Kahdeksanvuotias Pinja on yksi Anu Sinisalon rakkauden kohteista. "Pinja on huumorintajuinen koira, se saa minut nauramaan."

Näyttelijä Anu Sinisalo asuu miesystävänsä Antti Reinin kanssa eri osoitteissa. – Vapaus suhteessa on minulle hyvinvoinnin edellytys.

Anu Sini­salo, 47, suhtautuu intohimoisesti rakkauteen. Näyttelijä oikein puhkuu energiaa, kun hän alkaa analysoida aihetta. Mutta miksipä ei intoilisi, rak­kaus on hänestä yksinkertaisesti tärkein asia elämässä.

– Rakkaus on kaiken syleilevä olotila. Se kulkee mukanani kaikessa ja kaikkialla. Tunnen lähes joka päivä suuria rakkaudentunteita moneen suuntaan: niin läheisiäni, ystäviäni kuin koiraanikin kohtaan. Rakkaus on ihan mahtavaa, mitäpä sitä pihtaamaan! Anu nauraa.

Rakkaus kukoistaa myös Anun ja Antti Reinin, 49, suhteessa. Näyttelijäpari alkoi seurustella kolmisen vuotta sitten törmätessään sattumalta helsinkiläisessä kahvilassa. Antti oli menossa työ­keikalle ja Anu harjoituksiin, eikä kuppila ollut kummankaan normaali­reitin varrella.

– Se oli yllättävän romanttista, vähän kuin elokuvissa. Siitä se sitten alkoi, Anu virnistää.

Anu ja Antti eivät tällä hetkellä asu yhdessä, mikä sopii Anulle hyvin. Hän ei ole koskaan ollut naimisissa, mutta pisin avoliitto kesti aikanaan 14 vuotta.

– Olen jo käynyt läpi ydinperhe­vaiheen. Uskon, että erillään asuminen aikuisiällä helpottaa tiettyjä asioita. Se antaa suhteelle tilaa olla omanlaisensa. Vaikka yhteiskunnan paineet kertovat meille, miten meidän pitäisi toimia, mikä lopulta on normaalia? Tässä hetkessä tämänkaltainen elämisen muoto tuntuu oikealta.

Anu arvostaa omaa tilaa, sillä hiljaisuus auttaa rauhoittamaan ajatukset työpäivän jälkeen. Sekä teatterissa että kameran edessä työskennellään hälyisissä ympäristöissä, joissa musiikki raikaa, valot vilkkuvat ja koko ajan on oltava sosiaalinen. Siksi Anu haluaa vapaa-ajallaan ladata akkuja itsekseen.

– Olen aina ollut sellainen, että tarvitsen omaa tilaa. Vapaus suhteessa on minulle hyvinvoinnin edellytys, sen avulla pystyn hengittämään. Mitä vanhemmaksi tulen, sen selvemmin huomaan, miten tärkeää on, että voin hyvin.

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
Uskon rakkauteen ensituntemuksella, sillä ulkoiset piirteet eivät ole niitä, jotka saavat minut rakastumaan. Ensimmäiseksi kiinnitän huomiota toisen mielenmaisemaan. Arvot näkyvät siinä, miten ihminen puhuu ja kohtelee muita. Jos on sisäisesti kaunis, se näkyy myös ulospäin.

Millainen oli ensirakkautesi?
Olin seitsemän ja olimme samalla luokalla. Hänen nimensä oli Aslak, ja hän oli tosi suloinen. Minua ujostutti, ei siinä iässä osannut sanoittaa tunteitaan saati ymmärtää niitä. Aslak muutti toiseen kouluun puolen vuoden kuluttua, joten se töpsähti siihen.

Millainen olet rakastuneena?
Kun olen parisuhteessa ja rakastunut, tunnen suurta hyvää oloa suhteessa itseeni. Maailma tuntuu kaikkivoipaiselta, ja mikä tahansa on mahdollista. Kun rakastun, olen tavallaan auki joka suuntaan. Uni vähenee, ruokahalu laskee ja energiaa on valtavasti. Rakastumisen tunne on hengästyttävä – kuolisin, jos se jatkuisi ikuisesti. Hyvä, että elämä muuttaa muotoaan ja tasoittuu. Niitä samoja pakahduttavia rakastumisen tunteita löytyy kyllä myös arjesta.

Miten erotat ihastumisen rakastumisesta?
Ne ovat kovinkin erilaisia tunteita. Ihastuminen on hetki, mutta rakkaus on ikuinen.

