Äitinsä vuosi sitten keuhkosyövälle menettänyt Olli Sainio on rintasyöpään sairastuneen vaimonsa Jennan tukena. – Äitini kuolemasta viisastuneena olen pystynyt välttämään aiempia virheitäni.

Olli Sainio, 28:

"Istuin isäni työpaikan kahvipöydässä viime helmikuussa, kun lääkäri soitti ja kertoi, että Jennalla on todettu syöpä. Olin osannut valmistautua uutisiin. Järkytys iski päälle vasta myöhemmin, mutta ajattelin silloin, ettei tämä tauti voi taas viedä yhtä ihmistä­ viereltäni. Äitini kuoli viime vuonna keuhkosyöpään. Mietin, rangaistaanko minua jostain.

Jenna huomasi kyhmyn rinnassaan jo vuosi sitten, mutta lääkärissä sen sanottiin olevan hyvälaatuinen. Joulukuussa hänen selkänsä kuitenkin kipeytyi pahasti.­ Voimakkaat särkylääkkeet saivat aikaan munuaistulehduksen, ja Jenna joutui tehovalvontaan sairaalaan. Silloin aloin aavistaa, ettei kyse ole pelkästä selkäkivusta. Kun Jennan syöpä löydettiin, se oli levinnyt rinnasta selkärankaan ja maksaan.

Jennalle alettiin antaa hoitoja viikon kuluttua syöpädiagnoosista, ja hän pääsi pian sairaalasta kotiin. Vaikka Jenna on voinut olla kotona, arjessamme ei ole mitään, mihin syöpä ei olisi vaikuttanut. Vaihdoin työpaikkaakin, jotta pystyn olemaan enemmän kotona.

Koska Jennan on vaikea kävellä heikon kuntonsa takia, hän kulkee vähänkin pidemmät matkat pyörätuolissa. Kotitöiden tekeminen on  Jennalle hankalaa, ja hänestä oli aluksi vaikeaa seurata vierestä, kun minä hoidan ne hänen puolestaan ja vieläpä eri tavalla kuin hän. Lapsemmekaan eivät ensin ymmärtäneet, miksei äiti vie heitä enää hammaspesulle tai voi ottaa syliin. Sen katsominen tuntui kamalalta. Olemme sanoneet äidin­ olevan kipeä, mutta emme ole halunneet antaa turhaa toivoa lupaamalla, että äiti paranee.

Toukokuussa Jennan sytostaattihoidot täytyi keskeyttää muutamaksi kuukaudeksi liian korkeiden maksa-arvojen takia. Silloin menettämisen pelko nosti päätään. Äitini hoidot lopetettiin samasta syystä, ja hän kuoli alle kuukausi sen jälkeen.

Äitini kuolemasta viisastuneena olen pystynyt välttämään aiempia virheitäni. Viime vuonna karkasin pahaa oloani töihin, mutta se ei johda mihinkään. Hieman ennen Jennan diagnoosia minulla todettiin masennus, johon olen saanut nyt apua. Avun pyytämisessä on ollut opettelemista."

Jenna ei halua kosketusta

"Syöpä on vaikuttanut myös parisuhteeseemme. Kun tapasin Jennan yhdeksän vuotta sitten, ihastuin ensimmäiseksi hänen ulkonäköönsä. Sairaus ja lääkkeet ovat muuttaneet Jennaa ulkoisesti paljon, eikä hän ole siksi halunnut, että kosken häneen. Nukumme eri sängyissä, ja läheisyys­ on kadonnut.

Välitän Jennasta samalla tavalla kuin ennenkin. Joskus olemme menneet kahdestaan elokuviin, mutta pääasiassa olen yrittänyt olla Jennan vierellä ja vain ottaa vastaan hänen turhautumisensa.

Jenna ei ole ikinä ollut hyvä näyttämään tunteitaan, mutta sairaalassa hän rupesi kirjaamaan ajatuksiaan päiväkirjaan. Sen lukeminen tuntuu pahalta, koska en oikeastaan pysty auttamaan häntä. Tuen Jennaa mahdollisimman paljon, mutten halua sääliä häntä. Sen sijaan yritän kannustaa häntä liikkumaan ja puuhailemaan omatoimisesti."

Jarrut päällä kohti tulevaa

"Elokuussa Jennan hoitoja pystyttiin jatkamaan, ja veren syöpäarvot ovat laskeneet. Jennan mieliala on kohentunut. Minäkin olen tietysti iloinen, mutta jarrut ovat koko­ ajan päällä. Lääkäri ei ole antanut tarkkaa ennustetta, joten en uskalla­ tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia.

