Vuoden 2009 haastattelussa Antti Reini pohti yksinäisyyden tuntojaan, perheasioita ja itseään näyttelijänä.

Kun Antti Reinin, 45, tuikeat kasvot tärähtävät valkokankaalle,
ei tulisi mieleenkään käydä ryppyilemään. Miehen rooliminät
ovat lähes poikkeuksetta päivänvalon tuolla puolen hääräileviä hämärämiehiä, joiden puuhat saavat katsojan pohtimaan moraalin rajoja.

Päivänvalossa Antti itse ei vaikuta kovin pahikselta. Kapinallisuudesta kielivät vain prätkäbuutsit ja pitkäksi venähtänyt ponnari, mutta kuuluisaa renttukarismaa

pehmentävät olalle heitetty läppärilaukku, nenälle lykätyt lukulasit ja kasvoilla vilahtava ilkikurinen virne.

Antti on tottunut epäsäännölliseen elämään ja tehnyt melkein aina näyttelijäntyön ohella myös erilaisia hanttihommia.

– Duuneja tulee ja menee, mikään ei ole varmaa, ennen kuin
kamera käy. Näyttelijän duuni on hienoa, koska se on liikkuvaa ja pääsee matkustamaan myös ulkomailla. Siihen liittyy irrallisuuden ja vapauden tunne, Antti sanoo.

Avonainen perhe

”Minulla on kolme hienoa ja kaunista tyttöä: Verna, 12, Saga, 10, ja Moona, 3. Tyttäret asuvat äitiensä luona, ja vietän heidän kanssaan aikaa silloin kun sovitaan. Asiat ovat sen suhteen lutviutuneet eksien kanssa ihan ok. Mieluummin hyvin toimiva avonaisempi perhe kuin tulehtunut ydinperhe.

Itse kasvoin Helsingin Kalliossa ja vietin idyllisen villiä kaupunkilaislapsuutta: ratapihoilla leikkimistä, ratikalla matkustamista, kolttosia frendien ja pikkubroidin kanssa. Äiti työskenteli ravintolaalalla ja isä rautateillä. Heillä oli vaihtelevat työajat, ja olin paljon hoidossa isoisän luona. Vaikka sain tulla ja mennä vapaasti, Kalliossa oli turvallinen meininki, sillä kaikki pitivät huolta toisistaan. Läheisimmän frendini olen tuntenut
ihan lapsuudesta.

Isoisä oli minulle erittäin tärkeä. Hän opetti elämänarvot ja
painotti hyvän ihmisyyden merkitystä. Pitäisi pyrkiä elämään niin, että on rehellinen itselleen ja sitä kautta muille. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, miten tärkeä oppi se oli, ja pyrkinyt toteuttamaan sitä oikeasti. Välillä olen onnistunut, välillä en.
Tyttärieni kanssa olen koettanut olla mahdollisimman minä.
Skidit ovat saaneet syödä kuralätäköstä ja liata vaatteensa, mutta silti heillä on rajat, että he voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Myös mielikuvituksen tukeminen on tärkeää.
Ei se ole kiinni lelun arvosta: lapset tekevät lelun vaikka  tiskirätistä.

Olen pyrkinyt välttämään sitä, että lasten kalenterit olisivat
täynnä tuputettuja harrastuksia. Minulle ei lapsena tyrkytetty
tekemistä. Urheilin ja pelasin jalkapalloa, mutta isoin juttu oli musiikki. Suvussa oli musikaalista verta, isoisä soitti haitaria ja faija puhaltimia. Isoisän kanssa kävimme rokkikonserteissa, ja hän antoi minulle rummut 11-vuotiaana. Opin nopeasti soittamaan.

Samassa korttelissa asui vanhempia frendejä, jotka opettivat
meitä nuorempia kuuntelemaan hyvää musaa. Pidimme  levyraateja ja haaveilimme rocktähteydestä.
Soittaminen oli enemmän itseilmaisua, en tehnyt sitä  esiintymisinnon vuoksi. Sama juttu pätee nyt näyttelijän työssä.

Murrosiässä tunsin oloni rumaksi ja epävarmaksikin, enkä
tyttöjen seurassa uskaltanut olla rocktähteä. Kävin poikakoulua
400 kundin kanssa, ja mimmit olivat mystisiä olentoja, kun niitä
ei joka päivä edes nähnyt.

Levoton Ruotsissa

En ole opiskellut näyttelemistä virallisesti päivääkään, vaan olen
oppinut työni tekemällä. Teatterikorkeaan pyrin kerran, mutta tie tyssäsi toiseen vaiheeseen. Auktoriteettikammo on seurannut alakoulusta asti. Olen aina kyseenalaistanut ja ollut kova väittelemään, enkä viihtynyt koulussa ollenkaan. Kun oppivelvollisuus tuli täyteen, lopetin koulut.

