”Pelkkä kotirouvan rooli ei riittäisi minulle”, Emmi Kainulainen sanoo. Kuvat: Dave Puente
”Pelkkä kotirouvan rooli ei riittäisi minulle”, Emmi Kainulainen sanoo. Kuvat: Dave Puente

Malli Emmi Kainulainen ja NHL-tähti Mikael Granlund viettävät jo viidettä yhteistä joulua ulkomailla. Kaksi ensimmäistä vuotta pari asui eri mantereilla. – Alku oli rankka, mutta vahva tahto kantoi vaikean ajan yli, Emmi sanoo.

Jos joulu sujuu tutulla kaavalla malli, suunnittelija Emmi Kainulaisen ja NHL-kiekkoilija Mikael Granlundin kotona Minneapolisissa, siihen kuuluu kinkkua, Fazerin sinistä ja lattiantäydeltä siskonpetejä. Nuoren perheen jouluperinteeseen kuuluu liuta kavereita Suomesta. Viime jouluna Mikaelin ystäviä tuli viisi ja Emmin kaksi, osa viipyi muutaman päivän, osa majaili kuukauden.

Suurperheestä ponnistanutta Emmiä ei vierasmäärä ahdista. Hän kasvoi Hollolassa viiden pikkuveljen keskellä.

– Minulle on normaalitilanne, että on monta veljeä ympärillä. On vain ihanaa nähdä ystäviä ja saada heitä luoksemme.

Emmi, 26, ja Mikael, 24, viettävät Yhdysvalloissa jo viidettä jouluaan. Kuusi on tuotu sisälle ja piparkakkutalo koristeltu suomalaisittain.

– Olen jouluihminen, mutta en ole hurahtanut amerikkalaiseen markkinahumuun ja överikoristeluun. Halusimme tuoda omat perinteemme Suomesta.

Perheen ja suvun kanssa joulujuhlaa vietettiin Suomessa jo marraskuussa.

Emmin ja Mikaelin tapana on kutsua jouluna koti täyteen ystäviä.
Emmin ja Mikaelin tapana on kutsua jouluna koti täyteen ystäviä.

Vihdoin oman näköinen koti

Emmin ja Mikaelin koti Minneapolisissa näyttää sekin hyvin suomalaiselta, tai no, skandinaaviselta ainakin. Vaalea, avara ja ilmava tyyli on Emmin käsialaa. Aiemmat Amerikan-kämpät sisustettiin vuokrakalusteilla: tummilla, punapuisilla ja vähän nuhjuisilla. Kesällä sisustusarkkitehdiksi valmistunut Emmi irvistelee tuskaisesti muistellessaan niitä.

– Neljän vuoden aikana olemme muuttaneet yhteensä 16 kertaa Suomessa ja Jenkeissä. Aina kauden vaihtuessa kämppä on pakattu varastolaatikoihin. Nyt tämä koti on vihdoin sellainen, johon haluamme jäädä pidemmäksi aikaa, ja olen saanut sisustaa sen itse.

Mökkityyliset kaapistot vaihtuivat modernisti mustavalkoisiin, ja keittiö on nyt kuin kokkiohjelmista. Remontin aikana Emmi odotteli työviisumiaan Suomessa.

– Näin vilauksia muutoksesta Skypen välityksellä. Sormet syyhysivät päästä viimeistelemään kaikkea!

Emmin työviisumia järjesteltiin keväästä asti, eikä hän sinä aikana saanut matkustaa Yhdysvaltoihin. Kesän ajan Emmi ja Mikael asuivat Suomessa ja tapasivat pelimatkoilla milloin Moskovassa, milloin Torontossa. Paperirumba oli tolkuton: työtodistuksia, työnäytteitä ja palkkakuitteja keräiltiin uran alkuvuosilta asti. Urakan loppusuoralla marraskuussa Emmi oli kuin lähtöruudussa sutiva formulakuski. Viimeinen eroputki Mikaelista kesti yksitoista viikkoa.

– Kyllä siinä ikävä ehtii tulla. Oli aivan mieletön fiilis päästä lopulta kotiin!

”Kävin koulua, tein mallintöitä ja reissasin Jenkkeihin muutaman viikon välein.”

Jälleennäkemisen hetkellä jetlagista ei ollut tietoakaan. Ensitöikseen Emmi näet pyöräytti koko kämpän ympäri.

– Olin kuullut ystäviltäni konmarittamisesta eli siivousvillityksestä, jossa koti putsataan kaikesta turhasta. Kun jäin yksin kotiin, raivasin kodin läpikotaisin. Se oli ihan mielettömän puhdistava ja virkistävä kokemus, suosittelen kaikille, Emmi puhisee.

– Taisin käydä vähän ylikierroksilla!