Olen miettinyt paljon, miten selviäisin kahden lapsen kanssa yksin. Ajatus kuolemasta pelottaa, mutta joskus väsyneenä ja turhautuneena haluaisin vain päästä tästä tilanteesta eteenpäin joko terveemmän Jennan kanssa tai ilman Jennaa. Sellaisina hetkinä täytyy vain viettää päivä poissa kotiympyröistä ja koettaa ajatella jotain aivan muuta.

Sairaus kummittelee koko ajan taustalla, mutta olen sen ansiosta myös oppinut­ nauttimaan lapsiperheen arjesta. Viime viikolla teimme nuotion ja paistoimme makkaraa perheen kanssa mökillä. Se oli pieni juttu, mutta kuitenkin aika hieno hetki. Niistä pitäisi osata iloita ilman sairautta, joka laittaa asiat uuteen tärkeysjärjestykseen."

Jenna Sainio, 26:

”Syöpädiagnoosi oli aikamoinen järkytys, vaikka huomattuani kyhmyn rinnassani osasin jo tavallaan aavistaa, mistä on kyse. Suurena yllätyksenä tuli, että syöpä oli levinnyt jo selkärankaan ja maksaan asti. Tuntuu epätodelliselta, että tämä osui omalle kohdalle. Tuntui pahalta kertoa Ollille sairaudestani, koska hänen äitinsä oli kuollut syöpään vain vuotta aiemmin. Taisin itkeäkin.

Aluksi mietin, miten lapset pärjäävät, jos kuolen. Olli on kuitenkin pärjännyt heidän kanssaan vielä paremmin kuin osasin kuvitella. Kesällä kuolema oli paljon mielessäni, mutta nyt hoitojen jatkuttua olen ollut melko hyvillä mielin. Ainakin minulla on vähän lisää aikaa.

Olli on kuunnellut paljon murheitani, ja mielestäni hänkin on pystynyt näyttämään minulle tunteensa. Sairastumiseni jälkeen suhteessamme ei ole kuitenkaan ollut yhtä paljon läheisyyttä kuin ennen. Hiukseni lähtivät keväällä hoitojen takia, joten oloni ei ole ollut kovin naisellinen. Kesällä hiuksia tuli vähän takaisin, ja nyt ne ovat onneksi pysyneet päässä. Ulkonäköni muutos on ollut minulle vaikea asia, joten olen työntänyt Ollia pois luotani. Olli on silti sanonut, että olen hänelle­ sama ihminen kuin ennenkin.

Sairastaminen on ollut turhauttavaa, kun en pysty liikkumaan tai puuhastelemaan lasten kanssa yhtä paljon kuin ennen,­ mutta siihen on vain sopeuduttava. Saan lapsiltani paljon voimia jaksaa. Kun teemme jotain yhdessä perheen kanssa, sairaus jää hetkeksi taustalle."

Myös Mikko jakoi Me Naiset -lehden numerossa 41 tarinansa puolisonsa Marikan rintasyövästä. Lue juttu täältä.

Jenna ja Olli Sainio

  • Jenna, 26, ja Olli, 28, asuvat Rauman maaseudulla 4-vuotiaan poikansa ja 2-vuotiaan tyttärensä kanssa.
  • Olli on puutavara-autonkuljettaja ja Jenna vartija. He ovat olleet yhdessä yhdeksän ja puoli vuotta.
  • Jennan syöpä on levinnyt rinnasta selkärankaan ja maksaan. Hänelle annetaan tällä hetkellä sytostaattihoitoja. Ennustetta tulevaisuudesta ei ole annettu.

Räppäri ja fitnessurhelija ovat purkaneet kihlauksensa. Uniikin mukaan he haluavat elämältä eri asioita.

Räppäri Uniikki, oikealta nimeltään Dan Tolppanen, ja fitnessurheilija Eevi Teittinen eroavat. Uniikki kertoi asiasta Facebook-sivuillaan tänään tiistaina.

– Ollaan päädytty Eevin kanssa pitkän pohdinnan jälkeen siihen, ettei enää jatketa yhdessä. Tämän kesän aikana päädyimme siihen, että ollaan molemmat onnellisempia erikseen. Jotenkin ollaan kasvettu erilleen ja halutaan elämältä eri asioita. Olo on tyhjä, mutta samalla helpottunut, Uniikki kirjoittaa.

Uniikin mukaan kaksikko on erosta huolimatta hyvissä väleissä.

