Tuuli Takalasta kohistaan nyt oopperamaailmassa. Kuvat: Mikko Nikkinen
Tuuli Takalasta kohistaan nyt oopperamaailmassa. Kuvat: Mikko Nikkinen

Suuria oopperadiivoja on maailmassa vain kourallinen kerrallaan. Kuinka nuori nainen Suomesta voi ponnistaa ylistetyksi tähdeksi isoille kansainvälisille lavoille? Tuuli Takala, 29, yrittää.

Savonlinnan tori, kesäkuu 2017. Aivan kuollutta, tihkusadetta. Pieniä merkkejä jostain paremmasta: rantakahvilan ponttoniterassilla on pehmeät sohvat ja luksuksen lupaus. Jos pinnistelee, tähän voi kuvitella lämpimän ­kesäillan ja ihmisiä ykkösissään, samppanjacoolerit pöydille, kynttilälyhtyjen valon heijastumaan Saimaan pinnasta…

Toistaiseksi torilla jyryyttävät Lemminkäisen miehet asvalttitöissä. No istuu tuossa terassilla sentään yksi oopperatähti syömässä muikkuja: sopraano Tuuli Takala, 29. Hän on yksi kesän solisteista Savonlinnan oopperajuhlilla, ja kun hän avaa suunsa ja laulaa, arviot ovat tämmöisiä:

Siron kuningatarkaunottaren ääni ponnahtaa ketterästi korkeisiin koloratuureihin ja saa jännittävän villin sävyn. (HS 18.7.2014)

Kun Tuuli itse muistelee päätymistään läpimurtorooliinsa, Taikahuilun Yön kuningattareksi, se kuulostaa paljon arkisemmalta:

– Metropolia-ammattikorkeakoulussa oli koelaulut Taikahuiluun, ja ajattelin, että Yön kuningattaren rooliin on varmasti vähemmän tunkua kuin päärooliin.

Tuuli sai roolin, sitten häntä pyydettiin Kansallisoopperaan, ja Berliiniin, ja nykyään hän tekee uraa Keski-Euroopassa.

Tänä kesänä hän on tullut Savonlinnaan laulamaan Rigoleton Gildan roolin.

Mutta mitä kaikkea siihen tarvitaan, että ihmisestä tulee oopperatähti?

1. Musikaalinen perhe ja oikeat tyypit!

Tuntikausien harjoittelua pienestä pitäen, ilottomia esiintymisiä äidin pakottamana, ei koskaan leikkiä? Sellainen lapsuus oli maailman kuuluisimmalla oopperadiivalla Maria Callaksella.

Oikeasti laulu ei vaadi omistautumista vauvaikäisestä asti: parikymppisenä ehtii vielä aloittaa. Tuulillakin oli innokas harrastajamuusikkoperhe, ja hän lauloi lapsena kuorossa ja soitti viulua. Vasta lukioikäisenä tuli mieleen tehdä musiikista ammatti. Tuuli pyrki parin kuorokaverin tavoin Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan musiikinopettajaksi.

– Pääsin yllätyksekseni pitkälle: neljännelle varasijalle! Päätin pyrkiä uudelleen seuraavana vuonna.

Tuuli satsasi pääsykokeisiin. Hän arveli jäävänsä paremmin mieleen laulamalla popin sijasta jonkin modernin kappaleen, ja siksi hän pyysi laulutunteja kuorokaverin äidiltä, oopperalaulaja Anu Komsilta. Komsi oli sitä mieltä, että Tuulin kannattaisi laulaa enemmänkin.

– Se innosti. Kyllä mä olin tiennyt, että jotain ääntä löytyy, mutta olin jännittäjä enkä mielestäni mitenkään hyvä. Oopperamusiikki ei ollut kiinnostanut siihen mennessä yhtään. Sitten se jotenkin vei mukanaan.

Komsin jälkeen on tullut vastaan monia muitakin, jotka ovat huomanneet Tuulin ja auttaneet eteenpäin: loistavia laulunopettajia kuten Ritva-Liisa Korhonen, arvostelukykyisiä tuomareita ja kivoja koelaulujen kuuntelijoita. Mutta on tullut vastaan ikäviäkin juttuja.

2. Pettymyksiä ja itseluottamusta!

Jos laulua kuuntelee oopperajuhlien yleisöstä, se kuulostaa hienolta ja helpolta. Mutta ennen kansainvälisiä estradeja nuottien äärellä on luultavasti itketty monet kyyneleet. Treenauksen palkkiona voi olla mitätöiviä kommentteja, hienojen kilpailusuoritusten jälkeen voi jäädä ilman finaalipaikkaa. Tuulikin on hakannut päätään seinään heti opiskelemaan pyrkiessään.