Se erilainen lätkävaimo

Työluvalle tuli tarve, kun Emmi keväällä sai mallisopimuksen kansainvälisen huipputoimiston Ford Modelsin kanssa. Se tarkoittaa Emmille pysyvämpää oleilua Yhdysvalloissa sekä loppua kuluttavalle reissaamiselle. Rankinta oli suhteen alussa.

Emmi ja Mikael tapasivat vuoden 2012 kesällä. Mikael oli juuri allekirjoittanut ensimmäisen kolmivuotisen sopimuksensa Minnesota Wildin kanssa, ja Emmi oli aloittamassa nelivuotisen sisustusopiskelunsa Metropolian ammattikorkeassa. Lähtöasetelma kestävälle parisuhteelle oli haastava, mutta ihastus kesti ja kantoi.

– Ensimmäiset kaksi vuotta olivat yhtä jetlagia. Kävin koulua, tein mallintöitä ja reissasin Jenkkeihin muutaman viikon välein. Se oli sikarankkaa, mutta vahva tahto kantoi vaikean alun yli.

Kun Emmi hyväksyttiin puoleksi vuodeksi opiskelijavaihtoon Minneapolisiin Dunwoody collegeen, tahti helpottui.

– Silloin tuli ensi kertaa fiilis, että elämämme on nyt täällä.

Emmi olisi voinut hakea oleskelulupaa avopuolison statuksella, mutta oma ura tuntui ehdottoman tärkeältä.

– Minäkin siivoan ja kokkaan, mutta pelkkä kotirouvan rooli ei riittäisi minulle. Tulisin hulluksi, jos vain pyörittäisin kotia enkä voisi toteuttaa itseäni työssä.

– Arvostan suuresti naisia, jotka tekevät kaikkensa perheen ja miehensä uran eteen, mutta omalle vilkkaalle luonteelleni se ei sopisi.

”En halua olla riippuvainen kenestäkään toisesta tai millään tavalla tuntea olevani toisen armoilla.”

Vilkas on aika laimea määritelmä, pikemminkin Emmi on oikea luovuuden ruutitynnyri. Malli ja sisustusarkkitehti on myös taidemaalari, kuvittaja, muotisuunnittelija, stailaaja sekä yrittäjä.

Mikael oli avajaisissa, kun Emmi vuosi sitten lanseerasi Helsingissä oman lifestylebrändinsä Chaînen.

– Meillä ei väännetä siitä, kenen uraan satsataan. Totta kai sovitan nyt omani Mikaelin tilanteeseen. Mutta tuntuu tärkeältä, että hän on henkisenä tukena ja tsemppaa minua omalla urallani, Emmi sanoo.

– Itsenäisyys on minulle tärkeää, en halua olla riippuvainen kenestäkään toisesta tai millään tavalla tuntea olevani toisen armoilla. Suhteessa tulee olla hyvä tasapaino ja molemminpuolista arvostusta.

Emmi toivoo myös, että hänen urakuvioitaan sävyttäisivät varmuus ja pitkäkestoisuus, jotka urheilijan ammatista puuttuvat.

– Voin tehdä omia töitäni missä vain ja milloin vain, ne on helppo sopeuttaa erilaisiin elämäntilanteisiin.

Emmillä on Mineapolisin-kodissa työtilat, joissa hän piirtää, suunnittelee ja ompelee.
Emmillä on Mineapolisin-kodissa työtilat, joissa hän piirtää, suunnittelee ja ompelee.

Perhe, tuo ponnahduslauta

Emmille työn arvostus on peruja yrittäjäperheestä ja -suvusta. Vanhemmat perustivat aikoinaan Hollolaan urheilupainotteisen päiväkodin, ja isovanhemmat pyörittivät omaa kirjakauppaa Hämeenkoskella peräti 45 vuoden ajan. Taiteellisuutensa hän uskoo perineensä isänäidiltään.

– Meitä lapsia on esimerkiksi kannustettu kokeilemaan kaikkia mahdollisia urheilulajeja. Perheeni asenteella on ollut valtava merkitys siinä, etten näe estettä pyörittää monta ammattia yhtä aikaa, Emmi sanoo.

– Kodin ulkopuolella vähättelyyn ja latistamiseen on joutunut törmäämään ihan riittävästi.

”Olen koko elämäni törmännyt lauseeseen, että et voi tehdä tätä, jos teet tuota.”

Ammattikorkeassa kehotettiin valitsemaan mallintöiden, suunnittelun ja matkustamisen välillä. Aikoinaan lentopalloharrastuksessa jankutettiin, ettei telinevoimistelu ollut siinä rinnalla sopiva laji.

