Panu Rajala, 71, on vasta hiljattain alkanut pohtia ikäänsä. ”Pilapiirtäjä Kari sanoi, että 75 on paras ikä: silloin ihminen alkaa saada arvonantoa ympäristöltään. Sitä odotellessa.” Kuva: Heli Blåfield
Panu Rajala, 71, on vasta hiljattain alkanut pohtia ikäänsä. ”Pilapiirtäjä Kari sanoi, että 75 on paras ikä: silloin ihminen alkaa saada arvonantoa ympäristöltään. Sitä odotellessa.” Kuva: Heli Blåfield

Jäätyään nuorena leskeksi kirjailija Panu Rajala, 71, ei osannut panostaa isyyteensä. – Lapset selvisivät, mutta jokainen joutui selvittämään menetystä yksin, hän sanoo. 

OPPI LAPSUUDESTA: KILTTINÄ POIKANA ARASTELIN

”Olen Stadin kundi. Nuoruudesta Rööperissä on karhean elävät muistot.

Rööperissä oli aitoja ihmistyyppejä. Kohteliaita pultsareita, jotka istuivat puistoissa pulujen ja pulimimmiensä kanssa. Joku oli varmaan jatkosodasta jäänyt, puhui itsekseen saksaa. Kaikki ne olivat kivoja kavereita.

Silloin oli vielä klapikauppoja ja niiden yhteydessä alkeellisia divareita. Niistä ostettiin salaa Cocktail- ja Jallu-lehtiä, ensimmäistä eroottista kirjallisuutta, mitä muistan.

Olin kuitenkin kiltti poika, en joutunut tappeluporukoihin. Myöhemmin olen lukenut, että Rööperissä oli alamaailmaa, johon isot pojat osallistuivat. Me vain pelasimme jalkapalloa Sepänpuistossa. Norssin koulukaverit tuskin muistavat minua muuten kuin rohkeana maalivahtina.

Koulun joukkueen parhaat pojat kosivat minua HJK:hon. Siellä kuulemma kaivattiin kaltaistani pelaajaa. En tiedä, miksi arastelin. Ajattelin kai, että voisin loukkaantua. En lähtenyt sille tielle.”

OPPI ITSESTÄ: EI MINUSTA OLLUTKAAN PERRY MASONIKSI

”Lapsuudenkotini oli porvarillinen ja keskiluokkainen. Faija oli valtiovarainministeriössä hallitussihteerinä, äiti kassanhoitajana silloin, kun oli töissä. Olin ainoa lapsi. Koti oli erittäin turvattu mutta ei kovin virikkeellinen.

Kun olin yksinäinen, viihdytin itseäni faijan isolla kirjastolla. Jo kirjojen selkämysten katselu ja selailu oli kiehtovaa: mitä seikkailuja tuonkin selkämyksen takana on?

Minun piti lukea lakia isäni jalanjäljissä. Olisin halunnut oikeussalijuristiksi, esiintymään kuten Perry Mason. Äitini olisi halunnut minulle virkamiesuran. Kun minusta tulikin kirjallisuuden opiskelija, hän oli niin pettynyt tällaiseen humanistiseen valintaan.

Vietin ylioppilaskeväänä koko vapun yksin maalla – ei ollut onnea tyttöasioissa – ja luin Tšehovin novelleja. Yhden nimi oli Kirjallisuuden professori. Muistan, miten sen luettuani ajattelin, että olisin hommassa paljon parempi kuin novellin kärsivä tyyppi. Maalta palattuani sanoin vanhemmilleni, että ehkä se juridiikka on kuitenkin liian kuivaa minulle.”

OPPI ISYYDESTÄ: OLIN LIIAN HUOLETON

”Kotonani painotettiin 1950-luvun normeja, mutta oli niissä venyvyyttäkin. Vanhempani olivat joustavia, kun 1960-luvun radikalismi alkoi houkutella ja alkoholi ja seksi tulivat kuvaan. Sain tehdä omia valintoja heidän arvojaan vastaan.

Isä itse vei minut Vanhan kellariin ja opetti, miten siellä toimitaan. Oli faijan ansiota, että sain vähän omaa elintilaa. Yritin kallistua vasemmalle kavereiden kanssa, eikä siitäkään tullut konfliktia kotona. Faijasta oli kiinnostavaa seurata kauttani, mitä nuoret ajattelevat.

Konflikti tuli vasta, kun halusin mennä kihloihin ja naimisiin Elina Ylivakerin kanssa. Hän oli ollut New Yorkissa mallina, ja vanhempani pitivät häntä seikkailijattarena. Kun Elina myöhemmin valmistui varatuomariksi ja synnytti ohessa kolme lasta, arvostus nousi huimasti.

