”Ihminen on aina oikean ikäinen. En ole nostalginen, en haikaile menneitten menestysten tai menetettyjen vuosien perään”, Jorma Uotinen pohtii. Kuvat: Heli Blåfield
”Ihminen on aina oikean ikäinen. En ole nostalginen, en haikaile menneitten menestysten tai menetettyjen vuosien perään”, Jorma Uotinen pohtii. Kuvat: Heli Blåfield

Koreografi Jorma Uotiselle, 66, on luontevaa elää yksin. – Kuusikymppisenä parisuhdemarkkinat vähenevät. Sehän on ihan selvä.

Oppi isän kuolemasta: voi olla helpompaa, että en muista

”Isäni kuoli, kun olin kolmevuotias. En muista hänestä mitään. Se, mitä tiedän, ovat kertomukset, joita sukulaiset ovat hänestä kertoneet, ja ne muutamat valokuvat, jotka oli otettu. Sisareni, joka on minua kaksi ja puoli vuotta vanhempi, sanoo muistavansa isän.

Minä olin hautajaisissakin vain huutanut, että kun täällä ovat kaikki, niin missä isä on. Eihän lapsi ymmärrä sellaista.

Jos toinen vanhemmista kuolee, ehkä on lapselle helpompaa, että se tapahtuu noin varhaisessa vaiheessa. Vähän myöhemmin se voisi olla vaikeampaa.

Minä olin kuulemma ehdottanut äidille, että ostetaan uusi isä. Olin nähnyt ikkunoissa mallinukkeja, ja lapsen ymmärryksellä olin sitten päätellyt, että isä voitaisiin ostaa.

Ehkä se on sitten lopun elämää ollut isän hakemista jollakin muulla tavalla.”

Oppi äidin päiväkirjasta: jotain voi jäädä elämättä

”Äitini oli 26-vuotias jäädessään leskeksi. Hänellä ei ollut toista miestä sen jälkeen. Vaikka hän ehti kaksi lasta synnyttää, olen ajatellut, että hänellä jäi naisen elämä eräällä tapaa elämättä.

Katsoin äidin päiväkirjamerkintöjä hänen kuolemansa jälkeen. Siellä oli merkintä, että joku kandidaatti oli vähän pyrkinyt hänen suuntaansa. Oli sitten sovittu, että Arvo tulee käymään. Jotain tuolia piti vähän fiksata.

’Arvo tuli ja meni, tuoli jäi korjaamatta’, äiti kirjoitti. Siihen kiteytyi kaikki.”

Oppi äidiltä: valehtelu tulee aina ilmi

”Äitini opetti, että pitää elää ihmisiksi. Hän oli hyvin oikeudenmukainen nainen. Oli ehdoton vaatimus rehellisyyteen ja suuri työn kunnioitus. Nämä arvot ovat kyllä siirtyneet myös minuun.

Työn kunnioitus on tarkoittanut minulle suurta sitoutumista niihin tehtäviin, jotka ovat tulleet vastaan. Tietenkin minua on ajanut myös sisäinen välttämättömyys toteuttaa itsessään taiteilijan tehtävää, mutta sen rinnalla on ollut sitoutuminen työhön.

Rehellisyyttä vaadin itseltäni ja muilta. Valehtelu ei vie kovin pitkälle. Se tulee aina ilmi.”

Oppi nuoruudesta: ahtaassa ympäristössä voi selvitä

”Asuimme äitini ja siskoni kanssa Porin torin laidalla. Nuoruusvuosinani 1950- ja 60-luvuilla Pori oli lattea kaupunki. Sitähän se on maantieteellisesti edelleenkin.

Kymmenenvuotiaana pääsin Porin teatteriin avustajaksi. Oli tavattoman onnekas, kun heti ensimmäisellä näytäntökaudella oli kolme näytelmää, jossa tarvittiin poikalapsi. Teatterin avulla selvisin siinä ahtaassa ympäristössä.”

Oppi sairastumisesta: en halua tuhota itseäni

”19-vuotiaana sairastuin hermotulehdukseen, joka halvaannutti ja vei puhekyvyn. Olin viimeisellä luokalla lukiossa, ihminen täynnä elämänintoa.

