”Kun katson Kallea, näen hänessä itseni tai toisen puoliskoni. Olemme hyvä tiimi, koska meissä on niin paljon samaa”, Riina-Maija Palander sanoo.

Riina-Maija ja Kalle Palanderin värikäs avioliitto on pysynyt pystyssä Riina-Maijan pelisääntöjen avulla. Niitä tarvittiin silloinkin, kun hänen maailmansa oli murtua suhteen pahimpaan kriisiin.

Kesäpäivä Nizzassa on kääntymässä iltaan, kun entinen alppihiihtäjä, tv-kasvo Kalle Palander, 39, virittelee huvilan terassilla grilliä marinoimiaan kanankoipia varten.

Riina-Maija Palander, 39, istuu terassin lepotuolissa ja antaa silmiensä levätä: Rinteessä sijaitsevan talon pihalta avautuu huikea näkymä Välimerelle, jonka laskeva aurinko värjää vaaleanpunaiseksi.

Eikä Riina-Maijan mielestä puolisokaan näytä hassummalta samanvärisessä paidassaan ja esiliinassaan.

– Naisen pitää muistaa nauttia miehestään. Usein me naiset päsmäämme miestä, vaikka pitäisi ajatella, että mies on olemassa, jotta meillä olisi kivaa, hän sanoo.

– Tykkään katsoa Kallea, kun hän kävelee leveine hartioineen keittiöön. Se on sen arvostamista, että Kalle on siellä eikä jonkun toisen keittiössä.

Päin näköä

Riina-Maijalla ja Kallella on takanaan pian kymmenen vuoden avioliitto, johon on mahtunut käänteitä. Yhden kriisin jälkeen mies tavaroineen olisivat voineet siirtyä toiseen keittiöön – tai ainakin ulos yhteisestä kodista.

Viisi vuotta sitten Kalle jäi kiinni pettämisestä, ja vasta nyt Riina-Maija pystyy puhumaan siitä, miten kipeältä kriisi tuntui. Ulospäin pariskunta näytti urhealta ja antoi rempseitä lausuntoja, mutta todellisuudessa uskottomuus oli ajaa heidät eroon.

– Uskottomuus on ollut suhteemme suurin kasvun paikka ja vei meidät eron partaalle, Riina-Maija sanoo.

”Ihan kuin joku olisi vetänyt päin näköä.”

Kallelta Riina-Maija ei pettämisestä kuullut. Syrjähyppy paljastui, kun toinen nainen soitti ja kertoi siitä hänelle.

– Ihan kuin joku olisi vetänyt päin näköä. Olin tyhjän keskellä ja menettänyt kontrollin kaikesta. Tuntui, kuin en yhtäkkiä enää eläisikään omaa elämääni.

Puhelun jälkeen Riina-Maija ajautui tunteiden vuoristorataan, jossa oli vain alamäkiä ja pimeitä tunneleita.

– Ensin tuli raivo, sitten itsetuntoni tipahti täysin, ja kun ei ollut enää raivoakaan, tuli suru.

Juuri suru tuntuikin pahimmalta.

– Pettäminen tappoi sen alkuperäisen tunteen, että minä riitän ja olen Kallelle tärkein ihminen maan päällä. Sen jälkeen toista ei voi enää koskaan nähdä samalla tavalla kuin aiemmin, vaikka haluaisikin, Riina-Maija kertoo.

Vaikka Riina-Maija oli totaalisen rikki, hänen oli pakko yrittää pysyä toiminta­kykyisenä. Pariskunnan juuri hankkimassa Viron-kartanossa oli remontti levällään, jaloissa pyöri kaksi lasta ja eläimet oli hoidettava. Lisäksi Riina-Maija sai samaan aikaan keskenmenon.

– En nukkunut moneen kuukauteen, yöt läpi puhun Kanadaan ystävälleni. Ne puhelut kannattelivat minua.

Vahvemmaksi ihmiseksi

Tänään Kallella ja Riina-Maijalla näyttää synkkaavan hyvin.

Nizzan-huvilan pihamaalla Kalle pelleilee ja esittää koiraa, joka palvoo tassut ojossa Riina-Maijaa. Ja kun Kalle ei osaa olla varuillaan, Riina-Maija työntää hänet vaatteet päällä pihan uima-altaaseen.

