Eva Louhivuori ja Manu Laudic pitivät viime kesänä kaksi viikkoa lomaa toisistaan. "Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla oli ikävä Manua", Eva nauraa. Kuvat: Jouni Harala

Kun muusikot Eva Louhivuori ja Manu Laudic asettuivat Suomeen, he vaihtoivat asunto­autoelämänsä arkeen omakotitalossa. Parisuhde ja yhteinen ura pitävät kaksikon tiiviisti yhdessä. – Lomalla lähdimme omille teillemme. Ikävä oli vaihteeksi hyvä tunne.

Vaikka syysilta uhkailee koleudellaan, keltaisen puutalon ovet ja ikkunat retkottavat niin levällään kuin saranoissa riittää. Osa sojottaa takapihalle keltaisen pellon ja punaisen liiterin suuntaan, osa kuistille ja etu­pihalle, jossa omenapuut nuokkuvat hedelmiensä painosta. Sisällä keittiö­tuvassa muusikko Eva Louhivuori, 27, on hetkeä aiemmin yrittänyt saada tulet vanhaan puuhellaan. Ensimmäinen sytytysyritys kesän jälkeen päättyi kuitenkin savuisesti, ja nyt tarvitaan tehotuuletusta.

– Very bad idea, hirveän huono ajatus, Evan mies Emmanuel ”Manu” Laudic, 25, kommentoi vieressä tyynenrauhallisesti ja napsauttaa kahvikoneesta annoksen espressoa.

Mitä helloihin ja kakluuneihin tulee, niistä tässä nurmijärveläistalossa on selkeä työnjako. Keittiön puu-uuni on Manun heiniä, kun taas olohuoneen korkean kakluunin sytytys kuuluu Evalle. Se, kuka hakee polttopuut takapihan punaisesta liiteristä, ratkaistaan usein kivi-paperi-sakset-kisalla.

– Oikeasti Manu on ollut siinä minua ahkerampi, Eva antaa tunnustusta.

– Jep. Aika hiton paljon puun kantamista, Manu saa tiivistettyä kuluneen maaseutuvuoden yhteen lauseeseen.

Ura, elämäntyyli

Mutta on keltaisessa talossa tehty paljon muutakin. Täältä on juuri lähetetty maailmalle Evan & Manun toinen levy, Cinnamon Hearts, joka ilmestyi tasan kaksi vuotta esikoisalbumin jälkeen. Ensimmäisensä muusikkopari kirjoitti ja sävelsi kiertäessään Eurooppaa vanhasta Mersusta kyhätyllä asuntoautolla. Toista levyään varten Eva ja Manu muuttivat maalle, kaksikerroksiseen omakotitaloon peltojen ja sienimetsien keskelle.

Siinä välissä pariskunta asui pikkuruisessa yksiössä Helsingin Töölössä, mutta kyllästyi ramppaamaan kodin ja työhuoneen väliä ruuhkissa. Kaksikko myös kaipasi enemmän tilaa.

– Olimme aina asuneet superahtaasti: ensin Manun opiskelijahuoneessa, sitten asuntoautossa tai postimerkin kokoisessa yksiössä. Kun muutimme maalle, tila tuntui aivan järjettömältä. Alkuun jouduimme huhuilemaan toisillemme, että missä olet, Eva kertoo.

– On ollut mahtavaa touhuta kotona ilman, että toinen seisoo ihan vieressä.

Kiivaasti työskenteleville muusikoille sopi hyvin yhdistää koti ja työtila.

– Jos jokin biisi-idea iskee kesken lounaan, ruokalautaset jäävät niille sijoilleen, ja kipaisemme portaat yläkertaan. Okei, lounas jäähtyy, mutta saadaanpahan biisi heti talteen, Manu kuvailee.

– Harvoin meillä saadaan yhtään kotiaskaretta tehtyä alusta loppuun ilman, että työ jotenkin keskeyttäisi sen. Olemme sitten kokkaamassa tai katsomassa tv:tä, toinen aina muistaa, että se ja se sähköposti piti hoitaa, ja mielellään ­nyt heti.