Itse olen ollut liiankin salliva ja huoleton omien lasteni kanssa. Vähän aikaa yritin kasvatuksellista otetta, mutta liian paljon lapset joutuivat itse huolehtimaan kuristaan.”

”Vasta nyt, 70 vuoden paalussa, olen alkanut miettiä, mitä vielä ehdin lukea tai toteuttaa.”

OPPI VAIMON KUOLEMASTA: JOKAISEN SELVIYDYTTÄVÄ YKSIN

”Kun Elina kuoli, lapset olivat herkässä vaiheessa: 7-, 9- ja 11-vuotiaita. Nuorin aloitti juuri koulun. Jäin heidän yksinhuoltajakseen. Palkkasin kodinhoitajaksi aina jonkun rivakan tytön.

Jatkoin omia töitäni kiireellä enkä malttanut keskittyä kunnolliseen seurusteluun lasteni kanssa. Ajattelin vain, että jumankauta tästä on selvittävä: te jatkatte koulua, minä jatkan töitä.

Lapset selvisivät kyllä, mutta jälkikäteen ajattelen, että olimme kaikki vähän ymmällämme. Elinan kuolema oli silloin liian iso jysäys yhdessä puhuttavaksi ja läpikäytäväksi. Jokainen joutui selvittämään sitä yksin.

Jos jotain olen oppinut tärkeissä ihmissuhteissani, niin sen, että läheisyyteen pitää keskittyä enemmän. Siihen pitää sijoittaa omaa henkistä voimaa eikä hajaantua ympäri maailmaa, niin kuin minä olen tehnyt.

Myöhemmin olemme puhuneet asiasta monin tunnelmin, mutta aristava seikka se on edelleen. Elinan oma henkinen kirkkaus hälventää hitaasti kuoleman mustaa varjoa.”

OPPI KOHTAAMISISTA: RAUHASSA HYVÄ TULEE

”Ainoana lapsena kasvaminen teki sen, että minun oli vaikea toimia joissakin sosiaalisissa yhteyksissä. Se vaivasi aika ankarasti ja ajoi kirjojen ääreen ja kirjoittamaan, omaan maailmaani.

Kouluaikana menin joissakin sosiaalisissa tilanteissa aivan mykäksi. En uskaltanut avata suutani, kämmenet hikosivat. Pelkäsin joutuvani kättelemään jotakuta, pahimmassa tapauksessa tyttöä. Ne olivat hirveän tuskallisia tilanteita.

Pääsin tavasta eroon vasta aikuisena, kun aloin pyöriä riennoissa isäni suvun mailla Hämeenkyrössä. Kun huomasin pärjääväni sosiaalisissa tilanteissa, tuli ehkä liikaakin yrittämistä, yliampumista. Aloin heittäytyä estottomasti, jopa kritiikittömästi, erilaisiin seurueisiin.

Vasta nyt myöhään olen löytänyt tasapainon: voin kohdata ihmisiä aivan rauhallisesti.”

OPPI KIRJAILIJOILTA: SEIKKAILUUN VOI SAMASTUA

”Olen kirjoittanut elämäkertoja useista kirjailijoista. Aikoinaan tällainen kirjailijakeskeinen lähestymistapa oli yliopistossa jopa tabu.

F. E. Sillanpää ja Mika Waltari ovat minulle läheisimmät. Oli helppo samastua Sillanpään nuoruusteoksiin, joissa maalaisylioppilas seikkailee ja löytää eroottisia kokemuksia erilaisten naisten kanssa. Niissä oli jotain sytyttävää, tunnistettavaa.

Waltari taas kuvasi tuttuja kulmia nuoruuteni Helsingistä. Luulen, että hän oli täysin onnellinen vain kirjoittaessaan. Minulla on sentään muitakin onnen aiheita.”

OPPI TAITEILIJOISTA: PAHAT LAUSEET MUISTETAAN

”Voi sanoa, että olen elänyt monissa maailmoissa: Helsingissä ja Hämeenkyrössä, yliopistolla ja teatterimaailmassa.

Näyttelijöitä pidetään kivoina ja impulsiivisina ihmisinä, mutta voivat he olla hyvin riidanhaluisiakin. Näytelmäkirjailija ei yleensä ole heidän hirveästi pitämänsä tyyppi, ja näyttelijöiden pitkä viha on minulle tuttua. Se kun yhdistyy Mimosan herkkyyteen, yksikin paha lause muistetaan.

Poppareiden maailma tuli tutuksi Katrin (Helena) kautta. Ihan kiinnostuneena seurailin sitä meininkiä, muutamien kanssa ystävystyinkin. Kirjani Lavatähti ja kirjamies jälkeen he suhtautuvat minuun tuimemmin, haluavat tietysti olla solidaarisia Katrille.”