– Pääsin kyllä musiikkikasvatuslinjalle toisella yrittämällä, mutta solistiselta puolelta sain kolmena vuonna pakit sekä Sibelius-Akatemialta että Metropolialta.

Tyrmäykset tuntuvat inhottavilta. Nykyään Tuuli osaa jo ottaa kritiikit mieli­pideasioina, mutta parikymppisenä itsetunto oli kovilla.

– Palaute voi olla tylyä. Jos sanotaan, että ”puuttuu persoonaa”, niin mitä sille voi tehdä? Laulaja ottaa henkilökohtaisesti, jos ei kuulosta ihmisten mielestä kiinnostavalta. Eihän soitinta voi vaihtaakaan.

Tietyssä mielessä laulu on helpompi soitin kuin vaikkapa viulu. Suomalaisia huippuviulisteja ei nykyään paljon näe kansainvälisellä huipulla – Aasiasta tulee solisteja, jotka ovat treenanneet kahdeksan tuntia päivässä kolmevuotiaasta asti. Laulajat voivat aloittaa vanhempanakin, mutta kilpailu on kovaa.

Mutta niin se on kevyenkin musiikin puolella. Mietitään vaikka Saara Aaltoa, miten paljon hän on tehnyt töitä.

Niin, paljon lahjakkuutta ja enemmän työtä, eikä nousu huipulle silti ole selvää. Tarvitaan jotain vielä.

3. Sopiva persoona!

”GOOD MOORNINK!”

Taisi olla itse Rigoletto siinä, joka tuli juuri aamuharjoituksiin: jyhkeä ääni ja jympsäkkä askellus.

Tuuli laulaa Savonlinnassa tänä vuonna Gildan roolin Verdin oopperassa. Hänen näyttämöisänsä Rigoletto on isohko bulgarialainen bassobaritoni. Rigoletolla on paidan selkä hiestä märkä – oopperaa harjoitellaan Talvisalon koululla, joka on aikamoisen mäen päällä. Myöhästyä ei passaa, koska ooppera on vielä levällään ja ohjaajalla hermot kireällä.

– Harjoituksissa se menee aina niin, että aluksi on innostunut. Sitten iskee epäilys omaa tekemistä kohtaan– täähän on kamalaa scheissea! Sitten alkaa taas lämmetä. Ehkä ohjaajille tulee sama fiilis. Hyvä tästä tulee, hän on taitava, Tuuli pohtii.

Harjoitushame pitää olla, jotta rooliasun kanssa oppii liikkumaan.
Harjoitushame pitää olla, jotta rooliasun kanssa oppii liikkumaan.

Nyt pitää vain olla tarkkana ja osata omat askelmerkkinsä lavalla, ettei Sir David McVicarilla pala käämi.

– Saappaat jalkaan saappaat jalkaan NYT! karjahtaa McVicar jollekin mutta aika hyväntuulisesti.

Talvisalon koululla on menossa eräänlainen huipputähtien kansainvälinen kesätyöleiri: Rigolettossa on laulajia Ruotsista, Kosovosta, Suomesta, Bulgariasta ja Italiasta. He käyvät tauoilla hakemassa pumpputermarista kahvia ja rupattelemassa. Tunnelma on rento, mutta näyttääkö se vain siltä? Puukottavatko tähtisopraanot salaa toisiaan selkään, kun he kilpailevat ­samoista rooleista?

– Kyllä ikäviäkin juttuja kuulee: selän takana puhumista, sen tyyppistä sabotointia. Mun kohdalle ei ole osunut.

Ehkei se ole sattumaa. Oopperanjohtaja Jorma Silvasti on kuuntelemassa harjoituksia ja ehtii treenitauolla kertoa, että hän valitsee tarkoituksella rooleihin helpot tyypit. Olavinlinnassa ei voi kuulemma olla liian monta liian isoa egoa, koska harjoituksia on vähän ja olosuhteet linnassa arktisemmat kuin mihin maailmantähdet ovat tottuneet.

– Taiteilijathan ovat narsisteja, mutta täällä sen pitää pysyä hallinnassa. Jos nyt katsot tuota Tuulia, niin hän on pystynyt pitämään itsensä Takalana. Pidetty tyyppi, nöyrä taiteilija – mutta lavalla ei nöyryydestä tietoakaan. Hänessä on sitä jotain.

Jormalla on muutakin sanottavaa.

– Ja hän ei opiskellut liian pitkään! Suomessa ruvetaan aina vasta 28-vuotiaana katselemaan, riittävätkö siivet: Tuuli oli Yön kuningatar jo 25-vuotiaana.

