”Tämä on minun tapani sairastaa”, Heidi Sohlberg sanoo päätöksestään puhua sairaudesta avoimesti. Kuva LIisa Valonen.

Rintasyövästä toipuva Heidi Sohlberg on ottanut perheensä ja läheiset mukaan syöpämatkalleen ja kertoo vaiheistaan avoimesti. Tiivis tukiverkko auttaa selviytymään arjessa. – Huonoina päivinä arki on kaatunut kokonaan Niken harteille, Heidi sanoo.

Sitä vaihetta Heidi Sohlberg, 35, oli jännittänyt eniten.

Kun hiukset syöpähoitojen seurauksena muutama viikko sitten alkoivat lähteä, itku ei noussutkaan silmiin, vaikka Heidi oli kuvitellut niin. Hiuksia irtosi ensin harjallinen, sitten toinen ja lopulta niitä olisi voinut nyhtää tukkoina.

Heidi kokosi perheensä saman peilin eteen. Tyttäret Josefiina, 9, ja Sofia, 6, saivat sakset sekä kehotuksen naksia äidin vaalea pehko lyhyeksi. Puoliso Niklas viimeisteli siilin trimmikoneella.

– Odotin, että hiusten menettäminen olisi ollut kovempi paikka, mutta yllättävän nopeasti tunnelma vaihtui nauruksi. Varsinkin kun tytöt olivat saksineet pääni näyttämään variksenpelättimeltä, ei siinä kellään pitänyt pokka, Heidi kertoo.

– Parin päivän ajan säikähdin omaa peilikuvaani, mutta sitten silmä jo tottui uuteen lookiin.

Heidin huumori on aina ollut lennokasta ja mustaa eikä sen sävy ole vakavan sairauden takia muuttunut. Tänään hän jo heittää herjaa kaljustaan. Siitä, miten aamuisin voi nukkua pidempään, kun aikaa ei mene hiustenlaittoon. Tai miten paljon hän säästää kampaajakuluissa. Tai kuinka tämän jutun kuvien tyylitietoihin ei kirjata kampauksen tekijää – vaikka Niklas on kyllä tasoitellut siilin ”kuvauskuntoon” edellisiltana.

Kun studiolla suunnitellaan päivän aikataulua, Heidin ääni kantautuu maskeeraustuolista:

– Hiuksiin ei ainakaan mene aikaa!

Hyvä olo, huono omatunto

Hiustenlähtö on elokuussa aloitettujen solumyrkkyhoitojen näkyvin mutta ei ainoa oire. Heidin lihaksia ja niveliä juilii, akne hiipii niskaan, ja kortisoni valvottaa öisin. Iho sekä limakalvot kuivuvat. Kun lääkeaine myöhemmin syksyllä vaihtuu, Heidi saa varautua pahoinvointiin ja kehon yleiseen hoitoväsymykseen.

Niitä Heidi ei vielä mieti, vaan keskittyy iloitsemaan jokaisesta kivuttomasta päivästä, jolloin jaksaa juosta lenkin, käydä töissä, kuskata tytöt kouluun ja harrastuksiin tai touhuta kotona.

”Kyllä minäkin itken ja surkuttelen, mutta minulle ei ole tyypillistä jäädä synkistelemään.”

– Kun oloni ei tunnu sairaalta, miksi en kävisi töissä? Meikäläisen luonteella tuntuu hölmöltä vain oleilla. Siinä minulla on vielä opeteltavaa.

– Kyllä minäkin itken ja surkuttelen, mutta minulle ei ole tyypillistä jäädä synkistelemään. Saan hirveästi energiaa positiivisuudesta, avoimuudesta ja huumorista.

Heidi on somessa kertonut aktiivisesti tekemisistään ja fiiliksistään – niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Avoimuudesta on seurannut valtava palautetulva: tuhatmäärin hyviä ja yksi huono.

Puuhakkuus ja pilke silmäkulmassa ovat vain Heidin tapa sairastaa.

– Syövällä on niin monet kasvot. Todellisuus iskee vastaan aina Syöpäklinikalla asioidessa: siellä tämän sairauden vaiheet näkee alusta rankimpaan loppuun. Jokainen sairastaa, oireilee ja käsittelee sitä omalla tavallaan.

– Jossain vaiheessa tunsin huonoa omaatuntoa, että voin niin hyvin. Päätin kuitenkin olla sen verran itsekäs, että nautin hyvistä päivistäni ja jaan kokemukseni. Palaute, jota siitä saan, tuntuu voimauttavalta ja on minulle tärkeää. Voisinpa antaa jokaiselle syöpäsairaalle samanlaisen voimahalin.

