Vuokko Hovatan ja Aino Sepon ystävyys alkoi yhteisestä näytelmästä. Tänä syksynä heidät molemmat nähdään Helsingin Kaupunginteatterin rikoskomediassa Komisario Palmun erehdys.

Vuokko Hovatta ja Aino Seppo ystävystyivät ­näytellessään surevaa tytärtä ja äitiä. Ystävyys syveni, kun Vuokko menetti yllättäen puolisonsa Zarkus Poussan viime tammikuussa.

Muistatko, kun oltiin äitisi kanssa sienimetsällä, Aino Seppo kysyy Vuokko Hovatalta.

– Muistan, olimme vanhempien mökillä Lohjalla, ja äiti lähti meille kaveriksi tunnistamaan sieniä.

Naiset seisovat kumisaappaat jalassa keskellä kanervikkoa ja harmittelevat, etteivät ole ehtineet tänä kesänä yhteiselle mökki- ja sienireissulle. Mutta onhan syksyä vielä edessä.

”Meitä yhdistää samanlainen suhde luontoon.”

Edellisenä iltana Vuokko, 43, on pyöräillyt siirtolapuutarhamökiltään vastanostetut perunat mukanaan. Ainolla, 58, on takanaan saaristossa vietetty mökkikesä miehensä Esko Salmisen kanssa kuten monena vuonna aiemminkin.

– Meitä yhdistää samanlainen suhde luontoon. Metsä rauhoittaa, vaikka olemmekin kaupunkilaistyttöjä, he sanovat.

– Mutta rehellisyyden nimissä: on sitä ravintolaelämääkin yhdessä vietetty!

Vuokon ja Ainon ystävyys on hioutunut vuosien aikana helpoksi ja tiiviiksi. Kaveruus lähti Housut pois -musikaalista vuonna 2002 Helsingin Kaupunginteatterissa, mutta vasta riipaiseva Aina-näytelmä seitsemän vuotta myöhemmin teki heistä aidot ystävät. Siinä Vuokko näytteli 11-vuotiasta tyttöä, jonka isä on kuollut, ja Aino äitiä, joka suree miestään niin, ettei jaksa huomioida lastaan.

– Kun on sanonut jollekin sanan äiti, suhteesta tulee merkityksellinen, vaikka olisikin kyse näyttämöäidistä. Meidän ystävyytemme syveni tuon projektin aikana, Vuokko miettii.

– Ainassa oli suru läsnä. Siinä käytiin läpi tunteita, jotka ovat tosia, Aino jatkaa.

Suru, josta tuli kaikkien

Tämän vuoden aikana ystävyyttä on tarvittu enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sunnuntaina 24. tammikuuta Vuokko sai puhelun muusikkoystävältään: hänen puolisonsa Zarkus Poussa oli saanut sairauskohtauksen Jukka Pojan yhtyeen keikan jälkeisenä aamuna ruotsinlaivalla. Vaikka tilanne oli tuolloin vakaa, 45 minuutin lentomatkan jälkeen perillä Arlandan lentokentällä odotti musertava uutinen. Zarkus oli menehtynyt 40-vuotiaana.

– Se tuli yllättäen. Minkäänlaista merkkiä ei ollut aiemmin. Olimme juuri olleet kuukauden matkoilla Espanjassa ja Ranskassa, ja kaikki tuntui olevan hyvin, Vuokko kertoo.

Läheisille ystäville, kuten Aino Sepolle, hän soitti samana iltana. Seuraavana päivänä joku päivitti Facebookiin: ”R.I.P. Zarkus”. Vuokon ja hänen ystävänsä Anna Tuluston yhdessä kirjoittama lähipiirin tiedote oli tarkoitus julkaista Yleisradion kautta vasta päivää myöhemmin, tiistaiaamuna.

– Facebook räjähti. Yhtäkkiä kaikki tunsivat Zarkuksen. Se oli hämmentävää. Minun oli pakko vetäytyä somesta vähäksi aikaa, Vuokko kertoo.

– Niin, mutta Zarkushan oli poikkeuksellinen ihminen. Hänellä oli kohtaamisen lahja ja kyky olla läsnä. Kaikki, jotka olivat tavanneet hänet, kokivat, että olivat tärkeitä. Zarkuksen kohtaamisesta jäi aina jälki, Aino sanoo.

Se on totta, Vuokko myöntää:

– Kun Zarkus täytti edelliskesänä 40, Anna Tulusto kutsui häntä hienossa puheessaan Isä Aurinkoiseksi. Zarkus antoi pahalta kalskahtavalle lisänimelle uuden merkityksen.

