Antti Tuomaisen kuudes romaani julkaistiin juuri. ”Olen halunnut kirjailijaksi 18-vuotiaasta asti”, hän sanoo. Kuva: Anna Huovinen

Kirjailija Antti Tuomainen on elänyt kaksi elämää. Ensimmäinen kului viinan kanssa läträtessä, toinen alkoi 13 vuotta sitten, kun hän joi viimeisen drinkkinsä. – Silloin kaikki mahdollisuudet avautuvat.

Kirjailija Antti Tuomainen, 45, kävelee joka aamu kotoaan Helsingin Ullanlinnasta työhuoneelleen Hakaniemeen, jonka oven hän avaa noin kello yhdeksän.

Työhuoneen Antti on sisustanut kotoisaksi kirjoilla ja hankkinut sinne sähköpöydän, jotta vihoitteleva selkä ei hidastaisi työtahtia. Mieluiten Antti ei päivän aikana poistu huoneelta edes lounaalle trendikkäisiin Kallion kuppiloihin, vaan aikaa säästääkseen lämmittää mikrossa eilisestä jääneen ruuan.

Antilla pitää nimittäin juuri nyt kiirettä. Tällä viikolla Suomessa julkaistaan hänen kuudes romaaninsa Mies joka kuoli, ja Britanniassa ilmestyy käännös hänen viidennestä kirjastaan Kaivos.

”Minusta ei olisi ikinä tullut kirjailijaa, jollen olisi raitistunut.”

Päivän mittaan Antti vastaa meilitse brittilehden kysymyksiin, kirjoittaa vierailijablogia ulkomaisen kustantajansa nettisivuille ja yrittää vielä edistää kirjoitusprojektejaan.

– Olen halunnut täysipäiväiseksi kirjailijaksi 18-vuotiaasta, ja unelman toteutumiseen meni 24 vuotta, Antti kertoo.

– Minusta ei ikinä olisi tullut kirjailijaa, jollen olisi raitistunut. Pyörisin puistoissa kuten moni alkoholisti. Hehän ovat minä.

Nuorukainen hukassa

Jo lukiolaisena Antti päätti, että hänestä tulee kirjailija. Teini-ikäinen poika kahmi kirjastosta runokirjoja lainaan summamutikassa ja sai lukiossa äidinkielenopettajan, joka ymmärsi vilkkaan ja vähän sopeutumattoman oppilaan omalaatuisia ainekirjoituksia.

”Olin täysin hukassa oleva 18-vuotias, jonka lempiharrastus oli viinanjuonti.”

Vaikka opettajan rohkaisu tuntui hyvältä, Antti tiesi, missä hän oli vielä parempi.

– Olin täysin hukassa oleva 18-vuotias, jonka lempiharrastus oli viinanjuonti. En ollut kovin kiinnostunut mistään, paitsi etäisesti kirjoittamisesta. Todellinen kunnianhimoni liittyi siihen, että sain alkoholia. Ajattelin, että juominen sopii minulle, ja viina on hyvä lääke kaikkeen.

Seuraaviin vuosiin mahtui paljon haahuilua, joka pyöri kahden asian ympärillä: kirjailijahaaveen ja alkoholin.

– Luin Arto Melleriä, Paavo Haavikkoa ja Sirkka Turkkaa. Runot olivat eka juttu, joita itse kirjoitin. Ne ovat nyt jälkeenpäin kauhean kiusallisia.

Antti aloitti yliopistossa englantilaisen filologian opinnot, ahmi kirjallisuuden klassikoita ja joi. Välillä hän asui puoli vuotta Berliinissä, kirjoitti ja joi vielä enemmän.

– Nuorelle miehelle Berliini oli vuonna 1994 jännä paikka. Istuimme joka ilta baarissa, ja jokainen siellä oli juuri perustamassa bändiä, kirjoittamassa kirjaa, julkaisemassa levyä tai maalaamassa tauluja.

Niin Anttikin. Vaikka hän biletti illat ja yöt, aamulla hän nousi kirjoittamaan ja sai valmiiksi ensimmäisen romaanimittaisen käsikirjoituksensa.

– Se kertoi tyypistä, joka lähtee Berliiniin kirjoittamaan romaania, Antti nauraa.

– Vaikka käsikirjoitus oli kelvoton ja kiusallinen, se oli minulle käänteentekevä. Tajusin, että pystyn siihen.

Ura mainosmaailmassa

Kun rahat loppuivat, Antti palasi Suomeen ja hakeutui tuttavansa vinkistä copywriteriksi mainostoimistoon. Hän piti työstä, jossa sai käyttää luovuutta, ja eteni. 1990-luvun Helsingissä mainostoimistoja nousi koko ajan lisää, ja paikan vaihtaminen kävi helposti.

– Palkka nousi, ja alkoholinkäyttö sen kanssa rinnan. Ja olihan minulla jo pohjia tälle harrastuneisuudelle.

Viimeisinä juomavuosina kolmikymppinen copy keskittyi lähinnä dokaamiseen. Jos Antti ei aamulla tarvinnut tasoittavia, niin viimeistään lounaalla oloa piti helpottaa huuruisella. Välillä hän ei päässyt töihin ollenkaan, mutta ei sekään suuremmin hetkauttanut.

– Juominen oli päätyöni. Dokasin talossa ja puutarhassa. Join paljon ja jatkuvasti, Antti kuvailee elämäänsä vuosituhannen alussa.

– Alkoholinkäyttö liittyi kaikkeen: jos fiilis oli hyvä tai huono, satoi tai paistoi, oli talvi tai kesä, oltiin ulkona tai sisällä. Mielijuomani oli alkoholi, ei mitään väliä mikä. Kapakassa olut ja siinä ohessa Jallu, Jägermaister tai votka, tai Fernet-Branca, jos oli vatsa kipeä.

”Taudinkuvaan kuuluu, että juoppo itse huomaa ongelman viimeisenä.”

Vaikka moni ihminen vuosien varrella huomautti Antille runsaasta alkoholinkäytöstä, ei hän itse ollut siitä huolissaan.

– Taudinkuvaan kuuluu, että juoppo itse huomaa ongelman viimeisenä.

– Totta kai minäkin jollain tasolla tiesin, ettei juomiseni ole normaalia, mutta alkoholismi on sellainen sairaus, että se kieltää itsensä. Kieltämisestä tulevat kaikki ne miljoonat tekosyyt sille, että mistä se nyt lähti ja mihin johti ja mitä kaikkea tapahtui ja miksi kaikki meni lopulta niin helvetin päin vittua.

Suomukset putoavat

Vappuna 2003 Antti tajusi olevansa kurkkuaan myöten täynnä elämäänsä. Takana oli viikko juomista – jonka aikana ei tapahtunut mitään tavallista dramaattisempaa – ja jo ainakin vuoden kestänyt kyllästyminen koko soosiin.

Antti dokasi enää tottumuksen ja riippuvuuden tähden.

– Se oli ratkaiseva naksahdus: Suomukset putosivat silmiltäni. Tajusin, että siinä, mitä oikeasti olen ja mitä elämälläni teen on hirveä ero. Ristiriita aiheutti aivan käsittämätöntä ahdistusta, minulla oli todellinen hätä itsestäni.

Antti tajusi, että viinan vetäminen oli muuttanut hänet joksikuksi toiseksi. Humalassa hänestä saattoi tulla arvaamaton ja ilkeäsanainen.

– Ikään kuin olisi ollut kaksi ihmistä: toisaalta minä ja toisaalta tämä henkilö, joka oli täysin riistäytynyt hallinnasta ja teki kaikenlaista, minkä minä otin nimiini.

Samalla Antti myönsi itselleen, ettei hän ollut enää pitkään aikaan pyrkinyt kohti päämääriään. Hän tunsi ahdistusta sekä juomisestaan että siitä, mitä oli menettämässä.

”Moni hukkasi kaikki lahjat, ja ymmärsin olevani samalla tiellä.”

– Kaikki oma kirjoittaminen oli enää kapakkapuheiden tasolla, ja seura kapakkapöydässä samanlaista: ihmisiä, jotka olivat juuri kirjoittamassa kirjaa, juuri tekemässä elokuvan, mutta kukaan ei tietenkään saanut aikaan hevonhelvettiä.

Antti oli nähnyt läheltä, miten alkoholi tuhosi ihmisiä ja miten hauskat ihmiset muuttuivat tylsiksi ja ilkeiksi.

– Moni hukkasi kaikki lahjat, joita heille oli annettu, ja ymmärsin olevani sillä samalla tiellä. Tajusin, että jos ikinä aioin toteuttaa unelmani tai tehdä jotain järkevää, minun on muutettava elämäni.

Täyskäännös

Tuon vappupäivän jälkeen Antti ei ole juonut pisaraakaan alkoholia. Suurin kiitos siitä kuuluu vertaistuelle.

– Kävi niin onnellisesti, että löysin ja sain heti tuekseni ihmisiä, jotka tähtäsivät samaan päämäärään: täysraittiuteen päivä kerrallaan, Antti kertoo.

Uusilta ystäviltään Antti sai voimaa ja tukea. He myös jakoivat kokemuksiaan raittiista elämästä, mikä oli suuri apu elämän taitekohdassa.

– Siinä vaiheessa, kun itsellä on kolme päivää raittiutta takana, on aika mieletöntä tavata ihminen, jolla on raittiutta takanaan kolme vuotta. Se tarjoaa näkymän siitä, että on mahdollista elää raittiina ja toteuttaa unelmia. Olin aiemmin pitänyt sellaista täysin mahdottomana.

Kolmetoista ja puoli vuotta sitten tapahtunut käänne oli niin merkittävä Antin elämässä, että hän puhuu ajasta ennen ja jälkeen raitistumisen. Viinaa ei ole tehnyt enää mielikään.

– Olin valmis mihin tahansa muuhun, ettei minun enää tarvitse juoda. Tunsin, että olin juonut viinaa sekä paljon että riittävästi. Nykyään minulla ei ole mitään käyttöä alkoholille, en tarvitse sitä mihinkään, hän kuvailee.

– Kun lopetin juomisen, kaikki mahdollisuudet avautuvat. Tilalle tuli elämä. Se kuulostaa kornilta, hassulta ja mahtipontiselta, mutta näin kerta kaikkiaan kävi.

– Juomiseenhan liittyy se, että kaikki jää kesken. Mistään ei oikein tule mitään, vaikka vilpittömässä mielessä aloittaa. Kun raitistuin, tuli voimakas tunne siitä, että jos olen päivän kerrallaan selvin päin, minun on mahdollisuus tehdä asioita, jotka vaativat pitkäjännitteistä työtä.

Antti kuvailee raitistumistaan kokonaisvaltaiseksi ratkaisuksi. Lähes koko elämänpiiri ja ystävät vaihtuivat, kun raittiudesta tuli ykkösasia.

Antin mukaan juominen on petollista tuhannella tavalla. Erityisesti tämä koskee ajankäyttöä.

”Kun ottaa kaksi lasia, rajaa pois kaiken, mikä vaatii vähänkin älyä tai keskittymistä.”

– Kun tulee töistä kotiin ja ottaa kaksi lasia viiniä – en tosin ole koskaan ottanut vain kahta lasia – rajaa jo siinä pois kaikenlaista, esimerkiksi urheilemisen ja kirjoittamisen ja lukemisen – kaiken, mikä vaatii vähänkin älyä tai keskittymistä.

Menestyskirjailija

Kun aika ei enää kulunut kännissä kapakassa, Antti pystyi kohdistamaan kaiken tarmonsa vanhaan unelmaansa, kirjoittamiseen. Siihen hän on siitä lähtien suhtautunut ahkeran omistautuvasti.

– Lempikirjoitusmottoni on Somerset Maughamilta, joka kysyttäessä vastasi kirjoittavansa vain silloin, kun inspiraatio iskee. Kaikeksi onneksi se iskee joka aamu tasan kello 9.

– Tässä on suurin totuus kirjoittamisesta: se on sitä, että istutaan alas ja kirjoitetaan, kaikki muu on kirjoittamisesta puhumista, haaveilua ja selittelyä.

Antilla on yksi periaate: hän tekee joka päivä parhaansa. Se ei tarkoita, että hän joka päivä yltäisi huippusuoritukseen, mutta hän tekee tietyn määrän tekstiä riippumatta siitä, miltä hänestä tänään tuntuu tai mitä maailmassa tapahtuu.

– Ja onhan kirjailijan työ todella outoa. Istun yksin huoneessani seurustelemassa pitkiä aikoja ihmisten kanssa, jotka eivät ole olemassa ja keksin asioita. Kaiken lisäksi olen aika uupunut, kun menen illalla kotiin, hän nauraa.

Antin uusi Mies joka kuoli -romaani on koukuttava rikosromaani sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaasta, joka saa lääkäriltä synkän uutisen: hän on kuolemassa pitkäaikaiseen myrkkyaltistumiseen – eli joku on hitaasti murhaamassa häntä.

Nopeatempoisessa tarinassa teemoiksi nousevat elämä, kuolema, rakkaus ja petos. Vaikka Antin aikaisempi romaani on palkittu Vuoden johtolanka -palkinnolla ja häntä on verrattu Matti Yrjänä Joensuuhun, hän itse ei ajattele kirjoittavansa rikoskirjoja.

– Rikostarina on näyttänyt olevan minulle luontevin, koska saan heitettyä siihen ihmissuhteen tai yhteiskunnallisen pointin, jonka haluan kertoa. Oikeastaan kirjoitan ihmissuhdekirjoja, tarinoita, joissa ihmiset ja ihmissuhteet tulevat äärijännitystiloihin.

Antin tyyli on purrut lukijoihin sekä Suomessa että ulkomailla. Hänestä alettiin kohista pian sen jälkeen, kun hän kymmenisen vuotta sitten julkaisi ensimmäiset romaaninsa.

Nyt Antti Tuomainen on noussut yhdeksi käännetyimmistä kotimaisista kirjailijoista: miehen kirjoja on julkaistu 28 maassa. Hänen Synkkä niin kuin sydämeni -romaanista on suunnitteilla myös elokuva.

Vaikka uuden Mies joka kuoli -romaanin sävy on mustan humoristinen eikä se ole millään tavalla omaelämäkerrallinen, Antti tunnistaa pinnan alla kytevät teemat elämän rajallisuudesta. Kirjan päähenkilö kokee todella vasta elävänsä sen jälkeen, kun kuulee kuoleman lähestyvän. Jotain samantapaista Anttikin oivalsi sen jälkeen, kun hän lopetti juomisen.

– Meillä kaikilla on päiviä rajallisesti. Minä haluan käyttää omat päiväni hyvin eli elää raittiina ja kirjoittaa.

Tärkein lukija

Nyt elämään mahtuu kirjailijan työn lisäksi muitakin asioita. Kun Antti illalla palaa työhuoneeltaan kotiin, häntä odottaa siellä vaimo Anu. Aiemmassa elämässä ihmissuhteista ei olisi tullut mitään.

”Minulle mahdollistui se, että olen ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa.”

– Kun tulee omaksi itsekseen, on mahdollisuus kohdata ihmiset täysin eri tavalla ja eri tasolla kuin aiemmin, Antti sanoo.

– Minulle mahdollistui se, että olen ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa fantastisen ja viisaan ja kauniin naisen kanssa. En voi kuvitellakaan, että Anu olisi halunnut mennä naimisiin kanssani edellisessä elämässäni. Ei hän olisi katsonut minun suuntaanikaan.

Anu on Antin tärkein tukija ja lukija. Hänelle on ollut alusta saakka selvää, että puolison täytyy kirjoittaa.

Antti tietää olevansa onnekas, kun saa tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa – ja että siitä nauttivat toisetkin.

– Haaveeni yhden kirjan kirjoittamisesta on ylittynyt moneen kertaan. Mutta yhtään kirjaa ei olisi, jollen olisi raitistunut, hän sanoo.

– Elämäni jakaantuu kahteen osaan: juovaan aikaan ja uuteen raittiiseen elämään, jota on kestänyt 13,5 vuotta. Ja vaatimattomastikin sanottuna tämä uusi on noin miljardi kertaa parempi.

Antti Tuomainen

  • Kirjailija syntyi vuonna 1971 Helsingissä, jossa asuu edelleen vaimonsa kanssa.
  • Ennen kirjailijauraa työskenteli pitkään copywriterina.
  • Julkaissut kuusi kirjaa, joita on käännetty 28 kielialueelle.
  • Sai Vuoden johtolanka -palkinnon teoksestaan Parantaja (2011).
  • Uusi romaani Mies joka kuoli ilmestyi tällä viikolla.

Ruotsin prinssi Carl Philip ja hänen Sofia-vaimonsa odottavat toista lasta.

Lähimmästä kuninkaanlinnasta kuuluu taas iloisia uutisia. Ruotsin hovi on ilmoittanut, että prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia odottavat toista lasta, sisarusta pikku prinssi Alexanderille. Prinssi Alexander syntyi huhtikuussa 2016.

”Olemme iloisia voidessamme ilmoittaa, että odotamme lasta, sisarusta prinssi Alexanderille. Odotamme innolla, että saamme toivottaa tervetulleeksi perheeseemme uuden pikku jäsenen,” Carl Philip ja Sofia kertovat Expressenin mukaan lehdistötiedotteessa.

Ruotsin hovin Instagram-tilillä kerrotaan, että tulevan pikku prinssin tai prinsessan laskettu aika on syyskuussa 2017.

 

Prins Carl Philip och Prinsessan Sofia väntar barn./ Prince Carl Philip and Princess Sofia are expecting a child. "Vi är glada att kunna meddela att vi väntar barn, ett syskon till Prins Alexander. Vi ser fram emot att välkomna en ny liten medlem till vår familj", säger Prins Carl Philip och Prinsessan Sofia. Prinsessan Sofia mår bra och födseln beräknas till september 2017. Under våren och sommaren 2017 förväntas inga större förändringar i Prinsparets program. "We are happy to announce that we are expecting a child, a sibling to Prince Alexander. We are looking forward to welcoming a new little member to our family," says Prince Carl Philip and Princess Sofia. The birth is expected to take place in September 2017. No changes in the schedule of The Prince Couple's public engagements are planned during the spring and summer of 2017. Foto: kungahuset.se. #prinsparet #kungahuset

Henkilön Kungahuset (@kungahuset) jakama julkaisu

 

 

Brangelinan päädyttyä eri teille Brad Pittin huhutaan viettäneen 15-tuntisia päiviä kuvanveiston ja nyyhkymusiikin parissa.

Merkittävä osa kaikesta maailmassa koskaan luodusta taiteesta lienee sydänsurujen tulosta. Uusin teos sydänverellä maalatun taiteen sarjaan ilmestynee näyttelijä Brad Pittiltä – jos huhuihin on uskominen. 

Brad Pitt ja Angelina Jolie hakivat eroa syyskuussa 2016. Hollywoodin unelmaparin lähtö eri teille oli kansainvälisesti suuri uutinen, joka kolautti monen uskoa rakkauteen.

Siinä missä Angelina on eron jälkeen muun muassa matkustellut maailmalla parin lasten kanssa, Bradin väitetään antautuneen taideharrastukselle. Daily Mailin mukaan Brad on viettänyt paljon aikaa brittitaiteilija Thomas Houseagon studiolla Los Angelesissa, jossa on työn alla veistos.

”Taide on hänelle keino keskittyä yhteen asiaan ja saada ajatukset irti kaikesta muusta.”

Lehden lähteen mukaan Thomas assistentteineen on päiväsaikaan Bradin seurana, mutta pimeyden laskeuduttua Losin kattojen ylle Brad jää studiolle ylhäiseen – ja ilmeisesti luovaan – yksinäisyyteensä.

– Hän viettää koko yön työstäen taidettaan ja kuunnellen tunteellisia biisejä, nimetön lähde kertoo Daily Mailille.

Pariisissa vuonna 2014 esillä ollut ”Giant Figure (Cyclops)” on yksi esimerkki Thomas Houseagon taiteesta.
Pariisissa vuonna 2014 esillä ollut ”Giant Figure (Cyclops)” on yksi esimerkki Thomas Houseagon taiteesta.

Soittolistakin selvillä

Lehdessä on jopa eritelty, mitä kappaleita Bradin nyyhkysoittolistalta löytyy. On hyvä kysymys, miten nimetön lähde on päässyt soittolistaan käsiksi, mutta jos häntä on uskominen, Brad tekee taidettaan Bon Iverin ja Waylon Jenningsin tahtiin. Jälkimmäiseltä on kuulemma kuuntelussa erobiisiksi tituleerattu Just To Satisfy You.

– Taide on hänelle keino keskittyä yhteen asiaan ja saada ajatukset irti kaikesta muusta. Hän tekee mieluummin sitä ja käyttäytyy rakentavasti kuin bilettää, lähde kertoo Bradista. 

”Tee särkyneestä sydämestäsi taidetta.”

Daily Mailin tietojen luotettavuudesta emme mene takuuseen, mutta vaikea olla eri mieltä taiteen parantavasta voimasta – ja toisaalta erotuskan voimasta taiteen moottorina. Sydänsuruihin taiteen lähtökohtana on luottanut muun muassa edesmennyt näyttelijä Carrie Fisher.

– Tee särkyneestä sydämestäsi taidetta, kuului hänen mottonsa.

 

– Olen hyvilläni siitä, että lapseni eivät ole joutuneet kohtaamaan minuun liittyvää julkisuutta, 1990-luvulla julkisuuteen noussut Anu Hälvä toteaa Avussa. 

Anu Hälvä, 52 vuotta, on nykyään kiinteistönvälittäjä, ohjaaja ja laulaja. Moni muistaa hänet kuitenkin parhaiten 1990-luvulla tehdyistä näyttelijäntöistä Metsolat- ja Blondi tuli taloon -sarjoissa. Hälvä esitti sarjoissa sairaanhoitajaa ja blondia ja painui suomalaisten mieliin roolien kautta.

– Jossain vaiheessa en enää tunnistanut otsikoista itseäni, Hälvä muistelee nyt Avussa

– Muistan senkin jutun, jossa kirjoitettiin, että olen Suomen toiseksi tyhmin ihminen.

Hälvä miettii nyt, että julkisuudelle olisi pitänyt heti vetää tiukat rajat.

– Olin naiivi ja lähdin mukaan moniin juttuihin.

Barbi ja diiva?

Anu Hälvän julkisuuskuvan voi hyvin palauttaa mieleen lukemalla Me Naisten jutun Hälvästä vuodelta 1996. Jutussa Hälvä kertoo, ettei ole diiva, barbi, miesten viekoittelija tai burn outissa, vaikka niin juorutaan.

Näin Hälvä pohdiskeli julkisuutta 21 vuotta sitten:

– Nyt on taottava, kun rauta on kuuma. Mutta olen myös varautunut aikaan, jolloin suosio on ohitse, eikä se pelota minua ollenkaan. Pahempaa ei voi tapahtua kuin minkä olen jo kokenut.

Pois julkisuuden valokeilasta

Me Naisten jutussa Hälvä haaveilee miehestä ja perheestä. Sittemmin Hälvä vetäytyikin julkisuudesta ja keskittyi perhe-elämään. Nyt hänellä on 20- ja 16-vuotiaat lapset.

– Olen hyvilläni siitä, että lapseni eivät ole joutuneet kohtaamaan minuun liittyvää julkisuutta, hän sanoo  Avussa.

Tätä nykyä Hälvä tekee laulukeikkaa, työskentelee teatteriohjaajana ja kiinteistönvälittäjänä, joka on Hälvän uusin ammatti. Viime vuonna Hälvä kommentoi, ettei halua hyödyntää tunnettuja kasvojaan kiinteistönvälitystyössä.

– On aivan se ja sama, mitä olen tehnyt aiemmin. En halua olla mikään julkkiskiinteistönvälittäjä, enkä halua hyötyä jostain tuhat  vuotta vanhasta näyttelijäntyöstä.

 

Koulukiusaus johti masennuskierteeseen aikuisena, kertoo Mokoma-yhtyeen keulakuva Marko Annala tänään ilmestyvässä Me Naisissa. 

Ensimmäisen kerran Marko Annala, 44, hakeutui psykiatriseen hoitoon jo parikymppisenä. Hän kärsi harhoista ja käyttäytyi impulsiivisesti. Lääkäri totesi miehen olevan lähellä psykoosia ja alkoi etsiä syitä traumaan muun muassa tämän perhetaustasta.

– Mutta minulla oli hyvä lapsuus. Vasta silloin huomasin kertoa koulukiusaamisesta, Marko Annala muistaa. 

Marko oli joutunut 12-vuotiaana julman koulukiusaamisen uhriksi: kiusaajat olivat muun muassa pakottaneet hänet istumaan vesilätäkössä ja nielemään muttereita. Marko Annala on kirjoittanut kokemuksistaan biisejä ja kertonut julkisesti sekä mielenterveysongelmistaan että kiusaamisestaan. Nyt hän kirjoittanut kokemuksiinsa pohjautuvan romaanin Värityskirja.

Hän on sairastanut masennuksen neljä kertaa. Viimeisin kerroista oli rankin, sillä Markolla oli jo vaimo ja lapsia. 

– Kaikille mielenterveysongelmaisille sanoisin, että älkää odottako sitä päivää, kun tervehdytte. Se on kauhea painolasti, koska on raskasta tajuta, ettei se päivä koittanut tänäänkään. Kannattaa ajatella, että tämä on ominaisuus. Minullakin on terveitä jaksoja ja sairaita jaksoja, ja yritän nauttia molemmista. 

Kantaako Marko vielä kaunaa kiusaajilleen? Miksi kukaan ei puuttunut? Kuinka Marko on selvinnyt masennuskausistaan? Millaisista asioista hän löytää nykyään iloa? Lue koko Matkalla minuksi -juttu Me Naisten tänään ilmestyvästä nrosta 12/2017.