Virallisesti maria Jungner ei ole parisuhteessa, mutta ei kutsuisi itseään sinkuksikaan. Kuva: Andreas Janett
Virallisesti maria Jungner ei ole parisuhteessa, mutta ei kutsuisi itseään sinkuksikaan. Kuva: Andreas Janett

Eroon päättyneet parisuhteet aiheuttivat Maria Jungnerissa pitkään häpeän, epätoivon ja jopa raivon tunteita. Apu löytyi lopulta terapiasta – ja kirkosta. Nyt elämä on jälleen mallillaan, ja Maria on kokeillut onneaan jopa Tinderissä. 

Tv-kuuluttaja Maria Jungner, 43, vietti hiljattain 24 tuntia Tinderissä.

Vuoden kestänyt kihlaus oli vastikään päättynyt, ja Maria päätti kokeilla deittisovellusta – kaikkihan siitä kohkasivat. Ohjeisiin Maria ei kuitenkaan jaksanut perehtyä, kunhan vain räpläili puhelinta ja selaili sivuja oikealle ja vasemmalle. Illalla hän pisti puhelimen kiinni ja kävi nukkumaan. Seuraavana aamuna Marian Tinder-kuvalla oli satoja tykkääjiä.

– Olin että apua! Tajusin, ettei palvelu vastannut minun tutustumisfilosofiaani. Uskon karismaan ja aitoon kohtaamiseen, Maria sanoo.

 Myöhemmin Marian kaverit ihmettelivät, eikös sovellus ole pelkkä booty call, seksinhakujuttu.

– Vähänkö tunsin itseni tolloksi. ­Kyllä kokeilulle on tyttöporukallamme sittemmin naurettu, Maria nauraa.

Pyhä perhe

”Virallisesti en ole parisuhteessa, mutta en ole sinkkukaan. Miten kahden lapsen yksinhuoltajaäiti edes voi olla? Elämäni on kiinni niin monessa muussa ihmisessä, että on mahdotonta kuvitella minun yksin vastaavan menemisistäni.

En hae enkä haikaile mitään, mutta ihmissuhderintamallani ei ole tylsääkään. Julkisuudessa minua on yritetty jo naittaa uudelleen. Olen tavannut ihanan ihmisen, mutta vielä ei ole isojen askelten aika.

Tunnen, että kaikki on nyt hyvin. Seurustelu ja tapailu on mukavaa, mutta ne tuntuu olevan jotenkin hirveän harvinaista nykyään. Miksi pitäisi salamannopeasti hypätä uuteen ­parisuhteeseen edellisen päätyttyä? Miksi en riitä ihan vain itsenäni?

Tuntui melkein absurdilta lukea lehdestä, että olen löytänyt uuden rakkauden, kun en tiennyt sitä edes etsineeni.

”Odottaessani tyttöjä olin luvannut pitää heidät turvassa, mutta en pystynytkään siihen.”

Olen vahvasti perheihminen, minulle perhe on pyhä. En silti ole koskaan elänyt perinteisessä ydinperheessä. Jo lapsuudestani alkaen perheeni on aina määrittynyt rakkauden ja huolenpidon mukaan, ei verisuhteiden kautta.

Elämäni suurimpia tragedioita on se, etten ponnisteluistani huolimatta saanut säilytettyä omaa ydinperhettäni, sitä, johon kaksi tytärtäni syntyivät. Odottaessani tyttöjä olin luvannut pitää heidät turvassa, mutta en pystynytkään siihen. Vaati monta vuotta, paljon terapiaa ja myös uskon tuomaa tukea lopulta hyväksyä se, että perheeni on me kolme: tyttäreni ja minä.

Olen tuntenut epätoivoa, häpeää ja raivoa siitä, että olen kahdesti eronnut yh-äiti. En ole välittänyt, miltä näytän muiden silmissä, mutta omassa arvomaailmassani se on tarkoittanut, että olen joka tavalla epäonnistunut ihminen.

Olin vakuuttunut, että viettäisin loppuelämäni yksin. Sellaista pitkää suhdetta ei olekaan, jossa ei tulisi vaikeita aikoja, mutta jos perusasiat ovat kunnossa, kannattaa suhdetta arvostaa viimeiseen saakka.