OPPI PALJASTUSKIRJASTA: TOIMIN ÄKKIÄ JA ÄKÄISESTI

”Elina oli ensimmäinen suuri rakkauteni, aivan ihmeellinen nainen. Sekä rakastuminen Elinaan että hänen kuolemansa olivat niin syvälle iskeneitä juttuja, että minun oli pakko käsitellä ja tilittää ne teoksessani Enkeli tulessa – Elinan suljetut silmät .

Tämä Katrin juttu oli kevyempi. Minulta aina kyseltiin, olinko ajatellut kirjoittaa suhteestamme. Menin sitten kerran sanomaan, että voisihan sitä. Seurasi otsikko: Panu Rajala suunnittelee kirjaa, ja sitten soitti kustantaja, että tämähän pitää toteuttaa. Kun Katrin elämästä tuli vielä typerä musikaali ja siinä oli proffahahmo, ajattelin antaa omankin todistukseni. Että ehkä tiedän omasta elämästäni jotain itsekin.

Tein kirjan ehkä turhan äkkiä ja äkäisesti. Siitä olisi voinut tehdä paremmankin. Mutta olen saanut kirjasta myönteistäkin palautetta. Maailmalla tällaiset kirjat ovat yleisiä. Meillä on estoisempaa.”

”Pilapiirtäjä Kari sanoi, että 75 on paras ikä: silloin ihminen alkaa saada arvonantoa ympäristöltään. Sitä odotellessa.”

OPPI IÄSTÄ: AIKA ONKIN RAJALLINEN

”Kaikki ikäluokassani tekevät muistelmia. Kyllä minunkin pitäisi kirjoittaa omaelämäkerta.

Tähän saakka ikä ei ole merkinnyt minulle mitään, kaikki on ollut yhtä hurmaa. Vasta nyt, 70 vuoden paalussa, olen alkanut miettiä, mitä vielä ehdin lukea tai toteuttaa. Mitä sellaista, mitä olen aina halunnut?

Tajusin, että aika voi olla rajallinen. Tähän saakka sitä on ollut edessä vaikka kuinka paljon. Toisaalta, pilapiirtäjä Kari sanoi, että 75 on paras ikä: silloin ihminen alkaa saada arvonantoa ympäristöltään. Sitä odotellessa.

Olen nyt onnellinen mies. Joissain hetkissä ihan säpsähdän, kun ymmärrän kaiken olevan niin ideaalitilassa kuin olla voi. Sitten ajattelen, että kunhan en nyt vain onnistuisi pilaamaan tätä.”

Panu Rajala

Kirjailija, tutkija, kirjallisuuden tohtori, professori emeritus syntyi Helsingissä 27.8.1945. Asuu Helsingissä ja Hämeenkyrössä.

Naimisissa Marja Norhan kanssa vuodesta 2007. Edelliset puolisot laulaja Katri Helena ja malli, juristi Elina Ylivakeri. Kolme lasta.

Edellinen teos Virvatuli – Eino Leinon elämä (WSOY). Romaani Ilonhilaaja (Minerva) ilmestyy kesällä. Rajala on kirjoittanut libreton Sillanpää-oopperaan, joka saa kantaesityksensä Myllykolun kesäteatterissa.

Lihaa, kanaa vai kalaa? Voiko tämän vaikeampaa kysymystä esittää kasvissyöjälle – edes teoriassa?

Anssi Kela on ollut kasvissyöjänä noin 20 vuotta. Nyt hän kertoo Facebook-sivuillaan hankalasta kysymyksestä, johon joutui miettimään vastausta pitkään.

– Minulta kysyttiin hiljattain kysymys, joka päällisin puolin vaikutti helpolta, mutta johon vastaaminen oli lopulta yllättävän vaikean prosessin takana: jos minun pitäisi nyt syödä yksi annos liharuokaa, niin mitä lihaa söisin?

Vastaus löytyi perinpohjaisten kysymysten avulla. Kela kirjoittaa kysyneensä itseltään, missä tilanteissa hän on kokenut menettävänsä jotain vegetaristina ja milloin hänellä on tullut mieleen, että ei haluaisi olla kasvissyöjä?

– Olenko ollut pettynyt jossain hienossa ravintolassa, kun pöytäseurani lautasella on lojunut kallista lihaa, ja minulle on tarjoiltu jotain selvästi vähäisempää? Vai olenko tuntenut kateutta silloin, kun kaverini on mäystänyt mehevää hampurilaista, ja oman sämpyläni välissä on ollut kuiva juurespihvi, Kela sanoo miettineensä. 

