Koska kansanedustajan elämä on epäsäännöllistä, Li Anderssonilla menee paljon rahaa kahviloihin ja ravintoloihin. – Olen aika surkea kokki, hän myöntää.

Kun kansanedustaja ja vasemmistoliiton tuore puheenjohtaja Li Andersson, 29, kulkee pitkin Aurajoen rantaa, hän saa nostaa kättään vähän väliä tervehdykseen. Li on asunut koko ikänsä Turussa, joten kaupungissa on paljon tuttuja.

Ennen kaikkea Li tuntee kotikaupunkinsa kuppilat, museot ja kirjastot.

– Käytän mielelläni kahviloita ja kirjastoja työhuoneena, ja minulla kuluukin paljon rahaa kahveihin ja leipiin, Li kertoo.

Vaikka Lin työpaikka on eduskunnassa Helsingissä, Turkua hän ei aio jättää, päinvastoin. Puoli vuotta sitten Li osti ensimmäisen oman asuntonsa puutalosta. Hän nauttii vanhan talon tunnelmasta sekä pihasta, jonka portailla hän usein tekee töitä läppäri sylissään.

Pätkätyöläistä asunnonhankinta vähän hirvitti, mutta ajatus omasta kodista tuntui yhtäkkiä tärkeältä.

– Koska työni on stressaavaa ja tahti kova, huomasin kaipaavani paikkaa, joka tuntuisi oikeasti kodilta ja jossa osaisin rauhoittua. Aikaisemmin olin asunut asunnoissa, jotka olin valinnut sijainnin ja edullisen vuokran perusteella. Ne olivat pikemmin paikkoja kuin koteja.

– Vaikka poikaystäväni ja työni ovat Helsingissä, en aio koskaan muuttaa Turusta. Helsinki on kiva, mutta Turku on vielä kivempi, Li hymyilee.

MAANANTAI: Kahvi ja lohileipä 2,50 €, karjalanpiirakat ja vichy 7,37 €

”Eduskunnan pitkää lomaa kritisoidaan usein, mutta tosiasiassa suurin osa edustajista kiertää silloin Suomea tapaamassa äänestäjiä. Kesällä suomalaiset ovat liikkeellä ja ulkona – tammikuussa meidän politiikkojen on vähän pahempi odottaa, että tulisiko joku torille.

”Kesällä vähän relaan, mutta maanantaina tein töitä.”

Kiertäminen on myös tosi kivaa, sillä sellaiseen ei istuntokauden aikana ole aikaa.

Minulle kevät puolueen puheenjohtajavaaleineen oli niin intensiivinen, että kesällä myös vähän relaan, mutta maanantaina tein töitä. Annoin päivällä pari haastattelua Turun keskustassa ja ilta­päivällä palasin kotiin läppäröimään.

Istuin kannettava sylissäni kotini ulkorappusilla, jonne tietokoneen johto juuri ja juuri yltää. Se on yksi lempipaikoistani kotona. Luin meilejä ja vastailin palautteisiin, kunnes keksimme naapurini, Vasemmistonuorten puheenjohtajan Anna Mäkipään kanssa lähteä uimaan Ruissaloon.

Hyppäsimme Annan autoon ja ostimme matkan varrelta Siwasta mukaamme pari karjalanpiirakkaa ja vichyä. Perillä etsimme paikan ihan Ruissalon Saaronniemen kärjestä, jossa on rauhallisempaa kuin lapsiperheiden suosimalla rannalla.

Olen hyvä uimaan enkä pelkää kylmää vettä ja kävinkin meressä kolme kertaa. Se oli ihanaa.”


TIISTAI: Kirjat 37,80 €, seitan-sämpylä lounaaksi 6,30 €

”Nukuin aamulla vähän pidempään ja luin rauhassa Turun Sanomia. Tilaan lehteä enää vain digiversiona: koska vietän aina osan viikosta Helsingissä, paperilehden tilaaminen tuntuisi paperin tuhlaukselta.

Annoin muutaman haastattelun, minkä jälkeen fillaroin postiin. Olin tilannut Adlibriksestä pari kirjaa: Jenkkien rotu­mellakoita käsittelevän Joshua Cloverin Riot. Strike. Riotin ja ruotsalaisen feministikirjailijan Ebba Witt-Bratströmin Århundradets kärlekskrigin.

En ehdi lukea niin paljon kuin haluaisin. Yritän silti huolehtia siitä, että lukisin myös kaunokirjallisuutta ja runoutta, jottei äidinkieleni ruotsi kuihtuisi. Teen töitä pääasiassa suomeksi. Kun käyttää koko ajan kahta kieltä, on hirveän tärkeää huolehtia, että oma kieli kehittyy.

Witt-Bratstömin runot kiinnostavat minua, koska ne viittaavat Märta Tikkasen runokokoelmaan, joka on ollut minulle erityisen tärkeä. Kutsun yhtä sen runoa taistelurunokseni. Se kuvastaa niin täydellisesti sitä, miksi minäkin olen mukana politiikassa. Moni ajattelee, että poliitikon työ vaatii rohkeutta, mutta pikemminkin kyse on jostain sisäisestä pakosta.