Parikymppisenä tienasin elantoani – huonosti – soittamalla
rumpuja bändeissä. Kun Helsinki alkoi käydä pieneksi, lähdin
Tukholmaan seikkailemaan. Asustelin siellä sun täällä, vuokrakämpissä ja muiden nurkissa, soittelin yöt ja tein hanttihommia päivisin, kun oli pakko. Tukholmassa tuli elettyä rokkenroll- elämää ja kokeiltua kaikenlaista. Meno oli rankkaa.
Sellainen elämä vaatii veronsa.

Tietynlainen levottomuus ja omien rajojen etsintä on vaivannut
minua lapsesta asti. Olen kokeillut kaikenlaisia juttuja. En tiedä,
olenko nyt vanhempanakaan päässyt rajojen etsimisestä, ehkä se on vain muuttanut muotoaan. Ennen kiksit tulivat vain ääripäistä. Nyt olen huomannut, että välissäkin on jotain. Mutta kyllä kova vauhti on aina kova vauhti. Siksi kai rakastan moottoripyöräilyäkin.

Palasin Ruotsista Helsinkiin 24- vuotiaana. Olin aika loppu ja
tunnekylmä, eikä elämässä ollut suuntaa. Latailin pattereita ja ajattelin, että näytteleminen voisi olla sellainen juttu, jolla saisin itseäni auki. Ajauduin harrastajateattereihin, ja näyttelemisestä
tuli hyvää terapiaa.

Oikeassa paikassa

En tiedä, olenko näyttelijänä kovin lahjakas, sen saavat muut
arvioida. Olen kai ollut joskus oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin kuin ekan elokuvani Il Capitanonkin kanssa tapahtui. Sen koekuvauksiin menin lehti-ilmoituksen perusteella. Olin silloin 25. Leffamaailma oli mulle uutta ja hämmentävää. Näyttelin kolmoismurhaajan roolin ihan vaistonvaraisesti ja löin 150 prossaa tiskiin koko ajan. Tein roolia niin tosissani, että se uuvutti henkisesti täysin.

Kun leffa palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla, käyttäydyin ylimielisesti, en mennyt tilaisuuksiin ja haistatin toimittajilla paskat. Olin shokissa. Toisaalta nautin huomiosta, toisaalta halusin vain päästä pois parrasvaloista. Tuo elokuva oli kuitenkin merkittävä juttu elämässäni. Tuntui, että aukesi mahdollisuus löytää elämään sisältöä. En kuitenkaan ajatellut, että nyt musta tulee näyttelijä. Kesti pari vuotta, ennen kuin sain seuraavat duunit. Sen jälkeen leffa- ja tv-töitä on tipahdellut tasaisesti, välillä enemmän, välillä vähemmän. Kun näyttelijänduuneja ei ole ollut, olen elättänyt itseni  remppahommilla, maalannut seiniä ja ollut putkimiehenä. Työn statuksella ei ole mitään merkitystä – jostain ne leivänpäällykset pitää saada. Kaikki duunit, joita olen tehnyt, olen pystynyt muokkaamaan itselleni mielenkiintoisiksi ja yrittänyt oppia niistä jotain.

En kauheasti suunnittele tulevaisuutta, eikä minulla ole  ihmeellisiä ammatillisia haaveita. Tietysti toivon, että pystyn hankkimaan ruokaa jääkaappiin. Tärkeämpää kuitenkin on, että pystyn kehittymään ihmisenä ja voimaan henkisesti ja fyysisesti paremmin. Nuorempana ajattelin, että kun olen tehnyt yli 50 leffaa, voin kutsua itseäni näyttelijäksi. Nyt olen tehnyt sen verran, enkä vieläkään sano olevani näyttelijä. En oikein tiedä, mitä näytteleminen on. Yritän vain ymmärtää ohjaajien visioita
ja toteuttaa niitä parhaani mukaan. Hyvä näyttelijä ei esitä itkemistä vaan saa minut itkemään.

Roolini ovat usein olleet mielensä kanssa tasapainoilevia  ihmisiä. Enää ne eivät käy psyyken päälle kuten nuorempana, sillä prosessoin asiat etukäteen. Joskus on tullut sellaisia päiviä, että teemat heräävät henkiin omassa elämässä, mutta sitten niiden kanssa vain eletään.

En tiedä, kiinnostaako tyttäriäni esiintyvän taiteilijan työ.  Vanhimmalla on ainakin siihen viittaavia piirteitä ja haluja. Mutta
mulle on ihan sama, mitä heistä tulee. Pääasia, että tulee  onnellisia. Pyrin tukemaan heitä siinä, mihin he itse  suuntautuvat.

