Lotta Lehtikari kertoi äitinsä sairaudesta Me Naisissa vuonna 2009.
Lotta Lehtikari kertoi äitinsä sairaudesta Me Naisissa vuonna 2009.

Näyttelijä Lotta Lehtikarin lapsuutta varjosti äidin psyykkinen sairaus, jonka jäljiltä hän kokoaa yhä itseään. – On ollut vapauttavaa käsittää, ettei minun tarvinnutkaan rakastaa äitiäni. Silti löydän hänet kaikkien isojen valintojeni taustalta, Lotta kertoi Me Naisten haastattelussa vuonna 2009.

Me Naisten numerossa 47/2009 kerrottiin Lotta Lehtikarin elämästä:

Näyttelijä Lotta Lehtikarilla, 35, on jo kova kiire kaksi ja puolivuotiaan poikansa luokse. Lapsi on viettänyt pitkän päivän hoidossa, mutta onneksi Lotalla on vapaapäivä Teatteri Takomosta ja äiti ja poika saavat viettää illan yhdessä. Lotta asuu  lapsensa kanssa kaksin erottuaan tämän isästä reilu vuosi sitten. Pojastaan he huolehtivat kuitenkin yhdessä.

Se, millainen äiti itse on, on Lotalle erityisen merkityksellistä siksi, että hänen omasta elämästään äidin rakkaus puuttui kokonaan. Lapsuutta varjosti psyykkisesta sairas äiti, jonka jäljiltä hän yhä kokoaa itseään.

– Lapsena äiti edusti minulle jotakin, mikä on pahaa. En pitänyt hänestä, eikä hän mielestäni sopinut äidiksi, Lotta sanoo.

Vasta paljon myöhemmin äidin hämmentävä käytös sai selityksen ja se nimettiin bipolaariseksi mielialahäiriöksi, maanis-depressiivisyydeksi, kuten sairautta silloin kutsuttiin. Perheessä asiasta ei puhuttu, eikä äiti itse halunnut myöntää ongelmiaan. Siitäkään huolimatta, että hän vietti sairaalassa useita jaksoja.  

–  Tilanteet painettiin villasella. Puheissa sivuttiin joskus korkeintaan masennusta tai heikkohermoisuutta – sitä oli kuulema suvussa. Myöhemmin on käynytkin ilmi, että äitini kohtaloita on lähellä muitakin. On ihmeellistä, miten pitkälle asiat saattavat mennä, ennen kuin lähipiirikään ymmärtää, että jotakin on vialla.

Vastakkaisuuksien äiti

Lotta kasvoi pikkukaupungissa, jossa menestyvä hammaslääkäriäiti ja yrittäjä-isä edustivat kaupungin arvostettuja merkkihenkilöitä. Kenelläkään ulkopuolisella ei ollut käsitystä, millaista perhe-elämää seinien sisällä vietettiin.

– Kun tapasin äidin hautajaisissa muutama vuosi sitten hänen tuttaviaan, tajusin, että tunsimme täysin eri ihmisen. Sain tietää, että äiti oli hyvä ja lojaali ystävä. Mutta minä olin tuntenut arvaamattoman, epäoikeudenmukaisen, mielivaltaisen ja väkivaltaisenkin naisen.

Lotta siskoineen oppi lukemaan merkkejä ja pelkäämään äidin unettomuutta, joka aina edelsi sairauden pahimpia jaksoja. Sitä seurasi kaksi täysin vastakkaista vaihetta.

– Äiti oli tosi pelottava. Depressiivisyydessään hän usein sulkeutui makuuhuoneeseen ja vietti päivät yöpuvussaan. Kodin tunnelma oli ahdistava. Maaninen vaihe alkoi yleensä keväisin ja johti toisinaan  psykoosiin ja sairaalaan. Oli järkytys nähdä kuinka tuttu ihminen katosi ja muuttui muuksi.

Lapsena Lotta ei kyennyt hahmottamaan syitä äidin oudolle käytökselle. Hän tunsi vain suurta suuttumusta tajutessaan äidin kohtuuttoman käytöksen.

– Lapsella on herkkä oikeudentaju. Tuntui pahalta, kun  äiti keksi tyhjästä asioita ja sääntöjä, joista olimme muka sopineet. Kun en osannut niitä keksittyjä sopimuksia noudattaa, sain rangaistuksen. Välillä epäilin itseäni – kumpi on oikeassa?

