain tasolla myös varmasti kovetin itseni tulevaa varten.

En missään nimessä halua päätyä tilanteeseen, jossa olisin toisen omaisuutta.

Satu kertoo nauttivansa erityisen paljon yksinolosta. Se on tuntunut joistakin miehistä vieraalta.

–Yksi eksistäni sanoi kerran, että miehen pitää tuntea, että nainen tarvitsee häntä. Olen kai aina ollut ylipärjäävä, en käänny parisuhteessakaan helposti toisen puoleen huolineni. Olen usein omissa ajatuksissani ja pidän asiat sisälläni. Enkä missään nimessä halua päätyä tilanteeseen, jossa olisin toisen omaisuutta.

Sadusta on hämmentävää, jos joku arvottaa hänet ulkonäön mukaan.
Sadusta on hämmentävää, jos joku arvottaa hänet ulkonäön mukaan.

Pettävät perustelut

Satu kertoo tunteneensa parisuhteissaan epävarmuutta, mutta petetyksi tuleminen ei ole kuitenkaan hajottanut häntä kokonaan.

–Minulle on perusteltu pettämistä myös sillä, että saan niin paljon huomiota, että se ajaa kumppaneiden itsetunnon alas. Heidän on kuulemma haettava itsetunnolleen nostatusta jostakin muualta. Minusta se on idioottimainen perustelu hakea oikeutusta teolleen. Veikkaan, että juuri itsenäisyyteni on ollut noille miehille liikaa.

Satu kertoo, että hän ei ole kuitenkaan koskaan yrittänyt muuttaa kumppaneitaan.

Petetyksi tuleminen on satuttanut aina.

– Äitini on sanonut minulle pienestä pitäen, että toista ihmistä et voi omalla käytökselläsi muuttaa. Jos olisin ollut suhteissani läheisriippuvainen, en tiedä millaisissa ongelmissa olisin itseni kanssa.

Satu on kokenut olleensa suhteissa usein se osapuoli, joka on jaksanut pitää yllä uskoa sen tulevaisuuteen. Täydellinen luottamuksen menetys on kuitenkin ollut viimeinen pisara, ja petetyksi tuleminen on satuttanut aina.

–Joskus olen jäänyt suhteisiin vain siksi, että olen miettinyt, miten toinen pärjää tai siitä syystä, että tämän perhe on tullut läheiseksi. Olen pitänyt naamiota yllä ja samalla pelännyt, mitä yhteinen tulevaisuus tuo tullessaan, Satu sanoo.

–Toistuessaan nämä tilanteet ovat avanneet silmäni. Olen kysynyt itseltäni, osaanko kuvitella tämän miehen lasteni isänä? Olen pystynyt tekemään kylmästi järkieroja enkä ole enää syyllistänyt itseäni. Olen ajatellut: jos petät minua, se on sinun ongelmasi. Sekin on säikyttänyt miehiä.

Olen sanonut miehelle joskus ääneenkin, että älä vain kosi minua.

Luottamuksen arvoinen

Vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta Sadun valtasi epätoivo. Helsingin piirit tuntuivat pieniltä ja pinnallisilta. Suhteissa oli vaikea löytää sellaista todellista luottamusta ja rakkautta, joita Satu arvosti. Baareista hän ei ole rakkautta koskaan etsinytkään ja kertoo käyvänsä bilettämässäkin vain kerran vuodessa.

–En kestä ulkonäkökeskeistä pokaamiskulttuuria. Mietin jo hetken, että ovatko kaikki suhteet täällä tällaisia?

–En halua mollata eksiäni, heissä on myös paljon hyvää, ja olen hyvissä väleissä heidän kanssaan. Arvomme eivät vain kohdanneet. Enkä sano, että minun arvoni olisivat paremmat kuin jonkun toisen, ne eivät vain sopineet yhteen. Siksi kihlautuminenkaan ei ennen nykyistä suhdettani tuntunut sopivalta. Olen sanonut miehelle joskus ääneenkin, että älä vain kosi minua.

Aiemmin en ole aina tiennyt edes sitä, minä päivänä jatkojen jatkoilta palataan.

Petrissä Satu rakastui maanläheisiin arvoihin: perhekeskeisyyteen, rehellisyyteen, läheisten kunnioittamiseen. Pienet teot osoittivat, että tähän mieheen voi luottaa.

