”On muodikasta puhua hetkessä elämisestä ja elämän rajallisuudesta. Minulle sen merkitys valkeni vasta, kun jouduin vastakkaisn kuoleman läheisyyden kanssa”, muusikko Astrid Swan sanoo. Kuva: Liisa Valonen

Kun muusikko Astrid Swanilla todettiin rintasyöpä, hän pysyi toiveikkaana. Synkkyys iski vasta, kun raskain vaihe oli ohi. – Olen ollut vihainen, miksi tämä tapahtui minulle näin nuorena.

Mitä sitä kaunistelemaan: kokemus oli katastrofi. Kun laulaja Astrid Swan sairastui rintasyöpään kolme vuotta sitten, hänestä tuntui, että yhdellä diagnoosilla romutettiin kaikki, mitä oli ollut.

31-vuotiaan naistutkimuksen maisterin muusikonura oli hyvässä lennossa, ja neljättä sooloalbumia oltiin viemässä ulkomaille. Oli kaksivuotias poika, jota Astrid oli hiljalleen alkanut vieroittaa rintamaidosta, ja 12 vuotta yhteiseloa brittiläisen tuottajapuolison Nick Trianin kanssa. Astridin ja Nickin ensimmäinen yhteishaastattelu ilmestyi Me Naisissa samaan aikaan, kun Astrid sai tiedon sairastumisestaan.

– Ensimmäiset viikot olivat pelottavimpia. Pyörin kotona sekavana, itkin ja pelkäsin kuolevani. Yhdessä hetkessä minusta oli tullut täysin eri tyyppi kuin siinä haastattelussa.

Loppuelämä hihassa

Astridin syöpä oli aggressiivinen, ja siitä selvitäkseen oli suostuttava järeimpiin hoitoihin. Ensin sairas rinta ja lähistön imusolmukkeet poistettiin, sitten tulivat solumyrkyt ja sädehoidot. Hiukset lähtivät, turvotukset tulivat. Myöhemmin poistetun rinnan tilalle rakennettiin uusi, terve pienennettiin samankokoiseksi.

Hormonilääkitys jatkuu kymmenen vuotta, oikeaa kättä pakottava turvotus todennäköisesti loppuelämän. Muille se näyttäytyy pitkähihaisena kompressiohanskana, johon Astrid pukeutuu päivittäin. Hänelle itselleen se tarkoittaa kivuliaita sidontahoitoja sekä heikentynyttä motoriikkaa sormissa. Astrid sanoo jo huomanneensa toimintakyvyn muutoksen pianoa soittaessaan.

– Fyysiset muutokset ovat olleet yksi sairauden vaikeimpia puolia sietää. Pelkoja voin käsitellä, mutta kehon muutokset ovat pysyviä juttuja. Olen ollut vihainen siitä, miksi tämä tapahtui minulle näin nuorena, Astrid sanoo 35-vuotispäivänsä lähestyessä.

– Samalla huomaan, miten iso osa minua sairaudesta on tullut. Minulla ei ole lupaa unohtaa sitä eikä syytä peitellä sitä. Joskus olen salaa melkein tyytyväinen, kun en uimahallissa näytä normaalilta. Tuntuisi feikiltä, jos minulla olisikin täydelliset silarit.

Tänään Astridia korpeaa, etteivät vanhat farkut mahdu päälle.

– Turhamaisuuteni ei ole kadonnut mihinkään. Olen ollut kuin pakkomielteinen hiusteni kasvatuksesta ja tuskaillut, kun hormonilääkitys lihottaa. Tekisi mieli selittää kaikille, että vatsani johtuu lääkkeistä, tää ei ole niinku oikea minä, Astrid nauraa.

Palaan töihin, siis elän

Syöpään sairastuminen on ollut Astridille moniulotteinen kokemus, jonka voi nähdä vaikuttaneen kaikkeen elämässä: ihmissuhteisiin, arvoihin, elämäntapoihin. Sairastumiseen liittyvät kelailunsa Astrid on nyt työstänyt uusiksi lauluiksi ja esityksiksi. Kappaleissa raa’an rehelliset tekstit kohtaavat kauniit, kepeätkin popsävelmät.

– Minulla on aina ollut tapana käsitellä musiikissani elämää ja tunteisiin meneviä juttuja. Siksi oli luontevaa, että kirjoitin tekstejä myös sairastumisestani.

