Sosiaalinen media tulvii #Brangelina-viestejä nyt, kun Angelina Jolien ja Brad Pittin ero on tullut julkisuuteen. Kuva: Reuters
Sosiaalinen media tulvii #Brangelina-viestejä nyt, kun Angelina Jolien ja Brad Pittin ero on tullut julkisuuteen. Kuva: Reuters

Näyttelijäparin ero on romuttanut monen uskon rakkauteen.

Hollywoodin superpariskunnan Angelina Jolien ja Brad Pittin eroilmoitus on herättänyt suurta järkytystä ja mielipahaa.

Mutta miksi uutinen unelmaliiton erosta aiheuttaa niin voimakkaita reaktioita?

Listasimme neljä syytä ja kysymystä, jotka pyörivät nyt vimmatusti fanien ajatuksissa. Lue myös: Tätä emme olisi halunneet kuulla! Brad Pitt ja Angelina Jolie eroavat

1. Jenniferistä päästiin yli vasta äskettäin

Kun Brad Pitt ja Angelina Jolie tapasivat vuonna 2004 Mr. and Mrs. Smith -elokuvan kuvauksissa, Pitt oli vielä naimisissa näyttelijä Jennifer Anistonin kanssa. Meni pitkään, ennen kuin Pitt-fanit pääsivät aiemman erouutisen yli. Ja jo nyt heidän täytyy hyväksyä, että myös Pitt ja Jolie ovat eroamassa.

Sosiaalinen media onkin täyttynyt tiistai-illan aikana fanien tunteellisista purkauksista.

#Brangelina-tunnus leviää vauhdilla Twitterissä ja twiiteissä mainitaan ahkerasti, että ”rakkaus on kuollut”.

Lue myös! Angelina Jolie ja Jennifer Aniston tapasivat ensi kertaa kuuteen vuoteen – mitä tapahtui?

2. Kenelle Jolie nyt lähettää rakkauskirjeitään?

He ovat olleet niin rakastuneita ja lähes aina yhdessä. Superpari teki yhdessä töitä jopa häämatkallaan ja kuvasivat siellä By the Sea -elokuvaa.
Jolie kertoi Me Naisille parin naimisiinmenovuonna 2014, että kun he harvoin ovat erossa toisistaan, he kirjoittelevat toisilleen jopa perinteisiä rakkauskirjeitä.

Nyt The Sun -lehti uutisoi, että Jolie on ollut erittäin onneton avioliitossa ja heidän tiensä ovat erkaantuneet jo kauan aikaa sitten. Mihin tässä voi enää uskoa?

Meren äärellä -elokuvasta tulee tunne, että samalla kurkistellaan intiimisti Brangelinan omaan makuuhuoneeseen. 1970-luvun ranskalaiseen rantsukohteeseen sijoittuva tarina keskittyy intiimiin tirkistelyyn. Liitto lämpenee, kun yhdessä kurkitaan naapurihuoneen nuorenparin lempeilyä.
Meren äärellä -elokuvasta tulee tunne, että samalla kurkistellaan intiimisti Brangelinan omaan makuuhuoneeseen. 1970-luvun ranskalaiseen rantsukohteeseen sijoittuva tarina keskittyy intiimiin tirkistelyyn. Liitto lämpenee, kun yhdessä kurkitaan naapurihuoneen nuorenparin lempeilyä.

3. Kuuden lapsen hyvinvointi huolestuttaa

Asianajaja Robert Offer on sanonut, että Jolie teki eropäätöksensä ”perheensä terveyden vuoksi”. Parilla on kuusi lasta: Maddox, 15, Pax, 13, Zahara, 11, Shiloh, 10, sekä kaksoset Vivienne ja Knox, 8. Maddox on adoptoitu Kambodžasta, Pax Vietnamista ja Zahara Etiopiasta. Shiloh, Viv ja Knox ovat superparin biologisia lapsia. Jolie aikoo hakea kaikkien näiden kuuden lapsen täyttä huoltajuutta.

Lue myös! Huumevideosta kohu: Muistatko nämä Angelina Jolien kummat tempaukset?

Angelina Jolie haluaa kuuden lapsn yksinhuoltajuuden. Kuva: Reuters
Angelina Jolie haluaa kuuden lapsn yksinhuoltajuuden. Kuva: Reuters

4. Mitä menetelmiä Pitt on käyttänyt?

TMZ-viihdesivuston mukaan Jolie sanoo erohakemuksessa myös olevansa pettynyt miehensä kasvatusmenetelmiin. Tämä tieto on synnyttänyt suuren spekuloinnin siitä, millaisia metodeja Pitt on käyttänyt.

Pari on kertonut aiemmin muun muassa, että he ovat ”vanhan koulukunnan ihmisiä” ainakin digimaailman suhteen. Jolie palkkasikin lapsilleen nettiturvallisuustiimin, joka piti silmällä sitä, mitä pariskunnan kuusi lasta teki verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Hän on sanonut olevansa helpottunut, ettei nykyteknologiaa ollut vielä olemassa hänen nuoruudessaan.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Sami Minkkinen kertoo uudessa blogikirjoituksessaan, miten hänen uusi suhteensa sai alkunsa.

Havaintoja parisuhteesta -blogia kirjoittava Sami Minkkinen kertoo kahdessa uusimmassa tekstissään tuoreesta parisuhteestaan ja siitä, miten kaikki sai alkunsa.

