Vuoden 2009 haastattelussa Antti Reini pohti yksinäisyyden tuntojaan, perheasioita ja itseään näyttelijänä.

Kun Antti Reinin, 45, tuikeat kasvot tärähtävät valkokankaalle,
ei tulisi mieleenkään käydä ryppyilemään. Miehen rooliminät
ovat lähes poikkeuksetta päivänvalon tuolla puolen hääräileviä hämärämiehiä, joiden puuhat saavat katsojan pohtimaan moraalin rajoja.

Päivänvalossa Antti itse ei vaikuta kovin pahikselta. Kapinallisuudesta kielivät vain prätkäbuutsit ja pitkäksi venähtänyt ponnari, mutta kuuluisaa renttukarismaa

pehmentävät olalle heitetty läppärilaukku, nenälle lykätyt lukulasit ja kasvoilla vilahtava ilkikurinen virne.

Antti on tottunut epäsäännölliseen elämään ja tehnyt melkein aina näyttelijäntyön ohella myös erilaisia hanttihommia.

– Duuneja tulee ja menee, mikään ei ole varmaa, ennen kuin
kamera käy. Näyttelijän duuni on hienoa, koska se on liikkuvaa ja pääsee matkustamaan myös ulkomailla. Siihen liittyy irrallisuuden ja vapauden tunne, Antti sanoo.

Avonainen perhe

”Minulla on kolme hienoa ja kaunista tyttöä: Verna, 12, Saga, 10, ja Moona, 3. Tyttäret asuvat äitiensä luona, ja vietän heidän kanssaan aikaa silloin kun sovitaan. Asiat ovat sen suhteen lutviutuneet eksien kanssa ihan ok. Mieluummin hyvin toimiva avonaisempi perhe kuin tulehtunut ydinperhe.

Itse kasvoin Helsingin Kalliossa ja vietin idyllisen villiä kaupunkilaislapsuutta: ratapihoilla leikkimistä, ratikalla matkustamista, kolttosia frendien ja pikkubroidin kanssa. Äiti työskenteli ravintolaalalla ja isä rautateillä. Heillä oli vaihtelevat työajat, ja olin paljon hoidossa isoisän luona. Vaikka sain tulla ja mennä vapaasti, Kalliossa oli turvallinen meininki, sillä kaikki pitivät huolta toisistaan. Läheisimmän frendini olen tuntenut
ihan lapsuudesta.

Isoisä oli minulle erittäin tärkeä. Hän opetti elämänarvot ja
painotti hyvän ihmisyyden merkitystä. Pitäisi pyrkiä elämään niin, että on rehellinen itselleen ja sitä kautta muille. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, miten tärkeä oppi se oli, ja pyrkinyt toteuttamaan sitä oikeasti. Välillä olen onnistunut, välillä en.
Tyttärieni kanssa olen koettanut olla mahdollisimman minä.
Skidit ovat saaneet syödä kuralätäköstä ja liata vaatteensa, mutta silti heillä on rajat, että he voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Myös mielikuvituksen tukeminen on tärkeää.
Ei se ole kiinni lelun arvosta: lapset tekevät lelun vaikka  tiskirätistä.

Olen pyrkinyt välttämään sitä, että lasten kalenterit olisivat
täynnä tuputettuja harrastuksia. Minulle ei lapsena tyrkytetty
tekemistä. Urheilin ja pelasin jalkapalloa, mutta isoin juttu oli musiikki. Suvussa oli musikaalista verta, isoisä soitti haitaria ja faija puhaltimia. Isoisän kanssa kävimme rokkikonserteissa, ja hän antoi minulle rummut 11-vuotiaana. Opin nopeasti soittamaan.

Samassa korttelissa asui vanhempia frendejä, jotka opettivat
meitä nuorempia kuuntelemaan hyvää musaa. Pidimme  levyraateja ja haaveilimme rocktähteydestä.
Soittaminen oli enemmän itseilmaisua, en tehnyt sitä  esiintymisinnon vuoksi. Sama juttu pätee nyt näyttelijän työssä.