”En pystyisi olemaan, jollen yrittäisi tehdä jotakin epätasa-arvolle.”

Minä en pystyisi olemaan, jollen yrittäisi tehdä jotain globaalille epätasa-arvolle, ilmastonmuutokselle ja nykyiselle finanssipolitiikalle. Näen ne suurimpina epäkohtina ympärilläni.

Vanhempieni mukaan olin jo lapsena kova huolehtimaan muista ja puhelias. Teininä liikuin porukassa, jossa oli paljon ’us against the world’ -henkeä. Puimme yhdessä niin tunne-elämän asioita kuin isompia yhteiskunnallisia kuvioita.

Ostan kirjoja myös kaupasta, mutta netistä tilaaminen sopii kaltaiselleni ihmiselle, jolla on epäsäännöllinen elämänrytmi. Lisäksi lainaan kirjoja äidiltäni, viimeksi Karl-Ove Knausgårdin romaanisarjan ensimmäiset osat. Minulla on ärsyttävä tapa lukea montaa kirjaa samaan aikaan.

Minulla on kotona paljon kirjoja, vaikka niiden hamstraaminen on ehkä vähän tyhmää. Haluan myös usein palata itselle tärkeään kirjaan ja plärätä sitä.”


KESKIVIIKKO: Mehujää 1,50 €, ruokaostokset 17,25 €

”Kävin junalla edestakaisin Helsingissä, sillä olin unohtanut Helsingin-kämpilleni muutaman lempivaatteeni, joita tiesin tarvitsevani pian Turussa.

Junasta on tullut minulle ikään kuin jatkettu työhuone, eikä matka tunnu pitkältä, koska olen tottunut siihen. Jos istuntoaikatauluihin vain sopii, matkustan Helsinkiin tiistaiaamuna ja palaan sieltä Turkuun perjantaina iltapäivällä.

Matkustan aina kakkosluokassa, sillä minusta on mukavaa olla ihmisten keskellä ja jutella tuntemattomienkin kanssa.

Sen verran paljon olen kuitenkin junassa istunut, että vapaalla valitsen yleensä mieluummin bussin. Siellä pystyn lukemaan kirjoja tai nukkumaan, toisin kuin junassa, jossa minulla on aina työmoodi päällä.

Me kansanedustajat saamme junamatkat eduskunnan kautta ilmaiseksi, joten lähinnä minulla kuluu rahaa eväisiin. Ravintolavaunun valikoima ei päätä huimaa: koska en syö lihaa, VR:n juustoruissarit ovat tulleet minulle liiankin tutuiksi.

Olen kova syömään jäätelöä kesäisin. Nyt ostin junaan Jaffa-puikon, joka on mielestäni ehdottomasti paras mehujää.

Olen huomannut, että kun reissaa kaupunkien väliä ja liikkuu paljon kaupungissa, iso määrä rahaa menee ihan huomaamatta kahveihin, välipaloihin ja ruokiin.

Kotimatkalla piipahdin ruokakaupassa.

Valitettavan usein sorrun käymään 24/7 auki olevassa lähi-Salessani. Se ei ole mikään halpa kauppa, mutta auki aina.

Ostin kiireessä tomaatteja, juustoa, kahvimaitoa ja ruisleipää. Mitä tummempi ja kovempi ruisleipä, sen parempi. Yleensä pistän koriini pussin Jälkiuuniviipaleita, mutta joskus kompromissina jotain muuta, sillä poikaystäväni tykkää vaaleasta kauraleivästä.”

TORSTAI: Pesu ja leikkaus kampaajalla 37 €, juomat klubilla 17,50 €

”Olen joskus nähnyt täysistuntosalissa otettuja kuvia ja ajatellut, että voisin ehkä panostaa enemmänkin ulkonäkööni ja vaikka opetella peittämään silmäpussejani. Olen aina ollut erittäin huono laittautuja – se ei vain kiinnosta minua. Ostan lentokentältä yleensä aina saman Cliniquen ripsivärin ja käyn kampaajalla ehkä kaksi kertaa vuodessa tasoittamassa latvojani.

”Kampaajani läksytti minua, kun kerroin, millä sampoolla pesen hiukseni.”

Tänään kävin kampaajallani. Hän läksytti minua, kun kerroin peseväni hiukseni Erittäin hienolla suomalaisella sampoolla. Lupasin panostaa enemmän hiustenhoitotuotteisiin.

Kotona tein kaapista löytämistäni aineksista pestopastaa, joka on yksi niistä ehkä viidestä ruuasta, joita osaan valmistaa. Olen aika surkea kokki enkä nauti ruuanlaitosta, vaan tunnen syvää turhautumista aina, jos ruokani epäonnistuu. Poikaystäväni laittaakin meillä yleensä ruokaa, ja hänen tekemänsä kesäkeitto on yksi lemppareistani.

