"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius sai minusta yliotteen enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani", Iisa Pajula kertoo kriisistään. Kuva: Liisa Valonen
"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius sai minusta yliotteen enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani", Iisa Pajula kertoo kriisistään. Kuva: Liisa Valonen

Laulaja Iisan elämä meni erossa kokonaan uusiksi. – Olen tehnyt itsekkäitä asioita, mutta en olisi ollut onnellinen, jos olisin jäänyt.

Kauniina alkukesän päivänä itähelsinkiläinen rantakahvila on täynnä auringosta nauttivia ihmisiä, ja kestää hetken, että heidän joukostaan bongaa laulaja Iisan. Tuttua brunettea on turha katsellaan hakea, sillä muusikon tummanruskeat kiharat ovat talven ja kevään aikana vaihtuneet blondiin polkkaan. Otsatukan alta pilkistävät kuitenkin tutut nauravat ruskeat silmät.

– Istuin varmasti 15 tuntia kampaajan tuolissa ennen kuin oikea sävy löytyi ,eikä hapero tukkani enää imenyt väriä. Mutta kyllä kannatti: sen jälkeen kun vaihdoin blondiksi, minulta on kysytty jo kolme kertaa paperit Alkossa, Iisa, 37, kertoo nauraen.

Viimeisen vuoden aikana Iisan elämässä on mennyt uusiksi moni muukin asia kuin tukanväri.

Iisan yhdeksän vuotta kestänyt avioliitto muusikko Mikko Pykärin kanssa päättyi eroon, ja siviilisäädyn vaihtumisen myötä Iisa otti takaisin tyttönimensä Pajulan. Samalla loppui yhteistyö pitkäaikaisen kollegan ja bändikaverin kanssa, ja Iisa vaihtoi levy-yhtiötä.

– Ero ei ollut mikään sokkipäätös, mutta atomeiksi olen silti mennyt. Elämänmuutoksen tekeminen on ollut täyttä työtä, eikä minulla pitkään aikaan ollut voimia juuri mihinkään muuhun. Koko talven olen viettänyt hiljaiseloa.

Paha olo

Iisan avioliitto päättyi eroon viime syksynä pitkän pohdinnan päätteeksi, kun Iisan mukaan mitään muuta ratkaisua ei enää ollut.

– Jossain vaiheessa minulle oli selvää, että tämä pitää tehdä ja se pitää tehdä nyt, Iisa sanoo.

Ulkopuolisen silmin Iisa näytti elävän lähes kadehdittavaa elämää, johon kuului muusikkomies, tämän kanssa yhteinen – ehkä Suomen hipsteriuskottavin – bändi, Regina, sekä talo ja lapset.

Paha olo kuitenkin kasvoi vaivihkaa, koska Iisalla ei ollut enää aikaa kuunnella itseään.

"Saatan toimia itseäni vastaan, koska en halua satuttaa muita."

– Olen aina luottanut intuitioon ja ajatellut, että keho ja mieli muodostavat kokonaisuuden. Harmonia rikkoontuu, jos en ole synkassa sisäisen fiilikseni kanssa.

Iisa myöntää, ettei ehkä osannut purkaa pahaa oloa läheisilleen riittävän suoraan ja ajoissa, vaikka lähetti hätäsignaaleja ympärilleen. Iisasta tuntui vaikealta olla rehellinen itselleen, koska hän on samaan aikaan aina ollut myös empaattinen ja väistellyt konflikteja.

– Saatan toimia itseäni vastaan, koska en halua satuttaa muita. Silloin oma sisäinen ääni ja reaalimaailma menevät ristiin, ja kun ne ovat tarpeeksi kaukana toisistaan, korjausliikkeitä on enää vaikea tehdä, Iisa sanoo.

– Mutta jollen lopulta olisi uskaltanut tuoda sisälläni kasvanutta onttoa oloa kokonaan päivänvaloon, olisin muuttunut vieraaksi itselleni ja alkanut elää kulissielämää. Ja se taas on vastoin kaikkea sitä, mihin haluan elämäni käyttää.

