Antti Tuomaisen kuudes romaani julkaistiin juuri. ”Olen halunnut kirjailijaksi 18-vuotiaasta asti”, hän sanoo. Kuva: Anna Huovinen

Kirjailija Antti Tuomainen on elänyt kaksi elämää. Ensimmäinen kului viinan kanssa läträtessä, toinen alkoi 13 vuotta sitten, kun hän joi viimeisen drinkkinsä. – Silloin kaikki mahdollisuudet avautuvat.

Kirjailija Antti Tuomainen, 45, kävelee joka aamu kotoaan Helsingin Ullanlinnasta työhuoneelleen Hakaniemeen, jonka oven hän avaa noin kello yhdeksän.

Työhuoneen Antti on sisustanut kotoisaksi kirjoilla ja hankkinut sinne sähköpöydän, jotta vihoitteleva selkä ei hidastaisi työtahtia. Mieluiten Antti ei päivän aikana poistu huoneelta edes lounaalle trendikkäisiin Kallion kuppiloihin, vaan aikaa säästääkseen lämmittää mikrossa eilisestä jääneen ruuan.

Antilla pitää nimittäin juuri nyt kiirettä. Tällä viikolla Suomessa julkaistaan hänen kuudes romaaninsa Mies joka kuoli, ja Britanniassa ilmestyy käännös hänen viidennestä kirjastaan Kaivos.

”Minusta ei olisi ikinä tullut kirjailijaa, jollen olisi raitistunut.”

Päivän mittaan Antti vastaa meilitse brittilehden kysymyksiin, kirjoittaa vierailijablogia ulkomaisen kustantajansa nettisivuille ja yrittää vielä edistää kirjoitusprojektejaan.

– Olen halunnut täysipäiväiseksi kirjailijaksi 18-vuotiaasta, ja unelman toteutumiseen meni 24 vuotta, Antti kertoo.

– Minusta ei ikinä olisi tullut kirjailijaa, jollen olisi raitistunut. Pyörisin puistoissa kuten moni alkoholisti. Hehän ovat minä.

Nuorukainen hukassa

Jo lukiolaisena Antti päätti, että hänestä tulee kirjailija. Teini-ikäinen poika kahmi kirjastosta runokirjoja lainaan summamutikassa ja sai lukiossa äidinkielenopettajan, joka ymmärsi vilkkaan ja vähän sopeutumattoman oppilaan omalaatuisia ainekirjoituksia.

”Olin täysin hukassa oleva 18-vuotias, jonka lempiharrastus oli viinanjuonti.”

Vaikka opettajan rohkaisu tuntui hyvältä, Antti tiesi, missä hän oli vielä parempi.

– Olin täysin hukassa oleva 18-vuotias, jonka lempiharrastus oli viinanjuonti. En ollut kovin kiinnostunut mistään, paitsi etäisesti kirjoittamisesta. Todellinen kunnianhimoni liittyi siihen, että sain alkoholia. Ajattelin, että juominen sopii minulle, ja viina on hyvä lääke kaikkeen.

Seuraaviin vuosiin mahtui paljon haahuilua, joka pyöri kahden asian ympärillä: kirjailijahaaveen ja alkoholin.

– Luin Arto Melleriä, Paavo Haavikkoa ja Sirkka Turkkaa. Runot olivat eka juttu, joita itse kirjoitin. Ne ovat nyt jälkeenpäin kauhean kiusallisia.

Antti aloitti yliopistossa englantilaisen filologian opinnot, ahmi kirjallisuuden klassikoita ja joi. Välillä hän asui puoli vuotta Berliinissä, kirjoitti ja joi vielä enemmän.

– Nuorelle miehelle Berliini oli vuonna 1994 jännä paikka. Istuimme joka ilta baarissa, ja jokainen siellä oli juuri perustamassa bändiä, kirjoittamassa kirjaa, julkaisemassa levyä tai maalaamassa tauluja.

Niin Anttikin. Vaikka hän biletti illat ja yöt, aamulla hän nousi kirjoittamaan ja sai valmiiksi ensimmäisen romaanimittaisen käsikirjoituksensa.