4. Oikeita valintoja ja onnenpotkun

Jotta ura oopperalaulajana käynnistyisi, tarvitaan melkein pakosti jokin kilpailuvoitto. Tuulille se tuli täällä Savonlinnassa, Timo Mustakallio -kilpailussa vuonna 2013. Hän lauloi Yön kuningattaren aarian ja säväytti tuomariston.

Seurasi hyviä asioita: kiinnitys agentuuriin sekä hulluna työtilaisuuksia, joihin Tuuli vastasi innoissaan kyllä. Seuraavana keväänä alkoi jo valjeta, ettei tahti voi jatkua. Ei ehdi viikon sisällä konsertoimaan Eurajoella, Espoossa ja Viitasaarella ja opettelemaan välissä uusia biisejä.

– Se vuosi opetti, mitä ehtii ja jaksaa. Ja uran kannalta koko ajan tärkeämmäksi nousee se, mihin sanoo ei.

Mihin sitten? No, ei saa laulaa vääriä rooleja. Varsinkin Saksassa ollaan Tuulin mukaan tarkkoja äänialasta: jos vetäisi sekä Gildaa että Toscaa, menisi maine. Täytyy pysyä oman Fachinsa, lokeronsa, sisällä. Toisaalta ei saa fakkiutua loppuiäkseen, pitää edetä fiksusti. Jos insinöörin työura kulkee reittiä apulaissuunnittelija–projektipäällikkö–tuotantojohtaja, sopraanon ura voi olla vaikka Norina–Gilda–Donna –Anna–Tosca.

Juuri nyt Tuuli saa hyväksyviä nyökkäyksiä, jos hän laulaa nuoren naisen rooleja, jotka sopivat korkealle ­koloratuurisopraanolle. Gilda on oikein passeli.

Oopperalaulajien työhön kuuluu koelauluissa käyminen. Syyskuussa on taas tulossa yksi, johon saapuu johtajia tärkeistä taloista, muun muassa kauden 2019 roolitukset mielessään. Koelauluissa esitellään omia vahvuuksia ja piilotellaan heikkouksia, ihan kuin missä tahansa työhaastattelussa. Tuuli miettii parhaillaan koelauluvalikoimaansa. Yön kuningatar on jo pudonnut listalta.

– Se tässä on jännittävää, ettei vielä tiedä, mihin suuntaan ääni kehittyy. Pysyykö yläpää hyvänä, alkaako ääni tummua? Mielelläni minäkin tekisin vaikka Toscaa joskus, jos paketti on niin kasassa.

5. Kurinalaista elämää ja hyvät geenit

La donna e mobile, qual piuma al vento!

Elosteleva herttua, johon Gilda on retkahtanut, laulaa parhaillaan Talvisalon jumppasalissa naisen häilyvyydestä. Aaria oli yksi 1800-luvun isoimmista hiteistä. Säveltäjä Verdi kuulemma pimitti sen nuotit viimeisiin harjoituksiin asti, ettei kappale vain lähtisi kiertämään korvamatona jo ennen ensi-iltaa. Ei onnistunut! Kaikki Venetsian gondolikuskit ­vihelsivät seuraavana päivänä La donna e mobilea.

Nyt se kajahtaa harjoituksissa ja herää väistämätön kysymys: miten se voikaan kajahtaa niin kovaa?

– Niin, eikö ole makeeta! Se muakin oopperassa alkoi kiehtoa. En olisi uskonut vielä opiskeluaikana, että oma ääni riittäisi johonkin Olavinlinnaan. Sitten se vain kasvoi.

Tuuli koettaa selittää: Ääntä oppii projisoimaan. Korkeita aarioita laulamalla korkeat äänet voimistuvat, ja matalammissa rooleissa matalat. Kun tekniikka on kohdallaan, auttaa jo se, että pääsee tarpeeksi isoon ­saliin laulamaan.

Tuuli saa sen kuulostamaan helpolta, mutta vaikka tekniikan saisi haltuun, jää vielä kasa hasardeja: on toivottava, ettei tule flunssaa ennen tärkeitä esiintymisiä tai ettei sairastu johonkin, joka vaikuttaa ääneen.

Tuulilla on ollut tähän mennessä tuuria. Hänellä ei ole allergioitakaan, jotka tekevät joidenkin kollegojen kevätkaudesta yhtä tuskaa.

Äänen lisäksi ulkonäöllä on väliä. Jos laulaa pikkutytön rooleja, ei saa näyttää Wagner-tykiltä. Tuulilla on kollega, joka oli saanut suoraa palautetta: sinua on vaikea kiinnittää äänellesi sopiviin rooleihin, koska olet niin ylipainoinen.