Illalla istuimme naapurini ja hyvän ystäväni kanssa pihalla puhumassa elämästä ennen kun lähdimme Ydintalvipuutarha-klubille. Tarjosin kavereilleni talon valkoviiniä ja yhden pullon olutta.”

PERJANTAI: Bussilippuihin 7 €, vegaaniset makkaraperunat 8 €

”Aamulla pesin pyykkiä ja imuroin, sillä minulle oli tulossa yövieraita. En ole kovin siisti ihminen, eikä minun varmasti muuten olisi tullut siivottua.

Sen jälkeen kävin nyrkkeilytreeneissä. Aikaisemmin olen kuntoillut pyöräilemällä ja juoksemalla, koska niitä pystyy harrastamaan milloin vain, mutta tämän vuoden alussa palasin teiniharrastukseni nyrkkeilyn pariin, koska se on hirveän kivaa ja kehittävää ja tekee hyvää istumatyöläiselle.

En ole koskaan ollut himourheilija – nuorena harrastin teatteria enkä liikuntaa. Nyt olen huomannut, että vanha klisee urheilun hyvää tekevästä voimasta on totta. Työpäiväni ovat pitkiä ja intensiivisiä, ja joskus myös politiikkaan liittyvä julkinen paine uuvuttaa, mutta urheilu vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen välittömästi. Minusta on myös kiva tuntea, että voimistun.

Pyrin käymään salilla kaksi kertaa viikossa, mutta välillä se on vaikeaa, koska nyrkkeilysalini sijaitsee on Turussa. En ole mikään tiukkis. Minulle tulee hyvä olo myös siitä, jos menen joskus sunnuntaina kaverin kanssa kaljalle.

”Jätin lihan pois ruokavaliostani kymmenisen vuotta sitten.”

Illalla lähdimme ystävieni kanssa H2Ö-festareille. Ostin pari olutta ja söin vegaaniset makkaraperunat, joka oli tosi hyvä setti. On aika harvinaista, että jossain saa paistettuja kasvismakkaroita, sillä kasvissyönti liitetään vaan salaatteihin ja terveyspirtelöihin. Ihan yhtä paljon kasvisyöjäkin voi haluta välillä mässäillä!

Jätin lihan pois ruokavaliostani kymmenisen vuotta sitten, kun muutin pois kotoa omaan talouteen. Päätökseeni vaikuttivat ilmastopoliittiset ja eläineettiset syyt: lihan tehotuotannon ajatteleminen saa minut voimaan pahoin. Ostan tiski- ja pesuaineet Ruohonjuuresta tai Vege­kaupasta. Ne voivat olla vähän kalliimpia, mutta minulla on siihen varaa.

Ruoka on myös iso luokkakysymys. Nyhtökaura on hieno innovaatio, mutta se maksaa viisi euroa paketti.”

LAUANTAI: Vesibussi 5 €, ruoka ja olut 30 €

”Suuntasin lempifestareilleni H2Ö:hön. Se on paljon pienempi ja meiningiltään vaihtoehtoisempi kuin muut Turun festarit. Siellä näkee aina hyviä keikkoja ja vähän vahingossa muutakin, esimerkiksi performansseja ja valoshow’ta. Sääli, että tämä oli festareiden viimeinen vuosi.

Sain kutsun, joten en maksanut pääsylipusta, mutta aika paljon rahaa päivän aikana kului oluttölkkeihin ja ruokaan. Söin Soul Kitchenin seitanmössötahna­salaatin, joka oli tosi hyvä.

Lähdimme alueelta viimeisellä vesibussilla kello kahdelta yöllä. Mereltä katsottuna telakka-alueen valot näyttivät sairaan hienoilta.”

SUNNUNTAI: Pizza 11,50 €

”Pari ystävääni oli meillä yökylässä festareiden takia. Koska meillä kaikilla oli juhlimisen jälkeen pizza-olotila, suuntasimme lähikapakkaani Turun Semaforin terassille. Tilasin vakkaripizzani: vapaavalintaisen, jonka päälle tuli aurajuustoa, sipulia ja tomaattia.

Illalla menin vielä kylään isäni uuden perheen luo. Pikkuveljeni syntyi isäni toiseen liittoon, kun oli 17-vuotias. On ollut jännä saada seurata ihmisen kasvua, kun itse on jo ollut melkein aikuinen. Olen varmaan ollut veljelleni puoliksi sisko ja puoliksi läheinen aikuinen.

Sain isältäni ja pikkuveljeltäni oppitunnin Pokemon Go -pelistä. Faijani on levelillä 4, veljeni levelillä 17. Olen päättänyt, etten lataa sitä omalle puhelimelleni, koska en tarvitse arkeeni yhtään aikasyöppöä lisää.”

Viikon menot yhteensä: 188,72 €

Li Andersson

Kansanedustaja on syntynyt 13.5.1987 Turussa.

Kaikkien aikojen nuorin puolueen puheenjohtaja, kun hänet valittiin vasemmistoliiton johtoon kesäkuussa.