Työstin pitkään surua epäonnistumisistani. Oli peruutettava taaksepäin ja käytävä läpi vaiheet, jotka olivat johtaneet niin liittoihini kuin eroihini. Itsensä armahtaminen oli vaikeaa, vaikka olen ortodoksi, ja uskossamme inhimillisyys on oleellista ja erehtyväisyys ymmärrettävää.

Lopulta muutos alkoi juuri kirkosta muutama pääsiäinen sitten. En ollut käynyt kirkossa vuosiin, mutta silloin tunsin tarvetta mennä.

”Hakeuduin terapiaan ja aloin hoitaa itseäni tilaan, jossa voin taas olla onnellinen.”

Kirkossa luettiin pääsiäisen kärsimysevankeliumeja. Olin kuullut litanian ennenkin, mutta sillä kertaa havahduin. Ensi kertaa todella oivalsin evankeliumin sisällön: sen. kuinka suurimmatkin syntiset voivat saada armon. Tuli häkellyttävä fiilis: ihan kuin olisin laskenut yksinäisyyden ja armottomuuden taakan siihen paikkaan. Että okei, en jaksa kantaa tätä enää, siksi jätän kuormani tähän.

Siitä hetkestä alkoi pitkä prosessi. Hakeuduin terapiaan ja aloin hoitaa itseäni tilaan, jossa voin taas olla onnellinen.

Minulla ei ole kokemusta uskoontulosta, koska usko on aina ollut osa kasvatustani ja perheeni arvoja. Nuorena kyseenalaistin ortodoksisuuden, tutkin buddhalaisuutta ja juutalaisuutta, luin hirveästi ja huomasin, että ortodoksisuus oli sittenkin juttuni. Sen elämää juhliva ilo tuntuu oikealta.

Kohta vietämme taas pääsiäistä. Se on minulle ylösnousemuksen ja kuluneesta vuodesta puhdistautumisen juhla.

”Vihaan sanontaa nainen on naiselle susi. Ystäväporukkani naiset ovat minulle paras tuki ja turva”, Maria sanoo.
”Vihaan sanontaa nainen on naiselle susi. Ystäväporukkani naiset ovat minulle paras tuki ja turva”, Maria sanoo.

Äitinä toiseen äärilaitaan

Tyttäreni ovat nyt 14- ja 16-vuotiaita, ja huojentunein mielin voin todeta, että heistähän tuli hyviä tyyppejä. Oikeasti tunnen aivan järjetöntä rakkautta noita kahta pöhköä kohtaan. Toistelen sitä ääneen, vaikka tyttöjen mielestä se onkin noloa. Toisaalta, kaikki mitä teen, on nyt heistä noloa. Teini-ikäisten vanhempana tottuu olemaan ihminen, joka ei tee mitään koskaan oikein.

Enimmäkseen teiniangsti on huvittavaa, mutta välillä en kestä sitä negatiivisuutta. Aiemmin riitelimme infernaalisesti huutaen, nykyään lähden puoleksi tunniksi ostoskeskukseen kahville tai vetäydyn katsomaan suosikkisarjaani läppäriltä. Suosittelen hyviä kuulokkeita kaikille teinien vanhemmille.

”Yksinhuoltajuus on elämäni raskain rooli.”

Nyt tilanne on jo helpottunut, ja myös tytöt näyttävät nauttivan seurastani. Huumori on meitä yhdistävä juttu, nauramme samoille asioille, ja välillä meillä on hirveän hauskaa yhdessä.

Yksinhuoltajuus on elämäni raskain rooli. Vastaan yksin kaikesta enkä voi tiputtaa hanskoja hetkeksikään. Yritän järjestää arjen niin, että kerran kuussa saan pitää yhden vastuuttoman vuorokauden, jolloin minun ei tarvitse huomioida ketään muuta.

Lapsuudenperheessäni oli paljon asioita, joita olen halunnut vaalia ja välittää edelleen, mutta on sellaistakin, jonka olen halunnut tehdä toisin. Äiti kasvoi maailmassa, jossa lapsia ei kehuttu. Minä olen vetänyt siinä toiseen äärilaitaan. En kehu turhasta, mutta kun on syytä, kyllä pirulauta annan tulla. Ajattelen, että lasta ei voi rakkaudella pilata.

