Jutta Gustafsberg Me Naisten haastattelussa vuonna 2004. Jutun kuvat: Sakari Majantie
Jutta Gustafsberg Me Naisten haastattelussa vuonna 2004. Jutun kuvat: Sakari Majantie

– Rakastimme ja elimme hetkessä. Mitään ei jäänyt sanomatta, sanoo miehensä hukkumisonnettomuudessa menettänyt Jutta Jussila. Surussa häntä lohduttavat onnelliset muistot ja pieni Max-poika, joka merkitsee elämän jatkuvuutta.

Jutta ja Petteri Jussilan yhdessä hankkimaa taloa Näsijärven rannalla voi ihan hyvin kutsua ökytaloksi. Se on edesmenneen isäntänsä näköinen: mahtaileva, tyyliltään vaihteleva ja huomiotaherättävä.

Mutta ikkunoista avautuu huikea maisema järvelle. Nurmikko on vasta leikattu rantaan asti. Kun kävelee polkua pitkin kohti laituria, näkee kuinka saunan edustalla sinnittelee kesän viimeinen tulipunainen ruusu.

Nyt on lokakuu. Heinäkuisena aamuna vain reilu kaksi kuukautta sitten asiat olivat hyvin.

Yhteisellä aamiaisella päivänsä aloittanut perhe ei olisi voinut aavistaa, että muutaman tunnin kuluttua mikään ei olisi enää ennallaan.

Viimeisestä yhteisestä päivästä on jäänyt mieleen Petterin aamupuuro, aamulenkki ja ohjelmanmuutos, joka oli kohtalokas. Koska päivä oli kaunis, mies päättikin viettää sen isompien lastensa Casimirin, 3, ja Camillan, 7, kanssa vesileikeissä, eikä
mennyt kaupunkiin asioita hoitamaan, kuten oli suunnittellut.

Jutta sen sijaan ajoi keskustaan, tuli kotiin ja ryhtyi ruuanlaittoon. Sitten hän meni parvekkeelle, aikoi kutsua perheen syömään, näki Casimirin vedessä ja aavisti pahaa. Hän ryntäsi rantaan, otti soutuveneen, souti lähemmäksi, näki miehensä veden
varassa ja näki tämän vajoavan, kädet viimeisinä. Jutta hyppäsi perään, vesi oli sameaa. Kun hän ui takaisin rantaan, kaikki oli mustaa.

Hento nainen katselee laiturilta järven selkää. Jutta on totuttu näkemään vahvana seikkailijana, iloisena ja aktiivisena naisena, joka porskuttaa eteenpäin punainen tukka leimuten.

Nyt hän näyttää hauraammalta, laihtuneelta ja hiusten värikin on 15 vuoden punaisen kauden jälkeen saanut vaihtua vaaleaksi.

Järvi ei häntä ahdista. Hän pystyy kohtaamaan sen, vaikka se vei häneltä miehen ja vaikka on sen äärellä kokenut elämänsä suurimman tuskan. Siinä rannalla hän kohta onnettomuuden jälkeen rukoili miehensä pelastumista, ja kun mitään ei ollut tehtävissä, hoki: minä selviän.

Niin hän on päättänyt, sanoivat suruoppaat mitä hyvänsä.

Sitten hän muistelee Petterin viimeisiä sanoja, jotka osoitettiin veneellä vedettävästä vesilelusta veden varaan joutuneelle pienelle Casimirille: ei mitään hätää rakas, isi tulee hakemaan.

Leski ja yksinhuoltaja

Ristiriitaisen persoonan, ternimaitobisneksillään julkisuudessa usein näkyneen Petteri Jussilan hukkuminen herätti ennennäkemättömän paljon reaktioita.

Jutta on saanut ainakin 60 kukkalähetystä, hautajaisissa oli väkeä tungokseen asti ja puhelin soi taukoamatta, kun tutut ja tuntemattomatkin halusivat ilmaista osanottonsa. Nuoren, tuoreen aviomiehen ja perheenisän menehtyminen kotirannalla perheensä silmien edessä kosketti traagisuudellaan.