”Suorittaja minussa kuoli, eikä sitä tarvitse herättää henkiin.”
”Suorittaja minussa kuoli, eikä sitä tarvitse herättää henkiin.”

Kirjoittaminen oli Astridille tapa käydä läpi kokemustaan. Maaliskuussa ilmestyvällä albumilla yksi laulu on omistettu syöpään kuolleelle vertaissiskolle, toisessa Astrid listaa pelkojaan.

– Ihan kaikki vaiheet eivät taittuneet biiseiksi, ja osaa koetusta en pysty vielä pukemaan sanoiksi. Tällaisen kokemuksen sanoittaminen oli vaikeaa, mutta vielä enemmän jännitän biisien esittämistä. Niitä harjoitellessakin itku on tullut väkisin.

Astridille nopea paluu töihin on kytkeytynyt uskoon elämän jatkumisesta. Varsinaisesti keikkailu alkaa uudelleen nyt maaliskuussa. Ensimmäisen kerran hän kuitenkin kävi yleisön edessä jo vuoden 2014 elokuussa Flow-festareilla, kun sytostaatti- ja sädehoidot olivat nipin napin saatu päätökseen.

– Ihmisillä kesti tunnistaa minut kaljuna, ja he kyselivät, mitäs sulle on tapahtunut. Omissa muistikuvissani minulla jo kasvoi tukka ja lavalla, kukkaseppele päässäni, tunsin oloni ylvääksi, oli oikein voittajafiilis, Astrid muistelee.

– Jälkeenpäin olen katsonut valokuvia ja todennut, että eihän minulla ollut hiuksia ollenkaan. Kuvissa näkyy vielä tosi heikoilla oleva ihminen.

Toivoaan Astrid ei silti hukannut missään vaiheessa. Ei silloin, kun hoidot veivät kaikki voimat tai kun peilikuva hirvitti.

– Kun kuoleman vaara konkretisoituu, ei ole varaa synkistelyyn. Olin toiveikkain ja elämäniloisin juuri sairauteni rankimmissa vaiheissa. Tein suunnitelmia monen vuoden päähän, ja kun muista huokui suurin huoli, minulla oli varma olo selviytymisestäni, Astrid kuvailee.

– Ehkä se on selviytymisviettiä. Tunnistan saman nyt sairastavissa ystävissäni. Kun asiat ovat huonoimmin, sairastuneesta löytyykin supersissi.

Astridilla synkistelyvaihe iski vasta, kun hän ymmärsi selvinneensä ja alkoi kirjoittaa laulujaan.

– Silloin tulivat mustimmat ajatukset ja ihmettely, mitä minulle oikein tapahtui.

Varhaista pohdiskelua kuolemasta

Astrid näkee puolisonsa Nickin käyneen läpi samat vaiheet. Pelko ja hätäännys ovat päässeet esiin vasta pikkuhiljaa.

– Kun kävin hoidoissa, Nick oli kauhean rohkea. Hän keskittyi työhön ja arjen rullaamiseen ja antoi minun sairastaa rauhassa.

”Ei ole helppoa puhua yhdessä kuolemasta tai tehdä suunnitelmia sen varalle, jos tässä käykin huonosti.”

Pariskunta jutteli paljon töistä. Se piti ajatukset kiinni arjessa, poissa peloista.

– Ei ole helppoa puhua yhdessä kuolemasta tai tehdä suunnitelmia sen varalle, jos tässä käykin huonosti. Siihen tarvitaan voimavaroja, ja usein olimme vain liian väsyneitä. Seurasimme yhteistä fiilistä: puhutaan, kun jaksetaan, Astrid kertoo.

– Itkimme paljon yhdessä. Kun toinen prakasi, toinen lohdutti.

Vanhemmille oli uutta, miten sairaudesta kerrotaan lapselle. Aluksi kaksivuotiaalle puhuttiin pipitissistä, siitä, miten äidin rinta oli kipeä ja lääkärin piti ottaa se pois. Nyt pian viisivuotias tuntee jo sanan syöpä ja on ihmetellyt, miksi äiti selvisi, mutta tämän ystävä ei.

Ja on sairastumisesta irronnut riemuakin. Pojasta on ollut hauskaa leikkiä Astridin rintaproteeseilla ja peruukeilla ja hämmästyttää kavereitaan kertomuksella yksirintaisesta äidistä.