Ihana erilaisuus

Isäni Aarre Elo kuului pitkään kotimaisen viihteen ydintekijöihin. Hän on nyt 83-vuotias, äitini 75. Ikä alkaa hidastaa menemistä, mutta pää leikkaa kummallakin. Äitini on edelleen jäätävän hyvännäköinen. Lapsuudestani muistan, että äiti näytti aivan Elizabeth Taylorilta.

Vietin lapsuuteni Helsingin Munkkivuoressa ja sitten Etelä-Haagassa, Kangaspellontien idyllisessä lähiössä. Jukka Virtasen ja Pertsa Reposen perheet asuivat lähellä, ja hengasimme paljon porukalla.

Vanhin veljeni oli syntynyt vuonna 1954, ja nuorin siskoni syntyi 1981. Ikähaarukasta ja eri äideistä huolimatta meillä sisaruksilla oli aina läheiset välit. Viihdemaailman porukoissa oli monta muutakin uusperhettä. Erilaisuutta ennemmin ihailtiin kuin kritisoitiin.

Olen nostalginen tyyppi, ajelen toisinaan lapsuuteni kotikulmilla ja vien minulle tärkeitä ihmisiä sinne fiilistelemään. Jos tytöt istuvat kyydissä, takapenkiltä kuuluu tylsistynyt hohhoijaa.

Toinen rakas paikka on perheemme huvila läntisellä Uudellamaalla, vanhan kartanon entisillä mailla. Huvilan erityinen ilmapiiri tuntuu jättävän pysyvän jäljen jokaiseen siellä käyneeseen. Yksi ystävättäreni puhuu aina paikan tsehovilaisesta hengestä.

Kesäpaikkamme on minun latausasemani. Ensimmäiset minuutit istun ulkoportailla ja imen sen tunnelmaa itseeni. Sitten puen kumisaappaat ja sukellan lepikkoon tai hilaan aurinkotuolin omenapuun alle ja uppoudun lukemaan kirjaa. Kun lande-elämä alkaa nyppiä, vaihdan mekkoon ja korkkareihin ja tepastelen kartanon terassille lasilliselle.

”Arki ei ole koskaan ollut harmaata mutta toisinaan kovin mustaa.”

Perheemme viettää landella lomat, juhlat ja pyhät ja kokoontuu sinne aina, kun jotain merkittävää tapahtuu. Huvilan hengessä ovat läsnä nekin, jotka eivät enää muuten ole seurassamme.

Eksät ystävinä

Perheelläni on ollut värikäs tarina. Arki ei ole koskaan ollut harmaata mutta toisinaan kovin mustaa. Isän alkoholismi toi siihen turvattomuuden tunteen, mutta samalla arkeen on kuulunut hirveästi huumoria, iloa ja naurua. Samalla kun suru sävyttää elämää, se luo kontrastin, joka saa ilon näkymään isommin. Meillä tunteet näytetään täysillä.

Olemme isäni kanssa läheinen parivaljakko. Kaikkien vaikeiden vuosien jälkeen löysimme ymmärryksen ja yhteyden, kun isä raitistui parikymmentä vuotta sitten. Meillä on samanlainen temperamentti, olemme kunnianhimoisia ja intohimoisia. Tunnistan itsessäni saman herkkyyden riippuvuuksiin: lyön helposti yli asioissa, joihin hurahdan. En voi urheilla tai tehdä töitä ”vain vähän” vaan teen hulluna. Nuorempana reagoin ruuan kautta.

”Pidän lähelläni vain ihmisiä, jotka ottavat kiinni, jos kaadun.”

Perheessämme hienointa on läheisyys. Minulla on jengi, johon voin tukeutua. Samaa pätee ystäviini. Pidän lähelläni vain ihmisiä, jotka ottavat kiinni, jos kaadun. Sama toimii toiseen suuntaan: kaveria ei jätetä.

Aiemmin avun pyytäminen oli minulle mahdotonta. Minulla oli teflonkuori ja halusin suvereenisti klaarata kaiken. Nykyään suvereenius on lohduttominta, mitä tiedän. Kun päästää ystävät lähelle, avunpyyntöä ei oikeastaan tarvitse edes ääneen esittää. He tuntevat, milloin olet heikoilla.