Murrosiässä tunsin oloni rumaksi ja epävarmaksikin, enkä
tyttöjen seurassa uskaltanut olla rocktähteä. Kävin poikakoulua
400 kundin kanssa, ja mimmit olivat mystisiä olentoja, kun niitä
ei joka päivä edes nähnyt.

Levoton Ruotsissa

En ole opiskellut näyttelemistä virallisesti päivääkään, vaan olen
oppinut työni tekemällä. Teatterikorkeaan pyrin kerran, mutta tie tyssäsi toiseen vaiheeseen. Auktoriteettikammo on seurannut alakoulusta asti. Olen aina kyseenalaistanut ja ollut kova väittelemään, enkä viihtynyt koulussa ollenkaan. Kun oppivelvollisuus tuli täyteen, lopetin koulut.

Parikymppisenä tienasin elantoani – huonosti – soittamalla
rumpuja bändeissä. Kun Helsinki alkoi käydä pieneksi, lähdin
Tukholmaan seikkailemaan. Asustelin siellä sun täällä, vuokrakämpissä ja muiden nurkissa, soittelin yöt ja tein hanttihommia päivisin, kun oli pakko. Tukholmassa tuli elettyä rokkenroll- elämää ja kokeiltua kaikenlaista. Meno oli rankkaa.
Sellainen elämä vaatii veronsa.

Tietynlainen levottomuus ja omien rajojen etsintä on vaivannut
minua lapsesta asti. Olen kokeillut kaikenlaisia juttuja. En tiedä,
olenko nyt vanhempanakaan päässyt rajojen etsimisestä, ehkä se on vain muuttanut muotoaan. Ennen kiksit tulivat vain ääripäistä. Nyt olen huomannut, että välissäkin on jotain. Mutta kyllä kova vauhti on aina kova vauhti. Siksi kai rakastan moottoripyöräilyäkin.

Palasin Ruotsista Helsinkiin 24- vuotiaana. Olin aika loppu ja
tunnekylmä, eikä elämässä ollut suuntaa. Latailin pattereita ja ajattelin, että näytteleminen voisi olla sellainen juttu, jolla saisin itseäni auki. Ajauduin harrastajateattereihin, ja näyttelemisestä
tuli hyvää terapiaa.

Oikeassa paikassa

En tiedä, olenko näyttelijänä kovin lahjakas, sen saavat muut
arvioida. Olen kai ollut joskus oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin kuin ekan elokuvani Il Capitanonkin kanssa tapahtui. Sen koekuvauksiin menin lehti-ilmoituksen perusteella. Olin silloin 25. Leffamaailma oli mulle uutta ja hämmentävää. Näyttelin kolmoismurhaajan roolin ihan vaistonvaraisesti ja löin 150 prossaa tiskiin koko ajan. Tein roolia niin tosissani, että se uuvutti henkisesti täysin.

Kun leffa palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla, käyttäydyin ylimielisesti, en mennyt tilaisuuksiin ja haistatin toimittajilla paskat. Olin shokissa. Toisaalta nautin huomiosta, toisaalta halusin vain päästä pois parrasvaloista. Tuo elokuva oli kuitenkin merkittävä juttu elämässäni. Tuntui, että aukesi mahdollisuus löytää elämään sisältöä. En kuitenkaan ajatellut, että nyt musta tulee näyttelijä. Kesti pari vuotta, ennen kuin sain seuraavat duunit. Sen jälkeen leffa- ja tv-töitä on tipahdellut tasaisesti, välillä enemmän, välillä vähemmän. Kun näyttelijänduuneja ei ole ollut, olen elättänyt itseni  remppahommilla, maalannut seiniä ja ollut putkimiehenä. Työn statuksella ei ole mitään merkitystä – jostain ne leivänpäällykset pitää saada. Kaikki duunit, joita olen tehnyt, olen pystynyt muokkaamaan itselleni mielenkiintoisiksi ja yrittänyt oppia niistä jotain.

