Kirjailija Linda Boström Knausgård erosi miehestään Karl Ovesta Knausgårdista viime vuonna. – Ero on osa elämää, eikä ihminen voi kontrolloida elämää, Linda sanoo. Kuva: Lehtikuva
Kirjailija Linda Boström Knausgård erosi miehestään Karl Ovesta Knausgårdista viime vuonna. – Ero on osa elämää, eikä ihminen voi kontrolloida elämää, Linda sanoo. Kuva: Lehtikuva

Linda Boström Knausgård sairastui parikymppisenä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja ajatteli, ettei hänestä ole ikinä äidiksi. Sitten hän tapasi Karl Ove Knausgårdin: – Valo ja rakkaus tulivat elämääni lasten ja perheen myötä, hän sanoo.

Tässä vastaus teille kaikille, jotka olette Karl Ove Knausgårdin Taisteluni -sarjaa lukiessanne miettineet, mitenköhän paljon vaimoa Lindaa on ottanut päähän se, että heidän koko perhe-elämänsä ja Lindan masennus levitetään niissä koko maailmalle.

– Ei yhtään, sanoo kirjailija Linda Boström Knausgård, joka vierailee parhaillaan Helsingissä Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaaleilla.

– Karl Oven kieli on niin kaunista, että minusta tuntui aina siltä, että olen niissä sanojen suojassa, hän jatkaa.

Linda ei tietenkään ole Helsingissä puhumassa ex-miehestään (vaikka sitä aihetta hän tuskin pääsee ikinä kokonaan karkuun), vaan omasta juuri suomennetusta romaanistaan Tervetuloa Amerikkaan.

Se on hänen toinen suomennettu romaaninsa ja alle satasivuisena tiiviinä tarinana hyvin erilainen kuin Karl Oven tiiliskivimäiset yksityiskohtia pursuvat romaanit.

Myös Linda käyttää omaa elämäänsä kirjojensa materiaalina.

Yhtäläisyyksiäkin löytyy: myös Linda käyttää omaa elämäänsä kirjojensa materiaalina. Tervetuloa Amerikkaan kertoo nuoresta Ellenistä ja tämän perheestä, johon kuuluu valoisa, kaikkien rakastama näyttelijä-äiti, pelottava isoveli ja maanis-depressiivinen isä. Vaikka tarinaa on taiteen nimissä kärjistetty, moni asia pitää paikkansa.  

– Oma lapsuuteni on vaikuttanut kirjaan paljon. Pelkäsin jostain syystä vuotta vanhempaa veljeäni niin paljon, että vaikka olemme nyt aikuisina läheisissä väleissä, en edelleenkään halua ärsyttää häntä. Romaani on myös rakkaudenosoitus äidilleni ja potretti vahvasta naisesta, joka synkkinäkin hetkinä haluaa ja osaa nähdä elämän valoisat puolet, Linda kertoo.

Isän varjo

Totta on myös isän sairaus, joka varjosti koko Lindan lapsuutta. Vaikka Lindan vanhemmat erosivat hänen ollessaan alle kymmenen, isä vietti paljon aikaa entisen vaimonsa ja lastensa kotona.

Kirjassa Ellen ei voi käsittää, miksi äiti vielä eronkin jälkeen pitää yhteyttä ex-mieheensä. Sitä samaa ihmetteli Linda lapsena omassa elämässään.

– Äiti kannatteli isää luultavasti siksi, että tämä oli meidän isämme ja äiti oli joskus rakastanut tätä, Linda sanoo.

”Me kaikki pelkäsimme isän hulluutta ja väkivaltaisuutta. Hän kieltäytyi terapiasta ja lääkityksestä.”

Koko perhe oli isän vaihtuvien mielentilojen armoilla. Linda mietti joka päivä, mahtaisiko isä olla mukava vai pelottava. Hyvinä päivinä hän halusi pelata Lindan kanssa shakkia ja leipoi pullaa. Huonoina päivinä mitä tahansa saattoi tapahtua.