Iisa ei kuitenkaan suosittele eroa kenellekään.

– Jos ei ole ihan pakko erota, niin ei kannata.

– Kaikille pitkässä parisuhteessa eläville, uraa tekeville lasten vanhemmille tulee joskus eroajatuksia, mutta matka siihen, että konkreettisesti tekee jotain ja muuttaa elämäänsä, on kyllä paljon pidempi kuin mitä ikinä olisin ajatellut.

Äidin syyllisyys

Erokriisin keskellä pintaan ovat nousseet kaikki tunteet maan ja taivaan väliltä: suru, helpotus, toivo, pelko, ikävä, epäonnistuminen, rohkeus, pelkuruus. Kipein on ollut syyllisyydentunne, joka on liittynyt perheen hajoamiseen.

– Eihän ero olisi näin vaikea, jollei tähän liittyisi lapsia. Olen joutunut pohtimaan paljon omaa vanhemmuuttani ja epäonnistumistani avioliitossa, hän sanoo.

 "Eihän ero olisi näin vaikea, jollei tähän liittyisi lapsia."

Kuten jokainen vanhempi, jonka päätökset vaikuttavat toisiin ihmisiin, Iisa on miettinyt, missä menee itsekkyyden ja oman onnen tavoittelun raja.

– Olen tehnyt hirveän itsekkäitä asioita. Mutta tiedän, etten olisi ollut onnellinen, jos olisin jäänyt. Ja jos en ole onnellinen, minusta tulee varjo ihmisestä, joka voisin olla, enkä usko, että olen silloin kenellekään kovin hyvä äiti tai puoliso.

– Äitimyyttiin ei tietenkään sovi ero, mutta ajattelen, etten voi myöskään antaa lapsilleni mallia äidistä, joka vuosikausiksi lannistuu oman riittämättömän ja onnettoman roolinsa alle – sinnittelee, vaikka tietää, ettei näistä aineksista ole onnelliseen elämään, hän jatkaa.

Iisa kertoo, että hänelle on ollut kova paikka tajuta, ettei eron jälkeen enää muiden silmissä näytäkään empaattiselta ja epäitsekkäältä. Samalla monet muut omat ja muiden mielikuvat Iisasta ovat joutaneet romukoppaan.

– Identiteettiäni on ravisteltu, ja se on murtunut. Minulle on ollut tärkeääkin, että se on mennyt aika atomeiksi. Olen kääntänyt kaikkia persoonallisuuteni kiviä, miettinyt lapsuudenkokemuksiani, luonteenpiirteitäni ja kyseenalaistanut ihan kaiken, Iisa kertoo.

Oman pään sisällä yksin

Iisa on aina tarvinnut paljon omaa rauhaa ja tilaa. Vaikeina aikoina hän vetäytyi yhä enemmän omaan yksinäisyyteensä, aina vain kauemmas läheisistään ja ystävistään.

– Ehkä yksin viihtyminen on ollut sudenkuoppani. Minun on hirveän hyvä ja helpottava olla yksin, koska oman pääni sisällä pystyn ratkaisemaan mitkä tahansa asiat. Siinä on vain se ongelma, että menen ajatuskuluissani liian pitkälle, ja kun viimein tulen niiden kanssa muiden ihmisten ilmoille, tajuan, ettei niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, Iisa kuvailee.

Hänen oli esimerkiksi vaikea kertoa parisuhteen kriisistään vanhemmilleen ja siskolleen, koska tiesi, että se merkitsisi luopumista ja surua myös heille.

– Välillä läheisten ihmisten reaktio pelotti jopa enemmän kuin konkreettiset erosta seuraavat elämänmuutokset, Iisa ihmettelee.

Pahimpina hetkinä Iisa löysi itsensä niin syvältä omasta itsestään, ettei meinannut enää osata sieltä pois.

"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista."

– Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius otti minusta yliotteen, enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani, hän kertoo.

Raskaimpien kelojen aikana Iisa oli aidosti huolissaan jaksamisestaan.