Työ, ura, musiikin teko. Ne ovat keskipisteessä Evan ja Manun kertoessa arjestaan. Vaikuttaa läkähdyttävästi siltä, että kaikki pyörii työn ympärillä.

– Niin pyöriikin, mutta sellainen elämäntyyli sopii meille. Tosin Eva on sanonut, että kuolen nuorena stressiin...

– Kamalaa, et saa sanoa sitä ääneen! Eva keskeyttää, mutta on yhtä mieltä siitä, että ura on elämässä nyt keskipiste.

– Kokeilin sellaistakin, että pidin viikossa yhden vapaapäivän, jolloin en edes ajatellut musiikkia. Mutta ei siitä tullut mitään. Luovutin kolmen viikon kokeilun jälkeen.

Meilaa mulle!

Vinttikerroksessa näkyy ensimmäisenä kuntoilulaite, vaaterekki täynnä Evan asuja, sitten televisio ja sänky ja sängynpäädyn takana pieni kotistudio. Harjakattoisen huoneen reunoilla vuorottelevat kitarat, vahvistin ja metritolkulla mustaa jatkojohtoa siistiksi keoksi rullattuna.

Kun uutta musiikkia vasta sävellettiin, Manu istui yläkerran studiosopessa kitaroineen ja Eva alakerran olohuoneessa pianonsa ääressä. Evalla on tapana säveltää jammaillen, kun taas Manu kirjoittaa kappaleen mielessään valmiiksi ennen kuin soittaa siitä pätkääkään.

– Kun idea alkoi hahmottua, juttelimme siitä Facebookissa tai lähetimme toisillemme sähköpostia ylä- tai alakertaan. Lounaalla tapasimme keittiössä ja kehuimme, että heititpä hyvän idean, pari kertoo nauraen.

– Musiikin tekeminen on ollut tällä kertaa niin erilaista. Mieti nyt, on sähköt ja tilaa soittimille! Manu hehkuttaa.

Jos matka-auto Skipperiin mahtui mukaan vain välttämätön – vähän vaatteita ja yksi akustinen kitara – nykyiseen kotitaloon muutti ensimmäisten joukossa Manun punainen sähkökitara vahvistimineen. Sitä ovat seuranneet Evan vanha piano, Kierrätyskeskuksesta ostetut urut ja tuoreimpana tulokkaana rumpusetti, joka vielä odottaa eteisessä pystytystään.

– Levyn ja keikkojen jälkeen meillä on ollut myös hitusen enemmän rahaa käytössämme. Kaikki liikenevä on käytetty musavehkeisiin, Manu esittelee ministudiotaan ja virnistää sitten:

– Tai no, minä käytin musavehkeisiin ja Eva hevosiin.

– Mitä vielä, hankinhan minäkin laitteita, Eva aloittaa.

– Ai niin kuin sen iPadin, jonka ostin sinulle lahjaksi? Manu vinoilee takaisin.

Hevosia ja ratsastusta Eva on harrastanut pikkutytöstä, mutta nyt, intensiivisen musiikinteon keskellä, niistä on tullut myös tärkeä henkireikä ja vastapaino työlle. Läheisellä Luhtajoen ratsutilalla asuu Evan ystävän hevonen Fila, parikymppinen tamma, jota Eva käy ratsastamassa säännöllisesti. Kesällä oli viikkoja, jolloin Eva lähti tallille päivittäin.

– Välillä se kävi hermoille, Manu sanoo.

– Olisin halunnut keskittyä vain musiikkiin, ja jos Eva oli poissa puolikin päivää, se tuntui ikuisuudelta.

Onkohan meillä adhd?

Omalla ajallaan Manu pelaa jalkapalloa ja rakentelee kaikenlaista: näprää musalaitteita ja viimeksi korjasi vanhan crossimopon ajokuntoon.