Jutta otti alun hulinan kiitollisena vastaan. Alkusokissa tuntui hyvältä, että talossa oli elämää, ihmisiä tuli ja meni. Tukemassa olivat lähiomaiset, Petterin vanhemmat, oma äiti, Petterin entinen puoliso ja Casimirin ja Camillan äiti Sari miehineen. Lapset,
varsinkin vuoden ikäinen Max, vaativat normaalit hoitorutiininsa yöllä ja päivällä. Hautajaisiin asti oli paljon järjestettävää, käytännön tekemistä, se piti Jutan käynnissä.

Sitten tuli hiljaisuus. Siinä vaiheessa Jutta jo kaipasikin tilaa omille ajatuksilleen ja rauhoittumiselle, sillä hänen piti opetella ajattelemaan itseään uudella tavalla. Uusi identiteetti kiteytyi hetkeen, jolloin hän kirjoitti virallisiin papereihin ensikertaa siviilisäädyn kohdalle: leski.

– Leski ja yksinhuoltaja, se tuntuu järjettömältä, Jutta sanoo.

Jutalla on sormissaan huikeat timantein koristellut vihkisormuksensa. Hän on kuitenkin siirtänyt ne vasemmasta nimettömästä oikeaan käteen.

– Enhän ole enää rouva, enkä naimisissa.

Ei sijaa jossittelulle

Jutta menetti miehensä äärimmäisen dramaattisesti ja yllättäen silmiensä edessä ja lisäksi Jutta itse yritti pelastaa miestään. Jutan mielestä tuo dramaattisuus tekee asiasta selkeän, eikä jätä sijaa jossitteluun.

– Olin itse paikalla, näin mitä tapahtui, yritin vieläpä pelastaa miestäni. En voi syyttää ketään, enkä mitään, enkä jossitella asialla. Mitään ei ollut tehtävissä.

Jutta lisää vielä, että hän on ammatiltaan poliisi ja on joutunut työssään monesti koviin tilanteisiin. Ehkäpä koulutuksestaan johtuen hän kykeni pitämään hermonsa kurissa silloinkin, kun yritti pelastaa omaa miestään.

– Olen nähnyt paljon pahaa ja se on jättänyt minuun jälkensä. Oli vaihe, jolloin jouduin kovettamaan itseäni kestääkseni.

Jutta pyyhkii silmiään. Viimeisen yhteisen päivän muisteleminen itkettää, eikä hän ole enää palannut tapahtumiin, vaikka alkuaikoina kertasi päivän kulkua yhä uudelleen ja uudelleen.

– Se tuska, jota tunsin tajuttuani, etten saa Petteriäni enää takaisin, oli niin hirveä, etten toivoisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään.

Petterin lopullista kuolinsyytä on pohdittu pitkin syksyä. Jutta toteaa, ettei siihen liity mitään mystiikkaa.

– Petteri hukkui ja sai ehkä jonkinlaisen rytmihäiriön. Siihen varmasti vaikutti se, että Petterin elimistö oli kovalla koetuksella hänen treenaamisensa ja ruokavalionsa vuoksi. Sitten hän säikähti rajusti Casimirin puolesta. Vesi oli kylmää. Toisin kuin on
väitetty, Petteri osasi uida hyvin.

Olen vahva ihminen

Jutta ottaa syliinsä Max-pojan,joka on kuin isänsä kopio. Maxilla on hoitaja, joka pitää hänestä päivisin huolta ja Jutta sanoo, että hoitoapu on ollut hänelle korvaamatonta surun keskellä. Maxin hoitaja, vanhempi rouva, katselee Juttaa syrjäsilmällä ja ilmaisee huolensa. Hän on itse kokenut elämässään menetyksiä, ja tietää miltä tuntuu, kun tunteitaan panttaa sisälleen. Hänen mielestään Jutta on liian urhea ja voi uuvuttaa itsensä.

Jutta itse uskoo omiin voimiinsa. Hän sai kriisiapua ja lääkärikin totesi, että hän osaa käsitellä menetystään oikealla tavalla.

– Olen vahva ihminen, mutta en yritä olla urheampi kuin olenkaan, enkä pidä vahvuuttani ylpeilemisen aiheena. Itken kun itkettää, mutta osaan myös nauraa kun naurattaa. Olen luonteeltani avoin ja osaan puhua tunteistani ja purkaa asioita. Olen myös kova toimimaan ja olen lukenut, että surun keskellä aktiiviset ihmiset reagoivat tulemalla vielä entistäkin aktiivisemmiksi. Sellaiset ihmiset purkavat suruaan tekemiseensä.

