Lapsena Maarit Hurmerinta yritti olla näkymätön, jotta kotona säilyi rauha, kun äiti joi. Sitten alkoi ura, joka toi hänet näkyville kaikkien eteen. Vasta avioliitossa hän on uskaltanut näyttää tunteensa.

Laulaja Maarit Hurmerinta, 60, nousee taksista Helsingin Bulevardilla, kun kuljettaja vielä allekirjoittaa kuittia. Samassa hän on jo käynyt avaamassa Mersun takaluukun ja nostanut itse mustan matkalaukkunsa kadulle.

Maarit ei ole ikinä ollut hienostelija tai arkaillut tarttua toimeen. Nyt hän odottaa jalkakäytävällä, jauhaa purkkaa ja näyttää koroissaan ja mustassa nahka­takissaan parikymppiseltä tytönheitukalta.

Juuri siltä, joka sainattiin Love ­Records -levy-yhtiöön yli 40 vuotta sitten ja jota kollegat, kuten Dave Lindholm ja Hector, kuvailevat ainutlaatuisena ­lahjakkuutena toukokuussa ilmestyvässä omaelämäkerrallisessa kirjassa Maarit. Siinä hän kertoo paitsi urastaan myös ensimmäistä kertaa elämänsä rankoista vaiheista.

Kollegoiden kursailematon palaute saa Maaritin liikuttumaan.

– Olen erityisasemassa, kun minulla on tällaisia ystäviä. En ole koskaan kaivannut rahaa tai julkisuutta, vaan mennyt aina musiikki edellä. Opin jo lapsuudessa, ettei elämässä mikään ole itsestään selvää.

Kahdenlaisia muistoja

Nykyisin Maaritilla on herkkyyttä ja rohkeutta näyttää omat tunteensa.

Aina niin ei ole ollut.

Maarit kasvoi alkoholisti­perheessä Vantaan Hiekkaharjussa. ­Äidin ongelmajuominen alkoi, kun Maarit oli noin kymmenvuotias. Isä pystyi rankastakin ­juomisesta huolimatta kontrolloimaan arkeaan jotenkin, äiti ei.

Äidistään Maaritilla on kahdenlaisia muistoja. Toiset ovat kirkkaita kuin pouta­päivät, toiset synkempiä.

– Äitini Conchetta oli nuorena kaunotar. Hänellä oli säkkärä kihara tukka, mustat palavat silmät ja hän nauroi ihanasti. Kun äitini oli valloittavalla tuulella, hän hullutteli ja oli hurmaava. Kuka sellaista olisi voinut vastustaa?

Hyvinä päivinä Maarit ihaili äitiään. Sitten oli huonoja hetkiä, joiden muisteleminen on yhä vaikeaa. Niinä hetkinä olemus muuttui sekunnissa. Ihanan ­äidin tilalle tuli vihainen, raivoava nainen, joka joi niin, että Maarit pelkäsi ja yritti muuttua mahdollisimman näkymättömäksi. Piti olla kiltti, kaunis ja hymyilevä, että ­tilanne olisi jatkunut rauhallisena mahdollisimman pitkään.

Maaritin mukaan äiti oli musikaalisesti lahjakas, mutta ei osannut ­kanavoida lahjakkuuttaan oikein.

– Ehkä juuri siksi hän joi.

Toisin kuin äitinsä, Maarit on voinut tehdä toisin.

– Musiikin avulla olen voinut kanavoida elämäni huonot ja hyvät hetket.
Ääni paljastaa ihmisen, uskoo Maarit.

– Ihmisääni mukautuu kokemusten mukaan. Olen varma, että myös minun taustani kuuluu laulussani.

Maaritin musikaalisuus ja temperamentti ovat perua italialaiselta äidinisältä Michele Orlandolta, joka oli muusikko. Isoisä oli perheen auktoriteetti. Hän ei sietänyt keskin­kertaisuutta eikä kovia ääniä. Kun Mikko-vaari tuli kotiin, kaikkien piti olla ­hipihiljaa. Maaritin mielestä isoisän ­ankara auktoriteetti saattoi vaikuttaa myös äidin käytökseen.

Äiti oli joko on tai off

Maarit sanoo, että äidiltä puuttui kokonaan tunnetilojen hienosäätö. Hänessä oli vain on- ja off-nappulat.

– Äidissä oli aina päällä pieni myrskyvaroitus. Koskaan en tiennyt, millä tuulella hän olisi. Lapsena olin aika pelokas.

Muutaman samankaltaisuuden Maarit kuitenkin heistä löytää.

– Temperamenttimme ovat samanlaiset. Ja jälkikasvu on kertonut, että aivastan kuulemma aivan samalla tavalla kuin mutsi, hän naurahtaa.