– Olen kärsimätön ja tylsistyn nopeasti. Sellainen olin lapsenakin. Kun söimme lounasta perheen kesken, minä jo kyselin, mitä meillä on päivälliseksi. Eva taas on sellainen, että kun hän innostuu jostain, hän hurahtaa siihen täysillä.

Evan mielestä pariskunnalla on kuitenkin vain vähän luonne-eroja. He ovat impulsiivisia, näyttävät tunteensa ja tykkäävät tehdä paljon töitä, saada aikaiseksi.

– Esimerkiksi levottomuudesta voimme sitten kärsiä yhdessä, Eva sanoo.

– Onkohan meillä adhd? Manu heittää.

Jos sekä elää että työskentelee saman ihmisen kanssa, omaa aikaa itsekseen voi löytyä harvoin.

– Toisaalta emme kaipaa sellaista usein, Eva miettii.

Viime kesänä pari piti kuitenkin kaksi viikkoa lomaa toisistaan. Manu suuntasi Ranskaan tapaamaan perhettään, ja Eva matkusti parhaan ystävänsä luo Lontooseen.

– Oli ihanaa olla ilman aikatauluja ja suunnitelmia. Mutta oli myös outoa olla erossa. Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla oli ikävä Manua, Eva nauraa.

– Ikävä oli hyvä tunne. Ihan kuin olisin tehnyt jotain isoa parisuhteen hyväksi.

Viime aikoina, levynteon keskellä, Eva ja Manu ovat tietoisesti laittaneet suhteensa taustalle ja keskittyneet olemaan työduo. Silloin puhutaan työstä ilman tunnesiteitä toiseen.

– Manu on siinä edelleen parempi kuin minä. En tiedä, käykö se miehiltä helpommin vai olenko minä vain liian tunteikas höppänä, Eva jää miettimään.

Manu huomauttaa, että onhan tässä tehty parisuhdejuttujakin.

– Vasta äsken vein sinut Huvilateltalle konserttiin ja toisella kertaa illalliselle thairavintolaan.

Älämölönaapurit

Tänä iltana ei ehditä thairavintolaan vaan Manu kokkaa kotona sillä aikaa, kun Eva hoitaa bändin sähköpostit. Mies nostaa pihvit kylmästä huoneenlämpöön ja kaivaa pakastimesta kasan pain au chocolateja, suklaisia voisarvia, sulamaan aamiaiselle. Isäntä kehuu keittiön vanhaa puuhellaa: avotulella tehty ruoka maistuu niin paljon paremmalta.

– Viimeksi tein aamiaismunakasta parmesaanijuuston kera – oh là là!
Manu käy pohtimaan, miksi puulämmityskin tuntuu niin paljon miellyttävämmältä.

– Eva, mitä jos ei muutetakaan pois?

Pariskunta on jo suunnitellut paluuta kaupunkiin nyt, kun levy on valmis.

– Toisaalta minua hirvittää palata kerrostaloon, sillä olemme todella
äänekkäitä ihmisiä. Naapurimme takuulla tietävät, mitä meillä syödään lounaaksi tai illalla. Huutaa pajatamme, vaikka toinen olisi eri päässä taloa, Eva kertoo.

– Ja tykkäämme katsoa televisiota täysillä, sillä lailla leffateatterityylin,
Manu selventää.

Kaupunkikodissa sitä ei voinut tehdä, vaan pari tihrusti elokuvia läppäriltään.

Manu pysähtyy ihmettelemään suomalaisten tapaa pantata vihaansa häiritsevää naapuria kohtaan. Täällä kerätään raivoa puoli vuotta, soitetaan sitten poliisille ja hankitaan naapurille häätö.

– Siinä me ranskalaiset olemme erilaisia. Jos naapurin puuhat ärsyttävät, painelemme juttelemaan kasvotusten ja voilà, asia on hoidettu.

