Nigella Lawson. Kuva: Reuters
Nigella Lawson. Kuva: Reuters

Ruokakirjailija Nigella Lawson sai äidiltään kokkaamisen lahjan mutta myös monta selkäsaunaa. Lapsuutta varjosti vanhempien vaikea liitto, ja samat painajaiset toistuvat nyt Nigellan omassa arjessa. Ensimmäisestä liitostaan hän jäi leskeksi, toisesta Nigella pakeni väkivaltaista miestään.

Brittiläinen tv-kokki ­Nigella Lawson, 54, toi erotiikan ruuanlaittoon. Voita ja sokeria säästelemättä hän sekoitteli keitoksiaan ja puhui ­samalla tv-ohjelmansa katsojille syvällä ja pehmeällä äänellään. Kuvakulmat oli valittu niin, etteivät kokin muodot jääneet kenellekään epäselväksi: kun katseensa tarkensi vispilästä ja kulhosta niiden taustalle, sai keittiön tervehdyksenä pitkän siivun rintavakoa. Vielä lopputekstien jälkeen Nigella hipsi jääkaapille napostelemaan pientä yöpalaa – hän onnistui tekemään tunnesyömisestäkin seksikästä.

Nigella oli keittiössä niin luonteva, ettei ­kukaan olisi koskaan arvannut, että hänet oli kasvatettu pitämään suunsa kiinni.

Äidin varjossa kasvanut

Nigella Lucy Lawson syntyi 6. tammikuuta 1960 varakkaaseen juutalaistaustaiseen englantilaisperheeseen. Hänen isänsä, journalisti Nigel Lawson teki uransa politiikassa, muun muassa Margaret Thatcherin hallituksen valtiovarainministerinä. Nigellan äiti Vanessa oli J. Lyons & Co -elintarvikejätistä kuuluisan Salmonin suvun perijätär. Hän oli 19-vuotias, kun hautasi haaveensa ballerinan urasta ja asteli alttarille Nigelin kanssa.

Prameiden kulissien takana perheen kodissa Lontoon Chelseassa kaikki ei kuitenkaan ollut hyvin. Nigellan elämän alkuvuosia säestivät isän kirjoituskoneen ainainen rutina, johon sekoittui äidin hyssyttely: ”Ole hiljaa kulta, isä tekee töitä.” Nigella syntyi perheeseen veljensä Dominicin jälkeen. Myöhemmin syntyivät vielä pikkusiskot Horatia ja Thomasina.

Kaikki rakastivat tummaa ja kaunista Vanessaa, paitsi hän itse. Nigellan äiti kärsi syömis­häiriöistä ja heikoista hermoista. Muovipussin rapina saattoi ajaa hänet raivon partaalle. Hysteerinen äiti huusi aikovansa lyödä lapsiaan, jos nämä alkaisivat itkeä. Siksi Nigella ei koskaan ­itkenyt. Kerran äiti löi Dominicia niin kauan, ­että satutti lopulta oman kätensä. Raivonpurkaukset eivät olleet laskelmoituja vaan sekopäisiä.

– Onneksi meitä oli sentään neljä. Suuressa perheessä on helppo puhua siitä, kuinka paljon vihaa vanhempiaan sen sijaan, että patoaisi tunteet sisälleen, Nigella on kertonut.

Lapset oppivat olemaan metelöimättä. ­Hiljaisetkin hetket kuluivat usein seuraavaa kohtausta odottaessa. Nigellan mukaan tunnelma oli samanlainen kuin alkoholistiperheissä – lapset tunnistivat, kun tilanne oli luisumassa pahaksi.

Pienestä Nigellasta tuntui, ettei hän kelvannut äidilleen, ja ettei äiti rakastanut häntä. ­Nigella on pohtinut äitinsä olleen mustasukkainen, koska hän oli niin selvästi isänsä tyttö. Äiti ei kuitenkaan ollut jääkylmä.

– Hän oli hauska mutta masentunut, Nigella on kuvaillut.

Se heijastui tyttärenkin käytökseen.

– Minä vain luin ja puhuin itsekseni, kaiken muun hillitsin. Äitini luuli ­minua autistiseksi.