– Olen itkenyt järkyttävän paljon ja ajatellut, että kaikki masennuksen merkit täyttyvät kohdallani.

Kriisin keskellä Iisaa auttoi terapia, jossa hän oppi puhumaan asioista, joista oli aiemmin vaiennut.

– Mutta ei terapia anna valmiita ratkaisuja, eikä kukaan terapeutti tee duunia puolestasi, mikä saattaa joillekin olla jopa pettymys. Minua terapia auttoi muuttumaan avoimemmaksi. Nykyään uskon, ettei voi olla väärin, jos paljastaa epäonnistumisensa, heikkoutensa tai pelkonsa, Iisa sanoo.

– Kuorma harteillani alkoi keventyä, kun aloin puhua läheisilleni. On ollut ihanaa huomata, että jos avaudut, sinulle vastataan avoimuudella. Se on lähentänyt minua joidenkin ihmisten kanssa, kun yhtäkkiä olemme tunnistaneet toisissamme samoja fiiliksiä.

Enää Iisa ei myöskään yritä selvitä kaikesta yksin, vaan opettelee pyytämään apua ajoissa.

– Kauhean helppoa avun pyytäminen ei ole minulle vieläkään, mutta yritän mennä sitä kohti.

"On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta", Iisa Pajula sanoo.
"On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta", Iisa Pajula sanoo.

Ehdoton rakkaus

Viime aikoina Iisa on pohtinut tietenkin paljon myös rakkautta. Jos hän jostain on varma, niin siitä, ettei kaiken lapioinnin jälkeen aio löytää itseään suhteesta, jossa joutuisi miettimään, miten siihen on päätynyt. Uuteen suhteeseen hyppääminen heti edellisen päätyttyä tuntuisi oudolta.

– Rakkaudessa olen tosi vaativa ja ehdoton. En pysty ottamaan ketään elämääni paremman puutteessa enkä olemaan kenellekään välisuhde ennen kuin suuri rakkaus löytyy, Iisa sanoo.

"Rakkaudessa olen tosi vaativa ja ehdoton."

Iisalle rakastaminen tarkoittaa täydellistä antautumista, ja sitähän ei voi keneltäkään vaatimalla vaatia.

– Olen valmis laittamaan kaiken likoon, ja jos toinen ei ole, ei siitä tule mitään. Rakkauden pitää olla totaalinen juttu molemmille, hän sanoo.

Omaan kotiin

Viime vuoden lopulla Iisa muutti omaan kotiin lähelle perheen vanhaa yhteistä kotia. Itä-Helsingin luontoon ja rantojen lenkkipolkuihin kiintynyt Iisa ei voisi enää kuvitellakaan asuvansa muualla. Kouluikää lähestyvien poikien takia oli myös selvää, että uutta elämää rakennetaan samoihin maisemiin.

– Asuin viimeksi yksin 13 vuotta sitten. Fiilikset olivatkin vähän samanlaiset kuin silloin, kun muutin lapsuuden kodista ekaa kertaa yksin, Iisa kertoo.

Laulajan kotiin ei ole roudattu yhtään turhaa huonekalua. Iisa nukkuu patjalla, eikä hänellä ole telkkaria tai edes verhoja ikkunassa.

– Mitä vähemmän kamaa, materiaa, hälyä tai informaatiotulvaa ympärillä, sen parempi. Televisiota en ole katsonut, koska minulla ei ole ollut yhtään kaistaa mihinkään muuhun kuin oman elämäni pohtimiseen, hän sanoo.

"Mitä vähemmän kamaa, materiaa, hälyä tai informaatiotulvaa ympärillä, sen parempi."

Iisa uskoo, että elämä kulkee kehissä. Siitä kertoo myös hänen uusi singlensä Kun olit nuori, jolla kuullaan uudistunutta, suorempaa ja tanssittavampaa Iisaa kuin koskaan aikaisemmin.

”Kukaan ei sanonut, että murrosikä tulee aina uudestaan, oisko tää nyt kolmas, aina yhtä kauhea.”