– Välitämme toistemme hyvinvoinnista ja toivomme, että tämän ratkaisun myötä molemmat pystyvät elämään omaa elämäänsä kuten sitä kuuluukin elää, täysiä! Me pysytään Eevin kanssa edelleen ystävinä, ja mä en toivo hänelle mitään muuta kuin kaikkea hyvää ja onnea tässä elämässä. Its all love. 

Kaksikko meni kihloihin viime elokuussa, kun Uniikki kosi Eeviä Tampereen Blockfest-festareilla. Kuva: Sanoma-arkisto/Kalle Parkkinen
Kaksikko meni kihloihin viime elokuussa, kun Uniikki kosi Eeviä Tampereen Blockfest-festareilla. Kuva: Sanoma-arkisto/Kalle Parkkinen

Myös Eevi kirjoitti erosta blogissaan, mutta postaus poistettiin myöhemmin. Erosta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.fi.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Onnekas

Se oli hyvä huomata tässä vaiheessa ettei rakkaus ole aina ikuista, vaan voi muuttua pikkuhiljaa enemmän kaveruudeksi. Ja jos molemmilla on erilaiset ajatukset elämästä, miksi yhdessäoloa enää pitkittää? Sekin on rakkautta, että uskaltaa päästää toisesta irti.. ja tunnustaa, että onnellisimpia erillään. Ei kehenkään ihmiseen pidä ripustautua.

”Työ, ystävät ja Kasimirin muisto ovat auttaneet jatkamaan elämää”, sanoi Kristiina Elstelä Me Naisten haastattelussa vuonna 2006.

Näen Kristiina Elstelän, 63, sovitussa tapaamispaikassa ennen kuin hän huomaa minut. Aamun aurinkoisessa kaupunkivilinässä tv:stä tuttu voimanainen vaikuttaa hauraalta, pieneltä ja syvälle sisäänsä kääntyneeltä.

Eikä se ole ihme. Ihme on se, että hän yleensä jaksaa lähteä ihmisten ilmoille. Ihme on myös se, että hän pystyi selviytymään suorista lähetyksistä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Ihme, että hän nytkin nousee kymmenen kertaa viikossa Uuden Iloisen Teatterin lavalle yleisöä viihdyttämään. 

On vain kuusi viikkoa siitä, kun hän sai juuri ennen suoraa tv-lähetystä tietää 25-vuotiaan Kasimir-poikansa menehtyneen junaonnettomuudessa. Suru on musertavin, jonka vanhempana voi kohdata, mutta silti Kristiina on halunnut hoitaa kaikki työnsä sovitusti. 

Kristiinasta huokuva voima ei  jäänyt yleisöltä eikä myöskään Me Naiset -lehden lukijoilta huomaamatta. Lehtemme Vuoden Mimmi -äänestyksessä hän sai selvän enemmistön äänistä ennen presidentti Tarja Halosta ja nyrkkeilijä Eva Wahlströmiä. Hän oli myös ainoa ehdokkaistamme, jonka kohdalla lukijat halusivat niin runsaasti, spontaanisti ja vilpittömästi perustella valintaansa:

”Vuoden Mimmi on ehdottomasti Kristiina Elstelä. Mikä rohkeus ja sinnikkyys naisesta huokuu. Suoriutui loistavasti tanssikisasta, vaikka oli kokenut suruista suurimman. Erinomainen, kunnioitusta ansaitseva näyttelijä. Elämään suurella tunteella, mutta jalat maassa suhtautuva tosinainen. Herkkä, mutta vahva tulkitsija. Osoitti tanssikisassa, että vanhempikin ihminen voi pärjätä ”kauniiden ja rohkeiden” joukossa.”

Arkeni on selviytymistä

Kristiina Elstelä on saamastaan huomionosoituksesta iloinen ja hämmentynyt. 

– En oikein voi vieläkään käsittää tätä. Mieleen tulee vain, miten suuri voima on television voima, hän pohtii hiljaa. 

Hän juo vähän kahvia, maistaa pikkuleipää ja toteaa nukkuneensa viimekin yönä vain muutaman tunnin. Hän on muutenkin huono nukkumaan, mutta erityisesti nyt, kun unen tuomaa unohduksen suojaa kaipaisi, sitä ei tule.

”Puhuminen helpottaa.”

– Nousen varhain ja sitten köpöttelen ympäriinsä ja käperryn sohvan nurkkaan.Vointini on aika hatara ja arkeni pelkkää selviytymistä. Tuijotan televisiota sitä näkemättä. En mielelläni liiku vieraiden ihmisten joukossa tai osallistu ensi-iltajuhliin. Tarvitsen ympärilleni tuttuja, turvallisia ihmisiä.