Kodin ulkopuolella nuori Nigella oli kuin eri ihminen. Vapaalla otetuissa kuvissa hän hymyilee herttaista menninkäishymyään, mutta koulussa hän purki pahaa oloaan käyttäytymällä huonosti. Kun koulusta tuli ikävää palautetta, vanhemmat epäilivät opettajan sekoittaneen heidän tyttärensä johonkin toiseen lapseen, ­sillä kotona Nigella tuskin puhua pukahti.

Ongelmia oli myös vanhempien suhteessa, joka oli rakoillut jo pitkään. Koska Vanessa oli Nigelin kanssa onneton, hän alkoi tapailla filosofi Sir Freddie Ayeria 60-luvun loppupuolella. Mies oli tahollaan naimisissa, mutta Freddien seurassa Vanessa oli viimein onnellinen. Myös Nigel löysi uuden rakkauden jo ennen parin ­virallista avioeroa vuonna 1980.

Nigellan yhteys äitiin parani vasta, kun hän itsenäistyi ja muutti pois kotoa. Äidillä ja tyttärellä oli kuitenkin jäljellä enää vähän yhteistä aikaa. Vanessa sairastui maksasyöpään, ja 25-vuotias Nigella hoiti kuolemansairasta äitiään loppuun asti.

– Sain selvitettyä hänen kanssaan kaiken ­ennen kuin hän kuoli. Hän pyysi minulta anteeksi ja sanoi: ’Olin niin nuori ja niin onneton’. Hän oli vain 23, kun synnyin, Nigella on kertonut.

Nigella ja aviomies John Diamond lastensa, Brunon ja Cosiman kanssa vuonna 2000, kun John oli jo sairastunut syöpään.

Menetyksiä

Lapsuudessa oli myös onnenhetkensä. Niitä ­Nigella koki silloin, kun äiti laittoi ruokaa. ­Vanessa oli taitava kokki ja loisti päästessään pitämään kutsuja. Kun Nigella oppi lukemaan, hän uppoutui ruokakirjojen maailmaan.

Kouluhäirikkötaustastaan huolimatta Nigella päätyi lopulta arvostettuun Oxfordin yliopistoon, jossa hän suoritti keskiaikaisten ja modernien kielten tutkinnon. Toisena yliopistovuotenaan hän innostui kokkaamisesta – opiskelijabudjetilla eläville kavereille kelpasivat yksin­kertaiset mutta maukkaat herkut, joiden pääraaka-aineet olivat yleensä peruna ja sipuli.

23-vuotiaana Nigella aloitti työt toimittajana. Hän kirjoitti ensin kirja-arvosteluja The Spectatoriin, jonka ravintolakriitikko hänestä tuli vuonna 1985. Sieltä hän siirtyi esimiestehtäviin The Sunday Timesiin. Journalistin ura lähti käyntiin vauhdilla, mutta Nigella kaipasi jotain muuta ja irtisanoutui.

– Olin väärällä askelmalla. En halunnut olla johtaja, jolle maksetaan ajattelun sijaan huolissaan olemisesta, Nigella on sanonut.

Nigella hyppäsi freelancetoimittajaksi ja alkoi syvemmin erikoistua ruoka-aiheisiin. Samalla alkoi kypsyä ajatus omasta kirjasta. Vuonna 1995 julkaistusta ruokakirjasta How to Eat tuli menestys. The Sunday Telegraphin mukaan se oli ”vuosikymmenen merkittävin ruokaopas”.
Nigella omisti kirjan äidilleen ja siskolleen Thomasinalle, joka oli kuollut rintasyöpään vain 32-vuotiaana.

Rakkaudessa Nigellalla pyyhki hyvin. The Sunday Timesissa työskennellessään hän oli ­ystävystynyt toimittaja John Diamondin kanssa. Ystävyys muuttui hiljalleen romanssiksi, vaikka sellaista ei alkumetreillä osattu odottaa.

– Hän ei ollut tyyppiäni, olin tottunut tapailemaan intellektuelleja. Kun John sitten vaihtoi autooni puskurin, minun piti harkita uudelleen, Nigella on kertonut.