Mutta muuten Manu on kotiutunut Suomeen hyvin. Parasta on silloin, kun talvi on kylmä ja kesä kuuma. Harmaat välikaudet muistuttavat liikaa Pariisia. Kieltä hän ei vielä ole ehtinyt opiskella, vaikka yritystä löytyy: ainakin lähikaupassa Manu koettaa asioida suomeksi.

– Reissuvuosiemme jälkeen kotiutuminen yhteen paikkaan sujui yllättävän helposti. Onhan se nyt mahtavaa asua niin, että sänky on eri tilassa kuin keittolevy eikä vuodevaatteiden tarvitse tuoksua paistetuilta kananmunilta, Manu sanoo.

– Minusta tuntui upealta, kun vaihteeksi oli avaimet muuallekin kuin vain autoon. Toisaalta, joskus ikävöin seikkailun tuntua ja sitä, etten aamulla herätessäni tiennyt, minne päivä päättyisi. Silloin arki yhdessä paikassa saattaa tuntua tylsältäkin. Joskus haaveilen, että voisimmepa lähteä uudestaan kuukausien kiertolaisreissuun, Eva jatkaa.

Evan ja Manun kotina toiminut Skipper on yhä olemassa. Autovanhus seisoo Ranskassa Manun isän maatilalla ja pääsee liikenteeseen silloin, kun Manun sisarukset haluavat retkelle uimarannalle.

Manu ei enää hingu Skipperin rattiin. Viimeiset yhteiset kilometrit taidettiin ajaa viime vuonna, kun he Evan kanssa saivat romanttisen idean lähteä autollaan Saksan-kiertueelle.

– Kukaan ei tullut laskeneeksi, kuinka kauan kestäisi tehdä yli viidentuhannen kilometrin kiertue autolla, joka kulkee enintään kahdeksaakymppiä. Me vain ajoimme ja ajoimme, ja heti kun olimme hoitaneet yhden show’n, aloimme tehdä matkaa seuraavalle keikkapaikalle, pari kertoo.

– Se oli tooosi huono idea, bad, bad idea.

Katso video:

Eva laulaa hevoselle

Lue myös:

Eva ja Manu tekivät esikoislevynsä matkailuautossa

Emmanuel ”Manu” ­Laudic

■ Ranskalaismuusikko syntyi Pariisin lähistöllä 25.5.1989.
■ Avoliitossa Eva Louhi­vuoren kanssa.
■ Yhteinen Eva & Manu -duo julkaisi toisen albuminsa ­Cinnamon Hearts 29.8.
■ Someaktiivisen yhtyeen ­videot ja visuaalinen ilme ovat Manun käsialaa.

Eva Louhivuori

■ Laulaja-laulunkirjoittaja syntyi Jyväskylässä 23.3.1987.
■ Tapasi Emmanuel Laudicin molempien opiskellessa Yhdysvalloissa Berklee College of Musicissa.
■ Opiskellut Pop & Jazz Konservatoriossa. Kirjoittanut musiikkia mm. Pete Parkkoselle, Tuulille sekä Emma ­Salokoskelle.

Iltalehden mukaan muusikkopari Paula Vesala ja Lauri Ylönen ovat kertoneet eroavansa 12 yhteisen vuoden jälkeen.

Paula Vesala ja Lauri Ylönen ilmoittivat avioerostaan Iltalehdelle toimittamassaan viestissä.

Heidän mukaansa eropäätös on surullinen, mutta vääjäämätön.

– Eroon ei liity mitään draamaa tai yllättäviä käänteitä, vaan pitkä parisuhde tuli päätökseensä.

”Eroon ei liity mitään draamaa tai yllättäviä käänteitä.”

– Asia olisi joka tapauksessa tullut julki, joten halusimme välttää kaikenlaisia spekulaatioita ja ilmoittaa asiasta itse, pari kertoi viestissään.

