Vuoden 2010 pakolaisnaiseksi valittu Nasima Razmyar tuli perheensä mukana Suomeen 90-luvun alussa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jukka Gröndahl
Vuoden 2010 pakolaisnaiseksi valittu Nasima Razmyar tuli perheensä mukana Suomeen 90-luvun alussa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jukka Gröndahl

Kansanedustaja Nasima Razmyar sanoo, että kotoutumisessa tärkeää olisi kohdata muita ihmisiä myös epävirallisesti.

Eduskunnassa käytiin eilen ajankohtaiskeskustelu rasismista ja vihapuheesta. Aloitteen siihen teki kansanedustaja Nasima Razmyar (sd.), joka piti aiheesta myös koskettavan avauspuheen. Koko puhe on luettavissa Demokraatti.fi-sivustolla.

Sosiaalisessa mediassa Nasima kertoi, että kyseessä oli hänen uransa tärkein aloituspuhe.

– Aihe on merkittävä, etenkin kun tilanne Suomessa on tällä hetkellä tämä. Olisi ollut järjetöntä, ettei eduskunta olisi käynyt minkäänlaista keskustelua, kun kymmenettuhannet ihmiset ovat kesän ja syksyn aikana tulleet tänne, Nasima sanoo nyt.

Keskustelualoitteita hyväksytään eduskunnassa harvoin, joten Nasimasta oli hienoa yksittäisenä kansanedustajana saada koko eduskunta puhumaan aiheesta, joka on hänelle tärkeä myös henkilökohtaisesti. Nasima oli 5-vuotias, kun hänen perheensä muutti isän diplomaattityön perässä Moskovaan. Kun valta heidän kotimaassaan Afganistanissa vaihtui vuonna 1992, perhe pakeni Suomeen.

Puheessaan Nasima muisteli ensimmäistä koulupäiväänsä Rovaniemellä.

"Muistan elävästi ensimmäisen koulupäiväni Rovaniemellä. Vieras paikkakunta, minulle aivan uusi maa.

Ensimmäistä koulupäivää edeltävänä iltana yritin kovasti oppia edes yhden sanan. Toistin sanaa ”moi” peilin edessä varmaan tuhat kertaa. Menin luokan eteen, mutta kun tuli minun vuoroni avata suuni, minua jännitti uuden asian kohtaaminen niin paljon, että unohdin sanan ”moi”.

Mieleeni on jäänyt myös ensimmäisen koulupäivän ensimmäinen välitunti. Kaikki oppilaat lähtivät saman tien ulos leikkimään, mutta minä jäin pulpettiin istumaan. Yhtäkkiä eräs tyttö nimeltään Charlotte tuli takaisin luokkaan. Hän näytti kädellään, että tule mukaan. Minä menin tietenkin, koska pyydettiin. Hypimme hyppynarua, eikä siihen tarvittu yhteistä kieltä. Olimme kaikki vain lapsia."

Apua uusista tuttavista

Nasima kertoo, että hänellä on käynyt Suomeen kotoutumisessa hyvä tuuri. Apua on ollut myös siitä, että vanhemmat kasvattivat lapsestaan oma-aloitteisen ja sosiaalisen.

– Muistan, kun muutimme Rovaniemeltä Helsinkiin ja tunsin, että meidän lasten pitäisi auttaa muuttolaatikoiden kanssa. Silloin isäni sanoi, että meidän tehtävämme on mennä pihalle leikkimään ja löytämään ystäviä, eikä auttaa purkamisessa, Nasima muistelee.

Perhe löysi nopeasti tuttavan, joka auttoi elämän alkuvaiheissa. Muita maahanmuuttajia tavatessaan Nasima muistaakin aina korostaa oma-aloitteisuuden merkitystä.

– Moni sanoo, että yrittää, eikä oikein saa vastakaikua. Se passivoi ja ajaa entistä enemmän nurkkaan ja saa kyseenalaistamaan sen, mihin ihminen oikein kuuluu. Pahinta on, että se tunne on monella nuorella, olivat he täällä syntyneitä tai maahanmuuttajia. Yksinäisyys on valitettavasti arkea monelle.

"Kieltä on hirveän vaikeaa opetella, jos ei ole kontaktia muuhun yhteiskuntaan."

Nasiman mukaan kotoutumisessa on kielen oppimisen lisäksi tärkeää, että tutustuu suomalaisiin.

