"Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi"

Vuoden 2009 haastattelussa Antti Reini pohti yksinäisyyden tuntojaan, perheasioita ja itseään näyttelijänä.

Kun Antti Reinin, 45, tuikeat kasvot tärähtävät valkokankaalle,
ei tulisi mieleenkään käydä ryppyilemään. Miehen rooliminät
ovat lähes poikkeuksetta päivänvalon tuolla puolen hääräileviä hämärämiehiä, joiden puuhat saavat katsojan pohtimaan moraalin rajoja.

Päivänvalossa Antti itse ei vaikuta kovin pahikselta. Kapinallisuudesta kielivät vain prätkäbuutsit ja pitkäksi venähtänyt ponnari, mutta kuuluisaa renttukarismaa

pehmentävät olalle heitetty läppärilaukku, nenälle lykätyt lukulasit ja kasvoilla vilahtava ilkikurinen virne.

Antti on tottunut epäsäännölliseen elämään ja tehnyt melkein aina näyttelijäntyön ohella myös erilaisia hanttihommia.

– Duuneja tulee ja menee, mikään ei ole varmaa, ennen kuin
kamera käy. Näyttelijän duuni on hienoa, koska se on liikkuvaa ja pääsee matkustamaan myös ulkomailla. Siihen liittyy irrallisuuden ja vapauden tunne, Antti sanoo.

Avonainen perhe

”Minulla on kolme hienoa ja kaunista tyttöä: Verna, 12, Saga, 10, ja Moona, 3. Tyttäret asuvat äitiensä luona, ja vietän heidän kanssaan aikaa silloin kun sovitaan. Asiat ovat sen suhteen lutviutuneet eksien kanssa ihan ok. Mieluummin hyvin toimiva avonaisempi perhe kuin tulehtunut ydinperhe.

Itse kasvoin Helsingin Kalliossa ja vietin idyllisen villiä kaupunkilaislapsuutta: ratapihoilla leikkimistä, ratikalla matkustamista, kolttosia frendien ja pikkubroidin kanssa. Äiti työskenteli ravintolaalalla ja isä rautateillä. Heillä oli vaihtelevat työajat, ja olin paljon hoidossa isoisän luona. Vaikka sain tulla ja mennä vapaasti, Kalliossa oli turvallinen meininki, sillä kaikki pitivät huolta toisistaan. Läheisimmän frendini olen tuntenut
ihan lapsuudesta.

Isoisä oli minulle erittäin tärkeä. Hän opetti elämänarvot ja
painotti hyvän ihmisyyden merkitystä. Pitäisi pyrkiä elämään niin, että on rehellinen itselleen ja sitä kautta muille. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, miten tärkeä oppi se oli, ja pyrkinyt toteuttamaan sitä oikeasti. Välillä olen onnistunut, välillä en.
Tyttärieni kanssa olen koettanut olla mahdollisimman minä.
Skidit ovat saaneet syödä kuralätäköstä ja liata vaatteensa, mutta silti heillä on rajat, että he voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Myös mielikuvituksen tukeminen on tärkeää.
Ei se ole kiinni lelun arvosta: lapset tekevät lelun vaikka  tiskirätistä.

Olen pyrkinyt välttämään sitä, että lasten kalenterit olisivat
täynnä tuputettuja harrastuksia. Minulle ei lapsena tyrkytetty
tekemistä. Urheilin ja pelasin jalkapalloa, mutta isoin juttu oli musiikki. Suvussa oli musikaalista verta, isoisä soitti haitaria ja faija puhaltimia. Isoisän kanssa kävimme rokkikonserteissa, ja hän antoi minulle rummut 11-vuotiaana. Opin nopeasti soittamaan.

Samassa korttelissa asui vanhempia frendejä, jotka opettivat
meitä nuorempia kuuntelemaan hyvää musaa. Pidimme  levyraateja ja haaveilimme rocktähteydestä.
Soittaminen oli enemmän itseilmaisua, en tehnyt sitä  esiintymisinnon vuoksi. Sama juttu pätee nyt näyttelijän työssä.

Murrosiässä tunsin oloni rumaksi ja epävarmaksikin, enkä
tyttöjen seurassa uskaltanut olla rocktähteä. Kävin poikakoulua
400 kundin kanssa, ja mimmit olivat mystisiä olentoja, kun niitä
ei joka päivä edes nähnyt.