Lotta muistaa yhä iso kaapin ja sen taaksen jääneen nurkkauksen, jonne hän meni yksikseen pahaa oloaan purkamaan. Hän ei olisi ikinä uskaltanut nousta äitiään vastaan.

– Äiti ei milloinkaan pyytänyt anteeksi eikä pahoitellut. Hän oli tunnekylmä ihminen, eikä hän kysennyt näyttämänä ainakaan positiivisia tunteita.

Lotta ei muista, että äiti olisi koskenut, hellitellyt, ottanut syliin.

– Vaikka todistettavasti niin on käynyt ainakin kerran, koska löysin valokuvan, jossa olen ihan vauvana äitini käsivarsilla.

Lotalle on kuitenkin jäänyt mieleen, että joskus vieraiden edessä äiti saattoi sipaista hänen hiuksiaan.

–  Aistin, että se oli vain vieraille tarkoitettua falskia näytelmää. Sekin sai minut raivoihini.

Toisaalta juuri vierailuihin liittyivät ne kaikista myönteisimmät muistot, joita Lotalla äidistään on.

–  Hänellä oli tapana järjestää kutsuja ystävilleen. Äiti kattoi kauniisti ja tarjoili sitten vieraille monen ruokalajin menun. Taustalla soi oopperamusiikki ja me kutsuimmekin tilaisuuksia oopperapäivällisiksi. 

Lotta siskoineen sai olla mukana näkemässä kuinka äiti jaksoi hetken olla sosiaalinen, hauska ja vieraanvarainen.

– Se oli äidin väylä antaa ja jakaa itsestään jotakin. Äiti oli esteetikko, innokas sisustaja ja ruuanlaittajana herkkusuu. Muistan kuinka hän joskus 70-luvulla tilasi Stockmannilta kastanjoita – niitä ei varmaan siihen aikaan joka kodissa maisteltu.
Jouluisin Lotta sai röykkiöittäin lahjoja.

Pelätty puhelinsoitto

Lotta muistaa omien tunteidensa laajan skaalan, mutta itseään hän ei äidin käytöksestä syyllistänyt.

– Itsetuntoni oli hyvä, tiesin olevani oikeassa ja äidin käyttäytyvän väärin. Lapsen elämässä hyvä ja paha ovat korostuneita asioita ja niinpä isä edusti minulle hyvää ja äiti yksiselitteisesti pahaa.

Lottaa leiman lyöminen jotenkin helpotti. Hänen ei tarvinnut juosta äidin rakkauden perässä, vaan saatoin sulkea sen pois elämästäni.

– Ehkä se on pitänyt minut eheänä.

Jonkinlaisena oirehtimisena hän pitää omaksumaansa kahta itselleen vastakkaista roolia. Kotona hän oli kiltti ja näkymätön, mutta koulussa luokan pomo.

– Kotona olin riitojen sovittelija ja koulussa despootti, joka päätti mitä leikitään, milloin ja kenen kanssa. Erästä oppilasta jopa kiusasin. Se tuntuu näin jälkeenpäin pahalta.

Kun Lotta oli 16-vuotias vanhemmat erosivat ja Lotta asui lukiovuodet isänsä kanssa. Eron jälkeen vastuu äidistä jäi yhä enemmän meidän tyttärien harteille.

– Taakka äidin jaksamisesta tuntui rankalta vaiheessa, jossa itse yritin  itsenäistyä ja alkaa elää omaa elämääni. Veriside on kuitenkin niin vahva, etten voinut katkaista kokonaan välejäni.

Lotta oppi vahtimaan puhelinta. Usein se soikin ja tytär joutui lähtemään toiselle paikkakunnalle äitinsä avuksi. Jo lapsena hän oli joutunut useampia kertoja tilanteisiin, joissa käytännössä pelasti äitinsä hengen.

– Se oli äärimmäisen pelottavaa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on tappava tauti. Itsemurhariski on suuri, noin puolet potilaista menehtyy.

Silti Lotasta tuntui, että sairauteen on paljon vaikeampi saada hoitoa, kuin vaikkapa kuoleman vakavaan syöpään.

– Sairaus diagnosoidaan helposti pelkäksi masennukseksi. 

Lotan äiti saatettiin lähettää itsemurhayrityksen jälkeen teholta suoraan takaisin kotiin, jolloin vastuu selviytymisestä jäi omaisille.

