Vuoden 2009 haastattelussa Antti Reini pohti yksinäisyyden tuntojaan, perheasioita ja itseään näyttelijänä.

Kun Antti Reinin, 45, tuikeat kasvot tärähtävät valkokankaalle,
ei tulisi mieleenkään käydä ryppyilemään. Miehen rooliminät
ovat lähes poikkeuksetta päivänvalon tuolla puolen hääräileviä hämärämiehiä, joiden puuhat saavat katsojan pohtimaan moraalin rajoja.

Päivänvalossa Antti itse ei vaikuta kovin pahikselta. Kapinallisuudesta kielivät vain prätkäbuutsit ja pitkäksi venähtänyt ponnari, mutta kuuluisaa renttukarismaa

pehmentävät olalle heitetty läppärilaukku, nenälle lykätyt lukulasit ja kasvoilla vilahtava ilkikurinen virne.

Antti on tottunut epäsäännölliseen elämään ja tehnyt melkein aina näyttelijäntyön ohella myös erilaisia hanttihommia.

– Duuneja tulee ja menee, mikään ei ole varmaa, ennen kuin
kamera käy. Näyttelijän duuni on hienoa, koska se on liikkuvaa ja pääsee matkustamaan myös ulkomailla. Siihen liittyy irrallisuuden ja vapauden tunne, Antti sanoo.

Avonainen perhe

”Minulla on kolme hienoa ja kaunista tyttöä: Verna, 12, Saga, 10, ja Moona, 3. Tyttäret asuvat äitiensä luona, ja vietän heidän kanssaan aikaa silloin kun sovitaan. Asiat ovat sen suhteen lutviutuneet eksien kanssa ihan ok. Mieluummin hyvin toimiva avonaisempi perhe kuin tulehtunut ydinperhe.

Itse kasvoin Helsingin Kalliossa ja vietin idyllisen villiä kaupunkilaislapsuutta: ratapihoilla leikkimistä, ratikalla matkustamista, kolttosia frendien ja pikkubroidin kanssa. Äiti työskenteli ravintolaalalla ja isä rautateillä. Heillä oli vaihtelevat työajat, ja olin paljon hoidossa isoisän luona. Vaikka sain tulla ja mennä vapaasti, Kalliossa oli turvallinen meininki, sillä kaikki pitivät huolta toisistaan. Läheisimmän frendini olen tuntenut
ihan lapsuudesta.

Isoisä oli minulle erittäin tärkeä. Hän opetti elämänarvot ja
painotti hyvän ihmisyyden merkitystä. Pitäisi pyrkiä elämään niin, että on rehellinen itselleen ja sitä kautta muille. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, miten tärkeä oppi se oli, ja pyrkinyt toteuttamaan sitä oikeasti. Välillä olen onnistunut, välillä en.
Tyttärieni kanssa olen koettanut olla mahdollisimman minä.
Skidit ovat saaneet syödä kuralätäköstä ja liata vaatteensa, mutta silti heillä on rajat, että he voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Myös mielikuvituksen tukeminen on tärkeää.
Ei se ole kiinni lelun arvosta: lapset tekevät lelun vaikka  tiskirätistä.

Olen pyrkinyt välttämään sitä, että lasten kalenterit olisivat
täynnä tuputettuja harrastuksia. Minulle ei lapsena tyrkytetty
tekemistä. Urheilin ja pelasin jalkapalloa, mutta isoin juttu oli musiikki. Suvussa oli musikaalista verta, isoisä soitti haitaria ja faija puhaltimia. Isoisän kanssa kävimme rokkikonserteissa, ja hän antoi minulle rummut 11-vuotiaana. Opin nopeasti soittamaan.

Samassa korttelissa asui vanhempia frendejä, jotka opettivat
meitä nuorempia kuuntelemaan hyvää musaa. Pidimme  levyraateja ja haaveilimme rocktähteydestä.
Soittaminen oli enemmän itseilmaisua, en tehnyt sitä  esiintymisinnon vuoksi. Sama juttu pätee nyt näyttelijän työssä.