Iisa myöntää, että kappale kuvaa kaunistelematta hänen tämän hetken fiiliksiään ja elämäntilannettaan.

– Minulla oli paha murrosikä, seuraava kriisi parikymppisenä ja nyt jälleen iso elämän käännekohta. Aina ennen niitä hetkiä olen kuvitellut olevani kypsä ja joutunut huomaamaan, että se on illuusio, Iisa sanoo.

Sopivasti keskeneräinen

Vaikka Iisa ajattelee elämänsä kulkevan kuin kehällä, ei hän koe, että avioeron jälkeen hän olisi palannut ahdistavalla tavalla takaisin lähtöruutuun.

Tuore elämänmuutos on ollut raskas, mutta aikaisempiin murroskausiin verrattuna siinä on myös jotakin helppoa:

– Nuorempana elämän to do -lista oli pitkä. Piti repiä jostain ammatti, työ, parisuhde ja perhe. Silloin ahdisti rankasti se ”sit ku” -elämä, jota joutui elämään.

"Jos olisin tämän ikäisenä ilman perhettä, fiilis voisi olla toinen."

– Nyt homma on paljon yksinkertaisempaa. Minulla on jo perhe, lapseni, ja se on kaiken perusta. Olen lapsilleni maailman tärkein, ja he ovat sitä minulle. Se pyyteettömyys tekee tosi hyvän olon, eikä sitä vie kukaan pois minulta ja se riittää. Jos olisin tämän ikäisenä ilman perhettä, fiilis voisi olla toinen, hän sanoo.

– Kaikessa on vielä keskeneräisyyden tuntu, mutta vaalin sitä enkä halua siitä pois, enkä oikein edes tiedä, minne siitä pitäisi mennä. Ei minua ainakaan kiinnosta sinetöity, varman päälle rakennettu loppuelämä. On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta.

 

 

 

IISA
PAJULA

Laulaja ja laulun­tekijä syntyi 9.8.1979
Tampereella.

Tuli tunnetuksi 2000-luvun alkupuolella Regina-yhtyeestä, johon kuului myös ex-mies Mikko Pykäri.

Julkaissut sen jälkeen soolo-
albumit Iisa ja Kukaan ei oo
kenenkään oma.

Keikkailee kesällä muun muassa Provinssirockissa ja Bättre Folkissa.

Asuu Helsingissä, perheeseen kuuluu kaksi poikaa.

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Madonna juhli viikolla syntymäpäiviään ja julkaisi sen kunniaksi kuvan koko perheestään.

Popin kuningatar Madonna, 59, jakoi perjantaina ensimmäistä kertaa koskaan yhteiskuvan kaikkien lastensa kanssa. Kuvassa Madonnan kanssa poseeraavat pojat Rocco, 17, ja David, 11, sekä tyttäret Lourdes, 20, Mercy James, 11, ja 4-vuotiaat kaksoset Estere ja Stella.

Kuva on julkaistu Madonnan syntymäpäivän kunniaksi. Hän täytti 59 vuotta 16. elokuuta. Syntymäpäiviään hän juhli Italiassa.

 

Birthday 🎉🎂🎈🇮🇹♥️

A post shared by Madonna (@madonna) on

Lourdes ja Rocco ovat Madonnan biologisia lapsia. Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Roccon isä on elokuvaohjaaja Guy Ritchie, jonka kanssa Madonna erosi vuonna 2008. David, Mercy James, Estere ja Stella ovat adoptoitu Malawista.

Madonna adoptoi Esteren ja Stellan Malawista viime helmikuussa. Alkuvuodesta prosessi tuotti ongelmia. Tyttöjen isä väitti, ettei adoptio mennyt hänelle kerrottujen suunnitelmien mukaan.

– Minulle kerrottiin alussa, että Esther ja Stella menevät asumaan rikkaan naisen luo ulkomaille, ja että hän antaa heille kunnon koulutuksen ja palauttaa heidät sitten minulle, asumaan kanssani ja auttamaan perhettäni, tyttöjen biologinen isä Adam Mwalen kertoi.