– Toivon, että omaisisi kuunneltaisiin enemmän, vaikka potilas väittäisikin, että kaikki muut paitsi hän ovat sekaisin – se kuuluu taudin kuvaan. Yleensä lähiomainenkin sairastuu, kun potilas vain työnnetään kotiin eikä yhteiskunnalta tule tukea. 

Eräänä iltana viisi vuotta sitten puhelin soi ja Lotta sai pelkäämänsä viestin.

– Äiti oli menehtynyt. Ja minä olin tavallaan myös huojentunut, että enää sitä puhelinsoittoa ei tarvinnut pelätä.

Lapsuuden pelastusrenkaat

Isäänsä Lotalla oli ja on lämpimät välit, mutta hänkin oli työnsä vuoksi paljon poissa ja siksi kyvytön tyttäriensä tueksi. Lotalla oli kuitenkin yksi tärkeä, välittävä  aikuinen, ihana karjalaissyntyinen hoitotäti, joka tuli perheeseen jo Lotan kolme vuotta vanhemman siskon synnyttyä.

– Hän hoiti minua koko varhaislapsuuteni, yhdeksänvuotiaaksi saakka. Hänet näin aamulla ensimmäisenä aamiaispöydässä ja hän lähti vasta illalla valmistettuaan meille päivällisen.

Hoitotädiltä Lotta sai syliä, turvaa ja äidin mallin.  

– Hänen kauttaan minulla on kokemus rakastavasta aikuisesta  ja varmaankin siksi olen säästynyt pahimmalta. Yksikin tärkeä ihminen voi olla pelastus, lapsella on ilmiömäinen kyky imeä rakkautta mistä tahansa ympäristöstään.  

Omien kokemustensa perusteella Lotta ihmettelee, minkä vuoksi esimerkiksi kansallinen adoptio on tehty niin vaikeaksi ja miksi biologista vanhempaa pidetään niin tärkeänä, että lapsia otetaan huostaan vasta kun pahin tuho on tapahtunut. 

– On paljon äitejä, jotka eivät pysty äidin rooliin esimerkiksi alkoholismin tai huumeiden käytön vuoksi. Niissä tilanteissa lasta pitäisi suojella  eikä käyttää aikuisen kuntoutuselementtinä.  .

Samasta syystä Lotta ihmettelee, miksi ihmiset painottavat,  etteivät he eroa lasten takia.

– Juuri lasten takiahan pitää erota ja uskaltaa tehdä kipeitäkin ratkaisuja.

Hoitotädin lisäksi Lotan lapsuuden pelastusrenkaana toimi nuorisoteatteri, jonne Lotta hakeutui 15-vuotiaana. Samasta teatterista ovat lähtöisin myös Lottaa vähän vanhemmat Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka, joita hän ihaili. Ei olekaan sattumaa, että Lotta on päätynyt näyttelijäksi.

– Teatteri on pelastanut minut, se on ollut parasta terapiaa, vaikka myöhemmin onkin muuttunut   ammatiksi. Jos en olisi löytänyt sitä harrastusta, ahdistukseni olisi voinut purkautua ympäristöön, yhteiskuntaan tai tuhoisalla tavalla omaan itseeni.   Olen todella iloinen, että väylä ilmaista tunteita löytyi ajoissa.

Lotta muistaa aina miten hyvältä tuntui, kun hän ensimmäisen kerran roolihahmossaan sai raivota ja heittää astioita.

– Se oli todella vapauttava kokemus. Oli lupa huutaa ja olla aggressiivinen. Ei tarvinnut olla enää kiltti ja hyväntuulinen. Itseilmaisu pitäisi ottaa yhdeksi kouluaineeksi. Joissakin kouluissa sitä on kokeiltukin ja ne kokemukset ovat olleet hyviä.

Äidistä antiesimerkki

Sairauden nimeämisen jälkeen Lotta on oppinut jopa ymmärtämään äitinsä käytöstä ja säälimään häntä syvästi onnettomana ihmisenä.

– Vapauttavinta on on ollut ymmärtää, etten ole voinut, eikä minun ole tarvinnutkaan rakastaa äitiäni. Silti äiti on elämäni merkityksellisin ihminen ja löydän hänet kaikkien isojen valintojeni taustalta.

Äiti ei ole Lotalle kuitenkaan esimerkki, vaan antiesimerkki. Hän on halunnut tehdä elämässään asioita juuri päinvastoin kuin äitinsä.

