Sininen mekko oli Cécilellä yllä hänen näytellessään nuorta Minna Canthia. Kuvat: Satu Kemppainen
Sininen mekko oli Cécilellä yllä hänen näytellessään nuorta Minna Canthia. Kuvat: Satu Kemppainen

Cécile Orblin erosi lapsensa isästä ennen synnytystä. Nyt yksinhuoltaja on saanut tilalle muita ihmisiä jakamaan vanhemmuutta. – Hyvät asiat tapahtuvat itsestään, kun uskaltaa elää tässä ja nyt, sanoo Minna Canthin rooliin astunut näyttelijä.

Sen Minna Canthin päivän 19.3.2009 Cécile Orblin muistaa hyvin:

Liput liehuivat tasa-arvon merkiksi, mutta Cécileä väsytti. Arki pienen vauvan yksinhuoltajaäitinä vei voimia, ja kalliolaisen yksiön seinät Helsingiddä tuntuivat ahtailta. Ulkomaailma oli kaukana, ja iltaisin, kun poika oli nukahtanut, seurana olivat Helsingin Sanomat ja Facebook.

Onneksi oli myös Kallion kirjasto. Sinne Cécile kärrytteli vauvan kanssa ensimmäisen naiskirjailijan kunniaksi ja lainasi Minna Canthin novellin Köyhää kansaa.

– Kun illalla luin, miten Canth kirjoittaa sairasta lastaan imettävästä Marista ja äidin hädästä, mielessäni jyrisi. Koko ruumiini reagoi, pulssi kiihtyi, poskia lämmitti ja itketti. Aika katosi, kun tajusin, että saan vertaistukea 150 vuotta sitten kirjoitetusta tekstistä, Cécile Orblin, 40, kertoo.

Nyt Cécile valmistautuu menemään kirjailijan nahkoihin teatterin lavalla. Hänellä on päärooli Canthista kertovassa näytelmässä, jonka Kaisa Korhonen ohjaa Kansallisteatterin suurelle näyttämölle. Näytelmän on kirjoittanut Seppo Parkkinen.

– Yhdeksän vuoden takainen kokemus kantaa yhä. Koin silloin, että olin taiteilijana aina etsinyt samaa kuin Canth: ihmisen ydintä, meille kaikille yhteistä.

Alusta asti on ollut selvää, että Minna Canthista nähdään näytelmässä uusia, herkempiä puolia. Siis muutakin kuin juhlavalokuvien pysähtynyt potretti, matroona ja feministinen taistelija ja toisaalta miehensä alistama vaimo, joka synnytti seitsemän lasta ja josta tuli 36-vuotiaana yksinhuoltaja ja perheensä elättäjä.

– Minna Canth syttyi aina, kun näki epäkohtia maailmassa, Cécile pohtii.

– Hän puolusti paitsi naisten myös lasten, työläisten, sairaiden ja köyhien oikeuksia. Harjoitellessani koen nahoissani, että Canthilla oli laukkaava sydän. Tunnistan itsessäni saman syttymisherkkyyden.

Näyttelijä arvelee, että tuo ominaisuus saattoi jopa koitua Minna Canthin kohtaloksi.

– Canth sai 50-vuotispäivänään ensimmäisen sydänkohtauksensa, sen jälkeen useita ja viimeisen 53-vuotiaana. Nykyään varmaan sanottaisiin, että Canth paloi loppuun. Hän oli tuottelias kirjailija, taitava bisnesnainen ja ison perheen elättäjä. Voi vain ihmetellä, milloin hän lepäsi tai palautui.


 

 

Ero myrskyisästä suhteesta

Näytelmän takia Cécile Orblin on halunnut perehtyä siihen, mitä 1844–1897 elänyt Canth tunsi muita ihmistä kohtaan. Cécile kutsuu tätä myötätunnoksi roolihenkilöä kohtaan. Se on yksi hänen työmetodeistaan.

– Minussa on paljon samaa kuin Minnassa. Teen päätöksiä sydämen ja vaiston varassa enkä pysty valehtelemaan. Toisaalta totuus voi päästä suustani väärällä hetkellä. Seuraukset voivat olla kaameat.

”Se oli suunnaton elämänmuutos. Samanaikaisesti tulin vanhemmaksi ja pitkä rakkaussuhde loppui.”

