Evankelistana Jippu keikkailee enemmän kuin koskaan aiemmalla urallaan. Kuva: Jouni Harala
Evankelistana Jippu keikkailee enemmän kuin koskaan aiemmalla urallaan. Kuva: Jouni Harala

Uskon löytäminen uudelleen ja aika psykiatrisessa sairaalassa muuttivat Jipun elämän suunnan. Hän alkoi parantaa suhdettaan äitiinsä, jonka kanssa välirikko kesti 11 vuotta.

Laulaja, evankelista Jippu, 31, on saatellut kaksivuotiaan esikoisensa Romeon viikoksi hoitoon äitinsä luo, matkustanut bussilla Turusta Helsinkiin ja ehtii vihdoin hengähtää.

– No nyt on tiukat setit, hän köhii napakkaa espressoaan.

– Tätä kun juo, siirtyy sielukin tuonpuoleiseen!

Jippua kaihertaa jo ikävä Romeon luo sekä syyllisyys pojan jättämisestä mummolaan. Mutta tätähän se keikkailevan äidin arki on. Evankelistana Jippu kiertää Suomen seurakuntia ristiin rastiin, laulaa ja rukoilee niissä parinsadan keikan vuosivauhdilla. Ensimmäiset vuotensa Romeo hoitajineen matkusti mukana, nyt poika jäi toista kertaa hoitoon.

– Romeo klaaraa eron hyvin: hän palvoo äitiäni, ja äitini lellii hänet piloille. Minä olen tässä ainoa, joka tuntee tuskaa erostamme, Jippu huokailee.

Hoitojärjestelyillä on syvempikin merkitys. Se on osa hyvitystyötä, jota Jippu ja äitinsä tekevät suhteensa vaalimiseksi 11 vuoden välirikon jälkeen.

– Nyt hyvitämme vuosia, joiden aikana satutimme toisiamme syvästi. Olemme päättäneet, että loppuvuodet vain nautimme toistemme seurasta.

Vuosien väsyttävä vihanpito

Jippu otti yhteyttä äitiinsä tultuaan kolmisen vuotta sitten raskaaksi. Odotusta oli edeltänyt suuri elämänmuutos – ei varsinainen uskoontulo, vaan pikemmin Jeesuksen sisäistäminen, kuten Jippu tapahtunutta kutsuu. Usko oli kulkenut mukana aina lapsuudenkodista ja kasvatuksesta lähtien, mutta muutoksessa Jippu alkoi vihdoin elää uskonsa mukaisesti.

– Se, että sain äitini takaisin elämääni, on suurin lahja, joka muutoksesta seurasi.

Jippu oli katkaissut välit äitiinsä jouduttuaan lastenkotiin 15-vuotiaana. Vaikka hän itse oli törttöillyt sinne tiensä, hän syytti äitiään hylkäämisestään.

– Vihasin äitiä ja olin katkera kaikesta. Kaadoin koko elämäni paskan yhden ihmisen niskaan. Olin siinä ankara ja armoton.

Vasta vuosia myöhemmin Jippu on ymmärtänyt, ettei äidillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää tyttärensä ammattilaisten kasvatettavaksi.

”Olin henkisesti aggressiivinen ja puoliksi alkoholisoitunut lapsi.”

– Minä olin henkisesti aggressiivinen ja puoliksi alkoholisoitunut lapsi, äitini taas kuuttakymppiä käyvä herkkä nainen. Mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Jippu sanoo.

– Minun maailmani oli tuolloin ehdoton ja mustavalkoinen. Äitiä kohtaan olin julma ja kostonhaluinen, se oli sairasta. Pidän suurimpana syntinäni sitä, etten osannut antaa anteeksi kenellekään.

Jippu myöntää, että vuosien vihanpito oli väsyttävää ja raskasta. Lopulta puhelu äidille, anteeksi pyytäminen ja äidin kohtaaminen olivatkin helpotus.