Sitten kävi näin.

Jouduin opettelemaan liikkumisen uudelleen. Sen jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tanssia. Koin liikkeen ihmeen niin vahvasti, jokaisen millimetrin. Ajattele, kun jonain päivänä itse viet lusikan suuhun ensimmäisen kerran ilman, että joku syöttää. Se itsenäisyyden kokemus, se valtava liike!

Aivan varmasti arvostan terveyttä eri tavalla tämän kokemuksen takia. Olisinhan voinut joutua jäämään pyörätuoliin loppuelämäksi. Tietysti ihminen sopeutuu kaikkeen, mitä vastaan tulee, mutta olen kyllä oppinut arvostamaan kykyä liikkua, terveyttä, ja järjen valoa.

Sairauden jälkeen en ole ainakaan tietoisesti pyrkinyt tuhoamaan itseäni käyttämällä päihteitä tai huumeita esimerkiksi. Alkoholiakin olen käyttänyt niukasti.”

 


Tanssii tähtien kanssa on nostanut Jorma Uotisen tunnettuuden uudelle tasolle.”Jokainen kadulla tietää, että tossa menee Uotinen.”

 

Oppi Pariisista: löysin oman tehtäväni

”Ollessani lukiolaisena käymässä Pariisissa olin kirjoittanut sieltä äidilleni kortin, että tässä kaupungissa haluan joskus työskennellä. Seitsemän vuotta myöhemmin niin tapahtui.

Koreografi Carolyn Carlson kutsui minut Kansallisbaletista johtamaansa Pariisin oopperan kokeellisen tanssin ryhmään, kun olin 26-vuotias.

Mittakaava oli yht’äkkiä niin toinen kuin Porissa tai Helsingissä. Nähdä se hektinen energia, ne ihmismassat. Käydä muotitalojen ikkunoiden takana katsomassa niitä luomuksia. Olihan se huikeaa.

Niillä vuosilla oli minulle fundamentaalinen merkitys. Silloin kasvoin taiteilijaksi. Menin Pariisiin tanssijana, tulin takaisin taiteilijana. Ymmärrys tehtävästäni syventyi ja kirkastui.”

Oppi flopista: Jos oma elämä on suttua, niin on taidekin

”Johtajana ja koreografina yritän aina suunnata ja ohjata, en koskaan määrätä.

Tämä ei tarkoita, että en osaisi tehdä päätöstä, kun on sen aika. En pelkää päätöksiä, ja yleensä olen niissä aika lujakin. Joskus oikeaa päätöstä pitää vain malttaa odottaa. Jos minua on painostettu tekemään päätös, vaikka en ole itse vielä valmis tai vakuuttunut, on käynyt niin, että se on sitten jouduttu purkamaan.

Punnitsemisprosessia pitää arvostaa.

Tein 1997 Kansallisbalettiin koreografian Stravinskyn Tulilintuun. Jo tekoprosessissa näin, että tästä ei tule mitään. Sanoin koko ajan assistentilleni, että tätä ei voi esittää. Lopulta menin pääjohtajan luokse ja sanoin, että ei tehdä tätä ensi-iltaan. Hän vakuutti, että on vielä suurempi prosessi yrittää viikossa paikata ensi-ilta jollain toisella teoksella. Niin Tulilintu esitettiin. Ensi-illan jälkeen puhuin tanssijoille. Sanoin, että te teitte kunniakasta työtä, mutta minun puolestani tämä oli floppi. En voi teeskennellä, että tästä tuli mestariteos, kun se ei sitä ollut.

Olin suunnitellut näyttämölle ohuita hopealankoja. Tulikin paksuja köysiä, jotka menivät solmuun. Näyttämön eteen piti tulla ohut tylli, se rytättiin. Miestanssijoiden päässä oli metalliset pytyt, ja niissä oikea tuli. Tietysti yhden päänahka paloi.

Lopputulos oli juuri kuin oma senhetkinen elämäni. Kaikki elämäni langat olivat menneet solmuun, maisema näyttäytyi suttuisena, päässäni oli tuli. Ei siitä muuta olisi voinut tulla.”