– Kieltä on hirveän vaikeaa opetella, jos ei ole kontaktia muuhun yhteiskuntaan. Olisi tärkeää, että opetuksen rinnalla voisi tutustua esimerkiksi työelämään. Vaikka ei heti työllisty, niin ainakin näkisi, millaista työelämä täällä on.

Apua voisi olla myös kansalaisjärjestöistä urheiluseuroista Marttoihin. Nasiman mukaan ne voisivat tehdä paljon enemmän, jos niiden resursseja lisättäisiin. Virallisten tahojen lisäksi hän peräänkuuluttaa epävirallista ja -muodollista kanssakäymistä.

– Mikään ei voita yksittäisen ihmisen kohtaamista.

Huomio lapsiin

Nasima sanoo, että yksi maahanmuuttajien raskaimmista kokemuksista on tietämättömyys. Tulevasta ei ole varmuutta, eikä kotimaan tilanteestakaan aina ole selvyyttä.

Hän itse oli Suomeen tullessaan lapsi, mutta muistaa vaistonneensa sen tunteen myös vanhemmistaan.

– Totta kai sen aisti, varsinkin vastaanottokeskuksessa sen huomasi tosi hyvin. Toisaalta lapsi on lapsi, ja lapselle usein riittää, että joku leikkii hänen kanssaan. Vastaanottokeskus oli jopa jännittävä paikka, kun siellä oli niin paljon erilaisia ihmisiä. Minusta oli kiva mennä katsomaan, mitä he tekevät siellä.

Vaikka Suomessa asumisen pitäisikin monen mielestä tuntua lottovoitolta, Nasima muistuttaa, että ei ole lottovoitto joutua pakenemaan sotaa kodistaan.

"Ei meilläkään ollut kuin yksi tai kaksi matkalaukkua, siinä oli kaikki omaisuutemme."

Nasiman perhe tuli hyvistä oloista, mutta silti he menettivät kaiken.

– Ei meilläkään ollut kuin yksi tai kaksi matkalaukkua, siinä oli kaikki omaisuutemme. Lapsena minua ihmetytti, miksi minulle annetut vaatteet olivat niin isoja, muuthan ihmettelisivät koulussa. Siksi olen sanonut monille, että lahjoittakaa vaatteita niin paljon kuin pystytte.

– Isäni on monesti sanonut, että vaikka hän tiesi menettäneensä kaiken, hän sanoi aina, että kaksi lasta olivat hänen keskipisteensä.

Tahtoa löytyy

Nasima tuntee olevansa nykyään niin suomalainen kuin vain voi olla, vaikka Afganistan onkin hänen sydämessään. Hän toivoo, että vanhemmat ajattelisivat, että tässä on mahdollisuus uuteen ja tukisivat lapsiaan siinä, että nämä sopeutuvat Suomeen.

Vaikka rasismia ja vihapuhetta on jouduttu syksyn aikaan todistamaan runsaasti, Nasiman mukaan on hyvä, että asiasta nyt puhutaan.

– Suomi muuttuu ja on muuttunut tosi paljon. Nostin eilen esiin paljon epäkohtia, mutta kaikesta huolimatta en ole pitkään aikaan nähnyt näin suurta tahtotilaa muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi.

-j

Rasismialoitteen tehnyt Nasima Razmyar kotoutumisestaan: "Minulla kävi hyvä tuuri"

Hyvä tuuri? Vai todiste siitä että suurin osa suomesta toimii? Kyseenalaistan myös moi sanan ((arkikieltä) tuttavallinen tervehdys). Koska kaikkialla on esillä sana Hei. slangia? ensimmäisenä? Not buying. Samaan aikaan 20 vuotta suomessa ollut joka on käynyt kaikki kielikurssit, työllisyystoiminnat jne jne on työttömänä ja ei osaa ymmärrättevää suomea on todellisuutta. Kaikki suomalaisten vikaa? Vai olisiko Rakennettu valhe? Toivottavasti ei.
Lue kommentti

Martina kertoo, että seksuaalisuus on hänelle tärkeä osa elämää.

Yrittäjä ja tv-persoona Martina Aitolehti, 35, kirjoittaa seksuaalisuudesta ja fantasioista tuoreessa blogitekstissään. Martina kertoo seksuaalisuuden olevan hänelle yksi elämän tärkeimmistä ja perustavanlaatuisimmista osa-alueista.

– Seksi. Tämä mysteerinen sana joka mielellään tulisi sanoa hyvin hiljaa tai vaikka jättää sanomatta kokonaan. Kuinka moni meistä juttelee avoimesti omasta seksielämästä, saatikka niistä villeistä fantasioista? En ainakaan minä, Marina kirjoittaa.