Murrosiässä tunsin oloni rumaksi ja epävarmaksikin, enkä
tyttöjen seurassa uskaltanut olla rocktähteä. Kävin poikakoulua
400 kundin kanssa, ja mimmit olivat mystisiä olentoja, kun niitä
ei joka päivä edes nähnyt.

Levoton Ruotsissa

En ole opiskellut näyttelemistä virallisesti päivääkään, vaan olen
oppinut työni tekemällä. Teatterikorkeaan pyrin kerran, mutta tie tyssäsi toiseen vaiheeseen. Auktoriteettikammo on seurannut alakoulusta asti. Olen aina kyseenalaistanut ja ollut kova väittelemään, enkä viihtynyt koulussa ollenkaan. Kun oppivelvollisuus tuli täyteen, lopetin koulut.

Parikymppisenä tienasin elantoani – huonosti – soittamalla
rumpuja bändeissä. Kun Helsinki alkoi käydä pieneksi, lähdin
Tukholmaan seikkailemaan. Asustelin siellä sun täällä, vuokrakämpissä ja muiden nurkissa, soittelin yöt ja tein hanttihommia päivisin, kun oli pakko. Tukholmassa tuli elettyä rokkenroll- elämää ja kokeiltua kaikenlaista. Meno oli rankkaa.
Sellainen elämä vaatii veronsa.

Tietynlainen levottomuus ja omien rajojen etsintä on vaivannut
minua lapsesta asti. Olen kokeillut kaikenlaisia juttuja. En tiedä,
olenko nyt vanhempanakaan päässyt rajojen etsimisestä, ehkä se on vain muuttanut muotoaan. Ennen kiksit tulivat vain ääripäistä. Nyt olen huomannut, että välissäkin on jotain. Mutta kyllä kova vauhti on aina kova vauhti. Siksi kai rakastan moottoripyöräilyäkin.

Palasin Ruotsista Helsinkiin 24- vuotiaana. Olin aika loppu ja
tunnekylmä, eikä elämässä ollut suuntaa. Latailin pattereita ja ajattelin, että näytteleminen voisi olla sellainen juttu, jolla saisin itseäni auki. Ajauduin harrastajateattereihin, ja näyttelemisestä
tuli hyvää terapiaa.

Oikeassa paikassa

En tiedä, olenko näyttelijänä kovin lahjakas, sen saavat muut
arvioida. Olen kai ollut joskus oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin kuin ekan elokuvani Il Capitanonkin kanssa tapahtui. Sen koekuvauksiin menin lehti-ilmoituksen perusteella. Olin silloin 25. Leffamaailma oli mulle uutta ja hämmentävää. Näyttelin kolmoismurhaajan roolin ihan vaistonvaraisesti ja löin 150 prossaa tiskiin koko ajan. Tein roolia niin tosissani, että se uuvutti henkisesti täysin.

Kun leffa palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla, käyttäydyin ylimielisesti, en mennyt tilaisuuksiin ja haistatin toimittajilla paskat. Olin shokissa. Toisaalta nautin huomiosta, toisaalta halusin vain päästä pois parrasvaloista. Tuo elokuva oli kuitenkin merkittävä juttu elämässäni. Tuntui, että aukesi mahdollisuus löytää elämään sisältöä. En kuitenkaan ajatellut, että nyt musta tulee näyttelijä. Kesti pari vuotta, ennen kuin sain seuraavat duunit. Sen jälkeen leffa- ja tv-töitä on tipahdellut tasaisesti, välillä enemmän, välillä vähemmän. Kun näyttelijänduuneja ei ole ollut, olen elättänyt itseni  remppahommilla, maalannut seiniä ja ollut putkimiehenä. Työn statuksella ei ole mitään merkitystä – jostain ne leivänpäällykset pitää saada. Kaikki duunit, joita olen tehnyt, olen pystynyt muokkaamaan itselleni mielenkiintoisiksi ja yrittänyt oppia niistä jotain.

