Kun Jutta Urpilainen tulee töistä kotiin, hän laittaa puhelimen äänettömälle, jotta voi täysillä nauttia ajastaan perheensä kanssa. Kuvat: Jouni Harala
Kun Jutta Urpilainen tulee töistä kotiin, hän laittaa puhelimen äänettömälle, jotta voi täysillä nauttia ajastaan perheensä kanssa. Kuvat: Jouni Harala

Huippupoliitikkona Jutta Urpilaisen elämä oli jatkuvaa stressiä. Perhe ja puoliso auttoivat vaikeimpien aikojen yli, mutta vasta Johannes, 2, muutti elämän. – Kieltäydyin presidenttiehdokkuudesta äitiyden takia.

Kansanedustaja Jutta Urpilaisen, 41, aamu on ollut rauhallinen. Hän on herännyt kuuden aikaan, lukenut rauhassa Hesarin, syönyt aamiaista ja ehtinyt nautiskella kesäaamun auringosta puolisonsa Juha Mustosen kanssa.

Pienen lapsen äidin aamut eivät tietenkään aina ole yhtä harmonisia, mutta nykyinen kiire ei ole mitään verrattuna aikaan, jolloin Jutta työskenteli valtiovarainministerinä ja Sdp:n puheenjohtajana. Silloin hän lähti töihin viimeistään kahdeksalta ja teki töitä puolille öin.

Nyt pikkuinen Johannes, 2, jää vielä tuhisemaan sänkyynsä Jutan lähtiessä töihin eduskuntaan. Juha jää kotiin hoitamaan lasta. Alkuillasta, kun Jutta tulee kotiin, hän laittaa puhelimen äänettömälle, jotta ehtisi nauttia täysillä perhe-elämästä.

– Työssäni on edelleen tärkeää, että kotiasiat ovat kunnossa. Olen aina saanut kotoa tukea työhöni, Jutta sanoo.

Jutta ja Juha adoptoivat Johanneksen viime vuoden maaliskuussa Kolumbiasta Etelä-Amerikasta. Lapsi on ollut Jutan suuri haave teini-ikäisestä saakka. Jutan mukaan on monia syitä siihen, miksi hänestä tuli äiti vasta nelikymppisenä.

Yksi syy on työ. Jutta valittiin kansanedustajaksi 27-vuotiaana, puolueensa puheenjohtajaksi 32-vuotiaana ja valtiovarainministeriksi 35-vuotiaana.

– Elämä vain meni niin. Minulle olisi ollut mahdotonta yhdistää pienen lapsen äitiyttä ministeriajanjaksoon, jolloin tein 16-tuntisia työpäiviä ja elettiin keskellä eurokriisiä, Jutta kertoo.

Nyt Jutasta tuntuu kuitenkin siltä, että hän sai kokea äitiyden juuri sopivalla hetkellä.

– Nelikymppisenä tuoreena äitinä äitiyttä saattaa osata arvostaa toisella tavalla. Ei ollut kiire takaisin työelämään eikä mieti, että menettäisi jotain, Jutta sanoo.

Ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys, että Jutta keskittyisi täysillä perhe-elämään. Puolueessa tarvittiin häntä.

– Kieltäydyin demarien presidenttiehdokkuudesta tuoreen äitiyden takia, mutta ratkaisu ei ollut helppo ja mietin sitä pitkään. Ehdokkuus oli iso houkutus, ja olin otettu, että sain laajasti tukea ehdolle lähtemiseen. Kampanja olisi edellyttänyt vajaan vuoden jokapäiväistä työtä. Se olisi ollut lastani kohtaan väärin, koska hän on vielä niin pieni.

Unet pelastivat sairastumiselta

Sdp:n puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä Jutan elämä oli hyvin vaikeasti ennakoitavissa. Välillä Jutta lähti matkalaukun kanssa töihin, sillä hän ei tiennyt, pitääkö hänen lentää vaikka kriisikokoukseen Brysseliin vai pääseekö hän yöksi kotiin.