– Me kaikki pelkäsimme isän hulluutta ja väkivaltaisuutta. Hän kieltäytyi terapiasta ja lääkityksestä. Luulenkin, ettei hän enää halunnut elää sen jälkeen, kun äitini jätti hänet. Sairauden pahimpina vaiheina hän yritti tappaa itsensä, muttei pystynyt, ja oli siksi entistä pettyneempi itseensä, Linda kertoo.

– Äitini oli sankari, hän teki kaiken yksin. Kasvatti meidät ja maksoi valtavan asunnon vuokran. Isä oli ihmisraunio.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on voimakkaasti periytyvä, ja Linda sairastui isänsä sairauteen ensimmäisen kerran vähän päälle parikymppisenä sen jälkeen, kun hän oli julkaissut ensimmäisen runokokoelmansa.

– Nyt 44-vuotiaana olen paljon enemmän sinut sairauteni kanssa kuin 25-vuotiaana. Olen oppinut paljon, ja suurimman osan ajasta pystyn pysymään poissa pimeydestä. Silti edelleenkään raskainta työtä minulle ei ole arki neljän lapsen kanssa eikä kirjojen kirjoittaminen, vaan oman pääni kanssa selviäminen, Linda kertoo.  

Valo tulee elämään

Linda ja Karl Ove tapasivat aloittelevina kirjailijoina, ja rakkaus muutti Lindan elämän monella tapaa.  

– Ajattelin pitkään, ettei minusta ole ikinä äidiksi, enhän pysty huolehtimaan edes itsestäni. Mutta kun rakastamani ihminen sanoi haluavansa lapsia kanssani, kaikki muuttui ja isoja ovia avautuu, Linda kertoo.

– Kun on todella rakastunut, ei pelkää mitään ja koko maailma hymyilee, hän jatkaa.

”Eihän äitinä maailmaa voi enää ajatella pahana paikkana, kun on itse synnyttänyt siihen lapsia.”

Linda uskookin, että arki lasten kanssa ja kaikki vanhemmuuteen liittyvät velvollisuudet ovat hänelle parasta terapiaa.

– Lasten takia on pakko nousta aamuisin, tehdä heille aamupalaa ja viedä heidät kouluun. Se on minulle siunaus, että saan huolehtia heistä joka päivä.

– Lapset ja perhe toivat elämääni valon ja rakkauden. En ole enää yhtään niin synkkä kuin nuorempana. Ja eihän äitinä maailmaa voi enää ajatella pahana paikkana, kun on itse synnyttänyt siihen lapsia. Sen on pakko olla hyvä paikka.

Kahden kirjailijan suhde

Kateellisuus ei koskaan ollut ongelma kahden kirjailijan suhteessa. Linda ja Karl Ove julkaisivat esikoisteoksensa samaan aikaan vuonna 1998 ja kiersivät yhdessä kirjailijatapaamisissa Pohjoismaissa.

– Ymmärrämme molemmat, mitä kirjailijan työ vaatii ja olemme aina tukeneet toisiamme. Karl Oven mielipiteet ovat minulle edelleen tärkeitä ja saatan lähettää hänelle tekstejäni luettavaksi, Linda kertoo.

Toki Taisteluni -sarjan kirjoittaminen ja menestys muuttivat parin arkea: Karl Ovea vietiin ympäri maailmaa ja kaikki olivat hänestä kiinnostuneita. Taiteilijan kanssa elämiseen Linda oli kuitenkin tottunut jo lapsuudenkodissaan, kun hänen äitinsä valmistautui Dramatenin ensi-iltoihin.

– Koko elämäni ajan taide ja elämä ovat kietoutuneet yhteen, Linda sanoo.  

– Olin Karl Ovesta aina ylpeä. En ole ikinä ole osannut olla mustasukkainen mistään, en hänen menestyksestäkään, sillä olen aina tiennyt, että osaan itsekin kirjoittaa. Eikä minun tarvitse kirjoittaa samalla vauhdilla ja samanlaista proosaa kuin hän, Linda sanoo.