Pari meni naimisiin vuonna 1992. Heille ­syntyi kaksi lasta, tytär Cosima vuonna 1994 ja poika Bruno 1996. Vaikka Nigella on kuvaillut itseään perhekeskeiseksi, hän on myös puhunut siitä, kuinka lasten saaminen tuo elämään lisää ongelmia.

– On mahdotonta olla äiti ja olla tuntematta epäonnistuvansa pahasti. Ei sillä, että pitäisin lapsiani mokina, he ovat mahtavia. Sitä vain on aina tietoinen asioista, joita ei tee ­oikein, hän on selittänyt.

Suuressa perheessä kasvanut Nigella olisi ­halunnut vielä lisää lapsia, mutta elämä ei mennyt suunnitellusti. Vuonna 1997 Johnilla diagnosoitiin kurkkusyöpä, johon hän kuoli neljän ­vuoden sairastamisen jälkeen. Leskeksi jäädessään Nigella oli vasta 41-vuotias, mutta hän oli menettänyt syövälle jo äitinsä, siskonsa ja aviomiehensä.

Näin mehukkaana Nigella kokkasi ensimmäisissä ohjelmissaan.

Ruokaa ja rakkautta

John sairasti hyvin julkisesti ja kirjoitti koko sairautensa ajan kolumneja syövästään. Sairaus pakotti myös ujon Nigellan ulos kuorestaan, koska tämän piti toimia miehensä äänenä.

Miehensä kuoleman aikoihin Nigellan hellalla porisi monta kattilaa. Vuonna 2000 hän julkaisi kirjan How To Be a Domestic Goddess, joka on hänen tähän mennessä tunnetuin teoksensa. Nimi herätti närää feministipiireissä, vaikka Nigellan mukaan kyse on ironiasta – ­hänen missionsa on aina ollut tehdä ruuanlaitosta rentoa ja nautinnollista eikä asettua kodin hengettären rooliin. Kirjan teemat ovat lohturuoka ja leivonta.

Hyvin menestyneet ruokakirjat poikivat myös muita töitä, tällä kertaa televisiossa. ­Kokkiohjelma Nigella Bites tuli ruutuihin vuonna 1999. Nigella purki esiintymisjännitystään esimerkiksi nuoleskelemalla sormiaan kokkaamisen lomassa. Yleisö rakastui sensuelliin ­naiseen, jonka sotkuisiin kokkauksiin oli helppo samastua.

Seuraavaksi Nigella-imperiumi laajeni myös keittiövälineisiin, ja vuonna 2002 sen arvioitiin olevan kahden miljoonan punnan arvoinen. Nimenomaan John oli kannustanut vaimoaan kirjoittamaan ruuasta.

– Sitä ennen minulla oli ollut päähänpinttymä, että kirjoitan kirjan, josta tulee 1900-luvun suurteos, Nigella on kertonut.

Johnin kuoltua Nigella siirtyi myös yksityiselämässään eteenpäin vauhdilla – arvostelijoiden mielestä liiankin ripeästi. Yhdeksän kuukautta Johnin kuolemasta Nigella muutti taide­keräilijä Charles Saatchin luokse ja perusti ­tämän kanssa uusperheen, johon kuului myös Charlesin tytär Phoebe.

Nigella ja Charles menivät naimisiin 2003. Johnin kuoleman jälkeen Nigella oli ollut masentunut, mutta Charles sai hänet jälleen nauramaan ja tuntemaan itsensä onnelliseksi.

– Hänen tapaamisensa oli ihanaa, mutta en edes kuvitellut, että hän olisi suhdemarkkinoilla, enkä minä tosiaankaan ollut. Kesän aikana kaikki kuitenkin muuttui ­romanttiseksi ja seksuaaliseksi… Charles on minulle kaikki kaikessa, Nigella hehkutti tuoretta suhdettaan.

Keväällä 2013 kaikki vaikutti olevan vielä olevan hyvin. Nigella illasti Charles Saatchin kanssa ravintola Scott'sissa Lontoon Mayfairissa.