– Jälkeenpäin ajateltuna on ihme, etten sairastunut. Tein valtavasti töitä, olin jatkuvassa stressissä ja syväsukelluksessa. Pelastukseni oli se, että olen ollut aina hyvä nukkumaan. Nukuin lentokoneessa, ministeriauton takapenkillä ja missä milloinkin.

Jutta on selvinnyt vaikeista ajoista puolisonsa, lapsuudenperheensä ja ystäviensä tuella. Rankan työn vastapainona rakkaat harrastukset, musiikki, liikunta ja kirjat, ovat vieneet ajatukset muualle.

Äitiyslomalla Jutalla oli aiempaa enemmän aikaa lukea, mutta elämään kuului toki myös paljon muuta ihanan arkista: Jutta laittoi ruokaa, pesi pyykkiä, leikki ja istui hiekkalaatikolla.

– Kun työskentelin ministerinä, minulla saattoi olla toistakymmentä tapaamista päivässä. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan ehdottomia kellonaikoja vaan menin lapsen tarpeiden mukaan. Välillä lapsi voi olla huonolla tuulella, tai sitten tulee kakka juuri, kun ollaan lähdössä, Jutta kertoo.

Jutta palasi töihin vuoden kestäneeltä äitiyslomaltaan helmikuussa. Työmäärä on rivikansanedustajana pienempi kuin ministeriaikana, ja hän pystyy itse vaikuttamaan omiin aikatauluihinsa.

Hiljattain hänet valittiin myös rauhanvälityksen erityisedustajaksi. Hänen päätehtävänsä on naisten ja nuorten aseman vahvistaminen rauhanvälityksessä.

JUTAN HYVÄN OLON EVÄÄT

MUSIIKKI

”Olin lapsena musiikkileikkikoulussa. Nuorena käytin toistakymmentä tuntia viikossa musiikin opiskeluun: kävin musiikkiluokan, opiskelin konservatoriossa, kävin soittotunneilla ja kuorossa. Olen soittanut pianoa, viisi vuotta rumpuja ja vähän kitaraa.

Nuorena haaveilin musiikista ammattiakin. Minulla oli opiskelupaikka Helsingin konservatoriolle, mutta pääsin samaan aikaan Jyväskylän yliopistoon opettajankoulutukseen, ja valitsin sen.

Minulla on ainakin pari sataa CD-levyä, ja kotonani soi aina musiikki. Kuuntelen kaikkea muuta paitsi heviä. Mielentilasta riippuen kuuntelen esimerkiksi Aretha Franklinia, Anna Puuta ja Chopinin pianokonserttoja. Siivotessa Coldplay jyskyttää kunnolla. Meillä on mökillä vinyylilevysoitin, jolla kuuntelemme Edith Piafia, Abbaa ja muita vanhoja LP-levyjä. Kun elämä mättää, luukutan täysillä Gloria Gaynorin I Will Survivea. Kuuntelin sitä erityisesti ministeriaikana.

Pikkutyttönä haaveilin myös näyttelijän ammatista. Tätini oli minulle suuri idoli, ja kävin katsomassa hänen näytelmiään. Opettajana opetin myös musiikkia ja liikuntaa, minulla oli Kokkolassa oma pienille tytöille suunnattu tanssiryhmä ja annoin pianotunteja vajaa kymmenen vuotta. Musiikki opetti kurinalaisuutta, määrätietoisuutta ja mielen hallitsemista. Tanssi opetti tuntemaan omaa kehoa ja erilaisia tunnetiloja.

Ympyrä sulkeutui, kun lapseni aloitti viime syksynä musiikkileikkikoulun. Laulan ja soitan kotona myös lapselle. Tämän hetken hitti on Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään.”