Opiskellut kansainvälistä oikeutta.

Asuu Turussa, kihloissa.

Kuukausitulot 6 400 € + veroton kulu­korvaus 1 300 €.

Kuukausimenot kahdesta asunnosta yhteensä 1 800 €.

Zirup

Näin paljon Li Anderssonilta kuluu rahaa viikossa

Vierailija kirjoitti: Siinähän ns. kansanedustaja törsäsi viikossa saman verran kuin minulla on varaa koko kuukauden ruokiin. Minusta kansanedustaja ei edusta kansaa jos palkka on suurempi kuin edustamansa kansan ansiot! No, just joo. "Kansa" sisältää kyllä laidasta laitaan erilaista sakkia. Köyhiäkö vaan saisi "kansassa" olla? Tiedoksi vaan, että suurin osa Suomen kansasta tod.näk. ansaitsee enemmän kuin sinä. Sinänsä kiintoisa ajatus tuo "kansanedustaja ei saisi saada suurempaa palkkaa kuin...
Lue kommentti

Juontaja Anni Hautalaa revitään nyt kaikkialle, mutta menestys näkyy Annin arjessa hillitysti. – Nuuka puoleni pitää turhamaisen puolen kurissa. Olen kokenut senkin arjen, kun ei ollut rahaa.

Nyt on kyllä uuden kenkäparin paikka. Aina kun juontaja Anni Hautala, 35, on saanut ison televisiotyön, hän on palkinnut itsensä merkkilaukulla tai -kengillä. Juuri julkistettiin Annin pesti seuraavan Idols-kauden juontajana. Ohjelma on Annin uran merkittävin tuotanto: sitä tehdään suuremmalla budjetilla, porukalla ja laajimmalle yleisölle kuin yhtäkään hänen aiemmistaan. Idols-jaksoja on usein katsonut yli miljoona suomalaista.

Annin aiemmista tv-töistä Kaikki vastaan 1 keräsi puoli miljoonaa katsojaa joka viikko. Sen merkiksi juontajan kodin vaatehuoneessa nököttää pari Gianvito Rossi -luksuskenkiä. Anni oli hipelöinyt korkkareita kaupassa, mutta ei ollut raaskinut ostaa niitä 850 euron hintaan.

– Sitten ystäväni soitti, että kengät olivat alessa, 250 euroa. Hälytin heti äitini meille lastenhoitoon ja kiiruhdin keskustaan, Anni kertoo.

– Turhamainen puoli minussa rakastaa kauniita kenkiä ja laukkuja, mutta nuuka puoleni pitää sen kurissa. Samalla ajattelen, että tällaisten palkintojen kautta muistan tehdyt projektit, niihin osallistuneet ihmiset sekä sen, miten paljon töitä painettiin.

Alehaukan luksusta

Töitä Anni on tehnyt aina. Teininä hän tienasi itse taskurahansa, ja parikymppisenä hän laittoi valtiotieteen opiskelut jäihin aloittaakseen vakituisen työn radiossa.

Yli kymmenen vuoden ajan hän on herännyt juontamaan Suomipopin Aamulypsyä Jaajo Linnonmaan ja Juha Perälän kanssa. Show on kuudesti äänestetty vuoden radio-ohjelmaksi, ja joka arkiaamu se tavoittaa noin 550 000 kuulijaa.

Aamulypsylle ei ole nimikkokenkiä, mutta sen suosio on mahdollistanut mukavat puitteet Annin arjessa.

”Nautin hyvästä tilanteesta nyt, kun siihen on mahdollisuus.”

– Elämä on opettanut, miten häilyvää ja muuttuvaista kaikki on. Läheisten menetykset ja oma rintasyövälle altistava geenivirhe muistuttavat siitä konkreettisesti. En halua elää jospa joskus -elämää vaan nautin hyvästä tilanteesta nyt, kun siihen on mahdollisuus.

1990-luvun lamakauden lapsena Anni muistaa elävästi, millaista oli, kun oli tiukempaa. Lama ei koskettanut perhettä työttömyytenä tai konkursseina, mutta jos jotain mieli saada, jostain muusta piti säästää.

– Rakastin Oltermanni-juustoa, mutta meille ostettiin aina halvempaa punakuorista edamia. Suosikkijugurttini tilalle tuli edullisempaa, eikä meille ikinä ostettu kirsikkatomaatteja, Anni muistelee.

– Silloin päätin hoitaa tulevat opiskeluni ja työni niin, että aikuisena voin käydä ruokakaupassa katsomatta hintoja. Että voisin ostaa kirsikkatomaatteja aina, kun mieli tekee. Se on suurinta luksusta.

Nyt tavoite on saavutettu. Annille tapa ei tarkoita pröystäilyä. Sanotaan sitä pikemminkin hyvästä elämästä nauttimiseksi.

– Tiedän, miten erilaisia elämäntilanteita ihmisillä on. Olen itsekin kokenut toisenlaisen arjen, kun ei ollut rahaa, Anni sanoo.