– Äiti tosin ei edes aivastanut normaalisti. Hänellä oli aina teatteriesitys päällä, eleet ja äänet olivat ääripäästä. Siinä en halua tulla koskaan samanlaiseksi.

"Huulipuna, poskipuna ja itsensä tsemppaaminen vievät huonoina aamuina pitkälle", uskoo Maarit.

Maarit joutui pienestä pitäen pitämään huolta itsestään. 14-vuotiaana hän muutti pois kotoa isänäitinsä Helenan luo Hiekkaharjussa. Lapsena hän oleskeli paljon myös äidinäitinsä Dagmarin luona Rekolassa, yhden pysäkinvälin päässä lapsuudenkodista.

– Onneksi minulla oli näitä turvallisia muita aikuisia. Heidän ansiostaan en musertunut pelkojeni tai murheen alle.

Kysymys hyvistä hetkistä äitinsä kanssa saa Maaritin epäröimään.

– En halua alleviivata näitä asioita liikaa. Menneet ovat menneitä.

Elämää pikakelauksella

Vanhemmilla ei ollut varaa ostaa levysoitinta, mutta musiikkia Maarit pääsi kuuntelemaan Helena-mummonsa ja kavereittensa luona.

Ensimmäisen työpaikkansa hän sai teini-ikäisenä juoksutyttönä Tampereen Jalkineen myymälästä Helsingissä. Rahat olivat niin tiukassa, ettei Maaritilla ollut varaa kunnon kenkiin, vaan jalat olivat työpäivän jälkeen verisillä rakoilla.

Sittemmin tuottaja ja oppi-isä Atte Blom pestasi tytön töihin Love Recordsin toimistoon. Palkka, noin 800 markkaa, oli parikymppisen Maaritin mielestä valtava summa rahaa.

Kun Maarit vuonna 1974 julkaisi ­ensimmäisen soololevynsä, vanhemmat olivat liian kiinni vaikeuksissaan pystyäkseen keskittymään tytön menestykseen.

– Olivat he silti varmasti ylpeitä ­minusta, Maarit sanoo.

Helena-mummo oli ensimmäinen, jolle nuori laulaja kiikutti levynsä.

– Laitoin levyn soimaan mummon kämäseen levysoittimeen, jossa oli hirvittävä ääni. Muistan, kuinka pakahduin ylpeydestä sitä kuunnellessani.

Mummo ilmaisi kehunsa sukupolvelleen tyypillisellä tavalla. Karjalan murteellaan hän ilmoitti naapureille ”tiiättekstyö, että meijän Maarit on tehnyt levyn”. Mummon vaatimaton ylpeys tuntui Maaritista hyvältä.

Samana vuonna Maarit meni naimisiin kitaristi-muusikko Sami Hurmerinnan kanssa. Kaikki tuntui tapahtuvan pikakelauksella.

Esikoispoika Samuli syntyi seuraavana kesänä, tytär Janna vuonna 1981.
Nykyisen kotitalonsa pari osti vuonna 1980, vain muutaman sadan metrin päästä Maaritin lapsuudenkodista.

Janna-tytär on seurannut vanhempiaan muusikonuralle, Samulilla on oma autokorjaamo.

– Samulilla oli jo lapsena käsittämätön hahmotuskyky, hän pystyi rakentamaan käsillään ihan mitä tahansa. ­Samuli on rauhallinen, kun Janna ja minä taas  tulisieluisempia: tytölle piti jo lapsena olla koko ajan tekemistä ja puuhaa.

Lapsilleen Maarit on halunnut suoda saman vapauden, johon hän itse kasvoi.

– Meillä ei kotona luotu paineita, että olisi pitänyt opiskella lääkäriksi, opettajaksi tai papiksi. Meillä oli täysi vapaus valita. Samaa olen noudattanut omien lasteni kanssa. Mutta jos he minulta ­kysyvät, kerron tottakai mielipiteeni.

Maarit on onnellinen, että Jannalla on uravalinnastaan huolimatta jalat maassa.

– Hänellä on intohimoa, mutta hän on myös nähnyt meitä seuratessaan alan realiteetit hyvässä ja huonossa. Niistä ei ole tarvinnut erikseen keskustella.

Elämässään Maarit on aina halunnut pitää ohjat tiukasti omissa käsissään.

– En tiedä, onko kokemallani merkitystä, vai olenko vain rakennettu näin, mutta haluan kontrolloida kaikkea. En koskaan esimerkiksi juo itseäni humalaan. Inhoan sitä.

Lupa olla vihainen

Avioliitto ja perhe ovat Maaritin turvapaikka. Omista lapsista ja miehestä hän haaveili jo pikkutyttönä.