Juhlapuheen muisto hymyilyttää Vuokkoa vieläkin.

Vailla vastausta

Dramaattisesta päivästä on kulunut seitsemän kuukautta, ja menetyksestä puhuminen tuntuu Vuokosta vielä kummalliselta. Niin suuri osa surusta on yksityistä, ja vain osan siitä voi sanoittaa ääneen muille – vai voiko? Ja mitä surevalta edes voi kysyä?

– Ei mitään oikeastaan, Vuokko vastaa ja jatkaa:

– Mielestäni voin olosuhteisiin nähden hyvin ja olen palannut jo töihin. Mutta kysymys, miten voit, on absurdi surevalle ihmiselle. Yhtäkkiä minun pitäisi avata hyvin yksityisiä tunteita vaikkapa tavatessani puolituttuja kadulla.

– Tuntuu, että länsimaisessa kulttuurissa yritämme kieltää kuoleman. Lääketieteen ansiosta olemme tottuneet, että vakavistakin sairauksista selvitään. Se tekee meistä välillä kyvyttömiä tajuamaan, että voimme menettää rakkaan ihmisen millä hetkellä tahansa.

”Ajattelin, että on tärkeää olla vain saatavilla.”

Läheisen ystävän kanssa surusta puhuminen on helpompaa. Ainon kanssa Vuokko on käynyt kaiken läpi monta kertaa.

– Aino vastaa aina puhelimeen, vaikka keskellä yötä. Hän tuli meille jo siinä vaiheessa, kun en vielä halunnut liikkua ulkona.

– Menimme Vuokon ehdoilla. Teimme ruokaa ja puhuimme. Ajattelin, että on tärkeää vain olla saatavilla, Aino toteaa.

Kun järkytys oli suurimmillaan, Aino toi Vuokon ja tämän Hertta-tyttären kotiin muistutuksen siitä, että elämä jatkuu. Ainon tytärpuoli Kreeta Salminen oli juuri saanut vauvan, ja uutinen sai 12-vuotiaan Hertan huokaisemaan: ”Ihanaa, että tapahtuu myös hyviä asioita.”

– Hertta ja Zarkus olivat läheisiä. Onneksi lapset kuitenkin elävät enemmän tässä hetkessä kuin me aikuiset, Vuokko sanoo.

Rakkautta jäi

Silti ensimmäiset päivät kuoleman jälkeen olivat kaaosmaisia. Vuokko kutsuu vaihetta eläimelliseksi. Vuokko ja Zarkus olivat paitsi eläneet myös tehneet tiiviisti työtä yhdessä. Yhtäkkiä toinen oli poissa.

– Jossain vaiheessa tunsin pienen hetken vihaa koko maailmaa kohtaan, mutta sitten tajusin, etten oikein tiedä, kenelle olisin vihainen. Sellaiseen on turha käyttää energiaa. Mieluummin nojaan siihen hyvään, mitä oli. Minähän rakastin niin paljon, että annettavaksi jäi nimenomaan rakkautta, ei vihaa.

”Olen kiitollinen, että sain elää niin suuren rakkauden.”

Vihan ja katkeruuden sijaan pintaan on noussut suuri kiitollisuuden tunne.

– Suru on kiitollisuuden veli, lohdutti Jukka Perko minua muistotilaisuudessa. Olen kiitollinen, että sain elää niin suuren rakkauden. Sitä ei voi ottaa pois, Vuokko sanoo.

Kiitollisuutta Vuokko tuntee myös monista ystävistä ja läheisistä, jotka ovat olleet tukena. Erityisen parantavia ovat olleet pitkät kävelyt, joskus yksin, joskus ystävän kanssa. Vuokko on tarponut monet loskakelit pitkin Helsingin katuja ja rantoja myös yhdessä Aino Sepon kanssa.

– Keväällä tein ainakin kymmenen kilometrin lenkin joka päivä. Vaikka kävely oli välillä päämäärätöntä, pääsin kuitenkin surutyössä eteenpäin, Vuokko sanoo.

Hän on huomannut, että sureminen voi olla myös aktiivista. Kävely oli siitä yksi esimerkki.

– En usko omalla kohdallani seinään tuijottamiseen. Se ei ole koskaan ollut minun tapani. On pakko mennä eteenpäin.

– Juuri tuota piirrettä ihailen Vuokossa; käytännöllistä, fyysistä työskentelyä surun kanssa. Kuitenkin tarvittaessa hän antaa surulle tilaa, koska onhan sille tilaa annettava, Aino pohtii.