Juomisen loppu

Olen ollut raittiina kohta viisi vuotta. Lopetin, koska huomasin,
etten elä niin kuin ajattelen. Olin juonut oman osuuteni, tai enemmänkin. Mitta tuli täyteen.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen akut alkoivat loppua. Oli ollut
paljon duunia ja liikaa vapaa-aikaa, ja se vaati veronsa, oli burn
outia ja muuta. Konkreettisia muistikuvia siitä ajanjaksosta on
aika vähän. Ihmissuhteet kaatuivat, ja töissäkin tuli uskottavuusongelmia. Asiat jäivät kesken. En pitänyt itsestäni sellaisena.

En ajattele olevani sen parempi tai huonompi kuin muutkaan,
mutta huomaan voivani paljon paremmin kuin ennen. Onneksi ääripäiden saavuttamisen jälkeen jokin sisäinen ääni on aina sanonut, että nyt pitää vaihtaa suuntaa. Olen kai onnekas, kun olen osannut sitä kuunnella. Ja kun täällä vielä ollaan. Joku on sanonut, että juominen on helppo lopettaa, mutta vaikeinta on pysyä selvin päin. Toistaiseksi en ole ruvennut juomaan uudelleen, ja hyvä niin.

Ei stressiä isyydestä

Olen aina kokenut ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta.
Joskus nuorempana kärsinkin siitä. Myöhemmin olen hyväksynyt
sen ja huomannut, että mulla vain on erakkomainen luonne.
Tarvitsen ympärilleni rauhaa ja tilaa hengittää. Perinteinen perhe-elämä ei ole minun kohdallani vain toiminut. Ainahan se on ikävää, kun perheet hajoavat. Siinä kokee valtavaa  epäonnistumisen tunnetta. Minulla asiat ovat onneksi järjestyneet positiivisesti.

Jos tietäisin, millainen on hyvä parisuhde, kai olisin elänyt siinä
ikuisesti. Kriteereitä suhteelle on turha luetella, kun ei niitä itsekään pysty täyttämään. Ehkä tärkeintä olisi, että osapuolet
pystyisivät kommunikoimaan ja kunnioittamaan toisiaan. Silloin
suhde saattaisi jopa toimia.

Tyttärien syntymät ovat olleet minulle kasvattava paikka. Lasten
myötä olen oppinut vastuuta ja ymmärtänyt katsoa maailmaa
muustakin kuin omasta näkökulmasta, vähemmän itsekkäästi.
Käyn tyttöjen kanssa leikkipuistossa, leffassa, piirtelen paljon, ja vanhemman kanssa shoppailen. Yhteistä tekemistä löytyy aina. En ota stressiä siitä, olenko hyvä isä vai en, annan tyttärien määritellä sen. Ja kun ne vielä toistaiseksi kutsuvat minua isäksi, kaikki on hyvin.

Erakoksi maalle

Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään elämää. Ehkä jotakin
minussa on muuttunut. Sen sijaan, että tuhoaisin kaikkea ympärilläni, yritän elää rakentavasti. Voi olla, että se on ikääntymiseen liittyvä juttu. Oli tai ei, olen silti löytänyt paremmin rauhan itseni kanssa, ja ympäristönikin tuntuu sen johdosta voivan paremmin. Duunit ja yksityiselämä sujuvat.
Vaikka menneisyydessäni on paljon karikkoja, siellä on myös
paljon hyvää. Nykyään yritän olla mahdollisimman läsnä ja yritän
elää tätä hetkeä, joka on mennyttä ja tulevaa tärkeämpi.

Ympäristönvaihdos on ollut pitkään mielessä, ja siksi muutin pois
Helsingistä. Olen löytänyt maalta talon, jossa voin erakoitua  ihan rauhassa. Luonnossa oleminen on tullut tosi tärkeäksi kiireen ja hälinän sijaan. Maalla on rauhaa ja lungimpi meininki. Itseään ei pääse karkuun, mutta ympäristöönsä voi aina vaikuttaa.”

Valotaiteilija Ekku Peltomäki eli 13 vuotta sinkkuna ennen kuin tapasi Sophien. – Olen ollut aika epätoivoinen, ja kärsin aivan oikeasti yksinäisyydestä viimeiset neljä tai viisi vuotta.

Valotaiteilija Ekku Peltomäki, 71, menee elo-syyskuun vaihteessa naimisiin indonesialaisen, Jakartasta kotoisin olevan naisystävänsä Sophie Sahetapyn, 43, kanssa. Kesän Suomessa viettänyt Ekku matkaa Balille 17. elokuuta ja häät pidetään siitä muutaman viikon sisällä.