– Halusin perheen ja lapsia heti kun mahdollista, ja sainkin ne aiemmin kuin osasin kuvitella. Menimme naimisiin ­hyvin nuorina, parikymppisinä, mutta koin olevani vastuullinen ja valmis siihen.

Liiallisen kiltteyden karistaminen kesti kauan. Maarit sanoo olevansa yhä ujo, mikä on esiintyjälle haaste.

– Olen hyvin kaksijakoinen ihminen. Jännitän vieraita ihmisiä ja esiintymistä, mutta toisaalta olen ylitsepursuavan sosiaalinen ja rakastan seuraa.

Kauan kesti sekin, että Maarit muuttui omassa elämässään näkyväksi. Suhteessa Samin kanssa hän löysi turvan näyttää tunteensa. Maarit antoi vihdoin itselleen luvan olla vihainen.

– Muistan hetken, kun päästin ulos kaiken raivon sisältäni. Olimme silloin olleet naimisissa pari vuotta. Seisoimme kotipihallamme, ja olin suuttunut Samille jostain. Yhtäkkiä tuntui kuin samppanjapullon korkki ­sisälläni olisi lauennut. Huusin hänelle täyttä kurkkua vihaavani häntä, kiroilin ja sätin enkä välittänyt tuon taivaallista, kuulivatko naapurit vai eivät. Se oli ­puhdistava kokemus.

Menneitä Maarit yritti puida myös terapiassa.

– Kokeilin kerran, eikä se ollut minun juttu. Keskustelut hyvien ystävien kanssa ajavat saman asian eivätkä ne maksa mitään. Kun oikein ottaa päähän, käyn helvetin pitkällä pyörälenkillä tai alan haaveilla hyvistä asioista.

"Musiikin avulla olen voinut kanavoida elämäni huonot ja hyvät hetket."

Kotona kaikki luukut saavat edelleen olla auki. Maaritin ja Samin avioliitto on kestänyt 39 vuotta. Ehkä juuri siksi, että temperamenttinen pariskunta ottaa ­aika ajoin yhteen.

– Jokaisessa parisuhteessa on haasteensa. Mekin otamme välillä matsia. Minusta vain on terveellisempää puhdistaa pöytä aina silloin tällöin kuin kasvattaa katkeruutta sisällä vuosikausia.

Sitä paitsi Samille on ihana suuttua.

– Sami antaa aina anteeksi ja todella tarkoittaa sitä.

Taloudellisia uhrauksia

Parisuhteessa on pitänyt tehdä myönnytyksiä, mutta urallaan Maarit ei ole niihin suostunut. Se on tarkoittanut myös taloudellisia uhrauksia, kun Maarit ei ole suostunut valtavirran hittinikkariksi. Freelancerina vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä: vapaat ovat yleensä enimmillään kolmen päivän pituisia ja huoli toimeentulosta saa vastaamaan työtarjouksiin useimmiten myöntävästi.

Kollegat kuvailevat Maaritia hyvällä tavalla itsepäiseksi.

– En ole niin blondi, ettenkö kuuntelisi hyviä neuvoja, mutta en ole koskaan pomppinut urallani muiden ohjeiden mukaan. Jos levy-yhtiö on kehottanut vaihtamaan tyyliä tai soittajia, olen sanonut kiitos ja hei ja vaihtanut maisemaa.

Perusluonteeltaan Maarit sanoo olevansa rakastava ja lempeä, mutta ärsytettynä pehmeys väistyy.

– Minua on vaikea saada suuttumaan, mutta kun suutun, pelkään sitä itsekin. Silloin kannattaa pysyä kaukana.

Yhtyeittensä kanssa Maarit sanoo ­aina olleensa onnekas.

– Meillä ei ole kukaan koskaan lätrännyt viinan kanssa, vaan olemme keskittyneet pääasiaan, musiikkiin. Yhden-kahden soinnun jutuissa voi varmaan esiintyä humalassa, mutta vaikeampaa musiikkia soittaessa se ei ole mahdollista. Jokainen tällä alalla tietää myös, ettei menestys tipu syliin, se vaatii lahjakkuutta ja työtä.

Fyysisessä työssä kropasta ja päästä on pidettävä huolta liikkumalla.

– Inhoan ryhmäjumppia, mutta olen intohimoinen kuntosalikävijä. Yritän myös syödä terveellisesti. Minulla on aika hyvä itsekuri, vaikka välillä repsahdan.

Katumukselle ei ole jäänyt tilaa.

– En jää muistelemaan menneitä tai kokemaani pahaa. Valehtelisin, jos ­sanoisin, etten kadu mitään, mutta juuri nyt en muista mitään, mitä katuisin, hän sanoo ja repeää nauruun.