– Lapsilla on mieletön sopeutumistaito, ja meillä paljon opittavaa siitä. Hän normalisoi sairastumiseni nopeasti ja näytti meillekin, miten se sopeutettiin arkeen, Astrid kertoo huvittuneena.

– Jokainen joutuu elämässään pohtimaan pelkojaan ja kuolemaa. Meillä se aloitettiin varhain.

Elämää minimillä

Astrid ei epäröi hetkeäkään nimetessään lapsensa suurimmaksi innostajaksi toipumisessaan.

– Halusin nähdä poikani kasvavan ja listasin mielessäni, mitä kaikkea näkisin hänen tekevän elämänsä varrella.

Myös tavoitteet ja työhön liittyvä kunnianhimo vahvistuivat kuolemanpelon varjossa. Sairastuessaan Astrid oli juuri saanut oikeuden tohtorinopintoihinsa, ja hoitojen lopulla hän ahnaasti halusi saada kaikki projektit käyntiin.

Paluu töihin oli vähän pakon sanelemaakin.

– Freelancerina olin sairastuessani pudonnut minimi-kaikelle. Samalla kun olin puhki hoidoista, arjesta tuli sinnittelyä. Sairastuminen tarkoitti meille köyhyyttä, Astrid sanoo suoraan.

– Oli nöyryyttävää joutua selittelemään uupumustani ja tehdä selvityksiä Kelaan. Olin aika huonossa kunnossa palatessani töihin mutta olin niin tympääntynyt anomaan sairauslomaa, etten halunnut muutakaan.

Hoitojen keskellä Astrid kävi läpi arvojaan. Vaikka hän oli tehnyt musiikkia aina, nyt sen merkitys tuntui vasta kirkastuneen.

– Minulta oli usein kysytty, mitä teen oikeasti, siis elääkseni. Ikään kuin musiikki ei ollut tarpeeksi arvokasta. Hätäpäissäni listasin aina muita projekteja ja todistelin, että minulla on monta rautaa tulessa, Astrid sanoo.

– Vasta sairastuttuani minulle kirkastui, että riittää, jos teen vain musiikkia. Se tuntuu arvokkaammalta ja mielekkäämmältä työltä nyt.

” En usko, että pelkkä kurkuman ja parsakaalin syöminen takaisi, ettei syöpäni koskaan uusiudu.”

Oivallus on opettanut Astridille omanarvontuntoa ja armeliaisuutta itseä kohtaan. Elämän nauttimisesta on tullut uusi punainen lanka. Moni hurahtaa sairastuessaan esimerkiksi terveellisempään ruokavalioon, mutta Astrid, gluteeniton kasvissyöjä, antoi palaa.

– Hoitojen aikaan söin pullaa suunnilleen päivittäin. Menin fiiliksen mukaan ja vedin, mitä mieli teki. En usko, että pelkkä kurkuman ja parsakaalin syöminen takaisi, ettei syöpäni koskaan uusiudu. Tie terveellisyyden ja nautinnon välimaastossa on parempi valinta. Minulle on nyt tärkeintä kuunnella omaa hyvää oloani.

Se näkyy myös Astridin tavassa olla välittömämpi ja suorempi muita kohtaan. On helpompaa olla suorasukainen ja rohkea toisten kanssa.

– Joillekin se sopii, toisille ei. Osa ystävistä on tullut läheisimmiksi, osa on kaikonnut kokonaan, Astrid kertoo.

– Minun on myös helpompi sanoa, että en jaksa tai pysty tai että tarvitsen lepoa. Minulla on hyvä syy olla kuormittamatta itseäni. Suorittaja minussa kuoli, eikä sitä tarvitse enää herättää henkiin.

Irti kohtaloajattelusta

Kun Astrid ja Nick antoivat ensimmäisen yhteishaastattelunsa Me Naisissa, heidän luonne-eronsa piirtyi selvästi. Mies oli temperamenttinen eikä himmaillut hiiltyessään, vaimo taas oli suhteen sovitteleva zen. Astrid nauraa roolien kääntyneen toisin päin.

– Ihmisillä on taipumusta kohtaloajatteluun, että kärsimyksellä olisi merkityksensä ja että lopulta siitä seuraisi jokin lottovoitto. Minunkin päälleni on yritetty sovittaa viittaa, että sairastuminen olisi jalostanut minusta viisaamman ja paremman ihmisen.

Astridista se tuntuu ahdistavalta vaatimukselta.