–Kun Petri lähti ensimmäistä kertaa pikkujouluihin, olin aivan ihmeissäni, kun hän tuli kotiin kymmeneltä. Olin vain, että unohditko jotain? Aiemmin en ole aina tiennyt edes sitä, minä päivänä jatkojen jatkoilta palataan. On helpotus, kun minun ei tarvitse olla miehen suhteen varpaillani tai katsoa hänen tekemisiään sormieni läpi.

Petrin tytöt ottivat Sadun hyvin vastaan.
Petrin tytöt ottivat Sadun hyvin vastaan.

Uusperheen äiti

Petrillä on aiemmasta liitostaan 15- ja 16-vuotiaat tyttäret, jotka asuvat isänsä ja Sadun kanssa joka toisen viikon. Vaikka äitipuolen rooli on Sadulle aiemminkin tuttu, intensiivinen perhe-elämä vaati alkuun totuttelua.

–Olin tähän asti pitänyt huolta lähinnä koirastani. Tytöt onneksi ottivat minut hyvin vastaan. Olen heille jotain isosiskon ja ystävän väliltä. Toimin hormonimyrskyissä viestinviejänä heidän ja isänsä välillä. Toisinaan puhallan viestikapulasta pölyt ja sitten jatketaan.

Minua ei haitannut Petrin menneisyys. Päinvastoin.

Useimmiten elämä pyörii töiden ja lasten ehdoilla. Petri tekee kuitenkin paljon työmatkoja, joten Sadulla on myös aikaa itsekseen.

Lukioikäisenä Satu kuvitteli elämänsä kolmekymppisenä psykologian esseeseen: ihanne-elämään kuului punainen tupa, kaksi lasta, koira ja farmariauto. Petrin tavattuaan hän yhtäkkiä oivalsi, että nyt hänellä on tuo kaikki.

–Se tuli vain eri kautta kuin olin ehkä kuvitellut. Minua ei haitannut Petrin menneisyys. Päinvastoin. Olisi ollut epäilyttävää, jos nelikymppisellä miehellä ei olisi ollut aikaisempia parisuhteita tai lapsia.

Ihana arki

Petrin kanssa Satu tuntee elävänsä normaalia parisuhdearkea ensimmäistä kertaa elämässään.

–Rakastuin yhteiseen arkeemme. Se on opettanut minulle paljon, jopa ihan normaaleja keskustelutaitoja. Ennen olen hoitanut työni itsekseni, nyt minulta kysytään, miten päiväni on mennyt ja tekemisistäni ollaan kiinnostuneita. On myös ihana kuulla, että toinen on minusta ylpeä.

En voi syyttää vanhoista suhteista ja valinnoista kuin itseäni.

–Äitini hoki aikoinaan, että älä ota sellaista miestä, jota rakastat, vaan sellainen, joka arvostaa ja rakastaa myös sinua. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti.

Parikymppisenä Satu tunsi, että aikaa oli loputtomasti. Nyt hän ei halua tuhlata siitä enää hetkeäkään huonoihin suhteisiin. Myös työelämässä haaveet on toteuttava nyt eikä sitten joskus. Juontotöitä tekevä Satu on perustanut oman promootioyrityksen ja työllistää sen kautta yli sata työntekijää.

Hän on kiitollinen, että ikä on tuonut viisautta ja voimaa kohdata pelkoja.

En tiedä, haluanko omia biologisia lapsia.

–En voi syyttää vanhoista suhteista ja valinnoista kuin itseäni. Olen nuoresta asti tiennyt, millaisen miehen haluan. Ehkä kuitenkin tiedostamattani ajauduin mysteerimiesten seuraan, koska en ollut valmis sitoutumaan.

Yhden suuren kysymyksen kanssa Satu vielä painii. Vaikka nykyinen kumppani on hyvä isä, Satu ei ole varma, haluaako hän omia lapsia.

–Olen tarkkaillut ystävieni parisuhteita ja sitä, mitä vauvan saaminen tekee hyvillekin parisuhteille. Se tuntuu muuttavan kaiken, ja suurin osa perheellisistä ystävistäni on eronnut. Se ajatus pelottaa. En tiedä, haluanko omia biologisia lapsia. Tunnen kuitenkin, että minulla on jo nyt oikea perhe.

Satu Tuomisto

Tekee juonto- ja pr-töitä ja pyörittää omaa promootioalan yritystä.

31-vuotias vuoden 2008 Miss Suomi.

Asuu Espoossa avopuolisonsa Petri Aarnion, 44, ja tämän kahden tyttären kanssa.

Perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa.

Vuoden urheilija ja ratakelauksen moninkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti, 34, lähtee kisoihin vain voittamaan.