Niitä ovat vaikkapa näyttelijätoveri Ursula Salo, joka pitää huolta Kristiinan syömisistä ja siivouksista, muusikkoystävä Jussi Tuurna tai Puntti Valtonen, joka valvoo, ettei Kristiina unohda vitamiineja.

–  Apu, jota olen ystäviltäni saanut, on konkreettista. Kun ei ole sanoja, on tekoja, ystäväni sanovat. Välillä kyllä puhutaankin ja muistellaan hauskojakin muistoja. Puhuminen helpottaa, jos kohdalle sattuu oikea hetki ja oikea ihminen. 

Ystäviensä lisäksi Kristiina on saanut tukea tuntemattomilta ihmisiltä, jotka ovat halunneet lähettää hänelle kirjoja, kukkia, lohduttavia sanoja.

Työ tuo unohduksen

Yleisö on ihmetellyt, kuinka Kristiina jaksoi tanssiohjelman suorat lähetykset loppuun asti, mutta hän itse kääntää asian toisinpäin.

– Työn tekeminen on tuntunut oikealta ja helpoimmalta tavalta jatkaa elämää. Työ suo unohduksen, sillä se vaatii kaiken energian ja edellyttää omien yksityisasioiden ja tunteiden siirtämistä syrjään. 

Taustalla on myös vahva näyttelijän moraali, joka on jo lapsuudessa teatteriperheen tyttärenä opittu.

– Äidilläni oli tapana sanoa, että näyttelijän on osattava kertoa omasta kuolemastaankin etukäteen, etteivät näytökset häiriinny. Lapsena ihmettelin, miten sitä ehtisi, jos kuolisi äkillisesti vaikka junan alle, hän hymähtää.

”Minulle tuli välittömästi voimakas tunne siitä, että Kasi oli läsnä ja lähellä.”

Hänen molemmat vanhempansa ovat menehtyneet kesken esityksiensä. Ja nekin näytelmät vietiin loppuun asti. Siksi tilanne oli traagisuudessaan tuttu, kun Kristiina sai kaksi tuntia ennen kolmannen lähetyksen alkamista poikaansa koskevan suruviestin.

– Minulle tuli välittömästi voimakas tunne siitä, että Kasi oli läsnä ja lähellä. Oikein kuulin, kuinka hän sanoi ”Tsemppiä äiti” ja kannusti jatkamaan. Mutta kun hetki koitti, vaikealta esiintyminen tuntui. Tyttäreni Hanna on nauhoittanut kaikki lähetykset – en muista niistä mitään – mutta vielä en ole voinut niitä katsoa enkä arvioida omaa suoritustani. Olin varma, että tipahdan siinä vaiheessa, enkä ajatellut, että harjoitukset ja ohjelmanteko tulisivat jatkumaan niin pitkälle.

Muistot lohduttavat

Kristiina katselee ikkunasta ulos aurinkoiseen, herkän vihreään maisemaan. Alkavaa kukoistusta on vaikea kestää, niin vahvasti Kasimir kuului aurinkoon ja kevääseen.

– Aurinko paistaa ja surettaa, ettei hän ole sitä kokemassa. Kasimir oli aurinkopoika. Hyväntuulinen, oikeamielinen, rauhantekijä. Hän sovitteli ja ymmärsi, eikä varmaan kenelläkään ole hänestä pahaa sanottavaa. Meillä oli poikkeuksellisen läheinen suhde. Minua hän kannusti aina tekemisissäni. Kun näyttelijä jokaista roolia tehdessään aina aloittaa alusta ja käy läpi samat epävarmuuden tunteet, hän lohdutti: hyvin se menee.  

– Jokainen päivä hänen kanssaan oli ilo – jopa pyykinpesu, vaikka olimmekin juuri ostamassa hänelle omaa pesukonetta,  Kristiina kertoo.

”Minua lohduttaa se, että Kasimir on, vaikka häntä ei voi nähdä.”

Vaikeimmankin vastoinkäymisen keskellä ihmisellä on pyrkimys tarttua oljenkorteen, joka auttaa selviytymään. Kristiina sanoo, että hän on jo nyt löytänyt lohtua.