Kriisin jälkeen onkin ehtinyt tapahtua paljon. Pariskunnalle on syntynyt kaksoset, kartanolla Virossa on pyöritetty jo pari kesää majataloa ja tätä nykyä perhe elää talvet Espanjan Aurinkorannikolla, missä lapset voivat käydä suomenkielistä koulua.

Itsestään selvää yhdessä pysyminen ei kriisin jälkeen kuitenkaan ollut.

– Pettämisen jälkeen on kaksi vaihtoehtoa. Toinen on, että lähdet ja rakennat itsesi ja elämäsi uudestaan. Toinen, että jäät ja olet siitä eteenpäin vahvempi ihminen, Riina-Maija sanoo.

Hän kuitenkin painottaa, ettei pettämistä tarvitse antaa anteeksi. Riittää, että tapahtuneen hyväksyy tapahtuneeksi.

– On hirveän tärkeää, ettei siinä tilanteessa tule kaunaiseksi ja kyyniseksi. Jos päättää jäädä, ei saa mennä koston kierteeseen, syyllistää tai vittuilla, Riina-Maija sanoo.

– Kostaminen on lapsellista: Jos on vahva, ei tarvitse lyödä takaisin. Jos joskus haluaisin mennä sänkyyn jonkun toisen kuin Kallen kanssa, sillä ei olisi mitään tekemistä tämän kanssa.

”En ole ylpeä sähläilyistäni. Kai me urheilijat olemme niin egoisteja.”

Riina-Maija ajattelee, että jos hän olisi syrjähypyn takia jättänyt Kallen, hän olisi menettänyt tuplasti:

– Ensin menetät rakkauden, mutta annatko toisen naisen viedä kaiken muunkin? Minä ajattelin, että tämä on mun elämä ja mun lapset ja mun perhe ja mun mies, ja näitä et minulta vie.

Jälkeenpäin Riina-Maija on myös pohtinut, mitkä asiat syrjähyppyyn johtivat. Pariskunta eli tuolloin kiireistä aikaa, kun he rakensivat hotellia Viroon. Urheilu-uran jättänyt Kalle kaipasi huomiota.

– Naiset kuvittelevat miehistä liikoja. Miehet toimivat vaistoillaan niin kuin eläimet, Riina-Maija sanoo.

– Kallen mielestä hänen tekonsa oli täysin looginen.

– En ole ylpeä sähläilystäni. Kai me urheilijat olemme niin egoisteja, että ajattelemme saavamme tehdä mitä vain, mutta meille ei saa tehdä samaa, Kalle sanoo.

Molemmat tietävät, että kun julkkismies kulkee yössä, seuraa kyllä löytyisi.

– Naimisissa olevat naiset voivat olla aika härskiä porukkaa. Ennen puhuttiin vain pettävistä miehistä, mutta nykyään se on toisin päin. Naiset ovat niin sikoja miehiä kohtaan.

– Ehkä me myös olemme Riina-Maijan kanssa molemmat flirttejä ihmisiä: tykkäämme olla mukavia, ja joku voi kokea sen flirttailuksi.

Menneisyyden möröt

Kriisi nosti molempien menneisyydestä esiin rankkoja asioita.

Riina-Maija muisti yhtäkkiä selvästi nuoruutensa kipeimmät vuodet, jolloin hänen vanhempansa erosivat.

– Isäni jäi kiinni pettämisestä, kun olin 15-vuotias. Jouduin liian nuorena olemaan vanhempieni välissä heidän riitaisassa erossaan ja näkemään masentuneen äitini tuskan, hän kertoo.

– Oli kamalaa, että se kaikki toistui omalla kohdallani. Sama pimeys laskeutui nyt uudestaan: olin äärettömän surullinen enkä nähnyt ulospääsyä.

”Kalle ei koskaan itke eikä ota syliin.”

Monen yhteisen vuoden jälkeen Riina-Maijalle ei tullut mieleenkään sen syvemmin pohtia tapahtunutta Kallen kanssa.

– Kalle on niin sulkeutunut ihminen, etten ole päässyt hänessä pintaa syvemmälle.

– Hän ei koskaan itke eikä ota syliin. Minun on ollut pakko hyväksyä, että olen on my own, Riina-Maija sanoo.