Sydäntä ja vaistoa on tarvittu, kun elämässä on pitänyt tehdä isoja ratkaisuja. Cécile ja hänen ja Tukholmassa asuva islantilainen ex-miehensä päätyivät eroon ennen poikansa syntymää. Molemmat halusivat kuitenkin pysytellä väleissä.

– Se oli suunnaton elämänmuutos. Samanaikaisesti tulin vanhemmaksi ja pitkä rakkaussuhde loppui. Ajattelin, että minun on purtava hammasta ja annettava lapselleni mahdollisuus isäsuhteeseen ja eksälleni mahdollisuus isyyteen.

Ensimmäisten vuosien aikana mies sai asua Cécilen luona niinä viikonloppuina, kun hän tapasi lasta.

– Olin onnellinen, kun hän oli kanssamme ja sanomattoman yksinäinen, kun hän lähti, Cécile myöntää.

Kun pariskunnan poika täytti kolme, hän saattoi jo matkustaa isänsä kanssa ja viettää Ruotsissa yhden viikonlopun kuukaudessa.

– Kaksi ensimmäistä vuotta olivat perkeleellisiä. Mutta silloin ajattelin vain, että elämä on nyt tällaista.

Joskus toimi toinenkin näyttelijän keino: Auttoi, kun ajatteli itsensä elokuvan päähenkilöksi ja näki itsensä rimpuilemassa vaunujen kanssa S-marketin eri suuntiin aukeavien ovien keskellä. Jos itketti, saattoi ajatella, että tämä on roolihenkilön tähtihetki.

”Haluan säilyttää lähelle tulleet ihmiset elämässäni myös eron jälkeen.”

Cécile sanoo, että tunsi myös vihaa. Vuodet ovat tuoneet myötätunnon takaisin.

– Eksäni on fantastinen ihminen ja aivan omanlaisensa. Hän on kantanut vastuunsa niin hyvin kuin on voinut. Ymmärrän, että rakastin häntä kerran. Ikinä en ottaisi häntä takaisin, Cécile sanoo.

– Aikaisemmatkin eroni ovat kestäneet vuosia. Haluan säilyttää lähelle tulleet ihmiset elämässäni myös eron jälkeen.

Silti Cécile ymmärtää heitä, jotka samanlaisessa tilanteessa sulkevat toisen pysyvästi elämästään.

– En enää tuomitse sellaista. Mutta olen tyytyväinen, että en itse tehnyt niin. Lapsi on elinikäinen side isän ja äidin välillä.

Kummista tuli osa perhettä

Kun suhde lapsen isään loppui, ei Cécile jäänyt poikavauvan kanssa täysin kaksin. Tärkeäksi tukijaksi jo odotusaikana oli kasvanut tuleva kummi, läheinen ystävä Anna.

Kummi ja vauva kohtasivat ensimmäisen kerran, kun vauva oli viiden vuorokauden ikäinen. Tammisaaren synnytyssairaalasta kotiutuneet vanhemmat halusivat, että kummi saisi tavata vauvan kahden kesken.

– Sanoimme vain, että sisällä on joku, joka haluaa tavata sinut, moi! Odotimme oven takana rappukäytävässä. Kun Anna oli mennyt lapsen luo, tämä oli katsonut häntä kiinteästi ja tarttunut peukalosta kiinni. Sinä valitsit minut, kummitäti on kertonut usein pojalleni.

”Yksinhuoltajuus on elämäntilanne, jossa et ehdi palautua eikä nollaamisen hetkiä tule.”

Pienessä hetkessä syntyi niin tärkeä side, että Cécile kutsuu suhdetta varavanhemmuudeksi. Poika ja kummi ovat kasvaneet läheisiksi, ja kummista on tullut perheenjäsen – ja kummitädin äidistäkin pojan kummimummi.

– Olen niin kiitollinen. Yksinhuoltajuus on elämäntilanne, jossa et ehdi palautua eikä nollaamisen hetkiä tule. Siinä tarvitsee muita aikuisia jakamaan vanhemmuutta.

Kun yksinhuoltajuuden yhdistää näyttelijän uraan, tilanne on Cécilen mukaan jo ”aivan kreisi”. Käytännön apua tarvitaan, ja varavanhempi on se, jolle voi soittaa, kun täytyy viedä tai hakea.

– Joskus meitä on luultu sateenkaariperheeksi, niin tiivistä kummin apu on ollut.

