Antti Tuomaisen kuudes romaani julkaistiin juuri. ”Olen halunnut kirjailijaksi 18-vuotiaasta asti”, hän sanoo. Kuva: Anna Huovinen

Kirjailija Antti Tuomainen on elänyt kaksi elämää. Ensimmäinen kului viinan kanssa läträtessä, toinen alkoi 13 vuotta sitten, kun hän joi viimeisen drinkkinsä. – Silloin kaikki mahdollisuudet avautuvat.

Kirjailija Antti Tuomainen, 45, kävelee joka aamu kotoaan Helsingin Ullanlinnasta työhuoneelleen Hakaniemeen, jonka oven hän avaa noin kello yhdeksän.

Työhuoneen Antti on sisustanut kotoisaksi kirjoilla ja hankkinut sinne sähköpöydän, jotta vihoitteleva selkä ei hidastaisi työtahtia. Mieluiten Antti ei päivän aikana poistu huoneelta edes lounaalle trendikkäisiin Kallion kuppiloihin, vaan aikaa säästääkseen lämmittää mikrossa eilisestä jääneen ruuan.

Antilla pitää nimittäin juuri nyt kiirettä. Tällä viikolla Suomessa julkaistaan hänen kuudes romaaninsa Mies joka kuoli, ja Britanniassa ilmestyy käännös hänen viidennestä kirjastaan Kaivos.

”Minusta ei olisi ikinä tullut kirjailijaa, jollen olisi raitistunut.”

Päivän mittaan Antti vastaa meilitse brittilehden kysymyksiin, kirjoittaa vierailijablogia ulkomaisen kustantajansa nettisivuille ja yrittää vielä edistää kirjoitusprojektejaan.

– Olen halunnut täysipäiväiseksi kirjailijaksi 18-vuotiaasta, ja unelman toteutumiseen meni 24 vuotta, Antti kertoo.

– Minusta ei ikinä olisi tullut kirjailijaa, jollen olisi raitistunut. Pyörisin puistoissa kuten moni alkoholisti. Hehän ovat minä.

Nuorukainen hukassa

Jo lukiolaisena Antti päätti, että hänestä tulee kirjailija. Teini-ikäinen poika kahmi kirjastosta runokirjoja lainaan summamutikassa ja sai lukiossa äidinkielenopettajan, joka ymmärsi vilkkaan ja vähän sopeutumattoman oppilaan omalaatuisia ainekirjoituksia.

”Olin täysin hukassa oleva 18-vuotias, jonka lempiharrastus oli viinanjuonti.”

Vaikka opettajan rohkaisu tuntui hyvältä, Antti tiesi, missä hän oli vielä parempi.

– Olin täysin hukassa oleva 18-vuotias, jonka lempiharrastus oli viinanjuonti. En ollut kovin kiinnostunut mistään, paitsi etäisesti kirjoittamisesta. Todellinen kunnianhimoni liittyi siihen, että sain alkoholia. Ajattelin, että juominen sopii minulle, ja viina on hyvä lääke kaikkeen.

Seuraaviin vuosiin mahtui paljon haahuilua, joka pyöri kahden asian ympärillä: kirjailijahaaveen ja alkoholin.

– Luin Arto Melleriä, Paavo Haavikkoa ja Sirkka Turkkaa. Runot olivat eka juttu, joita itse kirjoitin. Ne ovat nyt jälkeenpäin kauhean kiusallisia.

Antti aloitti yliopistossa englantilaisen filologian opinnot, ahmi kirjallisuuden klassikoita ja joi. Välillä hän asui puoli vuotta Berliinissä, kirjoitti ja joi vielä enemmän.

– Nuorelle miehelle Berliini oli vuonna 1994 jännä paikka. Istuimme joka ilta baarissa, ja jokainen siellä oli juuri perustamassa bändiä, kirjoittamassa kirjaa, julkaisemassa levyä tai maalaamassa tauluja.

Niin Anttikin. Vaikka hän biletti illat ja yöt, aamulla hän nousi kirjoittamaan ja sai valmiiksi ensimmäisen romaanimittaisen käsikirjoituksensa.