– Taustani muokkasi ajattelutapaani myös aika mustavalkoiseksi. Vasta vanhemmiten olen alkanut pehmentyä monissa asioissa.  Minun ei aina tarvitsekaan toimia tai ajatella juuri päinvaston kuin äitini olisi tehnyt.

Meni pitkään ennen kuin Lotta esimerkiksi antoi itselleen luvan nauttia kauniista esineistä ja sisustamisesta.   

–  Äiti oli mielestäni materialistinen esteetikko ja siksipä olen omassa elämässäni pyrkinyt elämään välillä liioitellun ei- materialistisesti ja niukasti. Ajattelin että raha on pahasta ja mitään ei saa ostaa.

Nykyään Lotta antaa itselleen luvan hankkia vaikka kauniita astioita, ilman että se on merkki siitä, että  hän on äitinsä kaltainen. Eikä sisustaminen enää liity hänen mielessään siihen, että kodin on oltava näyttävä muiden mielipiteiden takia.

Äidin vaikutus ja lapsuuden rakkaudettomuus näkyvät myös niissä arvoissa, joiden mukaan hän haluaa kasvattaa lastaan.

– Haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa poikani kanssa, pitää häntä sylissä ja lähellä. Pyrin osoittamaan sanoin ja teoin rakkauttani ja näyttää, että arvostan lastani sellaisena kuin hän on ihmisenä ja persoonana.

Lotta ei halua tuputtaa pojalleni yhtään harrastusta vastoin tämän tahtoa. Hänen oma lapsuutensa oli hyvin suorituskeskeistä. Parhaimmillaan hänellä oli arkipäivisin kaksikin harrastusta, kaikki äitinsä valitsemia: taitoluistelua, balettia, rytmistä kilpavoimistelua, pianansoittoa.

– Nuorisoteatteri oli ensimmäinen harrastus jonka valitsin itse. Äitini sitä hyväksynyt, niin kuin ei hyväksynyt ammatinvalintaanikaan. 

Ilman apua ei selviä

Vaikeaa äitisuhdettaan ja sen seurauksia Lotta prosessoi edelleenkin ja käy läpi kokemuksiaan niin ystävien kuin ammattiauttajienkin kanssa.

– Avun vastaanottaminen on tärkeää, eikä sen pyytäminen ole ollut minulle koskaan ongelma. Elämäni on ollut niin risainen, etten kuvittele  selviytyväni ilman auttajia. Vahvuuteen sairastuminen on vaarallista. 

Lotta on kokeillut kaikkea vaihtoehtohoidoista lyhytterapiaan.

– Terapeutille saa puhua itsekkäästi, eikä tarvitse ajatella vastaanottajan kestokykyä niin kuin ystävien kanssa välillä täytyy.

Suuri kysymys Lotalle on ollut se, kuinka suhtautua geeneihinsä, äitinsä perintöön.

– Minun ei ole ollut helppoa hyväksyä itsessäni äitini piirteitä. Minussa on äitini kovuus ja äitini herkkyys ja ne molemmat puolet minussa ovat totta.

– Itseksi kasvaminen onkin sitä, että hyväksyy kummatkin puolet ja vahvistaa sitten niitä piirteitä, joista pitää. Molempia puolia tarvitsee, vaikka sen ensin kieltäisikin. Tiedostaminen on kaiken avain.

Nuorena Lottaa ahdisti se tosiasia, että äidin sairaus on periytyvä sairaus. Kaksisuuntainen mielialahäiriö puhkeaa yleensä noin 20-30 vuoden iässä.

– Olen pelännyt sairastumista ja joutunut miettimään: entäpä jos oma mieli hajoaa? Olen erittäin kiitollinen terveydestäni, sillä se mahdollisuus, että löytäisi itsensä suljetulta osastolta, on ollut joskus uhkaava. Psyykeeni on ollut sen verran kovalla koetuksella, että jos olisin altis sairastumaan, niin olisi jo käynyt.

Omasta ja läheisten mielenterveydestä huolehtiminen on tullut Lotalle tärkeäksi.

–  Mielenterveydellä ei pidä leikkiä eikä kynttilää polttaa molemmista päistä. Vapaa-ajan ja ystävien merkitys on suuri. Minulle tulee aina hyvä fiilis jos kykenen asettamaan rajat ja sanomaan ei vaikka jollekin työtehtävälle.