Muusikkopariskunta aloitti seurustelunsa 2000-luvun alkuvaiheessa. He avioituvat vuonna 2014, ja heillä on yksi lapsi.

Muusikko–näyttelijä Paula Vesala, 34, muistetaan parhaiten PMMP-yhtyeestä. Hän julkaisi kesäkuussa ensimmäisen soololevynsä. Hän näyttelee pääosaa tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörivässä Tyttö nimeltä Varpu -leffassa.

Lauri Ylönen, 37, on puolestaan muusikko, joka tunnetaan The Rasmus -yhtyeestä. Hänet nähdään myös televisiossa omassa televisiosarjassa vuonna 2017.

Lue lisää! Lauri Ylönen saa oman tv-sarjan: suunnittelee luksuskodit perheelleen ja julkkisystävilleen

 

Junon pika-avioliitto Janna Hurmerinnan kanssa päättyi vain puolen vuoden jälkeen, kun Juno jäi kiinni pettämisestä. – Olisihan asian voinut paremminkin hoitaa, hän sanoo.

Räppäri Jon ”Juno” Korhonen, 29, meni viime vuoden elokuussa naimisiin laulaja Janna Hurmerinnan kanssa, mutta jäi kiinni pettämisestä. Helmikuussa, vain puoli vuotta häiden jälkeen, Janna jätti avioeropaperit käräjäoikeuteen.

– En tietenkään ole ylpeä teoistani, olisihan asian voinut paremminkin hoitaa. Kai se oli sen hetkisen Jonin tapa ratkaista joitain juttuja. En sano olevani sitoutumiskammoinen, mutta elämän mittapuulla olen vielä aika nuori. En silti voi tapahtuneelle enää mitään, se on ollutta ja mennyttä, Juno sanoo.

Avioero ja pettämiskohu nousivat näyttävästi otsikoihin. Muun muassa laulaja Jannika B jakoi somessa avoimen viestin, jossa luki: ”Vitun Juno”.

– Se oli hänen mielipiteensä ja ymmärrän sen. Varmaan moni muukin on kelannut niin. Kyllä minua kiinnostaa, mitä muut minusta ovat mieltä, mutta en voi antaa sen liikaa vaikuttaa. Ne, jotka haluavat tehdä omat päätelmänsä minusta, tekevät ne ilman hyväksyntäänikin.

 


Janna Hurmerinta haki avioeroa Junosta puolen vuoden avioliiton jälkeen. Kuva: Sanoma-arkisto
Janna Hurmerinta haki avioeroa Junosta puolen vuoden avioliiton jälkeen. Kuva: Sanoma-arkisto

 

– Voi olla, että ajattelen tekemisistäni eri tavalla vuoden päästä, kun tästä kaikesta on kulunut enemmän aikaa. Nyt asia on vielä itselleni vähän liian tuore käsiteltäväksi.

Ensimmäinen leffarooli

Työrintamalla Junolle kuuluu uutta, sillä hän näyttelee pääroolissa Antti J. Jokisen ohjaamassa Pahan kukat -elokuvassa. Leffa kertoo syrjäytyneiden nuorten lähiöelämästä väkivallan ja päihteiden keskellä. Junon roolihahmo haaveilee paremmasta huomisesta, mutta sortuu yhä uudestaan huumeisiin.

Pahan kukissa Juno tekee ensimmäisen roolityönsä. Siinä ja Junon yksityiselämässä on nähtävissä tiettyjä yhtäläisyyksiä.

– Mielikuva minusta on, että olen maahanmuuttajan näköinen pilveä polttava tyyppi. Kaipa jengi pitää minua pahana poikana, mutta mielestäni olen aika kiltti. Olen vain ihminen, teen virheitä.

Miltä Junosta tuntui tulla itse nuorena isäksi? Miten hän kommentoi rötöstelyjään? Koko haastattelu Me Naisten numerossa 39/2016.