Isä kuoli syliin

Kansallisteatterin näyttelijäkaartiin Cécile Orblin on kuulunut syksystä 2015. Jo kolme vuotta sitten hän näytteli samassa teatterissa Märta Tikkasta Vuosisadan rakkaustarinat -näytelmässä. Roolista tuli käännekohta: teatteriyleisö ihastui ja kriitikot kehuivat.

Myrskyisää rakkaustarinaa esittäessään Cécile eli herkkää suruaikaa, sillä hänen isänsä kuoli noin kuukausi ennen ensi-iltaa. Cécile ei halunnut salata suruaan, vaan omisti roolin isänsä muistolle.

Isä kuoli 85-vuotiaana tukholmalaisessa palvelukodissa Cécilen syliin. Tytär ehti paikalle, koska jokin pakottava tunne kertoi, että lähdettävä on. Isä oli ranskalainen lehtimies ja ranskan opettaja ja asunut Tukholmassa vuodesta 1958. Siellä Cécile syntyi ja asui 9-vuotiaaksi asti, kunnes muutti lingvistiäitinsä ja isoveljensä kanssa Turkuun, äidin vanhaan kotikaupunkiin. Isä jäi Tukholmaan.

”Uusi suhde tuli elämänvaiheeseen, jossa sitä kaikkein vähiten odotin.”

Isä ja tytär säilyivät läheisinä kuolemaan asti. Ehkä juuri siksi isän poismenosta tuli taitekohta, memento mori -hetki, joka käänsi tyttären elämän kulun. Cécile sanoo, että koko hänen olemassaolonsa yksinkertaistui ja kaikenlainen mukaoleminen karisi.

– Isän kuoleman jälkeen lopetin ihmissuhteen, joka ei toiminut. Ajattelin, että elämäni on täyttä, kun vain saan tehdä taiteellista työtä ja olla äiti. Ajattelin, että työni antaa minulle sosiaalisen tyydytyksen ja yksityiselämässä elän hiljaisuudessa ja hetkissä lapsen kanssa.

Sitten kävikin niin, että rakkaus tuli. Cécile löysi kumppanin, jonka kanssa tasapainoinen suhde oli mahdollinen, rakkaus helppoa ja hauskaa.

– Uusi suhde tuli elämänvaiheeseen, jossa sitä kaikkein vähiten odotin. Olin luopunut kaikista toiveista ja odotuksista ja olin tyytyväinen siihen, mitä minulla oli. Sitten pam! Sitä ei tietenkään voinut vastustaa, hän nauraa.

– Siihen asti olin lyönyt rakkaussuhteissani päätäni seinään. Ehkä en ollut aiemmin tunnistanut rakkautta, vaan ajautunut riippuvuussuhteisiin.

Cécilen uudella elämänkumppanilla ei ole omia lapsia, mutta hän löysi roolinsa vanhempana luontevasti.

– Lapseni elämässä on ihmisiä, jotka osaavat ryhtyä vanhemmiksi. Kunnioitan sellaista valtavasti.

Kolmen maan nainen

Aivan äskettäin Cécile löysi isänsä pipon, jota tämä käytti vielä viimeisinä aikoinaan. Siinä oli isän harmaita, pitkiä, kiharia hiuksia. Nyt tytär pyöräilee pipo päässään seitsemän minuutin työmatkan Kalliosta Kansallisteatteriin.

Cécile on kolmen kulttuurin kasvatti ja puhuu äidinkielinään suomea, ruotsia ja ranskaa. Hän sanoo, ettei tunne olevansa puoliksi tai kolmasosaksi minkään kulttuurin edustaja, vaan pikemminkin kolmesti kokonainen. Mutta totuuden nimissä: ranskalaisen identiteetin kanssa piti tehdä töitä. Tai pikemminkin ottaa selkoa juurista, koska isä piti yhteyttä vain kahteen siskoonsa Ranskassa.

– Lähdin parikymppisenä teatterikoululaisena vuodeksi Ranskaan opiskelemaan. Päätin soittaa läpi kaikki Orblinit ja sanoa, että hei, täällä on Jeanin tyttö.

Vuoden anti yllätti. Löytyi sukulaisia, ja Cécilen siteet Ranskaan ja yhteys kieleen vahvistuivat.

Lapsuuden miljöö, monikulttuurinen suur-Tukholma, oli aivan toisenlainen kasvuympäristö. Perhe asui Täbyssä, Näsbyparkin esikaupunkialueella. Siellä oppi, miten kannattaa suhtautua vihapuheeseen. Cécile muistaa lapsuudestaan episodin, jossa hänen, äidin ja veljen suomen kieli herätti närää, niin että kolmikkoa haukuttiin finnjäveliksi.