– Minua lohduttaa se, että Kasimir on, vaikka häntä ei voi nähdä. Kasimir jätti energiastaan niin paljon. Pystyn jo ottamaan hänen valokuvansa käteeni, katsomaan hänen tuttua hymyään ja olemaan kiitollinen jokaisesta muistosta. Siitä, että hän on ollut olemassa. Vaistoni sanoo, että jotakin on myös kuoleman jälkeen. Eihän ihmisen sielu mihinkään katoa.

Missä on jaksamisen raja? Sitä Kristiina ei tiedä. 

– Vielä elämässäni ei ole ollut mitään, mikä ei olisi ollut kestettävissä. Kaikki vastoinkäymiset ovat opettaneet arvostamaan elämää. Kai minä sitten olen selviytyjä, hän sanoo urhoollisesti.

Kaksi unelmaa toteutui

Suruviesti katkaisi poikkeuksellisen mielenkiintoisen, työteliään ja onnellisen jakson Kristiinan elämässä. Keväällä toteutui kaksi hänen unelmaansa, joista hän oli haaveillut pitkään.

– Nuorena ihailin Fred Astairea ja haaveilin loistavasta tanssipartnerista rinnallani. Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sain toteuttaa tätä puolta itsessäni. Tanssiparistani Marko Keräsestä löysin ikäerosta huolimatta sukulaissielun, jonka kanssa ystävyys ja yhteistyökin jatkuu.

Ohjelman myötä Kristiina sai ihailijoita laidasta laitaan. Pienimmät kyselevät: koska se mummo taas tanssii? Kuusivuotias Joonas lähetti lisäksi kiiltokuvin koristellun kortin: Palkitsen sinut kukilla! Olet maailman paras tanssija!     

Ja Kristiina alkaakin huolehtia, että pojalle pitää muistaa vastata.

Kevään toinen mieluisa asia oli kutsu UIT:n näyttämölle

– Olin odottanut sitä kutsua pitkään. Isäni Ossi Elstelä perusti aikoinaan Iloisen teatterin, josta tuli myöhemmin Punainen Mylly. Olen aina toivonut, että saisin esiintyä nykyaikaisessa revyyteatterissa. Kokemus on ollut  positiivinen, vaikka tässä elämäntilanteessa joudunkin miettimään, miten minä vaikutan työyhteisöön, tuonko siihen jonkin surun varjon.

Mutta työtoverit niin kuin yleisökin on ottanut Kristiinan lämpimästi ja luontevasti vastaan. Se on tuntunut hyvältä, sillä surevaan ihmiseen ei Kristiinan mielestään pidä suhtautua ainakaan säälivästi.

”Oli aivan selvää, että minusta tulee näyttelijä. Isä opasti minua ammattiin.”

Isän oma teatteri, Punainen Mylly, oli Kristiinan teatterikoulu.

18-vuotiaana hän jätti oppikoulun kesken suivaannuttuaan kahteen neloseen, jotka merkitsivät luokalle jääntiä. Hän hyppäsi samaan bussiin isänsä ja muiden teatterilaisten kanssa ja kiersi sen mukana Suomen joka kolkan. Hän tanssi, lauloi, näytteli ja viihdytti yleisöä ja oppi samalla ammatista sen, mitä tulisi myöhemmin tarvitsemaan.  

Glamour oli kaukana niistä kiertueista. Kerran Sallassa oli niin kova pakkanen, että yleisö oli kerääntynyt kaminan ympärille ja Kristiina sai hädin tuskin kohmeiset jäsenensä  taipumaan tanssiin. Pitkät ajomatkat Kristiina istui ja virkkasi pipoja – yhä rakas harrastus.

– Oli aivan selvää, että minusta tulee näyttelijä. Isä opasti minua ammattiin ja hänellä oli tapana sanoa: täytyy tietää tai kysyä, ei saa luulla. Kiertäessämme opin tuntemaan isäänikin vähän paremmin. Lapsuudessani hän oli koko ajan tien päällä ja kotona lähinnä jouluisin, Kristiina kertoo.

Myös Kristiinan äiti, Irja Elstelä oli näyttelijä. Vanhempiensa jalanjäljillä ovat seuranneet Kristiinan lisäksi hänen sisarensa Riitta ja veljensä Esko, joka on ohjaaja ja kääntäjä.

Teatterin sekatyöläinen

Uransa aikana Kristiina on näytellyt useissa teattereissa ympäri Suomen, muun muassa Kuopiossa,  jossa hän tapasi ex-miehensä, ohjaaja Jotaarkka Pennasen. Pari muutti pian Turkuun, jossa Kasimirkin syntyi. Viimeiset 20 vuotta hän on näytellyt Helsingin Kaupunginteatterissa, josta on nyt virkavapaalla.