Suhteen luonne paljastuu

Päällisin puolin kaikki näytti olevan kunnossa: kanat tirisivät uunissa ja ystäviä kutsuttiin vierailuille. Veto­voima Nigellan ja Charlesin välillä oli ilmiselvää, mutta yhteinen arki toi mukanaan myös ongelmia.

Lähipiirin mukaan Charles on erittäin pikkutarkka, kun taas Nigellan huushollaus on ­samanlaista kuin hänen ruuanlaittonsakin: ­vähän sotkuista mutta kotoisaa. Myös lastenkasvatus aiheutti erimielisyyksiä. Nigellan mukaan Charles halusi olla vaimonsa huomion keskipiste.

Kesäkuussa 2013 Sunday People julkaisi ­kuvasarjan Nigellasta ja Charlesista lontoolaisessa ravintolassa, jossa pari oli juhlistamassa Charlesin 70-vuotissyntymäpäivää. Kuvissa mies on tarttunut vaimoaan kurkusta, ilmeisesti sanaharkan seurauksena. Tilannetta todistaneiden mukaan Nigellan kasvoilta kuvastui pelko, ja hän poistui ravintolasta itkuisena.

Seuraavalla viikolla välikohtauksen jälkeen Nigella lähti kotoaan poikansa ja suuren matkalaukun kanssa. Charles kiirehti kommentoimaan medialle ravintolassa otettuja kuvia – hänen ­mukaansa ne antoivat tilanteesta turhan dramaattisen käsityksen, ja Nigella itki, koska pari oli riidellyt, ei siksi, että häneen olisi sattunut.

– Pitelin häntä toistuvasti kaulasta korostaakseni sanottavaani. Se ei ollut puristusote vaan leikkisää nahistelua, mies puolustautui.

Jo aiemmin Nigella oli kertonut, että Charles on räjähtävää sorttia, ja parin riidat yltyvät ­välillä rajuiksi. Seitsemän viikkoa tapahtuneen jälkeen pari päätyi avioeroon.

Tv-uutuus The Taste oli heti menestys. Sen tuomareina nähdään julkkiskokki Anthony Bourdain, Nigella, Ludo Lefebvre ja Brian Malarkey.

Loanheittoa

Pariskunnan likapyykkiä pestiin vielä viime vuoden lopulla oikeudessa, kun heidän kotiapulaisinaan työskennelleet sisarukset Elisabetta ja Francesca Grillo saivat syytteen luottokorttien väärinkäytöstä. Grillot olivat ostaneet satojen tuhansien arvosta luksusvaatteita ja -matkoja Charlesin yrityksen luottokortilla.

Lokaa heitettiin puolin ja toisin. Nigellaa syytettiin huumeidenkäytöstä, johon hän myönsi syyllistyneensä satunnaisesti. Kokaiinilla ja mari­huanalla Nigella oli helpottanut ahdistusta, jota hän koki Charlesin omistavan ja terrorisoivan käytöksen vuoksi. Oikeudessa Nigella kuvaili miestään ”suurenmoiseksi mutta brutaaliksi”.

Lopulta Grillot vapautettiin syytteestä.

– Voitimme oikeudenkäynnin, mutta yleisö oli Nigellan puolella. Häntä rakastetaan ja tullaan aina rakastamaan, kyllä hän pärjää, Francesca Grillo sanoi tv-haastattelussa, kun oikeus oli tehnyt päätöksensä.

– Hän on loistava siinä, mitä tekee. Toivon hänelle kaikkea hyvää.

Nigella itse astui julkisuuteen eron ja oikeudenkäynnin jälkeen joulukuussa. Televisiohaastattelussa kohuissa rypeneeltä ruokakuningattarelta kysyttiin, miten hän on toipunut koettelemuksista.

– Olen syönyt paljon suklaata, kuului nigellamainen vastaus.

Nigellan vuodet

1960

Nigella syntyy.

1980-luku

Toimittajan ura alkaa.

1992

Naimisiin John Diamondin kanssa.

1993

Sisko Thomasina kuolee rintasyöpään.