– Jos haluan puhua syvällisiä, soitan tyttökavereilleni.

Riina-Maija uskoo, että Kallen tunneviileys selittyy osittain menneisyydellä.

Kallen isä Jouni Palander toimi valmentajana pojalleen siihen saakka, kun tämä pääsi maajoukkueeseen. Jos Kalle sairasti tai väsyi, sympatiaa ei herunut.

– Isä sanoi aina, että heikkoa ainesta. Hän oli kova tyyppi eikä antanut minulle yhtään siimaa, Kalle kertoo.

– Kun jälkeenpäin kysyin isältä, miksi hän treenasi minua niin yli, hän vastasi, että muuten olisin lähtenyt kaupungille mokailemaan. Ei siinä valmennussuhteessa ollut enää isäsuhdetta jäljellä.

– Kallen elämästä on puuttunut lämmin vanhemmuussuhde, jossa riittää juuri sellaisena kuin on, Riina-Maija sanoo.

Kallen nuoruutta varjosti myös pikkusiskon kuolema. Anna-Sofia hukkui Tornionjoen kevättulvissa vain 12-vuotiaana. Perhe ei ikinä selvinnyt menetyksestä.

– Lähdin varmastikin pakoon tilannetta. Olin 18-vuotias ja minulla oli treenit ja leirit ja kaikki, vaikka ensimmäisen vuoden kuoleman jälkeen olinkin henkisesti rikki. Mutta jo seuraavana vuonna Naganon olympialaisissa laskin yhdeksänneksi, Kalle kertoo.

– Silti tuntui, että siskon kuoleman jälkeen mikään, mitä saavutin, ei merkinnyt enää mitään vanhemmilleni.

”Isä ajatteli, että naiset pilaavat urheilu-uran.”

Kun Riina-Maija ja Kalle tanssivat häitään, Kallen vanhemmat eivät ilmestyneet juhliin. Ja kun pariskunnan esikoinen Oda-Sofia syntyi, ja Kalle kulki vauva sylissään isäänsä kohti, tämä käveli ohi kuin ei olisi huomannut poikaansa.

– Isä ajatteli, että naiset pilaavat urheilu-uran. Jos lajiin liittyy kuolemanvaara, mies alkaa pelätä saadessaan lapsia. Naisen myötä mies myös tajuaa, että elämässä on muutakin kuin urheilu, Kalle sanoo.

Tosiasiassa Kalle lopetti bilettämisen, kun Riinis astui hänen elämäänsä. Eikä Riina-Maijalle ikinä tullut mieleen, ettei hän olisi tukenut Kallea täysillä tämän uralla.

– Näimme muutaman kerran Kallen isän kanssa, mutta ei hän ikinä oikeasti nähnyt minua, Riina-Maija sanoo.

Selvät pelisäännöt

Palandereiden perhe asuu nykyään talvet Fuengirolassa Espanjassa. Kun Kalle reissaa monta kertaa kuukaudessa työn takia Suomeen, perheen ja huushollin pyörittäminen jää Riiniksen vastuulle.

Riiniksen mukaan Kallen muutaman päivän reissut ovat niin tavallisia, ettei hän edes rekisteröi niitä.

– Mutta kyllä minua ärsyttää, jos Kalle ei kerro etukäteen pitkistä poissaoloistaan. Kallen osallistumisesta Teemu Selänteen isännöimiin Supertähtiin luin lehdestä. Jos mies on kolme viikkoa Jenkeissä ilman, että keskustelee aiheesta kanssani, niin onhan hän epäreilu, Riina-Maija sanoo.

– Olin kyllä sanonut, mutta et ollut rekisteröinyt. Siitä Riinis oli kieltämättä karheana, Kalle yrittää huikata väliin.

– Minä haluan, että meillä on reilu meininki. Kaikki tehdään selvillä säännöillä, Riina-Maija sanoo.

Palandereilla mielipiteet kerrotaankin suoraan, eikä voimasanoja säästellä, jos asioista ollaan eri mieltä. Tavallisesti riidat kuivuvat itsestään viimeistään yön aikana.

– Olen aika vittumainen, ja suustani lipsahtelee asioita, jotka eivät pidä paikkaansa, Kalle myöntää.