– Olen koko elämäni törmännyt lauseeseen, että et voi tehdä tätä, jos teet tuota. Että jos hajotat osaamistasi, et voi olla hyvä missään. Minä olen kääntänyt rajoittavat puheet uhmaksi ja voimaksi ja ajattelen, että voinpas. Luovuus on moniulotteista, Emmi sanoo.

– Jenkeissä aistin erilaisen kulttuurin. Siellä monialaisuutta pidetään rikkautena. Kun kerron työstä tai harrastuksesta, pian jo kysytään, mitä muuta teet.

Toistaiseksi Emmin lifestylebrändi Chaîne on toiminimen alle rekisteröity tavaramerkki, ja sen valikoimaan suunnitellaan jo vaatteita, taideprinttejä ja -asusteita. Emmi haaveilee suunnittelevansa huonekaluja, se olkoon seuraavan kymmenen vuoden projekti.

Chaîne on ranskaa ja tarkoittaa ketjua.

– Olen suunnitellut siitä perheyritystä veljieni kanssa. Muodostamme oman tiiviin ketjumme.

Veljistä Juuso on 25-vuotias, Roope 21, Rasmus 19, Justus 17 ja Jesperi 15. Juuso on jo opiskellut myyntiä, Roope ja Rasmus markkinointia, Justus tähtää lukiosta kaupalliselle alalle, ja Jesperi on lahjakas piirtäjä.

” Meillä televisiosta tuli vain urheilua, eikä kukaan halunnut leikkiä barbeilla.”

Siinä missä Emmi nykyisin käy salilla ja harrastaa barrea, veljet ovat salibandymiehiä. Justus ja Rasmus ovat pelanneet Suomen maajoukkueenkin paidassa. Syksyllä Emmi kävi katsomassa veljiensä matseja.

– Minun olisi varmaan pitänyt olla katsomossa tyylikkäästi hiljaa, mutta huusin siellä pää kuumana. Pitihän veljiä vähän kannustaa!

Rooli viiden veljen isosiskona on aina ollut luonteva.

– Aina kun vanhemmat palasivat sairaalasta kotiin uuden vauvan kanssa, toistui sama déjà-vu: ’Emmi, sait pikkuveljen!’ Meillä televisiosta tuli vain urheilua, eikä kukaan halunnut leikkiä barbeilla, Emmi nauraa.

Kainulaisten vanhemmat ovat olleet yhdessä 35 vuotta. Emmi vertaa perhettään vahvaan kallioon, jolta on hyvä ponnistaa.

– Tuntuu ihanalta katsoa vanhempiani, joilla näyttää edelleen olevan kivaa yhdessä. Heidän esimerkkinsä on vaikuttanut siihen, että oma identiteettini on niin vahva.

Kova nahka ja huumoria

Vahvuutta on tarvittu erityisesti mallintöissä, joissa Emmi on laittanut ulkonäkönsä arvostelun alaiseksi. Emmi tosin kiittelee kotitoimistoaan Fondia, jonka listoilla hän on ollut seitsemän vuotta.

– Siellä on aina painotettu, että saan näyttää terveeltä ja sporttiselta. Nyt Fordillakin tähtään ennemmin Chicagon ja ehkä Los Angelesin tai Miamin toimistoihin, joissa töitä löytyy urheilullisille tyypeille. New Yorkissa taas halutaan pidempiä ja laihempia tyttöjä, enkä aio riuduttaa itseäni sellaiseksi.

”Sovituksissa vaatteet saattoivat olla kokoa, joka sopi ehkä pikkupojalle.”

Emmille mallintyö on tähän asti ollut vähän kuin palkitseva harrastus opiskelujen rinnalla.

– Parilla keikalla saatoin ansaita saman kuin kaupan kassalla lisätöitä tehnyt opiskelukaveri kuussa.

Nihkeimmät kokemukset tulivat vastaan Milanossa parikymppisenä.

– Arvostelu oli suorasukaista: olet lyhyempi kuin odotettiin, lantiosi on kaksi senttiä liian leveä, onko sulla finni otsassa. Sovituksissa vaatteet saattoivat olla kokoa, joka sopi ehkä pikkupojalle, Emmi kuvailee.

Emmi on yhteydessä perheeseensä päivittäin. Kokkailun lomassa hän juttelee usein Facetime-puheluja.
Emmi on yhteydessä perheeseensä päivittäin. Kokkailun lomassa hän juttelee usein Facetime-puheluja.

Kuukauden aikana Emmi laihtui niin, ettei äiti enää päästänyt tyttöä takaisin, eikä tämä pannut hanttiin.

– Se oli hyvä päätös. En aio tehdä mallintöitä terveyteni tai hyvinvointini kustannuksella.