1994

Tytär Cosima syntyy.

1996

Poika Bruno syntyy.

1997

Aviomies John sairastuu kurkkusyöpään.

1998

Nigella julkaisee kirjansa How To Eat.

1999-2001

Nigella Bites -tv-ohjelma.

2000-luku

Seuraa toinen kirja, How To Be A Domestic Goddess.

2001

John kuolee. Nigella jää leskeksi 41-vuotiaana.

2002

Nigela lanseeraa Forever Summer With Nigella - ohjelmansa ja Living Kitchen -keittiötarvikkeet.

2003

Avioliittoon Charles Saatchin kanssa.

2005-2012

Nigella ahkeroi useita tv-ohjelmia: Nigella Feasts, Nigella Kitchen ja italokeittiöön erikoistuneen Nigellissima.

2013

Ero Charlesista: oikeudenkäynti.

2014

Tuomarina tv-kisassa The Taste.

Lähteet: Daily Mail, Evening Standard, Financial Times, Good Morning America, The Guardian, Mirror, Red, Radio Times, The Telegraph, The Times.

Lisää Nigellasta:

Nigella Lawsonin tv-ura Jenkeissä vaarassa

Tuleeko Angelina Joliesta julkkiskokki Nigella Lawson?

The Taste on kokkauksen The Voice of USA

Nigella Lawson

■ Toimittaja, ruokakirjailija ja tv-kokki syntyi 6.1.1960 Lontoossa.
■ Ollut naimisissa kahdesti: toimittaja John Diamondin (1992–2001) sekä taidekeräilijä Charles Saatchin kanssa (2003–2013). Kaksi lasta, Cosima ja Bruno, liitosta Johnin kanssa.
■ Kirjoittanut useita ruokakirjoja, joista tunnetuimmat ovat How to Eat ja How To Be a Domestic Goddess. Lisäksi liuta tv-ohjelmia vuodesta 1999.

Game of Thrones -sarjassa näyttelevä Peter Dinklage on ryhtynyt Petan kanssa toimiin huskyjen hylkäämisen vähentämiseksi.

Huskyt ja suden näköiset koirat ovat tärkeä osa Game of Thrones -sarjaa, ja monet fanit haluavat lemmikikseen samanlaisia koiria. Valitettavasti ilmiö näkyy huskyjen hankkimisen lisäksi myös hylättyjen koirien määrässä.

Helsingin Sanomat kertoo, että Britanniassa hylätään nykyään vuosittain jopa 80 huskya. Ennen Game of Thrones -sarjan alkua määrä oli vain noin kymmenen huskya vuodessa.

Sarjassa Tyrion Lannisteria näyttelevä Peter Dinklage on HS:n mukaan huolestunut siitä, että Game of Thronesin fanit ovat ottaneet siperianhuskyja lemmikeikseen. Moneilta faneilta on puuttunut koiraa ottaessa varmuus siitä, että lemmikistä pystyy pitämään huolta.

Dinklage on yhdistänyt voimansa eläinsuojelujärjestö Petan kanssa estääkseen koirien harkitsematonta ostamista ja hylkäämistä.

Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters
Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters

– Ymmärrämme että hurjasusien suosion myötä monet ovat ostaneet huskyja. Se on väärin löytöeläintalojen kotia tarvitseville koirille, ja lisäksi myös näitä huskyja hylätään usein. Niin usein käy, jos koira hankitaan hetken mielijohteesta, Dinklage kirjoittaa.

– Pyydän ja anelen, jos aiotte ottaa koiran perheeseenne, olkaa varmoja siitä, että olette valmiita suureen vastuuseen.

Myös esimerkiksi Game of Thronesissa Arya Starkia näyttelevä Maisie Williams toimii aktiivisesti eläimien oikeuksien hyväksi. Williams on muun muassa protestoinut delfiinien metsästämistä vastaan sekä puhuu eläinkokeilla testaamattomien tuotteiden puolesta. Vuonna 2016 hän myös adoptoi itselleen hylätyn koiran.