Tunteiden vuoristoradassa

Oikeastaan tähän tilanteeseen ei koskaan pitänyt joutua.

Toukokuussa Heidi kertoi Me Naisille kantavansa rintasyövälle altistavaa BRCA2-geenimutaatiota. Hän oli menettänyt äitinsä samalle sairaudelle 25 vuotta aiemmin ja vannoi tekevänsä kaikkensa, etteivät hänen tyttärensä joutuisi kokemaan samaa.

Kesäkuussa aloitettiin valmistelevat tutkimukset rintarauhasten poistoleikkausta varten. Leikkaus piti tehdä syksyllä rintasyövän ennaltaehkäisemiseksi. Nyt se tehtiinkin syövän poistamiseksi. Uusiutumisriskin vuoksi molemmat rintarauhaset poistettiin ja rinnat rakennettiin uusiksi.

– Oli sokki saada kuulla, että olinkin jo sairastunut syöpään.

Saatuaan diagnoosin Heidi romahti täysin lääkärin vastaanotolla.

– Viskasin lippikseni siihen lääkärin pöydälle, repesin itkuun ja taisin päästää muutaman ärräpään. Sen hetken tunsin kuolemanpelkoa ja mietin, käykö minulle nyt samoin kuin äidilleni.

Lääkäri vakuutti, että Heidin tilanne oli toinen: sairaus todettiin erittäin varhain, hoidot ovat nykyään toista luokkaa, ja Heidi oli loistokunnossa niistä toipuakseen.

Heidi eteni diagnoosista leikkaukseen kahdessa viikossa.

– Sinä aikana tunteeni menivät vuoristorataa. Oli lohduttomuutta ja pelkoa, sitten taas hirmuinen taistelutahto ja varmuus, että tämähän selätetään. Taistelutahto jäi päällimmäiseksi.

Kolme mattomaista, muutaman millin kokoista kasvainta vasemmassa rinnassa eivät olleet oireilleet mitenkään.

– Ilman geenivirheen toteamista ja päätöstä ennaltaehkäisevästä leikkauksesta syöpä tuolla leviäisi kaikessa rauhassa.

Heidi leikattiin Helsingin Töölön sairaalan plastiikkakirurgisella osastolla. Äidin sairausvuosilta jäänyt sairaalakammo nosti esiin voimakkaan ahdistuksen, kun Heidille osoitettiin omaa vuodepaikkaa.

– Sairaalahuoneen ovella iski kauhu. Käännyin ympäri ja sanoin Nikelle, että haluan ulos täältä.

Vasta esilääkkeet auttoivat nukahtamaan. Unissaan Heidi kannusti jalkapallojoukkuetta.

– Minä, joka en yhtään tykkää jalkapallosta! Heidi parahtaa.

– Kun havahduin ja kerroin unestani, Nikke totesi, että nyt on hyvät lääkkeet.

Seuraava tunnevyöry löi päälle leikkaussalissa. Anestesia pelotti, eikä Heidi oikein tiennyt, mitä leikkauksessa tapahtuisi. Juuri ennen nukahtamistaan hän kuvaili hoitajille oloaan samanlaiseksi kuin edellisviikonloppuna Ruisrockissa.

Heidi vietti sairaalassa kolme yötä ja passitettiin kotiin neljä dreeniputkea kainaloissaan. Perhe oli auttamassa kotona.

– Hyvä kokemus varmasti loiventaa sairaalapelkoani. Olen kiitollinen, miten hyvin minua hoidettiin.

Sairaalasta päästyään Heidin eno toi hänelle jalkapallon muistoksi sairaala-ajasta. Heidi raapusti sen pintaan mielikuvitusjoukkueensa nimen: Parca.

Läheiset mukaan syöpämatkalle

Heidille oli heti selvää kertoa sairaudestaan kaikille. Ensin puolisolle, sitten isä Juha Willmanille, ystäville ja lopulta julkisesti. Lääkärin huoneesta päästyään Heidi vietti kaksi tuntia liimautuneena puhelimeen.

”Ymmärrän senkin, että joku valitsee pitää asian tiukasti pienessä piirissä.”

– Olen supersosiaalinen enkä osaa laittaa päätäni pensaaseen. Samalla, kun puhun sairaudestani muille, se helpottaa asian käsittelyä omassa päässäni. Minun on helpompi olla, kun sairautta ei tarvitse piilotella.