Kristiina on esittänyt nuorena vanhojen rooleja, eläkeiän kynnyksellä lasten rooleja, laulanut Edith Piafina, tehnyt elokuvia ja tv-sarjoja. Hänet tunnetaan kabaree- ja musikaalilaulajana ja hän on tehnyt kaikkia mahdollisia tyylilajeja: komedioita, tragedioita, musikaaleja, farsseja. 

Viime syksynä hän sai Ida Aalberg  -näyttelijäpalkinnon elämäntyöstään ja monipuolisuudestaan: ”Hän näyttelee, tanssii ja laulaa. Hän vakuuttaa sekä kuningattarena että kansanämmänä”, perusteluissa sanottiin. 

Tuonkin palkinnon Kristiina Elstelä otti vastaan hämmentyneenä. 

– En olisi ikinä uskonut, että minua noin arvostetaan, kun pidän itseäni tämmöisenä teatterin sekatyöläisenä. Asenteeni ammattiini on aina ollut se, etten erottele töitäni. Viihde, draama, tanssi ja laulu – kaikki on kiinnostavaa, kunhan se tehdään hyvin ja tosissaan. Kaikki mielenkiintoinen on mielekästä ja mielekästä on se, mikä koskettaa ihmisiä.

Kristiinan mielestä hänen tehtävänsä näyttelijänä on kohottaa ihminen tajuamaan oman elämänsä arvo. Tuoda lohdutusta ja iloa. Pitää huolta siitä, etteivät ihmiset tylsisty.

Kristiina ei ole koskaan päästänyt itseään helpolla minkään roolin kanssa.

– Totuus, pienikin, täytyy aina löytyä itsestä. Roolin rakentamista voi kuvailla riippusillaksi. Sen pitää olla ehjä, sillä jos se katkeaa keskeltä, ei ole pohjaa, joka kannattelee ja vie eteenpäin.

Ujolla on aikaa ihmetellä

Kristiina tunnustautuu ujoksi ihmiseksi, niin kuin monet näyttelijät.

– Mutta on hyödyksi olla tarkkailija, tehdä havaintoja. Ujolla ja hiljaisella on aikaa nähdä, kuunnella ja ihmetellä. Näyttämölle meitä ujoja vetää se, että meillä on niin paljon sanottavaa. Koska olemme tarkkailijoita, emme analysoijia, saamme viisaampien ihmisten tekstien kautta ulos jotakin, minkä on kokenut ja ymmärtänyt. 

”Vanheneminen ei pelota, eikä minulla ole mitään tarvetta pitää kiinni nuoruudesta.”

Kristiina pyrkii kaikin tavoin välttämään leipääntymistä ammatissa, jota hän on tehnyt  yli 45 vuotta.

– Oli kyseessä kuinka pieni rooli tahansa, se jokin siitä pitää löytää ja kipinä saada syttymään. 

Kristiina ei myöskään lähde marisemaan vanhenevien naisten roolien vähyydestä. Hänelle töitä onkin riittänyt. Esimerkiksi viime syksynä hän teki Kaupunginteatterissa yhden mielestään haastavimmista rooleistaan näytelmässä Oscar ja Mamma Roosa. Siinä hänellä oli monologimuotoinen  kaksoisrooli sekä Mamma Roosana että pienenä syöpään kuolevana Oscar-poikana.

– Näyttelin ihmisen elinkaaren lapsesta 100-vuotiaaksi. Oli haastavaa löytää nuoruuden viattomuus ja se, kuinka ihminen elämän myötä kuormittuu.

– Vanheneminen ei pelota, eikä minulla ole mitään tarvetta pitää kiinni nuoruudesta – elämästä ja erityisesti elämänhalusta kylläkin, Kristiina sanoo.

Hänellä ei ole aikomustakaan jäädä eläkkeelle. Teossa on Matti Ijäksen koulumaailmaan sijoittuva elokuva, jossa hän näyttelee Sulevi Peltolan kanssa. Syyskuussa saa ensi-iltansa Teatteri Kehä III:ssa neljän hengen musikaali Kaipaus, jonka tekstit on tehnyt Ilpo Tiihonen ja musiikin Jukka Linkola. Syksyllä tv:stä  tulee ihmissuhteista kertova minisarja, jossa hän esittää 60-vuotiasta naista ja Lorenz Backman 30-vuotiasta miestä. Vireillä on muutama muukin hanke, joita Kristiina vielä harkitsee. Yhteisille tanssikeikoille häntä ja Markoa on jo pyydetty.