Olen hyvissä väleissä eksieni kanssa. Se on ollut tietoinen valinta. Jos toista on rakastanut ja hänen kanssaan on jakanut syvimpänsä, ei sitä yhteyttä kannata tuhota. Ystävyyden saavuttaminen eron jälkeen vie aikaa, kysyy anteeksiantoa ja kunnioitusta, mutta se on mahdollista. Lasteni isä on tuntenut minut kaksivuotiaasta. Olisi absurdia, jos emme olisi tekemisissä. Mikaelin kanssa kävimme hiljattain lomalla New Yorkissa. Sitä paitsi tykkään entisistä miehistäni, he ovat hyviä tyyppejä.

Vapaaehtoistyötä saattohoidossa

Olen 43-vuotias ja minusta tuntuu hyvältä seurata itseäni. Kun ravistan päätäni, se ei enää hölsky ja kolise niin kuin nuorempana. Olin saakelinmoinen tuliperse ja junttasin omaa mielipidettäni läpi kaikessa. Elämänkokemus on kasvattanut ymmärrystä ja hyväksyntää. On enää aika harvoja juttuja, joille olen allerginen. Niitä ovat tyhmyys, itsekeskeisyys sekä ihmisten tapa suhtautua vanhenemiseen negatiivisesti. Mitä hittoa, vanheneminen on upeaa!

”On ehkä polleaa sanoa, mutta en pelkää kuolemaa.”

Perheelleni on tapahtunut paljon, ja siitä on lähtenyt väkeä väärässä järjestyksessä. Sellaista elämä on, luopumista.

Huomasin joskus, että moni tuttu on hakeutunut lähelleni menetyksissään ja suruissaan. Heidän on ollut helppo puhua minulle, ja minun ollut luontevaa kuunnella heitä.

Nykyään teen vapaaehtoistyötä saattohoitosairaalassa. Tehtäväni ei ole lohduttaa, keventää tunnelmaa tai yrittää korjata tilannetta – olen vain läsnä.

On ehkä polleaa sanoa, mutta en pelkää kuolemaa. Surua pelkään kyllä. Se on kuin putki, johon sukeltaa pimeään liukuun eikä sieltä tullessaan ole enää entisensä.

Vapaaehtoistyö on tuntunut isolta lahjalta. Kaikki, jotka ovat nähneet kuolemaa lähellään, tietävät, miten se hetkellisesti kirkastaa elämää ympärillään. Silloin osaa arvostaa pieniä asioita arjessa, olla onnellinen omasta elämästä.”

Maria Jungner

  • Ylen ruututoimittaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu on syntynyt 22.8.1973.
  • Asuu 14- ja 16-vuotiaiden tyttäriensä kanssa Espoossa. Perheeseen kuuluu myös kissa Läski.
  • Ollut kahdesti naimisissa: avioitui lapsuudenystävänsä kanssa vuonna 1999 ja Mikael Jungnerin kanssa vuonna 2007.
  • Aloitti tv-kuuluttajana 1998. Somettaa työstään julkisella Facebook-tilillään.
Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja ministeri Suvi-Anne Siimes erosi puolueesta jäätyään pois eduskunnasta. Kuva: Heli Blåfield

Suvi-Anne Siimes on ollut 9 vuotta vanhemman puolisonsa kanssa yhdessä 30 vuotta. – Olisi surkeaa, jos avioliitto kariutuisi siihen, että elämänpiirit erkanevat toisistaan.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, Työeläkevakuuttajat TELA:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes miettii omia eläkevuosiaan vain harvoin.

– Enemmän pohdinta liittyy siihen, että puolisoni on minua yhdeksän vuotta vanhempi. Elämänsuunnitelmaamme kuuluu, että hän jatkaisi töissä mahdollisimman pitkään, jotta elämänpiirimme eivät erkanisi liikaa, Siimes sanoo Me Naisten Tämän olen oppinut haastattelussa.

Siimes on ollut puolisonsa kanssa yhdessä kolmisenkymmentä vuotta.

– Olisihan sen surkeaa, jos avioliitto kariutuisi siihen, että elämänpiirit erkanevat toisistaan.

Politiikka on sotaa

Ministerinä ja kansanedustajan toiminut Suvi-Anne Siimes sanoo, että hänellä oli politiikassa toimiessaan väärä kuva pelin säännöistä.

– Ymmärsin vasta politiikasta poistuttuani, että osa epäonnistumisistani ja vaikeuksistani johtui siitä, että minulla oli täysin väärä kuva politiikasta kun menin sinne, Siimes pohtii.