Kokemus valmisteli Emmiä hetkeen, jolloin hän tuli julkisuuteen Mikaelin rinnalla. Ilmaveivikiekkosankarin tyttöystävää arvosteltiin netin keskusteluissa.

– Ilman mallitaustaani puheet olisivat voineet tuntua kovemmilta. Nyt minulla oli sopivan kova nahka ja riittävästi huumoria ilkeitä puheita vastaan.

Yksinäistä inspiroitumista

Kun Emmi muutti Mikaelin luo, suurin muutos oli totutella yksinoloon. Mikael on paljon pelimatkoilla, ja ystäväpiiri on vasta löytymässä.

– Minun on pitänyt oppia sietämään yksinoloa. Alkuaikoina se oli sikarankkaa, Emmi myöntää.

– Pikkuhiljaa opettelin ottamaan siitä hyödyn irti. Nyt saan eniten aikaiseksi, kun olen yksin kotona.

Silloin ompeluprojektit leviävät pöytätasoille, vaatekaavat ja maalaukset valtaavat lattiat. Inspiraatio pääsee lentoon, kun loungemusiikki soi täysillä.

– Usein Mikael tupsahtaa kotiin keskelle pahinta kaaosta ja on että mitääh. Mutta välillä onnistun olemaan kunnon kodinhengetär ja saatan jopa leipoa ruisleipää! Emmi nauraa leveästi.

Emmin tyyli on ollut hillittyä ja vaaleaa. Taulujaan hän kutsuu hyvää tuovaksi mielialataiteeksi. Nyt niihin innostaisi tuoda voimakkaampia värejä.

– Näen jo mielessäni taulun, jonka haluan maalata makuuhuoneemme seinälle. Siihen tulee ainakin Karibian-turkoosia ja viininpunaista.

Emmi Kainulainen

Designer, taiteilija syntyi vuonna 1990 Hollolassa. Asuu Minneapolisissa avopuolisonsa, NHL-kiekkoilija Mikael Granlundin kanssa.

Mallisopimus Ford Modelsin kanssa. Työskennellyt Fondin listoilla 7 vuotta.

Oma lifestylebrändi Chaîne oli syksyllä mukana House of Finland -kulttuuritapahtumassa New Yorkissa. Emmin taidetta on nähty muun muassa Raw Artists -tapahtumissa Yhdysvalloissa.

”Kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle”, Cheek sanoi kutsuessaan Antin lavalle. 

Vuoden 2018 helmikuussa ensi-iltansa saava Veljeni vartija -elokuva on herättänyt runsaasti huomiota jo viime keväästä saakka. Tuolloin saatiin ensimmäisen kerran tietää, että leffassa Jare Tiihosta eli Cheekiä näyttelee Antti Holma.

Moni on pohtinut, miltä näyttelemisestä tunnettu Antti kuulostaa ja näyttää räppärinä.

No, nyt siitä on saatu esimakua. Eilen Tampereella järjestetyillä Blockfest-festivaaleilla saatiin kuulla ja nähdä ensimmäinen maistiainen Antista Cheekinä. Profeettojen festarikeikan aikana räppäri kutsui Antti lavalle esittämään kappaleensa Äärirajoille.

– Mua on jännittänyt tänään tää keikka paljon enemmän, kuin mikään keikka pitkään aikaan. Mulla on parikin syytä siihen, Cheek aloittaa Antin esittelyn.

– Osa teistä tietää, että me ollaan kuvattu tällaista Veljeni vartija -elokuvaa. Meillä on tänään tarkoitus kuvata viimeisiä kohtauksia. Sen takia mä tarviin kohta sitä Blockfest-rakkautta enemmän kuin koskaan, koska kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle eikä nähny tällaista mitä täällä on tai kokenut tällaista.

Cheek pyytää porukkaa laulamaan ja bailaamaan mukana.

Katso osa Antin esiintymisestä tästä:

Eilen illalla Antti kommentoi esiintymistään Twitter-tilillään: 

Antti nähdään valkokankaalla myös Jaren veljenä Jerenä.

– Ajattelen, että tässä leffassa on kolme roolia Jare, Jere ja Cheek. Tarkkailin Jaren tapaa olla maailmassa. Jeressä minua kiehtoo se, että rauhallinen tyyppi voi kiihtyä nollasta sataan, Antti kommentoi viime kesänä Me Naisille.

Antti julkaisi pari viikkoa sitten kuvan Mersusta, jolla ajelee elokuvan kuvausten ajan. Auton rekisteriotteessa lukee A-HOLE. ” Nuo kilvet tosin haaveena vasta”, Antti kirjoitti kuvan yhteydessä.

Juttua muokattu 20.8. klo 9.18: Muokattu kirjoitusvirhe.

Kauppias Sampo Kaulasen isä teki itsemurhan vuosi sitten. Vierellä Minttu-vaimo seurasi, miten lupsakka Sampo muuttui synkäksi. – Jos surua alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä.

Sampo Kaulasen, 38, ja Michele Murphy-Kaulasen, 37, Tampereen-kodin lattialla makaa levällään puolitäysi matkalaukku. Se kertoo tarinaa nopeista lähdöistä, ahkerasta reissaamisesta ja siitä, että jotakuta saa aina ikävöidä.

Alkukesästä Sampo vietti kuusi viikkoa Filippiinien viidakossa Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Siitä muistuttavat pukeva rusketus ja kymmenen kiloa kaventunut olemus.

Juuri nyt Sampo, Mintuksi kutsuttu Michele ja perheen nuorimmainen Rianna, 3, ovat kaikki samassa maassa ja samassa kodissa.

Tampereen lisäksi Sampolla ja Mintulla on toinen koti Äkäslompolossa Ylläksellä. Siellä sijaitsee myös perheyritys, kuulu Jounin kauppa, jota ennen Sampoa isännöivät hänen vanhempansa Anne ja Esa Kaulanen.

– Kulunut vuosi on ollut meille hirveän raskas, Sampo Kaulanen aloittaa.

”Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön.”

Keväällä 2016 koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti. Mielenterveysongelmista pitkään kärsinyt Esa Kaulanen teki itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa. Hän oli kuollessaan 62-vuotias. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä. Puoliso Anne jäi leskeksi 36 yhteisen vuoden jälkeen.

– Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön. Valtavan surun, jossa on mukana myös kiukkua ja katkeruutta, Sampo Kaulanen sanoo.

Hän on vanhempiensa ainoa lapsi.

Koko perheen suru

Uutinen tuli yllättäen, tavallisena toukokuisena tiistaina, kuten sellaiset uutiset niin usein tulevat. Minttu oli saanut tiedon ensin ja soitti Tampereelta Sampolle, joka oli auton ratissa matkalla Ylläkseltä Ouluun.

Suru-uutinen muutti kaiken hetkessä. Piti hankkiutua pohjoiseen niin pian kuin mahdollista. Minttu lensi Riannan kanssa Rovaniemelle, ja Sampo poimi heidät kyytiinsä lentoasemalta.

– Kun kohtasimme, Sampo oli täysin ilmeetön, surun jähmettämä. Vei viikkoja, ennen kuin hän pystyi millään lailla käsittelemään menetystään, Minttu muistaa.

”Alussa olin eniten huolissani äidistäni.”

Lapsille he kertoivat tapahtuneesta heti, kaunistelematta tapaa, jolla vaari oli menehtynyt. Suoruus ja rehellisyys ovat tällaisissa asioissa parasta, Sampo ja Minttu uskovat. On tärkeää, että lapsi kuulee ikävänkin totuuden vanhemmaltaan, ei ilkeänä juoruna muualta.

– Alussa olin eniten huolissani äidistäni. Mietin, miten ihmeessä hän jaksaa yksinäisyyden pitkän avioliiton jälkeen. Äiti on ihana ihminen, jolle olisin suonut onnelliset eläkepäivät yrittäjän ankaran arjen jälkeen, Sampo sanoo.

Isän kuolemasta käynnistyi perheessä uusi ajanlasku.

–  Kaikki jakautuu tästedes aikaan sitä ennen ja sen jälkeen.

Avoimuus voi auttaa

Esa Kaulanen oli sairastanut vuosikymmeniä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairaudessa vuorottelivat mania ja masennus. Maniavaiheessa kauppias tilaili ylenpalttisesti tarpeetonta tavaraa ja painoi töitä lähes yötä päivää.

Syvissä, mustissa masennusjaksoissa hän tuskin pääsi ylös sängystä ja puhui jatkuvasti itsemurhasta. Jutut muuttuivat iän karttuessa yhä levottomammiksi. Esa myös häpesi sairauttaan, mielensä särkymistä, vaikka perheenjäsenet yrittivät selittää hänelle, ettei mitään hävettävää ole. Viimeisinä vuosina kalastus ja mökillä puuhailu – asiat, jotka ennen olivat tuottaneet Esalle iloa – muuttuivat merkityksettömiksi. Ilo katosi.

– Esa puuskahti kerran, että aikoo päättää päivänsä, Minttu muistaa.

– Muille perheenjäsenille se oli jo siinä vaiheessa arkista puhetta, mutta minulle uutta. Sanoin Esalle, että älä mieti tuollaisia, olet tärkeä meille ja lapsenlapsille. Pian lapset unohtavat minut, hän totesi. En saanut häntä uskomaan muuta.

– Isän kohtalo vahvisti uskoani siihen, että vaikeistakin asioista täytyy puhua. Mielen sairauksiin ja itsemurhiin liittyvä häpeä pitäisi jo jättää menneisyyteen, Sampo painottaa.

Kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät ole katsoneet avoimuutta hyvällä silmällä. Olisi syytä pitää suu soukemmalla, Sampo on saanut kuulla. Olla jakamatta asioita, jotka tekevät kipeää ja joihin liittyy häpeän stigma.

– Jos pystyn puhumalla auttamaan edes yhtä ihmistä, olen toiminut oikein, Sampo uskoo.

Vaikeat kysymykset

Perheenjäsenen kuolemasta käynnistyi loputon vyöry käytännön asioita. Hautajaisten suunnittelu, perunkirjoitus, perheyrityksen lopullinen sukupolvenvaihdos pikakelauksella. Eikä puhettakaan, että Sampolla ja Mintulla olisi viime keväänä ollut mahdollisuus keskittyä vain niihin.

Lapset piti hoitaa, etukäteen lukkoon lyöty kesäkiertue ympäri Suomen Jounin kaupan myymäläautolla täytyi toteuttaa. Sopimukset kesätapahtumiin olivat sitovia. Elämän piti jatkua, oli mikä oli. Tien päälle Sampo lähti vain kolme päivää suru-uutisen jälkeen.

Lähes jokaisella kauppa-auton asiakkaalla läpi Suomen oli Sampolle sanottavanaan myötätunnon sana. Sosiaalisen median tempauksista ja televisiosta tuttu, leppoisa pohjoisen mies on helposti lähestyttävä hahmo. Julkkis, joka kerää ihmisiä ympärilleen missä tahansa liikkuukin ja jolle on helppo puhua myös vaikeista asioista. Moni halusi jakaa hänelle oman tarinansa läheisen menettämisestä.

Yleensä ihmisten kohtaaminen on Sampon mielestä ihan mukavaa. Surun keskellä oli toisin. Asiasta puhuminen uudelleen ja uudelleen vieraiden ihmisten kanssa oli raskasta.

– Kaikki tarkoittivat hyvää, mutta ikävä kyllä siinä tilanteessa ylenpalttinen myötätunto ei juuri auttanut. Suru on niin yksityinen asia. Parhaaksi myötäelämisen tavaksi koin kädenpuristuksen ja yksinkertaisen lauseen: otan osaa, Sampo muistaa.

Ensisokin jälkeen suruun alkoi sekoittua myös toisenlaisia tunteita. Esimerkiksi katkeruutta viranomaisia kohtaan. Kuinka itsemurha on ylipäätään mahdollinen sairaalaoloissa? Laitoksessa, jossa omainen luulee tuskaisen läheisensä olevan turvassa. Miksi mielenterveysongelmista kärsivää on niin vaikea saada hoitoon?

Kysymyksistä raskain ja suurin riippui ilmassa aina, kun perheenjäsenet kohtasivat. Miksi Esa – aviomies, isä, appiukko ja vaari – oli päätynyt ratkaisuun, joka tuotti muille niin mittaamatonta surua.

”Missä vaari on?” Rianna kyseli isoisänsä perään yhä uudelleen.

Sampo puri hammasta. Kiukku ja viha kuplivat pinnan alla.

Miten isä oli saattanut tehdä niin?

Kun kumppani suree

Minttu seurasi aviomiehensä vointia huolestuneena. Sampo sulkeutui suruunsa ja painoi töitä. Joskus hän ­alkoi yllättäen puhua isästään, mutta hiljeni nopeasti, vaikka Minttu yritti jatkaa aiheesta.

Mintulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä toinen kävi läpi. Hän menetti isänsä jo vuonna 2005 ollessaan vain 25-vuotias.

– Suruja ei voi verrata, tietenkään. Minun isäni asui Yhdysvalloissa, ja vaikka rakastin häntä, hän jäi tavallaan etäiseksi. Elimme yhteistä arkea niin vähän. Sampon isä taas oli hänelle erittäin läheinen, he asuivat vuosia Ylläksellä samassa pihapiirissä ja tekivät kaupalla yhdessä töitä. Menetys oli Sampolle valtava.

Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt alkoholia nautittuaan synkäksi ja äreäksi.

– En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Menköön, jos saa siitä iloa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

”Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan kanssa.”

Katkeruus ja kiukku, vastausta vaille jääneet kysymykset, hiipivät pintaan humalassa.

– Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

– Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan ja paikanvaihdosten kanssa. Hän saattoi alkaa yhtäkkiä ­haluta reissuun, vaikka oli vasta samana päivänä ajanut Lappiin. Vitsit alkoivat olla minulta vähissä.

Ensimmäinen muutos parempaan pilkahti perheen ­aurinkolomalla Turkissa vuoden 2016 heinäkuussa. ­Uima-altaan vesi kimalteli, lapset nauroivat, aurinko paistoi. Esasta ei puhuttu kahteen viikkoon sanaakaan.

Myöhemmin syyskuussa, Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla Espanjassa, Sampo pystyi vihdoin rentoutumaan.

– Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Siitä, mitä hänen päässään liikkuu silloin, kun paha olo valtaa. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

– Matkan jälkeen tuli jotenkin parempi olo. On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Hassut ja mukavat muistot

On vaikea määritellä, missä vaiheessa se tapahtuu. Kiukku ja katkeruus pehmenevät ja muuttavat muotoaan. ­Tilalle tulevat vähitellen lämpimät muistot ja huumori. Rakas omainen on rakas omainen, vaikka hänen tekemäänsä ratkaisua olisikin vaikea hyväksyä.

Vasta Esan kuoleman jälkeen Sampo ja Minttu ovat huomanneet, miten paljon työtä tämä teki kaupalla. ­Kätevä mies huomasi kaiken ja eleettömästi korjasi repsottavat listat ja muut pikkuviat.

Riannalle vaari jaksoi lukea loputtomasti, esimerkiksi pitkiä otteita kansalliseepos Kalevalasta.

Lasten ohella erityisen lähellä Esan sydäntä olivat Jounin kaupan yhteydessä olevan Konijänkän kotieläinpihan eläimet. Niitä hän hoiti väsymättä saksanpaimenkoiransa Urpo vierellään. Sampoa ja Minttua naurattaa vieläkin muisto kolmesataakiloisesta urossiasta, valtavasta karjusta, jonka lämpöiseen kylkeen Esa pötkähti mielellään päiväunille.

– Isän silmässä oli kyynel aina, kun joku eläimistä jouduttiin lopettamaan, Sampo muistaa.

– Esalla oli uskomaton muisti ja mahtava, sysimusta huumorintaju. Hän oli herkkä ja empaattinen ihminen, Minttu ­sanoo.

– Surullista on se, ettei Esa koskaan todella ymmärtänyt, miten paljon merkitsi lapsille. Hän elää heidän puheissaan vahvasti edelleen.

Sampokin osaa jo ajatella isänsä ratkaisua armollisemmin.

– Hän teki päätöksensä, sen mukaan meidän muiden on elettävä. Luulen, että isä näki edessään lääkkeiden ja laitosten täyttämän, toivottoman loppuelämän ja halusi muuta. Ymmärrän ja en ymmärrä sitä ajatusta.

– Tiedän, että isä rakasti meitä kaikkia. Tiedän myös, että hän oli minusta ylpeä, Sampo sanoo.

Sampo ja Minttu ovat oppineet, että kaikesta, jopa musertavasta surusta, voi mennä eteenpäin.

– Olemme yhdessä selviytyneet jo monesta liemestä. Perheenä selviydymme tästäkin.

 

Sampo Kaulanen

- 38-vuotias Jounin kaupan omistaja.

- Ensimmäisestä liitosta tytär Jenriina, 12.

- Nähdään syksyllä Nelosella yhtenä Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista.

Osa Anna-Leena Härkösen ja Riku Korhosen kavereista jaksaa toisinaan yhä ihmetellä parin asumismuotoa. 

Kirjailijapari Anna-Leena Härkönen ja Riku Korhonen ovat olleet naimisissa kahdeksan vuotta, mutta eivät ole ikinä asuneet yhdessä.

– Elämme kumpikin omaa arkeamme, yhteistä arkea meillä ei käytännössä ole: emme ole nähneet toisiamme vaikka imuroimassa. Joskus olen pessyt Anna-Leenan ikkunat ja hän on siivonnut keittiöni, Riku kertoi torstaina Otavan syksyn avajaistilaisuudessa.

”Meillä ei ole siivous- tai sisustusriitoja.”

Molemmat ovat tyytyväisiä nykyiseen järjestelyyn. Anna-Leena painottaa, että hän ei kaipaa yhtään pikkulapsiaikojen ruuhka-arkea ja yhteisasumista. Hänen poikansa on jo täysi-ikäinen.

– Meillä ei ole siivous- tai sisustusriitoja. Kun tapaamme, meidän tarvitsee suoriutua vain toisistamme. Tietenkin siihen liittyy vahvasti se, ettei meillä ole yhteisiä tai pieniä lapsia, johon liittyisi velvoitteita.

Kerran viikossa

Pari tapaa usein viikonloppuisin, tai kun molempien kalentereissa on sopiva rako, yleensä kerran viikossa. Riku asuu Turussa, mutta on viettänyt viime keväästä enemmän vapaita Anna-Leenan luona Helsingissä. 

”Ihmiset pelkäävät hassuja asioita, kuten vaikka sukulaisten reaktioita.”

Pari arvelee, että asumismuoto herättää ihmisissä ihmetystä, koska yhteisasuminen on vielä yhteiskunnassa jonkunlainen normi.

– Ihmiset pelkäävät hassuja asioita, kuten vaikka sukulaisten reaktioita. Kun on vahvoja oletuksia, miten asioiden tulisi olla ja on vaikea toimia toisin, vaikka se voisi sopia itselle. Kun opetin yliopistossa, minulla oli kerran oppilas, jonka kumppani asui Japanissa. Minusta se kuulosti haastavalta, Riku sanoo.

Pari uskoo, että tulevaisuudessa useampi aikuinen pari saattaa valita erillään asumisen.

”Aamulla juomme myrtseinä kahvia.”

– Olen nyt huomannut, että nousussa on maailmalla trendi, että lapsettomat ihmiset asuvat erillään, Anna-Leena toteaa.

Kirjailijapari osaa arvostaa myös työrauhaa, jonka järjestely mahdollistaa. Puolivahingossa heidän julkaisutahtinsa on mennyt lomittain. Anna-Leenalta ilmestyi kesän alussa kirja ja Riku kirjoittaa parhaillaan seuraavaa. He arvelevat, että heidän suhteensa ei ole järjestelyllä arkipäiväistynyt.

– Paitsi aamuherätykset ovat aina arkisia. Aamua ei voi naamioida, illat ovat vapautuneita ja riehakkaita, mutta aamulla juomme myrtseinä kahvia, Riku kertoo.
 
 

Anssi Kela. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyt muusikko pyytää some-kommentoijilta kunnioitusta kaikkia kohtaan. 

Muusikko Anssi Kela julkaisi eilen Facebookissaan kuvan Turun kauppatorista. Kuvan alla muusikko kirjoitti seuraavasti:

– Näin torin kulmassa ruumispussin ja raskaasti aseistautuneet poliisit. Tunnelma torilla oli kuitenkin tuossa vaiheessa rauhallinen. Nyt poliisi on tyhjentänyt torin, kuva hotellihuoneeni ikkunasta. Kamala tapaus. Maailma on sairas, ei tähän oikein muuta voi sanoa.

Asiasta kirjoitti eilen esimerkiksi Iltalehti.

”Osa kommentoijista on ollut sitä mieltä, että minut tai muita artisteja pitäisi tappaa.”

Tänään Anssi julkaisi aiheesta uuden päivityksen, jossa kertoo, että on joutunut poistamaan edellisen päivityksensä rasististen kommenttien vuoksi.

– Olen saanut kuulla olevani tapahtumiin osasyyllinen, koska olen mm. esiintynyt rasisminvastaisessa mielenosoituksessa. On tullut yksityisviestejä, joissa minua syytetään murhaajaksi. Osa kommentoijista on ollut sitä mieltä, että minut tai muita artisteja pitäisi tappaa. Tällaiset kommentit olen pyrkinyt heti poistamaan. Sivullani on aina ollut lupa esittää mielipiteitä, jotka eriävät omistani. Raja kulkee uhkausten esittämisessä.

Muusikko toteaa, että kommenttien lukeminen on surullista. Hän toivoo, että uuden postauksen jälkeen ihmiset osaisivat käyttäytyä paremmin.

– Poistan tämän julkaistuani eilisen postaukseni ja kaikki sen kommentit. Ne eivät edistä mitään hyödyllistä. Voitaisiinko tämän kirjoituksen alla yrittää kohdella toisiamme hieman kunnioittavammin? hän peräänkuuluttaa.

”Ei ole sinun vika”

Monet uuden postauksen kommentoijista ovat todenneet, että Anssin aiemmin saamat kommentit ovat järkyttäviä ja kaikin puolin tarpeettomia.

– [Tapahtunut] ei ole sinun, eikä yhdenkään artistin vika. Päinvastoin, artistit ovat aina ensimmäisenä ottamassa osaa suruun ja laulamassa hyvää henkeä moisten ikävien tapahtumien jälkeen, eräs kommentoi päivityksen alla. 

– Loistava kirjoitus Anssi. Toivottavasti muutkin suhtautuisivat yhtä fiksusti asiaan. Vihan lietsominen ja rumat puheet eivät auta ketään. Kaikkea hyvää sinulle, toinen kommentoija totesi.

Lue Anssin koko postaus joko hänen kaikille julkiselta Facebook-sivultaan tai tästä alta: 

Juttua muokattu 18.8.2017 klo 15.51: Lisätty päivityksen alla kirjoitettuja kommentteja.