Millaisiin miehiin rakastut?
Tärkeintä on, että toinen on läsnäoleva. Haluan tuntea, että toinen kunnioittaa ja arvostaa minua ja muita. Tärkeää on myös kyky nauraa itselleen ja se, ettei ota itseään liian vakavasti. Myös älykkyys on viehättävää. Antti on kaikkea tätä.

Kuka on elämäsi suurin rakkaus?
Oma poikani. Rakkaus omaan lapseen ylittää kaiken muun. Vanhempana sitä seisoo aina lapsensa puolella, eikä sen rakkauden yli voi mikään mennä.

Millainen kumppani olet?
Työ on iso osa minua. Kun uppoudun siihen tosissani, olen kumppanina etäinen ja raskas. Olen ihan omissa maailmoissani enkä lainkaan helppoa seuraa. Muuten toivoisin, että tuon suhteeseen läsnäoloa, huolehtimista ja kauneutta. Myös kuunteleminen on tärkeää. Näitä asioita joudun kyllä jatkuvasti opettelemaan.

Mitä olet oppinut rakkaudesta?
Rakkaus on elämäni suurin ja hienoin opettaja. Se oikeastaan opettaa itsestä kaiken. On kyse siitä, miten oppisi kohtelemaan itseään paremmin, jotta sen myötä saisi toisenkin voimaan hyvin. Olen ehtinyt elää erilaisissa suhteissa ja särkenyt sydämeni monta kertaa, joten väitän jo tunnistavani parisuhteen solmu­kohdat ja muutoksen hetket, kun  jotain pitäisi tehdä. Toisaalta kehittyminen rakkaudessa ei lopu ikinä, mikä on oikeastaan kovin armeliasta.

Oletko romantikko vai realisti?
Suhteen alun olen kaikkea muuta kuin realisti, mutta loppupeleissä olen aika jalat maassa. Toivoisin jopa pääseväni enemmän eroon järjen äänestä, se saisi välillä vaieta. Nuorena mikään muu ei merkinnyt kuin tunteet, mutta nykyään arvostan tasapainoa, rauhaa ja sitä, että molemmat ovat tasaveroisia. En jaksa enää ollenkaan egolähtöisiä valtapelejä, niistä olen jo oppituntini saanut.

Pahin pelkosi rakkaudessa?
Hylätyksi tuleminen. Suhteissani olen ollut sekä jätetty että jättäjä, ja kumpikin paikka on ollut yhtä tuskainen ja vaikea. Olen hajonnut sirpaleiksi niissä suurimmissa ja merkittävimmissä suhteissa. Mutta aina niistä on selvitty. Siinä on auttanut sekä aika että ystävät, jotka jaksavat kuunnella samat jutut miljoonaan kertaan. Ja se, ettei ole liian ankara itselleen.

Onko rakkaus muuttanut sinua?
Joka ikinen kerta. Se muuttaa joko parempaan suuntaan tai sellaiseksi, ettei enää edes tunnista itseään. Suhde, joka ei tuo ihmisessä esiin kauneutta, ei ole suhteen arvoinen. Tietenkin jokaisessa suhteessa on erilaisia vaiheita, eihän sitä aina ole kukkeimmillaan. Kauneus ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki on vain hyvää ja ihanaa muumimaailmaa, vaan sitä, että voit olla suhteessa myös heikkona ja paljaana.

Voiko pettämisen antaa anteeksi?
Pettää voi niin monella tavalla, tai tulla petetyksi. On vaikea määritellä, mitä se kenellekin tarkoittaa, sillä se ei aina liity kolmanteen osapuoleen. Uuden luottamuksen rakentaminen ja anteeksianto niin itselle kuin toisellekin vie aikaa. Pettäminen on oire jostakin, ja jos uskaltaa katsoa ja kuunnella itseään rehellisesti, saa varmasti vastauksen.

Mitä rakkauteen ei missään nimessä kuulu?
Että saa toisen voimaan huonosti. Minkäänlaisella henkisellä tai fyysisellä väkivallalla ei ole asiaa parisuhteeseen. Toista ei saa koskaan alistaa tai yrittää saada tämä tuntemaan itsensä arvottomaksi, tarpeettomaksi tai epäonnistuneeksi.

Onko avioliitto rakkauden huipentuma?
Ei. Parisuhteen yhteys solmitaan jossain ihan muualla kuin kirkon alttarilla. Rationaalinen puoli minussa ymmärtää kyllä, että naimisiin mennään, jos on yhteisiä lapsia ja omaisuutta tai kaivataan suhteelle pistettä i:n päälle. Avio­liitto ei kuitenkaan ole minulle mikään rakkauden määre.

Voiko rakkautta olla ilman seksiä?
Voi. Voihan ihminen olla vaikka vammautunut tai sairas ja silti rakkaus kukoistaa. Aistillisia nautintoja voi myös tuottaa monella eri tavalla. Yksi pari­suhteen ongelma onkin, että ulkopuolelta määritellään, miten suhdetta pitäisi suorittaa. Siihen ansaan ei kannata mennä. Jokaisen tulisi luoda omannäköisensä suhde ilman painetta siitä, miten se näyttäytyy sukulaisille, ystäville tai työkavereille.

Miten rakkautta voi ylläpitää pitkässä parisuhteessa?
Puhumalla yhdessä rehellisesti, varsinkin kriisin tai muutoksen keskellä. Toiselle pitää pystyä sanomaan suoraan, että pelottaa, päässäni pyörii nyt tällaista. Silloin kumppani saa mahdollisuuden ymmärtää ja miettiä, mitä itse tilanteelta haluaa. En pidä sanonnasta, jonka mukaan parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Mieluummin sanoisin, että parisuhteen pitää antaa tapahtua.

Miten tunnistat rakkauden loppumisen?
Kun mikään ei enää tunnu missään, ei kohtaa toista enää ollenkaan ja voi itse huonosti.

Mitä vanhempasi ovat opettaneet sinulle rakkaudesta?
Että rakkaudessa sattuu ja tapahtuu, mutta että se on samalla kaikista suurinta. He erosivat, kun olin pieni. Opin heiltä myös sen, että pitää uskaltaa elää ja ottaa mieluummin riskejä kuin jäädä sellaiseen elämäntilanteeseen, missä ei ole hyvä olla.

Millainen on rakkaudentäyteinen hetkesi?
Arjesta nauttiminen. Kun voin tehdä rakkaani kanssa yhdessä hyvää ruokaa, köllötellä sohvalla ja vain olla. Tai se, että kävelemme yhdessä koiran kanssa pitkän lenkin ja otamme eväät mukaan. Rakkaudessa oleminen on tässä ja nyt.

Kaunein teko, joka sinulle on tehty rakkaudesta?
Yksi kauneimpia oli, kun olimme Ei kiitos -elokuvani ensi-illassa. Sisälläni oli varsinainen tunnemylläkkä. Se tuki, turva ja kannustus, mitä Antti antoi minulle sinä iltana, oli todella kaunista. Olin kuin lentoon lähdössä, mutta Antti piti minusta kiinni ankkurina ja rauhoitteli, ettei mitään hätää ole.

Kansanedustaja Jani Toivola tuli kaapista nuorena asuessaan Yhdysvalloissa. Seksikokemukset newyorkilaisessa metsikössä eivät olleet kauniita.  

Kansanedustaja Jani Toivola kertoo tällä viikolla ilmestyvässä Musta tulee isona valkoinen -kirjassaan (Siltala) pitkästä tiestään, jonka hän on kulkenut hyväksyäkseen itsensä. 

Jo kirjan alkusanoissa käy ilmi, että Jani salasi pitkään seksuaalisen suuntautumisensa itseltäänkin:

– On vaikea määritellä, kuka loppujen lopuksi teki päätöksen salaamisesta, minä vai yhteisö, joka unohti kertoa, että minun tarinani on yhtä totta kuin muidenkin.

Janin tarina tuli näkyväksi, kun hän oli parikymppinen ja juuri muuttanut New Yorkiin. Uudessa kotikaupungissaan hän meni elokuviin katsomaan romanttista komediaa, jossa molemmat pääosanesittäjät olivat miehiä.

”Miten helpottavalta tuntui nähdä oma todellinen rakkautensa päivänvalossa.”

– Miten helpottavalta tuntui nähdä omat haavekuvansa, oma todellinen rakkautensa päivänvalossa, Jani kuvailee kirjassa.

Ihastumisia jo nuorena

Kirjassa Jani Toivola kertoo ihastuneensa poikiin jo ala-asteella, mutta pitäneensä sitä vääränä ja salattavana asiana. Hän seurusteli useammankin tytön kanssa jonkin aikaa.

Viimeinen suhde naisen kanssa päättyi, kun Jani oli 23-vuotias, ja hänen tanskalainen tyttöystävänsä päätti lähteä New Yorkista takaisin Tanskaan.

Jani kuvaa kirjassa, että muutos tapahtui yhdessä yössä tyttöystävän lähdön jälkeen.

– En enää pelännyt enkä halunnut peitellä mitään. Olin homo! hän kirjoittaa.

Vapautuminen vei Janin brooklynilaiseen metsään, jossa harhaili erityisesti latinoja ja mustia miehiä rakkauden – tai ehkä paremminkin seksin – toivossa. 

– Nyt kun katson noita hetkiä nykyhetkestä käsin tajuan, että lähinnä kidutin itseäni, talloin kaikkien oikeiden kaipuideni päälle menemällä väkisin siihen metsään. 

Tuntematon huppupää

Jokin metsässä kuitenkin veti puoleensa, vaikka Jani uskaltautui vasta kuudennella yrittämällä jatkaa metsän reunalta syvemmälle.

Tuo kerta päättyi kivuliaaseen yhdyntään tuntemattoman huppupäisen miehen kanssa.

– Mies oli pikimusta ja haisi tupakalle. Emme sanoneet mitään, Jani muistelee kirjassa.

”Jokainen käynti metsässä oli askel syvemmälle paikkaan, jossa en voinut hyvin.”

Jälkikäteen hän tunsi epäonnistumista ja häpeää – hänhän tavoitteli turvallisuuden ja rakkauden tunteita eikä tosiaankaan saanut niitä metsästä.

– Jokainen käynti metsässä oli askel syvemmälle paikkaan, jossa en voinut hyvin ja josta minun oli kivuliaasti askel askeleelta myöhemmin tuotava itseni takaisin ja aloitettava rakkaudelliset teot itseäni kohtaan.

Äiti suhtautui hyvin

Vaikka Jani eli jo New Yorkissa avoimesti homona, kävi treffeillä ja homobaareissa, hänen lähipiirinsä Suomessa ei tiennyt asiasta mitään.

Äidilleen kertoakseen hän matkusti kotimaahan ja täräytti asian julki jo rappukäytävässä. Kirjassa Jani kertoo äitinsä suhteutuneen asiaan vastaanottavaisesti. Janille itselleen kaapista tulo oli helpotus.

– En ole koskaan elämässäni tuntenut oloani niin kevyeksi ja voittamattomaksi kuin tuona iltana äidin luota lähtiessäni, hän kirjoittaa.

Saara Aalto koki jättiyllätyksen X Factor -kilpailussa.

Suomalaislaulaja Saara Aalto iloitsee uudesta mahdollisuudestaan Britannian X Factor -kisassa.

Hän kertoo Facebook-sivuillaan, että hän on edelleen mukana maailman isoimmassa laulukilpailussa ja se tuntuu hänestä uskomattomalta kunnialta.

– Vaikka Sharon tiputti mut itse haasteessa, päätettiin ohjelmassa yllättäen käyttää wildcardeja, jotta saatiin pelastettua kilpailijat, joiden tippumista kaduttiin. Ihan uskomatonta, että mussa nähtiin niin paljon potentiaalia, että villikortti käytettiin muhun! Se on todella suuri kunnia, Saara kirjoittaa maanantaisessa Facebook-päivityksessään.

Lue myös! Britannian X Factorissa loistanut Saara Aalto vastaa kritiikkiin: ”Sovin paremmin ulkomaille kuin Suomeen”

Laulaja luuli jo tiensä päättyneen sunnuntai-iltaisen esityksensä jälkeen Britannian X Factor -kilpailussa, jossa hän ei tullut valituksi jatkoon. Niin sanottu villi kortti päätyi kuitenkin Saaralle ja hän jatkaa kilpailua.

”Unelmat voi todella toteutua, kun jaksat yrittää, etkä välitä ympäröivästä negasta.”

– Unelmat voi todella toteutua, kun jaksat yrittää, etkä välitä ympäröivästä negasta. Ja vaikka tosiaan jotkut keskittyvät negailuun, haluan itse fiilistellä kaikkea kisasta seurannutta positiivista; huiput palautteet Simonilta ja Nicolelta, yleisön tuki, fanien uskomaton tsemppi, tuleva judges houses ja kaikki superit mahdollisuudet, joita tästä seuraa, Saara hehkuttaa tunnelmiaan.

Katso myös! Uskomaton esitys: Saara Aalto laulaa videolla 15 kielellä

 

Kansanedustaja Jani Toivolan lapsen äiti on Kirsi-niminen nainen, joka halusi perheen ilman parisuhdetta.

Tällä viikolla ilmestyvässä Musta tulee isona valkoinen -kirjassa (Siltala) kansanedustaja Jani Toivola kertoo muun muassa siitä, kuinka hänestä tuli isä. Janin tytär on nyt kaksivuotias.

Kirjassa Jani kertoo, että hänellä on aina ollut voimakas hoivavietti. Hän kirjoittaa pelänneensä teini-ikäisenä sitä, ettei koskaan saisi perhettä, koska on homo.

– Minähän olin syntynyt suurperheen äidiksi! Yhteiskunta ympärilläni antoi ymmärtää, että oikeudet vanhemmuuteen ja perheen perustamiseen eivät kuulu homoille, hän kuvailee kirjassa.

Nähtyään New Yorkissa asuessaan homoperheen Jani tiesi, että voisi toteuttaa haaveensa perheestä, jos pitäisi silmänsä avoinna erilaisille mahdollisuuksille.

– Lapsen saamiseen liittyvine haaveinemme olemme lopulta kaikki samalla viivalla riippumatta varallisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai sosiaalisesta asemasta. Voimme toivoa lasta ja kaivata vanhemmuutta, mutta kenellekään ei voi antaa takeita siitä, että haaveet toteutuvat, hän kirjoittaa.

Perhe, ei parisuhdetta

Jani Toivola oli pitkään tahtomattaan lapseton, mutta lopulta sähköpostiviesti tarjosi mahdollisuuden perheen perustamiseen.

– Minulle sähköpostitse lähetetyn linkin takaa löytyi ilmoitus, joka kiinnitti huomioni välittömästi. Nainen halusi äidiksi ja etsi isäksi miestä tai miesparia. Hän ei halunnut parisuhdetta, mutta perheen hän halusi, hän kertaa kirjassa.

”Sisälläni kuiski ääni, joka sanoi, etten voisi ohittaa tätä mahdollisuutta.”

Ilmoituksen nainen halusi muodostaa perheen, jossa voisi itse olla viikonloppuvanhempana, ja isä tai isät olisivat pääasiallisia huoltajia.

Jani Toivolalle ajatus perheen perustamisesta tuntemattoman kanssa oli etäinen. Kirjassaan hän kertoo pitäneensä adoptiota realistisena vaihtoehtona. Epäilyksistään huolimatta Jani vastasi ilmoituksen jättäneelle naiselle.

– Olin pyörällä päästäni – mutta sisälläni kuiski vahva ääni, joka sanoi, etten voisi ohittaa tätä mahdollisuutta, hän kuvailee kirjassa.

Suunnitelmaa hiotaan

Jani ja ilmoituksen jättänyt Kirsi tapasivat lukuisia kertoja seuraavien kuukausien aikana. Tapaamisten aikana he tutustuivat toisiinsa ja laativat suunnitelmia. Lopulta päätös perheen perustamisesta syntyi rautatieasemalla Kirsin kotikaupungissa.

– Junan lähtöön oli neljä minuuttia, kun halasimme toisiamme ja päätimme, että meistä tulisi perhe, jos luoja suo. Saman vuoden loppupuolella jo odotimme tyttäreni syntymää.

”Tärkeimmät keskustelut isyyteen liittyvistä peloista kävin äitini ja mummoni kanssa.”

Ennen lapsen syntymää Jani kirjoittaa käyneensä läpi jonkinlaisen kriisin itsensä kanssa. Hän lähestyi isyyttä kohtalaisen pelottomasti, mutta huomasi tottuneensa ajatukseen ydinperheestä ainoana oikeana perhemallina – vaikka on itsekin kasvanut yksinhuoltajan lapsena elämänsä ensimmäiset kymmenen vuotta.

– Tärkeimmät keskustelut isyyteen liittyvistä peloista kävin äitini ja mummoni kanssa, Jani kirjoittaa.

Hänen äitinsä kannusti poikaansa sanomalla, että rakkaus on se, mitä lapsi tarvitsee.

Unelmien vauvavuosi

Tyttären syntymä sujui kirjan mukaan vauhdikkaasti. Jani kirjoittaa rakastuneensa lapseensa heti, mutta myös tunteneensa hetkellistä ahdistusta uudesta vastuusta. Hän eli tyttärensä kanssa heti yksinhuoltajan arkea, vaikka Kirsi-äiti vierailikin säännöllisesti Toivolan ja tyttären kotona.

– Palasin töihin vasta kun tyttäreni oli noin vuoden ikäinen, sitä ennen olin hoitanut muutamia työtehtäviä satunnaisesti, ja jo pelkkä puvun päälle laittaminen oli tuntunut lähes ylivoimaiselta ponnistukselta, Jani kertoo kirjassa.

Hän kuvaa lapsen kanssa kotona viettämäänsä vauvavuotta unelmien vuodeksi.

 

Team Kenya. #pantteri #africa #kenya #helsinki

Kuva, jonka Jani Toivola (@janitoivo) julkaisi

Jani Toivolan tytär on pian kolmivuotias.

Fakta: Apilaperheet
  • Jani Toivola kertoo kirjassaan vierastaneensa lapsen hankkimista tuntemattoman kanssa, koska ei tuntenut kunnolla yhtään apilaperhettä.
  • Apilaperheessä ainakin kahdella vanhemmalla on lapsi tai lapsia ilman parisuhdetta.
  • Apilaperheessä lapsen tai lasten vanhemmat voivat olla esimerkiksi miespari ja nainen, mies- ja naispari tai mies ja nainen, jotka eivät ole keskenään parisuhteessa. Jälkimmäistä perhemuotoa kutsutaan myös ystäväperheeksi.
  • Lainsäädäntö antaa vain kahdelle apilaperheen vanhemmista mahdollisuuden olla virallisesti lapsen vanhempia. Käytännössä vaikka kaikki kolme tai neljä perheen aikuista voivat olla lapsen vanhempia.

Lähde: Sateenkaariperheet ry

Sairasta

Sairasta. Yhteiskuntamme on pahasti rikki, kun hyväksyy tämmöisiä asioita. Kukaan ei edes esitä enää kiinnostusta lapsien hyvinvoinnista, kun aikuiset haluavat jotain tarpeeksi itsekkäästi.

Kirjailija Kaari Utrion mielestä pitkä parisuhde vain paranee iän myötä. – On ihmeellistä ja ihanaa, että saa elää elämänsä suuren rakkauden kanssa.

Oppi 1: Pitkä liitto muuttuu vain paremmaksi

”Puolisoni Kai Linnilän kanssa olemme olleet naimisissa vuodesta 1974. Olen todella ajatellut, että olen jumalten suosiossa, kun sain tämän liiton löytää.

Tapasimme kurssilla Oriveden opistolla ja rakastuimme silmänräpäyksessä, minä häneen ja hän minuun. Ensimmäisellä katseella.

Olemme olleet naimisissa aika pitkään, eikä huonommaksi muutu ollenkaan, päinvastoin. On ihmeellistä ja ihanaa, että saa kokea suuren rakkauden ja vielä elää sen kanssa. Se on elämäni tärkein asia. Sen takia luopuisin kirjoittamisestakin.

Ei ole mitään neuvoja, miten tai mistä ideaalipuolison löytää. Elämä on kummallisempaa kuin faktat, kuten meidän tapaamisemme osoittaa. Mitään neuvoja ei voi antaa.”

Oppi 2: Rakkaus voi syttyä ilman intohimoa

”Kirjailijaksi ryhtyminen oli minulle kuin järjestetty avioliitto. Alussa intohimoa ei ollut, kirjoitin ansaitakseni elantoni. Se oli luontevaa, koska vietin lapsuuteni kirjallisessa perheessä. Mutta rakkaus syttyi ja syveni vuosien myötä.

Valmistuin historian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1967 ja ryhdyin heti kirjoittamaan historiallista romaania. Olin nähnyt, miten paljon romanttista kirjasarja Angelikaa 1960-luvun alussa myytiin ja ajattelin, että minähän olen aina ollut tarinankertojatyyppi.

Kartanonherra ja kaunis Kirstin ilmestyi 1968. Siitä tuli bestseller – muistan miten myynti ylitti 26 000 kappaletta. Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!

Viidennestä romaanistani sain valtionpalkinnon ja tajusin, että minähän rakastan tätä hommaa. Vasta silloin ymmärsin, että minusta ei tulekaan historiantutkijaa.”

Oppi 3: Jos et pidä kotitöistä, tee ne tehokkaasti

”Lapsuudessani opetettiin hyvin tiukasti, että ensin työ, sitten huvi.

Vaikka olimme ylempää keskiluokkaa, lapset saivat töitä tehdä kotona, erityisesti tytöt. Minä olin vielä isosisko. Ainoat ihmiset, joilla oli lapsuudessani vapaata aikaa, olivat pojat. Meillä veljenikin joutuivat kuitenkin tiskaamaan ja laittamaan iltateet vuoroillaan.

”Äiti ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin.”

Äitini hoiti huushollia oman toimittajantyönsä ohella. Hän oli äärettömän tehokas ja opetti siihen minutkin. Äiti luki minulle Työtehoseuran lehteä ääneen kuin Raamattua. Hän ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin. Kun kodinhoidon osasi, siihen ei mennyt turhaa aikaa.

Meillä oli kaikki paikat viimeisen päälle kunnossa. Pidin sitä hyvänä juttuna enkä kapinoinut nuorenakaan. Äitini selitti meille hyvin syyt, ja minä ymmärsin, että tämä on järkevä systeemi toimia.”

Oppi 4: Piipun tuoksu tietää tarinaa

”Isäni Untamo Utrio oli kustantamo Tammen toimitusjohtaja. Meillä puhuttiin paljon Tammesta, ja lisäksi isä puhui sota-ajasta, jolloin hän toimi kansanhuoltoministeriön propagandapäällikkönä.

Oli ihanaa, kun isä sytytti piipun tai sikarin. Lapset juoksivat heti siihen ympärille. Tiesimme, että nyt hän istuu tunnin ja puhuu.

Opin siis paljon kustantamisesta ja kansanhuollosta: miten viljan säännöstely järjestettiin Suomessa keväällä 1942, tai miten hirveitä riskejä otettiin Tammessa, kun ruvettiin kääntämään uutta amerikkalaista proosaa.

Kotimme oli sosiaalidemokraattinen, ja minusta kasvoi hyvä sosiaalidemokraatti. Lapsuudenkotimme oli myös uskonnoton, joten minulle ei koskaan tullut tarvetta käydä samanlaista uskonnollista kapinaa kuin monilla ystävilläni.”

Oppi 5: Omaa laatuaan ei voi muuttaa

”Olen kirjailijanlaadultani tarinankertoja leirinuotiolla. Kun aloitin, kirjallisuusmaailmassa jylläsi modernismi. Mika Waltariakin halveksittiin ajanvietekirjailijana. Meillä kotona suositeltiin Sinuhea mutta ei sitten mitään muuta. Se oli hirveän suvaitsematonta aikaa.

Ajasta minäkin sain käsityksen, että ollakseen hyvä kirjailija on kirjoitettava ilkeistä ja onnettomista ihmisistä. Yritinkin, kirjoitin muutaman kirjan sellaisista pelkkää kurjuutta. Oli ne tylsiä, voi Jeesus! Ja tylsiä tehdäkin.

Opin, että omaa laatuansa ei voi muuttaa. Minulla on kauhea ironian ja sarkasmin halu kirjoittaessani. Sarkasmia ei voi selittää ihmiselle, joka ei sitä ymmärrä.”

Oppi 6: Mahdoton tapahtuu

”On kaksi asiaa, jotka historia on minulle opettanut.

Koskaan asiat eivät ole olleet meillä niin hyvin kuin ne ovat nyt. Tätä yritän aina ihmisille todistaa. Älkää marisko! Elämme ajassa ja yhteiskunnassa, jossa kolmesta syntyneestä lapsesta suurella todennäköisyydellä kaikki jäävät henkiin.

Ennen ihmiset kuolivat epidemioihin kuin kärpäset. Vielä minun lapsuudessani 50-vuotias oli vanha ihminen. Me suomalaiset kuulumme siihen maailman noin kolmeen prosenttiin, joiden asiat ovat loistavasti. Köyhätkin ihmiset elävät ylellisemmin kuin paavit ja keisarit ennen. Ei tarvitse kuin avata vesihana tai sytyttää sähkövalo tämän ymmärtääkseen.

Joskus, kun luen lehden yleisönosastoa ajattelen, että eikö ihmisillä ole mitään suhteellisuudentajua.

Toinen oppi on, että koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Kaikki on lopulta arvaamatonta. Erityisesti lyhyemmän aikavälin muutoksia ihmisillä on hämmästyttävän onneton kyky ennakoida.

Jos ajattelee vuotta 1900 Euroopassa, ei kenellekään tullut mieleenkään, että seuraavat viisikymmentä vuotta ihmiskunta tekee itselleen niin hirveitä asioita. Ei kukaan voinut ajatellakaan sellaista asiaa kuin kaasukammiota.

Historia opettaa, että mahdoton tapahtuu.”

Oppi 7: Tällaista maalla on

”Helsinki oli 1970-luvulla aika kauhea paikka. Kulttuuripiirejä hallitsivat stalinistit. Elämä oli levotonta ja ahdistavaa.

Mieheni Kai halusi palata luontoon, ja minä tietysti lähdin kiltisti perässä. Ystävämme M. A. Numminen oli Somerolta, ja hän ja hänen vaimonsa Sirpa vinkkasivat meille, että Sirpan kotipaikan vierestä Somerniemeltä olisi tila myynnissä.

Ajattelimme, että ostetaan se mökiksi, kun talon nurkalle pääsi kätevästi bussillakin. Sähköä taloon ei tullut, eikä vettä.

Kun Kai oli tekemässä täällä remonttia keväällä 1975, hän eräänä aamuna kuudelta soitti minulle ja ehdotti, että muutetaan maalle kokonaan. Minä siinä unenpöpperössä vastasin, että muutetaan vain.

Muuttopalvelu Viktor Ek toi Somerniemelle sata metriä kirjoja, me itse tulimme bussilla perässä. Lintuhäkissä meillä oli mukanamme kaksi undulaattia.

Ensimmäiset kaksi vuotta yritimme elää omavaraisesti. Meillä oli sikoja, lampaita, kanoja ja hanhia. Eläimet hoidettiin ja teurastettiin, yksivuotiaammekin oli kanantapossa mukana. Se oli erittäin opettavaista. On tehtävä hemmetisti töitä ennen kuin ruoka tulee pöytään.

Ensimmäisinä talvina oli hyytävän kylmä. Kaikki putket olivat jäässä, hella savutti. Me vain ajattelimme, että tällaista maalla on. Kertaakaan emme ole ajatelleet muuttaa täältä pois. Tästä on tullut elämäntyömme.

Kun perustimme pikkufirmamme, kustantamo Amanitan, keskittyi leipätyökin tänne. Viihdymme Somerniemellä erinomaisesti. Tänne me kuollaan, Kai aina sanoo.”

Oppi 8: Minulta puuttuu kateus

”Minua on pyydetty käytännössä katsoen joka puolueeseen, mutta en ole halunnut lähteä. Valta kiinnostaa minua, mutta en halua sitä itse käyttää.

Olen kirjoittanut paljon siitä, mitä valta tekee ihmiselle, mutta minulta vallanhimo puuttuu. Samalla tavalla minulta puuttuu kateus. Se on jokin psyykkinen puute: ihmiselämän normaalista tunnekirjosta minulta puuttuu tämä yksi.

Kun aloitin kirjailijanurani, kritiikki teoksiani kohtaan oli aika ystävällistä, mutta kun oma sukupolveni nousi kriitikoiksi, alkoi potkiminen. Heikki Peltonen käytti Demarissa kirjoistani nimitystä ’rouvasporno’. Se loukkasi aika lailla.

”Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.”

Erityisesti mieskriitikoiden pilkka kohdistui siihen, että kirjoitin naisista seksuaalisina olentoina. Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.

Vielä enemmän kuitenkin loukkasi se, miten lukijoistani puhuttiin. Sanottiin, että naiset vain kiskovat hyllyiltä Utrion teoksia sen sijaan että lukisivat Leninin koottuja. Heidän puolestaan minä suutuin.

Tietokirjaani Eevan tyttäret (1985) myytiin 154 000 kappaletta. Se oli merkittävä vaihe naisasialle tässä maassa. Kävin keikoilla pikkukaupunkien kirjastoissa, joihin normaalisti saattoi tulla kuusi ihmistä kirjailijaa kuuntelemaan. Yhtäkkiä siellä oli 150 ihmistä odottamassa.

Kirja osui jotenkin oikeaan saumaan, mutta herätti tietenkin myös vastareaktion. Naisasia ja tasa-arvokeskustelu herättivät sen aikaisissa miehissä kauhua. Ihmiset menettivät malttinsa.”

Oppi 9: Ole kohtelias vihollisellekin

”Minusta on mukavaa olla 74-vuotias. En yhtään kaipaa sitä, että olisin nuorempi.

Nuoruuteen kuului paljon hauskaa, mutta nyt elämä on toisella tavalla kivempaa. Nuoruuteen kuuluu myös niin paljon epävarmuutta ja itsearviointia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tulee varmuutta ja itseluottamusta.

Sama pätee parisuhteessa. Kun tunnemme toisemme hyvin, osaamme suhtautua ja nähdä, milloin toinen pitää jättää rauhaan.

Minusta on kiva, että olen elänyt suurenmoisen elämän. Sen olen oppinut tämän elämän aikana, että kohteliaisuus ja ystävällisyys pelastavat mistä tahansa. Mikään ei tehoa paremmin kuin kohtelias käytös kaikkia, myös potentiaalista vihollista kohtaan.”

Oppi 10: Facebookiin kannatti mennä

”Minulla on Facebookissa fanisivu, jonne hyvin ahkerasti postailen.

Ryhdyin siihen viisi vuotta sitten poikani painostuksesta, ja nyt se on minusta niin kiva, ihana. Yleensähän kirjailija tapaa lukijoita vain messuilla tai kirjakaupoissa. Tuolla ihmiset ovat yhtäkkiä yksilöitä, jaetaan kokemuksia ja käydään keskusteluja.

Sosiaalinen media antaa varmaan minulle vielä enemmän kuin lukijoille. Kohtaan siellä lukijoita jo useammassa polvessa. Moni sanoo, että ’luin mummin hyllystä kirjasi’. Sellaista on aika kiva kuulla.”

Kaari Utrio
  • Kirjailija syntyi Helsingissä 28.7.1942. Asuu ja työskentelee Somerniemellä.
  • Puoliso kustantaja, tietokirjailija Kai Linnilä. Kolme lasta.
  • Kymmeniä historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Viimeisin Paperiprinssi (2015).
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1973, Pro Finlandia 1993, taiteilijaprofessuuri 1995–2000, Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2014.