Hänen mielestään seksin ja seksuaalisuuden ei pitäisi olla hyssyteltäviä asioita.

– Seksi ja intohimo on meille elintärkeä asia ja siitä puhuminen ei pitäisi olla niin ”häpeällistä”. Jotta intohimon liekkiä pystyy pitämään yllä, vaatii se paljon. Yksi isoin juttu on se suhde omaan kehoon ja itseltä lupa fantasioida, sinä tiedät mistä sinä tykkäät, nautit ja uskallat sanoa sen ääneen, hän kirjoittaa.

 

Blogissa @idealistafi ajatuksia seksistä 🚿 #blogipäivitetty #luelisää #seksiäjamielihyvää

A post shared by Martina Aitolehti (@martinaaitolehtiofficial) on

Blogipäivityksensä kunniaksi Martina julkaisi Instagramissaan uuden kuvan.

Hän huomauttaa, että vaikka oman seksuaalisuuden hyväksyminen on ollut hänelle aina helppoa, asiasta puhuminen ei ole aina mutkatonta.

– Mun suhde omaan kehoon on ollut aina hyvin selkeä, mutta silti asioiden ääneen sanominen vaatii edelleen välillä rohkeutta. Tähän aion tehdä muutoksen, hän päättää tekstinsä.

Vierailija

Martina Aitolehti haluaa, että seksistä puhuttaisiin rohkeammin: ”Sen ei pitäisi olla niin häpeällistä”

Martina tuli toisena naisena julkisuuteen ja lisäksi on kertonut julkisesti pettäneensä kaikkia miehiään. Lisäksi esitellyt itseään ja moneen kertaan leikattuja silikonirintoja viihde- ja miestenlehdissä. Eli eiköhän tämän turhan julkkiksen suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen ole tullut todistetuksi jo ilman huonolla äidinkielellä kirjoitettua blogitekstiä, jossa ei kirjoitusvirheiden ja copypasten käytön lisäksi ollut mitään sisältöä. Me naiset voisi tehdä näiden nuoleskelujuttujen...
Lue kommentti

Lauran kertoo pahimmassa sairauden vaiheessa ajatelleensa, että vain fyysinen kipu saa henkisen tuskan helpottamaan. 

Vyöhyketerapeuttina ja hierojana työskentelevä Laura Tuomarila, 46, kertoi aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan sairastuneensa syömishäiriöön 20 vuotta sitten. Lauran mukaan ensimmäiset vuodet hän sairasti anoreksiaa, myöhemmin sairaus oli jotain anoreksian ja bulimian väliltä.

– Noina vuosina kadotin sen vähäisenkin yhteyden itseeni, mikä minulla oli ennen sairauttani ollut. Syömishäiriö kaappasi identiteettini, ja minusta tuli yhtä kuin sairauteni. Se kuka minä olin, oli täysin hukassa, Laura kirjoittaa Kaunis minä – kun laihuudesta tulee pakkomielle -kirjassaan.

Nyt hän puhuu samasta aiheesta Ilta-Sanomien haastattelussa. Laura kertoo IS:lle yrittäneensä nuoruudessaan näyttää aina ulospäin vahvalta.

– Painoin omia tunteitani jonnekin taustalle ja olin erilaisissa porukoissa. Ahdistuin ja aloin hoitaa ahdistustani syömättömyydellä, hän kertoo.

”Psyykkinen kipu oli niin mieletöntä. Siihen oli hajoamassa siihen pahaan oloon.”

Laura kertoo, että syömishäiriöoireilu oli alkanut jo hänen lapsuudessaan. Syömisten kontrolloiminen oli hänelle keino kontrolloida elämän karikoita.

Sairaus tuotti hänelle suunnatonta henkistä kipua. Yksi keino säännellä mielen kipua Lauralle oli se, että hän alkoi viillellä.

– Psyykkinen kipu oli niin mieletöntä. Siihen oli hajoamassa siihen pahaan oloon. Ainoa keino minulla siihen, että sain ahdistuksen poistettua, oli se, että otin jonkun teräaseen ja vetäisin pienen viillon. Se fyysinen kipu vei sen psyykkisen kivun pois, hän kertoo IS:lle.

Aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Laura kertoi, että hänen perheensä oli tärkeä tuki toipumisprosessissa. Myös hänen miehensä Samuli Edelmann on auttanut häntä prosessissa. 