En kauheasti suunnittele tulevaisuutta, eikä minulla ole  ihmeellisiä ammatillisia haaveita. Tietysti toivon, että pystyn hankkimaan ruokaa jääkaappiin. Tärkeämpää kuitenkin on, että pystyn kehittymään ihmisenä ja voimaan henkisesti ja fyysisesti paremmin. Nuorempana ajattelin, että kun olen tehnyt yli 50 leffaa, voin kutsua itseäni näyttelijäksi. Nyt olen tehnyt sen verran, enkä vieläkään sano olevani näyttelijä. En oikein tiedä, mitä näytteleminen on. Yritän vain ymmärtää ohjaajien visioita
ja toteuttaa niitä parhaani mukaan. Hyvä näyttelijä ei esitä itkemistä vaan saa minut itkemään.

Roolini ovat usein olleet mielensä kanssa tasapainoilevia  ihmisiä. Enää ne eivät käy psyyken päälle kuten nuorempana, sillä prosessoin asiat etukäteen. Joskus on tullut sellaisia päiviä, että teemat heräävät henkiin omassa elämässä, mutta sitten niiden kanssa vain eletään.

En tiedä, kiinnostaako tyttäriäni esiintyvän taiteilijan työ.  Vanhimmalla on ainakin siihen viittaavia piirteitä ja haluja. Mutta
mulle on ihan sama, mitä heistä tulee. Pääasia, että tulee  onnellisia. Pyrin tukemaan heitä siinä, mihin he itse  suuntautuvat.

Juomisen loppu

Olen ollut raittiina kohta viisi vuotta. Lopetin, koska huomasin,
etten elä niin kuin ajattelen. Olin juonut oman osuuteni, tai enemmänkin. Mitta tuli täyteen.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen akut alkoivat loppua. Oli ollut
paljon duunia ja liikaa vapaa-aikaa, ja se vaati veronsa, oli burn
outia ja muuta. Konkreettisia muistikuvia siitä ajanjaksosta on
aika vähän. Ihmissuhteet kaatuivat, ja töissäkin tuli uskottavuusongelmia. Asiat jäivät kesken. En pitänyt itsestäni sellaisena.

En ajattele olevani sen parempi tai huonompi kuin muutkaan,
mutta huomaan voivani paljon paremmin kuin ennen. Onneksi ääripäiden saavuttamisen jälkeen jokin sisäinen ääni on aina sanonut, että nyt pitää vaihtaa suuntaa. Olen kai onnekas, kun olen osannut sitä kuunnella. Ja kun täällä vielä ollaan. Joku on sanonut, että juominen on helppo lopettaa, mutta vaikeinta on pysyä selvin päin. Toistaiseksi en ole ruvennut juomaan uudelleen, ja hyvä niin.

Ei stressiä isyydestä

Olen aina kokenut ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta.
Joskus nuorempana kärsinkin siitä. Myöhemmin olen hyväksynyt
sen ja huomannut, että mulla vain on erakkomainen luonne.
Tarvitsen ympärilleni rauhaa ja tilaa hengittää. Perinteinen perhe-elämä ei ole minun kohdallani vain toiminut. Ainahan se on ikävää, kun perheet hajoavat. Siinä kokee valtavaa  epäonnistumisen tunnetta. Minulla asiat ovat onneksi järjestyneet positiivisesti.

Jos tietäisin, millainen on hyvä parisuhde, kai olisin elänyt siinä
ikuisesti. Kriteereitä suhteelle on turha luetella, kun ei niitä itsekään pysty täyttämään. Ehkä tärkeintä olisi, että osapuolet
pystyisivät kommunikoimaan ja kunnioittamaan toisiaan. Silloin
suhde saattaisi jopa toimia.

Tyttärien syntymät ovat olleet minulle kasvattava paikka. Lasten
myötä olen oppinut vastuuta ja ymmärtänyt katsoa maailmaa
muustakin kuin omasta näkökulmasta, vähemmän itsekkäästi.
Käyn tyttöjen kanssa leikkipuistossa, leffassa, piirtelen paljon, ja vanhemman kanssa shoppailen. Yhteistä tekemistä löytyy aina. En ota stressiä siitä, olenko hyvä isä vai en, annan tyttärien määritellä sen. Ja kun ne vielä toistaiseksi kutsuvat minua isäksi, kaikki on hyvin.