– Olemme päättäneet, että menemme naimisiin as soon as possible, kun olen takaisin Balilla. Pidämme sukulaisten kesken yksinkertaiset häät ilman prameiluja. En tiedä vielä paikallisista käytännöistä. Sen tiedän, että suku ja perhe ovat siellä äärimmäisen tärkeitä, ja he osallistuvat häihimme, Ekku kertoo.

”Yksinäisyys ei ole hyväksi ikääntyvälle ihmiselle.”

Ekku ja Sophie tapasivat Balilla Ubudin taiteilijakylässä 10. tammikuuta 2016, eli vuotta aiemmin kun he alkoivat seurustella. Ekku Peltomäki oli naimisissa Aira Samulinin kanssa vuosina 1973–2004. Airan jälkeen Ekku oli noin 13 vuotta sinkkuna.

– Olin vannoutunut sinkku, enkä koskenut keneenkään Airan jälkeen. Ei ollut minuuttiakaan mitään eroottista. Feidasin kaikki ajatukset seurustelusta pois, koska ajattelin että toista suhdetta ei voi Airan jälkeen enää tulla. Aluksi yksinäisyys oli ok, mutta viime vuosina yksinäiyys alkoi painamaan. Yksinäisyys ei ole hyväksi ikääntyvälle ihmiselle, Ekku kertoo.

Ekku myös pelkäsi, että häntä käytetään parisuhteessa hyväksi tavalla tai toisella.

– Olen ollut aika epätoivoinen, ja kärsin aivan oikeasti yksinäisyydestä viimeiset neljä tai viisi vuotta ennen Sophieta. Pehmensin yksinäisyyttä alkoholin käytöllä. En jaksanut uskoa aitoon rakkauteen. Suomessa olin monelle naiselle cool, koska olin Airan ex. En halunnut, että kukaan käyttää minua ponnahduslautana.

Sitten tuli Sophie.

– Muistan tapaamisemme kuin eilisen päivän. Ihastuin hänen iloisuuteen ja hymyyn. Sophiehan ei ole mikään kaunotar sillä tavalla, mutta hän on sielukas ja sisäisesti kaunis. Ihminen on kokonaisuus, ei vain pelkkä ulkokuori. Hän on älykäs ja viisas.

”En välttämättä haluaisi naimisiin, mutta babtistiseurakunta ei katso hyvällä yhdessä asuvaa paria, joka ei ole naimisissa.”

Naimisiinmeno ei jännitä Ekkua. Hänellä on elämänkokemusta aivan toisella tavalla kuin nuorena hänen mennessä naimisiin Aira Samulinin kanssa.

– En välttämättä haluaisi naimisiin, mutta kuulumme babtistiseurakuntaan, missä ei katsota hyvällä sitä, että yhdessä asuva pariskunta ei ole naimisissa. Kaikki sujuu paljon helpommin, kun on aviossa. Sophie haluaa sen takia naimisiin, mutta minulle avioliittoa tärkeämpää on saada kumppani. Siitä on ollut jopa riitoja, että en halunnut avioliittoon. Huomasin, että Sophie kärsi tilanteesta.

 

Ekku Peltomäki ja Sophie Sahetapy asuvat Balilla. Kuva: Ekku Peltomäen kotialbumi
Ekku Peltomäki ja Sophie Sahetapy asuvat Balilla. Kuva: Ekku Peltomäen kotialbumi

”OLIMME KUIN KAKSI LAIVAA VÄÄRILLÄ REITEILLÄ”

– Olemme kaksi eksynyttä ihmistä. Kuten Aira oli ensimmäisessä avioliitossa hakattu, myös Sophie oli ensimmäisessä parisuhteessa hakattu. Sophiella on trauma siitä, että hän sai pelätä henkensä edestä. Tavatessamme hänellä oli mieliala, ettei hän halua enää suhteeseen. Olimme kuin kaksi laivaa väärillä reiteillä. Se yhdistää meitä, Ekku sanoo.

Pariskunnalla on 27 vuotta ikäeroa. 

– Ikä on vain numero. Airan kanssa minä olin se nuorempi, eikä se haitannut Airaakaan. Onhan se minulle aika huimaa, että ensimmäinen vaimoni Aira oli lähes 20 vuotta minua vanhempi, ja nyt minä olen 27 vuotta vanhempi. Vaimojeni välissä on 50 vuotta ikäeroa.

”Vaimojeni välissä on 50 vuotta ikäeroa.”

Ekku tuntee itsensä ikinuoreksi. 

– En tunne itseäni seitsemänkymppiseksi, sillä pää pelaa ja pidän itseni fyysisesti hyvässä kunnossa. Teen nopeasti vaikeampiakin sudokuja, lenkkeilen ja cooper menee edelleen yli 3000 metrillä. Painan 73 kiloa ja olen 188 senttiä pitkä, joten rippipuvut ja 70-luvun vaatteet mahtuvat edelleen päälleni, Ekku naurahtaa.