En kauheasti suunnittele tulevaisuutta, eikä minulla ole  ihmeellisiä ammatillisia haaveita. Tietysti toivon, että pystyn hankkimaan ruokaa jääkaappiin. Tärkeämpää kuitenkin on, että pystyn kehittymään ihmisenä ja voimaan henkisesti ja fyysisesti paremmin. Nuorempana ajattelin, että kun olen tehnyt yli 50 leffaa, voin kutsua itseäni näyttelijäksi. Nyt olen tehnyt sen verran, enkä vieläkään sano olevani näyttelijä. En oikein tiedä, mitä näytteleminen on. Yritän vain ymmärtää ohjaajien visioita
ja toteuttaa niitä parhaani mukaan. Hyvä näyttelijä ei esitä itkemistä vaan saa minut itkemään.

Roolini ovat usein olleet mielensä kanssa tasapainoilevia  ihmisiä. Enää ne eivät käy psyyken päälle kuten nuorempana, sillä prosessoin asiat etukäteen. Joskus on tullut sellaisia päiviä, että teemat heräävät henkiin omassa elämässä, mutta sitten niiden kanssa vain eletään.

En tiedä, kiinnostaako tyttäriäni esiintyvän taiteilijan työ.  Vanhimmalla on ainakin siihen viittaavia piirteitä ja haluja. Mutta
mulle on ihan sama, mitä heistä tulee. Pääasia, että tulee  onnellisia. Pyrin tukemaan heitä siinä, mihin he itse  suuntautuvat.

Juomisen loppu

Olen ollut raittiina kohta viisi vuotta. Lopetin, koska huomasin,
etten elä niin kuin ajattelen. Olin juonut oman osuuteni, tai enemmänkin. Mitta tuli täyteen.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen akut alkoivat loppua. Oli ollut
paljon duunia ja liikaa vapaa-aikaa, ja se vaati veronsa, oli burn
outia ja muuta. Konkreettisia muistikuvia siitä ajanjaksosta on
aika vähän. Ihmissuhteet kaatuivat, ja töissäkin tuli uskottavuusongelmia. Asiat jäivät kesken. En pitänyt itsestäni sellaisena.

En ajattele olevani sen parempi tai huonompi kuin muutkaan,
mutta huomaan voivani paljon paremmin kuin ennen. Onneksi ääripäiden saavuttamisen jälkeen jokin sisäinen ääni on aina sanonut, että nyt pitää vaihtaa suuntaa. Olen kai onnekas, kun olen osannut sitä kuunnella. Ja kun täällä vielä ollaan. Joku on sanonut, että juominen on helppo lopettaa, mutta vaikeinta on pysyä selvin päin. Toistaiseksi en ole ruvennut juomaan uudelleen, ja hyvä niin.

Ei stressiä isyydestä

Olen aina kokenut ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta.
Joskus nuorempana kärsinkin siitä. Myöhemmin olen hyväksynyt
sen ja huomannut, että mulla vain on erakkomainen luonne.
Tarvitsen ympärilleni rauhaa ja tilaa hengittää. Perinteinen perhe-elämä ei ole minun kohdallani vain toiminut. Ainahan se on ikävää, kun perheet hajoavat. Siinä kokee valtavaa  epäonnistumisen tunnetta. Minulla asiat ovat onneksi järjestyneet positiivisesti.

Jos tietäisin, millainen on hyvä parisuhde, kai olisin elänyt siinä
ikuisesti. Kriteereitä suhteelle on turha luetella, kun ei niitä itsekään pysty täyttämään. Ehkä tärkeintä olisi, että osapuolet
pystyisivät kommunikoimaan ja kunnioittamaan toisiaan. Silloin
suhde saattaisi jopa toimia.