LIIKUNTA

”Kokeilin lapsena hurjasti eri lajeja: uintia, yleisurheilua ja hiihtoa. Joukkuevoimistelu, showtanssi ja nykytanssi olivat juttuni. Tanssiryhmäni Kokkolassa oli minulle tärkeä kasvuyhteisö. Treenasimme monta kertaa viikossa ja kävimme kisaamassa.

Opiskelin lukion jälkeen hetken musiikkia ja tanssia. 90-luvun laman aikaan ajattelin, että kulttuurialalta on vaikea saada töitä. Jos intohimo ja palo olisivat olleet kovemmat, toimeentulo olisi ollut ammatinvalinnassa toissijaisempi asia. Siskostani Jenni Urpilaisesta tuli ammattitanssija.

Koitan liikkua kolme kertaa viikossa ja lisäksi pyöräilen tai kävelen töihin. Jos olen pitkiä aikoja liikkumatta, huomaan sen päänsärkynä, kehon jumeina ja väsymyksenä. Olo on tukkoinen, eikä ajatus kulje yhtä hyvin.

Käyn pilateksessa, joogassa, spinningissä, Fustrassa ja teen lihaskuntoharjoittelua kuntosalilla tai jumpassa. Uusissa paikoissa ihmiset saattavat tuijottaa pidempään. Kokkolassa ihmiset tietävät toisensa, joten siellä ei ole big issue, jos Urpilainen tulee jumppatunnille. Joskus joku saattaa tulla sanomaan, että olipa hyvin pumpattu.”

RUOANLAITTO

”Olen saanut yhteisen aterian perinteen kotoa, jossa syötiin aina iltaruoka yhdessä. Kokoonnumme Kokkolassa lapsuudenperheen kanssa sunnuntaisin syömään yhteisen aterian. Mukana ovat vanhempani, sisarukseni perheineen ja 89 vuotta täyttävä mummoni. Menemme vuorotelleen kunkin kotiin. Se on kiva mahdollisuus jakaa kuulumisia.

Ministeriaikana ehdin harvoin syödä lounasta. Se oli kahvilla elämistä ja leivän puputtamista, mikä näkyi varmasti hyvinvoinnissa. Nykyisin yritän suunnitella ruokalistaa, jotta tulisi syötyä viisi kertaa päivässä mahdollisimman monipuolisesti. Rentoudun reseptejä lukemalla.

”Kasvissyöntini loppui Lapissa pitkän hiihtolenkin jälkeen, kun olimme nuotiolla ja grillimakkara tuoksui niin hyvältä.”

Kasvissyöntini 90-luvulla oli nuoren naisen protesti. Näin dokumentin, missä eläimiä kuljetettiin teurastamolle. Koin sen epäinhimilliseksi ja olin kymmenen vuotta syömättä lihaa. Kasvissyöntini loppui Lapissa pitkän hiihtolenkin jälkeen, kun olimme nuotiolla ja grillimakkara tuoksui niin hyvältä. Syön tosin edelleen paljon kasvisruokaa ja haluan vähentää punaisen lihan käyttöä.

PERHE

”Äitiys on kovempi juttu kuin mikään aikaisemmista tehtävistäni. Se on elämäni tärkein luottamustehtävä. Koen äitiyden äärellä suurta kiitollisuutta, mutta myös nöyryyttä, sillä se on jatkuvaa kehittymistä, jossa ei varmaan koskaan tule täysin valmiiksi.

Äitiyden myötä tietynlainen herkkyys on lisääntynyt ja vääryyden sietokyky on madaltunut. Oman lapsen myötä huoli maailman tulevaisuudesta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä on kasvanut entisestään. Nykyään en pysty katsomaan uutiskuvia Syyriasta tai muualta konfliktien keskeltä.

Vanhemmuus on onnellisuutta ja suurta rakkautta lasta kohtaan, ja samaan aikaan kokee jatkuvaa huolta. Jatkuva huolissaan oleminen on minulle uutta. Minulla on huoli, miten pystyn suojelemaan lastani ja onko hänellä kaikki hyvin.