– Kalle ei aina mieti loppuun asti, mitä sanoo ja hänellä ikävä tapa käskyttää minua. Mutta olen jo tottunut ja kovettanut nahkani, joten en ota sitä niin henkilökohtaisesti, Riina-Maija sanoo.

– Vaikka meillä olisi ollut riitaa, niin seuraavana aamuna keittelemme kahvia sovussa.

”Kalle varmasti lähtisi helpommin kävelemään, mutta minä en ole luovuttaja.”

Riina-Maija tietää, millä pelisäännöillä pitkä parisuhde toimii.

– Parisuhde on kuin yritys. On hallitus, joka päättää firman säännöt, ja kaikki tekevät työtä sen eteen, että homma menee eteenpäin: tulee vähän fyrkkaa sisään, ja kaikilla on turvallinen olo. Sitähän se on, vaikka väliin mahtuukin tankotanssia ja strippausta.

Riina-Maija uskoo, että elämä menee jaksoissa, ja välillä iskee taisteluväsymys.

– Kalle varmasti lähtisi helpommin kävelemään, mutta minä en ole luovuttaja. Olisi helppoa ottaa uusi äijä, joka ostaa kalliita laukkuja, mutta uskon, että omaan puolisoonsa voi tutustua uudestaan.

Riina-Maija painottaa, ettei parisuhde saa koskaan olla riippuvuussuhde. Molempien tulee ottaa vastuu itsestään.

– Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Vaikka olisi lapsia ja lainaa ja kämppiä ympäri Eurooppaa, ei se tarkoita, että pitää olla ikuisesti yhdessä.

Kaksi yksinäistä kohtasi

Ehkä itsenäisyys olikin yksi niistä asioista, joihin Kalle ja Riina-Maija toisissaan yli kymmenen vuotta sitten ihastuivat.

Riina-Maija oli tuolloin yksinhuoltaja ja opiskellut pieni poika mukanaan ympäri maailmaa. Kalle oli juuri eronnut ja muuttanut Monacoon.

– Olemme molemmat selviytyjä, ja taustassamme on paljon samaa: Meillä kummallakaan ei ollut kotimaata eikä vahvoja tunnesiteitä mihinkään paikkaan tai ihmiseen. Olimme irrallaan yksin maailmassa, Riina-Maija kuvailee.

”Jokainen haluaa huomiota. Minä saan sitä lapsilta ja meidän eläimiltä.”

Kun Kalle on reissussa, Riina-Maija ei istu kotona odottamassa miehen viestejä eikä raportoi omista menemisistään.

– Tiesin tavatessamme, ettei Kalle tule minulle riipaksi. En jaksaisi sellaista miestä, joka kyselisi, että Riinis-kulta, miltä susta tänään tuntuu.

– Mutta totta kai jokainen haluaa huomiota. Minä saan sitä lapsilta ja meidän eläimiltä, sillä olen niiden elämän keskipiste.

Ja kyllä Kallekin välillä muistaa vaimoaan kehua. Perinteinen hempeily ei vain sovi hänen suuhunsa.

– Viimeksi eilen sanoin Riinikselle, että olisi paljon helpompaa, jos hän olisi ruma haukka eikä noin hyvännäköinen, että haluan häntä koko ajan, Kalle sanoo.

– Tykkään myös Riiniksen suorapuheisuudesta. Hän on niin suorasanainen, että jopa minä joudun välillä häpeämään. Riiniksen kanssa keskustelu onkin ihan vitun hauskaa, Kalle nauraa.

Yhteinen työ

Tänään Kalle ja Riina-Maija ovat molemmat ylpeitä pitkästä suhteestaan.

– Ihmiset eroavat niin helposti, että voimme olla ylpeitä näistä kymmenestä vuodesta. Riiniksen kanssa olen elänyt pisimmän ihmissuhteeni ikinä, Kalle sanoo.

– Kuinka moni olisi yhdessä kaiken sen jälkeen, mitä olemme kokeneet? Meillä on yksi teini-ikäinen, yksi 9-vuotias ja pienet, vilkkaat kaksoset. Olemme hoitaneet skidit yksin ja pyörittäneet talleja ja hotellia, Riina-Maija jatkaa.