Tyttärien syntymät ovat olleet minulle kasvattava paikka. Lasten
myötä olen oppinut vastuuta ja ymmärtänyt katsoa maailmaa
muustakin kuin omasta näkökulmasta, vähemmän itsekkäästi.
Käyn tyttöjen kanssa leikkipuistossa, leffassa, piirtelen paljon, ja vanhemman kanssa shoppailen. Yhteistä tekemistä löytyy aina. En ota stressiä siitä, olenko hyvä isä vai en, annan tyttärien määritellä sen. Ja kun ne vielä toistaiseksi kutsuvat minua isäksi, kaikki on hyvin.

Erakoksi maalle

Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään elämää. Ehkä jotakin
minussa on muuttunut. Sen sijaan, että tuhoaisin kaikkea ympärilläni, yritän elää rakentavasti. Voi olla, että se on ikääntymiseen liittyvä juttu. Oli tai ei, olen silti löytänyt paremmin rauhan itseni kanssa, ja ympäristönikin tuntuu sen johdosta voivan paremmin. Duunit ja yksityiselämä sujuvat.
Vaikka menneisyydessäni on paljon karikkoja, siellä on myös
paljon hyvää. Nykyään yritän olla mahdollisimman läsnä ja yritän
elää tätä hetkeä, joka on mennyttä ja tulevaa tärkeämpi.

Ympäristönvaihdos on ollut pitkään mielessä, ja siksi muutin pois
Helsingistä. Olen löytänyt maalta talon, jossa voin erakoitua  ihan rauhassa. Luonnossa oleminen on tullut tosi tärkeäksi kiireen ja hälinän sijaan. Maalla on rauhaa ja lungimpi meininki. Itseään ei pääse karkuun, mutta ympäristöönsä voi aina vaikuttaa.”

Tuomarit ylistivät Saara Aallon esityksiä sen minkä pystyivät liikutukseltaan.

Suomalaislaulaja Saara Aalto, 29, esitti Britannian X Factor -semifinaalissa lauantai-iltana kaksi kappaletta.

Etenkin jälkimmäinen esitys, hänen tulkintansa Sian Chandelier-hitistä hurmasi tuomarit. Tunteellinen ja dramaattinen popbiisi Chandelier sopi loistavasti Saaralle.

Live-esityksen dramatiikkaa lisäsi tummasävyinen, ukkossalamoita jäljittelevä lavastus.

Kaikki neljä tuomaria nousivat seisomaan kappaleen jälkeen. Saaran mentori Sharon Osbourne liikuttui esityksestä niin, että hän ei saanut sanaakaan ulos suustaan.

– Se oli täysin sensaatiomaista. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat taistella ja sinä olet taistelija, ylisti jopa Simon Cowell, jonka mielestä laulajan ensimmäinen kappale oli hieman korni.

Lue myös! Kisa-analyysi: Altavastaajasta ennakkosuosikiksi – 3 syytä, miksi Saara Aalto menestyy X Factorissa

Ensimmäisenä kappaleenaan lauantai-iltana Saara esitti Mariah Careyn All I Want For Christmas Is You -joulubiisin. Saaramaiseen tapaan tämä esitys oli vauhdikas ja värikäs.

– Lauloit yhden kaikkien aikojen parhaista joululauluista, X Factor -tuomari Nicole Scherzinger kiitteli esityksen jälkeen.

Kärkinelikossa Saaran lisäksi ovat vielä Matt Terry, Emily Middlemas ja 5 After Midnight -ryhmä.

Saaran jatko X Factorissa selviää tänään sunnuntaina tuloslähetyksessä noin kello 22. Sub-kanava ja MTV Katsomo lähettävät sen suorana.

Ensi viikolla kolme kilpailijaa taistelee X Factor UK -voitosta Wembley-areenalla Lontoossa. Voittaja on selvillä sunnuntaina 11. joulukuuta.

Nina Hartleysta, 57, piti tulla kätilö, mutta hänestä tulikin Hollywoodin tunnetuin pornotähti. Paola Suhonen teki dokumentin edelleen työskentelevästä Hartleysta, joka uskoo urallaan edistäneensä naisten oikeuksia.