Haaveilin lukiossa suurperheestä, koska itsellänikin on kolme sisarusta. Myöhemmin ympärilläni on ollut paljon rakkaita lapsia, sisarusten lapsia ja kymmenen kummilasta. Lapsuuden perhe on tukipilarini, ja olemme edelleen yhteydessä monta kertaa viikossa.

En ole vielä päättänyt, jatkanko politiikassa vai lähdenkö tekemään jotain ihan muuta. Toistaiseksi viihdyn erinomaisesti. Nyt harjoittelen työn ja perheen yhteensovittamista, ja siinä on tarpeeksi haastetta. Olen aina mennyt elämässä rohkealla avoimella asenteella eteenpäin, sillä elämä kuljettaa.”

KIRJAT

”Kirjat ovat minulle pako todellisuudesta. Olen aina viehättynyt tarinan voimasta, oli kyse kirjoista tai teatterista. Lukioikäisenä lukemani Ilmari Kiannon Punainen viiva ja Täällä Pohjantähden alla olivat niin vahvoja lukuelämyksiä, että itkin epäoikeudenmukaisuuden kokemusta. Luin kirjat hetkenä, jolloin heräsin yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Punainen viiva oli yksi tekijä, miksi mielenkiintoni politiikkaan heräsi.

Ministeriaika meni työpapereita lukiessa. Luin lomilla dekkareita, koska niillä pääsi irti työasioista. Nykyisin luen viikonloppuisin, lomalla ja silloin, kun lapsi on päiväunilla. Luen monta kirjaa päällekkäin: nyt minulla on Jo Nesbøn uusin Jano-kirja, Juha Itkosen Minun Amerikkani ja Saska ja Laura Saarikosken Trump-kirja.

Minulla oli nuorena haave kirjoittaa kirja. Se toteutui vuonna 2010, kun tein yhdessä Lasse Lehtisen kanssa Rouva puheenjohtaja -kirjan ajatuksistani ja elämästäni. Hanke jätti kipinän, että voisin kirjoittaa toisenkin kirjan.”

YSTÄVÄT

”Ystävät ovat olleet iso voimavara kaikissa elämäntilanteissa. Olen kiitollinen, että minulla on laaja ystäväpiiri ja ystäviä elämän eri vaiheilta. Pisimmät ystävyyssuhteeni solmin jo ollessani 3-vuotias. Tällaisissa ystävyyssuhteissa tittelit ja asemat jäävät toissijaiseksi. Suurin osa ystävistäni on kuitenkin epäpoliittisia.

Ministerinä ja puolueen puheenjohtajana minulla oli paljon selkääntaputtelijoita, jotka halusivat tulla lähelle ja olla tekemisissä kanssani. He eivät ole minun kategoriassani ystäviä. Valtaan sisältyy se, että sen liepeillä halutaan olla. On ihmisiä, joiden asenne minua kohtaan muuttui sen jälkeen, kun luovuin vallasta. Nyt he taputtavat niitä, jotka ovat vallassa. Tunnistan ihmiset, jotka ovat aitoja ja oikeasti kiinnostuneita ihmisistä, eivätkä asemastani.

”Tarjan kanssa tapaamme lounaan merkeissä.”

Kun olin Sdp:n ensimmäinen naispuheenjohtaja ja ensimmäinen naisvaltiovarainministeri, minulle oli tärkeää, että ympärilläni oli ensimmäisiä naisia, kuten Suomen ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen, Tanskan ensimmäinen naispääministeri Helle Thorning-Schmidt ja Ruotsin demarien ensimmäinen naispuheenjohtaja Mona Sahlin. Jaoin heidän kanssaan kokemuksia siitä, millaista on olla erilainen, nuori ja nainen. Koin siinä tilanteessa ristivetoa ja paineita. Naiset kohtaavat ulkonäköön, käsilaukkuihin ja pukeutumiseen liittyvää keskustelua tänäkin päivänä mediassa eri tavalla kuin miehet. Olen heidän kanssaan edelleen ystäviä, ja olen jakanut näiden naisten kanssa myös henkilökohtaisia asioita. Esimerkiksi Tarjan kanssa tapaamme lounaan merkeissä tai juttelemme puhelimitse.”