”Mistäkö unelmoin? Siitä, että jaksaisin ja saisin riemun tekemästäni.”

UIT jatkuu juhannukseen asti.  Sen jälkeen Kristiina suuntaa Kuusankoskelle mökilleen, josta hän on rakentanut oikean huvikummun.

– Löysin paikan kymmenen vuotta sitten ja ihastuin sen viisitasoiseen kalliotonttiin.

Siellä Kristiinalla on monenlaisia projekteja. Viimeksi hän rakensi Pörhö-kissalleen omaa mökkiään jäljittelevän kaksikerroksisen asumuksen.

– Lopputulos oli kuitenkin outo, mutta Pörhö hyväksyi sen ja loikoilee nyt mielellään mökkinsä terassilla.

Vapaa-ajallaan Kristiina hoitaa omenapuitaan ja kukkiaan, nikkaroi jotakin pientä sekä mööbleeraa eli vaihtelee huonekalujen järjestystä, sillä oikean huonekalun pitää olla oikeassa paikassa. Ja sen suhteen mieli muuttuu usein.

Kesällä tulevat perinteiset kesävieraat, esimerkiksi Mikko Roiha, jonka kanssa Kristiina kutoo sukkia.

Työ, ystävät, luonto ja rakas Pörhö- kissa – joka naapurin kanssa jaetun yhteishuoltajuuden jälkeen on nyt Kristiinan adoptoima – ovat niitä asioita, jotka pitävät hänet elämässä kiinni.

– Mistäkö unelmoin? Mielekkäästä työstä ja omasta ajasta sopivassa suhteessa. Siitä, että jaksaisin ja saisin riemun tekemästäni.

Kristiina asettuu kuvattavaksi. Hän poimii korvan taakse koristeomenapuun kukan ja taipuu hymyilemäänkin. Hän tekee sen niin kuin ammattilainen tekee yleisönsä, teidän tähden.

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 22/2006.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Kristiina Elstelä

– s. 10.1.1943 Helsingissä.

– Teatteri- ja elokuvanäyttelijä, joka on esiintynyt monissa tv-sarjoissa, kuten Älywapaa palokunta, Kaverille ei jätetä ja Akkaa päälle, Siivotaan, siivotaan. 

– Naimisissa teatteriohjaaja Jotaarkka Pennasen kanssa vuosina 1979–95. Nuoruuden liitostaan hänellä on Hanna-tytär, joka työskentelee teatterin arkistossa.

– Kiinnityksiä muun muassa Raumalla, Porissa, Oulussa, Kuopiossa ja Turussa sekä Helsingin kaupunginteatterissa vuodesta 1985 lähtien.

– Tunnetuimmat roolit: Eliza My fair Ladyssä, Donna Rosita Lorcan näytelmässä Donna Rosita ja kukkien kieli, Kyllikki Jussi Kylätaskun näytelmässä Runar ja Kyllikki. Homsantuu Minna Canthin näytelmässä Työmiehen vaimo. Edith Piafin rooli näytelmässä Piaf – pikku varpunen. 

– Helsingin kaupunginteatterissa hän on ollut mukana musikaaleissa Cats, Oopperan kummitus, Les Miserables, Cabaret ja Tuhkimo.
Puheteatterin puolella mukana muun muassa näytelmissä Berananda Alban talo, Platoniov, Kissaleikki ja nimiroolit näytelmässä Äiti peloton sekä Oscar ja Mamma Roosa.

– Elstelälle myönnettiin Pro Finlandia palkinto vuonna 1998. Thalia-palkinnon hän sai 1982 ja  Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon 2005.

Voittajien on helppo hymyillä – ja se näkyy myös näistä kuvista.

Islanti yllätti maanantaina, kun se voitti Englannin 2–1 ja pääsi jalkapallon EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. Pelaajat ovat koko ajan korostaneet, että he ovat joukkue, mutta silti sankareiksi nousivat tietenkin maalintekijät Ragnar Sigurðsson, 30, ja Kolbeinn Sigþórsson, 26, joille Islannin lehdistö on antanut lempinimet Raggi ja Kolli.

Jos missasit ottelun, fiilistele islantilaisten riemua näistä kuvista!

Islannin toisen maalin tekijä Kolbeinn "Kolli" Sigþórsson riensi heti pelin jälkeen katsomoon tyttärensä onniteltavaksi ja vei tämän kentälle juhlistamaan voittoa.
Islannin toisen maalin tekijä Kolbeinn "Kolli" Sigþórsson riensi heti pelin jälkeen katsomoon tyttärensä onniteltavaksi ja vei tämän kentälle juhlistamaan voittoa.

