”Olin kuvitellut olevani kova luu, mutta hämmentävissä tilanteissa en toimikaan aina niin”, Essi Hellén sanoo. Kuva: Jouni Harala
”Olin kuvitellut olevani kova luu, mutta hämmentävissä tilanteissa en toimikaan aina niin”, Essi Hellén sanoo. Kuva: Jouni Harala

Putouksen menestyksen myötä näyttelijää alettiin kohdella typeränä blondina niin palavereissa kuin baareissakin. – Hurtin huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja.

Näyttelijä Essi Hellénin, 28, mukaan osallistuminen suosittuun Putous-sarjaan on muuttanut eniten sitä, miten häneen on suhtauduttu. Essi oli mukana Putouksessa vuosina 2015 ja 2016.

– Ohjelman tekeminen oli mahtava kokemus, mutta se laski päälleni myös tietynlaisen haarniskan. En ollut tottunut olemaan se nätti tyttö, meikkeineen ja laitettuna.

Julkisuudesta seurannut kohtelu on ollut välillä vaivaannuttavaa ja joskus surullistakin. Essi on törmännyt siihen baarihuuteluina, palavereissa ja haastatteluissa.

– Olen kohdannut niin paljon seksismiä ja vähättelyä, ettei mitään järkeä. Milloin olen ollut typerä huora, milloin blondi, jonka sanomiset voi keskeyttää ja ehdotukset sivuuttaa, näyttelijä kertoo.

”Milloin olen ollut typerä huora, milloin blondi, jonka sanomiset voi keskeyttää.”

– Koen, että älyäni ja arvoani on alennettu niissä tilanteissa. Hurtin huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja.

Irti ulkonäköpaineista

Näyttelijäntiensä alussa koki olevansa väärän kokoinen kameralle. Että televisioon ja elokuviin pääsivät vain yliluonnollisen näköiset, kauniit ja laihat naiset.

– Koin olevani liian iso ja muodokas ja pehmeä. Hitto, 1800-luvulla olisin ollut kuumaa shittiä!

Ulkonäköpaineet helpottivat vasta, kun Essi sai ensimmäisen elokuvaroolinsa komediassa 21 tapaa pilata avioliitto. Nykyään hän avautuu kokemuksistaan nuorille suunnatussa Dreams-projektissa.

– Kun seison nuorten edessä, otan kiinni vatsamakkaroistani ja kerron, että kukaan ei ole töissäni koskaan huomauttanut näistä yhtään mitään.

Miten Essi on reagoinut vähättelyyn? Miten Spice Girlsit vaikuttivat Essin aikuistumiseen? Miksi hän sanoo olleensa paska ystävä? Lue koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 7/2017!

Essi Hellén

  • Helsinkiläisnäyttelijä syntyi 19.2.1988. Puoliso näyttelijä Mikko Virtanen. Kolmevuotias tytär.
  • Kuvaa Supermarsu-leffaa ja näyttelee Turun Kaupunginteatterin esityksessä Bonnie & Clyde.
  • Luennoi Lasten ja nuorten säätiön Dreams-projektissa. ”Rohkaisen nuoria olemaan omanlaisiaan. Olen äiti, absolutisti, diabeetikko, minulla on pelkoja sekä vatsamakkarat – ja silti saavuttanut unelmani.”

Sami Minkkinen kertoo uudessa blogikirjoituksessaan, miten hänen uusi suhteensa sai alkunsa.

Havaintoja parisuhteesta -blogia kirjoittava Sami Minkkinen kertoo kahdessa uusimmassa tekstissään tuoreesta parisuhteestaan ja siitä, miten kaikki sai alkunsa.

Viime toukokuussa avioerostaan kirjoittanut Minkkinen sai myrskyn aikaan kerrottuaan jättäneensä vaimonsa rakastuttuaan toiseen. Ex-parin toinen yhteinen lapsi oli tuolloin alle kaksi kuukautta vanha, mikä synnytti paljon keskustelua ja kritiikkiäkin blogin lukijoiden keskuudessa.

Minkkinen kertookin muutama päivä sitten julkaistussa tekstissään, että moni on yhä ihmetellyt nopeaa muutosta.

– Muutama lukijani on ääneen pohtinut, että miten voi olla mahdollista, että olen jättänyt kaiken vanhan taakseni vain sen vuoksi, että olen jäänyt jumiin häneen silmiinsä. Pienenä vihjeenä voisin mainita, että ne silmät nähtyänne tekin jättäisitte. Ne on nimittäin silmät, joihin aivan varmasti jää kiinni niin miehet kuin naisetkin.