–Olin lukenut filosofiaa ja kuvittelin, että politiikka toimii keskustelun ja avoimuuden periaatteilla. Sitten ihmettelin ja paheksuin sitä pelaamista, johon törmäsin. Kärsin siitä.

Siimes kuvaa politiikkaa sodaksi, jossa on vain välirauhoja.

– Siellä ei ole mitään onnellista loppua. Tämä oli tärkeää ymmärtää edes jälkikäteen.

Politiikka opetti Siimeskelle, mitä valta on, ja miten sitä käytetään. Ja mitä sen saavuttamiseksi ollaan valmiita tekemään.

Siimes erosi vasemmistoliitosta 2007.

– Olin nuorena puoluetta vailla ollut vasemmistolainen, ja sellainen minusta on tullut vanhempanakin. Minulle on luonnollinen tila olla tällainen hang-around. On kauhean tärkeää, että ihminen voi identifioitua johonkin poliittiseen suuntaan olematta puolueen jäsen. Puolustan oikeutta tällaiseen maailmankuvaan.

Suvi-Anne Siimes kertoo Me Naisten haastattelussa myös, miten oppi jo lapsena, että hänen perheessään on salaisuus, mitä hän ajattelee työstä ja johtajuudesta ja mitä tajusi aikuisen poikansa häissä? Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 34/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

 

Lauri Ylönen kertoo IS:lle, että hänen ja Katriina Mikkolan esikoinen syntyy vuodenvaihteessa.

Ilta-Sanomat kertoo, että muusikko Lauri Ylönen on valmistautumassa uuteen ihanaan elämänvaiheeseen: hänen avopuolisonsa Katriina Mikkola on raskaana!

Ylönen kertoo parin esikoisen syntyvän vuodenvaihteen aikaan.

– Olen todella onnellinen, että minusta tulee taas isä. Lapset ovat elämän tärkein asia. Olen perhekeskeinen, ja perhe on minulle ylitse muun, Ylönen kertoo IS:lle.

Pariskunta ei vielä kerro lapsen sukupuolta, vaan se saa pysyä toistaiseksi heidän välisenä salaisuutena.

Ylösellä on toinenkin lapsi, 9-vuotias Julius-poika Ylösen ex-puoliso Paula Vesalan kanssa. 

Ensimmäisen kerran Ylönen esitteli Katriina-rakkaansa vuoden alussa Emma-gaalassa. Julkisuuteen astuminen uuden tyttöystävän kanssa ei ollut vaikeaa, vaikka Ylösen ja Vesalan ero oli aiempana syksynä puhuttanut paljon.

– Mietimme asiaa neljä minuuttia. Minulla on täällä paljon ystäviä ehdolla, ja tietysti tulimme kannustamaan Paulaa, Lauri kertoi Me Naisille.

Ylösen ja Vesalan välit ovat hyvät pitkästä suhteesta ja avioerosta huolimatta.

– Eromme oli tunteellinen ja tunteikas, sillä ehdimme olla Paulan kanssa yhdessä kaksitoista vuotta ja saimme ihanan lapsen. Tuohon kaikkeen liittyy hienoja muistoja. Kun tunne oli molemminpuoleinen, ero meni niin kauniisti kuin vain voi mennä, Ylönen kertoi Me Naisille.

Ohjaaja Tiina Lymi on kokenut vaatimattoman lapsuuden ja muutaman eron, mutta selvinnyt niistä päättäväisen luonteensa ansiosta: – Minä kykenen ja pärjään ja jaksan, hän sanoo.

Ohjaaja Tiina Lymi, 45, kasvoi yksinhuoltajaäidin ja veljensä kanssa tamperelaisessa lähiössä ja muistaa lapsuutensa taloudellisesti vaatimattomana.

– En ikinä saanut niitä farkkuja tai sitä fillaria, jonka olisin halunnut. Eikä tuntunut kivalta, kun jouduin hakemaan luokan edestä opettajalta vaateavustuslappua, hän kertoo.

Tiina tiesikin jo varhain, että haluaa elämässään pidemmälle.

– Kun mutsi osti kiertelevältä kauppiaalta tietosanakirjasarjan, luin sen kokonaan läpi. Ajattelin, että minä en jää tänne tamperelaiseen lähiöön, vaan minun pitää hankkia viisautta ja tietoa, jotta pääsen pois. Se antoi tietyn draivin.