Huippu-urheilija Leo-Pekka Tähdellä on aina mielessään seuraava tavoite. Tänä kesänä ykkösmaali on kultamitali Lontoon parayleisurheilun MM-kisoissa heinäkuussa.

– Nykyään lähden kisoihin vain voittamaan. Katsojat, valmentaja ja minä itse odotamme vain parasta tulosta. Se on psyykkisesti raskasta mutta toisaalta motivoi suuresti. Ei voittamiseen kyllästy, Tähti kertoo.

"Vitsailen omasta vammastani ja muiden vammoista."

Toinen Tähden tavoite on espanjan kielen oppiminen. Hän asuu Aurinkorannikolla Fuengirolassa vaimonsa Sandra Tähden ja tämän 6-vuotiaan tyttären Delisan kanssa.

– Yritän olla rohkea puhumaan vieraita kieliä, mutta aina en jaksa yrittää, koska espanjalaiset puhuvat niin nopeasti. Osaan kyllä small talkin ja kirosanat.

Espanjankielisiä voimasanoja Tähti pääsee viljelemään pelikentällä. Hän pelaa talvisin Velez-Málagan liigassa pyörätuolikoripalloa.

– En ole niin mukava, miltä julkisuudessa vaikutan – kavereiden kesken heittäydyn ja olen räväkämpi.

– Huumorini on mustaa, ja vitsailen omasta vammastani ja muiden vammoista. Paraurheilijoiden kesken ollaan suoria. Jos joltain vaikka puuttuu jalka, saatan tervehtiä tätä kysymällä: ”Moro, mihin jätit toisen jalkasi?”

Lue lisää Leo-Pekka Tähden elämästä ja tavoitteista Me Naisten numerosta 25/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Muusikot Danny ja Erika Vikman kertovat Helsingin Sanomien haastattelussa suhteestaan.

Pari myös valottaa, millaisia kommentteja ovat saaneet kuulla suuren ikäeronsa takia muilta ihmisiltä.

Kun pariskunnan suhde tuli julkisuuteen viime syksynä, Erika pelkäsi kaiken sortuvan. Haastattelussa hän kertoo, että hänestä tuntui, kuin muut eivät olisi nähneet enää hänen ihmisarvoaan.

Pari sai runsaasti viestejä ja kauhistelua sen jälkeen, kun heidän suhteensa tuli viralliseksi. HS:n mukaan osa viesteistä oli ”kamalia” ja liittyi suurelta osin heidän ikäeroonsa. 

Dannyn mukaan kritiikki isoa ikäeroa kohtaan tulee siitä, että ihmiset ajattelevat toisten valinnat itsensä kautta.

– Ihminen ajattelee, että en mä ainakaan tuohon pystyisi. Tai en mä ainakaan tuota haluaisi. Jos koulussakin joku oli vuoden vanhempi, se oli kauhea ikäero, hän kertoo HS:lle.

”Toisen elämä on todennäköisesti lyhyempi. Päivä kerrallaan eletään.”

Erikan mukaan parin ikäeron päivittely kertoo siitä, että monien mielestä kahden niin eri-ikäisen ihmisen ajatukset eivät voi kohdata. HS:ssa kerrotaan, että pari ei erityisemmin lue, miten heidän suhdettaan kommentoidaan.

– Omissa piireissäkin meistä lentää läppää, mutta siinäpä lentää. Hauskaa, jos voi herättää vahvoja fiiliksiä. Minulla ei ole tarvetta miellyttää kaikkia. Aina tämä elämä ei vain mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut, Erika kertoo HS:lle.

50 vuoden ikäeron vuoksi pari kertoo suhtautuvansa elämään realistisesti. He eivät suunnittele menemisiään vuosien päähän.

– Toisen elämä on todennäköisesti lyhyempi. Päivä kerrallaan eletään, Danny kertoo haastattelussa.

Pakotettu virallistaminen

Danny ja Erika tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2015 Tangomarkkinoilla. Heidän suhteensa paljastui julkisuuteen viime syksynä. Joulukuussa pariskunta vahvisti sen myös itse.

– Suhteen julkitulo oli pakotettu, kun huhuja oli niin paljon. Se tuntui silloin julmalta, mutta en ole jäänyt tuleen makaamaan, Erika kertoi Me Naisille helmikuussa.

Keväällä Iholla-sarjassa Erika kertoi, että hänen ja Dannyn suhteen vatvominen on satuttanut sekä häntä itseään että hänen lähipiiriään.

