Näyttelijä Maria Järvenhelmen, 38, ura etenee suunnitellussa aikataulussa, mutta haaveitaan omasta perheestä hän on joutunut lykkäämään.

Ensimmäisenä oven­raossa näkyy pään täydeltä hiuspatukoita. Niitä on sinisiä ja vihreitä, ja niiden ­ympärille tiukoiksi rulliksi on kieputettu valtava määrä punertava tukkaa.

Pehko kuuluu näyttelijä Maria Järvenhelmelle, 38, joka on ­aamun taltuttanut hiuksiaan rullille ja viilettänyt sitten kaupungin halki tälle studion ovelle patukat päässään.

– Olen tällainen tukkavammainen, Maria selittelee leveän hymynsä takaa ja päästää ilmoille naurun, joka terästää ilman nopeasti.

Heti ensimetreiltä Maria antaa vaikutelman ihmisdynamosta, sellaisesta, jonka seurassa ei tavata vaivaannuttavaa hiljaisuutta.

Ikiliikkuja raijaa sisälle vaatekassinsa, kenkäpussukkansa ja viulukotelonsa: tänäänkin päivä päättyy vasta iltamyöhällä bänditreeneihin.

Marian ja neljän rokkiukon Northern light käy parhaillaan neuvotteluja ensimmäisen levynsä julkaisusta, ja ryhmä ­aikoo olla iskussa, kun sen aika koittaa. Maria vastaa musiikin kirjoittamisesta ja on yhtyeensä moottori, mutta rooli ei ole taakka vaan yhden unelman toteutuminen.

Juuri tällaisesta monen ammatin elämisestä hän arjessaan nauttii. Maria on muun muassa urheiluhieroja ja joogavalmentaja.

– Olen vaihtelunhaluinen luonne. ­Todennäköisesti kuolisin pystyyn, jos minut laitettaisiin täysipäiväiseen istuma­työhön, Maria puuskahtaa.

Harkittu Venäjän valloitus

Istumakuolema ei ole nyt uhaksi, sen verran lupaavasti vuosi on alkanut.

Marialla on kaksi isoa kiinnitystä Venäjälle: ensin televisiosarja taidekanavalle ja sen ­perään Dagestanissa kuvattava nuortenfilmi.

Tv-draamassa Maria näyttelee viulistia, joka suunnittelee Stradivariuksen salakuljetusta Suomeen, ja leffassa häntä odottaa itämaisen prinsessan osa. Siihen Maria kutsuttiin viime kesänä, kun hän oli julkaisemassa Venäjällä edellistä työtään, Roolia – toisin sanoen suorittamassa Venäjän valloituksensa ensimmäistä siirtoa.

– Olen aina tehnyt pitkän tähtäimen suunnitelmia, miettinyt missä näkisin itseni viiden vuoden päästä. Haaveista tulee totta vain olemalla määrätietoinen. Venäjän valloituksessa olen vain vuoden myöhässä aikatauluistani, Maria valottaa.

Naispääosa Roolissa oli juuri sellainen kansainvälinen läpimurto, jota Maria oli toivonut. Suureellisen projektin ohjasi arvostettu Konstantin Lopushanski, käsikirjoitusta oli viilattu 32 vuotta ja vastanäyttelijäksi osui Venäjän suurin tähti Maksim Sukhanov.

Hankkeen ympärillä leijui legendaarisen elokuvantekijän ­Andrei Tarkovskin henki: Lopushanski oli kuulunut tämän lähipiirin ja keskustellut tarinasta Tarkovskin kanssa.

– Pääsin tekemään taide-elokuvaa ja elokuvataidetta, mitä Venäjällä ihailen. Työ oli todellinen onnenpotku, mutta ei se osunut kohdalleni vain vahingossa.

Maria oli 20 vuoden ajan vegaani. ”Nyt noudatan intuitiodieettiä eli syön mitä tunnen tarvitsevani. Uskon­to, politiikka ja ruokavalio ovat jokaisen valintoja, joita ei pidä muille tuputtaa.”

Maria kuulostaa virkistävän itse­varmalta ja määrätietoiselta puhuessaan urasuunnitelmistaan.