Kallesta ja Riiniksestä onkin hioutunut toimiva tiimi: Riina-Maija on positiivinen innovaattori, Kalle puolestaan pessimistinen realisti, joka katkoo vaimonsa rönsyjä.

– Me emme haaveile, vaan meillä tapahtuu. Vauhdikkaasta tekemisestä saamme myös voimaa, Riina-Maija sanoo.

Tänä syksynä Riina-Maijan ja Kallen kemiasta voi nähdä vilauksen Riemuloma Palandereilla -tv-ohjelmassa, jossa pariskunnan luo Etelä-Ranskaan saapuu julkisuudesta tuttuja vieraita.

Kuvaukset Nizzassa ovat olleet kuin lomaa, sillä lapsiperheessä kahdenkeskinen aika on kortilla.

– Vaikka olemme paiskineet aamusta iltaan töitä, ohjelman tekeminen on piristänyt myös suhdettamme, Kalle sanoo.

Parin illallispöydässä ei kaihdeta mitään aiheita: eräässä jaksossa Kalle naurattaa vieraita kertomalla sterilisaatiostaan, ja kuin huomaamatta keskustelu luikertelee seurueen naisten kokemuksiin gynekologilla. Lisäksi ohjelmaan osallistujat kilpailevat leikkimielisesti joka päivä.

– Olen ihan sukka kaikessa, ja Kalle taas hyvä. Se on kiva juttu vieraidenkin kannalta. Kalle saa käydä ihan omaa taisteluaan sen paremman kanssa, Riina-Maija nauraa.

”Kun kamerat sammuvat, me pussailemme.”

Kallen mukaan ohjelman tekeminen sujui paremmin kuin hän uskalsi odottaa.

– Ai, ettei kannata olla skeptinen, jos lähtee vaimonsa kanssa tekemään yhteistä tv-sarjaa? Kalle letkauttaa.

– Vaikka välillä riitelemme, niin kyllä me oikeasti tykkäämme toisistamme. Kun kamerat sammuvat, me pussailemme, Riina-Maija sanoo.

Tärkeintä heidän parisuhteessaan on, että toista ei halua muuttaa miksikään muuksi.

– Toistemme seurassa saamme olla juuri sellaisia kuin olemme, ja se riittää.

Jostain syystä moni ajattelee yhä, että mies tietäisi automaattisesti naista enemmän elektroniikasta ja autoista – mikä ei tietenkään pidä paikkansa.

Hei elektroniikkamyyjä, se läppäri on tulossa minulle! Voisitko siis keskustella laitteesta minun etkä vieressä seisovan miehen kanssa?

Vähättely ja tytöttely ovat edelleen arkea suomalaisnaiselle hänen tehdessään ”miehisiä” ostoksia. Kyllä, tavaroita näköjään yhä määritellään sukupuolen mukaan, ja miesten ostoslistalle näyttäisivät kuuluvan ainakin tietokoneet, työkalut sekä autot.

Huonoa palvelua on kohdannut myös bloggaaja ja radiojuontaja Laura Ollila, 28, joka eilen Snapchat-tilillään kertoi törkeästä kohtelustaan autokaupoilla. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, Ollila on tapellut uskottavuuden kanssa autokaupoilla, huolloissa ja katsastuksissa useampaan otteeseen.

– Minulla on tässä noin 10 vuotta ollut auto käytössä, ja olen kolme kertaa ostanut itselleni auton. Silti tulee sellainen fiilis, että minut nauretaan ulos automyymälöistä.

Laura Ollila oli 19-vuotias ostaessaan ensimmäisen autonsa. Silloin kehotettiin palaamaan liikkeeseen huoltajan kanssa.

– Olin vain, että selvä, jos ei raha kelpaa, niin menen toiseen myymälään – ja meninkin. Toki olin nuori, mutta ärsytti jo silloin, kun olin tekemässä ihan omia päätöksiä auton hankinnasta, en minä vanhempiani tarvinnut siihen.

”Autokaupassa ehdotettiin, että pitäisi tulla uudelleen jonkun miehen kanssa.”

Seuraavan auton Ollila hankki 25-vuotiaana, ja sama virsi kuului tälläkin kertaa autokaupassa.