Kun parikymppinen Marie Louise Hartman 80-luvun alussa opiskeli sairaanhoitajaksi, hän suunnitteli ryhtyvänsä kätilöksi. Feministinä hän ajatteli haluavansa tehdä töitä nimenomaan naisten hyväksi.

Opintojen ohessa Marie Louise tanssi strippiklubilla. Hän ei nähnyt siinä mitään ristiriitaa feminismin kanssa; olihan naisella oikeus ilmaista seksuaalisuuttaan siinä missä miehelläkin. Ja Marie Louise oli jo nuorena ymmärtänyt olevansa paitsi biseksuaali myös ekshibitionisti.

Marie Louise valmistui kyllä sairaanhoitajaksi, mutta kätilöä hänestä ei tullut. Sen sijaan hänestä tuli Nina Hartley, yksi Hollywoodin kuuluisimmista pornotähdistä.

Strippiklubilta elokuviin

– Strippiklubia pidetään naisille vaarallisena paikkana, mutta minulle se oli turvallinen ympäristö paljastella. Kaikkialla muualla poliisi olisi tullut pidättämään minut, Nina, 57, muistelee ja puhkeaa raikuvaan nauruun.

Strippaamisesta Nina siirtyi pornoon, koska halusi harrastaa seksiä sekä naisten että miesten kanssa. Naispartnereita pelkkiin petipuuhiin ei ollut kuitenkaan helppoa löytää. Suhteessa kumppanit taas odottivat Ninalta uskollisuutta.

”Porno tarjosi minulle tilaisuuden toteuttaa seksuaalisuuttani ilman, että minut leimattiin huonoksi ihmiseksi.”

– Nuorena ajauduin aina suhteissani pettämään ja sitten tunsin syyllisyyttä. Porno tarjosi minulle tilaisuuden toteuttaa seksuaalisuuttani ilman, että minut leimattiin huonoksi ihmiseksi.

Ensimmäisestä elokuvasta, Educating Nina, on jo 32 vuotta. Sen jälkeen hän on esiintynyt sadoissa elokuvissa.

– Porno on minusta hauskaa! Feministinä minulle on myös aina ollut tärkeää näyttää, että nainenkin voi haluta seksiä ja nauttia siitä.

Yli kolmekymmentä vuotta kestänyt ura alalla on harvinainen. Toisin kuin usein luullaan, Ninan mukaan aikuisviihteessä riittää kyllä tilausta myös kypsemmille naisille.

– Katsojissakin on paljon varttuneempaa väkeä, eivätkä kaikki todellakaan halua fantasioida tyttäriensä ikäisistä naisista.

Ei kuitenkaan tarvitse olla puumafetissiä innostuakseen Ninasta; monet fanittavat häntä siksi, että hän on alan elävä legenda.

Yksi faneista on Paola Suhonen, joka on ohjannut Ninasta dokumentin. Paola seurasi Ninan elämää kahdeksan vuoden ajan. Poem Portrait of Nina on keskeisessä roolissa vaatesuunnittelijanakin tunnetun taiteilijan joulukuussa avautuvassa näyttelyssä Helsingin Taidehallissa.

– Nina ei vastaa stereotyyppistä käsitystä pornotähdestä, vaan hän on monitahoinen ihminen ja valveutunut intellektuelli, Paola kuvailee.

Feministien hampaissa

Millainen on stereotyyppinen kuva pornotähdestä? Aivoton seksiobjekti? Alistettu uhri?

Näin ainakin ajattelivat monet feministit 80-luvulla Yhdysvalloissa, jossa suhtautuminen pornoon jakoi heidät kahteen leiriin. 80-luvun pornosodiksi kutsuttu keskustelu saa Ninan yhä kiihtymään.

– Vastustajat näkivät miehet elukoina ja naiset uhreina. Se tuntui ristiriitaiselta, kun minusta porno oli vapauttanut minut!