Aika-ajoin Lotta muistuttaa itseään, että on hyvä olla lempeä ja tehdä asioita vain itselleen.

–  Olen oppinut, että  monien ongelmien pohjalta löytyy se, ettei kykene hyväksymään itseään. Tiedän mihin se voi johtaa. Äitini ei osannut rakastaa muita, mutta ei hän kyennyt rakastamaan itseäänkään.

Vaikka lapsuus oli rankka, Lotta näkee kokemuksissaan myös hyvää.

– Olen saanut paljon selviytymisen eväitä, rankani on aika vahva ja kriisinsietokyky hyvä.

Lotta on myös oppinut tuntemaan itseäni tavallista paremmin, koska olen jo nuoresta joutunut miettimään asioita, joita moni alkaa pohtia vasta keski-ikäisenä. Hän uskoo saaneensa myös vahvan sopeutumiskyvyn ja poimii vaikeastakin tilanteesta sen positiviiset puolet.

– Eroni jälkeen iloitsen siitä, että yhteishuoltajuutemme toimii ja lapsellani on hyvä isä. Tärkeä henkilö on myös pojan mummo, ex-anoppini. Haluan vaalia hänen ja lapseni välistä suhdetta.

Lotta muuttikin vuosi sitten ex-anoppinsa kanssa samaan taloon asumaan siksi, että lapsen ja mummon välinen yhteydenpito olisi helpompaa.

Selviytyminen on Lotalle prosessi, jolla ei ole päätepistettä. Omassa elämässään hän opettelee anteeksipyynnön ja anteeksiannon taitoja.

– Osaan kyllä rakastaa, mutta rakkauden vastaanottaminen onkin joskus vaikeampi juttu. 

Lotta Lehtikari

– 16.10.1974 syntynyt näyttelijä. Valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000.
– Tuttu muun muassa tv-sarjoista Isänmaan toivot, Karjalan kunnailla ja Kotikatu sekä elokuvasta FC Venus.

Hanna Kinnusta on haukuttu netissä lihavaksi ja rumaksi, mutta hän on päättänyt rakastaa itseään. – Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

Entinen Salattujen Elämien näyttelijä, nykyinen Radio Aallon juontaja Hanna Kinnunen (o.s. Karjalainen), 37, joutui Salkkari-aikoinaan nettikriitikoiden ruodittavaksi ulkonäkönsä takia. Tänään ilmestyvässä Valtavan ihana – kokemuksia naisen kehosta ja kiloista -kirjassaan Hanna paljastaa, että häntä arvosteltiin tv-näkyvyyden myötä muun muassa syöttöporsaaksi.

Kun negatiivista palautetta alkoi tulla, Hanna hätkähti. Hetken hän jopa uskoi arvostelijoita.

– Kun minua haukuttiin netissä rumaksi ja lihavaksi, ajattelin ensin, että haukkujat ovat oikeassa. Se vahvisti ajatustani siitä, että olen arvoton, Hanna kertoo.

Nyt Hanna ja Valtavan ihana -kirjan toinen tekijä, artistipromoottori Aino-Kuutamo Uusitorppa haluavat lopettaa, tai ainakin vaimentaa, tuollaiset puheet alkuunsa.

– Nykyään ajattelen, että jokaisen keho kuuluu ihmiselle itselleen eikä kenelläkään ole oikeutta arvottaa tai arvostella sitä. Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä, Hanna näpäyttää.

”Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä.”

– Jokaisella naisella on ollut hetki tai hetkiä elämässään, jolloin hän on miettinyt kriittisesti suhdetta omaan kehoonsa. Meidän pitäisi vapautua sellaisesta ajattelusta. Elämä ja aikamme on liian arvokasta käytettäväksi itsensä ja muiden haukkumiseen.

Läskikin voi olla terve

Hanna elää parhaillaan ruuhkavuosiarkea 7- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa. Hän on huomannut, että paras apu jaksamiseen on liikunta. Hanna käy kuntosalilla kolme kertaa viikossa.

Hanna on kuitenkin huomannut, että monet arvostelijat eivät ajattele urheilullisuuden ja pyöreyden liittyvän yhteen. Kun pyöreä ihminen esiintyy julkisesti itseään arvostaen, moni närkästyy ja alkaa luennoida lihavuuden terveysvaaroista.

”Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin.”