Erakoksi maalle

Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään elämää. Ehkä jotakin
minussa on muuttunut. Sen sijaan, että tuhoaisin kaikkea ympärilläni, yritän elää rakentavasti. Voi olla, että se on ikääntymiseen liittyvä juttu. Oli tai ei, olen silti löytänyt paremmin rauhan itseni kanssa, ja ympäristönikin tuntuu sen johdosta voivan paremmin. Duunit ja yksityiselämä sujuvat.
Vaikka menneisyydessäni on paljon karikkoja, siellä on myös
paljon hyvää. Nykyään yritän olla mahdollisimman läsnä ja yritän
elää tätä hetkeä, joka on mennyttä ja tulevaa tärkeämpi.

Ympäristönvaihdos on ollut pitkään mielessä, ja siksi muutin pois
Helsingistä. Olen löytänyt maalta talon, jossa voin erakoitua  ihan rauhassa. Luonnossa oleminen on tullut tosi tärkeäksi kiireen ja hälinän sijaan. Maalla on rauhaa ja lungimpi meininki. Itseään ei pääse karkuun, mutta ympäristöönsä voi aina vaikuttaa.”

Laulaja Mikko Kuustonen kertoo Isän tyttö, tytön isä -kirjassa vanhemmuuden hetkistä, jotka olisi voinut hoitaa paremminkin.

Muusikko Mikko Kuustonen, 56, tunnusti eilisillan Yhden illan juttu -ohjelmassa terapeutti Maaret Kalliolle raivostuneensa helposti tyttärilleen, kun nämä olivat teini-ikäisiä.

– Koin siitä suurta epäonnistumista. Jotenkin, että mun hermot meni aina ensimmäisenä, hän kertoi jaksossa.

– Kun lapsi menee siihen teiniangstiin, niin mä menin samaan, enkä säilyttänyt aikuisuutta.

Muusikko kertoo myös tänä vuonna ilmestyneessä Isän tyttö, tytön isä -kirjassa (Otava) siitä, millaista on ollut kasvattaa tyttöjä. Mikolla ja hänen ex-vaimollaan on kaksi tytärtä, Iina, 32, ja Minka, 31. Molemmat Kuustosen siskokset ovat näyttelijöitä.

Kirjan toinen kirjoittaja on juontaja Jenni Pääskysaari. Hän mainitsee tekstissään somessa vastaan tulevat meemit, joissa suojelevat isät vitsailevat kaivavansa aseen esiin pitääkseen tytärtään lähestyvät pojat loitolla. Vaikka kyse on huumorista, asetelma on väärä. Meemeillä isät ajattelemattomuuttaan tukevat ajatusmallia siitä, että joku muu kuin tytär itse päättäisi kehostaan.

Mikko Kuustonen myöntää sortuneensa aikoinaan samaan.

– Sain lahjaksi puolustusvoimien ”Miinoitettu”-suojanauhaa jolla reunustin pihapolun tytärten sulhasille. Omasta mielestäni tuolloin ensiluokkaista faijailua. Nyt jättäisin väliin, hän kertoo kirjassa.

”Omasta mielestäni tuolloin ensiluokkaista faijailua. Nyt jättäisin väliin.”

Nuorekas isä? Mission impossible

Muutenkaan Mikko ei ole aina onnistunut tekemään vaikutusta Iinan ja Minkan poikaystäviin.

– Olin aina ajatellut olevani jotenkin nuorekas isä kunnes tajusin että se on mission impossible.

– Huomasin erityisesti tytärten ensimmäisten poikaystävien kanssa muuttuvani jostain syystä isäni kaltaiseksi. Yritin liikaa ja halusin tehdä vaikutuksen.

”Yritin liikaa ja halusin tehdä vaikutuksen.”

Mikko antaa esimerkiksi kommelluksen, joka hänelle sattui Minkan ja tämän uuden poikaystävän kanssa. Isosisko Iina oli palaamassa purjehdukselta, ja isä halusi lähteä porukalla vastaan. Hänen ohjaamansa moottorivene kuitenkin karahti liian innokkuuden vuoksi kiville.