– Ostin auton noin kolme vuotta sitten, ja sain myös silloin ihan surkeaa palvelua. Autokaupassa ehdotettiin, että pitäisi tulla uudelleen jonkun miehen kanssa liikkeeseen, jotta olisi helpompi selvittää autoasioita sitten hänen kanssaan, Ollila kertoo.

Autonsa hän päätyi tilaamaan toisen merkin liikkeestä – ilman miehen apua.

Huonot kokemukset kruunaa tuorein tapaus, kun muutama vuosi sitten ostetun auton moottorin ahdin hajosi, ja auto jätti Ollilan tien varteen. Sekä hinauksen että huollon kanssa syntyi ongelmia, joita Ollila yritti selvittää puhelimessa. Turhaan.

”Olisi vähän vaivattomampaa keskustella niistä asioista mieheni tai isäni kanssa.”

– Asiaa selvittäessämme minulle sanottiin, että olisi helpompaa puhua jonkun miespuolisen henkilön kanssa. Kuulemma heidän olisi vähän vaivattomampaa keskustella niistä asioista mieheni tai isäni kanssa, kun se on naisten kanssa aina vähän hankalaa.

– Vastasin vain, että auto-ongelmani eivät kuulu isälleni millään lailla, joka ei muutenkaan tiedä autoista yhtään sen enempää kuin minä. Olen kohta 30-vuotias, enkä tarvitse mitään huoltajaa puuttumaan asiaan. Minulla ei myöskään ole miestä, eivätkä entiset mieheni olisi ymmärtäneet autoista yhtään enempää kuin minä.

OIlila toivookin autokaupoilta ja muilta autoilun firmoilta palvelua, jossa iästä, vaatetuksesta, ulkonäöstä ja muusta vastaavasta ei välitetä.

– Jokainen asiakas pitää ottaa tosissaan. On todella törkeää, että kun on nuoren näköinen nainen, niin ajatellaan, että ei tuolla voi olla varaa hienoon autoon tai ettei voi ymmärtää niistä mitään. Kuka nainen muka menee autokauppaan potkimaan renkaita? Autokaupat eivät ainakaan itselleni ole paikkoja, mihin menisin vain katselemaan, jos en oikeasti ole ostoaikeissa.

”Miesasiakaspalvelijoiden huono asenne naisasiakkaita kohtaan ei ole muuttunut 10 vuodessa yhtään mihinkään.”

– Autokauppojen kannattaisi myös muistaa, että samaan tapaan kuin esimerkiksi ravintoloiden, myös autokauppojen huonot kokemukset kerrotaan eteenpäin, eivätkä ihmiset halua välttämättä mennä niihin.

Sanottiinpa Suomea kuinka tasa-arvoiseksi tahansa, on Ollilan mielestä outoa, että sukupuolittuneisuus autoasioissa on edelleen niin voimakasta.

– Olen ollut jo noin 10 vuotta auton omistaja, eikä miesasiakaspalvelijoiden huono asenne naisasiakkaita kohtaan ole muuttunut siinä ajassa yhtään mihinkään. Sama vähättelevä laulu sieltä tulee edelleen. Ei minua oteta nykyään yhtään sen enempää tosissaan, kun mitä silloin 19-vuotiaana.

Asioista selvää

”Olisi helpompaa puhua miehen kanssa” – Laura Ollila kertoo törkeistä kokemuksistaan autokaupoilla

AK kirjoitti: Yhy yhy, sait huonoa palvelua. Teet niinkuin jokainen järkevä: menet seuraavaan liikkeeseen jos sieltä saisi parempaa ja jos oikein hatuttaa katsot onko jotain virallista tapaa antaa palautetta. Naistenlehtien palstoilla asiasta itkeminen (varsinkin kun ymmärrettävistä syistä yhtäkään firmaa ei mainita nimeltä) ei asioita edistä. Jos tietäisit asiasta vähän enemmän, tietäisit että hän nimenomaan meni eri liikkeeseen ja autokin vaihtoon menossa ettei tarvitse kyseisen liikkeen...
Lue kommentti
Autoasentaja

”Olisi helpompaa puhua miehen kanssa” – Laura Ollila kertoo törkeistä kokemuksistaan autokaupoilla

Luulisi että provikapalkalla toimivilla myyjillä olisi edes jotain mielenkiintoa palvella ASIAKASTA, oli hän sitten nainen tai mies. Itse olen jättänyt aikanaan auton liikkeeseen, kun myyjä jutteli vain isäni kanssa, minulle esiteltiin auton väri. Isäni totesikin myyjälle minun poistuttua liikkestä, "minulla ei ole auton kanssa mitään tekemistä, tytölle se olisi tullut, ei minulle!" 😁 No mentiin viereiseen liikkeeseen, palvelu pelasi ja auto lähti mukaan!
Lue kommentti

Venla Savikuja aloittaa syyskuussa opiskelut arvostetussa tanskalaiskoulussa.