– Lapsuudenkodin säästäväisyys on myös seurannut mukana. Olen tarkka siinä, ettei meillä heitetä ruokaa roskiin. Alehaukkana etsin kaupasta -30% -tuotteita.

Syksyksi Anni haaveilee kotiavun palkkaamisesta.

– Työni on sellaista, että välillä sitä on kamalasti ja vapaa-aikaa vain vähän. Sen vähän käyttäisin mieluiten perheeni kanssa. Laskeskelen jo, voisinko syksyllä palkata kotiapua vaikkapa pyöräyttämään pyykkivuoren puhtaaksi, Anni kertoo.

– Yksi palkinto itselleni oli varsi-imuri, ihan vain silkasta inhosta perinteistä imurointia kohtaan. Aidosti vihaan, kun väkkyrä seuraa perässä, takertuu huoneen kulmiin ja kaatuilee. Kostoksi tekisi mieli kuristaa sitä letkusta!

Solahdus uusperheeseen

Lapsuudenkodissaan Annia ei pakotettu imuroimaan. Äidillä oli periaate: lapset pääskööt helpommalla.

– Äiti vastusti ajatusta, että lasten pitäisi osallistua kotitöihin osatakseen niitä aikuisina. Minua ei vaadittu siivoamaan huonettani enkä ollut pessyt pyykkiä ennen kuin muutin omilleni. Äiti tiesi, että aikuisena sitä hommaa riittäisi kyllä. Olen hyvään tottunut.

Anni jatkaa samaa perinnettä omassa uusperheessään. Siihen kuuluvat Annin pian kahdeksanvuotias poika, avopuoliso, stand up -koomikko Niko Kivelä, 37, sekä tämän poika. Lapsille toivotaan mieluummin sosiaalisia taitoja kuin tehokasta siivouskykyä. Ennemmin hyvä ihminen kuin kusipäinen imuroija! Jos petaamattomat sängyt alkavat pistää silmään, makuuhuoneiden ovet voi aina nykäistä kiinni.

”Niko aina muistuttaa, että nuku mieluummin päikkärit.”

– Kun iltapäivisin palaan töistä, alan helposti huushollata tai järjestää paikkoja. Silloin Niko aina muistuttaa, että nuku mieluummin päikkärit. Poissaollessaan hän saattaa soittaa ja patistaa päiväunille.

Niko on itsekin juontanut aamuradiota ja tietää, millainen rasite aikaiset aamut ovat. Anni herää niihin viideltä, kun koko muu perhe vielä jatkaa uniaan. Tipu-koirakin vain kääntää kylkeä pedillään, kun emäntä hipsii yöpaidassaan alakertaan hammaspesulle. Anni on laittanut vaatteet ja kengät valmiiksi edellisiltana varmistaakseen, ettei kukaan herää kaappien aukomiseen. Kotioven hän sulkee avaimella, jotta sekään ei päästä kolahdusta.

– On käynyt niinkin, että juuri lähtiessäni lastenhuoneesta kuuluu ’äitiii’. Istun sitten sängynlaidalla ja paijailen, kunnes lapsi nukahtaa uudelleen, Anni sanoo.

– Mutta vielä kertaakaan en ole myöhästynyt sen takia lähetyksestä. Pari kertaa olen kyllä nukkunut pommiin, mikä on nolointa ikinä.

Kahden freelancerin arjessa uusperhekuviot on saatu toimimaan yllättävän helposti. Esimerkiksi ulkopuolisiin lastenhoitajiin turvaudutaan vain harvoin. Siitä Anni kiittää lähellä asuvaa äitiään.

– Uusperheen arki on mennyt omalla painollaan, ja solahdin rooliini aika helposti, Anni sanoo.

”Jos vertaan nykyistä arkeani ydinperhevuosiin, suurin ero on, että nykyään minulla on enemmän aikaa olla yksin.”

– Jos vertaan nykyistä arkeani ydinperhevuosiin, suurin ero on, että nykyään minulla on enemmän aikaa olla yksin. Kun mies on keikoillaan ja lapset toisilla vanhemmillaan, saatan olla itsekseni montakin päivää.

Alkuun se tuntui oudoltakin. Anni ei ole koskaan ollut hyvä yksin olemisessa.

– Jäin ensimmäisen kerran yksin kotiin, kun olin jo 15-vuotias. Olin ahdistunut ja peloissani ja pyysin kaverin yökylään. Vielä nytkin alan hirveästi sopia tapaamisia ja tekemistä. Välillä se meinaa lähteä lapasesta.

Mutta on Anni löytänyt yksinolon hienoudetkin. Viimeksi hän kävi itsekseen lenkillä ja katsoi leffan alusta loppuun, siis kokonaan, ilman keskeytyksiä. Lisäksi Anni osti kotiin kukkia ja fiilisteli, kun järjestys pysyi siistinä viikonlopun läpi.