Lue lisää täältä: Madonna julkaisi iloisen videon adoptiokaksosistaan – tyttöjen isä väittää, että häntä on huijattu

Myös Madonnan aiemmat adoptiot kuohuttivat. Vuonna 2006 laulaja adoptoi Malawista Davidin ja vuonna 2009 Mercy Jamesin. Erityisesti Mercyn adoptio synnytti kritiikkiä.

Tytön äiti kuoli synnytyksessä, ja sukulaiset sijoittivat lapsen orpokotiin. Jälkikäteen isovanhemmat kuitenkin kertoivat suunnitelleensa, että olisivat ottaneet lapsen hoitaakseen, kun tämä on 6-vuotias. He syyttivät Madonnaa lapsen varastamisesta ja repimisestä juuriltaan. Alun perin he olivat hyväksyneet adoption.

Juttua muokattu 20.8. 12.35: Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Ei Guy Ritchie, kuten aiemmin jutussa kerrottiin.

”Kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle”, Cheek sanoi kutsuessaan Antin lavalle. 

Vuoden 2018 helmikuussa ensi-iltansa saava Veljeni vartija -elokuva on herättänyt runsaasti huomiota jo viime keväästä saakka. Tuolloin saatiin ensimmäisen kerran tietää, että leffassa Jare Tiihosta eli Cheekiä näyttelee Antti Holma.

Moni on pohtinut, miltä näyttelemisestä tunnettu Antti kuulostaa ja näyttää räppärinä.

No, nyt siitä on saatu esimakua. Eilen Tampereella järjestetyillä Blockfest-festivaaleilla saatiin kuulla ja nähdä ensimmäinen maistiainen Antista Cheekinä. Profeettojen festarikeikan aikana räppäri kutsui Antti lavalle esittämään kappaleensa Äärirajoille.

– Mua on jännittänyt tänään tää keikka paljon enemmän, kuin mikään keikka pitkään aikaan. Mulla on parikin syytä siihen, Cheek aloittaa Antin esittelyn.

– Osa teistä tietää, että me ollaan kuvattu tällaista Veljeni vartija -elokuvaa. Meillä on tänään tarkoitus kuvata viimeisiä kohtauksia. Sen takia mä tarviin kohta sitä Blockfest-rakkautta enemmän kuin koskaan, koska kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle eikä nähny tällaista mitä täällä on tai kokenut tällaista.

Cheek pyytää porukkaa laulamaan ja bailaamaan mukana.

Katso osa Antin esiintymisestä tästä:

Eilen illalla Antti kommentoi esiintymistään Twitter-tilillään: 

Antti nähdään valkokankaalla myös Jaren veljenä Jerenä.

– Ajattelen, että tässä leffassa on kolme roolia Jare, Jere ja Cheek. Tarkkailin Jaren tapaa olla maailmassa. Jeressä minua kiehtoo se, että rauhallinen tyyppi voi kiihtyä nollasta sataan, Antti kommentoi viime kesänä Me Naisille.

Antti julkaisi pari viikkoa sitten kuvan Mersusta, jolla ajelee elokuvan kuvausten ajan. Auton rekisteriotteessa lukee A-HOLE. ” Nuo kilvet tosin haaveena vasta”, Antti kirjoitti kuvan yhteydessä.

Juttua muokattu 20.8. klo 9.18: Muokattu kirjoitusvirhe.

Kauppias Sampo Kaulasen isä teki itsemurhan vuosi sitten. Vierellä Minttu-vaimo seurasi, miten lupsakka Sampo muuttui synkäksi. – Jos surua alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä.

Sampo Kaulasen, 38, ja Michele Murphy-Kaulasen, 37, Tampereen-kodin lattialla makaa levällään puolitäysi matkalaukku. Se kertoo tarinaa nopeista lähdöistä, ahkerasta reissaamisesta ja siitä, että jotakuta saa aina ikävöidä.

