Kuva: Ari K. Ojala

Rusketusraidoista rääkyvät Paula ja Mira osaavat laulaa myös kauniisti. Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset -lehdessä vuonna 2003.

Lauluduo PMMP on ollut kasassa vasta vuoden, mutta taskussa on jo yksi kesähitti ja pieni skandaali. Iltapäivälehdet saivat toviksi puitavaa, kun Rusketusraidat-rallatuksen esittäjät Mira Luoti, 25, ja Paula Vesala, 21, ilmoittivat haastattelussa olevansa 17- ja 18-vuotiaita. Muuten olisi mennyt täydestä, mutta tytöt olivat esiintyneet siiderimainoksessa, eikä alaikäinen saa mainostaa alkoholia.

Miksi piti valehdella? Onko 25-vuotias liian vanha poptähdeksi?

– No ei. Me vaan heitettiin vitsiä, kun meitä sanottiin Suomen t.A.T.u:ksi. Eikös ne ole jotain sen ikäisiä, Paula sanoo.

Lehtijutuista on saanut sen kuvan, että tytöt ovat rasittavia häirikködiivoja, mutta kasvokkain he ovat kaukana hankalista.

– Mä olen näin aamulla vielä uni silmässä, Mira selittää kiireesti.

– Kyllä me tavallisesti ollaan molemmat aikamoisia tänttähääriä. Aina on joku tiputanssi näytösluontoisesti meneillään.

Myös Paula kertoo olevansa aidosti käytöshäiriöinen:

– Mulla on vakava auktoriteettiongelma. Kuka tahansa mun entinen tai nykyinen opettaja voi vahvistaa sen. Olen Sibelius-Akatemiassa varmaan ainoa, joka on uhattu heittää luennolta ulos.

Syyskuussa ilmestyvä levy on rakennettu saman asenteen varaan.

– Levyn työnimenä on Kuulkaas enot! Auktoriteeteilta on tullut meille sanomista, ja nyt me sanotaan takaisin, Paula kertoo.

Piikatyttö-sopraano Rusketusraitojen suosio oli yllätys myös tekijöilleen. Miran ystävä Jori Sjöroos teki biisin tietokoneella ja tytöt kirjoittivat siihen sanat. Demo lähetettiin kokeilumielessä levy-yhtiöön, ja tulos on ollut kuultavissa radioaalloilla ärsyttävyyteen asti.

– Nyt sitä myydään myös kännykän soittoääneksi, Paula sanoo.

– Se on alkanut elää ihan omaa elämäänsä. Pesäpallojoukkue laulaa, että heitetäänkö pois kaikki räpsät ja mailat, Mira sanoo.

Muuten suosio ei ole muuttanut duon elämää – rahaa vain on tavallista vähemmän. Levynteko on syönyt aikaa niin, ettei palkkatöihin ole tahtonut ehtiä. Naiset tienaavat leipänsä sekalaisista hommista: Paula on ”merillä” eli vetää matkustajalaivoissa karaokea, bingoa ja muuta ohjelmaa. Mira extraa ravintoloissa ja hampurilaisbaareissa.

Molemmille musiikki on kuitenkin ollut ykkössijalla jo vuosia. Paula opiskelee paraikaa Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta pääaineenaan klassinen laulu. PMMP siis osaa laulaa muutenkin kuin rääkymällä.

– Olen lyyrinen sopraano, mutta ääneni sopii tällä hetkellä enemmän vanhaan musiikkiin kuin oopperaan. Ei vielä iso: sellainen piikatytön rooleihin sopiva, Paula sanoo.

Mira on työskennellyt seitsemän vuotta ammattimaisesti taustalaulajana. Ruusuiset kuvat muusikon elämästä ovat karisseet aikapäiviä.

– Tietää, että takahuoneessa odottaa se lämmin vissy. Kokemuksesta ja uhoasenteesta huolimatta levyn ilmestyminen ja syksyn keikat taitavat hiukan jännittää.

– On ihan eri asia vetää omia biisejä kuin jotain Abban Voulez-Vous’ta. On paljon paljaampi olo, Paula sanoo.

– Miten keikoilla käy, kun yleisö ei tunne meidän biiseistä kuin sen yhden? Siitä vois joku ottaa paineita.

Katso Paulan ja Miran alku-uran riehumista videolla Ruskestusraidat.

Lue myös Me Naisten muut jutut PMMP:stä:

PMMP:n Mira ja Paula tekivät lapsetkin yhtä aikaa

PMMP: "Kuplaamme on vaikea päästä sisälle"

Meeri ja Sami kokkaavat toisilleen aina, kun heillä on yhteistä aikaa.

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi, 28, ja muusikko Sami Yaffa, 52, viettivät torstaina iltaa näyttelijä Ville Haapasalon uuden Purpur-ravintolan avajaisissa.

Meeri ja Sami istuivat Michael Monroen ja tämän Johanna-vaimon kanssa samassa seurueessa ja vaihtoivat ruokalajien välissä helliä suudelmia. Maaliskuussa yhteisen työprojektin kautta tavannut pariskunta ei tuntenut ravintolan isäntää etukäteen.

