"Olisi mielenkiintoista päästä vaihtamaan kokemuksia Tarja Turusen kanssa", Anette tunnustaa. Kuva Liisa Valonen

Anette Olzon luuli saaneensa unelmapestin Nightwishin laulajana. Kun hänet potkittiin bändistä ulos, pintaan nousi samoja tunteita kuin avioerossa. – Mietin, mitä olin tehnyt väärin ansaitakseni tämän.

Viisi vuotta sitten metallibändi Nightwish palkkasi sopraano Tarja Turusen tilalle ruotsalaisen laulaja Anette Olzonin, 42. Viime vuoden lokakuussa yhtyeen nettisivuilla ilmoitettiin, että Anetten työsopimus on päättynyt näkemyserojen vuoksi.

Kohun jälkeen Anette häipyi vähin äänin Ruotsiin. Nyt hän on valmis kertomaan oman versionsa tapahtumista.

– Minulle kävi kuten Tarjallekin. Sain potkut, Anette sanoo.

Irtisanomishetki ei ollut paras mahdollinen. Nightwish oli Imaginaerum-kiertueellaan Yhdysvalloissa, Denverissä, kun Anette sairastui vatsaflunssaan ja joutui tiputukseen sairaalaan. Hetkeä aiemmin Anette oli ilmoittanut bändin johtohahmolle, kosketinsoittaja Tuomas Holopaiselle raskaudestaan.

– Kukaan bändin jäsenistä ei tullut sairaalaan katsomaan minua. Olin ehdottanut, että peruisimme keikkoja, kunnes paranen, mutta pojat eivät suostuneet neuvottelemaan asiasta. Olin vielä toipilaana, kun hollantilainen laulaja Floor Jansen lennätettiin tilalleni.

Anette sanoo käyneensä reilun vuoden aikana läpi samoja tunteita kuin avioerossa. Ensimmäiset viikot kuluivat häkellyksen vallassa, sitten tulivat kiukku ja suru.

– Mietin, mitä olin tehnyt väärin ansaitakseni tämän. Pelkäsin tietysti myös, etten pysty elättämään perhettäni.

Anette meni viime kesänä naimisiin muusikkomiehensä Johan Husgafvelin kanssa. Pariskunnalla on 3-vuotias poika Nemo sekä kahdeksan kuukauden ikäinen poika Mio. Edellisestä liitostaan Anettella on 12-vuotias esikoispoika Seth.

Tappouhkauksia ja sairastelua

Anetten alku Nightwishissä ei ollut helppo. Bändin pojat ottivat uuden tulokkaan hyvin vastaan, mutta kriitikot mollasivat hänen ääntään, ja fanit huusivat keikoilla Tarja Turusen nimeä. Etelä-Amerikassa Anette sai jopa tappouhkauksen, jossa hänet uhattiin murhata lapsensa edessä.

– Brasiliassa ja Argentiinassa liikkuminen oli pelottavaa. Ihmiset kiskoivat poskista, repivät hiuksista ja tulivat kaikin tavoin ihoon kiinni. Se oli niin ahdistavaa, että sain välillä paniikkikohtauksia, hän kertoo.

Anette yritti työntää ikävän palautteen taka-alalle, mutta paineet kasvoivat kohtuuttomiksi. Silloinen parisuhde alkoi rakoilla.

– Kiertueella stressasin yksityiselämäni sotkuja mutten viitsinyt purkaa niitä bändiin. Uskon, että jätkät näkivät, että olin hajalla, mutta heiltä en hirveästi tukea saanut.

Helppo tilanne ei ollut Tuomas Holopaisellekaan. Vuoden 2008 kiertueella Nightwish joutui perumaan keikkoja Anetten sairastumisten takia. Jatkuva stressi purkautui flunssakierteinä ja aiheutti laulajalle ääniongelmia.

Anetten mielestä kiertueohjelmat sorvattiin liian tiukoiksi.

– Henkisesti raskainta oli se, että bändin pojat päättivät puolestani kaiken. Minulla ei ollut sananvaltaa. Jos Tuomas keksi, että nyt lähdetään Afrikkaan, niin sitten lähdettiin, Anette kertoo.

Miljoonat miehille

Haasteita Nightwishissä aiheutti Anetten mielestä myös taloudellinen eriarvoisuus. Bändin miesnelikko hallitsee miljoonien eurojen liikevaihtoa yhteisen yhtiön, Scene Nation Oy:n kautta. Anette olisi halunnut firmaan palkolliseksi, mutta joutui perustamaan oman yrityksen, Momma Anka AB:n.

– Keikkapalkkiot ja rojaltit jaettiin kyllä tasan meidän viiden kesken, mutta muut tulot menivät suoraan miesten kassaan. Yrityksen pyörittäminen yksin tuli kalliiksi. Jouduin lainaamaan pojilta rahaa firman perustamiskustannuksiin.