Myös Kollin puoliso sai suukon pelin jälkeen.
Myös Kollin puoliso sai suukon pelin jälkeen.

Ragnar "Raggi" Sigurðsson onnistui maanantaina lähes kaikessa.
Ragnar "Raggi" Sigurðsson onnistui maanantaina lähes kaikessa.

Tässä Raggi yritti saksipotkua hankalasta paikasta.
Tässä Raggi yritti saksipotkua hankalasta paikasta.

Raggi esti Englannin mahdollisen maalin ja sai nappulat kasvoihinsa.
Raggi esti Englannin mahdollisen maalin ja sai nappulat kasvoihinsa.

Pelipaita sai lähteä, kun kapteeni Aron Gunnarsson fiilisteli voittoa.
Pelipaita sai lähteä, kun kapteeni Aron Gunnarsson fiilisteli voittoa.

Aron Gunnarsson muisti kiittää myös faneja.
Aron Gunnarsson muisti kiittää myös faneja.

Koko joukkue huudatti fanejaan voiton jälkeen.
Koko joukkue huudatti fanejaan voiton jälkeen.

Maalivahti Hannes Thor Halldórsson on ammatiltaan elokuvaohjaaja. Hän ohjasi vuonna 2012 Islannin Euroviisu-biisin musiikkivideon.
Maalivahti Hannes Thor Halldórsson on ammatiltaan elokuvaohjaaja. Hän ohjasi vuonna 2012 Islannin Euroviisu-biisin musiikkivideon.

Valmentaja Birkir Bjarnason (oik.) on siviiliammatiltaan hammaslääkäri. Vierellä Birkir Bjarnason.
Valmentaja Birkir Bjarnason (oik.) on siviiliammatiltaan hammaslääkäri. Vierellä Birkir Bjarnason.

Voittajien on helppo hymyillä.
Voittajien on helppo hymyillä.

Lue myös: Sami Kuronen ja Birkir Bjarnason ovat kuin kaksi marjaa.

Vierailija

Pitäisiköhän toimituksen tarkistaa tietojen paikkaansa pitävyys. Ei täällä Islannissa ole tänään ollut mikään kansallinen vapaapäivä, vaan ihan normaali työpäivä...

"Islannissa on tänään kansallinen vapaapäivä futismenestyksen takia."

Sami Kuronen latasi Instagram-tililleen ajankohtaisen kuvan.

Sosiaalinen media on täyttynyt hämmästelyistä ja onnitteluista Islannin maanantai-iltaisen pelin jälkeen. Islanti otti voiton Englannista jalkapallon EM-kisoissa ja lähetti suosikkijoukkueen kotiin.

Juontaja Sami Kuronen julkaisi myös Instagramissa ja Facebookissa kuvan aiheeseen liittyen.

– Onnea Islanti, hän kirjoittaa kuvatekstissä.

Mukaan hän on lisännyt muun muassa tunnuksen #kuinkaksimarjaa. Kuvassa olevat henkilöt voisivat olla hyvinkin sukua toisilleen.

Lue myös! Suosikkijuontaja Sami Kuronen avautui menneisyydestään mallina: ”Milanosta ei soiteltu”

 

Onnea Islanti🤘🏻#emfutis #euro2016 #football #iceland #birkirbjarnason #kuinkaksimarjaa #brexit @birkirbjarnason

Kuva, jonka Sami Kuronen (@samikuronen) julkaisi

Jos et näe kuvaa yllä, voit katsoa sen täällä.

 

Oman kuvansa viereen Kuronen on liittänyt islantilaisen jalkapalloilijan Birkir Bjarnasonin kuvan. Miehillä näkyy olevan paljon yhteistä hiustyylin lisäksi: molemmilla on muun muassa hammasrivistön paljastava hymy sekä edessään mikrofoni.

”Vielä kun sulle kasvaisi parta.”

Sama kuvapari löytyy myös Kurosen Facebook-sivulta. Siellä tarkkasilmäinen käyttäjä on löytänyt ainakin yhden eron:

– Vielä kun sulle kasvaisi parta, mainitsee yksi Facebook-kommentoija.

Birkir Bjarnason kuvattuna maanantaisessa Islanti–Englanti-ottelussa. Kuva: Reuters
Birkir Bjarnason kuvattuna maanantaisessa Islanti–Englanti-ottelussa. Kuva: Reuters

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.