Kauniisti äidistä

Maaritin äiti kuoli vuonna 2006.

– Äidin juomisessa oli parinkymmenen vuoden tauko. Sitten hän retkahti uudelleen joitakin vuosia ennen kuolemaansa. Se oli maailmanlopun menoa.

Äiti joi itsensä hengiltä.

Äidistä puhuminen ei ole Maaritille edelleenkään helppoa. Hän hiljenee.

– Haluan puhua hänestä kauniisti, mutta olen myös ymmärtänyt, etten ole ainoa, jolla on vastaavia kokemuksia. Tarinastani voi olla apua jollekulle ­samassa tilanteessa olevalle.

Maarit sanoo olevansa nyt onnellinen.

– Olen saanut syntymälahjana positiivisen luonteen. En ole katkera mistään. Uskon myös vahvasti, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Olen antanut anteeksi äidille.

Maarit Hurmerinta

– Laulaja-lauluntekijä Maarit Hurmerinta (os. Äijö) syntyi Helsingissä 10.11.1953. Asunut ikänsä Vantaan Hiekkaharjussa.

– Naimisissa muusikko Sami Hurmerinnan kanssa, lapset Samuli (s. 1975) ja Janna (s. 1981).

– Omaelämäkerrallinen, Annariikka Leinon kirja Maarit julkaistaan vapun tienoilla. (Johnny Kniga).

– Yli 40-vuotisella urallaan julkaissut 18 levyä, joista kaksi myynyt kultaa.

– Harrastaa liikuntaa ja ruoanlaittoa.

Sara La Fountain toivoo Australiassa tehdystä ruokaohjelmasta kansainvälistä läpimurtoa. Hänen uransa alussa tv-kokin työtä ei pidetty erityisen coolina. –Olen esimerkki siitä, että unelmiaan toteuttaessa ei pidä kuunnella muita kuin itseä.

Sara La Fountainin, 35, vasemman käden ranteessa on herkällä kaunokirjoituksella tatuointi Je suis. Se on ranskaa ja tarkoittaa minä olen.

Tatuointi oli Saran ensimmäisiä ja taiteiltiin iholle viitisen vuotta sitten.

Je suis on Saralle voimalause.

– Se muistuttaa, etten saa hukata itseäni ja rohkaisee pysymään itsenäni mitä tahansa ympärillä tapahtuukaan.

Seuraava tatuointi löytyy oikeasta kädestä, keskisormen sivustalta. Leikkisällä fontilla kirjoitettu sana Delicious tulee näkyviin aina, kun Sara viipaloi tai silppuaa.

Sara asettelee tatskansa vierekkäin ja pyrskähtää nauruun. Niistä syntyy teksti Je suis delicious, minä olen herkullinen.

Snägärille ja naimisiin

Rohkaisevat voimasanat kannustivat Saraa jo silloin, kun niitä ei vielä ollut hänen ihollaan. Parikymppinen Sara teki menestyksekkäästi mallintöitä, mutta oli teinistä asti tuntenut paloa muuhun. Hän ihaili television Jyrki Sukulaa ja Bon Appétit -sarjaa ja haaveili urasta ruuan parissa.

– Tuohon aikaan tv-kokin töitä ei nähty erityisen coolina. Sain selitellä paloani ja haluani ja kohtasin vähättelyä, kun kerroin haaveistani, Sara kertoo.

– Kun ilmoitin pyrkiväni kokkikouluun, minulle kuittailtiin, aioinko töihin snägärille. ”Menisit sinäkin vain naimisiin”, sanottiin. Vähättely tuntui pahalta, muttei lannistanut.

” Olen hirvittävän allerginen negatiivisuudelle.”

Kurjat puheet olivat kuin lisäkipinöitä Saran haaveille. Heti ylioppilaskirjoitustensa jälkeen hän palasi lapsuusvuosiensa ja isänsä kotimaahan Yhdysvaltoihin ja aloitti opiskelut amerikkalaisten vanhimmassa ruokayliopistossa, Culinary Institute of Americassa.

Siitä se ajatus sitten lähti – idea ruokamaailman valloituksesta omannäköisellä otteella.

– Olen hirvittävän allerginen negatiivisuudelle. Se, ettei tuosta kuitenkaan tule mitään, on tyhmintä, mitä nuorelle voi sanoa, Sara napauttaa.

– Olen esimerkki siitä, että unelmiaan toteuttaessa ei pidä kuunnella muita kuin itseään. Positiivisuus, ilo ja usko pystymiseeni ovat saaneet aikaan eniten onnistumisia.