– Olin yhdeksän, kun päätin ryhtyä näyttelijäksi ja teini-ikäinen, kun tiesin erikoistuvani elokuviin. Isä puhui ­vakaammasta työstä ja ehdotti kauppaopistoa, mutta sanoin, että vielä minä sinulle sihteerihommat näytän. Unelmilleni ei ollut vaihtoehtoja.

Venäjä taas oli tullut tutuksi Marian äidin kautta. Ennen uraansa Elokuvasäätiössä ja Pietari-instituutissa  Kirsi Tykkyläinen opetti Venäjää yliopistolla. Hyvä kielipää on ­periytynyt tyttärelle, joka harrastuksenaan on opiskellut esimerkiksi ­espanjaa.

Venäjään Maria tutustui ensin alakoulun kerhossa, opiskeli kieltä sitten lukiossa ja viilaa nyt sanastoaan entistä sujuvammaksi.

– Jo lapsena kummastelin muiden ryssittelyä. Minulle maa ja sen ihmiset ovat näyttäytyneet lämpiminä. Tiedostin varhain, että jos aikoisin elättää itseni elokuvilla, minun olisi laajennettava ulkomaille, ja Venäjällä työtilaisuuksia riittäisi.

Täällä Suomessa Maria on näytellyt yli 30 elokuvassa: Rukajärven tie, Mosku, Bad Luck Love, Vuosaari, Röllit, Varekset... Roolinsa hän on valinnut niin, että jokainen niistä kelpaisi käyntikortiksi maailmalla.

Tärkein ovien avaaja oli pesti Aki Kaurismäen Laita­kaupungin valoissa vuonna 2006. Se poiki yhteydenottoja muun ­muassa ­Islannista ja Yhdysvalloista, ­mutta vasta Venäjälle Maria sanoi kyllä.

– Tissipimatsurooleja on ollut tarjolla riittämiin, mutta niistä olen kieltäytynyt järjestelmällisesti. Olen aina tiennyt, että jotain Roolin kaltaista tulee vielä kohdalleni enkä olisi saanut tällaista osaa vilauttelemalla tissiä tai pyllyä ­aiemmissa elokuvissa, Maria napauttaa.

Maria Laitakaupungin valoissa 2006.

– Tinkimällä periaatteestani olisin saanut enemmän töitä, mutta en olisi saanut näin hienoja töitä. Aion olla raskaan sarjan ammattilainen vielä seitsemänkymppisenäkin, joten kannattaa valita viisaasti. Kärsivällisyyttäni on koeteltu, mutta nyt tuntuu, että elämä antaa viimein pikku palkinnon sitkeydestäni.

Eikä siinä alastomuudessa sinänsä mitään. Maria sanoo olevansa sujut vartalonsa kanssa, mutta vilauttelu valkokankaalla ei vain ole hänen juttunsa. Muutaman kerran Maria on kävellyt koekuvauksista, kun rooli on paljastunut väärällä tapaa rohkeaksi.

– Niihin tilanteisiin minulla on vakiolause. Sanon, että kuule kun taiteilijuudessani on nyt tämä vaatteet päällä -kausi meneillään. Se toimii aina!

Joogaa ja kummitädin neuvoja

Työstä tuttu periaatteellisuus tai ­oikeammin itsekuri määrittää Marian muutakin elämää. Sitä hän ei sentään elä viisivuotissuunnitelmien mukaan mutta päivittäisiin rutiineihin nojaten.

– Koska freelancerin työelämä on epäsäännöllistä, tarvitsen vastapainoksi sääntöjä. Minulla on nukkumaanmeno- ja heräämisajat, vaikka en olisi lähdössä mihinkään. Samoin kehoa pitää ravita, liikuttaa ja huoltaa. Nautin elämästä eniten, kun se on säännöllistä.

Maria urheilee kuusi kertaa viikossa, vuoroin aerobiclajeja, vesiurheilua, kunto­salia tai lenkkeilyä. Lisäksi hän käy yhtä monta kertaa kehonhuoltotunnilla joogassa tai pilateksessa. Lajit vaihtuvat sen mukaan, mitä keho tuntuu vaativan.