Me Naisten bloggaaja Venla Savikuja paljastaa nyt blogissaan suurista vastoinkäymisistään – ja myöhemmin niiden jälkeisistä kiitollisuuden ja onnellisuuden tunteista:

– Tämä olisi kenties se ainoa lotto, jossa haluaisin voittaa. Kyllä minä, jolla ei muutoin elämän eri osa-alueilta juurikaan kilpailunhalua löydy. Sillä uudet kokemukset ja itsensä kehittäminen lienee se elämän kannalta kaikista henkisesti rikastuttavin voitto.

Venla lähti tänä vuonna tavoittelemaan haavettaan tosissaan. Bloginsa uudessa postauksessaan Venla kertoo, että hän ei kuitenkaan voittanut tällä kertaa ”lotossa” eli Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun (TeaKin) opiskelijavalinnassa.

– Suoraan sanottuna ihan p*skaltahan se tuntuu, kun kaikkesi antaneena ja odottavin mielin lopulta näetkin, ettei omaa nimeä löydy listalta. On vain oltava tyytyväinen siihen, että on yrittänyt parhaansa, suoriutunut niin hyvin kuin olla saattaa, loppu on aina raadin käsissä, Venla kirjoittaa.

”Suoraan sanottuna ihan p*skaltahan se tuntuu, kun kaikkesi antaneena ja odottavin mielin lopulta näetkin, ettei omaa nimeä löydy listalta.”

Sen jälkeen hän kertoo kulkeneensa keskustan läpi kyyneleet poskilla ja rypeneensä itsesäälissä. Läheisilleen hän soitti itkupuhelut ja sulki niiden jälkeen puhelimensa hetkeksi.

Salkkareissa näytellyt supersuosittu lifestylebloggaaja päätti kuitenkin, että hän ei luovuta. Hän aloitti uuden projektin ja lisäsi ”touhuun vielä astetta enemmän haastetta vaihtamalla Tšehovin kynän antimet englannin kielelle”.

– Se elämäni kenties hulluin ja intensiivisin päivä, jolloin ehdin jo hetken miettiä olenko sittenkin haukannut turhan ison palan kakkua, päättyi sähköpostiin:  ’We’re pleased to let you know that we’ve decided to offer you a place at Copenhagen International School of Performing Arts’.

”Ehdin jo hetken miettiä olenko sittenkin haukannut turhan ison palan kakkua.”

Me Naisille Venla kertoo, että opiskelut Tanskassa alkavat syyskuussa ja ne kestävät kolme vuotta.

”Harmituksen määrä opetti yrittämään kahta kovemmin”

Sähköposti Kööpenhaminan kansainvälisestä esittävien taiteiden koulusta sai ”riemunkiljahdukset raikumaan ja onnen kyyneleet virtaamaan poskilla”. Silti Venla kokee, että todellinen voittaja hän oli silloin, kun hänen äänensä murtui eikä hän saanut toivottuja TeaK-uutisia, mutta sisuuntui jatkamaan kohti uusia haaveita.  

– Olen kiitollinen siitä, että ei toivotusta tuloksesta huolimatta oivalsin, että harmituksen määrä opetti yrittämään kahta kovemmin. Se sytytti entistä suuremman kipinän. Puski viemään itseäni uusille epämukavuusalueille, Venla kuvailee fiiliksiään blogissaan.

Venla uskoo, että todellinen sisu ja tahto punnitaan vastoinkäymisissä. Jokainen päättää itse, antaako niiden lannistaa ja hautaako unelmansa vai päättääkö taistella tiensä takaisin:

– Tämä on siis omistettu teille. Teille, jotka yrititte. Sinulle. Sinulle, joka yritit. Pelosta ja pettymyksestä huolimatta. Tiedätkö mitä? Sinä olet todellinen voittaja. Mikään ei kasvata luonnetta niin paljon kuin haasteet ja pettymykset. Sinä nouset vielä ja näytät.