 

– Alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, Jari Sillanpää kertoo Ilta-Sanomissa.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo Ilta-Sanomissa, miten alkoholin vähentäminen on vaikuttanut hänen hyvinvointiinsa. Jarin mukaan hänen painonsa on noussut tasaisesti viime kesästä lähtien.

– Aloin juoda viime kesänä limuja ja syödä irtokarkkeja. Limut tulivat alkoholin tilalla, Jari kertoo IS:ssa.

Jarin mukaan hän vähensi alkoholinjuontia ”radikaalisti” kolme vuotta sitten.

– Join ihan liikaa ja sain migreenioireita saunan ja alkoholin yhdistelmästä. Mutta alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, hän kertoo lehden haastattelussa.

Jari sanoo haluavansa lopettaa limsojen juonnin, jotta pysyisi hyvässä kunnossa. Hän ei kuitenkaan mieti ulkonäköään enää yhtä paljon kuin nuorempana.

Vuonna 2014 Jari kertoi Me Naisten haastattelussa, että hänen painonsa on jojoillut vuosia.

– Olen kurinalaiseen elämään aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Iän myötä minusta on tullut myös armollisempi itseäni kohtaan. ­Painoni on uran varrella vaihdellut 80 kilosta yli sataan kiloon, joten yleisöni on tottunut näkemään minut kaikenkokoisena, Jari kertoi syksyllä 2014.

 

Anni Hautala lomaili kesällä avomiehensä stand up -koomikko Niko Kivelän ja molempien poikien kanssa Kreikassa ja mökillä. Kuva: Jonna Öhrnberg

Radiojuontaja Anni Hautala aloittaa joka maanantai terveellisen elämän, mutta päätös pitää korkeintaan keskiviikkoon asti.

Juontaja Anni Hautala, 35, julkaisee marraskuussa keittokirjan. Projekti alkoi, kun kustantaja otti suosikkijuontajaan yhteyttä.

– Minulla on helppo suhde ruokaan. Rakastan sitä, että en itsekään tiedä, mitä ruokaa laitan ja kaivelen kaapeista kaikkia tekotarpeita, Anni kertoi torstaina Otavan syyskauden avajaisissa.

Kesällä Anni vieraili kirjaa varten Champagnesen ja Cognacin kylissä, jossa tutustui juomien valmistusprosesseihin. Kirjassa on muutama drinkkiohje. Ruuan suhteen Anni kuvailee olevansa nautiskelija.

”Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.”

– En ole koskaan ollut millään dieetillä. Minulla on siihen liian huono itsekuri. Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.

Keho ei totu aikaisiin aamuherätyksiin

Radio Suomipopin Aamulypsyä juontava Anni herää joka aamu ennen viittä. Aikaisin herääminen ja väsymys lisäävät makeannälkää.

– Keho ei oikein totu siihen heräämiseen. Aloitan joka maanantai terveellisemmän elämän ja suunnittelen karkkilakkoa, mutta se loppuu viimeistään keskiviikkona. Toimituksessa on usein karkkeja ja herkkuja, joihin sorrun.

”Loppukevät oli ihan hullua juoksua.”

Aamulypsyn lisäksi Anni jatkoi tällä viikolla kesän jälkeen Idolsin kuvauksia. Kuuden viikon kesäloma tuli tarpeeseen.

– Olin todella tiukka lomasta. Loppukevät oli ihan hullua juoksua ja odotin jo lomaa. Huomaan, että käyn silloin kärsimättömäksi; en jaksaisi yhtään mitään korjauksia tai muutoksia, vaan olin, että kuvataan nyt vaan.

Hanna Kinnusta on haukuttu netissä lihavaksi ja rumaksi, mutta hän on päättänyt rakastaa itseään. – Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

Entinen Salattujen Elämien näyttelijä, nykyinen Radio Aallon juontaja Hanna Kinnunen (o.s. Karjalainen), 37, joutui Salkkari-aikoinaan nettikriitikoiden ruodittavaksi ulkonäkönsä takia. Tänään ilmestyvässä Valtavan ihana – kokemuksia naisen kehosta ja kiloista -kirjassaan Hanna paljastaa, että häntä arvosteltiin tv-näkyvyyden myötä muun muassa syöttöporsaaksi.