Myös tuleva vaimo Sophie on innostunut Ekun kautta lenkkeilystä. Ekku kertoo juoksevansa yli 4000 kilometriä vuodessa.

– Minulla ei ole koskaan ollut nivel- tai selkäongelmia, koska olen ennakoinut ne liikkumalla. Pidän huolta, että syvät vatsalihakset ja etureisilihakset ovat kunnossa. Karkkia ja roskaruokaa syön ehkä kerran vuodessa. Sianlihaakaan en ole syönyt vuosiin. Kiinnitän myös paljon huomiota siihen, mitä suolaa ja sokeria käytän. Ruususuolassa on paljon mineraaleja ja intiaanisokeria, joka on ruokosokereista paras.

TALOUSVAIKEUDET SELÄTETTY

Ekku Peltomäki kertoo avoimesti Valoissa ja varjoissa -muistelmakirjassaan kärsineensä talousvaikeuksista ja alkoholiongelmista. Nyt Ekku kertoo ongelmien olevan taakse jäänyttä elämää.

– Alkoholiongelman kanssa pitää mennä päivä kerrallaan. Alkoholi ei sovi minulle, ja se rassaa parisuhdetta. Maistoin alkoholia viimeksi Balilla puoli vuotta sitten, ja se riitti. Sain Sophielta ja seurakunnalta palautetta, että alkoholi ei sovi suhteeseen, jossa ollaan tosissaan. Se oli herätys. 

”Aira ei ole tulossa häihini, mutta olemme edelleen melkein päivittäin yhteydessä.”

Ekku ja Sophie asuvat Balilla Ubudin taiteilijakylässä. Tämän kesän Ekku on viettänyt Suomessa Hyrsylänmutkassa, mutta nyt hänen on tarkoitus muuttaa lopullisesti Balille.

– En ole sinetöinyt sitä, ettenkö ikinä palaisi Suomeen, mutta toistaiseksi muutto on lopullinen. Viihdyn Balin ilmastossa, eikä ihoni pala Balin auringossa. Keksilämpötila on 28–30 asteen tienoilla, mutta vettä tulee paljon erityisesti sadekautena. Sophie on vähän lentopelkoinen, mutta tulemme yhdessä Suomeen ensi kesänä. 

Ekku Peltomäki tekee edelleen valaistuksia ravintoloihin ja julkisivuihin. Tulossa on myös uusia projekteja maahantuonnin parissa, mutta siitä hän ei vielä halua kertoa enempää. Sophie työskenteli aiemmin toimittajana. Nykyisin hänellä on oma tukku, joka välittää Pekingin ankkoja ravintoloihin. 

– Tulevaisuudessa haluamme rakentaa parisuhdetta mahdollisimman tasapainoisesti. Hänellä on oma tahtonsa, ja haluaisin, että hän olisi vähän skandinaavisempi, Ekku naurahtaa.

Aira Samulinilla ja Ekku Peltomäellä on hyvät välit.

– Aira ei ole tulossa häihini, mutta olemme edelleen melkein päivittäin yhteydessä.

Match, match, match! Tinder-vitsistä alkanut yhteydenpito voi kantaa useita vuosia, kuten yhdysvaltalaisten opiskelijoiden uskomaton tarina osoittaa.  

Opiskelijat Michelle Arendas, 21 ja Josh Avsec, 22, tapasivat deittipalvelu Tinderissä melkein kolme vuotta sitten, syyskuussa 2014. Sen jälkeen heidän viestittelynsä on jatkunut, mutta he eivät ole nähneet toisiansa kertaakaan aiemmin tuona aikana, paitsi nyt:

Yhdysvaltalaismediat kertovat, että Michelle ja Josh ovat vihdoin tavanneet. Tiistaina he kohtasivat toisensa Good Morning America -aamuohjelmassa.

”En voi uskoa, että näen hänet nyt.”

– Unelmani toteutuu. En voi uskoa, että näen hänet nyt, Josh sanoi halatessaan Michelleä ensimmäistä kertaa ja vieläpä televisiolähetyksessä.

Kolme vuotta kestänyt Tinder-viestittely tuli julkisuuteen, kun Josh jakoi aiemmin heinäkuussa osan heidän keskustelustaan Twitterissä. Viestien välissä on kuukausien taukoja:

– Hahahaha, jonain päivänä tapaan tämän tytön ja siitä tulee eeppistä. Katso vaikka Tinder-viestiemme päivämääriä, Josh tviittasi.