Levoton Ruotsissa

En ole opiskellut näyttelemistä virallisesti päivääkään, vaan olen
oppinut työni tekemällä. Teatterikorkeaan pyrin kerran, mutta tie tyssäsi toiseen vaiheeseen. Auktoriteettikammo on seurannut alakoulusta asti. Olen aina kyseenalaistanut ja ollut kova väittelemään, enkä viihtynyt koulussa ollenkaan. Kun oppivelvollisuus tuli täyteen, lopetin koulut.

Parikymppisenä tienasin elantoani – huonosti – soittamalla
rumpuja bändeissä. Kun Helsinki alkoi käydä pieneksi, lähdin
Tukholmaan seikkailemaan. Asustelin siellä sun täällä, vuokrakämpissä ja muiden nurkissa, soittelin yöt ja tein hanttihommia päivisin, kun oli pakko. Tukholmassa tuli elettyä rokkenroll- elämää ja kokeiltua kaikenlaista. Meno oli rankkaa.
Sellainen elämä vaatii veronsa.

Tietynlainen levottomuus ja omien rajojen etsintä on vaivannut
minua lapsesta asti. Olen kokeillut kaikenlaisia juttuja. En tiedä,
olenko nyt vanhempanakaan päässyt rajojen etsimisestä, ehkä se on vain muuttanut muotoaan. Ennen kiksit tulivat vain ääripäistä. Nyt olen huomannut, että välissäkin on jotain. Mutta kyllä kova vauhti on aina kova vauhti. Siksi kai rakastan moottoripyöräilyäkin.

Palasin Ruotsista Helsinkiin 24- vuotiaana. Olin aika loppu ja
tunnekylmä, eikä elämässä ollut suuntaa. Latailin pattereita ja ajattelin, että näytteleminen voisi olla sellainen juttu, jolla saisin itseäni auki. Ajauduin harrastajateattereihin, ja näyttelemisestä
tuli hyvää terapiaa.

Oikeassa paikassa

En tiedä, olenko näyttelijänä kovin lahjakas, sen saavat muut
arvioida. Olen kai ollut joskus oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin kuin ekan elokuvani Il Capitanonkin kanssa tapahtui. Sen koekuvauksiin menin lehti-ilmoituksen perusteella. Olin silloin 25. Leffamaailma oli mulle uutta ja hämmentävää. Näyttelin kolmoismurhaajan roolin ihan vaistonvaraisesti ja löin 150 prossaa tiskiin koko ajan. Tein roolia niin tosissani, että se uuvutti henkisesti täysin.

Kun leffa palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla, käyttäydyin ylimielisesti, en mennyt tilaisuuksiin ja haistatin toimittajilla paskat. Olin shokissa. Toisaalta nautin huomiosta, toisaalta halusin vain päästä pois parrasvaloista. Tuo elokuva oli kuitenkin merkittävä juttu elämässäni. Tuntui, että aukesi mahdollisuus löytää elämään sisältöä. En kuitenkaan ajatellut, että nyt musta tulee näyttelijä. Kesti pari vuotta, ennen kuin sain seuraavat duunit. Sen jälkeen leffa- ja tv-töitä on tipahdellut tasaisesti, välillä enemmän, välillä vähemmän. Kun näyttelijänduuneja ei ole ollut, olen elättänyt itseni  remppahommilla, maalannut seiniä ja ollut putkimiehenä. Työn statuksella ei ole mitään merkitystä – jostain ne leivänpäällykset pitää saada. Kaikki duunit, joita olen tehnyt, olen pystynyt muokkaamaan itselleni mielenkiintoisiksi ja yrittänyt oppia niistä jotain.

En kauheasti suunnittele tulevaisuutta, eikä minulla ole  ihmeellisiä ammatillisia haaveita. Tietysti toivon, että pystyn hankkimaan ruokaa jääkaappiin. Tärkeämpää kuitenkin on, että pystyn kehittymään ihmisenä ja voimaan henkisesti ja fyysisesti paremmin. Nuorempana ajattelin, että kun olen tehnyt yli 50 leffaa, voin kutsua itseäni näyttelijäksi. Nyt olen tehnyt sen verran, enkä vieläkään sano olevani näyttelijä. En oikein tiedä, mitä näytteleminen on. Yritän vain ymmärtää ohjaajien visioita
ja toteuttaa niitä parhaani mukaan. Hyvä näyttelijä ei esitä itkemistä vaan saa minut itkemään.

Roolini ovat usein olleet mielensä kanssa tasapainoilevia  ihmisiä. Enää ne eivät käy psyyken päälle kuten nuorempana, sillä prosessoin asiat etukäteen. Joskus on tullut sellaisia päiviä, että teemat heräävät henkiin omassa elämässä, mutta sitten niiden kanssa vain eletään.