– Olin ihan että hah, katsokaa nyt, se en ole minä, joka täällä sotkee!

Naissyyllisyyttä

Syksyllä Anni katoaa Aamulypsyn maanantaiaamuista tv-töidensä takia. Kaikki vastaan 1 -ohjelmaa silloin sunnuntaisin aamusta iltaan. Anni haluaa suojella itseään loppuunpalamiselta, mutta ennakoi silti tuntevansa maanantaimorkkista poissaolostaan.

– Minulla on tämä tyypillinen naistenvaiva, että kannan syyllisyyttä turhista asioista. Pystyn helposti luomaan itselleni paineita. Missä tahansa olenkin, tunnen aina olevani vähän väärässä paikassa, Anni aloittaa.

– Kun saan uuden työn, tunnen syyllisyyttä, että pitäisi olla perheen kanssa. Kun teen televisiota, iskee morkkis, että laiminlyön tässä radioperheeni.

Joskus sellaista palautetta tulee kuulijoiltakin. Että sä et ole ikinä siellä.

– Itsensä syyllistäminen on niin turhaa. Sen sijaan ­pitäisi iloita saaduista tilaisuuksista – niinhän miehetkin tekevät. Meillä on kavereiden kesken tapana kannustaa toisiamme sanomalla, että nyt ei oteta tästä asiasta naissyyllisyyttä.

Anni halutaan nyt kaikkialle, niin radioon kuin televisioon.
Anni halutaan nyt kaikkialle, niin radioon kuin televisioon.

Morkkista voi tuntea mistä vain.

– Syyllisyystaakan voi kehittää jopa ruokakaupassa. Rikonko nyt eettisiä sääntöjä valitessani juuri tätä tonnikalaa? Ostanko väärin tuotettua lihaa ja maitoa?

Anni muistaa hetken vanhemmuutensa ensipäiviltä. Poika oli vasta muutaman viikon ikäinen, kun Anni luki lehdestä, miten jo pienen vauvan kanssa pitäisi olla vuorovaikutuksessa.

– Pitelin poikaa sylissäni ja panikoin, kun hän ei katsonut minuun päin. Kelasin, että meneekö tämäkin nyt päin persettä, Anni nauraa.

– Sen hetken jälkeen en ole lukenut yhtään kasvatusopasta ja uskon säästyneeni monelta turhalta paineelta.

Anni tuulettaa mieluusti naiseuden ja naisten aseman puolesta ja tuntee ylpeyttä murtaessaan siihen liittyviä klikkejä urallaan. Esimerkiksi pääjuontajan rooli Kaikki vastaan 1:ssä oli yksi sellainen. Tanskalaista alkuperäisformaattia juonsi mies.

– Mietipä ylipäätään naisten vetämiä gameshow-ohjelmia – ei tule monta mieleen. Usein miehet vetävät päälavalla ja naiset juontavat takahuoneessa, Anni napauttaa.

Joskus saavutukset ovat pienieleisiä. Kuten silloin, kun Anni juonsi Emma-gaalan Sami Kurosen kanssa.

”Kenenkään menestys ei ole toiselta pois.”

– Ehdotin Samille, voisiko nainen kerrankin aloittaa. Näin tehtiin. Uskon, että asenteita muutetaan tällaisilla pienillä, hiljaisilla teoilla. Kenenkään menestys ei ole toiselta pois. Meillä asenneparannus näkyy jo. Viimeksi Espanjan-lomalla totaalijärkytyin, kun pesuainemainosten pyykkääjä oli aina nainen. Sanoin miehellekin, että huomaatko eron meikäläisten mainoksiin.

Mitä musta ajatellaan?

Idolsissa ympyrä sulkeutuu: Anni oli vasta aloittanut harjoittelijana Suomipopilla, kun hänet lähetettiin tekemään ensimmäistä juttuaan ensimmäisestä Idols-finaalista vuonna 2004. Anni oli roolissaan yhtä pöllämystynyt kuin voittaja Hanna Pakarinen. Idolsin juontaminen on ollut Annin haave, mutta 35-vuotiaana hän ounasteli olevansa tehtävään liian vanha.

– Mietin, olisinko kisaajien silmissä nolo. Että mikä mutsi siinä hölöttää.

”Kun sanotaan pahasti, kyllä se osuu.”

Idols lisää Annin tunnettuutta – niin kehuja kuin kritiikkiä. Hän näyttää somessa julkaisemaansa kuvaa. Kommenteissa kysellään, onko Anni raskaana.

– Minulla ei ole erityisen kova itsetunto ja mietin paljon, mitä minusta ajatellaan. Kun sanotaan pahasti, kyllä se osuu.

– En silti yritä olla muuta kuin olen. Kuljen meikittä, koska olen liian laiska tälläytyäkseni. Tiedän myös, miten olla rasvaton ja lihaksikas, mutta en jaksaisi elää niin. Mieluummin nautin elämästäni mahan kanssa kuin kituuttaisin itselleni sixpackin.