– Venla-gaalassa ollaan sanottu moi kerran, siinä se. Monroen kanssa Ville on parempi kaveri, ja hänen kauttaan tänne tulimmekin, Sami selitti.

– Georgialainen keittiö on minulle tuttu juttu. Olen reissannut siellä päin pari kertaa opettamassa ja kuvaamassa ja rakastuin heti maan ruokakulttuuriin, Meeri kertoi.

Muistatko vielä? Sami Yaffa: Näin suhde Meeri Koutaniemen kanssa alkoi

Yhteisessä kodissa asuvan parin elämä on tällä hetkellä täyttä. Molemmilla on kiireinen työsyksy: Sami julkaisi hiljattain elämäkerran ja Meeri pitää lokakuussa Kiasmassa valokuvanäyttelyn yhdessä Arman Alizadin kanssa. Kun heillä on yhteistä aikaa, kokkailevat he toisilleen.

– Meeri on tehnyt minulle georgialaista ruokaa, Sami kertoi.

”Eilen kun tulin töistä kotiin, oli Sami kokannut minulle ahventacoja.”

– Ja eilen, kun tulin töistä kotiin, oli Sami kokannut minulle ahventacoja, Meeri jatkoi.

– Improvisointi on kaiken a ja o!

Näyttelijä Krista Kosonen palaa onnellisena töihin oltuaan vuoden äitiysvapaalla esikoistyttärensä kanssa. Edessä odottaa naispääosa Miami-elokuvassa.

Näyttelijä Krista Kosonen on ollut viimeisen vuoden äitiysvapaalla esikoistyttärensä kanssa. Ensi viikolla on edessä paluu töiden pariin.

– Kulunut vuosi on ollut todella erilainen, mutta ihan paras. Nyt kun olen viettänyt 24 tuntia vuorokaudessa tytön kanssa, tuntuu myös aika ihanalta päästä takaisin töihin. Lapsi jää isänsä Antin hoiviin, Kosonen kertoi saapuessaan yhdessä miehensä Antti J. Jokisen kanssa tämän ohjaaman Pahan kukat -elokuvan kutsuvierasnäytökseen.

Kristan ensimmäinen rooli äitiysvapaan jälkeen on naispääosa Zaida Bergrothin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvassa Miami. Leffa kertoo sisarusten yllättävästä tapaamisesta ja sen vaarallisista seurauksista. Krista on mielissään päästessään mukaan juuri tähän projektiin.

– Tämä työ ei olisi voinut parempaan saumaan osua! Loistavan ohjaajan rooli odottaa minua juuri, kun olen ollut vuoden äitiyslomalla. Kuvaukset kestävät viidestä kuuteen viikkoa, ja sitten voin taas palata kotiin. Minun ei siis myöskään tarvitse ajatella, että olenpa huono äiti, kun lähden töihin, vaikka lapseni tarvitsee minua, Krista muotoili.

Yhteisiä pariskuntatöitä

Kristalla on sivurooli myös puolisonsa tuoreessa Pahan kukat -leffassa. Pariskunta on tehnyt yhdessä töitä myös Antin aiemmissa elokuvissa Puhdistus ja Kätilö. Kristan mukaan siihen on luonnollinen selityksensä.

– Antti on mielestäni hyvä ohjaaja – jopa paras henkilöohjaaja, jonka olen tavannut. Miksi en siis näyttelisi hänen elokuvissaan?

– Jostakin haastattelusta tosin luin, että Antti ei voi sanoa minulle ei, Krista nauroi.

Heidi Sohlbergille piti tehdä rintarauhasten poistoleikkaus syövän ehkäisemiseksi. Nyt se tehtiinkin syöpäkasvainten poistamiseksi. –Olen kiitollinen, miten hyvin minua hoidettiin, hoitoja läpikäyvä Heidi sanoo.

Kun Heidi Sohlberg, 35, keväällä kuuli kantavansa rintasyövälle altistavaa BRCA2-geenimutaatiota, hän vannoi tekevänsä kaikkensa, etteivät omat tyttäret joutuisi kokemaan samaa, minkä Heidi oli käynyt läpi lapsuudessaan. Hän oli menettänyt äitinsä rintasyövälle 25 vuotta aiemmin. Äiti oli sairastunut Heidin ikäisenä, 35-vuotiaana, ja menehtyi sairastettuaan kaksi vuotta.

”Viskasin lippikseni siihen lääkärin pöydälle, repesin itkuun ja taisin päästää muutaman ärräpään.”

Kesällä Heidillä aloitettiin valmistelevat tutkimukset rintarauhasten poistoleikkausta varten. Leikkaus piti tehdä syksyllä rintasyövän ennaltaehkäisemiseksi.

Heidille oli sokki kuulla, että olikin jo sairastunut syöpään. Saatuaan diagnoosin hän romahti täysin lääkärin vastaanotolla.

– Viskasin lippikseni siihen lääkärin pöydälle, repesin itkuun ja taisin päästää muutaman ärräpään. Sen hetken tunsin kuolemanpelkoa ja mietin, käykö minulle nyt samoin kuin äidilleni.