Oppi avoliitosta: toista ei voi pitää itsestäänselvyytenä

”Elin avoliitossa Helena Lindgrenin kanssa lähes 20 vuotta. Liitto opetti ihmissuhteen monimutkaisuuden. Toista ihmistä ei koskaan voi pitää itsestäänselvyytenä.

Yhdessä eläminen oli hyvin luontevaa siinä vaiheessa elämää. Tässä vaiheessa minulle on erittäin luontevaa elää yksin.

”Kuusikymmentä on kuusikymmentä. Tässä asiassa olen ihan realisti.”

Olen sanonut, että kuusikymppisenä parisuhdemarkkinat vähenevät. Sehän on ihan selvä. Ei tässä nyt oikein enää kehtaa tyrkylle lähteä. Vaikka onhan paljon sellaisia, jotka saattavat kuusikymppisenä löytää uuden kumppanin.

Sanotaan, että kuusikymmentä on uusi neljäkymmentä tai viisikymmentä. Minä en ajattele niin. Kuusikymmentä on kuusikymmentä. Tässä asiassa olen ihan realisti.

Ihminen on aina oikean ikäinen. En ole nostalginen, en haikaile menneitten menestysten tai menetettyjen vuosien perään. En ole elämässä kadonnutta aikaa etsimässä.”

Oppi ihmisistä: sukupuolella on merkitystä

”Suhteeni miesten kanssa ovat olleet ajallisesti lyhyempiä. Helenan kanssa liittomme oli niin pitkä, ja periaatteessa ihmissuhde jatkuu vieläkin. Vaikka olemme eriytyneet asumaan erillämme, hän on päivittäin läsnä elämässäni. Ennen Helenaa oli kyllä ollut joitakin vähän pidempiä miessuhteita, mutta ei mitään, mikä kilpailisi ajallisesti sen liiton kanssa.

Rakastun aina ihmiseen, yksilöön, mutta se ihminen on aina joko mies tai nainen. Sukupuolella on eroa ja merkitystä, tietenkin. Jo fyysisenä ilmentymänä mies ja nainen ovat erilaisia.”

Oppi televisiosta: jokainen tietää, että tossa menee Uotinen

”Teemme kymmenettä kautta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Sen kautta julkisuus elämässäni on kasvanut. Vaikka olen ollut julkisuudessa 1970-luvulta lähtien, tämä on nostanut tunnettuuden uudelle tasolle.

Jokainen kadulla tietää, että tossa menee Uotinen. Kotiani vastapäätä koulun pihalta lapset huutavat, että ’Jorma hei, ei huono’. Kun olin tanssija tai Kansallisbaletin johtaja, eivät silloin lapset kadulla tunnistaneet.”

Jorma Uotinen

Syntynyt 28.6.1950 Porissa. Asuu Helsingissä.

Koreografi, Tanssii tähtien kanssa -tuomari, Kuopio tanssii ja soi -festivaalin taiteellinen johtaja.

Toiminut Suomen Kansallisbaletin ja Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän taiteellisena johtajana. Pro Finlandia -mitali 1985.

Tehnyt viitisenkymmentä koreografiaa näyttämöteoksiin Suomessa ja ulkomailla. Levyttänyt ja esiintynyt myös laulajana. Uotisen draamakonsertti Ei huono – Porista Pariisiin kiertää Suomea parhaillaan.

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin”, Rita kuitenkin uskoo. 

Temptation Island -ohjelmasta alun perin tuttu ja Gladiaattorit-sarjassa syksyllä nähtävä pariskunta Aki Manninen, 41, ja Rita Niemi-Manninen, 38, ovat viime aikoina kertoneet useaan otteeseen lapsihaaveistaan.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille vaikeuksistaan lapsen saamisen kanssa.

– Kyllä meille tulevaisuudessa mahtuisi juoksemaan sellainen vaaleahiuksinen pieni tyttö, mutta saa nähdä kuinka käy. Vielä emme ole menneet mihinkään hoitoihin, Aki kertoi.

Nyt Rita kertoo lapsihaaveestaan Facebook-sivullaan. Hän myös kertoo miettineensä, alkaako ikä jo painaa liikaa vaakakupissa.