Niin, se nautiskelu. Anni ei oikein tiedä, miten hänestä kasvoi kulinaristi. Muffineja hän alkoi leipoa heti, kun sai käyttää sähkövatkainta. Nyt oman kodin keittiössä syntyy Annin ruokakirja, joka julkaistaan loppuvuodesta. Siihen päätyy myös alkuperäinen rasvatahrojen leimaama muffiniresepti, jonka äiti kirjoitti pikku-Annia varten tikkukirjaimilla.

– Reseptini ovat helposti arjessa toteutettavia ruokia. Sellaisia, joita voi tehdä, kun tuntuu, ettei kaapissa ole mitään.

Ideat ovat syntyneet arkisissa tilanteissa: mitä leipoa, kun yksi lapsi on toivonut mokkapaloja ja toinen vadelmasuklaakakkua. Tai kun lihan syömisestä seurannut huono omatunto on yritetty hiljentää kasviswokilla.

– Arvostan hyvää ruokaa ja taitavia ruuanlaittajia. En esitä olevani mestarikokki, mutta en siedä sitä, jos saan ravintolassa ruokaa, jonka osaisin itse tehdä paremmin.

Kun Annin ruokakirja syksyllä ilmestyy, se on uuden kenkäparin hetki.

Anni Hautala

  • Juontaja on syntynyt 17.4.1982.
  • Tunnetaan Suomi-popin Aamulypsy-ohjelmasta. Juontaa syksyllä Idolsia.
  • Asuu avoliitossa juontaja, koomikko Niko Kivelän kanssa Helsingissä. Perheeseen kuuluvat molempien 8-vuotiaat pojat.
  • Intohimoinen ruokaharrastaja. Annin ruokakirja (Otava) ilmestyy syksyllä. Kisasi Master Chefissä vuonna 2015.

Krista Kosonen ei vielä uskalla puhua roolistaan Hollywood-leffassa.

Näyttelijä Krista Kososella, 33, on pieni rooli loppuvuodesta julkaistavassa Blade Runner 2049 -elokuvassa. Tieteisspektaakkelin pääosissa ovat muun muassa Ryan Gosling ja Harrison Ford.

– En uskalla sanoa mitään. Rooli ja juttu olivat niin pieniä, että minut on saatettu leikata kokonaan pois koko elokuvasta. Sitä tapahtuu isoissa tuotannoissa jatkuvasti, Krista kertoi Stockmann Roof -kattoterassin avajaisissa.

”Ennen lasta töiden valitseminen oli helpompaa, nyt täytyy miettiä lapsen tarpeita.”

Scifi-elokuvan ensi-ilta on kesäkuussa. Suomessa Krista nähdään Miami-elokuvassa, jonka ensi-ilta on elokuun alussa. Näyttelijä on kiitollinen hyvästä työtilanteestaan.

– Olen aina ajatellut, että esiintyvän taiteilijan pitääkin valita työnsä. Tilanteeni on hyvä, mutta on minullekin käynyt niin, että olen halunnut kovasti roolia, käynyt koekuvauksissa, mutta rooli on mennyt jollekin toiselle. Ennen lasta töiden valitseminen oli helpompaa, nyt täytyy miettiä lapsen tarpeita  – että hän saa ruokaa ja niin edelleen.

”Olen pidemmällä äitiyslomalla kuin koskaan kuvittelin olevani.”

Kristan ja elokuvaohjaaja Antti J. Jokisen tytär täyttää kesän lopussa kaksi. Kososen omat vanhemmat asuvat Espoossa ja auttavat mielellään lastenhoidossa. Kesällä Krista kertoo haluavansa lomailla perheensä kanssa.

– Olen pidemmällä äitiyslomalla kuin koskaan kuvittelin olevani. Pystyn kyllä rentoutumaan. Koko ajan rentoudun, välillä on siitä jopa ihan syyllinen olo. Nytkin roudasin Antin tänne, vaikka en yleensä ikinä käy tällaisissa tilaisuuksissa. Mutta ajattelin, että täällä on pakko olla alkoholia, Krista vitsaili.
 

Laura Tuomarila kertoo syömishäiriöstään Kaunis minä -kirjassaan. – Perheeni tuki ja ajan antaminen helpottivat toipumistani. Kukaan ei laittanut aikataulua sille, milloin pitäisi olla valmis, Laura kertoo kirjassa.

Vyöhyketerapeuttina ja hierojana työskentelevä Laura Tuomarila, 46, kertoo tuoreessa kirjassaan sairastuneensa syömishäiriöön 20 vuotta sitten. Lauran mukaan ensimmäiset vuodet hän sairasti anoreksiaa, myöhemmin sairaus oli jotain anoreksian ja bulimian väilltä.

– Noina vuosina kadotin sen vähäisenkin yhteyden itseeni, mikä minulla oli ennen sairauttani ollut. Syömishäiriö kaappasi identiteettini, ja minusta tuli yhtä kuin sairauteni. Se kuka minä olin, oli täysin hukassa, Laura kirjoittaa Kaunis minä – kun laihuudesta tulee pakkomielle -kirjassaan.