Pääsiäisenä Vuokko teki tärkeiden ystävien kanssa matkan Ateenaan. Se osoittautui merkitykselliseksi.

– Olin matkalla hämmentynyt, koska nauroin niin paljon. Välimatkan vuoksi annoin itselleni luvan nauttia hetkistä ja läsnäolosta. Tajusin, ettei tämä voi olla väärin, vaan tämän täytyy tarkoittaa sitä, että olen kiinni elämässä. Olen onnekas, sillä minulla on paljon ihmisiä, jotka välittävät minusta.

Vuokko sanoo, ettei suru jalosta ihmistä. Hän menetti esikoistyttärensä Martan synnytyksessä.

– Mutta jonkinlaista ymmärrystä se kasvattaa, tajua, että läsnäolon hetki on tärkein. Niin on myös työssäni näyttelijänä ja laulajana, Vuokko pohtii.

Aino Sepon ex-mies ja Saara-tyttären isä, näyttelijä Turo Pajala kuoli 51-vuotiaana vuonna 2007. Aika on auttanut paljon, Aino sanoo:

– Hän kuoli vuosikausia eromme jälkeen, mutta on ikuisesti tyttäreni isä. Aika on ihmeellinen apu. Tuntuu, että nyt tässä ei auta mikään, ja sitten saakin huomata, että aika auttaa.

Voimaa työstä

Yksi Vuokon viikoittaisista kävelykavereista oli säveltäjä Kerkko Koskinen. Hän toi kerran mukanaan Agatha Christien novellikokoelman Herkuleen urotyöt ja sanoi: ”tässä sinulle lohdullista rinnakkaistodellisuutta, johon voit vetäytyä”.

– Dekkarimaailma on niin kiehtova, sinne voi todellakin mennä. Aloin lukea kertomuksia ja katsoin myös ruudulta Hercule Poirot’n epookkia. Löysin molemmista paljon huumoria ja kiinnostavia arkkityyppejä. Niitähän Christiellä riittää, Vuokko kertoo.

”Juuri siksi rakastan tätä työtä: pääsen hetkeksi irti.”

Novellit helpottivat siirtymistä seuraavan työn pariin, Helsingin Kaupunginteatterin Komisario Palmun erehdys -näytelmään, jossa sekä Vuokko että Aino näyttelevät tänä syksynä.

– Kuulin roolistani keväällä ystävältäni ja kollegaltani Vappu Nalbantoglulta. Myös hän näyttelee Palmussa. Vappu laittoi juuri silloin ruokaa keittiössäni ja kertoi seuraavasta roolistani. Ajatus tämän näytelmän tekemisestä juuri näiden kollegojen kanssa oli ensimmäinen valopilkku kaiken keskellä, Vuokko muistelee.

Vuokko oli kokenut jo maaliskuussa, miten työ lääkitsi, kun teatterinjohtaja Asko Sarkola tuli ja ”repäisi kelmusta”. Vuokko hyppäsi vain puolentoista vuorokauden opettelun jälkeen vaativaan rooliin paikkaamaan kollegaa Kari Hotakaisen kirjaan perustuvaan näytelmään Luonnon laki.

– Se oli Askolta hyvä veto. Hän sanoi, että tässä olisi nyt tällainen tehtävä, eikä kysynyt, suostunko siihen. Tajusin, että juuri siksi rakastan tätä työtä niin paljon: pääsen hetkeksi irti, kun joudun keskittymään täysin johonkin muuhun.

Syksyn aikana uutta ajateltavaa riittää komisario Palmussa, joka on jollakin tavalla tuttu lähes jokaiselle aikuiselle suomalaiselle. Hänkin, joka ei ole lukenut Mika Waltarin kirjoittamaa salapoliisiromaania, on luultavasti nähnyt joskus Matti Kassilan ohjaaman samannimisen klassikkoelokuvan. Teos nähdään nyt ensimmäistä kertaa teatterissa, ja sen on ohjannut Mika Waltarin tyttärenpoika Joel Elstelä.

Vahvat Palmu-muistot yllättivät Vuokonkin. Sehän on se lapsena nähty leffa, joka tapahtuu huvilassa Eirassa, hän huomasi ajattelevansa. Mustavalkoiset kuvat ja ikimuistettavat repliikit alkoivat heti pyöriä mielessä.

Vanha 30-luvun Helsinki nousi heti Ainonkin silmien eteen.