Golfia kenguruiden kanssa

Sarasta ei tullut snägärimyyjää vaan kokkaamisen monitoimiyrittäjä. Hän on kehitellyt reseptiikkaa, ateriakonsepteja, tv-ohjelmia ja ruokakirjoja, uusimpana viime viikolla julkaistu Sara’s Australia – raikas ruokamatka.

Kirja syntyi ideoista, joita Sara keräsi kahden kuukauden kuvausmatkallaan Australiassa. Siellä filmattiin yhdeksänosainen tv-sarja Sara’s Australia Unveiled, joka leviää 147 maahan National Geographicin sekä Australian television kanavilla. Ohjelman odotetaan tavoittavan jopa yli miljardi katsojaa.

Ruuan ja matkailun yhdistävä sarja esittelee Saran haastattelijana ja ohjelman emäntänä, joka kokkaa paikallisten vieraidensa kanssa. Maisemat vaihtuvat muun muassa Alice Springsistä Melbourneen. Darwinissa Sarah laittoi ruokaa yhdessä aboriginaalien kanssa ja ihaili alkuperäiskansan luontotuntemusta.

– Reissu oli minulle todellista elämysmatkailua. Pelasin golfia greenillä viidenkymmenen kengurun keskellä. Ja katsos tätä! Sara näpäyttää videon kännykkänsä näytölle.

Videolla Sara seisoo lammen reunalla, kun yhtäkkiä alligaattori pyyhkäisee hänen jalkojensa juuresta. Nauhalta kuuluu Saran kiljunta: ”Oh my god!”

– Tai kun kesken helikopterilennon pilven reunaan ilmestyi rainbow, sateenkaari, ja me lensimme sen halki, Sara listaa reissun erityisimpiä hetkiä.

– Tällaisissa hetkissä sitä tajuaa olevansa blessed. Olen siunattu.

Kuin vuorenvalloitus

Saran ohjelmia on esitetty kansainvälisesti aiemminkin, mutta uusin tuotanto on ylivoimaisesti suurin. Sitä suunniteltiin ja kehiteltiin parin vuoden ajan.

– Olen ylpeä siitä, mitä olen saavuttanut. Iloitsen arvostuksesta, jota olen saanut maailmalla. Matkani tähän pisteeseen ei ole ollut mikään walk in a park, ei todellakaan leppoisa päiväkävely. Kyllä tämä on kuin olisin vuorelle kiivennyt, Sara sanoo.

– Olen pedantti enkä anna helpolla periksi. Jos projekti vaatii seitsemänpäiväistä työviikkoa, sitten se tehdään. Töissä näkyy napakka ja vakava puoleni.

”Laitoin henkilökohtaisen elämäni odotustilaan.”

Saran puheessa toistuvat sanat kiire ja työ. Sille hän on tietoisesti omistautunut kuluneet viisi vuotta – aina siitä lähtien, kun seitsemän vuoden suhde ohjaaja Antti J. Jokisen kanssa päättyi. Töissä on voinut mennä kuukausia ilman yhtään vapaapäivää, tai New Yorkin palaveriin on pitänyt lähteä päivän varoitusajalla. Välillä Sara on tuijottanut kalenteriaan ja laskeskellut, missä kohdassa ehtisi nukkua.

– Olen halunnut toteuttaa haaveeni uralla, ja se on vaatinut paljon duunia. Laitoin henkilökohtaisen elämäni vähän niin kuin odotustilaan, Sara myöntää.

Kuluttava tahti on herättänyt huolehtimaan jaksamisesta. Kesken lounaan Sara kaivaa laukustaan tutun amerikkalaislääkärin suosittelemat vitamiinikapselit. Reissukassissa kulkee aina sopiva kokoelma viherjauheita. Saran mielestä ne auttavat jaksamaan epäsäännöllistä elämää.

– Kokeile mun kynsiä, miten kovat ne ovat. It’s really working! Sara intoilee vitamiinikuurinsa tuloksista.

Sara hakee voimaa myös liikunnasta: kuntosalilta sekä yin-joogasta, jota Saran apukokki hänelle suositteli. Joogasta on löytynyt apu rauhoittumiseen ja keskittymiseen.

– Kaipaan rauhaa ja rauhoittumista ja tunnen, että nyt on niiden aika. Matkalaukkuelämää on kestänyt niin pitkään, että haluan löytää tasapainon työn, matkustamisen ja muun elämän välille, Sara kuvailee.

– Vaikka rakastan New Yorkia, ja se on pitkään ollut toinen kotini, juuri nyt en jaksa kaupunkia, joka ei pysähdy koskaan. Oma koti Suomessa on tärkeä maadoittaja.