– Se kertoi tyypistä, joka lähtee Berliiniin kirjoittamaan romaania, Antti nauraa.

– Vaikka käsikirjoitus oli kelvoton ja kiusallinen, se oli minulle käänteentekevä. Tajusin, että pystyn siihen.

Ura mainosmaailmassa

Kun rahat loppuivat, Antti palasi Suomeen ja hakeutui tuttavansa vinkistä copywriteriksi mainostoimistoon. Hän piti työstä, jossa sai käyttää luovuutta, ja eteni. 1990-luvun Helsingissä mainostoimistoja nousi koko ajan lisää, ja paikan vaihtaminen kävi helposti.

– Palkka nousi, ja alkoholinkäyttö sen kanssa rinnan. Ja olihan minulla jo pohjia tälle harrastuneisuudelle.

Viimeisinä juomavuosina kolmikymppinen copy keskittyi lähinnä dokaamiseen. Jos Antti ei aamulla tarvinnut tasoittavia, niin viimeistään lounaalla oloa piti helpottaa huuruisella. Välillä hän ei päässyt töihin ollenkaan, mutta ei sekään suuremmin hetkauttanut.

– Juominen oli päätyöni. Dokasin talossa ja puutarhassa. Join paljon ja jatkuvasti, Antti kuvailee elämäänsä vuosituhannen alussa.

– Alkoholinkäyttö liittyi kaikkeen: jos fiilis oli hyvä tai huono, satoi tai paistoi, oli talvi tai kesä, oltiin ulkona tai sisällä. Mielijuomani oli alkoholi, ei mitään väliä mikä. Kapakassa olut ja siinä ohessa Jallu, Jägermaister tai votka, tai Fernet-Branca, jos oli vatsa kipeä.

”Taudinkuvaan kuuluu, että juoppo itse huomaa ongelman viimeisenä.”

Vaikka moni ihminen vuosien varrella huomautti Antille runsaasta alkoholinkäytöstä, ei hän itse ollut siitä huolissaan.

– Taudinkuvaan kuuluu, että juoppo itse huomaa ongelman viimeisenä.

– Totta kai minäkin jollain tasolla tiesin, ettei juomiseni ole normaalia, mutta alkoholismi on sellainen sairaus, että se kieltää itsensä. Kieltämisestä tulevat kaikki ne miljoonat tekosyyt sille, että mistä se nyt lähti ja mihin johti ja mitä kaikkea tapahtui ja miksi kaikki meni lopulta niin helvetin päin vittua.

Suomukset putoavat

Vappuna 2003 Antti tajusi olevansa kurkkuaan myöten täynnä elämäänsä. Takana oli viikko juomista – jonka aikana ei tapahtunut mitään tavallista dramaattisempaa – ja jo ainakin vuoden kestänyt kyllästyminen koko soosiin.

Antti dokasi enää tottumuksen ja riippuvuuden tähden.

– Se oli ratkaiseva naksahdus: Suomukset putosivat silmiltäni. Tajusin, että siinä, mitä oikeasti olen ja mitä elämälläni teen on hirveä ero. Ristiriita aiheutti aivan käsittämätöntä ahdistusta, minulla oli todellinen hätä itsestäni.

Antti tajusi, että viinan vetäminen oli muuttanut hänet joksikuksi toiseksi. Humalassa hänestä saattoi tulla arvaamaton ja ilkeäsanainen.

– Ikään kuin olisi ollut kaksi ihmistä: toisaalta minä ja toisaalta tämä henkilö, joka oli täysin riistäytynyt hallinnasta ja teki kaikenlaista, minkä minä otin nimiini.

Samalla Antti myönsi itselleen, ettei hän ollut enää pitkään aikaan pyrkinyt kohti päämääriään. Hän tunsi ahdistusta sekä juomisestaan että siitä, mitä oli menettämässä.

”Moni hukkasi kaikki lahjat, ja ymmärsin olevani samalla tiellä.”