– Tämä on tosi henkilökohtainen kokemus. Ymmärrän senkin, että joku valitsee pitää asian tiukasti pienessä piirissä.

Heidin läheisten kesken sairaudesta on tullut yhteinen ja lähentävä kokemus. On tavallista, että lähipiirille myötäeläminen on rankempaa kuin sairauden käsittely potilaalle; sairas tietää miten voi, muut eivät. Heidi uskoo, että perheen miesväki on käynyt läpi pelkoja mielessään – varsinkin Juha-isä, joka jo menetti vaimonsa samalle sairaudelle.

– Uskon, että he välttävät kuormittamasta minua huolillaan. Ehkä he juttelevat peloistaan omien kavereittensa kanssa. Minua kohtaan Nikke ja isä ovat olleet mielettömän kannustavia.

Heidi kuvailee aviomiestään perheensä järjen ääneksi.

– Nikke on asennoitunut tilanteeseen fiksusti ja sanoo, etteihän tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin parantua.

Sohlbergien perheenjäsenistä ja ystävistä muodostui nopeasti laaja turvaverkko, joka auttaa arjen pyörittämisessä.

– Huonoina päivinä arki on kaatunut kokonaan Niken harteille, mutta hän on kyllä hoitanut roolinsa loistavasti. Välillä olen ihmetellyt, miten yksinhuoltajavanhemmat selviävät arjesta sairastaessaan, Heidi sanoo.

– Olen valtavan kiitollinen perheelleni ja ystävilleni. Kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä, voinko tai kehtaanko pyytää apua.

”Kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä, kehtaanko pyytää apua.”

Heidi on huomannut, että kriiseissä ystävyyden merkitys vain korostuu. Tyttökavereiden kanssa puhutaan paljon syövästä, mutta vielä enemmän kaikesta muusta: nauretaan ja hullutellaan. Tärkeimpiä ovat hetket, joissa sairaus ei ole läsnä ajatuksissa.

– En pärjäisi ilman kavereitani ja perhettäni. Olemme hulluja ja hölöttäjiä, ja sellainen saa olla sairaanakin. Vaikka olen sairas, minun ei tarvitse elää vain sairaan elämää, Heidi sanoo.

– Tuntuu, että ystävien välittäminen vain korostuu vakavissa paikoissa. Rakkautta osoitetaan silloin voimakkaammin.

Heidi on myös konkreettisesti ottanut ystävät mukaan syöpämatkalleen. Missikollega Satu Tuomisto oli mukana kuulemassa tuloksia. Juontajakollega Joanna Kuvaja taas istui mukana tiputushoidossa Syöpäklinikalla.

– Isä oli meillä ensimmäisen hoitoni aikaan, ja ehdotin, että hänkin lähtisi mukaan. Isä epäili, että saisimme porttikiellon sairaalaan, jos mekastaisimme siellä kolmistaan.

Lapsille kerrotaan kaikki

Sohlbergit miettivät tarkkaan, miten sairaudesta puhuttaisiin lapsille. Lääkäreiden neuvo oli kertoa heille kaikesta. Kun Heidi kutsui tyttäret parturoimaan hänen hiuksiaan, kaljuuntumisesta ei kehittynyt mörköä tyttöjen ajatuksissa.

– Tyttöjen on helpompi käsitellä sairastumista, kun he näkevät, että olen itse sinut sen kanssa. Omalla esimerkilläni pystyn vaikuttamaan lasten tapaan reagoida.

”Sairauteni ei ole läpihuutojuttu.”

Tytöt ovat saaneet nähdä päivistä pahatkin.

– Sairauteni ei ole läpihuutojuttu. Lapset näkivät, kun alussa itkin hirveästi ja kävin läpi rajuja tunteita. Nyt he näkevät, kun käyn töissä ja lenkillä ja teen normaalijuttuja. Yhtä lailla he näkevät, kun huonoina päivinä jään sängyn pohjalle.

Silloin tytöt käyvät isänsä kanssa metsälenkillä ja tuovat puolukoita äidille vitamiinipommeiksi.

– Olemme selittäneet, että saan hoitoa, josta tulee paha olo, mutta sitten paranen.

Heidin mielestä avoimuus helpottaa kotiarkea. Koska Heidi puhuu sairaudestaan paljon puhelimessa läheisten kanssa, hänen ei tarvitse joka sanalla miettiä, kuulevatko lapset.