”Lopulta päätin, etten ylitä 450 kcal päivässä.”

Laura kertoo kirjassa avoimesti, millaista sairaus oli pahimmillaan. Sairaus paheni 1990-luvun alussa, kun Laura opiskeli näyttelemistä Englannissa.

– Ensin söin maksimissaan 1 000 kcal päivässä, mutta kun sekään ei tuntunut toimivan tarpeeksi nopeasti, niin lopulta päätin, etten ylitä 450 kcal päivässä. Ja kuin merkkinä päätökseni oikeasta suunnasta sain pääroolin koulun näytelmästä. Olin varma, että se johtui vain ja ainoastaan pienentyneestä kehostani. Viisitoista kiloa painavampana en varmasti olisi kelvannut eteerisen nuoren tytön rooliin, Laura muistelee kirjassa.

Laura Tuomarila ja aviomies Samuli Edelmann Linnan juhliassa vuonna 2012. Parilla on kaksi lasta: Venla ja Ilmari. Kuva: Sanoma-arkisto / Mika Ranta
Laura Tuomarila ja aviomies Samuli Edelmann Linnan juhliassa vuonna 2012. Parilla on kaksi lasta: Venla ja Ilmari. Kuva: Sanoma-arkisto / Mika Ranta

Perheen tuki ja ymmärrys auttoivat toipumisessa

Laura kertoo kirjassa, että oli usein todella epätoivoinen ja väsynyt, mutta teki kaikkensa, ettei kukaan huomaisi sitä. Pahimmillaan 172-senttinen Laura painoi 38 kiloa. 

– Cokis nosti minut ylös tuosta ainaisesta väsymyksestä. Sokeriton purkka auttoi myös hetkeksi poistamaan nälän tunteen, mutta sitäkään ei saanut syödä päivässä viittä palaa enempää. Yhdessä palassa kaloreita oli 2,5, joten nekin purkat toivat päivääni 12,5 kaloria. Kaikki kalorit laskettiin. Päivän ateriani sisälsivät muutaman omenan, porkkanan ja yhden kevytproteiinipatukan, jossa kaloreita piti olla alle 100. Jos oikein heikotti, niin satunnaisesti sallin
itselleni myös muutaman riisikakun.

”Sain tervehtyä juuri siinä tahdissa, mikä oli minulle sopivaa.”

Laura kuvailee syömishäiriötä "maanpäällisiksi helvetiksi". Hän miettii myös, että syömishäiriö on riippuvuuksista se, josta on ehkä vaikeinta toipua.

– Alkoholistin täytyy toipuakseen lopettaa juominen, narkkarin huumeiden käyttö, uhkapelurin pelaaminen. Syömishäiriöinen sen sijaan ei voi lopettaa
syömistä. Pitää opetella kohtuusyöjäksi, Laura kirjoittaa.

Lauran mukaan perheellä on ollut iso merkitys toipumisessa.

– Perheeni tuki ja ajan antaminen myös helpottivat toipumistani. Kukaan ei laittanut aikataulua sille, milloin pitäisi olla valmis. Sain tervehtyä juuri siinä tahdissa, mikä oli minulle sopivaa.

Laura Tuomarila: Kaunis minä – kun laihuudesta tulee pakkomielle (Readme) on juuri ilmestynyt.

Ex-pikajuoksija, hyvinvointivalmentaja Markus Pöyhösen ja hänen avovaimonsa Ilona Leszczynskin rakkaus syttyi reilu vuosi sitten.

Ex-pikajuoksija, hyvinvointivalmentaja Markus Pöyhönen, 38, esitteli tänään ensimmäistä kertaa avovaimonsa Ilona Leszczynskin, 27, julkisuudessa, kun pari saapui helsinkiläisravintola Storyvillen terassiavajaisiin.

Pari tapasi puolitoista vuotta sitten.

– Ei ollut heti ihan itsestäänselvää, että meistä tulee pari. Mutta siitä se lähti kehittymään, ja nyt asumme yhdessä, Markus kertoi.

”Hän ei ole todellakaan mikään tossukka.”

Pariskunnalla on 11 vuoden ikäero. Ilona kuvailee, että hänellä oli Markuksesta julkisuuden kautta positiivinen mielikuva. Pian hän huomasi, että molemmat ovat temperamenttisia luonteita.

– Rakastuin varmaan Markuksessa juuri siihen, että hän on vahva luonne, jolla on vahvat mielipiteet. Hän ei ole todellakaan mikään tossukka.

– Meidän välillämme on hauska jännite, ei käy ainakaan elämä tylsäksi, eikä minuakaan päästetä helpolla, Markus jatkaa.

Ilona on ammatiltaan muusikko ja laulunopettaja. Hän valmistuu jouluna Sibelius Akatemiasta.

– Teen popmusiikkia ja koko ajan on vähän viritystä soolouralle. Tykkään kyllä opetustyöstä myös paljon.