Ninan mielestä pornon sijasta kannattaisikin kritisoida valtavirtaviihdettä, jossa seksuaalisesti aktiiviselle naiselle käy yhä useimmiten kalpaten.

– Nainen voi menettää lapsensa, vapautensa, perheensä, järkensä, rahansa, työnsä, miehensä tai jopa henkensä. Joka tapauksessa häntä täytyy jotenkin tarinassa rankaista. Porno on epätodellista, ylinäyteltyä, typerää, mautonta, toisinaan jopa julmaa, mutta ainakaan kukaan ei koskaan kuole!

Nina sanoo tekevänsä itse vain ja ainoastaan ”eettistä pornoa”. Se tarkoittaa hänelle sitä, että kaikki näyttelijät ovat käyneet sukupuolitautitesteissä, ovat mukana vapaaehtoisesti ja tietävät, mitä ovat tekemässä.

Kanaemo luennoi

Nina ei väitä, että pornon tekeminen olisi täysin ongelmatonta. Hänestä internet on kuitenkin tehnyt seksin esittämisestä monimuotoisempaa ja myös reilumpaa. Ennen koko ala oli muutamien isojen yhtiöiden käsissä. Ne sanelivat, mitä näyttelijän piti olla valmis tekemään.

– Nyt kuka tahansa voi alkaa harrastaa seksiä kameran edessä ja saada siitä korvauksen ilman välikäsiä. Jos haluaa tehdä pornoa valkoisissa mummoalkkareissa, sillekin löytyy varmasti yleisönsä.

”Kameran edessä ei koskaan pidä tehdä mitään sellaista, mitä ei tekisi kotona ilmaiseksi.”

Ninakin kohtasi alalla huonoa kohtelua toisinaan nuorempana. Nykyään hänen rintaimplanttinsa ovat ”vanhempia kuin monet hänen vastanäyttelijänsä”. Heille Nina pitää usein kanaemoluennon, jollaisen hän itsekin olisi aikoinaan tarvinnut.

Hän neuvoo miettimään elämää pornouran jälkeen, sillä ihmisillä riittää yhä ennakkoluuloja ja tuomitsevia asenteita.

– Kameran edessä ei koskaan pidä tehdä mitään sellaista, mitä ei tekisi kotona ilmaiseksi. On tärkeää myös säilyttää oma, intiimi seksielämä.

Nina on ollut naimisissa vuodesta 2003 BDSM-elokuvia ohjaavan Ernest Greenen kanssa. Parilla on avoin suhde. Sitä ennen Nina eli kaksikymmentä vuotta kolmen hengen liitossa naisen ja miehen kanssa.

– Yksiavioinen suhde on monille ainoa hyväksyttävä tapa harrastaa seksiä. Minäkin kipuilin nuorena paljon sitä, miksen pysty sitoutumaan vain yhteen ihmiseen. Luulin pelkääväni rakkautta. Nyt minulla on kumppani, jota rakastan hyvin paljon, mutta monogamia ei vain sovi meille.

Ihmeellisiä asioita

Nina varttui vapaamielisessä Berkeleyn yliopistokaupungissa. Hänen vanhempansa olivat poliittisesti aktiivisia vasemmistolaisia, jotka kiinnostuivat buddhalaisuudesta Ninan ollessa pieni.

– Onnekseni uskonto ei ole koskaan rajoittanut seksuaalisuuttani. Minun ei ole tarvinnut tuntea olevani syntinen halujeni takia. Buddhalainen kasvatukseni tarkoitti sitä, että minua kannustettiin olemaan kiltti muille ihmisille.

”Naisen keho kykenee ihmeellisiin, ihaniin asioihin kuten luomaan uutta elämää ja saamaan orgasmeja.”

Uravalinnasta kertominen perheelle oli silti kova paikka. Ninan buddhalaiseksi nunnaksi ryhtynyt äiti hyväksyi tyttärensä ammatin vasta joitakin vuosia ennen kuolemaansa. Silloin äiti myönsi, että omalla tavallaan tytär on varmasti auttanut ihmisiä työllään.