– Kaikki oma kirjoittaminen oli enää kapakkapuheiden tasolla, ja seura kapakkapöydässä samanlaista: ihmisiä, jotka olivat juuri kirjoittamassa kirjaa, juuri tekemässä elokuvan, mutta kukaan ei tietenkään saanut aikaan hevonhelvettiä.

Antti oli nähnyt läheltä, miten alkoholi tuhosi ihmisiä ja miten hauskat ihmiset muuttuivat tylsiksi ja ilkeiksi.

– Moni hukkasi kaikki lahjat, joita heille oli annettu, ja ymmärsin olevani sillä samalla tiellä. Tajusin, että jos ikinä aioin toteuttaa unelmani tai tehdä jotain järkevää, minun on muutettava elämäni.

Täyskäännös

Tuon vappupäivän jälkeen Antti ei ole juonut pisaraakaan alkoholia. Suurin kiitos siitä kuuluu vertaistuelle.

– Kävi niin onnellisesti, että löysin ja sain heti tuekseni ihmisiä, jotka tähtäsivät samaan päämäärään: täysraittiuteen päivä kerrallaan, Antti kertoo.

Uusilta ystäviltään Antti sai voimaa ja tukea. He myös jakoivat kokemuksiaan raittiista elämästä, mikä oli suuri apu elämän taitekohdassa.

– Siinä vaiheessa, kun itsellä on kolme päivää raittiutta takana, on aika mieletöntä tavata ihminen, jolla on raittiutta takanaan kolme vuotta. Se tarjoaa näkymän siitä, että on mahdollista elää raittiina ja toteuttaa unelmia. Olin aiemmin pitänyt sellaista täysin mahdottomana.

Kolmetoista ja puoli vuotta sitten tapahtunut käänne oli niin merkittävä Antin elämässä, että hän puhuu ajasta ennen ja jälkeen raitistumisen. Viinaa ei ole tehnyt enää mielikään.

– Olin valmis mihin tahansa muuhun, ettei minun enää tarvitse juoda. Tunsin, että olin juonut viinaa sekä paljon että riittävästi. Nykyään minulla ei ole mitään käyttöä alkoholille, en tarvitse sitä mihinkään, hän kuvailee.

– Kun lopetin juomisen, kaikki mahdollisuudet avautuvat. Tilalle tuli elämä. Se kuulostaa kornilta, hassulta ja mahtipontiselta, mutta näin kerta kaikkiaan kävi.

– Juomiseenhan liittyy se, että kaikki jää kesken. Mistään ei oikein tule mitään, vaikka vilpittömässä mielessä aloittaa. Kun raitistuin, tuli voimakas tunne siitä, että jos olen päivän kerrallaan selvin päin, minun on mahdollisuus tehdä asioita, jotka vaativat pitkäjännitteistä työtä.

Antti kuvailee raitistumistaan kokonaisvaltaiseksi ratkaisuksi. Lähes koko elämänpiiri ja ystävät vaihtuivat, kun raittiudesta tuli ykkösasia.

Antin mukaan juominen on petollista tuhannella tavalla. Erityisesti tämä koskee ajankäyttöä.

”Kun ottaa kaksi lasia, rajaa pois kaiken, mikä vaatii vähänkin älyä tai keskittymistä.”

– Kun tulee töistä kotiin ja ottaa kaksi lasia viiniä – en tosin ole koskaan ottanut vain kahta lasia – rajaa jo siinä pois kaikenlaista, esimerkiksi urheilemisen ja kirjoittamisen ja lukemisen – kaiken, mikä vaatii vähänkin älyä tai keskittymistä.

Menestyskirjailija

Kun aika ei enää kulunut kännissä kapakassa, Antti pystyi kohdistamaan kaiken tarmonsa vanhaan unelmaansa, kirjoittamiseen. Siihen hän on siitä lähtien suhtautunut ahkeran omistautuvasti.

– Lempikirjoitusmottoni on Somerset Maughamilta, joka kysyttäessä vastasi kirjoittavansa vain silloin, kun inspiraatio iskee. Kaikeksi onneksi se iskee joka aamu tasan kello 9.