Päivi on pyrkinyt järjestämään elämänsä niin, että ehtii käydä tapaamassa äitiään mahdollisimman usein.

1990-luvun hittibändi Movetron on taas suosittu keikkailija. Bändin solisti Päivi Lepistö, 44, iloitsee, että keikkoja on riittänyt ysäribuumin myötä yhä enemmän.

– Ollaan menty bändin kanssa vuosi kerrallaan. Loppuvuonna olemme aina yhtä ällistyneitä, kun keikkoja alkaa taas tippua keväälle. Teemme niin paljon kuin ehdimme. Ysäribuumin myötä keikkoja on selvästi enemmän. En tiedä, kauanko tämä kestää, mutta olemme tilanteesta kiitollisia.

Päivi on nykyään kahden lapsen äiti, poika on 11-vuotias ja tytär 7. Laulajan mieskin on muusikko, joten arjen aikatauluissa riittää sumplimista.

– Isovanhemmat auttoivat todella paljon, kun lapset olivat pieniä. Äitini kuitenkin sairastui vakavasti Alzheimerin-tautiin ja on nyt hoitokodissa. Tällä hetkellä on meneillään surun ja luopumisen vaihe. Järjestän elämääni niin, että ehtisin käydä katsomassa äitiä lapsuuden kotikonnuilla Kihniössä.

2000-luvun alussa Päivi työskenteli kolme vuotta kahvilassa, sen jälkeen kenkäkaupassa ja vaatekaupassa. Nytkin hän haaveilee asiakaspalvelutyöstä.

– Kaipaan keikkailun ohelle konkreettista puuhastelua. En ole ikinä pakoillut, jos ihmiset tunnistavat minut kassalla. On hyvä, että minulla on muukin elämä, Päivi kertoi Tammerfestien avajaispäivänä Ratinanniemessä. Tilaisuudessa juhlistettiin samalla Central Linen 25-vuotisjuhlaa.

 

Turkulaisen Marina Seligsonin rinta tuntui oudolta, mutta mammografiassa ei näkynyt mitään, ja lääkäreiden mukaan kaikki oli hyvin. Pitkälle edennyt rintasyöpä paljastui vasta ultraäänessä, jonne Marina hakeutui itse.

Ei siellä mitään pitänyt olla. Marina Seligson oli käynyt mammografiassa, missä ei ollut näkynyt mitään poikkeavaa. Rinnat nyt joskus ovat vähän erikokoisia ja -muotoisia, oli lääkäri sanonut.

–Kun ystäväni sairastui, lähiympäristössäni alettiin keskustella paljon syövästä. Halusin, että rintani ultrataan, koska minulla oli sellainen olo, että rinnassa on jotain outoa.

Toukokuussa mammografiassa ei ollut näkynyt mitään. Saman vuoden elokuussa Marina sai rintasyöpädiagnoosin.

–Lääkärin mukaan noin kymmenellä prosentilla naisista on sellainen rintakudos, että syöpä ei välttämättä näy mammografiassa. En ollut kuullutkaan, että se voisi olla mahdollista. Kun pääsin syöpälääkärille, olin vihainen: miten on mahdollista, että näin tapahtuu.

Miten Marinan syöpä eteni ja miten hän voi nyt? Miten sairastuminen vaikutti ihmissuhteisiin? Lue Marinan tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 29/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Lempeämpää kuvausta kiitos

Toukokuussa puhtaat paperit mammografiasta, elokuussa syöpälöydös – ”Olin vihainen, miten tällaista tapahtuu”

Kova-otteiset mammografiat, joissa rintoja revitään ja litistetään niin, että kudosnesteet roiskuvat - on itsessään jo kudosvaurioita ja solumuutoksia aiheuttavaa. Tätähän ei saisi sanoa, kun kyseessä on lääkebisnes, mutta näin on. - Moni jättänyt mammografiassa käynnit, juuri niiden kivuliaiden kokemusten ja arveluttavien säteilyttämisten ym takia.
Lue kommentti