JUTTA URPILAINEN

  • KANSANEDUSTAJA Jutta Urpilainen syntyi 4.8.1975 Jyväskylässä.
  • ASUU Kokkolassa miehensä Juha Mustosen ja 2-vuotiaan poikansa Johanneksen kanssa. Kaupunkikoti Helsingin Kruununhaassa.
  • TYÖSKENNELLYT Sdp:n kansanedustajana vuodesta 2003, Sdp:n puheenjohtajana 2008–2014 ja valtiovarainministerinä 2011–2014. Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2000.
  • KOULUTUKSELTAANkasvatustieteiden maisteri. Työskenteli luokanopettajana ennen poliittista uraansa.

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Maria Veitola sai tiukkaa kritiikkiä avauduttuaan esimiestyön rankkuudesta – näin hän vastaa saamiinsa kommentteihin

rasittava tyyppi kaikenkaikkiaan. Jaksaa hakea julkisuutta ja aina valittaa jotain. esimiehellä esimiehen työt, työntekijällä omansa. En voisi itse omia väsymyksiäni kirjoitella yleisesti julkisuuteen.. olisi pian entinen työ.... Asioita voi käsitellä muutenkin kuin nettipalstoilla.. joo paniikki häiriö.. jos oikeasti oli niin meneppä lääkäriin hakemaan apua mieluummin kuin kohdennat sen tänne nettiin..
Lue kommentti
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.

Näyttelijä teki yhden elämänsä fyysisesti raskaimmista rooleista uutuuselokuvassa.

Pamela Tola pääsi uudessa Napapiirin Sankarit 3 -elokuvassa kokeilemaan elämänsä ensimmäistä kertaa suofutista. Filmiryhmä kuvasi suolle sijoittuvia kohtauksia monen päivän ajan.

– Se oli kivaa, mutta hirveän raskasta fyysisesti. Otti pari askelta ja tuntui, kuin olisi juossut 10 kilsan lenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä tavallisen futiksen kanssa. Kamppeet olivat märkänä aamusta iltaan, hyväntuulinen Pamela kuvaili saapuessaan maanantaina elokuvan ensi-iltaan.

Pamela kuvaa parhaillaan Elisa Viihteelle Kolmistaan-tv-sarjaa yhdessä näyttelijämiehensä Lauri Tilkasen kanssa. Hän oli ottanut pinkin sävyn tukkaansa roolia varten.

– Viikko sitten alkoivat kuvaukset, ja lopputulos nähdään joulukuussa.

”Suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan.”

Työskentely oman miehen kanssa on kuulemma sujunut mallikkaasti.

– Se auttaa, kun tuntee toisen. Kuvauksissa olemme toki eri roolissa kuin kotona ja suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan, hän kuvaili.

Työasiat seuraavat usein yhteisten projektien myötä kotiin saakka.

– Puramme kohtauksia ja roolihenkilöitä kotona hyvässä hengessä. Lomalla ja viikonloppuisin yritämme välttää sitä, mutta ei meillä sellaista sääntöä ole, ettei työjutuista saisi kotona puhua, hän kertoi.

Sarjan kuvausten jälkeen pariskunta jatkaa Turun kaupunginteatteriin tekemään Kybersielut-näytelmää.

– Jatkamme yhteistä duuniputkea siellä. Ainakin näemme jossain, kahden freelancerin ja kolmen lapsen uusperhettä pyörittävä näyttelijä hymähti.

Jutun otsikkoa muutettu 22.8. klo 11.53. Lauri Tilkasen sukunimi on Tilkanen. Ei Tola, kuten otsikossa aiemmin kirjoitettiin.