Kun negatiivista palautetta alkoi tulla, Hanna hätkähti. Hetken hän jopa uskoi arvostelijoita.

– Kun minua haukuttiin netissä rumaksi ja lihavaksi, ajattelin ensin, että haukkujat ovat oikeassa. Se vahvisti ajatustani siitä, että olen arvoton, Hanna kertoo.

Nyt Hanna ja Valtavan ihana -kirjan toinen tekijä, artistipromoottori Aino-Kuutamo Uusitorppa haluavat lopettaa, tai ainakin vaimentaa, tuollaiset puheet alkuunsa.

– Nykyään ajattelen, että jokaisen keho kuuluu ihmiselle itselleen eikä kenelläkään ole oikeutta arvottaa tai arvostella sitä. Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä, Hanna näpäyttää.

”Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä.”

– Jokaisella naisella on ollut hetki tai hetkiä elämässään, jolloin hän on miettinyt kriittisesti suhdetta omaan kehoonsa. Meidän pitäisi vapautua sellaisesta ajattelusta. Elämä ja aikamme on liian arvokasta käytettäväksi itsensä ja muiden haukkumiseen.

Läskikin voi olla terve

Hanna elää parhaillaan ruuhkavuosiarkea 7- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa. Hän on huomannut, että paras apu jaksamiseen on liikunta. Hanna käy kuntosalilla kolme kertaa viikossa.

Hanna on kuitenkin huomannut, että monet arvostelijat eivät ajattele urheilullisuuden ja pyöreyden liittyvän yhteen. Kun pyöreä ihminen esiintyy julkisesti itseään arvostaen, moni närkästyy ja alkaa luennoida lihavuuden terveysvaaroista.

”Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin.”

– On ihan bullshittiä ajatella, ettei lihava ihminen voisi olla hyväkuntoinen. Ylipaino itsessään ei ole sairaus. Siitä tulee sellainen vasta, jos keho lakkaa sen vuoksi toimimasta. Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin. Arvostelu kertoo enemmän ihmisten stereotypioista kuin arvostelun kohteena olevasta ihmisestä.

Hanna uskoo, että ulkonäköpaineista ja itsekritiikistä vapautuminen ovat lopulta oma valinta.

– Kun minua on arvosteltu netissä tai kiusattu koulussa, olisin voinut jäädä märehtimään epäreiluuden tunteessa. Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.
"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.

Naiset samalle puolelle

Sama ajattelutapa pätee myös toisten ihmisten arvosteluun. Hanna toivoo, että haukkumisen sijaan erityisesti naiset pitäisivät enemmän toistensa puolta.

– Naiset sysäävät helposti vastuun ulkonäkökritiikistä miehille, vaikka oikeasti kilpailemme toistemme kanssa. Jos me tukisimme ja kannustaisimme toisiamme äänekkäämmin, tulisimme kaikki onnellisemmiksi. Se ei liity pelkkiin kiloihin, vaan myös naisen euroon, lasikattoihin, ihan kaikkeen.

Hannaa itseään oikeaan suuntaan ovat ohjanneet paitsi iän mukanaan tuoma itsetunto, myös äitiys.

– Omille lapsilleni haluan opettaa, että he arvostavat sekä itseään että muita ennen kaikkea yksilöinä.

Vierailija

Lihavaksi ja rumaksi mollattu ex-salkkaritähti Hanna Kinnunen: Naiset, tukekaa toisianne haukkumisen sijaan

En tiedä miksi minua ärsyttää lihavista ihmisistä puhuttaessa se ettei lihava sanaa juurikaan käytetä..On pyöreitä ,pullukoita , pehmoisia ja kaikkea semmoista mutta lihava sana on useinkin korvattu jollain muulla..Minä olen lihava ihminen ja sillä siisti. Hoikka on hoikka ja lihava on lihava. Eihän se nyt mikään kirosana ole se lihava, mutta sanoppas tuttavallesi jonka näet pitkästä aikaa että oletpas sinä lihonut...On muuten entinen tuttava sen jälkeen..
Lue kommentti