Alkukesästä Sampo vietti kuusi viikkoa Filippiinien viidakossa Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Siitä muistuttavat pukeva rusketus ja kymmenen kiloa kaventunut olemus.

Juuri nyt Sampo, Mintuksi kutsuttu Michele ja perheen nuorimmainen Rianna, 3, ovat kaikki samassa maassa ja samassa kodissa.

Tampereen lisäksi Sampolla ja Mintulla on toinen koti Äkäslompolossa Ylläksellä. Siellä sijaitsee myös perheyritys, kuulu Jounin kauppa, jota ennen Sampoa isännöivät hänen vanhempansa Anne ja Esa Kaulanen.

– Kulunut vuosi on ollut meille hirveän raskas, Sampo Kaulanen aloittaa.

”Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön.”

Keväällä 2016 koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti. Mielenterveysongelmista pitkään kärsinyt Esa Kaulanen teki itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa. Hän oli kuollessaan 62-vuotias. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä. Puoliso Anne jäi leskeksi 36 yhteisen vuoden jälkeen.

– Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön. Valtavan surun, jossa on mukana myös kiukkua ja katkeruutta, Sampo Kaulanen sanoo.

Hän on vanhempiensa ainoa lapsi.

Koko perheen suru

Uutinen tuli yllättäen, tavallisena toukokuisena tiistaina, kuten sellaiset uutiset niin usein tulevat. Minttu oli saanut tiedon ensin ja soitti Tampereelta Sampolle, joka oli auton ratissa matkalla Ylläkseltä Ouluun.

Suru-uutinen muutti kaiken hetkessä. Piti hankkiutua pohjoiseen niin pian kuin mahdollista. Minttu lensi Riannan kanssa Rovaniemelle, ja Sampo poimi heidät kyytiinsä lentoasemalta.

– Kun kohtasimme, Sampo oli täysin ilmeetön, surun jähmettämä. Vei viikkoja, ennen kuin hän pystyi millään lailla käsittelemään menetystään, Minttu muistaa.

”Alussa olin eniten huolissani äidistäni.”

Lapsille he kertoivat tapahtuneesta heti, kaunistelematta tapaa, jolla vaari oli menehtynyt. Suoruus ja rehellisyys ovat tällaisissa asioissa parasta, Sampo ja Minttu uskovat. On tärkeää, että lapsi kuulee ikävänkin totuuden vanhemmaltaan, ei ilkeänä juoruna muualta.

– Alussa olin eniten huolissani äidistäni. Mietin, miten ihmeessä hän jaksaa yksinäisyyden pitkän avioliiton jälkeen. Äiti on ihana ihminen, jolle olisin suonut onnelliset eläkepäivät yrittäjän ankaran arjen jälkeen, Sampo sanoo.

Isän kuolemasta käynnistyi perheessä uusi ajanlasku.

–  Kaikki jakautuu tästedes aikaan sitä ennen ja sen jälkeen.

Avoimuus voi auttaa

Esa Kaulanen oli sairastanut vuosikymmeniä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairaudessa vuorottelivat mania ja masennus. Maniavaiheessa kauppias tilaili ylenpalttisesti tarpeetonta tavaraa ja painoi töitä lähes yötä päivää.

Syvissä, mustissa masennusjaksoissa hän tuskin pääsi ylös sängystä ja puhui jatkuvasti itsemurhasta. Jutut muuttuivat iän karttuessa yhä levottomammiksi. Esa myös häpesi sairauttaan, mielensä särkymistä, vaikka perheenjäsenet yrittivät selittää hänelle, ettei mitään hävettävää ole. Viimeisinä vuosina kalastus ja mökillä puuhailu – asiat, jotka ennen olivat tuottaneet Esalle iloa – muuttuivat merkityksettömiksi. Ilo katosi.

– Esa puuskahti kerran, että aikoo päättää päivänsä, Minttu muistaa.

– Muille perheenjäsenille se oli jo siinä vaiheessa arkista puhetta, mutta minulle uutta. Sanoin Esalle, että älä mieti tuollaisia, olet tärkeä meille ja lapsenlapsille. Pian lapset unohtavat minut, hän totesi. En saanut häntä uskomaan muuta.