– On ihan bullshittiä ajatella, ettei lihava ihminen voisi olla hyväkuntoinen. Ylipaino itsessään ei ole sairaus. Siitä tulee sellainen vasta, jos keho lakkaa sen vuoksi toimimasta. Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin. Arvostelu kertoo enemmän ihmisten stereotypioista kuin arvostelun kohteena olevasta ihmisestä.

Hanna uskoo, että ulkonäköpaineista ja itsekritiikistä vapautuminen ovat lopulta oma valinta.

– Kun minua on arvosteltu netissä tai kiusattu koulussa, olisin voinut jäädä märehtimään epäreiluuden tunteessa. Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.
"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.

Naiset samalle puolelle

Sama ajattelutapa pätee myös toisten ihmisten arvosteluun. Hanna toivoo, että haukkumisen sijaan erityisesti naiset pitäisivät enemmän toistensa puolta.

– Naiset sysäävät helposti vastuun ulkonäkökritiikistä miehille, vaikka oikeasti kilpailemme toistemme kanssa. Jos me tukisimme ja kannustaisimme toisiamme äänekkäämmin, tulisimme kaikki onnellisemmiksi. Se ei liity pelkkiin kiloihin, vaan myös naisen euroon, lasikattoihin, ihan kaikkeen.

Hannaa itseään oikeaan suuntaan ovat ohjanneet paitsi iän mukanaan tuoma itsetunto, myös äitiys.

– Omille lapsilleni haluan opettaa, että he arvostavat sekä itseään että muita ennen kaikkea yksilöinä.

Vierailija

Lihavaksi ja rumaksi mollattu ex-salkkaritähti Hanna Kinnunen: Naiset, tukekaa toisianne haukkumisen sijaan

En tiedä miksi minua ärsyttää lihavista ihmisistä puhuttaessa se ettei lihava sanaa juurikaan käytetä..On pyöreitä ,pullukoita , pehmoisia ja kaikkea semmoista mutta lihava sana on useinkin korvattu jollain muulla..Minä olen lihava ihminen ja sillä siisti. Hoikka on hoikka ja lihava on lihava. Eihän se nyt mikään kirosana ole se lihava, mutta sanoppas tuttavallesi jonka näet pitkästä aikaa että oletpas sinä lihonut...On muuten entinen tuttava sen jälkeen..
Lue kommentti
Vierailija

Lihavaksi ja rumaksi mollattu ex-salkkaritähti Hanna Kinnunen: Naiset, tukekaa toisianne haukkumisen sijaan

Vierailija kirjoitti: En tiedä miksi minua ärsyttää lihavista ihmisistä puhuttaessa se ettei lihava sanaa juurikaan käytetä..On pyöreitä ,pullukoita , pehmoisia ja kaikkea semmoista mutta lihava sana on useinkin korvattu jollain muulla..Minä olen lihava ihminen ja sillä siisti. Hoikka on hoikka ja lihava on lihava. Eihän se nyt mikään kirosana ole se lihava, mutta sanoppas tuttavallesi jonka näet pitkästä aikaa että oletpas sinä lihonut...On muuten entinen tuttava sen jälkeen.. Miksi pitää...
Lue kommentti

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin”, Rita kuitenkin uskoo. 

Temptation Island -ohjelmasta alun perin tuttu ja Gladiaattorit-sarjassa syksyllä nähtävä pariskunta Aki Manninen, 41, ja Rita Niemi-Manninen, 38, ovat viime aikoina kertoneet useaan otteeseen lapsihaaveistaan.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille vaikeuksistaan lapsen saamisen kanssa.

– Kyllä meille tulevaisuudessa mahtuisi juoksemaan sellainen vaaleahiuksinen pieni tyttö, mutta saa nähdä kuinka käy. Vielä emme ole menneet mihinkään hoitoihin, Aki kertoi.

Nyt Rita kertoo lapsihaaveestaan Facebook-sivullaan. Hän myös kertoo miettineensä, alkaako ikä jo painaa liikaa vaakakupissa.

– Ollaan Akin kanssa oltu valmiita vauvalle jo tovin. Putin [pariskunnan koira] on onneksi ihanasti täyttänyt vauvan mentävää rakoa elämässämme. Välillä mietin, että aika on ajanut ohi, kun urheilin ne ”otollisimmat” vuodet tulla äidiksi. Silloin en edes ajatellut lapsien hankintaa, Rita kirjoittaa.