Viime toukokuussa avioerostaan kirjoittanut Minkkinen sai myrskyn aikaan kerrottuaan jättäneensä vaimonsa rakastuttuaan toiseen. Ex-parin toinen yhteinen lapsi oli tuolloin alle kaksi kuukautta vanha, mikä synnytti paljon keskustelua ja kritiikkiäkin blogin lukijoiden keskuudessa.

Minkkinen kertookin muutama päivä sitten julkaistussa tekstissään, että moni on yhä ihmetellyt nopeaa muutosta.

– Muutama lukijani on ääneen pohtinut, että miten voi olla mahdollista, että olen jättänyt kaiken vanhan taakseni vain sen vuoksi, että olen jäänyt jumiin häneen silmiinsä. Pienenä vihjeenä voisin mainita, että ne silmät nähtyänne tekin jättäisitte. Ne on nimittäin silmät, joihin aivan varmasti jää kiinni niin miehet kuin naisetkin.

Minkkinen listaa myös muita syitä kipinän syttymiselle.

”Silloin en vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään.”

– Eihän ne silmät tietenkään ihan ainoa syy ollut. Ensimmäisen kerran tavatessamme toki uppouduin niihin täysin, koska ne olivat kauneimmat silmät, mitkä olin koskaan elämässäni nähnyt. Silloin en vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään, joka oli piilotettu pitkän paidan alle. Se on ollut se toinen syy. 

– Lopullinen niitti tähän kaikkeen oli, kun sain lahjan, joka oli paketoitu jalkapalloseura Liverpoolin lahjapaperiin. Sen jälkeen oli hyvin vaikea kieltäytyä yhtään mistään.

Uudemmassa blogikirjoituksessaan Minkkinen tavanneensa seurustelukumppaninsa ensimmäistä kertaa bussimatkalla. Minkkinen istuutui vastakkain vielä tuntemattoman naisen kanssa ja oli nopeasti myyty.

– Elämä on täynnä kohtaamisia. Toiset ovat merkityksellisempiä kuin toiset. Haluan kertoa yhdestä kohtaamisesta. En tiennyt sellaista voivan edes olla olemassa. Olen kuullut puhuttavan, että ihmisen katseesta voi nähdä hänen menneisyytensä. Edessäni olivat silmät, joista näki kauemmas kuin heti uskalsin edes katsoa. Tiedättehän sellaisen katseen, jonka nähtyään haluaa vain pitää lähellä.

 

Minä rakastan sinua. Suoraan kameraan. Sanokaa se hänelle, jota rakastatte. #havaintojaparisuhteesta #kesä #rakkauspuhe

Henkilön Sami Minkkinen (@havaintojaparisuhteesta) jakama julkaisu

– Se hetki oli merkitsevä. Hetki, joka johti rakastumiseen. Kahden särkyneen ihmisen katseet, jotka kohtasivat jossakin siellä, missä suuret rakkaustarinat alkavat. Istuimme pöydän eri puolilla, mutta silti katseittemme takana pidimme toisistamme jo tiukasti kiinni, Minkkinen kirjoittaa.

Minkkinen on kertonut blogissaan myös esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa etäsuhteessa eläminen on ollut uuden kumppanin kanssa.

Blogin kirjoittamisen lisäksi Minkkinen tullaan näkemään uuden Kielletty rakkaus -sarjan tuotantokauden juontajana. Uudet jaksot alkavat ensi syyskuussa.

Tyttäreni 5v

Sami Minkkinen rakastui bussissa tuntemattoman naisen silmiin: ”Silloin en ollut vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään”

Minkkinen on kaikessa kuvottavuudessaan kuvottavin miehenkuvatus mitä maa päällään kantaa. Jos itse olisin 2kk vanhan vauvan isä niin pääprioriteettini olisi nyt ja vuosia eteenpäin lapseni, ei toisen naisen perse tai silmät. Oksettava pelle kertakaikkiaan.
Lue kommentti

Anna Puun teinikuva on herättänyt hilpeyttä Instagramissa.

Vanhojen valokuvien seasta löytyy joskus melkoisia aarteita. Nyt varsinaisen helmen laatikoiden kätköistä on löytänyt muusikko Anna Puu, 35. Hän julkaisi Instagramissa kuvan itsestään 90-luvulta.

Ensi syksynä toisen kerran The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana toimiva Puu kertoo, että kuvassa hän on Kreetalla leirikoulumatkalla. Ikää hänellä on ollut silloin noin 15 vuotta.

– Muistan, että Björk piti sen hiuksia tuolleen sykeröillä ja tietty fanityttönä minä myös, Anna Puu on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on lisännyt hashtägiksi esimerkiksi nuorikapinallinen ja teinianna.

Ainakin 90-luvun teinit tunnistavat kuvasta myös monta muuta ysärivillitystä: farkkurepun, liian isot reisitaskuhousut, skeittikengät ja lasit, joissa on oranssit linssit.

Kuva on herättänyt hilpeyttä myös kommentoijissa: ”Ootko tää sinä?” eräs kommentoija ihmettelee.

Oletko sinä löytänyt hauskan nuoruuskuvan itsestäsi? Lähetä se meille ja kerro, mikä tekee kuvastasi erityisen!