– Tosi alentavaa ja loukkaavaa, erityisesti mun vanhemmille. Jotenkin tuntuu, että koko ajan tuomitaan, vaikka ei oo tehnyt mitään paha kenellekään, Erika mietti. 

Aurinkoa ja onnea

Danny, 74, ja Erika, 24, ikäerostaan HS:lle: ”Omissa piireissäkin meistä lentää läppää, mutta siinäpä lentää”

Erika on kertonut ettei tunne oloaan luontevaksi ja turvalliseksi oman ikäistensä miesten seurassa, koska oman ikäiset pojat ovat häntä kouluaikoina uhkailleet ja kiusanneet. Ei tämän parin onni ole keneltäkään pois ja molemmat ovat aikuisia. Jokainen keskittyköön omaan elämäänsä. Hyvää Juhannusta ja kesää Erikalle ja Dannylle :) .
Lue kommentti

NobleFit on Youtubessa alkava haastattelusarja, jossa Leo-Pekka Tähti, Sara Chafak, Aira Samulin ja monet muut julkkikset kertovat, miten omalla asenteellaan elämästä voi tehdä parempaa.

Suomi 100 -juhlavuonna halutaan näyttää, että kotimaassa tapahtuu paljon hyvää. Yksi osoitus siitä on Youtube-ohjelma NobleFit (www.noblefit.fi), jonka tuottaja ja yrittäjä Johnny von Wright on luonut juhlavuoden kunniaksi.

 

Ohjelmassa Johnnyn kanssa keskustelee yli 50 suomalaista. Sarjassa nähdään viihdetaiteilijoita, kulttuurivaikuttajia, urheilijoita, politiikan tekijöitä ja muita tunnettuja kasvoja. Jaksoissa vierailevat muun muassa tanssi-ja elämäntaitoguru Aira Samulin, tubettaja-laulaja Arttu Lindeman, paralympiaurheilija Leo-Pekka Tähti, yrittäjä, missi ja malli Sara Chafak, Apocalyptica-bändin laulaja Eicca Toppinen ja räppäri Musta Barbaari.

 

NobleFitin jaksoissa julkkisvierailijat kertovat ajatuksiaan muun muassa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, rakkaudesta, unelmien tavoittelemisesta ja myönteisen Suomi-kuvan luomisesta.

Tavoittena on, että haastateltavien elämänasenne ja -kokemukset valavat katsojiin myönteistä asennetta ja antavat näille eväitä onnellisempaan elämään.

 

– Mediassa kerrotaan liian paljon kaikesta ikävästä: sodista, terrori-iskuista, ilmastonmuutoksesta. Haluan, että ihmiset alkavat keskittyä enemmän myönteiseen asenteeseen ja toisiin ihmisiin, kertoo sarjan tuottajana ja host-isäntänä toimiva Johnny.

Katsojat voimaantuvat heidän ajatuksistaan ja elämänkokemuksistaan.

Johnny toivoo, että sarja saa katsojissa aikaan elämänmuutoksia.

 

– Urheileminen ja terveellinen ruokavalio ovat osa hyvää elämää, mutta tärkeintä on oma asenne. Ihmisten pitäisi ajatella enemmän, että lasi on puoliksi täynnä. Suomalaisten pitäisi uskoa itseensä ja tukea ja kannustaa toisiaan.

 

Kaikkia haastateltavia yhdistää yksi tekijä.

 

– Katsojat voimaantuvat heidän ajatuksistaan ja elämänkokemuksistaan. Esimerkiksi Leo-Pekka Tähti on loistava esimerkki siitä, miten erilaisuus ei ole koskaan estänyt häntä tekemästä asioita, Johnny kuvailee.

Haastatteluissa pääsee pintaa syvemmälle.

Sarjan jaksot ovat noin 30–80 minuutin mittaisia. Johnny ennustaa, että pitkille, syväluotaaville henkilökuville on Youtubessa oma paikkansa kahdenkymmenen sekunnin kissavideoiden rinnalla.

 

– Television viihdeohjelmissa henkilöhaastattelut kestävät muutamia minuutteja. NobleFitin haastatteluissa pääsee pintaa syvemmälle.

 

NobleFitin ensimmäisissä kolmessa jaksossa nähdään Eppu Normaali -bändin solisti Martti Syrjä, Apocalyptica-bändin solisti Eicca Toppinen ja paralympiavoittaja ja vuoden urheilija 2016 Leo-Pekka Tähti.