En tiedä, kiinnostaako tyttäriäni esiintyvän taiteilijan työ.  Vanhimmalla on ainakin siihen viittaavia piirteitä ja haluja. Mutta
mulle on ihan sama, mitä heistä tulee. Pääasia, että tulee  onnellisia. Pyrin tukemaan heitä siinä, mihin he itse  suuntautuvat.

Juomisen loppu

Olen ollut raittiina kohta viisi vuotta. Lopetin, koska huomasin,
etten elä niin kuin ajattelen. Olin juonut oman osuuteni, tai enemmänkin. Mitta tuli täyteen.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen akut alkoivat loppua. Oli ollut
paljon duunia ja liikaa vapaa-aikaa, ja se vaati veronsa, oli burn
outia ja muuta. Konkreettisia muistikuvia siitä ajanjaksosta on
aika vähän. Ihmissuhteet kaatuivat, ja töissäkin tuli uskottavuusongelmia. Asiat jäivät kesken. En pitänyt itsestäni sellaisena.

En ajattele olevani sen parempi tai huonompi kuin muutkaan,
mutta huomaan voivani paljon paremmin kuin ennen. Onneksi ääripäiden saavuttamisen jälkeen jokin sisäinen ääni on aina sanonut, että nyt pitää vaihtaa suuntaa. Olen kai onnekas, kun olen osannut sitä kuunnella. Ja kun täällä vielä ollaan. Joku on sanonut, että juominen on helppo lopettaa, mutta vaikeinta on pysyä selvin päin. Toistaiseksi en ole ruvennut juomaan uudelleen, ja hyvä niin.

Ei stressiä isyydestä

Olen aina kokenut ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta.
Joskus nuorempana kärsinkin siitä. Myöhemmin olen hyväksynyt
sen ja huomannut, että mulla vain on erakkomainen luonne.
Tarvitsen ympärilleni rauhaa ja tilaa hengittää. Perinteinen perhe-elämä ei ole minun kohdallani vain toiminut. Ainahan se on ikävää, kun perheet hajoavat. Siinä kokee valtavaa  epäonnistumisen tunnetta. Minulla asiat ovat onneksi järjestyneet positiivisesti.

Jos tietäisin, millainen on hyvä parisuhde, kai olisin elänyt siinä
ikuisesti. Kriteereitä suhteelle on turha luetella, kun ei niitä itsekään pysty täyttämään. Ehkä tärkeintä olisi, että osapuolet
pystyisivät kommunikoimaan ja kunnioittamaan toisiaan. Silloin
suhde saattaisi jopa toimia.

Tyttärien syntymät ovat olleet minulle kasvattava paikka. Lasten
myötä olen oppinut vastuuta ja ymmärtänyt katsoa maailmaa
muustakin kuin omasta näkökulmasta, vähemmän itsekkäästi.
Käyn tyttöjen kanssa leikkipuistossa, leffassa, piirtelen paljon, ja vanhemman kanssa shoppailen. Yhteistä tekemistä löytyy aina. En ota stressiä siitä, olenko hyvä isä vai en, annan tyttärien määritellä sen. Ja kun ne vielä toistaiseksi kutsuvat minua isäksi, kaikki on hyvin.

Erakoksi maalle

Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään elämää. Ehkä jotakin
minussa on muuttunut. Sen sijaan, että tuhoaisin kaikkea ympärilläni, yritän elää rakentavasti. Voi olla, että se on ikääntymiseen liittyvä juttu. Oli tai ei, olen silti löytänyt paremmin rauhan itseni kanssa, ja ympäristönikin tuntuu sen johdosta voivan paremmin. Duunit ja yksityiselämä sujuvat.
Vaikka menneisyydessäni on paljon karikkoja, siellä on myös
paljon hyvää. Nykyään yritän olla mahdollisimman läsnä ja yritän
elää tätä hetkeä, joka on mennyttä ja tulevaa tärkeämpi.

Ympäristönvaihdos on ollut pitkään mielessä, ja siksi muutin pois
Helsingistä. Olen löytänyt maalta talon, jossa voin erakoitua  ihan rauhassa. Luonnossa oleminen on tullut tosi tärkeäksi kiireen ja hälinän sijaan. Maalla on rauhaa ja lungimpi meininki. Itseään ei pääse karkuun, mutta ympäristöönsä voi aina vaikuttaa.”