Heidi Sohlberg käy läpi rankkoja rintasyöpähoitoja, mutta positiivisesta asenteestaan hän ei tingi. Puoliso tukee hengessä mukana. 

Heidi Sohlbergin, 35, huumori ei ole vakavan sairauden takia muuttunut. Tänään hän heittää herjaa rintasyöpähoitojen aiheuttamasta kaljustaan. Siitä, miten aamuisin voi nukkua pidempään, kun aikaa ei mene hiustenlaittoon. Tai miten kukaan ei huomaa vyötärölle ilmestyneitä jenkkakahvoja, kun kaikki kuitenkin tuijottavat kaljua.

– Kyllä minäkin itken ja surkuttelen, mutta minulle ei ole tyypillistä jäädä synkistelemään. Saan hirveästi energiaa positiivisuudesta, avoimuudesta ja huumorista.

Heidi on somessa kertonut aktiivisesti tekemisistään ja fiiliksistään – niin hyvinä kuin huonoina päivinä.  Puuhakkuus ja pilke silmäkulmassa ovat vain hänen tapansa sairastaa.

”Tunsin huonoa omaatuntoa, että voin niin hyvin.”

– Jossain vaiheessa tunsin huonoa omaatuntoa, että voin niin hyvin. Päätin kuitenkin olla sen verran itsekäs, että nautin hyvistä päivistäni ja jaan kokemukseni. Voisinpa antaa jokaiselle syöpäsairaalle samanlaisen voimahalin.

Läheiset mukaan syöpämatkalle

Heidille oli heti selvää kertoa sairaudestaan kaikille. Ensin aviomies Niklas Sohlbergille, sitten isä Juha Willmanille, ystäville ja lopulta julkisesti.

Heidin läheisten kesken sairaudesta on tullut yhteinen ja lähentävä kokemus. Heidi uskoo, että perheen miesväki on käynyt läpi pelkoja mielessään – varsinkin Juha-isä, joka jo menetti vaimonsa samalle sairaudelle.

Aviomiestään Heidi kuvailee perheensä järjen ääneksi.

–Nikke on asennoitunut tilanteeseen fiksusti ja sanoo, etteihän tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin parantua.

Sohlbergien perheenjäsenistä ja ystävistä muodostui nopeasti laaja turvaverkko, joka auttaa arjen pyörittämisessä.

–Tuntuu, että ystävien välittäminen vain korostuu vakavissa paikoissa. Rakkautta osoitetaan silloin voimakkaammin.

Lue Heidin koko haastattelu Me Naisten numerosta 39/2016.

Ruotsin kieli selvisi viiden parhaan joukkoon. Äänestä omaa suosikkiasi!

Brittilehti Independent uutisoi tuoreesta kyselystä, joka selvitti, mikä eurooppalainen kieli on puhuttuna kaikkein puoleensavetävin.

Kyselyyn vastasi 1 000 ihmistä, ja sen suoritti deittisivusto Happn.

Voittoon kiiri italia, joka keräsi neljäsosan äänistä. Ranskan kieli tuli täpärästi hopealle vain kaksi prosenttia pienemmällä äänisaalilla. Suomen naapureista ruotsin ja venäjän kieli selvisivät Top 10 -joukkoon.

Näin kielet sijoittuivat kyselyssä:

  1. italia (25 prosenttia)
  2. ranska (23 prosenttia)
  3. irlanti (19 prosenttia)
  4. espanja (16 prosenttia)
  5. ruotsi (5 prosenttia)
  6. venäjä (4 prosenttia)
  7. portugali (2 prosenttia)
  8. saksa (1 prosentti)
  9. hollanti (1 prosentti)
  10. kreikka (1 prosentti)

Äänestä suosikkiasi!

Euroopan voi mieltää monella tavalla. Valitsimme äänestykseen Euroopan unionin 24 virallista kieltä. Mikä kieli on sinun mielestäsi EU:n seksikkäin?

Mikä eurooppalainen kieli on mielestäsi viehättävin?