Rita kertoo kuitenkin ajattelevansa, että elämässä kaikella on tarkoituksensa. Voimaa hän saa siitä faktasta, ettei äidiksi tuleminen 38-vuotiaana suinkaan ole mahdotonta.

– Moni ikäiseni ja vielä paljon vanhempi on saanut kokea äitiyden ilon. Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin, hän kertoo.

Kirjoituksensa lopuksi hän lähettää halauksia kaikille niille, jotka toivovat lasta.

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin.”

– Ja teille, joita elämä on siunannut lapsella: olette onnekkaita, Rita muistuttaa.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille, että harkitsevat ohjelmaa lapsettomuudesta. 

– Olemme harkinneet jopa tv-ohjelmaa, jossa avaisimme lapsettomuushoitoja ja niihin liittyviä tabuja. Toivomme, että voisimme tarjota vertaistukea tuhansille muille samassa tilanteessa oleville. En ole tämän asian suhteen itsekriittinen. Kun on elämässä menettänyt tarpeeksi, ei osaa pelätä tulevaa. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, Aki kertoi.

Rita julkaisi viikko sitten Instagram-tilillään hymyilevän kuvan puolisonsa kanssa. ”Jos nauru pidentää ikää, me eletään ainakin 100-vuotiaiksi!” hän kirjoittaa.

Toni on viime aikoina antanut puolisolleen Jannikalle kaiken tukensa. Tilanteessa on auttanut se, että Tonilla itselläkin on kokemusta masennuksen voittamisesta.

Apulanta-yhtyeen laulajan Toni Wirtasen vaimo, laulaja Jannika B kertoi heinäkuussa käyvänsä uupumuksen ja väsymyksen takia läpi raskasta elämänvaihetta. Vain elämää -risteilylle keskiviikkona osallistunut Toni kertoi Me Naisille, että pahin on nyt takana.

– Jannika voi hyvin tällä hetkellä, kuten koko perhe, hän sanoi.

Toni on antanut haastavassa tilanteessa vaimolleen kaiken tukensa. Hänellä on itselläkin kokemusta masennuksen voittamisesta.

– Olemme nyt molemmat syvänveden sukelluksen kandidaatteja. Olen ammentanut omista kokemuksistani auttaessani häntä. Olen itse elävä esimerkki siitä, että masennuksen voi voittaa.

”Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy.”

Toni kertoo Jannikan saaneen valtavasti positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa puhuttuaan ongelmistaan avoimesti. Ihmiset ovat kertoneet esimerkin voimalla omia kokemuksiaan aiheesta.

– Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy. Ei sinne kenenkään tarvitse jäädä. Ammattiauttajalta saa kuitenkin varmasti parempia neuvoja kuin satunnaiselta rockmuusikolta, hän virnistää.

Salakavala sairaus

Kaksivuotiaan Martta-tytön isä pohtii, ettei puolison huomioiminen aina ole helppoa lapsiperheen pyörityksessä. 

– Tyttö on niin pieni ja vie kaiken huomion, joten sokeuduin sille, miten Jannikalla menee. 

Soimaan itseäni siitä, etten nähnyt riittävän tarkasti häntä, ennen kuin tilanne oli jo pitkällä, hän toteaa.

Toni peräänkuuluttaa sitä, ettei parisuhteessa toista saa pitää itsestäänselvyytenä.

”Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa.”

– Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa. Yhtäkkiä Jannika ei ollut enää oma, iloinen ja energinen itsensä, hän kuvailee.

Tällä hetkellä Jannika voi Tonin mukaan hyvin ja perhearki rullaa mukavasti.

– Arkemme on pitkälti Martan kanssa oloa. Olen tehnyt 13 levyä ja vasta yhden lapsen, joten en ole valmis vielä luopumaan vauvakuplasta.  Martta kietoi minut pikkusormensa ympärille heti synnyttyään. Sen sodan hävisin heti, Toni naurahtaa.

Anna Perhon uutuuskirjassa Antisäätäjä (Otava) pohditaan erilaisia kiireen ja stressin ongelmia sekä sitä, miten oman elämän tahdista saisi tehtyä vähän rauhallisemman.

Kännykkä piippaa jatkuvasti uusista viesteistä, tietokoneen näytölle ponnahtelee sähköposteja, puhelimet soivat ympärillä – monen olo on työpaikalla levoton, ja syystä! Keskittyminen vaikeutuu ja mieli käy ylikierroksilla, kun ympärillä tapahtuu jatkuvasti jotain, jolle pitäisi antaa huomiota.