Minkkinen listaa myös muita syitä kipinän syttymiselle.

”Silloin en vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään.”

– Eihän ne silmät tietenkään ihan ainoa syy ollut. Ensimmäisen kerran tavatessamme toki uppouduin niihin täysin, koska ne olivat kauneimmat silmät, mitkä olin koskaan elämässäni nähnyt. Silloin en vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään, joka oli piilotettu pitkän paidan alle. Se on ollut se toinen syy. 

– Lopullinen niitti tähän kaikkeen oli, kun sain lahjan, joka oli paketoitu jalkapalloseura Liverpoolin lahjapaperiin. Sen jälkeen oli hyvin vaikea kieltäytyä yhtään mistään.

Uudemmassa blogikirjoituksessaan Minkkinen tavanneensa seurustelukumppaninsa ensimmäistä kertaa bussimatkalla. Minkkinen istuutui vastakkain vielä tuntemattoman naisen kanssa ja oli nopeasti myyty.

– Elämä on täynnä kohtaamisia. Toiset ovat merkityksellisempiä kuin toiset. Haluan kertoa yhdestä kohtaamisesta. En tiennyt sellaista voivan edes olla olemassa. Olen kuullut puhuttavan, että ihmisen katseesta voi nähdä hänen menneisyytensä. Edessäni olivat silmät, joista näki kauemmas kuin heti uskalsin edes katsoa. Tiedättehän sellaisen katseen, jonka nähtyään haluaa vain pitää lähellä.

 

Minä rakastan sinua. Suoraan kameraan. Sanokaa se hänelle, jota rakastatte. #havaintojaparisuhteesta #kesä #rakkauspuhe

Henkilön Sami Minkkinen (@havaintojaparisuhteesta) jakama julkaisu

– Se hetki oli merkitsevä. Hetki, joka johti rakastumiseen. Kahden särkyneen ihmisen katseet, jotka kohtasivat jossakin siellä, missä suuret rakkaustarinat alkavat. Istuimme pöydän eri puolilla, mutta silti katseittemme takana pidimme toisistamme jo tiukasti kiinni, Minkkinen kirjoittaa.

Minkkinen on kertonut blogissaan myös esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa etäsuhteessa eläminen on ollut uuden kumppanin kanssa.

Blogin kirjoittamisen lisäksi Minkkinen tullaan näkemään uuden Kielletty rakkaus -sarjan tuotantokauden juontajana. Uudet jaksot alkavat ensi syyskuussa.

Tyttäreni 5v

Sami Minkkinen rakastui bussissa tuntemattoman naisen silmiin: ”Silloin en ollut vielä nähnyt hänen täydellistä pyllyään”

Minkkinen on kaikessa kuvottavuudessaan kuvottavin miehenkuvatus mitä maa päällään kantaa. Jos itse olisin 2kk vanhan vauvan isä niin pääprioriteettini olisi nyt ja vuosia eteenpäin lapseni, ei toisen naisen perse tai silmät. Oksettava pelle kertakaikkiaan.
Lue kommentti

Anna Puun teinikuva on herättänyt hilpeyttä Instagramissa.

Vanhojen valokuvien seasta löytyy joskus melkoisia aarteita. Nyt varsinaisen helmen laatikoiden kätköistä on löytänyt muusikko Anna Puu, 35. Hän julkaisi Instagramissa kuvan itsestään 90-luvulta.

Ensi syksynä toisen kerran The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana toimiva Puu kertoo, että kuvassa hän on Kreetalla leirikoulumatkalla. Ikää hänellä on ollut silloin noin 15 vuotta.

– Muistan, että Björk piti sen hiuksia tuolleen sykeröillä ja tietty fanityttönä minä myös, Anna Puu on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on lisännyt hashtägiksi esimerkiksi nuorikapinallinen ja teinianna.

Ainakin 90-luvun teinit tunnistavat kuvasta myös monta muuta ysärivillitystä: farkkurepun, liian isot reisitaskuhousut, skeittikengät ja lasit, joissa on oranssit linssit.

Kuva on herättänyt hilpeyttä myös kommentoijissa: ”Ootko tää sinä?” eräs kommentoija ihmettelee.

Oletko sinä löytänyt hauskan nuoruuskuvan itsestäsi? Lähetä se meille ja kerro, mikä tekee kuvastasi erityisen!