Puhdas pöytä, tilaa rakkaudelle

Suomi silti tuskin koskaan jää Saran ainoaksi kodiksi. Suvun, ystävien ja työn ansiosta amerikkalaisuus elää hänessä vahvana. Rivien välistä voi lukea, että myös ihmissuhderintamalla Saralla on jotain meneillään maailmalla.

”Olen saanut kokea isoja rakastumisia.”

– Elämässäni on nyt puhdas pöytä ja aikaa rakkaudelle. Olen siihen valmis. Viime vuodet ovat olleet minä, minä -aikaa, nyt voisi olla me-aika, Sara sanoo.

– Nyt haluan kuitenkin miettiä rauhassa enkä tehdä hätiköityjä päätöksiä.Sara kuvailee itseään parisuhdetyypiksi, joka ihastuu täysillä mutta harvoin.

– Olen saanut kokea isoja rakastumisia ja tuntea täysillä. Nuorena oli muutama ihastuminen ja sitten pitkä parisuhde, joka ei valitettavasti ollut se oikea. Enää en jahtaa jotain haaveihmistä. Tässä iässä tiedän jo, mistä tykkään ja mistä en, mutta olen myös valmis kompromisseihin.

Sara toivoo jakavansa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää Saran työn julkisuutta ja epäsäännöllisyyttä. Mustasukkaisuus ajasta tai toisen urasta voi näivettää suhteen nopeasti. Siksi suunnitelmat on paras tehdä yhdessä.

– Arvostan sitä, että toisella on kokemusta samanlaisesta elämänkoulusta ja samankaltainen ymmärrys elämästä. Vaikka olen kokenut monia myllerryksiä, olen kiitollinen niistä kaikista. Olen onnellinen ja haluan jakaa sen tunteen toisen kanssa. Uskon, että all is gonna be fabulous.

Sara tuntee, että elämä on kasvattanut hänestä ymmärtäjän.

– Vaikka olen kupliva ja hymyilevä tyyppi, tunnen myös olevani vanha sielu ja eläneeni monta elämää. Minulle on kehittynyt ymmärtämisen taito, ja aistin helposti, mitä toisella on meneillään.

Armo, ihme ja usko

Moni Saran kiireisen vuoden tulos putkahtaa julki tänä syksynä.

Kirjan ja tv-ohjelman lisäksi kokki on mukana Elloksen pohjoismaisessa vahvojen naisten kampanjassa sekä lanseeraamassa uutta kännykällä tilattavien salaattien palvelua. Niiden ilmestyessä Sara suunnittelee huilivansa Suomessa, ehtivänsä ehkä luontoretkelle ja lukevansa kirjoja pitkästä aikaa.

– Välillä minun tarvitsee myös saada olla yksin. Tänä vuonna en ole ehtinyt viettää päivääkään itsekseni.

Sitten voisikin taas pyrähtää New Yorkiin ystävien ja suosikkitatuoijan luo. Nykissä on tehty Saran oikeassa jalassa näkyvät, hepreankieliset tatuoinnit ”armo” ja ”ihme”. Vasemmassa nilkansyrjässä on paksu musta risti.

– Se muistuttaa kuolemanjälkeisestä elämästä ja uskosta, jota ilman en ole mitään, Sara sanoo.

– Minulla on järjetön hinku ottaa uusia tatuointeja. Tänä vuonna on syntynyt niin monta tarinaa, jotka haluan saada iholleni.

Sara La Fountain

Ruoka-alan monitoiminainen syntyi Yhdysvalloissa 22.4.1981 suomalaisen äidin ja amerikanranskalaisen isän perheeseen.

Muutti lapsena Suomeen äitinsä kanssa. Vaihtoi kouluikäisenä nimensä Sarahista Saaraksi välttyäkseen kiusaamiselta. Sukunimi vaihtui Kuroseksi isäpuolen, arkkitehti Kosti Kurosen mukaan.

Saran velipuoli Alexander Kuronen pelaa amerikkalaista jalkapalloa Helsingin Roostersissa. Urheilu-uran lisäksi hän on valmistunut suunnittelijaksi.

Uusin ruokakirja Sara’s Australia – raikas ruokamatka ilmestyi viime viikolla.

Jare Tiihonen kertoo Kuukausiliitteen haastattelussa kärsineensä pahoista masennuskausista. Rankin romahdus tapahtui Los Angelesissa stadionkeikkojen jälkeen.

Cheek, oikealta nimeltään Jare Tiihonen, 34, kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa avoimesti mielenterveysongelmistaan.