– Siksi onkin hienoa, että ajankuva on näytelmässä säilytetty. Muutenkin minua viehättää ajatus siitä, että joskus maailma oli niin yksinkertainen, että asiat hoituivat lankapuhelimella ja ihmisiä haettiin ympäri kaupunkia. Kaikki ei ollutkaan tässä ja nyt koko ajan saatavilla, Aino nauraa.

Hänestä on hauskaa, että Palmua on näytelty heidän perheessään ennenkin. Esko Salminen oli nuorena teatterikoululaisena mukana Komisario Palmun erehdyksessä kurssikavereidensa kanssa.

Nyt Vuokko näyttelee näytelmässä nuorta, viatonta Irma Vannetta, ja Ainolla on turmeltuneen Alli Rygseckin rooli.

– Ihmisten arkkityypeistähän näytelmässä on kyse. Kun oppii ymmärtämään näiden henkilöiden motiiveja, heitä kohtaan on helpompi tuntea empatiaa. Siitähän dekkareissa on kyse – ja oikeastaan koko elämässä, Vuokko ja Aino sanovat.

Metsä sen sanoo

Reilu viikko ennen ensi-iltaa Vuokon ja Ainon vire on odottava ja tunnelma korkealla. Kesän vapaus on tehnyt hyvää, ja näinä päivinä kaupunki tuntuu taas kutsuvalta ja kotoisalta.

Silti Vuokon elämässä moni asia on toisin. Vuosi sitten kalenteri täyttyi päivisin teatteriharjoituksista, iltaisin esityksistä ja öisin yhteisen levyn teosta Zarkuksen kanssa. Syntyi Voi kuinka metsä rauhoittaa -albumi, joka ilmestyi joulukuussa. Se koostuu Aulikki Oksasen runoista ja lausunnasta, Vuokon ja Zarkuksen laulusta sekä Zarkuksen soitosta.

– Syksy oli työntäyteinen. Miksasimme meidän talon kellaristudiossa. Minähän en menettänyt ainoastaan puolisoani vaan myös tärkeimmän työkaverini. On onnekasta, että se levy tehtiin, Vuokko sanoo.

Levy jäi monilahjakkaan muusikon ja rumpalina parhaiten tunnetun Zarkus Poussan viimeiseksi. Aulikki Oksasen Syvällä metsässä -runoon hän teki myös viimeiseksi jääneen sävellyksensä, joka ei ole levyllä. Sen äänitys löytyi postuumisti, ja se kuultiin Zarkuksen muistoksi pidetyssä konsertissa maaliskuussa Tavastialla.

– Syvällä metsässä on kaunis runo, Vuokko sanoo ja lausuu viimeisen säe­parin:

rakastaa, niin että taivas kadehtii, rakastaa juurillaan ja latvallaan,

rakastaa siivillään ja sarvillaan, rakastaa niin, että suru sädehtii.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Elli näyttää heleältä sopraanolta, mutta kuulostaa tummalta bassolta.

Bichon frisé Elli tuli muusikko Antti Ketoselle syntymäpäivälahjana. Neljänsuoran solisti on pannut merkille, että Ellilläkin on musiikkikorvaa. Isäntä on selannut netissä videoita, miten koiraa voisi opettaa laulamaan.

Pari biisiä kolahtaa Elliin parhaiten ja sytyttää sen laulamaan. Kun Antti hyräilee Mansikkaa ja valkoapilankukkaa tai Lapsella vain voi silmät niin loistaa, Elli yhtyy lauluun uristen. Sen lauluääni on möreämpi kuin siro ulkomuoto antaisi olettaa.

Katso videolta, kuinka Elli laulaa!

2998749

Lue lisää Ellistä ja muista julkkiskoirista Me Naisten numerosta 21/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Eevi Teittinen seurustelee nykyään vapaaottelija Teemu Packalénin kanssa.

Fitnessurheilija Eevi Teittinen, 28, on julkaissut ensimmäisen yhteiskuvan uuden miesystävänsä, vapaaottelija Teemu Packalénin, 30, kanssa. Eevi vahvisti toukokuun alussa Iltalehdelle, että hän ja Teemu seurustelevat.

– Aika jees! Eevi on kirjoittanut kuvatekstiin.

 

Aika jees💓 @tepack #dinner #hbd #allgoodeverything

Henkilön Eevi Teittinen/Minifitness (@eeviteittinen) jakama julkaisu

”Aloimme vaan jutella ja keskustelun kautta se on sitten lähtenyt. Minulla on tästä tosi hyvä fiilis, katsotaan nyt rauhassa”, Eevi kommentoi suhdetta Ilta-Sanomille toukokuun alussa.