– Se kertoi tyypistä, joka lähtee Berliiniin kirjoittamaan romaania, Antti nauraa.

– Vaikka käsikirjoitus oli kelvoton ja kiusallinen, se oli minulle käänteentekevä. Tajusin, että pystyn siihen.

Ura mainosmaailmassa

Kun rahat loppuivat, Antti palasi Suomeen ja hakeutui tuttavansa vinkistä copywriteriksi mainostoimistoon. Hän piti työstä, jossa sai käyttää luovuutta, ja eteni. 1990-luvun Helsingissä mainostoimistoja nousi koko ajan lisää, ja paikan vaihtaminen kävi helposti.

– Palkka nousi, ja alkoholinkäyttö sen kanssa rinnan. Ja olihan minulla jo pohjia tälle harrastuneisuudelle.

Viimeisinä juomavuosina kolmikymppinen copy keskittyi lähinnä dokaamiseen. Jos Antti ei aamulla tarvinnut tasoittavia, niin viimeistään lounaalla oloa piti helpottaa huuruisella. Välillä hän ei päässyt töihin ollenkaan, mutta ei sekään suuremmin hetkauttanut.

– Juominen oli päätyöni. Dokasin talossa ja puutarhassa. Join paljon ja jatkuvasti, Antti kuvailee elämäänsä vuosituhannen alussa.

– Alkoholinkäyttö liittyi kaikkeen: jos fiilis oli hyvä tai huono, satoi tai paistoi, oli talvi tai kesä, oltiin ulkona tai sisällä. Mielijuomani oli alkoholi, ei mitään väliä mikä. Kapakassa olut ja siinä ohessa Jallu, Jägermaister tai votka, tai Fernet-Branca, jos oli vatsa kipeä.

”Taudinkuvaan kuuluu, että juoppo itse huomaa ongelman viimeisenä.”

Vaikka moni ihminen vuosien varrella huomautti Antille runsaasta alkoholinkäytöstä, ei hän itse ollut siitä huolissaan.

– Taudinkuvaan kuuluu, että juoppo itse huomaa ongelman viimeisenä.

– Totta kai minäkin jollain tasolla tiesin, ettei juomiseni ole normaalia, mutta alkoholismi on sellainen sairaus, että se kieltää itsensä. Kieltämisestä tulevat kaikki ne miljoonat tekosyyt sille, että mistä se nyt lähti ja mihin johti ja mitä kaikkea tapahtui ja miksi kaikki meni lopulta niin helvetin päin vittua.

Suomukset putoavat

Vappuna 2003 Antti tajusi olevansa kurkkuaan myöten täynnä elämäänsä. Takana oli viikko juomista – jonka aikana ei tapahtunut mitään tavallista dramaattisempaa – ja jo ainakin vuoden kestänyt kyllästyminen koko soosiin.

Antti dokasi enää tottumuksen ja riippuvuuden tähden.

– Se oli ratkaiseva naksahdus: Suomukset putosivat silmiltäni. Tajusin, että siinä, mitä oikeasti olen ja mitä elämälläni teen on hirveä ero. Ristiriita aiheutti aivan käsittämätöntä ahdistusta, minulla oli todellinen hätä itsestäni.

Antti tajusi, että viinan vetäminen oli muuttanut hänet joksikuksi toiseksi. Humalassa hänestä saattoi tulla arvaamaton ja ilkeäsanainen.

– Ikään kuin olisi ollut kaksi ihmistä: toisaalta minä ja toisaalta tämä henkilö, joka oli täysin riistäytynyt hallinnasta ja teki kaikenlaista, minkä minä otin nimiini.

Samalla Antti myönsi itselleen, ettei hän ollut enää pitkään aikaan pyrkinyt kohti päämääriään. Hän tunsi ahdistusta sekä juomisestaan että siitä, mitä oli menettämässä.

”Moni hukkasi kaikki lahjat, ja ymmärsin olevani samalla tiellä.”