– Tytöt tietävät saman, minkä ystävänikin. Ajattelen, että puhumalla olen samalla heille esimerkki avoimuudesta. Siitä, että yhtä lailla he voivat puhua omista murheistaan meille, Heidi sanoo.

– Sitä olen pyytänyt tytöiltäni anteeksi, että vietän niin paljon aikaa puhelimessa, kun haluan vastata ihmisten tsemppiviesteihin.

Syöpä ei vie naisellisuutta

Heidin hoitosuunnitelmaan kuuluu kuusi sytostaattihoitokertaa. Kaksi on takana, neljä edessä, ja jos hoidot voidaan antaa suunnitellusti, viimeinen niistä tehdään joulukuussa. Aikataulussa pysyminen edellyttää, että elimistö palautuu hoidoista odotetusti tai ettei vaikkapa flunssa romahduta kuntoa.

Itsestä huolehtiminen on nyt Heidin ykköstehtävä.

– Välillä ihmettelen, mistä tätä elämää oikein ohjaillaan. En ole koskaan ollut näin kovassa fyysisessä kunnossa kuin sairastuessani. Ihan kuin treenaamisellani olisi ollut jokin tarkoitus, kuin se olisi osa jotain isompaa suunnitelmaa.

Leikkaus ja hoidot muuttavat kehoa. Kokemus siitä, ettei kroppaa voikaan täysin hallita, on ollut Heidille tähän asti toipumisessa vaikeinta.

– Kun kortisoni turvottaa ja paikkoja kolottaa, keho tuntuu vieraalta. Turhamaisuus puskee pintaan, ja tuskailen vyötärölle ilmestyneitä jenkkakahvoja. Tosin ystäväni kannusti, ettei kukaan huomaa niitä, sillä kaikki kuitenkin tuijottavat kaljuani.

Sitä Heidi ei ole hävennyt hetkeäkään. Hän painelee muina naisina kuula paljaana. Kylmä puree hiuksettomaan herkemmin, joten pipo tai lippis kulkee aina kassissa.

– En ole missään vaiheessa tuntenut, että sairaus vaikuttaisi naisellisuuteeni, Heidi sanoo.

– Siinäkin muiden palaute on tärkeää. Kyllähän se kohottaa mieltä, kun kehutaan kauniiksi. Saan mielettömästi voimaa kannustavista sanoista.

Heidillä on tiukasti katse tulevaisuudessa ja jo malttamaton olo hoitojen loppuun viemiseksi. Hänelle rintasyöpä ei ole kokemus, joka pysäyttää kaiken vaan josta taistellaan läpi.

– Sairaanakin voin edelleen elää hyvää elämää. Olen päättänyt, että ensi vuodesta tulee elämäni paras.

Heidi Sohlberg
  • Sisustussuunnittelijaksi opiskellut juontaja syntyi Jyväskylässä 17.5.1981.
  • Asuu Espoon Nuuksiossa 6- ja 9-vuotiaiden tyttäriensä ja puolisonsa Niklas Sohlbergin kanssa.
  • Heidillä löydettiin keväällä rintasyöpäriskiä lisäävä BRCA2-geenimutaatio. Hänen äitinsä menehtyi rintasyöpään 37-vuotiaana.
  • Juontaa Roosa nauha -konsertin 4.10. Vantaalla.
  • Vuoden 2001 Miss Suomi kuuluu Elixir-ohjelman vetäjiin.

Yrittäjä ja naurujoogaohjaaja Noora Västinen valitsi työpäivän Linnan juhlien jatkojen sijaan.

Ensimmäistä kertaa Linnan juhlissa itsenäisyyspäivää viettänyt Noora Västinen, 27, oli töissä jo varhain seuraavana aamuna.

– Myöhäänhän meillä meni, vaikka emme lähteneet jatkoille, koska oli aikainen työaamu ja muut arjen sovitut asiat, Noora kertoi keskiviikkona iltapäivällä.

Liikuntavammainen Noora juhli Linnassa avustajansa Vea Vainion kanssa. Nooralla on synnynnäinen luustonhauraus. Sairauteen kuuluu muun muassa se, että hänen kylkiluunsa voi murtua jopa aivastuksesta. Se ei ole kuitenkaan hidastanut eläväisen Nooran elämää – eikä juhlia.

Linnan tanssiparketilla Noora tanssi pyörätuolinsa kanssa monen kappaleen ajan eikä tungos haitannut häntä yhtään.