”Jos pitäisi syödä yksi annos lihaa, niin tahtoisin paistaa nuotiolla makkaraa.”

– Tällaisen pohdinnan tuloksena lopullinen vastaus kirkastui minulle: jos pitäisi syödä yksi annos lihaa, niin tahtoisin paistaa nuotiolla makkaraa.

Facebook-postauksen alla fanit kysyvät jo, että millaiseen makkaraan Kela päätyisi, jos pitäisi syödä lihaa. Mutta Kela myöntää, ettei tunne makkaroita niin hyvin, että osaisi valita jonkun tietyn makkaran.

Perheen koira ja dokumentti saivat luopumaan lihasta

Nettisivuillaan Anssi Kela on kirjoittanut aiemmin, että hän suuntasi kasvislinjoille joko 1997 tai 1998. Sitä ennen hän oli kuitenkin ”intohimoinen lihansyöjä”.

– Kun tilasin Pizza Fantasian, niin neljä täytettäni olivat salami, kinkku, pekoni ja jauheliha. Minulla ei ollut kokemusta kasvisruoasta, arvelin sen olevan mautonta.

”Katsoessani koiraa silmiin aloin ihmetellä, että miksi toisia eläimiä syödään ja toisia taas paijataan.”

– Vegetarismi oli kuitenkin kiinnostanut jo jonkin aikaa. Olin salaa ajatellut, että joskus voisi ihan huvikseen kokeilla miltä tuntuisi olla syömättä lihaa. Kimmoke tähän suuntaan taisi syntyä siitä, kun perheeseen hankittiin koira: sen silmiin katsellessa aloin ihmetellä, että miksi toisia eläimiä syödään ja toisia taas paijataan.

Viimeisenä niittinä Kelan mukaan toimi dokumentti, jossa seurattiin lihan matkaa laitumella pihviksi. Se ei ollut kaunista katsottavaa, kirjoitti Kela vuonna 2009. Sen jälkeen hän alkoi kokeilla kasvissyöntiä ja koki sen sopivan elämäntyyliinsä.

Kerro oma vastauksesi, kasvissyöjä!

Mihin liharuokaan tarttuisit, jos pitäisi valita yksi?

Kerro vastauksesi ja osallistu keskusteluun alla olevassa kommentointikentässä. Kirjoita kommenttisi pinkkiä nappia painamalla.

Olet mitä syöt

Kasvissyöjä Anssi Kela vaikean valinnan edessä: Minkä liharuuan söisit, jos olisi pakko?

Aihealueeseen liittyen juuri noussut kohu suomalaisen lihantuottaja HKScanin eläintenkohtelusta on noussut skandaali --> http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708222200343599_ul.shtml En tiedä miksi ihmiset tukevat raskaalla työllä hankituilla €:llaan tällaista? Jos ei olisi kysyntää, ei olisi myöskään tarjontaa ja eläimet sekä terveytesi säästyisivät. Jos ihmiset eivät olisi laiskoja tutkimaan julkaistuja tutkimuksia liittyen terveelliseen ravintoon liittyen joita maailman huippuyliopistot...
Lue kommentti
Eläimille elämisen arvoinen elämä

Kasvissyöjä Anssi Kela vaikean valinnan edessä: Minkä liharuuan söisit, jos olisi pakko?

”Katsoessani koiraa silmiin aloin ihmetellä, että miksi toisia eläimiä syödään ja toisia taas paijataan.” Hienoa Anssi että olet avannut silmäsi epäkohdalle, kuitenkin herää kysymys että jos motiivisi on eläinten hyvinvointi, niin minkä takia syöt maitotuotteita? Jos ihmiset avaisivat silmänsä,he ymmärtäisivät että lehmiä raiskataan ja heidän lapsensa otetaan heiltä pois, monet voisivat miettiä kumpi on pahempi? Kohtelemme jo ihmisinä toinen toisiamme yhä huonommin nykypäivänä, eläimiä vielä...
Lue kommentti

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Maria Veitola sai tiukkaa kritiikkiä avauduttuaan esimiestyön rankkuudesta – näin hän vastaa saamiinsa kommentteihin

rasittava tyyppi kaikenkaikkiaan. Jaksaa hakea julkisuutta ja aina valittaa jotain. esimiehellä esimiehen työt, työntekijällä omansa. En voisi itse omia väsymyksiäni kirjoitella yleisesti julkisuuteen.. olisi pian entinen työ.... Asioita voi käsitellä muutenkin kuin nettipalstoilla.. joo paniikki häiriö.. jos oikeasti oli niin meneppä lääkäriin hakemaan apua mieluummin kuin kohdennat sen tänne nettiin..
Lue kommentti
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.