– Lopputulos oli legendaarinen: poliisi hinaa paattiani, takapenkillä istuu Minka hiljaisen poikaystävänsä kanssa ja viereisessä veneessä Iina seurueineen puistelee päätään. Isi tuli vastaan, Mikko kertaa kirjassa.

Isän suojelunhalusta huolimatta kaikki poikaystävät ovat kuitenkin olleet tervetulleita Kuustosten kotiin.

– Muutaman lähtöäkin olen tervehtinyt ilolla, Mikko Kuustonen heittää kirjassa.

Koomikko Sami Hedbergin, 35, unelma toteutui, kun hän sai pääosan The Office- eli Konttori-sarjan suomalaisversiossa.

Kaikkia valinta ei miellyttänyt. Vähiten toimittaja Kaarina Hazardia, joka kritisoi Hedbergin valintaa rooliin lokakuun Image-lehteen kirjoittamassaan kolmen sivun mittaisessa jutussa.

– Hedbergin huumori. Miten sitä oikein kuvailisi? Se on sille nauramista, että ruotsinlaivalla juodaan viinaa. Että viron kieli on vähän kuin suomi, mutta kuitenkin eri. Joltakulta näkyi pikkupöksyt.

Tämänhän jo tiedämme: Hedbergin huumori jakaa mielipiteet. Hazard kuitenkin jatkaa tylytystään.

– Hedberg on se vaaraton, pullea poika, ylikasvanut pikkuveli, joka häissä sahtipäissään lyö reisiinsä ja hokee Otetaans taas! ja jota ei kenenkään tarvitse pelätä eikä haluta.

Mutta että pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta?

Hazardin mukaan ongelma on, että Hedberg on jo suuri tv-persoona ja valmis hahmo omana itsenään, mikä vesittää alkuperäisen sarjan myötähäpeästä ja lohduttomuudesta ammentavan huumorin.

Mutta että pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta? Voisiko Sami Hedberg vitsailla keikkasetissään Kaarina Hazardista pulleana tyttönä, jota kenenkään ei tarvitse haluta?

Hazard pojittelee ja kutsuu lihavaksi ja seksittömäksi miehen koomikkopersoonaa, mutta onko se Sami Hedbergin tapauksessa mitenkään erotettavissa itse Samista?

andy k

Onpa hienoa, kun missimittainen ( XD ) ja jo aikaisemmin yhden JSN:n langettavan tuomion ( Ludvig Borga 2010 ) saanut kvasiälykkö Hazard katsoo asiakseen puuttua stand up -koomikko Sami Hedbergin substanssiin ja habitukseen. Menisi "Liian paksu perhoseksi" -Kaarina ihan vain peilin eteen, katsoisi itseään ja muistaisi kirjoittelu-uransa varjoisampia hetkiä. Vaan kun omahyväisyys on mitä on, niin voi näemmä kirjoittaa mitä tahansa. En seuraa Hedbergiä, mutta Hazard on luokattoman törkeä :(

Lääkkeet!

andy k kirjoitti:
Onpa hienoa, kun missimittainen ( XD ) ja jo aikaisemmin yhden JSN:n langettavan tuomion ( Ludvig Borga 2010 ) saanut kvasiälykkö Hazard katsoo asiakseen puuttua stand up -koomikko Sami Hedbergin substanssiin ja habitukseen.

Kivasti tuo Hazardin langettavan tuomion saanut kolumni on vielä Iltalehden nettisivuilla saatavissa. Tästä ( http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/2010011310917932_k9.shtml ) sopii itse kunkin lukaista ja pohtia mitä yhteistä on Pasila televisiosarjan Rauno Repomiehellä sekä Kaarina Hazardilla. Ehkä jonkun olisi taas aika huutaa se maaginen taikasana.

Kiinteistönvälittäjä Mira Kasslin treenaa viisi kertaa viikossa kiivetäkseen ensi kesänä Euroopan korkeimmalle vuorelle.