Deittipalvelu Tinder innostui tämän jälkeen kaksikon tarinasta ja tarjosi treffimatkaa; pitihän Michellen ja Joshin vihdoin päästä näkemään toisensa.

Good Morning America -show’n jälkeen pari suuntasi Havaijin Mauiin ensitreffeilleen.

Kirjailija iloitsee seesteisestä elämänvaiheestaan.

Laura Paloheimo erosi miehestään toissa vuonna neljäntoista vuoden yhdessäolon jälkeen.

– Asuimme vuoden verran eri osoitteissa ja pohdiskelimme suhdettamme. Se oli hirveän surullista aikaa, ja tunteeni heittelivät vihasta hämmennykseen, Laura muisteli tiistaina saapuessaan Kultajousen Kuninkuusravien ennakkoiltaan.

Pari palasi kuitenkin vuodenvaihteessa yhteen. Koko eron ajan Laura ja hänen miehensä olivat hyvissä väleissä. Yhteinen poika piti huolen siitä, että perhe näki säännöllisesti. Pariterapiaan ei ollut tarvetta.

– Työstimme tahoillamme asioita, emmekä tarvinneet ulkopuolista apua. Nyt tuntuu todella hyvältä ja olemme onnellisempia kuin koskaan, Laura iloitsi.

Hän suosittelee kaikille oman elämänkaaren tutkiskelua, jos käy läpi suurta elämänmuutosta, kuten hän eron aikoihin.

– Eroa edeltäneet vuodet olivat olleet raskaita. Siihen aikaan kun esikoiskirjani ilmestyi, poikani oli juuri toipunut infektioastman aiheuttamasta pitkästä sairaalakierteestä ja mieheni makasi sairaalassa sydänleikkauksen vuoksi. Julkisuus ja haastattelut tulivat yhtäkkiä osaksi elämääni, mutten osannut nauttia huomiosta, sillä kannoin samalla huolta perheestäni. Monta vuotta pidinkin yksin perhettämme pystyssä ja kirjoitin samaan aikaan kirjojani. Viimein aloin olla niin uupunut ja rasittunut, etten enää tiennyt, kuinka kauan jaksan. Minun oli pakko kyseenalaistaa, mitä elämältäni haluan, ja ottaa etäisyyttä mieheeni, hän kertasi eron syitä.

”Minun oli pakko kyseenalaistaa, mitä elämältäni haluan, ja ottaa etäisyyttä mieheeni.”

Laura oppi prosessista paljon, muun muassa sen, että pitkissä liitoissa olevat ihmiset kasvavat ja eteen tulee erilaisia vaikeitakin vaiheita.

– Ei kannata rynnätä suin päin uuteen alkuun, vaan ottaa tarvittaessa happea. Kyllä ne asiat tasaantuvat. Itse uskoin koko ajan, että asiamme selviävät ja niin kävi. Nyt minulla on mielenrauha.

Jyrki-ohjelman juontajat ovat jo lähes viisikymppisiä. Mitä Heta Hyttiselle, Molli-Ollille, Minna O:lle ja muille jyrkiläisille kuuluu nyt?

Ysärinuorille tehdyn Jyrki-ohjelman juontajat palaavat vielä kerran yhteen. Helsingin Suvilahdessa 25.–26.8.2017 järjestettäville We love the 90´s -festivaaleille rakentuu Jyrki-lounge, minne yritetään värvätä vierailemaan mahdollisimman monta Jyrkistä tuttua kasvoa. Loungessa myös esitetään Jyrkin vanhoja jaksoja, ja sitä isännöivät ohjelmaa juontanut Mikko "Peltsi" Peltola ja Jusu Lounela.

Mitä Jyrkin juontajille kuuluu nykyään?

Jyrkin juontajat Tea Khalifa, Heta Hyttinen ja Tiina Kylmälä kuvattuna marraskuussa 2000. Kuva: Kari Kuukka
Jyrkin juontajat Tea Khalifa, Heta Hyttinen ja Tiina Kylmälä kuvattuna marraskuussa 2000. Kuva: Kari Kuukka

Heta Hyttinen juonsi Jyrkiä vuosina 1999–2003. Junantuomalla tamperelaisella musiikkitoimittajalla ei ollut aluksi hajua, missä on helsinkiläisen rockelämän pyhättö Tavastia-klubi.

– Helsinki oli mulle ihan mystinen mesta. Joskus ehdotin kuvaaja-Torniolle, että ajaisimme taksilla Lasipalatsista Tavastialle. En tiennyt, että klubi oli naapurikorttelissa. Tornion ilme oli ikimuistettava. Sittemmin Stadista on tullut mulle koti, Heta muistelee.