Ystäviä eron jälkeen

Kirjallisen superparin ero viime vuonna oli uutispommi. Moni Knasu-fani oli ajatellut, että suhde kestää mitä tahansa, kun se oli jo selvinnyt niin monesta kovasta paikasta. Lindalle ja Karl Ovelle oli syntynyt neljäs lapsikin vasta pari vuotta sitten.

– Ero on osa elämää, eikä ihminen voi kontrolloida elämää. Muttei ero tietenkään ollut helppo, erityisesti koska meillä on neljä yhteistä lasta. Se oli surullinen ja kivulias, mutta sellaistahan elämä on kaikille joskus, Linda sanoo.  

”Voin aina luottaa Karl Oveen.”

Nykyään Linda asuu Ystadin idyllisessä pikkukaupungissa vartin ajomatkan päässä Karl Oven maaseutukodista. Heidän lapsensa käyvät koulua Ystadissa ja asuvat molempien vanhempien luona. Säännölliseen vuoroviikkosysteemiin menestyskirjailijoiden kalenterit eivät taivu, sillä molemmat matkustelevat paljon.

–Yritämme olla joustavia ja ymmärtäväisiä toistemme menoista. Emme vietä paljonkaan aikaa yhdessä, mutta voin aina luottaa Karl Oveen.

– Hän on loistava isä neljälle lapselleni, olemme kokeneet paljon yhdessä, ja siksi hänellä tulee aina olemaan tärkeä paikka elämässäni, Linda sanoo.

Näyttelijä Eija Vilpas on huomannut, että nauraminen on terapeuttista.

Näyttelijä Eija Vilpas täytti vastikään 60 vuotta. Tämän olen oppinut -haastattelussaan hän kokee, että vielä on paljon tehtävää.

–Haluaisin opetella suunnistamaan. Viihdyn metsässä, mutta en uskalla mennä vieraaseen metsään edes kompassin ja kartan kanssa, koska minulla on niin onneton suuntavaisto. Ruotsin-laivallakin hytin löytäminen on aivan mahdotonta, kansansuosikki nauraa.

Ikääntyessään Eija kokee palanneensa nuoruuteensa: hän asuu taas yksin, ja perhearjen pyörittäminen on ohi. Kolme lasta ovat jo aikuisia. Seurana asuu kaksi koiraa ja kissa.

–Ystävien kanssa nauraminen on minulle tärkeää. Pitää jutella vakaviakin, mutta nauraminen on hirveän terapeuttista. Ajattelen, että kerran päivässä pitäisi nauraa oikein kunnolla, Eija sanoo.

–Ihmissuhteeni ovat aika pysyviä. Entisen miehenikin, Ville Virtasen, kanssa olemme hyviä kavereita. Ihmissuhteet voivat säilyä, vaikka elämäntilanteet muuttuvat.

Mitä Eija kertoo uskostaan? Entä 30 vuoden urastaan ”samalla raksalla”? Miten äitiys muuttuu ikääntyessä? Lue Eijan haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kun kyläkauppias Sampo Kaulanen menetti isänsä, hän sulkeutui suruunsa. –Jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu-vaimo miettii nyt.

Jounin kaupastaan tunnetulla Sampo Kaulasella, 38, ja vaimo Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasella, 37, on takanaan poikkeuksellisen raskas vuosi.

Koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti keväällä 2016, kun Sampon isä teki itsemurhan kärsittyään pitkään mielenterveysongelmista. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä.

Sampo sulkeutui suruunsa. Vierellä Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt synkäksi ja äreäksi.

–En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

–Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

Muutos parempaan tapahtui vasta kuukausien jälkeen ensin perheen aurinkolomalla ja myöhemmin Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla.

–Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

–On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Mitä Sampo ja Minttu ajattelevat läheisen itsemurhasta? Miten aviopari selviytyi rajusta vuodestaan? Lue Sampon ja Mintun tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.