Anette Olzonin yritys teki vuonna 2010 päättyneellä tilikaudella tappiota 72 800 euroa. Samaan aikaan Nightwish-miesten Scene Nation Oy takoi voittoa 351 000 euroa.

Vaikka Anette olisi toivonut toisenlaista loppua bändissä, hän ei ole katkera.

– Minun on tehnyt monta kertaa mieli soittaa Tuomakselle vain siksi, että haluaisin saada asiat päätökseen. Minusta tätä ei ole vielä loppuunkäsitelty.

Omassa elämässään Anette on siirtynyt jo eteenpäin. Hän nauttii tavallisesta perhearjesta Etelä-Ruotsin Helsingborgissa ja valmistelee ensimmäistä sooloalbumiaan.

– Vasta nyt voin sanoa olevani onnellinen. Kurjillakin kokemuksilla on ollut tarkoituksensa. En ole enää se ylitunnollinen tyttö, joka yrittää miellyttää muita ja teeskentelee, että kaikki on aina hyvin.

Lue Me Naisten numerosta 51/52, minkä vuoksi Anette romahti kesken keikan Brasiliassa vuonna 2008. Voit ostaa digilehden täältä.  Joka päivä -tilaajana pääset lukemaan koko jutun täältä.

Lue myös:

Nightwish vastaa Anette Olzonin väitteisiin: "Totuuden vääristelyä ja mustamaalausta"

Anette Olzon: "Iso riita puhdisti ilman"

Anette Olzon

Laulaja syntyi 21.6.1971 Ruotsin Katrineholmissa.

Asuu nykyään Helsingborgissa miehensä Johan Husgafvelin sekä lastensa Sethin, 12, Nemon, 3, ja Mion, 8kk, kanssa.

Nightwish-yhtyeen solisti vuosina 2007-2012. Sitä ennen keikkaili rockyhtye Alyson Avenuen kanssa. Erotettiin Nightwishistä 1.10.2012.

Julkaisee sooloalbuminsa Shine helmikuussa 2014.

Harrastaa lenkkeilyä, bloggaamista ja valokuvausta sekä seuraa muotia.

”Georgesta on kasvamassa erittäin hyvätapainen poika, kuten viimeisin tapaus osoittaa“, hehkuttaa brittilehti.

Nappisilmäisen ja kerrassaan syötävän suloisen prinssi Georgen ei tarvitse kummempia tehdä onnistuakseen ihastuttamaan brittejä. Tällä kertaa maan lehdistö on hurmioitunut pikku prinssin käytöstavoista, joita poika pääsi esittelemään kahvilareissulla äitinsä Catherinen kanssa.

Tuleva kuningas oli äitinsä kanssa vierailemassa Fakenhamin puutarhakeskuksessa lähellä perheen Norfolkin asuntoa.

Jossakin vaiheessa Catherine ja George pysähtyivät kahvilaan kakulle.

Tilannetta tarkkaan seuranneet sivulliset raportoivat brittilehdille, että Catherine oli neuvonut Georgea sanomaan mukavalle kahvilantädille tilauksensa.

Poika otti tilauksenteon tosissaan ja lausui kahvilan kassalle:

– Anteeksi, kiltti täti, voisinko saada... ja osoitti tiskissä olevaa kakunpalaa.

Tilanteesta kertoo muun muassa Hello Magazine.

Hemmoteltu?

Georgen hyvätapaisuus ilahduttaa brittilehdistöä, joka vain pari päivää sitten ehti tuskissaan pohtia, onko maan tulevasta kuninkaasta kasvamassa pilalle hemmoteltu pikkupoika.

Lue Me Naisten juttu Tuliko prinssi Georgesta hemmoteltu lapsi? Tietenkin!

Vettä myllyyn heitti isä-William, joka ei suostunut paljastamaan 3-vuotiaan syntymäpäivälahjoja.

– En kerro, hän sai liikaa kaikkea, hän on aivan liian hemmoteltu, prinssi William kommentoi edustustilaisuudessa.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Shannen Dohertylla on paljon tukijoita. Nyt voimia taisteluun toivottaa entinen näyttelijäkollega Jason Priestley.

Beverly Hills 90210 -sarjan kollega Jason Priestley osoittaa tukeaan rintasyöpää sairastavalle Shannen Dohertylle. Priestley paljastaa seuraavansa vanhan kollegansa elämää sosiaalisessa mediassa.

– Lähetän hänelle rakkaita terveisiä. Uskon vahvasti, että Shannen selviytyy tästä ja voittaa syövän, Priestley sanoo  US Magazinelle.

Priestley kuvailee Dohertya vahvaksi taistelijaksi.