– Se tuntui hyvältä, sillä olen yrittänyt 30 vuotta viestittää naisille, että hekin saavat olla himokkaita ilman että heidän täytyy hävetä tai potea syyllisyyttä.

Nina näkee yhtäläisyyksiä myös kätilön ja pornotähden ammateissa.

– Kätilön työssä minua kiehtoi kehomme toiminta ja mitäs muuta kuin sitä samaa olen tutkinut tässäkin työssä. Naisen keho kykenee ihmeellisiin, ihaniin asioihin kuten luomaan uutta elämää ja saamaan orgasmeja.

Nina Hartley
  • Pornon grand old lady on syntynyt 11.3. 1959.
  • Esiintynyt sadoissa pornoelokuvissa. Rooli myös Boogie Nights -elokuvassa.
  • Naimisissa ohjaaja Ernest Greenen kanssa.
  • Dokumentti Poem Portrait of Nina nähtävillä Paola Suhosen näyttelyssä Taidehallissa 8. tammikuuta 2017 asti.
  • Ikääntyminen on muuttanut Ninan asennetta työhönsä sen verran, että enää hän ei esiinny täysin alasti.

Putous-tähti Minka Kuustonen tekisi mielellään romanttisen toimintaelokuvan yhdessä serkkunsa Sami Hedbergin kanssa. – Haluaisin nähdä Samin trikooasussa.

Putous-tähti Minka Kuustonen, 31, ja stand up -koomikko Sami Hedberg, 35, näyttelevät lyhyesti yhdessä Luokkakokous 2 -elokuvassa. Videolla Minka kertoo, että työskentelisi Samin kanssa mielellään enemmänkin yhdessä.

– Haluaisin ehdottomasti tehdä Samin kanssa ensirakastajan roolin, jossa lopulta suudellaan auringonlaskussa. Siinä olisi sopivasti sukurutsaa mukana, Minka nauraa. Katso hauska video!

Avoliittoon äskettäin muuttanut pariskunta kertoi odotuksestaan Facebookissa.

Entinen ammattilaisnyrkkeilijä Amin Asikainen, 40, ja Paratiisihotelli-sarjasta tuttu tosi-tv-esiintyjä Nadia Ammouri, 28, odottavat lasta.

– Kyllä olen raskaana ja kiitos kaikille onnittelijoille, jotka vilpittömästi haluavat meille hyvää ja ovat onnellisia meidän puolesta, kertoo Ammouri Facebook-sivullaan.

 

Asikainen ja Ammouri eivät ole halunneet kertoa asiasta aiemmin julkisesti, vaan he salasivat sen pitkään.

– Syy, miksei olla asiasta puhuttu medialle ja en ole raskautta myöntänyt, on ollut aivan siinä, että olen halunnut suojella meitä ja vauvaa viimeiseen saakka. Lisäksi alkuraskaus ei ole ollut mutkaton, vasta viime aikoina saimme tietää että lapsi on terve, Ammouri kirjoittaa.

”Olen halunnut suojella meitä ja vauvaa viimeiseen saakka. Lisäksi alkuraskaus ei ole ollut mutkaton.”

Lapsi on parin ensimmäinen yhteinen, ja he ovat saaneet paljon onnitteluja sosiaalisessa mediassa, muun muassa Instagramissa. Asikaisella on kaksi lasta aiemmasta liitostaan Nilüfer Asikaisen kanssa.

 

Tänään me hikoiltiin hyvässä valmennuksessa Tammisaaressa ☝🏽️👊🏾 @aminasikainen

Kuva, jonka Nadia Ammouri (@nadia88ammouri) julkaisi

Ammouri ja Asikainen ovat seurustellet noin vuoden. He kertoivat viime kesänä suhteestaan ja marraskuussa avoliitostaan.

– Muutimme pari kuukautta sitten, pari sanoi Me Naisten haastattelussa.