– Tietysti hän loukkaantui, ei hän vapaaehtoisesti ole niin iso. Mutta toisaalta on ehkä hyvä, että puhutaan suoraan. Nyt hän ainakin tietää, että vika ei ole laulussa.

Oopperalaulaja on vähän kuin urheilija: elämän pitää olla kurinalaista. Mielettömät bileet voivat kuulua äänessä parin päivän päästäkin.

– Mutta en mä halua alkaa neuroottiseksi, ja tähän asti on mennyt hyvin. Mieluummin juhlin, jos on juhlat, ja olen parissa harjoituksissa sitten vähän huonompi… mutta esityksissä on pakko olla kunnossa, playback ei ole mahdollisuus.

Satunnaisen tupakoinnin hän on kuitenkin lopettanut.

6. Epävarmuuden kestämistä

Tuulin alalla ei voi oikein valita, haluaako työskennellä kotimaassa vai ulkomailla. Suomessa on vain yksi oopperatalo, eikä siellä riitä töitä monelle. Kunnianhimoisten haaveissa siintävät Keski-Euroopan oopperatalot. Tai New Yorkin Metropolitan, tai Milanon La Scala.

– Italiassa on paljonkin hienoja taloja, mutta siellä on ilmeisesti vähän satunnaisempaa sen kanssa, maksetaanko palkkaa ja milloin.

Tällä hetkellä Tuulin tukikohta on Dresdenin Semper­opera. Kiinnitys Dresdenin ’nuorisoensembleen’ kahdeksi vuodeksi oli lottovoitto. Välillä kalenterissa on vierailuja muihin oopperataloihin tai festivaaleille, kuten nyt tänne Savonlinnaan. Tuulin ura on oikeastaan niin hyvässä mallissa kuin se voi olla.

– Tietysti elämä on Saksassa aika työpainotteista: aamulla harjoitukset, illalla esitykset. Ystäväpiirikin koostuu kollegoista. Mulle tällainen sopii, mutta eivät kaikki halua elää ainaisen koti-ikävän kanssa.

Ennen vanhaan kaikissa oopperataloissa oli vakituinen henkilökunta, ensemble. Nykyään oopperalaulajat tekevät pätkätyötä vuoden tai parin sopimuksilla, tai kokonaan freelancereina. Tuuli ymmärtää systeemin olevan oopperataloille edullinen, mutta laulajalle se luo epävarmuutta. Meneehän se vielä nuorena, mutta entäs sitten, kun ikää tulee? Joskus voisi olla kiva kiinnittyä yhteen paikkaan.

Jos Tuuli käy karaokessa, hän laulaa ehkä Whitney Houstonia. “Kyllä mä yleensä saan ihan hyvät aplodit.”
Jos Tuuli käy karaokessa, hän laulaa ehkä Whitney Houstonia. “Kyllä mä yleensä saan ihan hyvät aplodit.”

Karita Mattila on kertonut, että hänelle kansainvälinen ura on tarkoittanut perheestä luopumista. Onko se niin?

– En usko, että siinä täytyy tehdä valintaa. Ehkä Mattila on äärimmäisen kunnianhimoinen, ja hänelle se on sitten varmasti ollut hyvä ratkaisu. Mutta olen seurannut huippusopraanoja: monella on pieniä lapsia urasta huolimatta.

7. Mahtavat taustajoukot

Tuulilla on salainen ase, jota ei kaikilla olekaan: Vesa. Tuulin sulhanen on ollut kuvioissa ensimmäisistä laulutunneista lähtien. Hän on tehnyt Tuulin nettisivut, auttanut markkinoinnissa ja tullut myös luvanneeksi, että voisi alkaa koti-isäksi, jos Tuulin työ niin vaatii. Elokuussa pidetään häät.

– Vesa on energiatekniikan diplomi-insinööri ja nykyään myös oopperan ystävä. Hän ymmärtää minun maailmaani ja on sillä tavalla feministi, ettei tunne oloaan uhatuksi. Hänen alallaan riittää töitä ja hyvä niin: tässähän ei tiedä, milloin minun urani hiipuu.

Siitä se sitten alkaa!

Kesän ajaksi Tuulin maailma on parkkeerannut Savonlinnaan. Se on oopperafestivaaliksi vähän eksoottinen mutta aika pidetty: monet solistit vuokraavat lähistöltä mökin ja ottavat perheen työkomennukselle mukaan. Kesäkuussa on harjoiteltu hiljaisessa kaupungissa, heinäkuussa ovat esitykset ja kylän tunnelma muuttuu kansainvälisen juhlavaksi.

Elokuussa on lomaa ja yksi koelaulu, ja syksyllä Tuuli palaa Saksaan.