Kommentit (1)

Näin suomalaisen kannattaisi meikata – Suvi Tiilikainen neuvoo

Suvi Tiilikainen kannustaa suomalaisia meikkaamaan rohkeammin. – Luomiin tummaa ja huulipunia valikoima, meikkitaiteilija ja ex-missi tsemppaa.

Ex-missi Suvi Tiilikainen tietää, millainen on suomalaisen naisen meikkaustyyli. Nykyisessä työssään meikkitaiteilijana hän on kohdannut satoja naisia lähietäisyydeltä.

– Olen kiertänyt tavarataloja ympäri Suomen kymmenen vuotta ja oppinut, miten täällä meikataan, millaisilla väreillä ja minkä verran.

Suvin mielestä suomalaisnaiset turhaan arkailevat meikkaamisessa. Moni valitsee vaaleat, huomaamattomat sävyt, kun ei halua näyttää meikatulta. Mutta esimerkiksi meille tyypillinen raskas yläluomi kaipaisi tummaa eikä vaaleaa luomiväriä, jos siihen haluaisi saada ryhtiä ja nostetta meikillä.

– Vähän rohkeampi voisi olla. Yritän rohkaista naisia käyttämään esimerkiksi useampia huulipunasävyjä yhden sijaan.

Nyt Suvi on pakannut meikkitietouttaan kovien kansien väliin: hänen ja Janina Fryn kirja Upeana juhlaan ilmestyy elokuussa. Kirja tarjoaa meikki- ja pukeutumisvinkkejä juhlaan kaiken ikäisille ja kokoisille naisille.

– Kirjamme iäkkäin malli on 65-vuotias. Kirjasta on hyötyä äidille, tytölle ja mummolle. Halusimme jokaisen suomalaisnainen löytävän sieltä itsensä.

Ponnari ja menoksi

Kolmatta lastaan odottavan Suvin päivät kulkevat perheensä pikkupoikien ehdoilla.

– Arjessa tulee nykyään meikattua harvoin. Pienten lasten kanssa ei vain ehdi, se on ponnari ja menoksi! Ihailen kyllä naisia, jotka laittautuvat. Aion itsekin taas panostaa arkilaittautumiseen, kunhan lapset vähän kasvavat.

Juhliin Suvi meikkaa, muttei silloinkaan enää tällää itseään missivuosiensa malliin.

– Nuorena käytin aivan liikaa meikkiä. Tärkätty missilook ei silloin tuntunut vieraalta. Minulla oli tietyt maneerit, jotka halusin aina: esimerkiksi kunnon kissarajaukset silmiin, Suvi nauraa.

Nykyään Suvi kauhistelee nähdessään ylilaittautuneita nuoria tyttöjä.

– Monesti nuoruuden kauneus ja hehkeys peitetään raskaalla meikillä ja tärkätyillä kiharoilla. Olisinpa itsekin aikanani tajunnut sen.

Tavisnaisten kaunistaja

Suville muiden kaunistaminen on suuri intohimo. Hän innostuu nähdessään muutoksen ihmisessä. Tavarataloissa asiakkaita meikatessaan hän saa suoraa palautetta – ja hyvän mielen.

– Eräs nainen tuli meikkiin ennen työhaastatteluaan. Parin tunnin kuluttua hän palasi kiittämään, että oli saanut hyvää palautetta huolitellusta olemuksestaan. Toinen asiakas taas oli niin onnellinen lookistaan, että toi minulle myöhemmin kukkia kiitokseksi.

Sara Chafak aloittelee uraa muusikkona: "En halua jäädä yhden hitin ihmeeksi"

Malli Sara Chafak säveltää ja sanoittaa itse kappaleitaan.

Vuoden 2012 Miss Suomi, malli Sara Chafak, 24, tekee tällä hetkellä intohimoisesti musiikkia ja toivoo siitä itselleen uraa tulevaisuudessa. Hän on säveltänyt ja sanoittanut kappaleitaan kotimaisen tuottajan kanssa. Kolme biisiä on jo kuulemma valmiina ja masterointia vailla.

Sara tekee musiikkia kunnianhimoisesti, koska ei halua jäädä yhden hitin ihmeeksi.

– Musiikin tyylilajia en paljasta etukäteen, mutta laulukieli on suomi, hän kertoi. 

Aluksi Sara ajatteli, ettei hän ole valmis laulajaksi, mutta rohkaistui sitten. Nyt hän on ottanut laulutunteja Lontoossa tapaamansa lauluopettajan kanssa. Opetus onnistuu Skypen välityksellä.