– Hyvinhän siellä jaksoi tanssia. Tänä vuonna ei ollut huono ilma, vaan ilmastointi tuntui toimivan. Samaa sanoi joku toinenkin, joka oli ollut Linnassa useamman kerran.

Ensikertalainen sanoi yllättyneensä erityisesti siitä, miten rennot juhlat olivat. Myös kättelytilanne meni Nooran mukaan ohi hämmästyttävän nopeasti. Pian hissillä siirtymisen jälkeen edessä olivatkin presidentti Sauli Niinistö ja tämän puoliso Jenni Haukio, Noora mainitsi.

– Ne eivät olleet mitkään pönötysjuhlat. Juttelin monien mielenkiintoisten ihmisten, niin tuntemattomien kuin tuttujen kanssa. Erityisen hauskaa oli, kun näin vanhan tuttavan opiskeluajoiltakin.

”Ne eivät olleet mitkään pönötysjuhlat.”

Juhlien tarjoiluista Nooran mieleen jäivät etenkin kalaruuat. Lisäksi hän kehui lähiruokaa ja kotimaisia tuotteita, joita oli runsaasti tarjolla tänä vuonna.

Iltapuvukseen Noora oli valinnut punaisen asun, jonka hän muokkasi ja viimeisteli yhdessä äitinsä kanssa. Hänen äitinsä oli valmistanut myös Nooran päällä nähdyt hopeakorut. Meikin ja kampauksen hän oli käynyt teettämässä ammattilaisella Helsingissä.

”Kaikin puolin iloinen tunnelma”

Koulutukseltaan Noora on steinerkoulun luokanopettaja. Hän on opiskellut myös elämäntaidon valmentajaksi, merkonomiksi ja naurujoogaohjaajaksi.

Yrittäjänä hän on työskennellyt kymmenen vuotta. Tämän viikon ohjelmassaan hänellä on muun muassa kouluvierailuita.

Positiivisesta asenteestaan tunnettu Noora on kertonut aiemmin, että hän on oppinut äidiltään yhden tärkeimmistä elämänohjeistaan: ”Älä valita, ala valita”. Sitä ohjetta hän on pyrkinyt noudattamaan elämässään. Valittamisen sijaan Noora keskittyy vaikkapa myönteisiin asioihin ja nauramiseen.

Mikä sai sinut nauramaan Linnan juhlissa, Noora Västinen?

– Erityisesti Ylen haastattelu, jossa näytin naurujoogaa televisiokameroille. Tunnelma juhlissa oli kaikin puolin iloinen ja juhlava.

Jukka Järvinen ja Tarja Pölkki tapasivat toisensa kesällä ruokakaupassa. He ovat viihtyneet yhdessä nyt muutaman kuukauden.

Ex-nyrkkeilijä, politiikassakin vaikuttava Jukka ”Pyöveli” Järvinen on löytänyt rinnalleen rakkaan. Hän ja Tarja Pölkki ovat viihtyneet yhdessä muutaman kuukauden. Pölkki tuli aikoinaan tunnetuksi missiemona, ja nykyisin hän työskentelee seksuaalineuvojana.

– Tapasimme kesällä Kangasniemen S-Marketissa. Siellä oli hämärää, ja luulin aluksi Jukkaa Hunksien Jucciksi. Lähempää tunnistin hänet. Jukka oli liikkeellä tyttärensä kanssa, ja menin rohkeasti esittäytymään. Välillämme oli kipinää heti ensisilmäyksellä, Tarja muisteli ravintola Zetorin 25-vuotissyntymäpäivillä ensikohtaamista.

Tarja kertoo olleensa kaksi kertaa naimisissa ja viimeiset viisi vuotta sinkkuna. Jukan edellinen pitkä suhde näyttelijä Sara Paavolaisen kanssa päättyi vuonna 2013.

– Olin käynyt varmaan miljoonalla nettideittisivustolla ja täysin kyllästynyt deittailuun. Jukan kanssa olemme pyrkineet olemaan mahdollisimman rehellisiä toisillemme, koska se on ainoa tapa tutustua toiseen oikeasti, Tarja selitti.

Omat asunnot

Tarja asuu Lahdessa ja Jukka Helsingissä, mikä heidän mielestään sopii hyvin aikuisen pariskunnan arkeen. Molempien lapsetkin asuvat jo omillaan.

– Tapaamme viikoittain. On kiva, kun ei tarvitse mitään turhaa säätöä ja sälää. Voimme tavata toisiamme sellaisena kuin olemme, he iloitsivat.