– Ennen olin armoton piiskuri, mutta nykyään kuntoilen intuitiolla. Aikoinaan jooga opetti kuuntelemaan kehoani, ja nyt olen jo joogannut liian kauan tehdäkseni sille enää väkivaltaa.

Urheilu on Marialle tärkein tapa pitää itsensä kuosissa roolien välillä, hiljaisina kausina, kun näyttelijäntöitä ei ole. Niitä jaksoja Maria kutsuu harmaiksi kausiksi.

– Haastavinta on pysyä vireessä silloin, kun kukaan ei tarvitse sinua.

Harmaisiin jaksoihin Maria päätti varautua jo uransa alussa. Hän oli 19-vuotias tuore teatterikoululainen, kun kummitätinsä Galina Jatskina, ­venäläinen näyttelijä ja pedagogi, piti ensimmäisen urapuhuttelun Marialle.

– Galina neuvoi pitämään instrumentin vireessä aina. Roolien väliset ajat, olivat ne kuinka pitkiä ja tuskastuttavia tahansa, olisivat aikaa itsensä kehittämiselle.

Maria oli pikkutytöstä ihaillut Galinaa.

– Kellään ei ollut sellaisia smaragdinvihreitä luomivärejä ja suuria koruja. Galina juoksi joka aamu kymmenen kilometrin lenkin, otti viidentoista minuutin jääkylmän suihkun ja seisoi kymmenen minuuttia päällään – ja näytti upealta.

Harmaina kausinaan Maria on opiskellut kieliä ja uusia ammatteja. Joogaopettajan, tankotanssivalmentajan ja urheiluhierojan työt eivät ole satunnaisia hantti­hommia, vaan Maria näkee niiden täydentävän osaamista näyttelijänä.

– Kun näyttelijänä tutkin ihmisen henkistä puolta, hierojana olen perehtynyt anatomiaan. Ajattelen, että kaikki työni pyörivät ihmistutkimuksen ympärillä vain eri vinkkeleistä, Maria aloittaa.

– Luulin, että näytteleminen on ainoa työ, josta voin saada ekstaattisen onnentunteen. On ollut mieletöntä huomata, että se fiilis on siirtynyt muihinkin töihini. Joogatunnin jälkeen voi olla yhtä taivaallinen olo kuin onnistuneessa roolissa.

Lykkääntyneet lapsihaaveet

Liikunta on ollut Marialle avain myös henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Nuorempana hän oli masentuvaista sorttia, ja urheilu auttoi pitämään mielen aurinkoisena.

– Urheilu on ollut hyvä tapa hoitaa psyykettäni.

Maria otti rankasti vanhempiensa avioeron, kun oli vielä lapsi. Hän tunsi syyllisyyttä, ja arki kahden kodin välillä heitti pois tasapainosta.

Maria Rölli-elokuvassa 2001.

Teini-iässä ­Maria löysi seuraa ja turvaa jengeistä, niistä tuli perheen korvike ja oma lähipiiri.

– Vaikka vanhemmat tarkoittavat ­yhteishuoltajuudella hyvää, lapsi helposti tuntee olevansa heittopussi, aina reppu selässä menossa kämpästä toiseen. ­Kokemus eroperheen lapsena oli sen verran vittumainen, että olen työstänyt sen vaikutuksia pitkälle aikuiselämääni.

Urheilun rinnalla Maria on turvautunut erilaisiin terapiamuotoihin, purkanut tunteitaan musiikkiin, käynyt keskusteluja ystävien kanssa, lukenut parantavia kirjoja ja viilannut ruokavaliotaan.

– Olen tarttunut kaikkeen, minkä olen ajatellut auttavan. Selviytymisessä ovat tukeneet myös läheiset isovanhemmat sekä syntymälahjana saamani positiivinen elämänasenne, Maria sanoo.

– Sen verran kokemus on heijastellut aikuisikäänkin, että vaikka olen aina haaveillut omasta lapsesta, olen lykännyt perheen perustamista. Uskallan ajatella vanhemmuutta vasta, kun tunnen olevani turvallisessa elämäntilanteessa, vahvassa parisuhteessa ja valmis olemaan varauksettomasti läsnä lapseni elämässä.