Nykyisin Heta vetää omaa Ginger Vine Management & PR -toimistoa, joka edustaa esimerkiksi Maija Vilkkumaata, The Soundsia ja Shiraz Lanea. Hän tekee edelleen myös juontotöitä: tänä kesänä Tuska-festareilla ja ensi viikonloppuna QStockisssa. Kirjassaan Rocktähdet – Elämää kulissien takana Heta kertoi, millaista suomalaisten rokkitähtien elämä oikeasti on.

– Mä niin ymmärrän miksi näitä kutsutaan ruuhkavuosiksi. Yrittäjän ja kolmivuotiaan pojan äitinä ei juuri tarvitse pohtia vapaa-ajanongelmia, Heta kertoo.

Heta siirtyi Jyrkistä Iltalehden musiikkitomittajaksi, ja edelleen Lööpin takana -ohjelmaan, Viihdeuutisiin, sekä Musiikki-tv:hen. Hän työskenteli vuosia Rytmi-lehden päätoimittajana, kunnes lehti lopetettiin sen 80-vuotisjuhlavuotena.

– Olen siitä edelleen vähän mörtsinä ja olen luvannut Rytmille, että eläkkeelläni lehti startataan uudelleen. Veri veti musa-alan tekijäpuolelle, ja tuli fiilis, että 30 vuotta media-alalla oli varmaan ihan jees siivu. Sen jälkeen oli terveellistä ryhtyä oppimaan jotain uutta.

"Käytännössä porukka melkein asui studiolla"

Hetan mielestä parasta Jyrkin tekemisessä oli yhteisöllisyys, joka mahdollisti sen, että sama porukka teki viikoittain suoraa Jyrkiä sekä sen lukuisia oheisohjelmia.

– Käytännössä porukka melkein asui studiolla, ja tekemisen into oli ihan valtava. TVTV!-kanavan aikaan meitä oli tasan kaksi juontajaa, meikä ja Olli Oikarinen, ja työtahti sai aikaan taiteellisia oivalluksia. Muistelen vieläkin rakkaudella ”Sukkamäsää” eli Ollin kehittelemää juontavaa sukkaa.

 

Jyrkin ensimmäinen lähetys Helsingin Kalevankadun studiolta käynnistyi 7.1.1997. Ohjelma lopetettiin vuonna 2001. Kuva: Heikki Kotilainen
Jyrkin ensimmäinen lähetys Helsingin Kalevankadun studiolta käynnistyi 7.1.1997. Ohjelma lopetettiin vuonna 2001. Kuva: Heikki Kotilainen

Heta uskoo, että Jyrki jätti ikuisen positiivisen jäljen koko tekijätiimiin.

– Kukaan ei koskaan laskeskellut, miten paljon aikaa meni tai että pitäisi saada pekkaspäivä – kunhan jälki oli hyvää. Tällaista työasennetta soisi näkevän nykyäänkin.

Heta kertoo jyrkiläisten pitävän edelleen yhteyksiä.

– Vietän eniten aikaa silloisen apulaistuottajamme Pauliina Koutalan sekä Tepan eli Tea Khalifan kanssa. Käyn edelleen silloisella maskeeraaja-kampaaja Mira Aallolla retusoimassa itseni kuntoon.

Joonas Hytönen Jyrkin toimittajana vuonna 1997. Joonas on edennyt urallaan Fremantle Media Finlandin toimitusjohtajaksi. Kuva: Timo Hämäläinen
Joonas Hytönen Jyrkin toimittajana vuonna 1997. Joonas on edennyt urallaan Fremantle Media Finlandin toimitusjohtajaksi. Kuva: Timo Hämäläinen

Joonas Hytönen, 42, on nykyään Fremantle Media Finlandin toimitusjohtaja. Joonas on työskennellyt myös radio- ja tv-juontajana sekä käsikirjoittajana. Hänellä oli oma talk show vuosina 1999–2003, minkä jälkeen hän esiintyi ohjelmissa Pelastakaa sotamies Hytönen ja Ruben & Joonas.

Joonaksella oli aikoinaan yhteinen tuotantoyhtiö Antti "Pizza" Pekkarisen kanssa. Siellä työskenteli myös Minna Ottavainen. Yhtiö tuotti muiden muassa Joonas Hytönen Show'ta ja Ihana Aamu -makasiiniohjelmaa.

Katja Ståhl ja Minna Ottavainen ovat työskennelleet media-alalla myös Jyrki-ohjelman jälkeen. Kuva: Kari Kuukka
Katja Ståhl ja Minna Ottavainen ovat työskennelleet media-alalla myös Jyrki-ohjelman jälkeen. Kuva: Kari Kuukka

 

Katja Ståhl, 48, on ehtinyt Jyrkin jälkeen vaikka mihin. Hän on työskennellyt Suosikki-lehden päätoimittajana, Apulanta Oy:n johtajana, Nelosen uutisankkurina, Talent Suomi -ohjelman tuomarina ja radiojuontajana. Tällä hetkellä Katja bloggaa ja vastaa Helsinki Horse Show'n promootiosta. Seuraavaksi hänet nähdään Selviytyjät-ohjelmassa.