Hän uskoo, että tietynlainen lapsuus jättää jäljen ja halun pärjätä omillaan.

– Mielessäni elää koko ajan vahvana ajatus siitä, että rakennan perusturvaa ympärilleni, että minä kykenen ja pärjään ja jaksan. Olen tullut pitkälle ja kivunnut monta porrasta.

Elämän opit

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä on elämässään läpikäynyt ihmissuhteiden päättymiseen liittyviä suruja, mutta haluaa uskoa, että on niiden myötä tullut viisaammaksi.

– Eroistani olen oppinut sanomaan ei. En myöskään enää olisi niin kiltti ja hyväuskoinen. Pitää mennä sellaisista tilanteista pois, joissa ei ole hyvä kohti tilanteita, joissa on hyvä olla, Tiina sanoo.

Uskoa rakkauteen hän ei kuitenkaan ole menettänyt.

– Olisi ihan hirveää olla niin kyyninen. Jos huonojen kokemusten jälkeen ei enää uskaltaisi rakastaa, elämä olisi kauhean surullista.

Miltä nuoresta naisesta tuntui muuttaa opiskelemaan Helsinkiin? Pelkääkö Tiina mitään? Mitä hän ajattelee uudesta urastaan elokuvaohjaajana? Lue lisää Me Naisten numerosta 34/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kysyimme hyvinvointivalmentajina työskenteleviltä Kirsi Salolta ja Teemu Syrjälältä, mitä he tekevät arjessaan voidakseen kokonaisvaltaisesti hyvin.

Hyvinvointivalmentajat Kirsi Salo ja Teemu Syrjälä puhuvat työkseen – ja yrittävät innostaa muita tavoittelemaan hyvää elämää. Mutta mitä he itse tekevät voidakseen mahdollisimman hyvin? Kaksikko kertoo.

1. Itsensä kuunteleminen

Kirsi Salo kertoo elävänsä niin kuin opettaa.

– Järjestän itselleni paljon hiljaisuutta, rauhaa ja omaa aikaa. Hiljennän mieltä esimerkiksi meditoimalla. Osaan hallita oman pään sisältöä hyvin.

Meditoiminen auttaa Kirsiä myös pitämään ajatukset myönteisiä ja tekemään viisaita ajankäyttöön liittyviä ratkaisuja.

– Järjestän aikaa niille asioille, jotka lisäävät hyvinvointiani ja sanon ei sellaisille asioille, jotka eivät edistä, yksin viihtyvä Kirsi kertoo.

”Jos ihmissuhteet ovat kunnossa, muut palikat menevät helposti kohdalleen.”

2. Panostaminen ihmissuhteisiin

Hyvinvointivalmentaja Teemu Syrjälälle suhde itseen ja muihin on kaiken perusta.

– Jos ihmissuhteet ovat kunnossa, muut palikat menevät helposti kohdalleen, hän kertoo.

Hän kiinnittää huomiota myös siihen, miten puhuu itselleen ja läheisilleen. Rakkauttaan ja välittämistään hän osoittaa koskettamalla.

– Omasta menneisyydestäni tiedän, että kun on haasteellista, kosketus alkaa jäädä pois. Kun saa koskettaa, ongelma alkaa hävitä.

”Kosketus on muuttanut oikeastaan koko elämäni.”

Kosketuksella Teemu ei tarkoita pelkästään seksuaalista kosketusta. Se voi olla halaus tai vaikka hipaisu olkapäähän, kunhan ei riko toisen ihmisen rajoja. Teemun mielestä joskus on parempi katsoa toista silmiin kuin puhua – kohdata toinen ihminen ja olla läsnä.

Teemun omassa parisuhteessa kosketellaan paljon.

– Se on muuttanut oikeastaan koko elämäni.

3. Kipupisteiden työstäminen

Kirsi on puhunut julkisuudessa henkisestä herätyksestään, mutta ei hänen elämänsä ole ollut pelkkää auvoa. Kirsi on huomannut, että ihmisen sisältä kumpuaa läpi elämän asioita, joita on käsiteltävä.