– Tässä on suurin totuus kirjoittamisesta: se on sitä, että istutaan alas ja kirjoitetaan, kaikki muu on kirjoittamisesta puhumista, haaveilua ja selittelyä.

Antilla on yksi periaate: hän tekee joka päivä parhaansa. Se ei tarkoita, että hän joka päivä yltäisi huippusuoritukseen, mutta hän tekee tietyn määrän tekstiä riippumatta siitä, miltä hänestä tänään tuntuu tai mitä maailmassa tapahtuu.

– Ja onhan kirjailijan työ todella outoa. Istun yksin huoneessani seurustelemassa pitkiä aikoja ihmisten kanssa, jotka eivät ole olemassa ja keksin asioita. Kaiken lisäksi olen aika uupunut, kun menen illalla kotiin, hän nauraa.

Antin uusi Mies joka kuoli -romaani on koukuttava rikosromaani sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaasta, joka saa lääkäriltä synkän uutisen: hän on kuolemassa pitkäaikaiseen myrkkyaltistumiseen – eli joku on hitaasti murhaamassa häntä.

Nopeatempoisessa tarinassa teemoiksi nousevat elämä, kuolema, rakkaus ja petos. Vaikka Antin aikaisempi romaani on palkittu Vuoden johtolanka -palkinnolla ja häntä on verrattu Matti Yrjänä Joensuuhun, hän itse ei ajattele kirjoittavansa rikoskirjoja.

– Rikostarina on näyttänyt olevan minulle luontevin, koska saan heitettyä siihen ihmissuhteen tai yhteiskunnallisen pointin, jonka haluan kertoa. Oikeastaan kirjoitan ihmissuhdekirjoja, tarinoita, joissa ihmiset ja ihmissuhteet tulevat äärijännitystiloihin.

Antin tyyli on purrut lukijoihin sekä Suomessa että ulkomailla. Hänestä alettiin kohista pian sen jälkeen, kun hän kymmenisen vuotta sitten julkaisi ensimmäiset romaaninsa.

Nyt Antti Tuomainen on noussut yhdeksi käännetyimmistä kotimaisista kirjailijoista: miehen kirjoja on julkaistu 28 maassa. Hänen Synkkä niin kuin sydämeni -romaanista on suunnitteilla myös elokuva.

Vaikka uuden Mies joka kuoli -romaanin sävy on mustan humoristinen eikä se ole millään tavalla omaelämäkerrallinen, Antti tunnistaa pinnan alla kytevät teemat elämän rajallisuudesta. Kirjan päähenkilö kokee todella vasta elävänsä sen jälkeen, kun kuulee kuoleman lähestyvän. Jotain samantapaista Anttikin oivalsi sen jälkeen, kun hän lopetti juomisen.

– Meillä kaikilla on päiviä rajallisesti. Minä haluan käyttää omat päiväni hyvin eli elää raittiina ja kirjoittaa.

Tärkein lukija

Nyt elämään mahtuu kirjailijan työn lisäksi muitakin asioita. Kun Antti illalla palaa työhuoneeltaan kotiin, häntä odottaa siellä vaimo Anu. Aiemmassa elämässä ihmissuhteista ei olisi tullut mitään.

”Minulle mahdollistui se, että olen ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa.”

– Kun tulee omaksi itsekseen, on mahdollisuus kohdata ihmiset täysin eri tavalla ja eri tasolla kuin aiemmin, Antti sanoo.

– Minulle mahdollistui se, että olen ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa fantastisen ja viisaan ja kauniin naisen kanssa. En voi kuvitellakaan, että Anu olisi halunnut mennä naimisiin kanssani edellisessä elämässäni. Ei hän olisi katsonut minun suuntaanikaan.

Anu on Antin tärkein tukija ja lukija. Hänelle on ollut alusta saakka selvää, että puolison täytyy kirjoittaa.

Antti tietää olevansa onnekas, kun saa tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa – ja että siitä nauttivat toisetkin.

– Haaveeni yhden kirjan kirjoittamisesta on ylittynyt moneen kertaan. Mutta yhtään kirjaa ei olisi, jollen olisi raitistunut, hän sanoo.

– Elämäni jakaantuu kahteen osaan: juovaan aikaan ja uuteen raittiiseen elämään, jota on kestänyt 13,5 vuotta. Ja vaatimattomastikin sanottuna tämä uusi on noin miljardi kertaa parempi.

Antti Tuomainen

  • Kirjailija syntyi vuonna 1971 Helsingissä, jossa asuu edelleen vaimonsa kanssa.
  • Ennen kirjailijauraa työskenteli pitkään copywriterina.
  • Julkaissut kuusi kirjaa, joita on käännetty 28 kielialueelle.
  • Sai Vuoden johtolanka -palkinnon teoksestaan Parantaja (2011).
  • Uusi romaani Mies joka kuoli ilmestyi tällä viikolla.

Kaikki tietävät pian 90-vuotiaan Aira Samulinin ehtymättömän energian, mutta entäs nämä naiset? Hekin näyttävät, että ikä on todellakin vain numero.

Tiistaisen Urheilugaalan sykähdyttävin hetki oli, kun hiihtäjälegendat Siiri ”Äitee” Rantanen, 92, ja Lydia Wideman-Lehtonen, 96, palkittiin elämäntyöstään. Ikä ei olympiavoittajia hidasta.

– Me olemme Lydian kanssa jo tällaisia ikäihmisiä, mutta vielä jalka nousee ja menohalut on yhä kovat, Rantanen nauratti yleisöä kiitospuheessaan.

Rantasen, Wideman-Lehtosen ja muiden menevien ikänaisten elämänasenteesta kannattaakin ottaa opiksi. Joko olet tutustunut näihin inspiroiviin tarinoihin?

98-vuotias joogi

Guinness World Records nimesi Tao Porchon-Lynchin maailman vanhimmaksi joogaohjaajaksi vuonna 2012. 98-vuotias nainen joogaa edelleen, onhan hän tehnyt sitä vuodesta 1926. Hänen verkkosivuillaan kerrotaan, että joogi – jonka lonkka on muuten uusittu kolmesti – on myös innokas kilpatanssija.

Ysikymppinen Tao Porchon-Lynch ohjasi joogatuntia vuonna 2012. Kuva: Reuters
Ysikymppinen Tao Porchon-Lynch ohjasi joogatuntia vuonna 2012. Kuva: Reuters

Viime vuoden lopulla The New York Times tapasi 98-vuotiaan, joka vaikuttaa artikkelin perusteella olevan koko ajan menossa.

– Olen häntä 50 vuotta nuorempi, ja hänen aikataulunsa uuvuttaa minua, joogin elämäkerran kirjoittanut Teresa Kay-Aba Kennedy toteaa jutussa.

ABC News teki Taosta jutun vuonna 2015 ja kuvaili tätä tosielämän Forrest Gumpiksi, koska nainen on todistanut elämänsä aikana niin monia historiallisia tapahtumia. Katso Youtubesta myös tuore video, jolla Tao esiintyy Athleta-urheiluvaatemerkin mainoskasvona.

Sydänkohtauksesta selvinnyt Vanessa Redgrave

Vanessa Redgrave edusti viime syksynä silmälappu toisen silmänsä peittona, mikä sai yleisön aluksi huolestumaan. Syynä oli kuitenkin näärännäppy. Kuva: Reuters
Vanessa Redgrave edusti viime syksynä silmälappu toisen silmänsä peittona, mikä sai yleisön aluksi huolestumaan. Syynä oli kuitenkin näärännäppy. Kuva: Reuters

Yhdessä Pinterest-kuvapalvelun suosituista motivaatiokuvista näyttelijä Vanessa Redgrave, 79, seisoo jämäkkänä levytangon ja -painojen kanssa. Katso kuva täältä.

Kuva on jo useamman vuoden vanha, mutta sen viesti lienee monelle, että elämänmuutoksen voi aloittaa koska tahansa – vaikka seitsemänkymppisenä. Vanessa Redgrave on kertonut alkaneensa välittää itsestään vasta sen jälkeen, kun melkein kuoli sydänkohtaukseen huhtikuussa vuonna 2015.

– Ennen en välittänyt yhtään. Nyt huomaan ajattelevani, kuinka ihmeellistä kaikki onkaan, hän kertoi Evening Standardin haastattelussa saman vuoden syyskuussa.

94-vuotias salihirmu Edna

Mashable kirjoittaa australialaisen Edna Shepherdin, 94, liikuntainnostuksesta. Ei kannata tuntea huonommuutta, vaan ennemminkin inspiroitua siitä, että nainen treenaa kymmenen kertaa viikossa – kun hän ei ole salilla, hän käy kilpatanssimassa. Toki eläkkeellä on aikaa, mutta aina voi edes yrittää olla yhtä tarmokas.

– Olen aina menossa, en tykkää istua paikallani, Shepherd kertoo 7 Newsin videolla.

Sinun täytyy olla kirjautunut Facebookiin nähdäksesi videon.

Pete Parkkonen kertoo Cosmopolitanissa lievittäneensä jännitystä juomalla puoli pulloa kuohuviiniä.

Pete Parkkonen, 26, kertoo Cosmopolitanin uusimmassa numerossa kohutun Kohta sataa -videonsa kuvauksista.

–  Jännitin Kohta sataa -videon kuvauksissa vain yhtä asiaa. Sitä, että kahdeksan ihmistä tuijotti minua, kun olin alasti.

Videolla nähdään lähes alaston, öljytty Pete, joka lipoo huuliaan ja liikkuu seksikkäästi. Ulkomusiikillisia seikkoja ei voisi juuri enempää korostaa. Videon ohjannut Viivi Huuska kertoi haastattelussamme, että ennen kuvauksia Pete oli sanonut suostuvansa mihin vain.

Jännitykseenkin löytyi lopulta apu.

– Join puoli pulloa skumppaa, väänsin musat täysille, suljin silmäni ja menin sisälle tekstiin, ikään kuin humalaan biisistä. Se auttoi. En olisi uskonut vielä puoli vuotta sitten, että tekisin tällaisen videon, Pete kertoo lehdessä.

Cosmopolitanille Pete sanoo olevansa sinut kroppansa kanssa ja pitäneensä aina itsestään hyvää huolta. Hän ei tunne ammatissaan ulkonäköpaineita.

– Olen Keski-Suomen jätkä: vetelen kaupungilla pipossa, tuulihousuissa ja verkkatakissa. En edes osaa ottaa paineita siitä, miltä näytän. Totta kai kun lähden lähikauppaa pidemmälle, tykkään näyttää tyylikkäältä.

Me Naiset ja Cosmopolitan kuuluvat samaan Sanoma-yhtiöön.

Sinkkuna viihtyvä suosikkinäyttelijä kertoo tajunneensa, ettei parisuhteeseen sitoutuminen kiinnosta häntä.

Näyttelijä Whoopi Goldberg, 61, ei parisuhdetta kaipaa. Hän kertoo The Telegraphin haastattelussa, että vaikka miehet ovat aina olleet mieltyneitä häneen ja hän miehiin, suhteessa oleminen on liian vaativaa. 

– Kokemukseni vuosien varrelta kertoo, että parisuhteessa täytyy sitoutua välittämään siitä, mitä joku muu ajattelee. En halua nähdä niin paljon vaivaa, hän sanoo haastattelussa. 

Lausunto on virkistävän suoraa puhetta. Pitkä parisuhde on yhä normi sekä Hollywoodissa että tavallisen kansan parissa, vaikka yhdessä eläminen ei tee kaikkia onnellisiksi. 

Kolme avioliittoa

Goldberg ei ole aina ollut sinkku, vaan hänellä on pitkä kokemus parisuhteista. Kuten moni muukin Hollywood-näyttelijä, esimerkiksi Halle Berry, Milla Jovovich ja Nicolas Cage, myös Goldberg avioitunut kolmesti. Viimeisin liitto päättyi eroon vuonna 1995.

– En koskaan ollut kovin sitoutunut. Pystyn nyt sanomaan, etten koskaan ollut oikeasti rakastunut. Minun ei olisi ikinä pitänyt mennä naimisiin. Sen tajuaminen vapautti minut.

”Rakastan miehiä, ja miehet rakastavat minua.”

Nykyään Goldberg keskittyy ihan muihin suhteisiin kuin parisuhteeseen. Hänellä on ensimmäisestä avioliitostaan yksi tytär, ja muutama vuosi sitten hänestä tuli peräti isoisoäiti. 

– Minulla on paljon suhteita – suhde tyttäreeni, lapsenlapsiini ja lapsenlapsenlapseeni – ja ne ovat etusijalla, hän sanoo The Telegraphille.  

Ei sen oikean odottelua

Osalle ihmisistä sinkkuus on kumppanin löytämisen odottelua. Whoopi Goldbergin mukaan miesten löytäminen ei ole ollut hänelle ongelma:

 – Rakastan miehiä, ja miehet rakastavat minua. Olen sillä tavalla onnekas. Harmittaa vain, että minulta kesti niin kauan tajuta, ettei minua ole tarkoitettu parisuhteeseen. 

Goldberg on tehnyt parhaansa auttaakseen muitakin ymmärtämään, että parisuhde ei ole oikotie onneen. Hän julkaisi runsas vuosi sitten kirjan, jonka nimi on englanniksi If Someone Says: “You Complete Me”, RUN! Suomeksi sen voisi kääntää esimerkiksi muotoon: Jos joku sanoo, että teet hänet kokonaiseksi, JUOKSE! 

Laulaja kertoo, että alkoi alun perin juoda liikaa, koska elämä tuntui merkityksettömältä. Nyt hän on raitistunut. 

Laulaja Joel Hallikainen kertoo Radio Dein Jippu & Rainer Friman ja ihmisen ääni -ohjelmassa sairastumisesta alkoholismiin. Lisäksi hän avaa ohjelmassa juomisensa syitä ja seurauksia, Radio Dei kertoo tiedotteessaan.

– Se, että meillä on pysynyt avioliitto kasassa, ei ole minun ansiotani. Tämän sanon käsi sydämellä. Kyllä minä olen ollut se, joka on miettinyt muutakin elämää jossain vaiheessa, Hallikainen kertoo ohjelmassa tiedotteen mukaan.

Hallikainen näkee juomisen taustalla merkityksettömyyden tunteet ja hylätyksi tulemisen kokemuksen.

”Sain vähän väriä elämääni, kun oli harmaata.”

– Aloin enemmän ja enemmän säätää elämääni alkoholilla. Sain vähän väriä elämääni, kun oli harmaata. Työni olen aina hoitanut – niin kuin suorittajaihminen tekee.

Myös oma monimutkainen isäsuhde on vaikuttanut hänen elämäänsä ja juomiseensa.

– Se alkoi siinä kohtaa, kun esikoinen syntyi vuonna 1987, kohta kolmekymmentä vuotta sitten. Huomasin, että olen isä ja että minulla ei ole ollut isää. Nyt minun tulee olla se, mitä minulle ei ole oltu. Siinä syntyi ristiriita. Samaan aikaan minulla oli työ ja ura kovassa nosteessa. Olin iskelmä- ja tv-tähti, mutta mulla oli ihan pallo hukassa.

Isommat voimat avuksi 

Hallikainen raitistui pari vuotta sitten. Hän uskoo, että siihen vaikutti perheen lisäksi korkeammat voimat.

– Rakkaus oli se, joka sai minut raitistumaan. Hengellisen hädän kokemus johti rakkauden kokemuksen luo. Minulla alkoi rukoustoiminta. Aloin keskustella Jumalan kanssa. En kuullut ääniä tai saanut kajauksia, mutta aloin yhtäkkiä nähdä ympärilleni.

”Hengellisen hädän kokemus johti rakkauden kokemuksen luo.”

Hallikainen kertoo radio-ohjelmassa oppineensa nyt kiittämään myös elämän karikoista.

– Kipu oli silta. Se rakentui, kun petyin siihen, että elämä on harmaata ja tarkoituksetonta. Millään ei ollut mitään mieltä, koko maailman on yhtä hulluutta. Se masensi.