– Ollaan Akin kanssa oltu valmiita vauvalle jo tovin. Putin [pariskunnan koira] on onneksi ihanasti täyttänyt vauvan mentävää rakoa elämässämme. Välillä mietin, että aika on ajanut ohi, kun urheilin ne ”otollisimmat” vuodet tulla äidiksi. Silloin en edes ajatellut lapsien hankintaa, Rita kirjoittaa.

Rita kertoo kuitenkin ajattelevansa, että elämässä kaikella on tarkoituksensa. Voimaa hän saa siitä faktasta, ettei äidiksi tuleminen 38-vuotiaana suinkaan ole mahdotonta.

– Moni ikäiseni ja vielä paljon vanhempi on saanut kokea äitiyden ilon. Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin, hän kertoo.

Kirjoituksensa lopuksi hän lähettää halauksia kaikille niille, jotka toivovat lasta.

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin.”

– Ja teille, joita elämä on siunannut lapsella: olette onnekkaita, Rita muistuttaa.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille, että harkitsevat ohjelmaa lapsettomuudesta. 

– Olemme harkinneet jopa tv-ohjelmaa, jossa avaisimme lapsettomuushoitoja ja niihin liittyviä tabuja. Toivomme, että voisimme tarjota vertaistukea tuhansille muille samassa tilanteessa oleville. En ole tämän asian suhteen itsekriittinen. Kun on elämässä menettänyt tarpeeksi, ei osaa pelätä tulevaa. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, Aki kertoi.

Rita julkaisi viikko sitten Instagram-tilillään hymyilevän kuvan puolisonsa kanssa. ”Jos nauru pidentää ikää, me eletään ainakin 100-vuotiaiksi!” hän kirjoittaa.

Toni on viime aikoina antanut puolisolleen Jannikalle kaiken tukensa. Tilanteessa on auttanut se, että Tonilla itselläkin on kokemusta masennuksen voittamisesta.

Apulanta-yhtyeen laulajan Toni Wirtasen vaimo, laulaja Jannika B kertoi heinäkuussa käyvänsä uupumuksen ja väsymyksen takia läpi raskasta elämänvaihetta. Vain elämää -risteilylle keskiviikkona osallistunut Toni kertoi Me Naisille, että pahin on nyt takana.

– Jannika voi hyvin tällä hetkellä, kuten koko perhe, hän sanoi.

Toni on antanut haastavassa tilanteessa vaimolleen kaiken tukensa. Hänellä on itselläkin kokemusta masennuksen voittamisesta.

– Olemme nyt molemmat syvänveden sukelluksen kandidaatteja. Olen ammentanut omista kokemuksistani auttaessani häntä. Olen itse elävä esimerkki siitä, että masennuksen voi voittaa.

”Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy.”

Toni kertoo Jannikan saaneen valtavasti positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa puhuttuaan ongelmistaan avoimesti. Ihmiset ovat kertoneet esimerkin voimalla omia kokemuksiaan aiheesta.

– Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy. Ei sinne kenenkään tarvitse jäädä. Ammattiauttajalta saa kuitenkin varmasti parempia neuvoja kuin satunnaiselta rockmuusikolta, hän virnistää.

Salakavala sairaus

Kaksivuotiaan Martta-tytön isä pohtii, ettei puolison huomioiminen aina ole helppoa lapsiperheen pyörityksessä. 

– Tyttö on niin pieni ja vie kaiken huomion, joten sokeuduin sille, miten Jannikalla menee. 

Soimaan itseäni siitä, etten nähnyt riittävän tarkasti häntä, ennen kuin tilanne oli jo pitkällä, hän toteaa.

Toni peräänkuuluttaa sitä, ettei parisuhteessa toista saa pitää itsestäänselvyytenä.

”Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa.”

– Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa. Yhtäkkiä Jannika ei ollut enää oma, iloinen ja energinen itsensä, hän kuvailee.

Tällä hetkellä Jannika voi Tonin mukaan hyvin ja perhearki rullaa mukavasti.

– Arkemme on pitkälti Martan kanssa oloa. Olen tehnyt 13 levyä ja vasta yhden lapsen, joten en ole valmis vielä luopumaan vauvakuplasta.  Martta kietoi minut pikkusormensa ympärille heti synnyttyään. Sen sodan hävisin heti, Toni naurahtaa.