Onko maailma tullut hulluksi, vai ehkä ongelma on loppujen lopuksi vähän meissä itsessämme?

Anna Perho uusi teos Antisäätäjä käsittelee muun muassa kiireen ja sähläämisen lieveilmiöitä. Moni porskuttaa sata lasissa, mutta kaipaa silti (tai siitä johtuen) rauhallisempaa fiilistä. Perhon mukaan se on myös mahdollista saavuttaa – ihan itse.

Lue myös: Tunnistatko itsesi? Perfektionisteja on kahta lajia – terapeutti antaa vinkit hölläämiseen

Yksi teoksen aiheista on reaktiivisen ajattelun, eli jatkuvasti kaikkeen ympärillä olevaan reagoimisen ongelma.

– Tutkimusten mukaan tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti. Keskimäärin tarkoittaa, että moni tsekkaa viestejä vielä tiuhemmin. Ei siis ihme, että mieli on kuin maailmanpyörä ilman nopeusrajoitinta, Perho kuvailee kirjassaan.

”Tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti.”

Reaktiivinen ajattelu ”vie meitä kuin pässiä narussa” ja voi johtaa Perhon mukaan niin kutsuttuun SVAMP-oireyhtymään.

– SVAMP on akronyymi, johon tiivistyy viisi reaktiivisen käyttäytymisen avaintoimintoa. Ruotsin kielessä sana svamp tarkoittaa sientä, mikä on hyvä vertauskuva tälle käyttäytymiselle. Jos kasvustoa ei aktiivisesti torju, se lahottaa kantajansa puhki.

Ehkä sinäkin kärsit SVAMP-oireyhtymästä? Näistä oireista sen voi tunnistaa:

  • Stressi. Olo on usein ärsyyntynyt, väsynyt ja ahdistunut. Nukkumisestakaan ei tule oikein mitään, ja ilonaiheet tuntuvat olevan harvassa.
  • Vaeltava mieli. Ajatukset säntäilevät päättömästi sinne tänne ja keskittyminen on vaikeaa. Keskittyminen myös herpaantuu jokaisesta piippauksesta, kutsusta ja kehotuksesta.
  • Aina online. Puhelimen sulkeminen tuntuu mahdottomuudelta, ja keho tuntuu käyvän ylimääräisillä kierroksilla. Rentoutuminen on vaikeaa, mutta havahdut myös usein siihen, että olet ollut pitkään aivan muissa ulottuvuuksissa.
  • Multitaskaus. Kaikkea pitää tehdä samaan aikaan, eikä sen takia mikään oikein tahdo valmistua. Ärsyttää, kun kaikki on aina kesken. Lounas tulee syötyä tietokoneen äärellä, etkä pysty esimerkiksi keskustelemaan ilman, että vilkuilisit välillä kännykkää.
  • Paineet. Tuntuu siltä, että on koko ajan kohtuuttomien paineiden alla. Jatkuva kiire ja suorittaminen ovat olennainen osa myös vapaa-aikaa.

Kuulostaako tutulta? SVAMP-oireyhtymästä on Perhon mukaan onneksi mahdollista päästä eroon.

Rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Hän toteaa teoksessaan yksiselitteisesti, että totaalinen pysähtyminen ja rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Perho listaa neljä neuvoa, jotka auttavat pääsemään yli SVAMP-oireyhtymästä:

  1. Opettele käyttämään sähköpostia järkevämmin.
  2. Lopeta multitaskaaminen. Useamman asian yhtäaikainen mukatekeminen verottaa työtehoasi 40 prosentilla, lisää stressioireita ja ärtymystä sekä hajottaa keskittymisen. Aivosi eivät kykene keskittymään kahteen asiaan kerralla, piste.
  3. Suunnittele päiväsi etukäteen ja tauota työpäiviä mindfulness- tai muun rauhoittumishetken avulla.
  4. Keskity lopputulokseen, älä näennäiseen helppouteen. Jos voit hoitaa asian x yhdellä puhelinsoitolla, tee se 40 sähköpostin lähettämisen sijaan.

Lue lisää Anna Perhon uutuuskirjasta Antisäätäjä (Otava), joka ilmestyi 11. elokuuta.