Haastattelun mukaan Jarella on ollut elämänsä aikana useita masennuskausia, tuskatiloja ja paniikkihäiriöitä. Syksyllä 2009 Jare voi niin huonosti, että hoippui psykologin vastaaanotolle. Tämä suositteli käyntiä psykiatrilla. Siellä Jare sai kohtauksilleen diagnoosin: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Psykiatri määräsi Jarelle Ketipinor-mielialakääkettä ja suositteli, että tämä kävisi terapiassa kerran viikossa.

Jaren mukaan hänen pahin romahduksensa tapahtui stadionkeikkojen jälkeen vuonna 2014. Cheek oli vuokrannut Los Angelesissa talon, jossa hänen oli tarkoitus äänittää biisejä Alpha Omega -albumilleen. Jare huomasi, että räppääminen ei onnistu, kun sanat eivät tulleet ulos suusta. Hän vajosi itseinhoon ja epäuskoon. Hän makasi iltapäivän studion lattialla, sikiöasentoon käpertyneenä.

"Jo pitkään olen voinut oikein hyvin."

Myöhemmin Jare arveli, että paha romahdus johtui lääkeannoksen pienentämisestä. Viisi vuotta aikaisemmin hän oli pienentänyt lääkkeen annostusta oma-aloitteisesti ilman lääkärin lupaa. Suomessa Jare hakeutui uudestaan psykiatrin puheille, ja annostusta nostettiin roimasti. Sen jälkeen hän kertoo voineensa hyvin.

– Jo pitkään olen voinut oikein hyvin.

– Ainoa huono puoli on se, että lääkkeiden takia en koskaan enää herää virkeänä. Käyntiin pääsemisesä menee aina vähintään tunti, Jare kertoo Kuukausiliitteessä.

Cheekin elämäkerta JHT Musta lammas ilmestyy ensi viikolla.

 

Vierailija

Nämä ovat näitä lääkkeitä, jotka yhdistetään mm. kouluampumis -tapauksiin ympäri planeettaa.

Cheek, ongelmasi on hoidettavissa sellaisten hoitajien käsissä, joiden agendana on rakkaus, ei raha. Ota selvää.

Uniikin Instagram-kuvista selviää, että Mikael Gabrielilla oli ystäviensä kanssa Vain elämää -kisakatsomo 300-neliöisessä omakotitalossaan.

Mikael Gabriel, 26, odotti somen perusteella innoissaan, että hänen Vain elämää -päivänsä tulisi televisiosta. Ja sieltähän se tuli perjantai-iltana. Kesällä kuvatussa jaksossa Mikaelilla oli tunteet pinnassa ja itkukin herkässä, mutta perjantaina tunnelma oli hiukan kevyempi räppäri Uniikin julkaisemista kuvista päätellen. Instagram-kuvista selviää, että Mikael oli järjestänyt kotiinsa kisakatsomon ja katsoi ohjelmaa parinkymmenen kaverinsa kanssa.

– Kisakatsomo Miklulla. Huh, miten kovia biisejä, Uniikki kirjoitti kuvatekstiin.

 

Kisakatsomo miklulla👌🏼 huh miten kovii biisejä!!🔥🔥🔥 #vainelämää

A photo posted by Uniikki (@daniuniikki) on

Mikael fiilisteli Vain elämää -päiväänsä kavereidensa kanssa. Kuvan perusteella hänen seuranaan oli Uniikin eli Jan Tolppasen lisäksi muun muassa moottoripyöräjengi Cannonballin johtaja Janne "Nacci" Tranberg.

Vain elämää -jaksossa Miklu kertoi, miten onnekas hän, kun hänellä on niin paljon ystäviä, jotka rakastavat häntä. Hän iloitsi myös maallisissa asioista, kuten Espoossa sijaitsevasta, 300-neliöisestä omakotitalostaan.

– Mulla on aika iso omakotitalo. Meille kerrostalopojille tollanen kolmekerroksinen omakotitalo näyttää aika kartanolta. Mulla on poreamme, sauna ja grilli.

"En ole rikastanut, mutta minulla on varaa hankkia kaikenlaista."

Me Naisten haastattelussa Mikael kertoi hiljattain, että teki talokaupat viime syksynä nopeasti sen jälkeen, kun oli nähnyt kuvia Uniikin talosta.

– Sain pankista lainaa ja tein ja kaupat samantien. Äidin mielestä se on ensimmäinen fiksu päätös elämässäni. En ole rikastunut, mutta minulla on varaa hankkia kaikenlaista.

– Talo on kodin ja työpaikan välimaasto. Ensimmäinen talvi oli vaikea, kun koko ajan paloi sulakkeita, ja yksi vesivahinkokin oli. Siinä oli Malmin kerrostalopoika ihmeissään, Mikael kertoi haastattelussa.

Uniikki kirjoitti Instagram-kuvaansa olevansa ylpeä ystävästään.