Nyt 38-vuotiaana Maria ei suostu ajattelemaan, että ikä olisi este lasten saamiselle. Hän uskoo kuuluvansa niihin naisiin, joista tulee parempia äitejä vasta myöhemmällä iällä. Tärkeämpää on ­ollut löytää henkinen tasapaino ja rinnalle täydellinen luottokumppani.

– Päätin jo nuorena, että minun lasteni isäksi kelpaa vain maailman paras jätkä. Kesti kauan löytää hänet, mutta onnekseni löysin.

Halpiskoruissa Cannesissa

Vaikka Mariassa on suuren diivan ainekset, on helppo uskoa hänen maanläheisyyteensä. Paplarit päässään ja verryttelyhousuissaan tähti kertoo vierastavansa punaisten mattojen gaaloja. Saadessaan kutsun niihin, ensireaktio on: ”Ohhoijaa, hyvästi oma sänky!”

– Muistan elävästi, kun seisoin Cannesin punaisella matolla Akin elokuvan ­aikaan. Olin haaveillut hetkestä vuosia ja minun piti olla onneni kukkuloilla. Sen sijaan olin typertynyt, oloni oli tyhjä, ­Maria puistelee kuin kylmissä väreissään.

– Kaikki se prameus ja salamavalot eivät tunnu yhtikäs miltään. Suurimmat kicksit saan omalla kesämökillämme.

Niinpä Maria ujuttaa humuun ­mukaan omanlaistaan huumoria. Kun Cannesissa filmitähtien koruillakin on omat vartijansa, Maria on painellut ­seassa kahden euron strassit korvissaan.

– Viimeksi Moskovan ensi-illassa en jaksanut taas väsätä tukkaani kampaukselle, joten sutaisin sen kiinni vanhalla rispaantuneella hiusdonitsilla.

Ennen seuraavia Venäjän ensi-iltojaan Maria saanee juhlia yhtä kotimaista julkaisua, kun kuvataiteilija ­Kalervo Palsasta kertova leffa päässee teattereihin. Ehkä. Ensi-iltaa on lykätty moneen otteeseen, näillä näkymin se koittaa syksyllä.

Kalervo Palsa ja kuriton käsi kuvattiin jo kahdeksan vuotta sitten.
Kun filmi viime kesänä näytettiin Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin yleisölle, Maria istui katsomossa.

– Aika oli selvästi kullannut muistot, enkä oikein muistanutkaan, miten kiireisessä elämänvaiheessa olin leffan tehnyt. Vaikka tein juuri mitä eniten rakastin, kuvauksissa välillä itkin, kun olin niin kertakaikkisen poikki, Maria muistelee.

Enää sellaista loppuun palamisen uhkaa Maria ei päästä syntymään.

– Harrastan sataprosenttista sydämenkuuntelua ja olen löytänyt tasapainon tekemisiini. Saan vähemmällä hötkyilyllä paljon enemmän aikaiseksi.

Maria Järvenhelmi

■ 14.6.1975 syntynyt näyttelijä ja muusikko asuu Helsingissä.
■ Tekee musiikkia yhtyeessä North­ern light. Esiintynyt mm. Notkean Rotan riveissä.
■ Elokuvadebyytti vuonna 1986: Kuningas lähtee Ranskaan. Muita mm. Laitakaupungin valot, Rööperi, Mosku, Rukajärven tie, Bad Luck Love.

Susanna Ingerttilä asuu nyt kahden nuoremman poikansa kanssa.

Media-alan yrittäjä Susanna Ingerttilä erosi hiljattain it-alalla työskentelevästä miehestään. He menivät naimisiin vuonna 2011. Iltapäivälehdet uutisoivat viime viikolla Susannan jättäneen yksin erohakemuksen.

– Eroon ei liity dramatiikkaa. Muutin pois yhteisestä kodistamme jo pari kuukautta sitten, hän sanoi Suomen Urheiluliiton Keiju Junior Juoksukoulun esittelytilaisuudessa tiistaina.

Susanna vaikutti energiseltä ja hyvinvoivalta avioeroprosessista huolimatta.

– Kaikki on ihan hyvin ja olemme ihan hyvissä väleissä. En näe, että minun pitäisi asiaa sen enempää kenellekään selitellä, hän summasi.