Teemu on Suomen yksi kovimmista vapaaottelijoista. Hänellä on sopimus arvostetun Ultimate Fighting Championship -organisaation kanssa. 

Eevi seurusteli aikaisemmin pitkään räppäri Uniikin eli Dan Tolppasen kanssa. He suunnittelivat häitään tälle kesälle, mutta suhde päättyi kesällä 2016.

– Kyllähän ero oli tosi kova paikka. Uskon, että se olisi kenelle tahansa tosi kova paikka. Itsensä uudelleen kasaaminen ja oman elämän ja arjen luominen muuttui tosi, tosi paljon, Eevi pohti pitkän ihmissuhteen päättymistä Radio Aallon haastattelussa huhtikuussa.

Makkosen pojilla on Facebookissa 34 000 seuraajaa, ja Elli opettelee laulamaan. Lily ja Nami lentävät 30 kertaa vuodessa, ja Taolla on julkkiksia kummeinaan. Keitä ovat nämä julkkiskoirat?

Kun säämies Pekka Pouta palasi Maikkarin illoista aamutelevisioon, Sini-koira aloitti samalla uransa Huomenta Suomen studiokoirana. Sillä on kollegoita muun muassa Ruotsissa ja Saksassa.

Nyt Sinillä on 3 800 Instagram-seuraajaa, ja se on suositumpi kuin isäntänsä.

– Kun Sini leikkauksen seurauksena lihoi vajaan kilon, katsojat esittivät siitä huolensa, Pekka kertoo.

Malli Lotta Näkyvä ja jääkiekkoilija Kristian Näkyvä asuvat kahdessa maassa. Perheen koirat Lily ja Nami reissaavat tottuneesti Helsingin ja Tukholman väliä kodista toiseen. Niillä on omat passit ja lentolaukku pesänään.

– Viime vuonna tytöt lensivät yhteensä 30 kertaa, Lotta laskeskelee.

Julkkiskummeja ja fanilahjoja

Toiset ovat julkkisten koiria, toiset koirajulkkiksia. Neljänsuora-yhtyeen fanit lähettävät lahjoja laulaja Antti Ketosen Elli-koiralle. 

Somessa seurataan, kun AIno-Kuutamo Uusitorpan griffoni Tao hengailee Suomen ykkösartistien seurassa.

Makkosen pojilla on 34000 Facebook-seuraajaa ja kustannussopimus kirjatalon kanssa.

– Poikien brändääminen tapahtui vahingossa. En silti halua, että kaupallisuudesta tulee hallitseva juttu, snautserinelikon emäntä, valokuvaaja Elisa Makkonen sanoo.

Lue lisää koirastaroista Me Naisten numerosta 21/2017! Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Toimittaja Tuija Pehkosta kiusattiin pitkään työpaikalla. – Erityisesti satutti moraalini epäileminen. Kevytkenkäisen leima on tehokas keino horjuttaa nuoren naisen uskottavuutta työssä.

Toimittaja Tuija Pehkonen on pohtinut paljon työpaikkakiusaamista. Asia on Tuijalle omakohtaisesti tuttu. Hänen kohdallaan kiusaaminen tarkoitti ilkeitä juoruja, supatusta selän takana ja otsaan lyötyä kevytkenkäisen naisen leimaa.

– Eniten loukkasi se, miten yksin jäin, Tuija sanoo.

– Kiusaaminen on aina väärin, ja kiusaaja tietää sen itsekin, muttei jostain syystä osaa lopettaa.

Sivustaseuraajatkaan eivät hänen mielestään ole tilanteessa viattomia.

– Se, etteivät he puutu asiaan, mahdollistaa kiusaamisen jatkumisen. Kuka vain voi avata suunsa ja sanoa, että tämä tuntuu pahalta, ei tehdä näin, en tahdo olla tässä mukana.

– Jokainen meistä voi toimia oikein – olla se tyyppi, joka katkaisee ruman kierteen.

Suomalaisille työpaikoille Tuija Pehkonen toivoisi selvissä kiusaamistapauksissa suorempaa puuttumisen kulttuuria. Tilanteet eivät jatkuisi, paisuisi ja pahenisi, jos suhtautuminen asiaan tiukkenisi, hän uskoo.

Tuija Pehkonen kertoo, millaista työpaikkakiusaaminen oli, miten hän siitä selviytyi ja millaisen jäljen se jätti Me Naisten uudessa numerossa 21/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.