– Tänään on pojan päivä! Mikael Gabriel, huikeet suorittamista, jäbä on tullu pitkän matkan tähän pisteeseen, hieno fiilis että oon saanu olla osana sitä. Faija on ylpee.

Mikael katsoi jaksoa kotisohvallaan, mutta muisti myös some-seuraajiaan ja kyseli heidän mielipiteitään. Suurin osa kommentoijista ylisti räppäriä tämän avoimuudesta.

Katsoitko jakson? Kenen tulkinta oli paras? Katso kaikki esitykset ja äänestä täällä!

Nainen 27v

Ihan turha jätkä. En vaan tykkää liian rajusta ulkonäöstä, voisi mennä -pimp my ride tyylisen ohjelman vetäjänä, tatuointiliikkeen omistajana tai jonkun jengin pomona...hui...
Cheek on mun mielestä ihanampi! ♥

Vierailija

Siinäpä taas elävä esimerkki miten teot ja puheet on harvinaisen ristiriidassa keskenään. Tirautellaan itkua luonnon raiskaamisesta ja sitten itse ostellaan velaksi kartanoita ja urheiluautoja. Vähä sama kun Norjan hiihto. Tekopyhyydestäkin voisi puhua. Eipä tietysti mitenkään yllättävä asia kun peilaa millasen elämän kaveri on eläny ja missä seurassa liikkunut että ei itsetunto oo ihan parhaassa jamassa.

Näyttelijä Alina Tomnikov uskoo, että luvassa on enemmänkin rooleja Venäjällä.

Muun muassa Rölli-elokuvista tuttu näyttelijä Alina Tomnikov on rakentanut viime vuodet menestyksekästä uraa Suomessa. Hiljattain suomalais-venäläinen näyttelijä sai näkyvän roolin myös isosta venäläistuotannosta. Hän pääsee mukaan keisarinna Katariina Suuresta kertovaan tv-sarjaan, joka sijoittuu 1700-luvulle. 

– Kyseessä on ihan jäätävän suuri rooli, jonka sain sen ansiosta, että puhun venäjää toisena äidinkielenäni. Reissasin koko kesän ja alkusyksyn Venäjällä, ja sarjasta tuli minulle tosi rakas. Oli ihanaa, että pääsin viimein käyttämään toista äidinkieltäni työssäni, Alina kertoi Pahan kukat -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.

Alina näyttelee sarjassa katalaa ja manipuloivaa prinsessa Wilhelminaa, joka oli naimisissa Katariina Suuren pojan Paavali I:n kanssa ja kietoi hovin jäsenet nopeasti pikkusormensa ympärille.

”Ensimmäinen työ on aina kaikkein vaikein saada, mutta sen jälkeen sen pitäisi käydä helpommaksi.”

Teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2013 valmistunut Alina on jo pidemmän aikaa havitellut ulkomaille ja erityisesti Venäjälle. Hän uskoo, että läpimurto poikii tulevaisuudessa enemmänkin töitä itänaapurista. 

– Olen aivan varma, että luvassa on muitakin rooleja. Ensimmäinen työ on aina kaikkein vaikein saada, mutta sen jälkeen sen pitäisi käydä helpommaksi. Agentilleni on jo tullut useita kyselyjä, ja olen tosi hyvällä ja luottavaisella fiiliksellä.

Temperamentti ja kiihko pinnassa

Vaikka näytteleminen on pääosin samanlaista Venäjällä kuin Suomessa, sikäläinen kulttuuri lyö Alinan mukaan leimansa myös näyttelijäntyöhön. Venäjällä näyttelijällä on lisäksi takanaan paljon isompi tiimi ja taustaorganisaatio. 

– Temperamentti ja kiihko ovat Venäjällä paljon enemmän pinnassa kuin Suomessa. Tunteet käyvät kuumina ilman, että niihin liittyy minkäänlaisia aggressioita. Se on aivan mahtavaa!

– Venäjällä minulla oli myös omat vankkurit ja neljä assistenttia koko ajan käytössäni. Se tuntui aluksi oudolta, sillä Suomessa olen tottunut siihen, että huolehdin hyvin itsenäisesti omista aikatauluistani, Alina hämmästeli.

Koko ikänsä Suomessa asunut Alina tunnistaa itsessäänkin monia venäläisiä piirteitä.

– Uskon, että minussa on paljonkin venäläistä. Olen itsekin aika temperamenttinen ja tunnen monet asiat ja tunteet hyvin vahvasti ja kehollisesti. Varsinkin silloin, kun olen paikalliskielen ja -kulttuurin ympäröimänä, minusta tuntuu, kuin olisin kokonaan eri ihminen. Se on ihana tunne!