– Isän kohtalo vahvisti uskoani siihen, että vaikeistakin asioista täytyy puhua. Mielen sairauksiin ja itsemurhiin liittyvä häpeä pitäisi jo jättää menneisyyteen, Sampo painottaa.

Kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät ole katsoneet avoimuutta hyvällä silmällä. Olisi syytä pitää suu soukemmalla, Sampo on saanut kuulla. Olla jakamatta asioita, jotka tekevät kipeää ja joihin liittyy häpeän stigma.

– Jos pystyn puhumalla auttamaan edes yhtä ihmistä, olen toiminut oikein, Sampo uskoo.

Vaikeat kysymykset

Perheenjäsenen kuolemasta käynnistyi loputon vyöry käytännön asioita. Hautajaisten suunnittelu, perunkirjoitus, perheyrityksen lopullinen sukupolvenvaihdos pikakelauksella. Eikä puhettakaan, että Sampolla ja Mintulla olisi viime keväänä ollut mahdollisuus keskittyä vain niihin.

Lapset piti hoitaa, etukäteen lukkoon lyöty kesäkiertue ympäri Suomen Jounin kaupan myymäläautolla täytyi toteuttaa. Sopimukset kesätapahtumiin olivat sitovia. Elämän piti jatkua, oli mikä oli. Tien päälle Sampo lähti vain kolme päivää suru-uutisen jälkeen.

Lähes jokaisella kauppa-auton asiakkaalla läpi Suomen oli Sampolle sanottavanaan myötätunnon sana. Sosiaalisen median tempauksista ja televisiosta tuttu, leppoisa pohjoisen mies on helposti lähestyttävä hahmo. Julkkis, joka kerää ihmisiä ympärilleen missä tahansa liikkuukin ja jolle on helppo puhua myös vaikeista asioista. Moni halusi jakaa hänelle oman tarinansa läheisen menettämisestä.

Yleensä ihmisten kohtaaminen on Sampon mielestä ihan mukavaa. Surun keskellä oli toisin. Asiasta puhuminen uudelleen ja uudelleen vieraiden ihmisten kanssa oli raskasta.

– Kaikki tarkoittivat hyvää, mutta ikävä kyllä siinä tilanteessa ylenpalttinen myötätunto ei juuri auttanut. Suru on niin yksityinen asia. Parhaaksi myötäelämisen tavaksi koin kädenpuristuksen ja yksinkertaisen lauseen: otan osaa, Sampo muistaa.

Ensisokin jälkeen suruun alkoi sekoittua myös toisenlaisia tunteita. Esimerkiksi katkeruutta viranomaisia kohtaan. Kuinka itsemurha on ylipäätään mahdollinen sairaalaoloissa? Laitoksessa, jossa omainen luulee tuskaisen läheisensä olevan turvassa. Miksi mielenterveysongelmista kärsivää on niin vaikea saada hoitoon?

Kysymyksistä raskain ja suurin riippui ilmassa aina, kun perheenjäsenet kohtasivat. Miksi Esa – aviomies, isä, appiukko ja vaari – oli päätynyt ratkaisuun, joka tuotti muille niin mittaamatonta surua.

”Missä vaari on?” Rianna kyseli isoisänsä perään yhä uudelleen.

Sampo puri hammasta. Kiukku ja viha kuplivat pinnan alla.

Miten isä oli saattanut tehdä niin?

Kun kumppani suree

Minttu seurasi aviomiehensä vointia huolestuneena. Sampo sulkeutui suruunsa ja painoi töitä. Joskus hän ­alkoi yllättäen puhua isästään, mutta hiljeni nopeasti, vaikka Minttu yritti jatkaa aiheesta.

Mintulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä toinen kävi läpi. Hän menetti isänsä jo vuonna 2005 ollessaan vain 25-vuotias.