– Kaikki oma kirjoittaminen oli enää kapakkapuheiden tasolla, ja seura kapakkapöydässä samanlaista: ihmisiä, jotka olivat juuri kirjoittamassa kirjaa, juuri tekemässä elokuvan, mutta kukaan ei tietenkään saanut aikaan hevonhelvettiä.

Antti oli nähnyt läheltä, miten alkoholi tuhosi ihmisiä ja miten hauskat ihmiset muuttuivat tylsiksi ja ilkeiksi.

– Moni hukkasi kaikki lahjat, joita heille oli annettu, ja ymmärsin olevani sillä samalla tiellä. Tajusin, että jos ikinä aioin toteuttaa unelmani tai tehdä jotain järkevää, minun on muutettava elämäni.

Täyskäännös

Tuon vappupäivän jälkeen Antti ei ole juonut pisaraakaan alkoholia. Suurin kiitos siitä kuuluu vertaistuelle.

– Kävi niin onnellisesti, että löysin ja sain heti tuekseni ihmisiä, jotka tähtäsivät samaan päämäärään: täysraittiuteen päivä kerrallaan, Antti kertoo.

Uusilta ystäviltään Antti sai voimaa ja tukea. He myös jakoivat kokemuksiaan raittiista elämästä, mikä oli suuri apu elämän taitekohdassa.

– Siinä vaiheessa, kun itsellä on kolme päivää raittiutta takana, on aika mieletöntä tavata ihminen, jolla on raittiutta takanaan kolme vuotta. Se tarjoaa näkymän siitä, että on mahdollista elää raittiina ja toteuttaa unelmia. Olin aiemmin pitänyt sellaista täysin mahdottomana.

Kolmetoista ja puoli vuotta sitten tapahtunut käänne oli niin merkittävä Antin elämässä, että hän puhuu ajasta ennen ja jälkeen raitistumisen. Viinaa ei ole tehnyt enää mielikään.

– Olin valmis mihin tahansa muuhun, ettei minun enää tarvitse juoda. Tunsin, että olin juonut viinaa sekä paljon että riittävästi. Nykyään minulla ei ole mitään käyttöä alkoholille, en tarvitse sitä mihinkään, hän kuvailee.

– Kun lopetin juomisen, kaikki mahdollisuudet avautuvat. Tilalle tuli elämä. Se kuulostaa kornilta, hassulta ja mahtipontiselta, mutta näin kerta kaikkiaan kävi.

– Juomiseenhan liittyy se, että kaikki jää kesken. Mistään ei oikein tule mitään, vaikka vilpittömässä mielessä aloittaa. Kun raitistuin, tuli voimakas tunne siitä, että jos olen päivän kerrallaan selvin päin, minun on mahdollisuus tehdä asioita, jotka vaativat pitkäjännitteistä työtä.

Antti kuvailee raitistumistaan kokonaisvaltaiseksi ratkaisuksi. Lähes koko elämänpiiri ja ystävät vaihtuivat, kun raittiudesta tuli ykkösasia.

Antin mukaan juominen on petollista tuhannella tavalla. Erityisesti tämä koskee ajankäyttöä.

”Kun ottaa kaksi lasia, rajaa pois kaiken, mikä vaatii vähänkin älyä tai keskittymistä.”

– Kun tulee töistä kotiin ja ottaa kaksi lasia viiniä – en tosin ole koskaan ottanut vain kahta lasia – rajaa jo siinä pois kaikenlaista, esimerkiksi urheilemisen ja kirjoittamisen ja lukemisen – kaiken, mikä vaatii vähänkin älyä tai keskittymistä.

Menestyskirjailija

Kun aika ei enää kulunut kännissä kapakassa, Antti pystyi kohdistamaan kaiken tarmonsa vanhaan unelmaansa, kirjoittamiseen. Siihen hän on siitä lähtien suhtautunut ahkeran omistautuvasti.

– Lempikirjoitusmottoni on Somerset Maughamilta, joka kysyttäessä vastasi kirjoittavansa vain silloin, kun inspiraatio iskee. Kaikeksi onneksi se iskee joka aamu tasan kello 9.

– Tässä on suurin totuus kirjoittamisesta: se on sitä, että istutaan alas ja kirjoitetaan, kaikki muu on kirjoittamisesta puhumista, haaveilua ja selittelyä.

Antilla on yksi periaate: hän tekee joka päivä parhaansa. Se ei tarkoita, että hän joka päivä yltäisi huippusuoritukseen, mutta hän tekee tietyn määrän tekstiä riippumatta siitä, miltä hänestä tänään tuntuu tai mitä maailmassa tapahtuu.

– Ja onhan kirjailijan työ todella outoa. Istun yksin huoneessani seurustelemassa pitkiä aikoja ihmisten kanssa, jotka eivät ole olemassa ja keksin asioita. Kaiken lisäksi olen aika uupunut, kun menen illalla kotiin, hän nauraa.

Antin uusi Mies joka kuoli -romaani on koukuttava rikosromaani sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaasta, joka saa lääkäriltä synkän uutisen: hän on kuolemassa pitkäaikaiseen myrkkyaltistumiseen – eli joku on hitaasti murhaamassa häntä.

Nopeatempoisessa tarinassa teemoiksi nousevat elämä, kuolema, rakkaus ja petos. Vaikka Antin aikaisempi romaani on palkittu Vuoden johtolanka -palkinnolla ja häntä on verrattu Matti Yrjänä Joensuuhun, hän itse ei ajattele kirjoittavansa rikoskirjoja.

– Rikostarina on näyttänyt olevan minulle luontevin, koska saan heitettyä siihen ihmissuhteen tai yhteiskunnallisen pointin, jonka haluan kertoa. Oikeastaan kirjoitan ihmissuhdekirjoja, tarinoita, joissa ihmiset ja ihmissuhteet tulevat äärijännitystiloihin.

Antin tyyli on purrut lukijoihin sekä Suomessa että ulkomailla. Hänestä alettiin kohista pian sen jälkeen, kun hän kymmenisen vuotta sitten julkaisi ensimmäiset romaaninsa.

Nyt Antti Tuomainen on noussut yhdeksi käännetyimmistä kotimaisista kirjailijoista: miehen kirjoja on julkaistu 28 maassa. Hänen Synkkä niin kuin sydämeni -romaanista on suunnitteilla myös elokuva.

Vaikka uuden Mies joka kuoli -romaanin sävy on mustan humoristinen eikä se ole millään tavalla omaelämäkerrallinen, Antti tunnistaa pinnan alla kytevät teemat elämän rajallisuudesta. Kirjan päähenkilö kokee todella vasta elävänsä sen jälkeen, kun kuulee kuoleman lähestyvän. Jotain samantapaista Anttikin oivalsi sen jälkeen, kun hän lopetti juomisen.

– Meillä kaikilla on päiviä rajallisesti. Minä haluan käyttää omat päiväni hyvin eli elää raittiina ja kirjoittaa.

Tärkein lukija

Nyt elämään mahtuu kirjailijan työn lisäksi muitakin asioita. Kun Antti illalla palaa työhuoneeltaan kotiin, häntä odottaa siellä vaimo Anu. Aiemmassa elämässä ihmissuhteista ei olisi tullut mitään.

”Minulle mahdollistui se, että olen ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa.”

– Kun tulee omaksi itsekseen, on mahdollisuus kohdata ihmiset täysin eri tavalla ja eri tasolla kuin aiemmin, Antti sanoo.

– Minulle mahdollistui se, että olen ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa fantastisen ja viisaan ja kauniin naisen kanssa. En voi kuvitellakaan, että Anu olisi halunnut mennä naimisiin kanssani edellisessä elämässäni. Ei hän olisi katsonut minun suuntaanikaan.

Anu on Antin tärkein tukija ja lukija. Hänelle on ollut alusta saakka selvää, että puolison täytyy kirjoittaa.

Antti tietää olevansa onnekas, kun saa tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa – ja että siitä nauttivat toisetkin.

– Haaveeni yhden kirjan kirjoittamisesta on ylittynyt moneen kertaan. Mutta yhtään kirjaa ei olisi, jollen olisi raitistunut, hän sanoo.

– Elämäni jakaantuu kahteen osaan: juovaan aikaan ja uuteen raittiiseen elämään, jota on kestänyt 13,5 vuotta. Ja vaatimattomastikin sanottuna tämä uusi on noin miljardi kertaa parempi.

Antti Tuomainen

  • Kirjailija syntyi vuonna 1971 Helsingissä, jossa asuu edelleen vaimonsa kanssa.
  • Ennen kirjailijauraa työskenteli pitkään copywriterina.
  • Julkaissut kuusi kirjaa, joita on käännetty 28 kielialueelle.
  • Sai Vuoden johtolanka -palkinnon teoksestaan Parantaja (2011).
  • Uusi romaani Mies joka kuoli ilmestyi tällä viikolla.

Päivi on pyrkinyt järjestämään elämänsä niin, että ehtii käydä tapaamassa äitiään mahdollisimman usein.

1990-luvun hittibändi Movetron on taas suosittu keikkailija. Bändin solisti Päivi Lepistö, 44, iloitsee, että keikkoja on riittänyt ysäribuumin myötä yhä enemmän.

– Ollaan menty bändin kanssa vuosi kerrallaan. Loppuvuonna olemme aina yhtä ällistyneitä, kun keikkoja alkaa taas tippua keväälle. Teemme niin paljon kuin ehdimme. Ysäribuumin myötä keikkoja on selvästi enemmän. En tiedä, kauanko tämä kestää, mutta olemme tilanteesta kiitollisia.

Päivi on nykyään kahden lapsen äiti, poika on 11-vuotias ja tytär 7. Laulajan mieskin on muusikko, joten arjen aikatauluissa riittää sumplimista.

– Isovanhemmat auttoivat todella paljon, kun lapset olivat pieniä. Äitini kuitenkin sairastui vakavasti Alzheimerin-tautiin ja on nyt hoitokodissa. Tällä hetkellä on meneillään surun ja luopumisen vaihe. Järjestän elämääni niin, että ehtisin käydä katsomassa äitiä lapsuuden kotikonnuilla Kihniössä.

2000-luvun alussa Päivi työskenteli kolme vuotta kahvilassa, sen jälkeen kenkäkaupassa ja vaatekaupassa. Nytkin hän haaveilee asiakaspalvelutyöstä.

– Kaipaan keikkailun ohelle konkreettista puuhastelua. En ole ikinä pakoillut, jos ihmiset tunnistavat minut kassalla. On hyvä, että minulla on muukin elämä, Päivi kertoi Tammerfestien avajaispäivänä Ratinanniemessä. Tilaisuudessa juhlistettiin samalla Central Linen 25-vuotisjuhlaa.

 

Turkulaisen Marina Seligsonin rinta tuntui oudolta, mutta mammografiassa ei näkynyt mitään, ja lääkäreiden mukaan kaikki oli hyvin. Pitkälle edennyt rintasyöpä paljastui vasta ultraäänessä, jonne Marina hakeutui itse.

Ei siellä mitään pitänyt olla. Marina Seligson oli käynyt mammografiassa, missä ei ollut näkynyt mitään poikkeavaa. Rinnat nyt joskus ovat vähän erikokoisia ja -muotoisia, oli lääkäri sanonut.

–Kun ystäväni sairastui, lähiympäristössäni alettiin keskustella paljon syövästä. Halusin, että rintani ultrataan, koska minulla oli sellainen olo, että rinnassa on jotain outoa.

Toukokuussa mammografiassa ei ollut näkynyt mitään. Saman vuoden elokuussa Marina sai rintasyöpädiagnoosin.

–Lääkärin mukaan noin kymmenellä prosentilla naisista on sellainen rintakudos, että syöpä ei välttämättä näy mammografiassa. En ollut kuullutkaan, että se voisi olla mahdollista. Kun pääsin syöpälääkärille, olin vihainen: miten on mahdollista, että näin tapahtuu.

Miten Marinan syöpä eteni ja miten hän voi nyt? Miten sairastuminen vaikutti ihmissuhteisiin? Lue Marinan tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 29/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Rallitähti kertoo päässeensä masennuksesta eroon kesän alussa.

Tänään ilmestyneessä Seurassa rallikuski Jari-Matti Latvala kertoo viimeisen vuoden aikana kokemista henkisistä ongelmista. Viimevuotinen rallikausi oli Jari-Matille niin raskas, että hän sairastui masennukseen.

– Viime vuoden lopulla olin älyttömän masentunut. Vaikeudet alkoivat Jyväskylän rallin jälkeen, hän kertoo Seuralle.

– Olin ahdistunut kotonakin, eikä mikään tuntunut hauskalta. Yritimme tyttöystäväni Maisa Torpan kanssa lomailla kauden jälkeen Australiassa, mutta siitäkään ei tullut mitään, hän kertoo.

Lopulta rallikuski hakeutui urheilupsykologin vastaanotolle. Nyt Jari-Matin tilanne on ehdottomasti parempi.

– Masennukseni ei ollut mikään pikku juttu, lopullisesti pääsin siitä eroon vasta kesän alussa. On hankala selvittää niin isoja asioita yksin, kun ei tiedä yhtään, mikä on oikein ja mikä ei. Onneksi hain ja sain ammattiapua, hän kertoo.

MM-ajoja ja lapsihaaveita

Ensi viikolla Jari-Matti ajaa Jyväskylän MM-rallisssa. Hän ja Maisa ovat seurustelleet vuoden ajan. Pariskunta kihlautui juhannuksena.

Hääpäivää ei toistaiseksi ole lyöty lukkoon, mutta taannoin pari kertoi Me Naisille haaveilevansa lapsista.

– Haluamme ehdottomasti yhteisiä lapsia. Siihen tähdätään, Maisa kertoi.

– Se ei kuitenkaan tapahdu lähivuosina. Ei olisi reilua jättää Maisaa kotiin lapsen kanssa, kun itse reissaan yli 200 päivää vuodessa, Jari-Matti totesi.

Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala ovat pitäneet yhtä reilun vuoden. Kuva: Sanoma-arkisto / Milka Alanen
Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala ovat pitäneet yhtä reilun vuoden. Kuva: Sanoma-arkisto / Milka Alanen

Hanna ja Otto Kanervan pitkän liiton suurin kriisi oli Hannan sairastuminen kilpirauhasen vajaatoimintaan. Terapiassa käsiteltiin sairauden lisäksi parisuhteen kestävyyttä.

Vielä muutama vuosi sitten näyttelijä Otto Kanervan ja pilateskouluttaja Hanna Kanervan arki kulki sellaista vauhtia, että pari vaihtoi eteisessä läpsystä vuoroa kotonaan Hämeenlinnassa. Työtahti katkesi viisi vuotta sitten, kun Hanna sai työmatkallaan keuhkoveritulpan ja pian sen jälkeen diagnoosin kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Sairauden aiheuttamien mielialavaihteluiden takia Hanna hakeutui psykoterapiaan ja karsi töitään.

– Itsetuntemukseni on nyt parempi kuin koskaan, hän sanoo.

– Hannan terveysasiat eivät olleet suhteellemme läpihuutojuttu. Onneksi olimme kumpikin valmiita tekemään töitä suhteemme eteen. Jokainen pitkä liitto vaatii välillä sinnikkyyttä, tämä oli meidän koetinkivemme, Otto kuvailee.

Sairastuminen on ollut Kanervien avioliiton suurin kriisi.

– Olemme käyneet myös parisuhdeterapiassa. Se auttaa näkemään monet asiat uudesta näkökulmasta ja on pelkästään hyvä asia, Otto kertoo.

– Kävin terapiassa läpi koko menneisyyteni aina voimisteluaikojen anorektisesta vartaloihanteesta lähtien. Kun tutkin itseäni, tarkastelin myös suhdettamme. Arvostan sitä, että Otto jaksoi olla tukenani, Hanna kiittelee.

– Onneksi meillä on ollut intohimoa selvittää matkan varrella eteen tulleet asiat. Olemme koko suhteen ajan antaneet toistemme toteuttaa unelmia, jotka toinen on kokenut tärkeiksi.

Lue Oton ja Hannan Parisuhteellista-haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 11/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.