Minna Ottavainen, 46, kuului Jyrkin juontotiimiin alusta alkaen. Hän juonsi myös Fashion TV -ohjelmaa ja tuotti Karita Tykän juontamaa Kaunis olo -ohjelmaa. 2000-luvun alussa Minna juonsi Radio Novassa.

Micaela Metso (nykyisin Röman), 46, työskenteli Jyrkissä toimituspäällikkönä ja juontajana. Nyt Micaela vaikuttaa Marttaliiton 120-vuotisjuhlavuoden koordinaattorina. Hän ehti työskennellä Östnyland-lehden päätoimittajana ja YLE X3M:n kanavajohtajana. Micaela on kahden lapsen sipoolaisäiti ja Rkp:n sitoutumaton kunnanvaltuutettu. 

Mikaela Metson (nyk. Röman) juontotyyliä 90-luvulta. Kuva: MTV3
Mikaela Metson (nyk. Röman) juontotyyliä 90-luvulta. Kuva: MTV3

Tea Khalifa, 39, viettää taukoa viihdealan töistä. Viime kesänä hän työskenteli myyjänä ex-missi Noora Hautakankaan Relove-liikkeessä Helsingissä. Kokenut tv-konkari juonsi aikoinaan Videotreffejä, Moon tv:n Backstagea ja The Voice of Finlandin backstage-osiota. Hänet nähtiin myös mallina sekä tanssijana Passi ja hammasharja -ohjelmassa. 

 – Mitään radio- tai tv-keikkaa ei ole nyt näköpiirissä, mutta en sitä oikeastaan kaipaakaan. On ollut mukavaa pitää matalaa profiilia. En kaipaa eetteriin, Tea kommentoi Me Naisille viime vuonna.

Olli "Molli-Olli" Oikarinen, 40, oli monen naisen suosikkijuontaja. Molli-Olli löytyi juontajaksi TE-toimiston työharjoittelun kautta. Aluksi Molli-Olli lähinnä siivosi studiolla, kunnes hänen karismansa tajuttiin tuoda ruutuun.

– Faksi oli kova juttu ja sitä tuli Jyrkiin ihan hulluna. Suurin osa postista tuli tietysti tytöiltä. Pojilta tuli sellaisia hyväntuulisia ”sä oot paska”- tai ”sä oot varmaan homo” -viestejä. Siinä ei tarvitse psykologi olla, että ymmärsi, mistä kiikastaa, Molli-Olli muisteli suosiotaan Ilta-Sanomien haastattelussa.

Nykyisin Molli-Olli työskentelee it-alalla.

– En jaksa mitään esiintymistä enää. Haluan olla mahdollisimman incognito ja elää vain rauhallista elämää, hän sanoi.

Molli Ollin hiuslookit jäivät Jyrkin ystävien mieleen. Hiuksissa nähtiin niin kreppejä kuin värikkäitä rastojakin.
Molli Ollin hiuslookit jäivät Jyrkin ystävien mieleen. Hiuksissa nähtiin niin kreppejä kuin värikkäitä rastojakin.

Jyrkiä juonsivat myös muiden muassa Jaana Pelkonen, Mikko SilvennoinenMarika MakaroffRaymond EbanksVera OlssonSami JuolaVeeti KallioVille ToivonenTiina KylmäläJussi Heikelä. Toimituspäällikkönä häärinyt  Antti "Pizza" Pekkarinen, 50, asuu Fuengirolassa. Siellä Antti on Fuengirola-lehden päätoimittaja sekä Giovanni-pizzerian omistaja.

Katja Ståhl ja Antti "Pizza" Pekkarinen Jyrkin kuvauksissa elokussa 1995. Molemmista tuli myöhemmin päätoimittajia. Katja päätoimitti Suosikkia, Antti "Pizza" Pekkarinen Fuengirola-lehteä. Kuva: Pekka Elomaa
Katja Ståhl ja Antti "Pizza" Pekkarinen Jyrkin kuvauksissa elokussa 1995. Molemmista tuli myöhemmin päätoimittajia. Katja päätoimitti Suosikkia, Antti "Pizza" Pekkarinen Fuengirola-lehteä. Kuva: Pekka Elomaa

Lähteet: Ilta-Sanomat, Iltalehti, MTV3, Marttaliitto

Mikä oli paras muistosi Jyrkistä? Kerro muistosi alla olevaan kommenttikenttään!