Toisaalta pakka voi mennä milloin vain uusiksi: Tuuli on ensemblestä ainoa, joka sai kahden vuoden jatkosopimuksen.

– Olen tietysti tosi iloinen sopimuksesta, mutta pahoillani kavereiden puolesta. Siellä oli muita, jotka olivat kotiutuneet minua paremmin. Minulle paluu Suomeenkin olisi ollut hyvä vaihtoehto.

Kansainvälisessä urassa on muitakin nihkeitä puolia:

– Kaukosuhde on syvältä. Ja se on rankkaa, että etääntyy ystävien elämästä. En pääse kaikkien ystävien häihin, en ole tavannut heidän vauvojaan.

Mutta ei nyt jäädä nihkeilemään, sillä onhan Tuulin itsensäkin mielestä tällainen elämä jännää.

– Ja dynaamista! Ei jetsetiä, mutta uusia ihmisiä ja paikkoja. Ja laulaminen on mahtavaa – kun oikein ­onnistuu ja saa jakaa sen yleisön kanssa, on se hienoa.

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Madonna juhli viikolla syntymäpäiviään ja julkaisi sen kunniaksi kuvan koko perheestään.

Popin kuningatar Madonna, 59, jakoi perjantaina ensimmäistä kertaa koskaan yhteiskuvan kaikkien lastensa kanssa. Kuvassa Madonnan kanssa poseeraavat pojat Rocco, 17, ja David, 11, sekä tyttäret Lourdes, 20, Mercy James, 11, ja 4-vuotiaat kaksoset Estere ja Stella.

Kuva on julkaistu Madonnan syntymäpäivän kunniaksi. Hän täytti 59 vuotta 16. elokuuta. Syntymäpäiviään hän juhli Italiassa.

 

Birthday 🎉🎂🎈🇮🇹♥️

A post shared by Madonna (@madonna) on

Lourdes ja Rocco ovat Madonnan biologisia lapsia. Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Roccon isä on elokuvaohjaaja Guy Ritchie, jonka kanssa Madonna erosi vuonna 2008. David, Mercy James, Estere ja Stella ovat adoptoitu Malawista.

Madonna adoptoi Esteren ja Stellan Malawista viime helmikuussa. Alkuvuodesta prosessi tuotti ongelmia. Tyttöjen isä väitti, ettei adoptio mennyt hänelle kerrottujen suunnitelmien mukaan.

– Minulle kerrottiin alussa, että Esther ja Stella menevät asumaan rikkaan naisen luo ulkomaille, ja että hän antaa heille kunnon koulutuksen ja palauttaa heidät sitten minulle, asumaan kanssani ja auttamaan perhettäni, tyttöjen biologinen isä Adam Mwalen kertoi.

Lue lisää täältä: Madonna julkaisi iloisen videon adoptiokaksosistaan – tyttöjen isä väittää, että häntä on huijattu

Myös Madonnan aiemmat adoptiot kuohuttivat. Vuonna 2006 laulaja adoptoi Malawista Davidin ja vuonna 2009 Mercy Jamesin. Erityisesti Mercyn adoptio synnytti kritiikkiä.

Tytön äiti kuoli synnytyksessä, ja sukulaiset sijoittivat lapsen orpokotiin. Jälkikäteen isovanhemmat kuitenkin kertoivat suunnitelleensa, että olisivat ottaneet lapsen hoitaakseen, kun tämä on 6-vuotias. He syyttivät Madonnaa lapsen varastamisesta ja repimisestä juuriltaan. Alun perin he olivat hyväksyneet adoption.

Juttua muokattu 20.8. 12.35: Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Ei Guy Ritchie, kuten aiemmin jutussa kerrottiin.

”Kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle”, Cheek sanoi kutsuessaan Antin lavalle. 

Vuoden 2018 helmikuussa ensi-iltansa saava Veljeni vartija -elokuva on herättänyt runsaasti huomiota jo viime keväästä saakka. Tuolloin saatiin ensimmäisen kerran tietää, että leffassa Jare Tiihosta eli Cheekiä näyttelee Antti Holma.

Moni on pohtinut, miltä näyttelemisestä tunnettu Antti kuulostaa ja näyttää räppärinä.

No, nyt siitä on saatu esimakua. Eilen Tampereella järjestetyillä Blockfest-festivaaleilla saatiin kuulla ja nähdä ensimmäinen maistiainen Antista Cheekinä. Profeettojen festarikeikan aikana räppäri kutsui Antti lavalle esittämään kappaleensa Äärirajoille.

– Mua on jännittänyt tänään tää keikka paljon enemmän, kuin mikään keikka pitkään aikaan. Mulla on parikin syytä siihen, Cheek aloittaa Antin esittelyn.