– Minulla on sydämessäni paljon rakkautta Shannenia kohtaan ja lähetän hänelle rakkautta ja valoa. Tiedän Shannonin voittavan tämän, Priestley sanoo.

Doherty paljasti viime vuonna, että hän on sairastunut rintasyöpään. Tänä kesänä hän jakoi Instagram-tilillään pysäyttävän kuvasarjan, jossa hänen päänsä ajellaan kaljuksi.

Tässä on viimeisin Shannonin Instagramissaan julkaisema kuva. Siinä tähti on ajellut hiuksensa. Ympärillä on rakkaita ihmisiä.

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Vesa-Matti Loirin poika Joonas Loiri on tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen pahoinpitelystä.

34-vuotias Loiri vangittiin toukokuussa 2016 epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä.

Nyt Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Loirin 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen pahoinpitelystä. Muut syytteet hylättiin.

Tuomiosta kertoo Iltalehti.

Pahoinpitely tapahtui Helsingin Lauttasaaressa toukokuun alussa.

Poliisi epäili alun perin Joonas Loiria tapon yrityksestä, mutta epäily lieveni myöhemmin törkeäksi pahoinpitelyksi.

Lisäksi Loiri tuomittiin yhdessä toisen tuomitun kanssa maksamaan uhrilleen 300 euroa korkoineen kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Lue Me Naisten toukokuinen uutinen aiheesta.

Joutuminen koulukiusatuksi oli Sara Forsbergille niin raju juttu, että hän alkoi etsiä helpotusta oloonsa kiusaamalla muita. –En vain jaksanut aina olla se pahnanpohjimmainen, Talent Suomen uusi tuomari sanoo.

Los Angelesissa asuva Sara Forsberg, 22, valmistelee ensimmäistä albumiaan ja iloitsee uusista tv-töistään sekä Talent Suomen tuomarina että BBC:n lastenkanavan peliohjelman juontajana. Vain muutama vuosi sitten hän oli vähällä jättää laulamisen kokonaan kiusaajien vuoksi.

Saran kiusaaminen alkoi ala-asteella ja jatkui entistä rajumpana yläasteella. Saraa haukuttiin laulamisesta ja ylipainosta.

–Pojat huutelivat perään ja haukkuivat läskiksi. Piti olla jatkuvasti varuillaan, luokkahuoneessa, ruokalassa, kadulla. Kiusaaminen teki minusta introvertin, koska yksinäisyys antoi turvallisuutta, Sara kertoo.

–Joudun vieläkin pakottamaan itseni ihmisten pariin.

Aika usein Sara provosoitui ja sanoi kiusaajilleen takaisin. Se vain pahensi asiaa.

–Surullisena seurauksena oli se, että aloin vuorostani kiusata paria muuta ihmistä. En vain jaksanut aina olla se pahnanpohjimmainen.

Laulajatytön maine rasitti

Sara ja koko hänen perheensä tunnettiin Pietarsaaressa laulavana ja soittavana Forsbergin perheenä, joka esiintyi sunnuntaisin kirkossa. Laulajatytön maineesta tuli kuitenkin Saralle rasite.

–En olisi halunnut olla huomion keskipisteenä, halusin vain laulaa. Kun menin yläasteelta ammattikouluun, en kertonut laulutaidostani kenellekään.

Kokkikoulussa Saran paino-ongelma paheni, ja siellä syntyi myös päätös laihduttamisesta ja terveellisemmästä elämästä. Laihtuminen muutti Saran elämän.

–Kun laihduin, tulin näkyväksi. Yhtäkkiä aloin saada huomiota.

Hyvää energiaa

Huomio tuntui niin hyvältä, että Sara halusi taas laulaa. Hän meni musiikkiopistoon, jatkoi esiintymisiä ja lauloi coverbiisejä videoille. Lopulta niitä kuunneltiin kiinnostuneina myös amerikkalaisissa levy-yhtiöissä.

–Paras kosto kiusaajilleni oli, että menestyin. Nyt voin keskittyä omaan juttuuni ja ajattelemaan positiivisesti. Los Angelesissa ei ehkä olla superaitoja, mutta siellä sentään kaikki yrittävät auttaa toisiaan ja toivovat hyvää. Saan siitä energiaa.

Mitä Sara kertoo arjestaan Yhdysvalloissa? Miten Hoomanin kanssa menee? Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 30/2016!

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Sara Forsberg

Artisti syntyi Pietarsaaressa 2.5.1994, asuu Hollywoodissa. Taiteilijanimeltään Saara ja Smoukahontas.

Kehitti avaruuskielen edelliseen Star Wars -elokuvaan. Julkaisi EP:n California, albumi ilmestyy loppuvuodesta.

Talent Suomi -tuomari. Debytoi Renny Harlinin elokuvassa loppuvuodesta 2016. BBC:n Remotely Funny -peliohjelman juontaja.