”Kaikki on ihan hyvin ja olemme ihan hyvissä väleissä.”

Avioero on Susannalle toinen. Hän erosi ex-puolisostaan Jani Sievisestä keväällä 2007. Susannalla ja Janilla on kaksi yhteistä lasta, vuonna 1997 syntynyt Aleksanteri ja 2001 syntynyt Aaron.

Iloa koiraharrastuksesta

Koiraharrastuksestaan tunnettu Susanna asuu nyt kahdestaan kuopuksensa Aaronin ja Daisy-koiransa kanssa. Iloa arkeen tuovat myös neljä viiden viikon ikäistä jackrussellinterrierinpentua.

– Kolme tyttöä ja yksi poika. Tytöille on jo löydetty kodit ja poikaakin tullaan tällä viikolla katsomaan, hän kertoi.

Susanna vetää säännöllisesti ratsastustunteja ja päätoimittaa Egorazzi-nettilehteä. 

– Olen tällainen jokapaikanhöylä, hän hymähti.

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen mukaan huipulla saa olla itsekäs ja vähän outo.

Ylimielinen. Julkisuudenkipeä. Keskittyisi muiden mollaamisen sijaan treenaamiseen, niin voisi jopa pärjätä.

Muun muassa näin sosiaalisessa mediassa on arvosteltu hiihtäjä Aino-Kaisa Saarista, 37.

”Oikku-Aikku” kertoo elämäkerrallisessa Tahto-kirjassaan hankalista väleistään niin kaksossiskonsa kuin hiihtomaajoukkueen jäsentenkin kanssa. Harvassa ovat ne, jotka eivät saa kuulla kunniaansa, kun moninkertainen maailmanmestari kertaa menneisyyden tapahtumia Pekka Holopaisen kirjoittamassa teoksessa.

Lue myös: Aino-Kaisa Saarinen uutuuskirjassa pahasta välirikosta siskonsa kanssa: ”Kaksossisko osaa olla kylmä kuin mannerjää”

– Olen joka tapauksessa aina halunnut paljon enemmän urheilumenestystä kuin kaikkien kaveruutta, ja päässyt tavoitteeseeni. Hiihto on paras ystäväni, Aino-Kaisa myöntää kirjassa.

Perinteisesti urheilumaailmassa kaikki, mikä tapahtuu pukukopissa, myös jää pukukoppiin. Aino-Kaisa on kuitenkin päättänyt tuoda julkisuuteen asiat, joista niin monesti vaietaan ja kertoa oman näkökulmansa tapahtumista. Oliko viisasta pahoittaa tuttujen mieli vanhoja kaivelemalla – siitä voi olla monta mieltä.

”Hiihto on paras ystäväni.”

Urheilijaminä ja siviiliminä

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että huippu-urheilijat todella ovat itsekeskeisiä, hankaliakin ihmisiä. Myös Aino-Kaisa tuo sen esiin.

– Huipulla saa olla vähän outo. Sillä ikävä fakta on, että minun kokemukseni mukaan näissä ympyröissä ainakin yksilöurheilulajissa voi pärjätä vain ihminen, joka pahimmillaan on sietämättömän itsekäs omien etujensa tavoittelija. Mukavia ja harmittomia maailma suosii harvemmin, Aikku perustelee kirjassa.

Hiihtäjä kuitenkin huomauttaa, että nyt käytävässä keskustelussa hänen huippu-urheilijaminänsä hankaluus korostuu. Aino-Kaisan siiviiliminää pääsee todistamaan harvempi.

”Mukavia ja harmittomia maailma suosii harvemmin.”

– Toivottavasti kukaan ei tämän luettuaan kuvittele, että olen jatkuvasti sellainen itsekäs tiuskija kuin arvokisastarttien alla tai ennen kauden tärkeimpiä harjoituksia. Silloin en tulisi kenenkään kanssa toimeen, kaikkein vähiten itseni.

– 99 prosenttia elämästäni olen erittäin monien suuresti arvostamieni ihmisten antaman todistuksen mukaan kohtelias, avulias, hyväkäytöksinen ja lämmin ihminen.

Jäljelle jäävä yksi prosentti kuitenkin näkyy eniten julkisuudessa.