Pariskuntaa yhdistää aktiivisuus politiikassa, vaikka Tarja kannattaakin kokoomusta ja Jukka demareita.

– Saamme aikaan hyviä väittelyitä, Jukka naurahti.

– Kyllä, ehdottomasti. Olemme eri mieltä esimerkiksi alkoholin tuomisesta ruokakauppoihin, Tarja jatkoi.

Myös liikunnallisuus yhdistää paria, joka lenkkeilee säännöllisesti yhdessä.

 

Mia Halonen ja Tim Poustie tapasivat toukokuussa ja ovat edenneet suhteessaan pikavauhtia. Ensin he menevät naimisiin, sitten muuttavat Kanadaan ja ostavat talon.

Toimittaja ja deittivalmentaja Mia Halonen kihlautui hiljattain kanadalaisen rakennusinsinööri Tim Poustien kanssa. Pariskunta tutustui toisiinsa toukokuussa.

– Tapasimme netissä. Aluksi teimme Skype-treffejä ja tutustuimme rauhassa. Parin kuukauden jälkeen tapasimme kasvotusten, ja se oli menoa, Mia kertoi maanantaina ravintola Zetorin 25-vuotissynttäreillä.

Pariskunta ei ole pelännyt edetä suhteessaan nopeasti. 

– Olemme molemmat jo yli viidenkymmenen ja tiedämme, mitä tahdomme. Tim on fiksu ja hyväsydäminen, kiltti mies, Mia hehkutti.

– Meillä on samanlaiset arvot. Kunnioitamme toisiamme ja muita ihmisiä, Tim lisäsi.

”Olemme molemmat jo yli viidenkymmenen ja tiedämme, mitä tahdomme.”

Tammikuussa Mia muuttaa Timin luo Kanadaan. Pari menee virallisesti naimisiin nyt Suomessa ennen muuttoa, mutta varsinaiset hääjuhlat pidetään kesäkuussa Suomessa.

– Toivottavasti myös työhommat loksahtavat paikoilleen. Ainakin aion tehdä graduni loppuun ja kirjoittaa Kanadasta juttuja kotimaisille medioille, Mia suunnitteli.

– Ja laitamme yhteistä kotiamme, jonka ostamme lähiaikoina. Aiomme ostaa talon, Tim jatkoi.

Tähtiartisti Robin uskoi Linnan jatkoilla, ettei illan venyminen haittaa. – En ole anonut rehtorilta lupaa, mutta luulen, että saan olla pois.

Laulaja Robin oli illan kuvatuimpia artisteja Mert Otsamon suunnittelemassa, niitein koristellussa puvussaan. Häntä kuvasi tietysti media, mutta lisäksi Robin oli ottanut Linnassa juhlavieraiden kanssa lukemattomia selfieitä.

– Linna oli tosi ahdas, mutta tunnelma oli lämmin. Sain koko ajan juttuseuraa, vaikka menin sinne yksin. Hyvin vähän näki etukäteen somesta, keitä sinne tulee. Sen tiesin, että Jope Ruonansuu ja Juha Tapio ovat paikalla.

– Tykkäsin ja menisin uudestaankin, Robin hehkutti jatkobileissä.

Tanssilattialle kiireinen laulaja ei Linnassa ehtinyt.

– Bändi oli kyllä tosi hyvä ja seurasin sitä yläparvelta. Siellä oli paljon porukkaa, joten hengailin heidän kanssaan.

”Huomenna pitäisi mennä kouluun, mutta en taida kyllä aamulla mennä.”

Tänä vuonna 18 täyttänyt Robin oli sentään ehtinyt maistaa Linnan kuuluisaa boolia.

– Se oli ihan jees. Onko se aina sitä samaa? Sellaista keltaista, hän ihmetteli.

Jatkobileiden Robin ounasteli venyvän myöhään. Hän oli varannut yösijan hotellista, ettei hänen tarvitsisi matkustaa kotiin Turkuun hankalaan aikaan.

– Tosi paljon näyttää olevan tuttuja täällä jatkoilla, joten kiva päästä heidän kanssaan juttelemaan. Huomenna pitäisi mennä kouluun, mutta en taida kyllä aamulla mennä. En ole anonut rehtorilta lupaa, mutta luulen, että saan olla pois. Ei näin lyhyttä poissaoloa tarvitse mennä edes anomaan, Robin punasteli.