– Itselleni on helpompi laulaa ja räpätä englanniksi, mutta haluan valloittaa suomalaiset ja siksi laulan suomeksi, hän selitti.

Sara vieraili torstaina Marokon Suomen-suurlähetystön kansallispäivän vastaanotolla Berghyddanin huvilalla Helsingissä. Suomalais-marokkolainen Sara on vakiovieras kyseisillä kekkereillä. Saran mukana juhli poikaystävä Tuomas Varesvuo. Pari on ollut yhdessä 14-vuotiaasta saakka. Vielä he eivät asu saman katon alla eivätkä haaveile kihloista tai häistä.

– Meillä on loppuelämä aikaa. Vietimme viime tammikuussa 10-vuotispäiväämme Nassaussa Bahamalla, perinteiseen marokkolaisasuun sonnustautunut Sara puheli.

Kommentit ([comment_count])

Tätä taitoa Elastinen ei koskaan oppinut

Eräs lapsuudenhaave on Elastiselta jäänyt toteutumatta. – Musta ei ikinä tullut hyvää.

Elastinen paljasti Radio Aallon haastattelussa soman seikan itsestään. Pikku-Ela haaveili lapsena olevansa taikuri.

– Mulla oli pienenä jokin taikapakettikin, mutta se jäi sitten siihen. Musta ei ikinä tullut hyvää.

Elastinen on viettänyt tänä kesänä soolouransa ensimmäistä kunnon festarikesää. Keikkailun lisäksi artisti tunnustaa pitävänsä varsin perinteisistä kesäpuuhista.

– Diggaan mökkeillä. Mökillä ei tehdä mitään. Paitsi grillataan, nautitaan hiljaisuudesta – ja siitä, että kännykkä ei kanna.

Elastisen mukaan hänellä on myös sääntö, että kun sortsit kerran pukee päälleen, sen jälkeen ei voi enää koko kesänä vaihtaa pitkiin housuihin.

Madonnan ex-mies Guy Ritchie meni naimisiin mallirakkaansa kanssa – tupa täynnä julkkiksia

Poptähti Madonnan kanssa seitsemän vuotta naimisissa ollut ohjaaja Guy Ritchie meni eilen naimisiin malli Jacqui Ainsleyn kanssa.

Ah, julkkishäät! Niitä ei ole tänä kesänä ollut liikaa.

Onneksi kuitenkin elokuvaohjaaja Guy Ritchie, 46, meni eilen naimisiin malli Jacqui Ainsleyn, 33, kanssa. Pari on seurustellut vuodesta 2010 ja heillä on kolme yhteistä lasta.

Ylellisten häiden teemana olivat festivaalit, ja juhlat järjestettiin Englannin maaseudulla Wiltshiressä. Jacqui on jakanut innokkaasti kuvia häävalmisteluistaan Instagram-tilillään.

Kuten kunnon julkkishäihin kuuluu, paikalla oli myös komea joukko julkkiksia. Instagramissa jaetuista kuvista selviää, että avioliittoa juhlistamaan olivat saapuneet esimerkiksi ex-jalkapalloilija David Beckham, näyttelijä Brad Pitt sekä toimintaleffatähti Jason Statham mallityttöystävänsä Rosie Huntington-Whiteleyn kanssa.

Valkoiseen pitsiunelmaan pukeutuneen morsiamen päätä koristi teemaan sopivasti boheemi kukkaseppele. Puutarhassa otetussa kuvassa nähdään morsiamen lisäksi myös Madonnan ja Guyn pojat, 14-vuotias Rocco sekä 9-vuotias David Banda.

 

Beautiful Bride Strikes a Pose... #jaxguyjuly @jacquiainsley @guyritchie #GoodFriends #Inspired

Kuva, jonka Luca Calvani (@lucalvani) julkaisi

 

Go on boys #blinders #jaxguyjuly

Kuva, jonka MONÉT MAZUR (@monetmazur) julkaisi

 

Beauty #jaxguyjuly 🎉

Kuva, jonka Melissa Cliff (@melissa.cliff) julkaisi

 

Amazingly beautiful day with this lot for #jaxguyjuly 👰🏼 @jacquiainsley @rosiehw @guyritchie @boyceyboycey

Kuva, jonka Bobby Rich (@mrbobbyrich) julkaisi

Kaikki #jaxguyjuly-hashtagilla Instagramissa jaetut kuvat häistä näet tästä linkistä.