– Sillä prosentilla tulokset on tehty, Aino-Kaisa toteaa kirjassa.

Lauri Tähkä esittelee parratonta leukaansa Instagramissa.

Muusikko Lauri Tähkä ehti kasvatella muhkeaa partaa pitkän aikaa, mutta tuore Instagram-päivitys kertoo, että mies on joutunut luopumaan metsuriseksuaalityylistään.

Syynä on vedonlyönti, jonka Lauri hävisi noustessaan Suomen virallisen listan ykköseksi. Hän julkaisi myös kuvan todisteeksi.

– Kiitos kuuluu ehdottomasti sinulle, hän kirjoittaa kuvatekstissä faneilleen.

– Olette parasta.

Fanit ovat menestyksestä iloisia, mutta lyhentynyt parta jakaa mielipiteet.

– Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin. Toivottavasti tapaamme partasi pian uudelleen, kommenteissa muun muassa kirjoitetaan.

Kummasta tyylistä tykkäät enemmän?

Heidi Sohlbergin avoimuus sairauden suhteen ei miellytä kaikkia.

Rintasyöpää sairastava Heidi Sohlberg on raportoinut avoimesti sairastumisestaan niin Facebookissa kuin Instagramissakin. Heidi on totuttu näkemään sosiaaliseen mediaan postaamissaan kuvissa iloisen ja reippaan näköisenä, mutta viikonloppuna hän julkaisi Instagram-tilillään päivityksen, jossa kertoi viettävänsä päivän visusti vuoteessa aikakauslehtipinon kanssa.

– Näillä pääsee varmasti alkuun. Nyt oli aika kuunnella kroppaa ja olla itsekäs. Tämän päivän Sembalot jää mun osalta väliin, päivän pyhitän ihanille lehdille ja varmistan että tyyny on hyvin. Veikkaan että nukun myös muutaman tunnin päikkärit. Niskaa ja päätä juilii, aftat suussa... Heidi kuvaili oloaan ja jatkoi hiukan myöhemmin viestiketjussa:

”Tiedän että niitä pahoinvointipäiviä on vielä tulossa lukuisia, siksi nautinkin aina niistä päivistä kun voi olla jalkeilla ja tehdä välillä töitä ja urheilla.”

– Ja olenkin kiitollinen joka ikisestä kivuttomasta päivästä. Tiedän että niitä pahoinvointipäiviä on vielä tulossa lukuisia, siksi nautinkin aina niistä päivistä kun voi olla jalkeilla ja tehdä välillä töitä ja urheilla.

Kaikkia ei voi miellyttää

Viime viikolla Heidi julkaisi Instagramissa koskettavan videon, jossa hän kertoi sadoista saamistaan tsemppiviesteistä. Hän kertoi lukevansa ja säilyttävänsä kaikki viestit, vaikkei kaikkiin ehdikään vastata. Samalla hän kertoi tietävänsä, että varmasti joitakin ärsyttää hänen avoimuutensa.

– Mutta mä ite ajattelen sen niin, että mitä enemmän näistä asioista puhutaan, sitä useampaa suomalaista voidaan auttaa ajoissa, hän kertoo videolla.

Heidi kertoo olevansa kiitollinen myös suomalaiselle sairaanhoidolle sekä syöpä- ja geenitutkimukselle, joita ilman hän ei edes tietäisi sairastavansa syöpää.

Huomiohakuisuutta?

Osa ikävistä kommentoijista on ollut sitä mieltä, että Heidi haalii itselleen vain huomiota sairaudellaan. Myös Heidin taisteluhenki ja reippaus ovat herättäneet joissakin ärsytystä. Kuin vastaukseksi heille Heidi julkaisi maanantaina Instagram-tilillään englanninkielisen mietelauseen: I sometimes smile and act like nothing is wrong. It's called dealing with shit and staying strong.

Eli ”toisinaan hymyilen ja olen kuin kaikki olisi kunnossa. Sitä kutsutaan vahvana pysymiseksi.”

 

Yks sana... #kiitos 🙏🏻💕 #taistellaanyhdessä #kiitollinensiunattuonnellinen #perikseianneta #soturi #fuckcancer

A video posted by Heidi Sohlberg (@heidisohlberg) on