Televisiosta tuttu kiinteistönvälittäjä Mira Kasslin on hurahtanut kiipeilyyn. Entisen kilpapyöräilijän tavoite onkin korkealla.

– Kävin juuri kiipeilemässä Mont Blancilla ja nyt olen innostunut projektista ”valkoisen valloitus”. Lähden ensi kuussa harjoittelemaan Chamonix'iin ja uutena vuotena kohteena on Kilimanjaro. Ensi vuoden heinä-elokuussa on tarkoitus huiputtaa Mont Blanc, Mira kertoi keskiviikkona helsinkiläisen ravintola Salven avajaisissa.

Harrastuksessa turvallisuus tulee ennen kaikkea.

– Jos säät sallivat, ensin huiputetaan 4 000 metriä ja siitä sitten jatketaan eteenpäin.

Mont Blanc on Euroopan korkein vuorenhuippu, joka sijaitsee Alpeilla Italian ja Ranskan rajalla. Se ylettyy 4810 metrin korkeuteen.

”Kiipeily on hyvää treeniä henkiselle puolelle.”

Miran kiipeilykunnosta ja ruokavaliosta huolehtii personal trainer, jonka opastuksella hän treenaa viisi kertaa viikossa. Mira kirjoittaa treenistä myös nettisivuillaan

– Kiipeily on paitsi urheilua, myös hyvää treeniä henkiselle puolelle. Se on erittäin kasvattava laji, johon olen täysin hurahtanut.

Kaksi vuotta sitten avioitunut pariskunta ilmoitti tänään erostaan. Sinä aikana Lauri teki kansainvälisen läpimurron mutta jättäytyi sitten musiikkibisneksessä taka-alalle. Paulasta taas kasvoi yksi Suomen kysytyimmistä esiintyjistä.

Muusikkopariskunta Paula Vesala, 34, ja Lauri Ylönen, 37, ilmoitti tänään, että he ovat päättänet erota.

– Olemme yhdessä tehneet surullisen mutta vääjäämättömän päätöksen erota. Eroon ei liity mitään draamaa tai yllättäviä käänteitä, vaan pitkä parisuhde tuli päätökseensä, kaksikko kertoi Iltalehdelle lähettämässään viestissä.

Aivan kuten Angelina Jolie ja Brad Pitt, Paula ja Lauri olivat yhdessä 10 vuotta ennen kuin sinetöivät suhteensa vihkivalalla. Kaksikko meni naimisiin Las Vegasissa loppuvuodesta 2014.

Pitkän suhteen aikana parille syntyi Julius-poika vuonna 2008. Mutta myös molempien uralla on ehtinyt tapahtua paljon.

2003

Kuvat: handout
Kuvat: handout

Paula ja Lauri alkoivat seurustella 2000-luvun alkupuolella. Tuolloin Laurin bändi The Rasmus oli ollut jo vuosia yksi Suomen menestyneimpiä yhtyeitä. Vuonna 2003 Laurilla meni lujaa, kun Rasmus teki kansainvälisen läpimurtonsa albumillaan Dead Letters. Samoihin aikoihin Paula karisti yltään Popstars-leiman perustamalla Mira Luodin kanssa PMMP-yhteen. Heidän kesähittinsä Rusketusraidat oli menestys, ja debyyttialbumi Kuulkaas enot myi hyvin. Kaksikko palkittiin Emma-gaalassa vuoden tulokas -palkinnolla.

2005

Kuvat: Reuters ja Sanoma-arkisto / Antti Hämäläinen
Kuvat: Reuters ja Sanoma-arkisto / Antti Hämäläinen

Vuonna 2005 Rasmus lähti puolitoista vuotta kestänneelle kiertueelle ja keikkaili 38 maassa. Samoihin aikoihin PMMP teki todellisen läpimurtonsa Suomessa Kovemmat kädet -albumillaan. Paula ja Mira nappasivat lukuisia Emma-pystejä ja olivat vuosia yksi kysytyimmistä festariesiintyjistä.

2006

Lauri tienasi 2000-luvun puolivälissä enemmän kuin moni yritysjohtaja.