– Osa teistä tietää, että me ollaan kuvattu tällaista Veljeni vartija -elokuvaa. Meillä on tänään tarkoitus kuvata viimeisiä kohtauksia. Sen takia mä tarviin kohta sitä Blockfest-rakkautta enemmän kuin koskaan, koska kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle eikä nähny tällaista mitä täällä on tai kokenut tällaista.

Cheek pyytää porukkaa laulamaan ja bailaamaan mukana.

Katso osa Antin esiintymisestä tästä:

Eilen illalla Antti kommentoi esiintymistään Twitter-tilillään: 

Antti nähdään valkokankaalla myös Jaren veljenä Jerenä.

– Ajattelen, että tässä leffassa on kolme roolia Jare, Jere ja Cheek. Tarkkailin Jaren tapaa olla maailmassa. Jeressä minua kiehtoo se, että rauhallinen tyyppi voi kiihtyä nollasta sataan, Antti kommentoi viime kesänä Me Naisille.

Antti julkaisi pari viikkoa sitten kuvan Mersusta, jolla ajelee elokuvan kuvausten ajan. Auton rekisteriotteessa lukee A-HOLE. ” Nuo kilvet tosin haaveena vasta”, Antti kirjoitti kuvan yhteydessä.

Juttua muokattu 20.8. klo 9.18: Muokattu kirjoitusvirhe.

Kauppias Sampo Kaulasen isä teki itsemurhan vuosi sitten. Vierellä Minttu-vaimo seurasi, miten lupsakka Sampo muuttui synkäksi. – Jos surua alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä.

Sampo Kaulasen, 38, ja Michele Murphy-Kaulasen, 37, Tampereen-kodin lattialla makaa levällään puolitäysi matkalaukku. Se kertoo tarinaa nopeista lähdöistä, ahkerasta reissaamisesta ja siitä, että jotakuta saa aina ikävöidä.

Alkukesästä Sampo vietti kuusi viikkoa Filippiinien viidakossa Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Siitä muistuttavat pukeva rusketus ja kymmenen kiloa kaventunut olemus.

Juuri nyt Sampo, Mintuksi kutsuttu Michele ja perheen nuorimmainen Rianna, 3, ovat kaikki samassa maassa ja samassa kodissa.

Tampereen lisäksi Sampolla ja Mintulla on toinen koti Äkäslompolossa Ylläksellä. Siellä sijaitsee myös perheyritys, kuulu Jounin kauppa, jota ennen Sampoa isännöivät hänen vanhempansa Anne ja Esa Kaulanen.

– Kulunut vuosi on ollut meille hirveän raskas, Sampo Kaulanen aloittaa.

”Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön.”

Keväällä 2016 koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti. Mielenterveysongelmista pitkään kärsinyt Esa Kaulanen teki itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa. Hän oli kuollessaan 62-vuotias. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä. Puoliso Anne jäi leskeksi 36 yhteisen vuoden jälkeen.

– Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön. Valtavan surun, jossa on mukana myös kiukkua ja katkeruutta, Sampo Kaulanen sanoo.

Hän on vanhempiensa ainoa lapsi.

Koko perheen suru

Uutinen tuli yllättäen, tavallisena toukokuisena tiistaina, kuten sellaiset uutiset niin usein tulevat. Minttu oli saanut tiedon ensin ja soitti Tampereelta Sampolle, joka oli auton ratissa matkalla Ylläkseltä Ouluun.

Suru-uutinen muutti kaiken hetkessä. Piti hankkiutua pohjoiseen niin pian kuin mahdollista. Minttu lensi Riannan kanssa Rovaniemelle, ja Sampo poimi heidät kyytiinsä lentoasemalta.

– Kun kohtasimme, Sampo oli täysin ilmeetön, surun jähmettämä. Vei viikkoja, ennen kuin hän pystyi millään lailla käsittelemään menetystään, Minttu muistaa.

”Alussa olin eniten huolissani äidistäni.”

Lapsille he kertoivat tapahtuneesta heti, kaunistelematta tapaa, jolla vaari oli menehtynyt. Suoruus ja rehellisyys ovat tällaisissa asioissa parasta, Sampo ja Minttu uskovat. On tärkeää, että lapsi kuulee ikävänkin totuuden vanhemmaltaan, ei ilkeänä juoruna muualta.

– Alussa olin eniten huolissani äidistäni. Mietin, miten ihmeessä hän jaksaa yksinäisyyden pitkän avioliiton jälkeen. Äiti on ihana ihminen, jolle olisin suonut onnelliset eläkepäivät yrittäjän ankaran arjen jälkeen, Sampo sanoo.