– Äiti toimi hienosti. Hän kääntyi ja pahoitteli ruotsiksi, että anteeksi, tönäisinkö minä, ei ollut tarkoitus! Minusta äidin asenne oli lähes gandhimainen. Kun on ystävällinen toiselle, saa hyvää takaisin.

”Päätin soittaa läpi kaikki Orblinit ja sanoa, että hei, täällä on Jeanin tyttö.”

Cécile ajattelee, että niin on käynyt hänellekin: elämässä on iloa ja rikkautta enemmän kuin olisi ikinä osannut toivoa. Vierellä on hyvä kumppani, ja pojasta on kasvanut 8-vuotias koululainen, jonka ympärillä on laaja turvaverkko.

– Jos minulle olisi yksinäisinä vuosina annettu kristallipallo ja sanottu, että saat kaiken sen, mikä sinulta nyt puuttuu, en olisi uskonut.

Hänen mielestään kyse on myös siitä, mitä on valmis hyväksymään. Mahtuuko elämään vastakohtia? Hyväksyykö toisissa myös harmaita alueita vai onko ehdoton ja lokeroi mieluummin kaiken, itsensäkin?

Kaikenlainen lokerointi ja leimaaminen oli myös Minna Canthille vierasta. Canth oli esimerkiksi uskovainen mutta ei pelännyt vastustaa kirkkoa ja konservatiivista papistoa, Cécile muistuttaa.

– Ajattelen samalla tavalla. Se voi näyttää vahvuudelta, mutta minusta se on hetkessä elämistä, elämän haurauden hyväksymistä ja myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.

 

Cécile Orblin

Syntyi 20.7.1976 Tukholmassa, asuu Helsingissä.

Perheeseen kuuluvat 8-vuotias poika ja avopuoliso.

Muutti Ruotsista Suomeen 9-vuotiaana. Puhuu äidinkielinään suomea, ruotsia ja ranskaa.

Valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 2000.

Päärooli Kansallisteatterin näytelmässä Canth.

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.

Näyttelijä teki yhden elämänsä fyysisesti raskaimmista rooleista uutuuselokuvassa.

Pamela Tola pääsi uudessa Napapiirin Sankarit 3 -elokuvassa kokeilemaan elämänsä ensimmäistä kertaa suofutista. Filmiryhmä kuvasi suolle sijoittuvia kohtauksia monen päivän ajan.

– Se oli kivaa, mutta hirveän raskasta fyysisesti. Otti pari askelta ja tuntui, kuin olisi juossut 10 kilsan lenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä tavallisen futiksen kanssa. Kamppeet olivat märkänä aamusta iltaan, hyväntuulinen Pamela kuvaili saapuessaan maanantaina elokuvan ensi-iltaan.

Pamela kuvaa parhaillaan Elisa Viihteelle Kolmistaan-tv-sarjaa yhdessä näyttelijämiehensä Lauri Tilkasen kanssa. Hän oli ottanut pinkin sävyn tukkaansa roolia varten.

– Viikko sitten alkoivat kuvaukset, ja lopputulos nähdään joulukuussa.

”Suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan.”

Työskentely oman miehen kanssa on kuulemma sujunut mallikkaasti.

– Se auttaa, kun tuntee toisen. Kuvauksissa olemme toki eri roolissa kuin kotona ja suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan, hän kuvaili.

Työasiat seuraavat usein yhteisten projektien myötä kotiin saakka.

– Puramme kohtauksia ja roolihenkilöitä kotona hyvässä hengessä. Lomalla ja viikonloppuisin yritämme välttää sitä, mutta ei meillä sellaista sääntöä ole, ettei työjutuista saisi kotona puhua, hän kertoi.

Sarjan kuvausten jälkeen pariskunta jatkaa Turun kaupunginteatteriin tekemään Kybersielut-näytelmää.

– Jatkamme yhteistä duuniputkea siellä. Ainakin näemme jossain, kahden freelancerin ja kolmen lapsen uusperhettä pyörittävä näyttelijä hymähti.

Jutun otsikkoa muutettu 22.8. klo 11.53. Lauri Tilkasen sukunimi on Tilkanen. Ei Tola, kuten otsikossa aiemmin kirjoitettiin.