– Minullakin tulee kipupisteitä esiin silloin tällöin. Saatan tulla alakuloiseksi tai ärtyä. Olen siitä kuitenkin hirveän tietoinen, että silloin jokin on osunut minua vanhaan haavaan. Sitten työstän sitä.

“Jos emme hengitä koko keholla, jumiutamme tunnejärjestelmämme.”

4. Hengittäminen

Teemu keskittyy hengittämiseen kaikessa, mitä tekee – niin kävellessä, uidessa kuin voimaharjoitellessa. Hengittämällä Teemu antaa energian kiertää.

– Jos emme hengitä koko keholla, jumiutamme tunnejärjestelmämme.

5. Lepo ja ravinto

Myös lepo ja ruokavalio ovat niin Kirsille kuin Teemullekin tärkeitä. Kirsin mukaan nukkuminen ja kylpeminen ovat hänelle harrastuksia. Ylipäätään elämän hidastaminen on Kirsille tärkeää, jotta hän voi hyvin.

– Syön kevyesti eli mahdollisemman paljon vihreää ja kasviksia. Valkoista sokeria ja nopeita hiilihydraatteja en syö juuri lainkaan.

Teemulle ravinnossa tärkeintä on laatu: hän syö paljon villi- ja lähiruokaa.

– Tällä hetkellä tulee syötyä marjoja joka päivä.

Teemu ei silti halua nipottaa, koska tietää kokemuksesta, ettei liika tiukkapipoisuus ravintoasioissa lisää hyvinvointia.

6. Kylmälle altistuminen

Teemu altistaa kehoaan säännöllisesti kylmälle – talvisin avannossa, kesäisin kylmässä suihkussa. Sillä hän yrittää ehkäistä kehon jumiutumista.

– On tärkeää, että saa keholle haastetta, ettei vain mukavasti jumppaile neljän seinän sisällä.

“Muistan pitää itseni lapsenmielisenä.”

7. Lapsenmielisenä pysyminen

Kirsille on tärkeää pysyä lapsenmielisenä. Tässä häntä auttavat hänen kaksi lastaan.

– Lapset ovat jatkuva kutsu tuossa vierellä päästä irti ja olla hetkessä. Saatan viettää paljon aikaa lattialla kissojen ja lasten kanssa.

8. Tanssiminen ja voimaharjoittelu

Tanssi on Teemulle tärkeä tapa ilmaista itseään. Se avaa myös tunnelukkoja. Teemu liikuttelee kehoaan fiiliksen mukaan.

– Joskus rymistellään, joskus hempeilllään.

Vastapainoksi tanssille Teemu nostaa rautaa ja pyrkii liikkumaan niin, että keho omaksuu jatkuvasti uusia liikemuotoja.

9. Inspiroivien videoiden kuuntelu

– Kuuntelen ihan älyttömän paljon erilaisia Youtube-videoita. Jos muut menevät kahdeksaksi tunniksi töihin, minä kuuntelen viisi tuntia videoita. Minua kiinnostaa eniten se, mikä ihminen on ja miksi hän on täällä, Kirsi kertoo.

Hän nimeää yhdeksi suosikikseen jamaikalaisen henkisen opettajan Moojin.

“Sisäinen tila heijastuu ulkoiseen tilaan.”

10. Elämän yksinkertaistaminen

Kirsi tavoittelee ”sisäistä tyhjyyttä”. Siksi hän on yrittänyt tehdä elämästään mahdollisimman yksinkertaista. Hän on esimerkiksi raivannut kotoaan turhia tavaroita.

– Kun saavutan hyvän tilan, vietän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tukevat tuota tilaa. Sisäinen tila heijastuu ulkoiseen tilaan.

11. Yhteys luontoon

Kirsi rakentaa tällä hetkellä ekokylää Kolumbiaan. Siellä hän sanoo pääsevänsä eri tavalla kosketuksiin luonnon kanssa kuin Suomessa. Hän ei kuitenkaan väitä viettävänsä luonnossa erityisen paljon aikaa.

– Luonto on minulle kuitenkin hyvin tärkeä.

12. Muiden auttaminen

Kirsi uskoo, että oma sydän laajenee pysyvästi, kun auttaa muita. Enää häntä ei kiinnosta, mitä hän voi saada ja saavuttaa.

– Parannan itseäni parantamalla muita. Yksi minivalaistumisen kokemukseni on, että minussa on sirpale jokaista ihmistä.