Isän kuolemasta käynnistyi perheessä uusi ajanlasku.

–  Kaikki jakautuu tästedes aikaan sitä ennen ja sen jälkeen.

Avoimuus voi auttaa

Esa Kaulanen oli sairastanut vuosikymmeniä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairaudessa vuorottelivat mania ja masennus. Maniavaiheessa kauppias tilaili ylenpalttisesti tarpeetonta tavaraa ja painoi töitä lähes yötä päivää.

Syvissä, mustissa masennusjaksoissa hän tuskin pääsi ylös sängystä ja puhui jatkuvasti itsemurhasta. Jutut muuttuivat iän karttuessa yhä levottomammiksi. Esa myös häpesi sairauttaan, mielensä särkymistä, vaikka perheenjäsenet yrittivät selittää hänelle, ettei mitään hävettävää ole. Viimeisinä vuosina kalastus ja mökillä puuhailu – asiat, jotka ennen olivat tuottaneet Esalle iloa – muuttuivat merkityksettömiksi. Ilo katosi.

– Esa puuskahti kerran, että aikoo päättää päivänsä, Minttu muistaa.

– Muille perheenjäsenille se oli jo siinä vaiheessa arkista puhetta, mutta minulle uutta. Sanoin Esalle, että älä mieti tuollaisia, olet tärkeä meille ja lapsenlapsille. Pian lapset unohtavat minut, hän totesi. En saanut häntä uskomaan muuta.

– Isän kohtalo vahvisti uskoani siihen, että vaikeistakin asioista täytyy puhua. Mielen sairauksiin ja itsemurhiin liittyvä häpeä pitäisi jo jättää menneisyyteen, Sampo painottaa.

Kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät ole katsoneet avoimuutta hyvällä silmällä. Olisi syytä pitää suu soukemmalla, Sampo on saanut kuulla. Olla jakamatta asioita, jotka tekevät kipeää ja joihin liittyy häpeän stigma.

– Jos pystyn puhumalla auttamaan edes yhtä ihmistä, olen toiminut oikein, Sampo uskoo.

Vaikeat kysymykset

Perheenjäsenen kuolemasta käynnistyi loputon vyöry käytännön asioita. Hautajaisten suunnittelu, perunkirjoitus, perheyrityksen lopullinen sukupolvenvaihdos pikakelauksella. Eikä puhettakaan, että Sampolla ja Mintulla olisi viime keväänä ollut mahdollisuus keskittyä vain niihin.

Lapset piti hoitaa, etukäteen lukkoon lyöty kesäkiertue ympäri Suomen Jounin kaupan myymäläautolla täytyi toteuttaa. Sopimukset kesätapahtumiin olivat sitovia. Elämän piti jatkua, oli mikä oli. Tien päälle Sampo lähti vain kolme päivää suru-uutisen jälkeen.

Lähes jokaisella kauppa-auton asiakkaalla läpi Suomen oli Sampolle sanottavanaan myötätunnon sana. Sosiaalisen median tempauksista ja televisiosta tuttu, leppoisa pohjoisen mies on helposti lähestyttävä hahmo. Julkkis, joka kerää ihmisiä ympärilleen missä tahansa liikkuukin ja jolle on helppo puhua myös vaikeista asioista. Moni halusi jakaa hänelle oman tarinansa läheisen menettämisestä.

Yleensä ihmisten kohtaaminen on Sampon mielestä ihan mukavaa. Surun keskellä oli toisin. Asiasta puhuminen uudelleen ja uudelleen vieraiden ihmisten kanssa oli raskasta.

– Kaikki tarkoittivat hyvää, mutta ikävä kyllä siinä tilanteessa ylenpalttinen myötätunto ei juuri auttanut. Suru on niin yksityinen asia. Parhaaksi myötäelämisen tavaksi koin kädenpuristuksen ja yksinkertaisen lauseen: otan osaa, Sampo muistaa.

Ensisokin jälkeen suruun alkoi sekoittua myös toisenlaisia tunteita. Esimerkiksi katkeruutta viranomaisia kohtaan. Kuinka itsemurha on ylipäätään mahdollinen sairaalaoloissa? Laitoksessa, jossa omainen luulee tuskaisen läheisensä olevan turvassa. Miksi mielenterveysongelmista kärsivää on niin vaikea saada hoitoon?

Kysymyksistä raskain ja suurin riippui ilmassa aina, kun perheenjäsenet kohtasivat. Miksi Esa – aviomies, isä, appiukko ja vaari – oli päätynyt ratkaisuun, joka tuotti muille niin mittaamatonta surua.

”Missä vaari on?” Rianna kyseli isoisänsä perään yhä uudelleen.