2008/2009

Kuva: Sanoma-arkisto / Juhani Niiranen
Kuva: Sanoma-arkisto / Juhani Niiranen

Paula ja Mira olivat vuosia erottamaton kaksikko, kuin kattila ja kansi. He tekivät ensimmäiset lapsensakin samaan aikaan.

Laurin elämään lapsi toi ryhtiä.

– Ennen saatoin valvoa aamuseitsemään, mutta nyt herään samaan aikaan leikkimään lapseni kanssa. Lopetin myös alkoholinkäytön. Tajusin, että on minun vastuullani hoitaa pojalleni yhtä hieno lapsuus kuin itsellänikin oli, Lauri kertoi Me Naisten haastattelussa vuonna 2010.

2010

2010-luvulla Paulan monilahjakkuus alkoi tulla ilmi. Hän teki ensimmäinen leffaroolissa Prinsessa-elokuvassa vuonna 2010. Sittemmin hän oli myös pääroolissa elokuvassa 3 Simoa.

2011

Paula ja Lauri harvinaisessa yhteiskuvassa Jussi-gaalassa vuonna 2011. Paula aloitti samana vuonna dramaturgian opinnot Teatterikorkeakoulussa.

Vuonna 2011 Paula julkaisi myös levyn viulisti Pekka Kuusiston kanssa. Lauri puolestaan julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa New Worldin.

2012

Kuva: Sanoma-arkisto / Ismo Henttonen ja handout/ Kaapo Kamu
Kuva: Sanoma-arkisto / Ismo Henttonen ja handout/ Kaapo Kamu

Rasmus ilmoitti jäävänsä pitkälle tauolle vuonna 2012. Samana vuonna Lauri ja Paula kampanjoivat ahkerasti, jotta Pekka Haavistosta olisi tullut presidentti. Vuonna 2012 ilmestyi myös PMMP:n toiseksi viimeinen albumi Rakkaudesta, mutta Paula keikkaili myös Kerkko Koskinen Kollektiivi -kokoonpanon kanssa.

2013

PMMP ilmoitti panevansa pillit pussiin ja järjesti laajan jäähyväiskiertueen.

Lauri nähtiin vuonna 2013 Idols-tuomarina. Hän julkaisi tuolloin myös toisen sooloalbuminsa.

2014

Paulan sooloalbumia alettiin odottaa kiihkesäti vuonna 2014, sen jälkeen kun hän oli hurmannut kaikki Vain elämää -ohjelmassa.

2014/2015

 

We had cool Finnish saturday at our house, Lauri & Paula and SMO ;) #korvapuusti#ilua#friends

A photo posted by JY (@yrcfinland) on

Paula ja Lauri muuttivat Los Angelesiin, kun Paula aloitti opiskelemaan näytelmäkirjoittamista UCLA:ssa.

Lue myös: Paula Vesala elämästään Los Angelesissa: "Puoli vuotta meni sumussa"

Kuva: Oikotie.fi
Kuva: Oikotie.fi

Elokuussa 2015 Lauri myi 6,5 miljoonalla perheen Helsingin Karhusaaressa sijaitsevan asunnon. Lauri suunnitteli ja rakennutti 500-neliöistä taloa vuosia.

Lue myös: Tältä näyttää Lauri Ylösen miljoonatalo

2016

Kuvat: Sanoma-arkisto / Antti Hämäläinen ja Jonna Öhrnberg
Kuvat: Sanoma-arkisto / Antti Hämäläinen ja Jonna Öhrnberg

Paulan odotettu soololevy Vesala ilmestyi viimein kesäkuussa 2016, ja albumia ylistivät niin kriitikot kuin yleisökin. Kuvassa kaksikko on Ruisrockissa, Paula esiintymässä, Lauri yleisössä.

Tällainen on Paula Vesalan sooloalbumi

Lauri on viime aikoina keskittynyt suunnittelemaan taloja. Hän saa MTV3:lle oman ohjelman. Kesäkuussa kanava tiedotti, että Lauri suunnittelee kakkoskodin perheelleen sekä talot kolmelle julkkikselle. Ruudussa ohjelma nähdään vuonna 2017. Lue lisää täältä.