Lue myös! Mies ja lapset parturoivat Heidi Sohlbergille kaljun: ”Ei siinä kenelläkään pitänyt pokka”

Kolme yötä, neljä dreeniputkea

Heidi leikattiin Helsingin Töölön sairaalan plastiikkakirurgisella osastolla. Geenivirheen ja uusiutumisriskin vuoksi molemmat rintarauhaset poistettiin ja rinnat rakennettiin uusiksi. 

Äidin sairausvuosilta jäänyt sairaalakammo nosti esiin voimakkaan ahdistuksen.

– Sairaalahuoneen ovella iski kauhu. Käännyin ympäri ja sanoin Nikelle, että haluan ulos täältä.

Heidi vietti sairaalassa kolme yötä ja passitettiin kotiin neljä dreeniputkea kainaloissaan. Perhe oli auttamassa kotona.

– Hyvä kokemus varmasti loiventaa sairaalapelkoani. Olen kiitollinen siitä, miten hyvin minua hoidettiin.

Miten Heidi kertoi syövästä lapsilleen? Miten arki pyörii toipilaan perheessä? Lue Heidin koko haastattelu Me Naisten numerosta 39/2016!

Dysi

Mahtava juttu Heidi Sohlbergistä! On hienoa,että uskaltaa puhua heti asiasta,vaikka helppoa se ei ole! Ja asenteella on kyllä suuri vaikutus sairastuessa! Positiivinen ja periksiantamaton asenne kantaa todella pitkälle. Itse harvinaiseen sairauteen sairatuneena reilu 3-kymppisenä tiedän sen.Vertaistuki on myös äärimmäisen tärkeää ja ilman muuta läheisten. Tsempit Heidille :) Kiitos myös hienosta jutusta,joka varmaan antaa  monille sairastuneille asennetta :)

Riina-Maija Palander vastaa blogissaan nyt heille, joita hänen ulkonäkönsä ei miellytä.

”Olen tullut telkkarin kautta suomalaisiin olohuoneisiin nyt muutaman viikon ajan, ja se, jos mikä, on pelottavaa.”

Näin Riina-Maija Palander kirjoittaa tämänhetkisistä tunnelmistaan Me Naisten sivuilla pitämässään blogissa.

Syyskuusta lähtien entinen alppihiihtäjä Kalle Palander ja hänen vaimonsa Riina-Maija ovat esitelleet elämäänsä tosi-tv-ohjelmassa. Riemuloma Palandereilla -sarjassa pariskunta suomalaisten julkkisvieraidensa kanssa.

Sattuu ja tapahtuu -nimisessä blogissaan Riina-Maija kertoo, että itsensä katsominen televisiosta toisten ihmisten silmin on ”hupaisaa, mutta myös jäätävää”.

– Hassuinta tässä telkkariroolissa on, että nyt kaikki ns. tuntee mut ja monilla on voimakkaita mielipiteitä musta. Se tuntuu oudolta, koska jengi laukoo mielipiteitä musta, mutta mä en voi laukoa mielipiteitä taasen heistä, koska en tunne heitä alkuunkaan, kirjoittaa Riina-Maija uusimmassa postauksessaan.

”Jengi laukoo mielipiteitä musta, mutta mä en voi laukoa mielipiteitä heistä, koska en tunne heitä alkuunkaan.”

Katsojien kommentit ovat Riina-Maijan mukaan olleet jopa ”hyytävän negatiivisia”. Hän sietää luonteeseensa kohdistuvat mielipiteet, mutta ulkonäkönsä kommentointia hän pitää ikävänä. Varsinkin silloin, kun haukutaan liian laihaksi, Riina-Maija sanoo.

– Olen koittanut sanoa, että yritän syödä, mutta kun on neljä lasta, kuusi hevosta, neljä koiraa, kolme kissaa ja kaksi kania, on joskus se aika syömiseen kortilla. Varsinkin, jos samaan aikaan on majatalo täynnä janoisia ja nälkäisiä asiakkaita.

Lue lisää Riina-Maijasta täältä: Tällainen on Me Naisten uusi bloggaaja Riina-Maija Palander

Palanderien perhe reissaa paljon Espanjan, Suomen ja Viron välillä. Riina-Maija mainitsee postauksessaan, että hänen on helpompaa asua nyt Espanjassa, kun hänestä on tullut televisiosta tuttu tyyppi.

Samantyyppisen kommentin hän kirjoitti myös viikko sitten blogissaan, kun Kalle – Suoraa puhetta -uutuuskirja ilmestyi. Kirjassaan Kalle muistelee muun muassa hetkeä, jolloin hän sai tietää tulevansa isäksi.

– Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin myöntää, että nyt kun Kallen kirja on juuri julkaistu ja hänestä revitään kaikenlaisia otsikoita joka lehteen, niin on huomattavasti helpompaa olla maapallon toisella laidalla. Ei mulla ole aavistukaan, mitä kirja sisältää saatikka mitä siellä on minusta, mutta varmaan parempi kun en tiedä, Riina-Maija kertoi tuolloin.

Suosittelemme! Kalle Palander kertoo kuntokuuristaan: ”Vaimo huomautti, kun takapuoli lähti”