– Suruja ei voi verrata, tietenkään. Minun isäni asui Yhdysvalloissa, ja vaikka rakastin häntä, hän jäi tavallaan etäiseksi. Elimme yhteistä arkea niin vähän. Sampon isä taas oli hänelle erittäin läheinen, he asuivat vuosia Ylläksellä samassa pihapiirissä ja tekivät kaupalla yhdessä töitä. Menetys oli Sampolle valtava.

Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt alkoholia nautittuaan synkäksi ja äreäksi.

– En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Menköön, jos saa siitä iloa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

”Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan kanssa.”

Katkeruus ja kiukku, vastausta vaille jääneet kysymykset, hiipivät pintaan humalassa.

– Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

– Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan ja paikanvaihdosten kanssa. Hän saattoi alkaa yhtäkkiä ­haluta reissuun, vaikka oli vasta samana päivänä ajanut Lappiin. Vitsit alkoivat olla minulta vähissä.

Ensimmäinen muutos parempaan pilkahti perheen ­aurinkolomalla Turkissa vuoden 2016 heinäkuussa. ­Uima-altaan vesi kimalteli, lapset nauroivat, aurinko paistoi. Esasta ei puhuttu kahteen viikkoon sanaakaan.

Myöhemmin syyskuussa, Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla Espanjassa, Sampo pystyi vihdoin rentoutumaan.

– Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Siitä, mitä hänen päässään liikkuu silloin, kun paha olo valtaa. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

– Matkan jälkeen tuli jotenkin parempi olo. On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Hassut ja mukavat muistot

On vaikea määritellä, missä vaiheessa se tapahtuu. Kiukku ja katkeruus pehmenevät ja muuttavat muotoaan. ­Tilalle tulevat vähitellen lämpimät muistot ja huumori. Rakas omainen on rakas omainen, vaikka hänen tekemäänsä ratkaisua olisikin vaikea hyväksyä.

Vasta Esan kuoleman jälkeen Sampo ja Minttu ovat huomanneet, miten paljon työtä tämä teki kaupalla. ­Kätevä mies huomasi kaiken ja eleettömästi korjasi repsottavat listat ja muut pikkuviat.

Riannalle vaari jaksoi lukea loputtomasti, esimerkiksi pitkiä otteita kansalliseepos Kalevalasta.

Lasten ohella erityisen lähellä Esan sydäntä olivat Jounin kaupan yhteydessä olevan Konijänkän kotieläinpihan eläimet. Niitä hän hoiti väsymättä saksanpaimenkoiransa Urpo vierellään. Sampoa ja Minttua naurattaa vieläkin muisto kolmesataakiloisesta urossiasta, valtavasta karjusta, jonka lämpöiseen kylkeen Esa pötkähti mielellään päiväunille.

– Isän silmässä oli kyynel aina, kun joku eläimistä jouduttiin lopettamaan, Sampo muistaa.

– Esalla oli uskomaton muisti ja mahtava, sysimusta huumorintaju. Hän oli herkkä ja empaattinen ihminen, Minttu ­sanoo.

– Surullista on se, ettei Esa koskaan todella ymmärtänyt, miten paljon merkitsi lapsille. Hän elää heidän puheissaan vahvasti edelleen.

Sampokin osaa jo ajatella isänsä ratkaisua armollisemmin.

– Hän teki päätöksensä, sen mukaan meidän muiden on elettävä. Luulen, että isä näki edessään lääkkeiden ja laitosten täyttämän, toivottoman loppuelämän ja halusi muuta. Ymmärrän ja en ymmärrä sitä ajatusta.

– Tiedän, että isä rakasti meitä kaikkia. Tiedän myös, että hän oli minusta ylpeä, Sampo sanoo.

Sampo ja Minttu ovat oppineet, että kaikesta, jopa musertavasta surusta, voi mennä eteenpäin.

– Olemme yhdessä selviytyneet jo monesta liemestä. Perheenä selviydymme tästäkin.

 

Sampo Kaulanen

- 38-vuotias Jounin kaupan omistaja.

- Ensimmäisestä liitosta tytär Jenriina, 12.

- Nähdään syksyllä Nelosella yhtenä Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista.