Kirkkonummella sijaitseva pieni talli on Outille tärkeä latautumispaikka. Kuvat: Jouni Harala
Kirkkonummella sijaitseva pieni talli on Outille tärkeä latautumispaikka. Kuvat: Jouni Harala

Avioerot pakottivat Outi Mäenpään tutkiskelemaan itseään, mutta haavetta rakkaudesta tai uudesta parisuhteesta erot eivät ole vieneet. – Olisi ihanaa jakaa asioita, olla fyysisesti lähellä.

Peurat ovat pistäneet näyttelijä Outi Mäenpään aikataulun sekaisin.

– Ne tulivat lankojen läpi hevosten aitaukseen, hän harmittelee, kun härdelli on jo onnellisesti ohi. Siinä tilanteessa piti vain kääriä hihat ja nostaa langat ylös, jotta hevoset pysyvät pihatossa.

Kirkkonummella sijaitseva pieni talli on Outille tärkeä latautumispaikka. Kahden oman islanninhevosen parissa saattaa vierähtää helposti kuusikin tuntia.

Nykyään sinkkuna elävän Outin ympärillä oli vielä muutama vuosi sitten uusperheen vilkas arki. Avioliiton solmiminen elokuvatuottaja Kai Nordbergin kanssa vuonna 2009 merkitsi kahdeksanhenkistä suurperhettä. Outi sai liitossa neljä bonuslasta, suunnilleen omien poikiensa Jussin ja Joonaksen ikäiset veljekset Oton ja Eeliksen ja silloin parivuotiaat kaksostytöt Monan ja Mimosan.

Samoihin aikoihin hevosetkin ilmestyivät Outin elämään; hän ajatteli, että ne olisivat tytöille hyvä juttu. Mutta kävikin niin, että Outi huomasi itse viihtyvänsä tallilla parhaiten.

– Käyn hevosten kanssa metsässä, harjoittelen repliikkejä, luen riippukeinussa. Lepään täällä. Tarvitsen tätä paikkaa yhä useammin toipumiseen, Outi kertoo.

Talli on Outille yhä useammin myös työpaikka, sillä hän valmistuu keväällä Easel-työnohjaajaksi ja sopii mieluiten valmennettaviensa tapaamiset tallille, hevosten seuraan.

– Käytän hevosia apuna, sillä niiden parissa ihminen voi oppia paljon vuorovaikutuksestaan, Outi sanoo.

Viime aikoina Outi on ehtinyt tallille harvemmin huilaamaan, sillä rooli Jussi Hiltusen ohjaamassa psykologisessa westernissä Armoton maa on vienyt naista PR-tapaamisesta toiseen.

Rakastumisen psykoosi

Outin ja Kai Nordbergin liitto päättyi eroon kolme vuotta sitten eikä jatkunut, vaikka pari yrittikin vielä kerran palata yhteen. Erosta huolimatta ex-puolisot ovat säilyneet ystävinä ja kollegoina. Myös Armoton maa on yhteinen projekti, sillä Kai on tuottanut elokuvan.

– Tietenkin myös tapaan edelleen Kain tyttöjä Monaa ja Mimosaa. Olisi ollut epäreilua, jos olisin kadonnut heiltä, sillä olen ollut heidän elämässään melkein aina. On kaikkien intressi, että saan nähdä tyttöjä, Outi sanoo.

”Ehkä olisi ollut helpompi, jos jompikumpi meistä olisi ollut pelkästään kotona.”

Sopuisa ero on kuitenkin vaatinut valtavasti työtä, etäisyyttä ja pohdintaa. Nyt Outi näkee jo kokonaiskuvan selkeästi: suurperheen arki osoittautui liian haasteelliseksi.

– Teimme molemmat taiteellista työtä. Ehkä olisi ollut helpompi, jos jompikumpi meistä olisi ollut pelkästään kotona, hän miettii ja lisää hetken päästä:

– Tai en tiedä. Olisi mahdotonta ajatella, että jompikumpi olisi luopunut työstään.

”Aikuiset voivat sekoilla keskenään, mutta niihin ei pitäisi sekoittaa lapsia.”

Nykyisin Outi on vakuuttunut teoriasta, että rakastuminen todellakin on lievä psykoosi, tila, jossa ei pitäisi tehdä päätöksiä. Pari ehti seurustella vuoden ennen yhteenmuuttoa, mutta takana oli pidempi tuttavuus, sillä Outi ja Kai tutustuivat toisiinsa jo kymmenisen vuotta sitten Mustaa jäätä tehdessä.

– Etenimmekö silti liian nopeasti? Nyt voin sanoa, että kyllä, vaikka meillä olikin yhteinen historia. Mutta meillä oli niin paljon lapsia, että tapaamisten järjestely olisi ollut muuten aika mahdotonta.

– Meidän liittomme oli hyvä naisen ja miehen välinen suhde, mutta ei uusperhettä pitäisi perustaa liian nopeasti. Aikuiset voivat sekoilla keskenään, mutta niihin ei pitäisi sekoittaa lapsia. Toki lapset selviävät, selvitäänhän sodistakin, mutta traumoja jää.

Mahdoton tehtävä

Outilla oli vahva näkemys siitä, kuinka suuren uusperheen pitäisi toimia ja asua. Hän kuvailee visiotaan sanalla ”monumentaalinen”.

Mutkia matkaan toivat jo pelkät käytännön ongelmat: esimerkiksi tilantarve kuuden lapsen kanssa oli valtava. Uusperhe asettui asumaan ensin puolison kotiin, sitten Outin ja poikien vähän tilavampaan asuntoon ja sieltä vielä kolmanteen osoitteeseen. Lapset vaihtoivat kouluja uuden kodin perässä.

– Minusta ne ratkaisuyritykset olivat hyviä, ja lapsetkin suhtautuivat kaikkeen joustavasti. Mutta uusperhe on kuin linnake, jossa on pakko pitää laskusillat auki. Kenellä tahansa on oikeus kävellä sisälle ja tehdä mitä haluaa. Halusin rakentaa uusperheestä ydinperheen, mutta se oli mahdoton tehtävä.

”Uusperheessäkin olisi kannattanut pitää huolta omasta jaksamisesta.”

Eron jälkeen Outin on ollut pakko tutkia vastuunkantajan roolia itsessään:

– Yritin olla täydellinen äiti ja bonusäiti. Olen sellainen, että otan tarvittaessa toisenkin elämän kannettavakseni ja vaikka vielä naapurinkin, jos tarve vaatii. Kyllä mä hoidan!

Mutta sekään ei riittänyt – ja jossain vaiheessa Outi huomasi jo yrittäneensä liikaa.

– Nyt tiedän, että minun olisi kannattanut ottaa apua perusarjen pyöritykseen. Kun erosin ensimmäisestä liitostani, minulla oli äiti apunani. Uusperheessäkin olisi kannattanut pitää huolta omasta jaksamisesta eikä ajatella, että kyllä tästä tulee vielä täydellinen.

Monumentaalisen vision tilalle on tullut ymmärrys omasta ehdottomuudesta:

– Olisin voinut vain elää eteenpäin ja antaa joidenkin asioiden olla. Olen tajunnut, että ainoa pysyvä olotila on muutos. Olisin voinut ottaa rennommin ja ajatella, että tämäkin on vain lyhyt vaihe ja kohta tulee uusi vaihe.

Rakastavaisista ystäviksi

Outille aviero oli toinen. Outin ensimmäinen puoliso, lasten isä Pekka Järvilehto työskenteli avioliiton aikana EU-virkamiehenä ja tutkijana Brysselissä. Kahden kotimaan vuosina Outi tajusi, ettei etäsuhde ollut häntä varten.

– Olen parisuhdeihminen, haluan viettää yhteistä arkea. Eikä etäliitto ole pienten lasten kanssa muutenkaan hyvä järjestely. Aikuisliitossa se voi toimia.

”Olen pyrkinyt antamaan anteeksi sen, ettei toinen ollutkaan sellainen kuin minä toivoin.”

Ensimmäisen eronsa jälkeen Outi selvitti ajatuksiaan eroseminaarissa. Outin mielestä kaikkein parasta kuitenkin olisi, jos itseään saisi tutkiskella liiton sisällä, ilman että täytyy erota.

– Se olisi arvokasta, koska kukaan ei rakasta lasta niin paljon kuin hänen vanhempansa. Nykyään ajattelen, ettei pitäisi erota, ellei siihen ole aivan pakottavia syitä.

Erot ovat kuitenkin kasvattaneet Outia: on ollut pakko istahtaa kannon nokkaan ja katsoa, mitä on ottanut tällä kertaa mukaansa.

– Suurissa tunnekuohuissa olisi helppoa jäädä syyttämään toista. Mutta olen pyrkinyt antamaan anteeksi sen, ettei toinen ollutkaan sellainen kuin minä toivoin. Anteeksiantaminen on mahdollistanut sen, että ystävyys on oikeasti jäänyt jäljelle.

Oman elämän käsikirjoitus

Samalla kun Outi on käsitellyt erojaan, rinnalla on kulkenut myös toinen kasvun tie: jatkuva opiskelu. Siihen liittyy myös uusi Easel-työnohjaajan tutkinto. Easel on psykoterapeutin kehittämä tunnetaitovalmennuksen metodi, jota tehdään myös eläinten avustuksella.

– Esimerkiksi hevonen on turvallinen ja herkästi aistiva eläin, ja sen seurassa on helppo tarkastella omia vuorovaikutustaitojaan. Minulle eläin on yksi uusi työkalu entisten rinnalle, Outi sanoo.

2010-luvun alussa Outi kävi Meri ja Pentti Beckerin itsensä johtamisen kurssin. Siellä hän tutustui ensimmäistä kertaa ajattelumalliin, jonka mukaan ihminen pystyy muutokseen, kunhan oppii tuntemaan oman historiansa. Jos ei tunne, menneisyys ohjaa häntä liikaa.

”En esimerkiksi usko puhdistavaan riitaan, koska sanat ovat satuttavia.”

– Tajusin, että minun on vihdoin aika oppia tuntemaan oman elämäni käsikirjoitus, manuaali. Jokaisella pitäisi olla se, ja tietenkin parisuhteessa molemmilla.

Mäenpää innostuu selittämään, kuinka manuaali toimii: Kun tuntee oman käsikirjoituksensa, osaa kertoa kipukohdistaan myös kumppanille. Tällainen haava löytyy tämän nappulan alta, ja näin siihen reagoin.

– Jos nyt aloittaisin parisuhteen, antaisin oman manuaalini toiselle. Jos toinen on riittävän terve, hän kyllä tajuaa ja pysähtyy. En esimerkiksi usko puhdistavaan riitaan, koska sanat ovat satuttavia. Asioiden selvittely on aivan eri asia.


Hevosista on tullut Outille tärkeitä seuralaisia.


Isät ja pojat ja vähän äiditkin

Perheiden pimeät puolet ovat pyörineet viime aikoina Mäenpään mielessä myös uuden roolin takia.

Outi näyttelee Armottomassa maassa äitiä, jonka poika palaa vankilasta pieneen lappilaiseen kylään ja saa koko seudun pelon valtaan. Äiti on ollut aina poikansa tukena, sen sijaan poliisi-isästään tämä ei ole edes tiennyt. Isä on ollut olemassa vain toiselle pojalleen.

On tullut tilinteon aika, mutta siitä ei välttämättä selvitä ilman väkivaltaa.

– Kyse on isän ja pojan suhteesta. Minun roolini on pieni, mutta merkittävä. Elokuva on hyvä muistutus siitä, miten tarpeellista vanhemmuuden vastuu on. Traumat voivat siirtyä sukupolvienkin takaa.

Neljällä Jussilla palkittu näyttelijä on kuvannut viime vuodet leffan tai kaksi vuodessa. Viimeisin niistä on nuorten tyttöjen väkivallasta kertova ruotsalainen Dröm vidare, jonka ensi-ilta on syksyllä. Elokuva voitti yleisöäänestyksessä parhaan elokuvan palkinnon äskettäin päättyneillä Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Outi esittää ruotsinsuomalaista naista, jonka toisella tyttärellä on ongelmia.

”Kun pidän ovet auki, tulee aina uusi ihminen, joka vie eteenpäin.”

Mäenpään kanssa voi siis iloisesti hypätä yli keskusteluaiheen, ettei keski-ikäiselle naisnäyttelijälle riitä rooleja.

– Aihe ei edes kiinnosta minua, koska en ajattele niin. Teen taidetta niin kauan kuin haluan.

Outi sanoo, että ei ole koskaan tehnyt urasuunnitelmaa vaan mennyt aina avoimesta ovesta sisään.

– Näin minulle elämässä usein käy: kun pidän ovet auki, tulee aina uusi ihminen, joka vie eteenpäin.

Omat rajat

Mäenpää on 54-vuotias, vaikka tallin pikkujouluissa hän väitti kivenkovaan itseään vuotta nuoremmaksi. Kaikki säännöt, joiden mukaan tietyssä iässä ”pitäisi” elää niin tai näin, tuntuvat ihan kummallisilta.

– Rakastan kehoani, sehän on fyysisen rakkauden lähde. Näen kyllä, että se on maan voimasta laskeutunut, mutta toisaalta rakastan vähän raffia ulkomuotoa. Esikuvani on näyttelijä Birgitta Ulfsson.

Äkkipäätä Outille ei tule mieleen yhtään asiaa, johon hän ei suostuisi vain siksi, että on jo viisikymppinen. Ainoastaan ilman satulaa ratsastaessa hänellä on käynyt mielessä, että ehkä ei kannattaisi pudota.

– Jos haluan mennä asumaan rahtilaivaan, niin menen, jos pojat vain pärjäävät! Hevosten kanssa se vain ei ole kovin hyvä vaihtoehto. Mutta vakavasti puhuen, kun nuorimmaiseni muuttaa kotoa, tuskin jään asumaan nykyiseen kotiini.

”Haluaisin ihmisen, joka uskaltaa olla auki ja haavoittuvainen, mutta silti mies.”

Kotona asuu yhä Joonas, 18-vuotias media-alan opiskelija. Esikoinen Jussi, 23, elää jo omillaan ja opiskelee Lahden kansanopistossa näyttämötaiteen linjalla.

Kun Outi miettii tulevaa, hän ei haahuile, vaan käyttää selkeää tekniikkaa: hän manifestoi, julistaa toiveet ääneen.

– Se on aivojumppaa. Kun alan pyörittää jotain ajatusta, se vahvistuu. Mutta pitää toivoa kirkkaasti ja selkeästi. Haluaisin esimerkiksi vielä ohjata.

Mäenpäällä on toinenkin manifestaation aihe: hyvä parisuhde. Ja taas hän sanoo toiveen äänen:

– Olisi ihana jakaa asioita, olla fyysisesti lähellä, juoda teetä ja pötköttää. Haluaisin ihmisen, joka uskaltaa olla auki ja haavoittuvainen, mutta silti mies. Puhumattakin saa olla. En tarvitse itseään ilmaisevaa naista. Jaan asioita ystävättärieni kanssa ihan riittävästi.

Ai niin, eikä saa olla allerginen hevosille.

– Tässä iässä suo myös toiselle omat juttunsa. Golffari tai ornitologi saisi pitää intohimonsa. En voi olla toisen elämän tarkoitus, koska olen itse oman elämäni tarkoitus ja hän omansa. Mutta me voimme kohdata.

Mutta mikään tai kukaan ei saisi Outia enää luopumaan henkisestä vapaudestaan.

– Nyt johdan itseäni. Olen hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen: häpeät, pelot ja haavoittuvaisuuden.

Outi Mäenpää

Vuonna 1962 syntynyt näyttelijä ja vuorovaikutuskouluttaja.

Asuu Kirkkonummella. Perheeseen kuuluvat pojat Jussi, 23, ja Joonas, 18.

Uusin rooli Jussi Hiltusen esikoisohjauksessa Armoton maa. Seuraava päärooli on ruotsalaisessa elokuvassa Dröm vidare, joka saa ensi-iltansa syksyllä.

Antti Tuisku ja Erin nähdään yhdessä myös Idols-ohjelman tuomareina. Kuva: Sanoma-arkisto

Aamukuuteen-kumppani Erin on nyt selvittänyt hämmentävän ilmaisun merkitystä.

”Hei beibi, täs on menny liikaa päivii.
Et ei oo päästy lonimaan, mitä me soditaan.”

Ensimmäisellä kerralla Antti Tuiskun Aamukuuteen-sinkun sanat eivät avaudu. Tai ainakaan yksi niistä. Se ei avaudu vielä toisella eikä kolmannellakaan kuuntelukerralla.

Mitä ihmettä ”lonimaan” tarkoittaa?

”Beibi, kun sä katsot mua ja pyydät mua punkkaas lonimaan.”

”Korvamatomateriaalia.” ”Niin loistava.” Antti Tuiskun fanit ovat hehkuttaneet uutta biisiä paljon eri somekanavilla. Mutta tietävätkö hekään, mitä oikeastaan tarkoittaa lonimaan-ilmaisu, joka toistuu kappaleessa?

Biisin feat-osuuden esittää Erin, joka kertoi maanantaina ”lonia”-ilmaisun merkityksen:

– Lonia-sanaa käytetään ku halutaan ns. muffailla, eli lonia, eli vähän kiehnätä ja pussailla, Erin kirjoitti sosiaalisen median tilillään.

Erinin Instagram-päivitykseen on ehtinyt jo tulla kommentteja, mitä muuta lonia-verbi tarkoittaa eri puolella Suomea.

”Meillä päin lonia tarkoittaa hypistelyä.”

– Meillä päin lonia tarkoittaa hypistelyä. Esim. shoppailemassa lonitaan kaikki hyllyt tai rekit, kuvailee Instagram-käyttäjä Kreettalu.

– Mulle tulee mieleen se, kun joku lonii konvehtirasiasta parhaat, sanoo Izmo58.

”Sitä ihteensä”

Antti Tuisku julkaisi uuden sinkkunsa viime viikolla. Se on mukana uudella albumilla Anatude, joka julkaistaan 15. syyskuuta.

Sunnuntaina Antti Tuisku iloitsi Aamukuuteen-kappaleen Spotify-menestyksestä ja julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa oli selittävä hashtag #lonimaanonlappiajatarkoittaasitäihteensä.

 

Mitä sanoo sanakirja?

Urbaanissa sanakirjassa lonia tarkoittaa ”valita, lajitella, etsiä jotain asiaa jonkin joukosta”.

Esimerkit:

1. älä loni kaikkia lihapaloja siitä kastikkeesta
2. trafi kielsi rekisterikilpien lonimisen, pitää ottaa järjestyksessä eikä välistä

Kunniaväkivalta saa Suomessakin monia muotoja. Yksi niistä on se, että nuorille pojille sallitaan paljon enemmän vapauksia kuin samanikäisille tytöille, kertoo Helsingin Sanomien haastattelema kurdinainen.

Kolmekymppinen kurdinainen kertoo Helsingin Sanomissa lapsuuden rajusta silpomiskokemuksestaan ja siitä, miten lähipiiri pyrkii rajoittamaan varttuvan tytön ihmisoikeuksia perheen kunnian nimissä.

”Mun oli pakko lähteä pois kotoa.”

– Ensin sinut leikataan, sitten kielletään uiminen, sen jälkeen et saa tavata poikia. Kun olin 17-vuotias, mun oli pakko lähteä pois kotoa. Mun oli pakko tehdä raju askel mun vanhemmille ja perheelle, nimettömäksi jäävä nainen kertoo.

THL määrittelee kunniaväkivallan viittaavan psyykkiseen painostukseen tai suoraan väkivaltaan. Se liittyy ajattelutapaan, jossa kunnia on koko perheen ja suvun yhteinen asia. Koska yksilöiden teot vaikuttavat koko yhteisön kunniaan, käyttäytymisen tulee olla siveellistä ja tietyn seksuaalimoraalin mukaista.

Tytöillä ja pojilla eri säännöt

Kurdinainen kokee, että hänen elämäänsä ja oikeuksiaan rajoitettiin voimakkaasti erityisesti nuoruudessa. Nainen ympärileikattiin nelivuotiaana pakolaisleirillä, ja hän oli vähällä kuolla operaatioon. Taustalla oli perheen pyrkimys saada tytär hyviin naimisiin.  

”Pojilla oli enemmän mahdollisuuksia. He saivat mennä vapaammin.”

– Kun olin joku 7–8-vuotias, niin muistan, että oli aika, jolloin joka ilta, kun menin nukkumaan, rukoilin vaan, että tulen pojaksi. Halusin ne poikien oikeudet. Koska jo silloin näin, että pojilla oli enemmän mahdollisuuksia. He saivat mennä vapaammin, kurdinainen kertoo HS:n haastattelussa.

– Mitä vanhemmaksi tulin niin sitä enemmän minulta alettiin kieltämään kaikenlaisia asioita. Multa riistettiin ihmisoikeuksia, mitä enemmän tytöstä naiseksi kasvoin.

Vaara joutua uhriksi

Ympärileikkausten ja kunniaväkivallan uhka on todellinen myös Suomessa.

– Ympärileikkausperinne elää Suomessakin, sanoi Ihmisoikeusliiton asiantuntija Solomie Teshome Me Naisten haastattelussa. 

Suomessa ei ole tullut esiin yhtään tapausta, että maahanmuuttajataustaisia tyttöjä olisi ympärileikattu täällä. Monilla tytöillä on kuitenkin vaara joutua silpomisen uhriksi matkalla vanhempiensa kotimaassa.

– Epäilyt voivat herätä esimerkiksi, jos tyttö on lähdössä yhdessä vanhempiensa tai toisen vanhemman kanssa kotimaahansa. Vaikka niin, että vain perheen tyttö on lähdössä, muut sisarukset eivät.

Solomie kertoi saavansa konsultointipuheluita terveydenhoitajilta tällaisista aiheista etenkin keväisin lomien kynnyksellä. Tyttöjen iät vaihtelevat taaperoista teini-ikäisiin.

– Kun tyttö on jo lähdössä matkalle ja herää epäilys, että hän joutuu silvotuksi, ollaan jo myöhässä, Solomie kertoi.

MillaR

Kolmekymppinen kurdinainen puhuu HS:ssä tyttöjen ja poikien erilaisesta kohtelusta: ”Ensin leikataan, sitten kielletään uiminen”

Naisten ympärileikkaus on törkeä rikos ja yhteiskunnnan pitäisi ottaa aktiivisempi ote tällaisen silpomisen estämisessä. Sama koskee myös poikien ilman lääketieteellistä perustetta olevia ympärileikkauksia, jota ei tietysti voi verrata naisten leikkaukseen, mutta on ihan yhtä perusteetonta. Suomi ei ole sivistysvaltio ennenkuin tällaiseen lapseen kohdistuvaan väkivaltaan puututaan todenteolla.
Lue kommentti

Maria Veitola kertoo Instagramissa uuvuttavasta työviikostaan, joka vaati lopulta veronsa ja ajoi lepäämään.

Maria Veitola, 44, kertoo Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Veitolan mukaan voimat hupenivat oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia. Veitola työskentelee tällä hetkellä muun muassa Radio Helsingin sisältöjohtajana.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Veitola kirjoittaa.

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin". Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

Henkilön Maria Veitola (@mariaveitola) jakama julkaisu

Instagram-päivityksen mukaan Veitola sai viime viikon lopulla jopa fyysisiä oireita.

”Kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa.”

– Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että ”älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan”.  Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. 

– Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä, Veitola kirjoittaa.

Instagram-kuvassa Veitola todella näyttää makaavan keskellä metsää. Hän myös neuvoo muita työstään ahdistuneita tekemään samoin.

– Menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua.

Veitola on aikaisemmin kertonut, että viime vuosi oli hänelle yksi rankimmista. Hänen isänsä kuoli, ja kodista paljastui paha sisäilmaongelma. Nämä asiat vaikuttivat myös hänen parisuhteeseensa.

Sosiaalisen median mukaan Ohtosesta tuli avioitumisen jälkeen Ohtonheimo.

Luontokuvaaja ja toimittaja Kimmo Ohtonen avioitui Laura-vaimonsa kanssa viime lauantaina. Pariskunta vaihtoi ilmeisesti samalla sukunimensä Ohtonheimoksi. Molemmat löytyvät nyt nimittäin Facebookista sillä nimellä. Toimittaja kertoi avioliitostaan myös Instagramissa.

– Kannan sydäntäsi. Kannan sitä sydämessäni. Eilen sanoimme "tahdon" kauniin perheemme ja ystäviemme edessä. Kiitos teille kaikille, rakastamme teitä paljon, Ohtonheimo hempeilee sunnuntaina Facebookissa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Kimmo Ohtoheimo on suomalainen luontokuvaaja ja -toimittaja. Hän tuli tunnetuksi uituaan Saimaalla 140 kilometrin matkan saimaannorpan hyväksi. Tempauksestaan Ohtonen palkittiin Kultaisella Venlalla vuoden TV-tekona 2013.

 

They said Yes! 😍#ohtonheimot

Henkilön Riikka Kantinkoski (@weekdaycarnival) jakama julkaisu