Sampo puri hammasta. Kiukku ja viha kuplivat pinnan alla.

Miten isä oli saattanut tehdä niin?

Kun kumppani suree

Minttu seurasi aviomiehensä vointia huolestuneena. Sampo sulkeutui suruunsa ja painoi töitä. Joskus hän ­alkoi yllättäen puhua isästään, mutta hiljeni nopeasti, vaikka Minttu yritti jatkaa aiheesta.

Mintulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä toinen kävi läpi. Hän menetti isänsä jo vuonna 2005 ollessaan vain 25-vuotias.

– Suruja ei voi verrata, tietenkään. Minun isäni asui Yhdysvalloissa, ja vaikka rakastin häntä, hän jäi tavallaan etäiseksi. Elimme yhteistä arkea niin vähän. Sampon isä taas oli hänelle erittäin läheinen, he asuivat vuosia Ylläksellä samassa pihapiirissä ja tekivät kaupalla yhdessä töitä. Menetys oli Sampolle valtava.

Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt alkoholia nautittuaan synkäksi ja äreäksi.

– En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Menköön, jos saa siitä iloa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

”Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan kanssa.”

Katkeruus ja kiukku, vastausta vaille jääneet kysymykset, hiipivät pintaan humalassa.

– Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

– Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan ja paikanvaihdosten kanssa. Hän saattoi alkaa yhtäkkiä ­haluta reissuun, vaikka oli vasta samana päivänä ajanut Lappiin. Vitsit alkoivat olla minulta vähissä.

Ensimmäinen muutos parempaan pilkahti perheen ­aurinkolomalla Turkissa vuoden 2016 heinäkuussa. ­Uima-altaan vesi kimalteli, lapset nauroivat, aurinko paistoi. Esasta ei puhuttu kahteen viikkoon sanaakaan.

Myöhemmin syyskuussa, Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla Espanjassa, Sampo pystyi vihdoin rentoutumaan.

– Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Siitä, mitä hänen päässään liikkuu silloin, kun paha olo valtaa. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

– Matkan jälkeen tuli jotenkin parempi olo. On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Hassut ja mukavat muistot

On vaikea määritellä, missä vaiheessa se tapahtuu. Kiukku ja katkeruus pehmenevät ja muuttavat muotoaan. ­Tilalle tulevat vähitellen lämpimät muistot ja huumori. Rakas omainen on rakas omainen, vaikka hänen tekemäänsä ratkaisua olisikin vaikea hyväksyä.

Vasta Esan kuoleman jälkeen Sampo ja Minttu ovat huomanneet, miten paljon työtä tämä teki kaupalla. ­Kätevä mies huomasi kaiken ja eleettömästi korjasi repsottavat listat ja muut pikkuviat.

Riannalle vaari jaksoi lukea loputtomasti, esimerkiksi pitkiä otteita kansalliseepos Kalevalasta.

Lasten ohella erityisen lähellä Esan sydäntä olivat Jounin kaupan yhteydessä olevan Konijänkän kotieläinpihan eläimet. Niitä hän hoiti väsymättä saksanpaimenkoiransa Urpo vierellään. Sampoa ja Minttua naurattaa vieläkin muisto kolmesataakiloisesta urossiasta, valtavasta karjusta, jonka lämpöiseen kylkeen Esa pötkähti mielellään päiväunille.

– Isän silmässä oli kyynel aina, kun joku eläimistä jouduttiin lopettamaan, Sampo muistaa.

– Esalla oli uskomaton muisti ja mahtava, sysimusta huumorintaju. Hän oli herkkä ja empaattinen ihminen, Minttu ­sanoo.

– Surullista on se, ettei Esa koskaan todella ymmärtänyt, miten paljon merkitsi lapsille. Hän elää heidän puheissaan vahvasti edelleen.

Sampokin osaa jo ajatella isänsä ratkaisua armollisemmin.

– Hän teki päätöksensä, sen mukaan meidän muiden on elettävä. Luulen, että isä näki edessään lääkkeiden ja laitosten täyttämän, toivottoman loppuelämän ja halusi muuta. Ymmärrän ja en ymmärrä sitä ajatusta.

– Tiedän, että isä rakasti meitä kaikkia. Tiedän myös, että hän oli minusta ylpeä, Sampo sanoo.

Sampo ja Minttu ovat oppineet, että kaikesta, jopa musertavasta surusta, voi mennä eteenpäin.

– Olemme yhdessä selviytyneet jo monesta liemestä. Perheenä selviydymme tästäkin.

 

Sampo Kaulanen

- 38-vuotias Jounin kaupan omistaja.

- Ensimmäisestä liitosta tytär Jenriina, 12.

- Nähdään syksyllä Nelosella yhtenä Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista.