Jutta Gustafsberg huomasi jo lapsena saavansa yhteyden henkimaailmaan. Kuva: Sanoma arkisto
Jutta Gustafsberg huomasi jo lapsena saavansa yhteyden henkimaailmaan. Kuva: Sanoma arkisto

Pikkutyttönä Jutta Gustafsberg kuvitteli itselleen kaikkea kivaa, nyt hän visualisoi mielessään miljoonien retriittihanketta keskelle metsää.

Hyvinvointiyrittäjä Jutta Gustafsberg on saanut vasta vähän kommenttia maanantaina ilmestyvästä kirjastaan, mutta yhdestä palautteesta hän on erityisen mielissään. Mielen päällä käsittelee Jutan ja meedio Harriet Piekkolan oppeja henkistymisestä sekä kokemuksia henkimaailman parissa.

– Palaute tuli raavaalta, uskoisko tässä nyt mihinkään -mieheltä, jossa kirjan luettuaan heräsi ajatus ’josko sittenkin’. En tuputa oppejani enkä elämänkatsomusta, vaan nimenomaan herättää ajatuksia ja kiinnostusta henkisyyttä kohtaan.

Jutta alkoi käydä Harrietin vastaanotolla vuonna 2004 aviomiehensä Petteri Jussilan menehdyttyä yllättäen. Jutta kertoo keskustelleensa henkimaailmassa juurikin Petterin sekä isoäitinsä ja äitinsä kanssa.

”Toisinaan henkimaailmasta tulija odottaa jo linjalla.”

Kun käyt Harrietin vastaanotolla, mitä meedion istunnolla oikein tapahtuu?

– Ennen istuntoa meedio on jo hiljentynyt valmiiksi, ja yritän itsekin tulla paikalle rauhallisin mielin. Ainakaan en kälätä stressaavaa työpuhelua juuri matkallani istuntoon. Istahdamme pienen pöydän ääreen ja saatamme juoda teet tai lasin vettä ennen kuin aloitamme. Meedio ei katso kortteja tai tähystä kristallipallosta, eikä hänellä ole mitään käsissään vaan hän saa yhteyden energioiden kautta. Toisinaan henkimaailmasta tulija odottaa jo ”linjalla” ja idea onkin kuulla niitä, joilla on minulle asiaa.

– Vain harvoin henkimaailmasta tulija saattaa ilmoittaa nimensä, useimmin Harriet kuvailee hänelle välitettyjä kuvia. Kun hänelle ilmestyi kuva junasta ja rataristeyksestä, tiesin, että minulle puhuu ihminen, joka oli ollut ammatiltaan junankuljettaja. Tulija on yhteydenotossa se aktiivinen osapuoli, ja minun tehtäväni on kuunnella. Voin myös esittää kysymyksiä tulijalle, mutta ei se mikään puhelinrupattelu ole. Meedio on tilanteessa välittäjä, vähän kuin yrittäisi kuvailla elokuvan tapahtumia kaverille.

Voiko yhteyden saada keneen tahansa henkimaailmassa?

– Yhteyden saa niihin tulijoihin, joilla on minulle asiaa. Istunnolle ei mennä ja valita yhteyttä kuin puhelinmuistiosta. Saan henkimaailmasta ohjeita ja neuvoja elämään ja bisnekseen. Elämän varrella henkimaailmasta voi ilmestyä uusiakin oppaita, mutta toivon, että voin vielä vanhanakin keskustella vaikkapa Petterin ja äitini kanssa. Petteri tuntuu olevan henkimaailmassakin aktiivinen tyyppi.

”Mitä väliä, jos ääni onkin sisäinen ääneni.”

Oletko koskaan epäillyt henkimaailmatouhun aitoutta?

– En ole koskaan kyseenalaistanut henkimaailman olemassaoloa, mutta oli vaihe, jolloin mietin, oliko tunne vain mielikuvitukseni tuotetta. Epäilin, oliko minulla oikeasti kyky saada yhteys henkioppaisiini ja vähättelin, että en kai minä sitä nyt osaa. Mutta päätin, että mitä sitten! Jos saan neuvoja ja iloa, mitä väliä, jos ääni onkin sisäinen ääneni. Myöhemmin totesin, että kyllä yhteys oli totta: niin viisaat neuvot, joita olin saanut, eivät voineet olla minun keksimiäni.

Miten istuntosi ovat muuttuneet vuosien mittaan, onko homma erilaista nyt kuin 12 vuotta sitten?

– Ensimmäisillä kerroilla olin juuri jäänyt leskeksi ja surusta sokaistunut. Alkuun istunnot toivat lohtua, nykyään iloa ja neuvoja. Olen eri tyyppi ja eri elämäntilanteessa, mikä vaikuttaa keskustelujen sisältöön. Silti istunto pysäyttää ja vaikuttaa joka kerta.

Miten arjessasi näkyy se, että uskot kuoleman jälkeiseen elämään?

– Uskon karmaan ja yritän elää niin, etten tee pahaa kenellekään. Usko siitä, että hyvä ja paha palaavat minulle seuraavassa elämässä, ohjaa käytöstäni tässä elämässä. Olen onnellinen suurimman osan ajastani, hymyilen ja tervehdin muita. Haluan, että minusta virtaava energia on positiivista. Ja tulee niitä huonojakin hetkiä: eilen toimistolla tunsin, että nyt iskee stressi ja huusin työkavereita halaamaan.

– Kohtelen kaikkia samalla tavoin, heidän asemastaan tai elämäntilanteestaan riippumatta. Olen huomannut, että moni menestystä saavuttanut viihtyy seurassani, koska en pokkuroi tai mielistele heitä. Samoin se, jolla on heikompi vaihe elämässään meneillään, rohkaistuu, kun joku ei vaihteeksi ylenkatso.

Miten elämäsi on muuttunut, kun aloit luottaa henkimaailmaan?

– Eniten se näkyy suhtautumisessani muita kohtaan. Kiukkuisuus, mustasukkaisuus, kostonhalu – sellaiset fiilikset ovat jääneet elämästäni. Huomaan kyllä, että eteeni heitetään haasteita ja suunnilleen kerran vuodessa menetän hermoni niin, että voin huutaa raivosta. Mutta onhan se mahtava fiilis, kun voi tyynesti ja kiukkuuntumatta ohittaa tilanteen, jossa koen tulleeni väärin kohdelluksi.

Oletko koskaan pelännyt meedion istunnossa?

– En! Puhtaasta henkimaailmasta tulee valoa ja rakkautta. Ihmisten kauhujutut ovat mielikuvituksen tuotetta. Koko touhussa pelottavinta ovat erisorttiset henkiset hoitajat, joilla ei ole oikeaa osaamista ja joita ohjaa rahanhimo. Henkistymisestä on selvästi tulossa trendi, ja se houkuttelee alalle kaikentasoisia toimijoita. Pahimmillaan hoidoista ja istunnoista voi seurata tyhjä kukkaro ja sekaisin oleva mieli. Puhdas henkimaailma ei koskaan halua aiheuttaa ahdistusta.

Kerrot kirjassasi kuuntelevasi intuitiota ja harrastavasi visualisointia. Millaisissa asioissa luotat intuitioon?

– Varsinkin uusien ihmisten tapaamisessa, siinä voi olla kyse niin ystävystymisestä kuin työsuhteesta tai rekrytoinnista. Vaisto kertoo parhaiten, onko toinen liikkeellä aidosti tai onko hänen kuorensa alla jotain sellaista, mikä ei heti päälle näy.
Pahiten olen mennyt pieleen silloin, kun en ole luottanut intuitiooni vaan kuunnellut vain järkeä. Johan kohta eteen lätkäistään ongelma.

”Minulla ei ole vielä muuta kuin metsää, järvi ja suuret suunnitelmat.”

Miten visualisointi on toiminut omassa elämässäsi?

– Aloin tietämättäni käyttää sitä jo lapsena. Äiti patisti minua lukemaan enemmän, mutta halusin vain kömpiä sängylle ja rakennella kuvia haavemaailmasta. Vasta aikuisena tajusin, että siinähän oli kyse visualisoinnista: näin mielessäni asioita, joita halusin saavuttaa.
Fitnessuralla taidosta oli paljon apua, kun pystyin kuvittelemaan itseni lavalle, esiintymään upeasti ja näkemään, miltä näyttäisin voittaessani. Silloin usein pärjäsinkin. Jos olisin murehtinut, että peppuni näyttää roikkuvan tai kaatuvani korkkareissa, olisin varmasti vetänyt rähmälleni.

– Juuri nyt käytän visualisointia, kun suunnittelemme retriittikeskusta Ylöjärvelle Kuruun. Valtava rakennushanke on vasta käynnistymässä, eikä minulla ole vielä muuta kuin metsää, järvi ja suuret suunnitelmat. Homma on paisunut kuin pullataikina. Ajatus vaatimattomista majoista on kasvanut hahmotelmaksi tolppien päälle rakennetuista mökeistä. Mielessäni näen jo, millainen luksusresortti metsään rakentuu.

Jutta Gustafsbergin ja Harriet Piekkolan kirja Mielen päällä – työkaluja henkiselle polulle julkaistaan maanantaina 6.2.
Jutta rakennuttaa Juha Rouvisen kanssa hyvinvointi- ja meditaatiokeskusta Ylöjärvelle Kuruun, mistä hän on ostanut 34 hehtaaria maata.

Osa Anna-Leena Härkösen ja Riku Korhosen kavereista jaksaa toisinaan yhä ihmetellä parin asumismuotoa. 

Kirjailijapari Anna-Leena Härkönen ja Riku Korhonen ovat olleet naimisissa kahdeksan vuotta, mutta eivät ole ikinä asuneet yhdessä.

– Elämme kumpikin omaa arkeamme, yhteistä arkea meillä ei käytännössä ole: emme ole nähneet toisiamme vaikka imuroimassa. Joskus olen pessyt Anna-Leenan ikkunat ja hän on siivonnut keittiöni, Riku kertoi torstaina Otavan syksyn avajaistilaisuudessa.

”Meillä ei ole siivous- tai sisustusriitoja.”

Molemmat ovat tyytyväisiä nykyiseen järjestelyyn. Anna-Leena painottaa, että hän ei kaipaa yhtään pikkulapsiaikojen ruuhka-arkea ja yhteisasumista. Hänen poikansa on jo täysi-ikäinen.

– Meillä ei ole siivous- tai sisustusriitoja. Kun tapaamme, meidän tarvitsee suoriutua vain toisistamme. Tietenkin siihen liittyy vahvasti se, ettei meillä ole yhteisiä tai pieniä lapsia, johon liittyisi velvoitteita.

Kerran viikossa

Pari tapaa usein viikonloppuisin, tai kun molempien kalentereissa on sopiva rako, yleensä kerran viikossa. Riku asuu Turussa, mutta on viettänyt viime keväästä enemmän vapaita Anna-Leenan luona Helsingissä. 

”Ihmiset pelkäävät hassuja asioita, kuten vaikka sukulaisten reaktioita.”

Pari arvelee, että asumismuoto herättää ihmisissä ihmetystä, koska yhteisasuminen on vielä yhteiskunnassa jonkunlainen normi.

– Ihmiset pelkäävät hassuja asioita, kuten vaikka sukulaisten reaktioita. Kun on vahvoja oletuksia, miten asioiden tulisi olla ja on vaikea toimia toisin, vaikka se voisi sopia itselle. Kun opetin yliopistossa, minulla oli kerran oppilas, jonka kumppani asui Japanissa. Minusta se kuulosti haastavalta, Riku sanoo.

Pari uskoo, että tulevaisuudessa useampi aikuinen pari saattaa valita erillään asumisen.

”Aamulla juomme myrtseinä kahvia.”

– Olen nyt huomannut, että nousussa on maailmalla trendi, että lapsettomat ihmiset asuvat erillään, Anna-Leena toteaa.

Kirjailijapari osaa arvostaa myös työrauhaa, jonka järjestely mahdollistaa. Puolivahingossa heidän julkaisutahtinsa on mennyt lomittain. Anna-Leenalta ilmestyi kesän alussa kirja ja Riku kirjoittaa parhaillaan seuraavaa. He arvelevat, että heidän suhteensa ei ole järjestelyllä arkipäiväistynyt.

– Paitsi aamuherätykset ovat aina arkisia. Aamua ei voi naamioida, illat ovat vapautuneita ja riehakkaita, mutta aamulla juomme myrtseinä kahvia, Riku kertoo.
 
 

Anssi Kela. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyt muusikko pyytää some-kommentoijilta kunnioitusta kaikkia kohtaan. 

Muusikko Anssi Kela julkaisi eilen Facebookissaan kuvan Turun kauppatorista. Kuvan alla muusikko kirjoitti seuraavasti:

– Näin torin kulmassa ruumispussin ja raskaasti aseistautuneet poliisit. Tunnelma torilla oli kuitenkin tuossa vaiheessa rauhallinen. Nyt poliisi on tyhjentänyt torin, kuva hotellihuoneeni ikkunasta. Kamala tapaus. Maailma on sairas, ei tähän oikein muuta voi sanoa.

Asiasta kirjoitti eilen esimerkiksi Iltalehti.

”Osa kommentoijista on ollut sitä mieltä, että minut tai muita artisteja pitäisi tappaa.”

Tänään Anssi julkaisi aiheesta uuden päivityksen, jossa kertoo, että on joutunut poistamaan edellisen päivityksensä rasististen kommenttien vuoksi.

– Olen saanut kuulla olevani tapahtumiin osasyyllinen, koska olen mm. esiintynyt rasisminvastaisessa mielenosoituksessa. On tullut yksityisviestejä, joissa minua syytetään murhaajaksi. Osa kommentoijista on ollut sitä mieltä, että minut tai muita artisteja pitäisi tappaa. Tällaiset kommentit olen pyrkinyt heti poistamaan. Sivullani on aina ollut lupa esittää mielipiteitä, jotka eriävät omistani. Raja kulkee uhkausten esittämisessä.

Muusikko toteaa, että kommenttien lukeminen on surullista. Hän toivoo, että uuden postauksen jälkeen ihmiset osaisivat käyttäytyä paremmin.

– Poistan tämän julkaistuani eilisen postaukseni ja kaikki sen kommentit. Ne eivät edistä mitään hyödyllistä. Voitaisiinko tämän kirjoituksen alla yrittää kohdella toisiamme hieman kunnioittavammin? hän peräänkuuluttaa.

”Ei ole sinun vika”

Monet uuden postauksen kommentoijista ovat todenneet, että Anssin aiemmin saamat kommentit ovat järkyttäviä ja kaikin puolin tarpeettomia.

– [Tapahtunut] ei ole sinun, eikä yhdenkään artistin vika. Päinvastoin, artistit ovat aina ensimmäisenä ottamassa osaa suruun ja laulamassa hyvää henkeä moisten ikävien tapahtumien jälkeen, eräs kommentoi päivityksen alla. 

– Loistava kirjoitus Anssi. Toivottavasti muutkin suhtautuisivat yhtä fiksusti asiaan. Vihan lietsominen ja rumat puheet eivät auta ketään. Kaikkea hyvää sinulle, toinen kommentoija totesi.

Lue Anssin koko postaus joko hänen kaikille julkiselta Facebook-sivultaan tai tästä alta: 

Juttua muokattu 18.8.2017 klo 15.51: Lisätty päivityksen alla kirjoitettuja kommentteja.

Martina kertoo, että seksuaalisuus on hänelle tärkeä osa elämää.

Yrittäjä ja tv-persoona Martina Aitolehti, 35, kirjoittaa seksuaalisuudesta ja fantasioista tuoreessa blogitekstissään. Martina kertoo seksuaalisuuden olevan hänelle yksi elämän tärkeimmistä ja perustavanlaatuisimmista osa-alueista.

– Seksi. Tämä mysteerinen sana joka mielellään tulisi sanoa hyvin hiljaa tai vaikka jättää sanomatta kokonaan. Kuinka moni meistä juttelee avoimesti omasta seksielämästä, saatikka niistä villeistä fantasioista? En ainakaan minä, Marina kirjoittaa.

Hänen mielestään seksin ja seksuaalisuuden ei pitäisi olla hyssyteltäviä asioita.

– Seksi ja intohimo on meille elintärkeä asia ja siitä puhuminen ei pitäisi olla niin ”häpeällistä”. Jotta intohimon liekkiä pystyy pitämään yllä, vaatii se paljon. Yksi isoin juttu on se suhde omaan kehoon ja itseltä lupa fantasioida, sinä tiedät mistä sinä tykkäät, nautit ja uskallat sanoa sen ääneen, hän kirjoittaa.

 

Blogissa @idealistafi ajatuksia seksistä 🚿 #blogipäivitetty #luelisää #seksiäjamielihyvää

A post shared by Martina Aitolehti (@martinaaitolehtiofficial) on

Blogipäivityksensä kunniaksi Martina julkaisi Instagramissaan uuden kuvan.

Hän huomauttaa, että vaikka oman seksuaalisuuden hyväksyminen on ollut hänelle aina helppoa, asiasta puhuminen ei ole aina mutkatonta.

– Mun suhde omaan kehoon on ollut aina hyvin selkeä, mutta silti asioiden ääneen sanominen vaatii edelleen välillä rohkeutta. Tähän aion tehdä muutoksen, hän päättää tekstinsä.

Vierailija

Martina Aitolehti haluaa, että seksistä puhuttaisiin rohkeammin: ”Sen ei pitäisi olla niin häpeällistä”

Martina tuli toisena naisena julkisuuteen ja lisäksi on kertonut julkisesti pettäneensä kaikkia miehiään. Lisäksi esitellyt itseään ja moneen kertaan leikattuja silikonirintoja viihde- ja miestenlehdissä. Eli eiköhän tämän turhan julkkiksen suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen ole tullut todistetuksi jo ilman huonolla äidinkielellä kirjoitettua blogitekstiä, jossa ei kirjoitusvirheiden ja copypasten käytön lisäksi ollut mitään sisältöä. Me naiset voisi tehdä näiden nuoleskelujuttujen...
Lue kommentti

Lauran kertoo pahimmassa sairauden vaiheessa ajatelleensa, että vain fyysinen kipu saa henkisen tuskan helpottamaan. 

Vyöhyketerapeuttina ja hierojana työskentelevä Laura Tuomarila, 46, kertoi aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan sairastuneensa syömishäiriöön 20 vuotta sitten. Lauran mukaan ensimmäiset vuodet hän sairasti anoreksiaa, myöhemmin sairaus oli jotain anoreksian ja bulimian väliltä.

– Noina vuosina kadotin sen vähäisenkin yhteyden itseeni, mikä minulla oli ennen sairauttani ollut. Syömishäiriö kaappasi identiteettini, ja minusta tuli yhtä kuin sairauteni. Se kuka minä olin, oli täysin hukassa, Laura kirjoittaa Kaunis minä – kun laihuudesta tulee pakkomielle -kirjassaan.

Nyt hän puhuu samasta aiheesta Ilta-Sanomien haastattelussa. Laura kertoo IS:lle yrittäneensä nuoruudessaan näyttää aina ulospäin vahvalta.

– Painoin omia tunteitani jonnekin taustalle ja olin erilaisissa porukoissa. Ahdistuin ja aloin hoitaa ahdistustani syömättömyydellä, hän kertoo.

”Psyykkinen kipu oli niin mieletöntä. Siihen oli hajoamassa siihen pahaan oloon.”

Laura kertoo, että syömishäiriöoireilu oli alkanut jo hänen lapsuudessaan. Syömisten kontrolloiminen oli hänelle keino kontrolloida elämän karikoita.

Sairaus tuotti hänelle suunnatonta henkistä kipua. Yksi keino säännellä mielen kipua Lauralle oli se, että hän alkoi viillellä.

– Psyykkinen kipu oli niin mieletöntä. Siihen oli hajoamassa siihen pahaan oloon. Ainoa keino minulla siihen, että sain ahdistuksen poistettua, oli se, että otin jonkun teräaseen ja vetäisin pienen viillon. Se fyysinen kipu vei sen psyykkisen kivun pois, hän kertoo IS:lle.

Aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Laura kertoi, että hänen perheensä oli tärkeä tuki toipumisprosessissa. Myös hänen miehensä Samuli Edelmann on auttanut häntä prosessissa. 

– Kukaan ei laittanut aikataulua sille, milloin pitäisi olla valmis. Sain tervehtyä juuri siinä tahdissa, mikä oli minulle sopivaa, hän kertoi. 

Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta: Venla, 16, ja Ilmari,12.