– Kukaan ei laittanut aikataulua sille, milloin pitäisi olla valmis. Sain tervehtyä juuri siinä tahdissa, mikä oli minulle sopivaa, hän kertoi. 

Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta: Venla, 16, ja Ilmari,12.

Game of Thrones -sarjassa näyttelevä Peter Dinklage on ryhtynyt Petan kanssa toimiin huskyjen hylkäämisen vähentämiseksi.

Huskyt ja suden näköiset koirat ovat tärkeä osa Game of Thrones -sarjaa, ja monet fanit haluavat lemmikikseen samanlaisia koiria. Valitettavasti ilmiö näkyy huskyjen hankkimisen lisäksi myös hylättyjen koirien määrässä.

Helsingin Sanomat kertoo, että Britanniassa hylätään nykyään vuosittain jopa 80 huskya. Ennen Game of Thrones -sarjan alkua määrä oli vain noin kymmenen huskya vuodessa.

Sarjassa Tyrion Lannisteria näyttelevä Peter Dinklage on HS:n mukaan huolestunut siitä, että Game of Thronesin fanit ovat ottaneet siperianhuskyja lemmikeikseen. Moneilta faneilta on puuttunut koiraa ottaessa varmuus siitä, että lemmikistä pystyy pitämään huolta.

Dinklage on yhdistänyt voimansa eläinsuojelujärjestö Petan kanssa estääkseen koirien harkitsematonta ostamista ja hylkäämistä.

Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters
Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters

– Ymmärrämme että hurjasusien suosion myötä monet ovat ostaneet huskyja. Se on väärin löytöeläintalojen kotia tarvitseville koirille, ja lisäksi myös näitä huskyja hylätään usein. Niin usein käy, jos koira hankitaan hetken mielijohteesta, Dinklage kirjoittaa.

– Pyydän ja anelen, jos aiotte ottaa koiran perheeseenne, olkaa varmoja siitä, että olette valmiita suureen vastuuseen.

Myös esimerkiksi Game of Thronesissa Arya Starkia näyttelevä Maisie Williams toimii aktiivisesti eläimien oikeuksien hyväksi. Williams on muun muassa protestoinut delfiinien metsästämistä vastaan sekä puhuu eläinkokeilla testaamattomien tuotteiden puolesta. Vuonna 2016 hän myös adoptoi itselleen hylätyn koiran.

 

– Alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, Jari Sillanpää kertoo Ilta-Sanomissa.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo Ilta-Sanomissa, miten alkoholin vähentäminen on vaikuttanut hänen hyvinvointiinsa. Jarin mukaan hänen painonsa on noussut tasaisesti viime kesästä lähtien.

– Aloin juoda viime kesänä limuja ja syödä irtokarkkeja. Limut tulivat alkoholin tilalla, Jari kertoo IS:ssa.

Jarin mukaan hän vähensi alkoholinjuontia ”radikaalisti” kolme vuotta sitten.

– Join ihan liikaa ja sain migreenioireita saunan ja alkoholin yhdistelmästä. Mutta alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, hän kertoo lehden haastattelussa.

Jari sanoo haluavansa lopettaa limsojen juonnin, jotta pysyisi hyvässä kunnossa. Hän ei kuitenkaan mieti ulkonäköään enää yhtä paljon kuin nuorempana.

Vuonna 2014 Jari kertoi Me Naisten haastattelussa, että hänen painonsa on jojoillut vuosia.

– Olen kurinalaiseen elämään aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Iän myötä minusta on tullut myös armollisempi itseäni kohtaan. ­Painoni on uran varrella vaihdellut 80 kilosta yli sataan kiloon, joten yleisöni on tottunut näkemään minut kaikenkokoisena, Jari kertoi syksyllä 2014.

 

Vierailija

IS: Alkoholin vähentäminen ajoi Jari Sillanpään limsa- ja irtokarkkikoukkuun

Lopetin alkoholin juonnin (en ollut suurkuluttaja, lasi viiniä silloin tällöin) puolitoista vuotta sitten kokonaan kun aloin urheilla vakavammin. Puoli vuotta myöhemmin tajusin olevani sokerikoukussa. Saatoin syödä jopa puolikiloa karkkia/suklaata päivässä, joka päivä. Noin vuosi sitten päätin lopettaa sokerin syönnin (karkit ja vastaavat, ei hedelmiä). Alkoholiin en ole sortunut kertaakaan mutta sokeriin monta kertaa. Nyt taas kolme viikkoa ilman mutta vaikeaa se on edelleen. Sokeri on...
Lue kommentti