– Päinvastoin, olen paljon vihaisempi ja ärtyneempi ja siksi varmasti hirveämpi vaimo. Mutta olen siitä vain iloinen, oli jo aikakin!

Astrid Swan

  • 34-vuotias helsinkiläinen musiikintekijä on oikealta nimeltään Astrid Joutseno. Naimisissa Soliti-levy-yhtiötä johtavan Nick Trianin kanssa. Pariskunnalla on nelivuotias poika.
  • Julkaisee viidennen albuminsa From the bed and beyond 3.3.
  • Aloittaa esiintymiset 9.–11.3. keikoillaan WHS Teatteri Unionissa. Keikka on yhteistyö valokuvaaja Tekla Vàlyn, muotisuunnittelija Yat Cheungin sekä mediataiteilija Timo Wrightin kanssa.
  • Valmistelee väitöskirjaa luovien ammattien blogiäideistä.
  • Kuuluu One Quart Magazine -nettijulkaisun perustajiin ja kirjoittajiin.

Pilvi ”Aina Inkeri Ankeinen” Hämäläinen on nykyään niin täystyöllistetty, että oikein odottaa hetkeä hengähtää.

Pilvi Hämäläinen voitti kaksi viikkoa sitten Putouksen Aina Inkeri Ankeinen -hahmollaan. Näyttelijän elämä on ollut voiton jälkeen kiireistä.

– Olen tehnyt hahmokeikkoja, ja muitakin uusia työjuttuja on tullut. Olen oikein odottanut, että tulisi tyhjiö, eikä hetkeen tapahtuisi mitään ja saisin huoahtaa.

Ohjelma nosti Pilvin yhdeksi maan kiinnostavimmista näyttelijöistä. Tänään hän juhlii Jussi-gaalassa alan huippujen kanssa.

Menestykseen mutkan kautta

Pilvi ei ikinä päässyt Teatterikorkeakouluun, joten hän on edennyt alalle muuta kautta. Hän on rahoittanut dramaturgian opintojaan ja haavettaan erilaisilla töillä. Pilvi on hoitanut vanhuksia, työskennellyt feissarina ja leikannut ruohoa. Viime vuosina hän on työskennellyt Ryhmäteatterin kahvilassa.

– Olen elättänyt itseäni välillä näyttelijäntöillä. Tilanne on nyt tietysti helpompi, kun töitä on paljon, eikä tarvitse miettiä niin paljon rahaa.

Pilvi haluaa lähettää kohtalotovereilleen terveisiä:

– En ikinä suostunut luopumaan unelmastani näytellä.

Timo Lavikainen sijottui Putouksessa kolmanneksi. Hän kuvaa keväällä kolmea eri elokuvaa. Hänkään ei ole vältellyt hiljaisina näyttelijäkausina muita töitä. – Olen tehnyt lyhyet pätkät töitä raksalla. En ikinä arvota töitä paremmiksi tai huonommiksi. Tietysti elokuvia on hauskempi tehdä.
Timo Lavikainen sijottui Putouksessa kolmanneksi. Hän kuvaa keväällä kolmea eri elokuvaa. Hänkään ei ole vältellyt hiljaisina näyttelijäkausina muita töitä. – Olen tehnyt lyhyet pätkät töitä raksalla. En ikinä arvota töitä paremmiksi tai huonommiksi. Tietysti elokuvia on hauskempi tehdä.

 

Jannika B haluaa olla hänen ja Toni Wirtasen tyttärelle esimerkkinä siitä, että ulkoiset asiat eivät ole olennaisia.

Toni ja Jannika Wirtanen ovat yksi Jussi-gaalan näyttävimmistä pariskunnista. Kutsu tuli Jannikalle yllätyksenä.

– Toni sanoi eilen puolen päivän aikaan, että muistinhan sanoa sinulle, että menemme huomenna Jussi-gaalaan? No ei ollut muistanut.

Jannika löysi illan iltapukunsa lopulta omasta vaatekaapista. Mekko on seitsemän vuoden takainen ostos Gina Tricot -myymälästä, jossa Jannika oli tuolloin myymäläpäällikkönä. Asusteena on äidin 1980-luvun vyö.

Maailman söpöimmät korvat

Jannika  on nähty viime aikoina gaaloissa hiukset kiinni. Tämä on hänelle isompi asia kuin ulkopuolinen saattaa arvella. 

Jannika kertoi Emma-gaalan yhteydessä Instagram-tilillään, että hän on hävennyt korviaan ja kaulassaan olevaa vitiligoa. Koulussa häntä kiusattiin näistä kahdesta asiasta, ja siksi hänet on nähnyt useammin hiukset auki. 

”Jokaisella on mörkönsä kaapissa, pienemmät tai isommat.”

Kun Jannika ymmärsi, että hänen 1,5-vuotiaalla Martta-tyttärellä on samanlaiset korvat, ne olivat hänestä maailman söpöimmät. Hän toivoo, ettei tytär ikinä piilottelisi korviaan.

– Haluan olla omalle tyttärelleni esimerkkinä siitä, että ulkoiset asiat eivät ole olennaisia. Emme edes kiinnittäisi niihin huomiota, jos muut eivät niistä meille huomauttelisi. 

Jokaisella on mörkönsä 

Toni arvelee, että heidän tyttärensä on niin vahvatahtoinen, että tämä ei tule pienistä välittämään.

– Tai jokainen meistä kipuilee tavallaan ja jokaisella on mörkönsä kaapissa, pienemmät tai isommat. Tänne synnytään ja sitten loppuelämä yritetään tappaa omia perkeleitä. Olen onnellinen, että Jannika saa tapettua omiaan. Ja yleisesti on ikävää, että ihmisillä on omaan kehoon liittyviä epävarmuuksia. Näihin nahkoihin kuitenkin synnymme, Toni sanoo.

Tällä hetkellä vanhemmat ihailevat tytön uusia taitoja.

–Hän menee peilin eteen ja sanoo wautsiwau! Puhe kehittyy koko ajan. Eilen hän sanoi täydellisesti neljän sanan lauseen: mummo heittää pallon Martalle.

Emma-gaalassa Jannika edusti yksin, sillä Toni jäi hoitamaan kotiin kipeää tytärtä. Nyt pari halusi tulla gaalaan juhlistamaan kotimaista elokuvaa, vaikka Apulanta-elokuva ei ole ehdolla.

– Elokuvassa käytettiin kokonaan uudenlaista elokuvan tekemisen kulttuuria. Mitä vähemmän kangistutaan kaavoihin, sitä enemmän ala menee eteenpäin. Elokuva oli viime vuoden kohutuin, ihmettelen, miksi se ei ollut ehdolla, Toni sanoo.

 

Ruotsin hoviin on tulossa taas uusi vauva. Testaa odotellessa, tunnistatko vauvakuvista Victorian ja Danielin, Madeleinen ja Chrisin sekä Carl Philipin ja Sofian perilliset!

 

 

Ruotsin prinssi Carl Philip ja hänen Sofia-vaimonsa odottavat toista lasta.

Lähimmästä kuninkaanlinnasta kuuluu taas iloisia uutisia. Ruotsin hovi on ilmoittanut, että prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia odottavat toista lasta, sisarusta pikku prinssi Alexanderille. Prinssi Alexander syntyi huhtikuussa 2016.

”Olemme iloisia voidessamme ilmoittaa, että odotamme lasta, sisarusta prinssi Alexanderille. Odotamme innolla, että saamme toivottaa tervetulleeksi perheeseemme uuden pikku jäsenen,” Carl Philip ja Sofia kertovat Expressenin mukaan lehdistötiedotteessa.

Ruotsin hovin Instagram-tilillä kerrotaan, että tulevan pikku prinssin tai prinsessan laskettu aika on syyskuussa 2017.

 

Prins Carl Philip och Prinsessan Sofia väntar barn./ Prince Carl Philip and Princess Sofia are expecting a child. "Vi är glada att kunna meddela att vi väntar barn, ett syskon till Prins Alexander. Vi ser fram emot att välkomna en ny liten medlem till vår familj", säger Prins Carl Philip och Prinsessan Sofia. Prinsessan Sofia mår bra och födseln beräknas till september 2017. Under våren och sommaren 2017 förväntas inga större förändringar i Prinsparets program. "We are happy to announce that we are expecting a child, a sibling to Prince Alexander. We are looking forward to welcoming a new little member to our family," says Prince Carl Philip and Princess Sofia. The birth is expected to take place in September 2017. No changes in the schedule of The Prince Couple's public engagements are planned during the spring and summer of 2017. Foto: kungahuset.se. #prinsparet #kungahuset

Henkilön Kungahuset (@kungahuset) jakama julkaisu