Jutalla on hyviä ja huonoja päiviä. Joskus suru tulvahtaa ylitse niin, että voi vain itkeä kaipaustaan ja hämmästyä, voiko tämä olla totta? Sitten taas tuntuu, että elämä jatkuu.

– Olen ajatellut suhtautua tulevaisuuteen niin positiivisesti kuin kykenen, mutta olen henkisesti varautunut siihenkin, että huonompia aikoja voi tulla.

Hän ymmärtää olevansa surutyön kanssa vielä aivan alkutekijöissä. Muutaman kuukauden aikana tuskin kykenee analysoimaan omaa tilaansa.

– Mutta suru on varmasti myös yksilöllinen asia. Jotkut pääsevät jaloilleen nopeammin kuin jotkut toiset. Itse en ole ainakaan vielä tuntenut tarvetta hakea tukea perhepiirini ulkopuolelta. On selvää, että suru on surtava. Itse kieltäydyin esimerkiksi lääkityksestä ensimmäistä yötä lukuunottamatta. En halua turruttaa omia tunteitani.

Jutta myöntää kuitenkin, että yksin jääneeltä puolisolta vaaditaan aika paljon surun sokkivaiheessa. Paitsi että pitää huolehtia itsestään ja lapsista, pitää myöskin pystyä järjestämään
monia käytännön asioita, joihin ei ole aiemmin perehtynyt.

– Emme ikinä puhuneet Petterin kanssa kuolemasta, emmekä olleet varautuneet sellaiseen millään tasolla. Meillähän oli koko maailma vielä valloitettavana edessäpäin.

Suru kärjistyy tyhjyyden tunteeseen.

– Kodissamme ei ole enää Petteriä. Hänen kosketustaan, ääntään, läsnäoloaan. Petteri oli niin dominoiva, narsistinen ja karismaattinen henkilö, että hän näkyi ja kuului vahvasti joka paikassa. Nyt on hiljaista ja tyhjää. Meillä oli Petterin kanssa tiivis
puhelinyhteyskin pitkin päivää. Ilmoitin, kun lähdin jumppaan ja taas kun tulin takaisin.

Viikonloput tuntuvat pahimmilta.

– Silloinhan rauhoitutaan perheen kesken kotiin. Yksinollessani mietin jatkuvasti, mitähän Petteri tähän sanoisi. On outoa, kun voin itse määrätä vaikkapa sälekaihtimien asennon. Petteri oli tarkka siitä, että verhojen piti olla juuri oikealla korkeudella ja säleet tarkasti etureuna ylöspäin.

Oman menetyksen lisäksi lasten suru

Oman surunsa lisäksi Jutan on ajateltava lasten surua.

– Max on vielä niin pieni, ettei ymmärrä, mutta Casimir ja Camilla tietävät jo toisella tavalla.

Lapset viettivät usein aikaansa Petterin ja Jutan luona, ja yhä edelleen he tulevat ainakin yhdeksi yöksi viikossa Jutan luokse.

– Meillä on Sarin kanssa hyvät välit ja suru on yhdistänyt meitä, sillä menettiväthän molempien lapset isänsä.

Lapsille Jutta puhuu avoimesti Petterin kuolemasta.

– Kerron, että isi on taivaassa, eikä voi osallistua siihen mitä teemme. Mutta hän näkee kuitenkin. Camilla on lapsista herkin ja hänelle tämä on ollut kova paikka. Hän vaatii paljon sylikkäin ja lähekkäin olemista.

Jutta tietää, että menetys seuraa lapsia koko heidän loppuelämänsä. He ovat aina isättömiä, eikä sitä tosiasiaa mutta mikään.

– Haluan kuitenkin, että lapset oppivat tuntemaan oman isänsä videoiden, kuvien ja hänelle kuuluneiden esineiden myötä. Haluan viestittää heille, että Petteri todella välitti lapsistaan. Hän ei ollut perusluonteeltaan mikään hoivaava perheenisä, mutta hän asetti lapset kaikessa etusijalle.

Jutta suunnittelee tekevänsä jokaiselle lapselle oman laatikon, johon hän kerää Petteristä kertovaa materiaalia.

Jutalle itselleen tärkeimmäksi Petteristä muistuttavaksi esineeksi nousi täytetty purjekala, joka saapui postissa vasta muutama päivä sitten.

– Petteri kalasti sen itse Floridassa. Se oli hänelle tärkeä saalis ja siihen kiteytyy paljon onnellisia asioita.

Max on Jutan tärkein voimanlähde nyt, kun hän yrittää sopeutua uuteen elämäänsä.

– Vaikka hänen hoitamisensa vaatii voimavaroja, Max kuitenkin merkitsee elämän jatkumista. Miten onnellinen olenkaan siitä, että emme siirtäneet lapsen hankintaa myöhemmäksi.

Viimeinen yhteinen kesä lohduttaa, siitä jäi onnellinen muisto. Petteri jätti työnteon vähemmälle ja omistautui lapsilleen ja Jutalle. Kauniiden muistojen joukkoon jäi myös kahden kesken tehty Kyproksen matka vain viikkoa ennen onnettomuutta. Sekin Juttaa lohduttaa, että he elivät hetkessä. Rakkaus tunnustettiin ja todettiin. Mitään ei jäänyt sanomatta, eikä tekemättä.

Jutta Jussilan eli nykyisen Jutta Gustafsbergin haastattelu on julkaistu Me Naisissa vuonna 2004.

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Maria Veitola sai tiukkaa kritiikkiä avauduttuaan esimiestyön rankkuudesta – näin hän vastaa saamiinsa kommentteihin

rasittava tyyppi kaikenkaikkiaan. Jaksaa hakea julkisuutta ja aina valittaa jotain. esimiehellä esimiehen työt, työntekijällä omansa. En voisi itse omia väsymyksiäni kirjoitella yleisesti julkisuuteen.. olisi pian entinen työ.... Asioita voi käsitellä muutenkin kuin nettipalstoilla.. joo paniikki häiriö.. jos oikeasti oli niin meneppä lääkäriin hakemaan apua mieluummin kuin kohdennat sen tänne nettiin..
Lue kommentti
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.

Näyttelijä teki yhden elämänsä fyysisesti raskaimmista rooleista uutuuselokuvassa.

Pamela Tola pääsi uudessa Napapiirin Sankarit 3 -elokuvassa kokeilemaan elämänsä ensimmäistä kertaa suofutista. Filmiryhmä kuvasi suolle sijoittuvia kohtauksia monen päivän ajan.

– Se oli kivaa, mutta hirveän raskasta fyysisesti. Otti pari askelta ja tuntui, kuin olisi juossut 10 kilsan lenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä tavallisen futiksen kanssa. Kamppeet olivat märkänä aamusta iltaan, hyväntuulinen Pamela kuvaili saapuessaan maanantaina elokuvan ensi-iltaan.

Pamela kuvaa parhaillaan Elisa Viihteelle Kolmistaan-tv-sarjaa yhdessä näyttelijämiehensä Lauri Tilkasen kanssa. Hän oli ottanut pinkin sävyn tukkaansa roolia varten.

– Viikko sitten alkoivat kuvaukset, ja lopputulos nähdään joulukuussa.

”Suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan.”

Työskentely oman miehen kanssa on kuulemma sujunut mallikkaasti.

– Se auttaa, kun tuntee toisen. Kuvauksissa olemme toki eri roolissa kuin kotona ja suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan, hän kuvaili.

Työasiat seuraavat usein yhteisten projektien myötä kotiin saakka.

– Puramme kohtauksia ja roolihenkilöitä kotona hyvässä hengessä. Lomalla ja viikonloppuisin yritämme välttää sitä, mutta ei meillä sellaista sääntöä ole, ettei työjutuista saisi kotona puhua, hän kertoi.

Sarjan kuvausten jälkeen pariskunta jatkaa Turun kaupunginteatteriin tekemään Kybersielut-näytelmää.

– Jatkamme yhteistä duuniputkea siellä. Ainakin näemme jossain, kahden freelancerin ja kolmen lapsen uusperhettä pyörittävä näyttelijä hymähti.

Jutun otsikkoa muutettu 22.8. klo 11.53. Lauri Tilkasen sukunimi on Tilkanen. Ei Tola, kuten otsikossa aiemmin kirjoitettiin.