– Tarvittiin hirveä määrä tuskaa, että muurini murtuivat ja kyyneleet pääsivät läpi. Kun se vihdoin tapahtui, loppu on sujunut helposti. Eihän välillämme ollutkaan muuta kuin suuri ikävä, Jippu sanoo.

– Nyt yhteinen aika tuntuu mielettömältä rikkaudelta. Keskitymme hyvään ja vältämme konflikteja, sillä kaikki maailman konfliktit välillämme on jo koettu, enkä jaksa niitä enää. Vaikka minuun sattuu jättää Romeo hoitoon, heidän yhdessäolonsa on arvokkain hyvitys, jonka voin äidilleni antaa.

Uhmahullu evankelista

Aamun bussimatkalla Jippu on kuunnellut puhelimensa Raamattu-appsia. Sovellus tarjoaa koko opuksen ääneen luettuna. Tällä kertaa Jippu kuunteli tarinaa Paavalista ja oivalsi tutustuvansa kollegaansa parin tuhannen vuoden takaa.

– Tajusin siinä, että minut on lähetetty samaan työhön kertomaan, miten jokainen voi löytää tien taivaaseen. Paavali oli käännytystyössään aika friikki kaveri, ja minä teen tätä nyt omalla tyylilläni.

Turun Mikaelin seurakunnan musiikkievankelistaksi Jippu kutsuttiin noin vuosi sitten. Pesti tuli ”kuin taivaasta”.

– Kakistelin, kunnes tajusin, että näin entinen elämäni sai sittenkin merkityksen. En ollut käynyt yliopistoja, mutta kirkko näkikin vaikeat vuoteni juuri sopivana cv:nä tähän työhön, Jippu kuvailee.

– Tuonelavuoteni olivat sittenkin siunattuja vuosia.

Jippu tuntee olevansa pioneeri evankelistan työssään. Hän ei aio tittelin takia pyhittäytyä tietynlaiseen rooliin.

– En halua laittaa itselleni henkisiä lipereitä vaan kohtaan yleisöni sellaisena kuin olen. Entisessä elämässäni olin raju ja uhmahullu enkä aio muuttua pieneksi takarivin tyypiksi. Olen varmaan Suomen ainoa kiroileva evankelista, mutta sekin piirre on osa minua, Jippu sanoo.

– Eihän Jeesuskaan mikään nössö ollut.

Jipun säröisyys on se piirre, joka on tuonut hänen juttusilleen eniten muutosta tarvitsevat. Hän käy laulamassa päihteidenkäyttäjille, entisille ja nykyisille rikollisille, naisvankiloissa ja seurakunnissa.

– Työni on ihmisten kohtaamista, ja eniten kohtaan heissä menneisyyttäni. En silti oikein tykkää tuhlaajatytön tai -pojan leimasta, joka lyödään uskoon tulleille entisille väärineläjille. Ei elämä ole mustavalkoisia valintoja, Jippu sanoo.

– Kyllä minussakin yhä välillä huutaa raadollinen ja kova puoli: ”Älä nyt lähde nössöilemään! Muista kaikki se paska!”

Viimeisillä voimilla hoitoon

Tuonelavuosiaan Jippu sanoo joka tapauksessa rakastaneensa. Hän kiintyi kipuun ja ahdistukseen sekä maineen ja kunnian tavoitteluun.

– Minähän suorastaan hekumoin väärillä teoillani. Olin hirveän ylpeä ja kuvittelin kestäväni elämän iskut kuin sotilas.

Niille, jotka huomauttivat päihteidenkäytöstä tai huonoista ihmissuhteista, Jippu nauroi päin naamaa. Lopulta rakkaudettomuus, yksinäisyys ja huonot elämäntavat olivat kuitenkin liikaa.

Jipun pohjakosketus tapahtui toukokuussa 2013. Silloin hän tajusi, langanlaihana ja täysin uupuneena, olevansa liian huonossa kunnossa kestämään enää kaaosta, joksi elämä oli muuttunut.

Jippu hakeutui hoitoon psykiatriseen sairaalaan.

– Oivalsin, ettei elämästäni enää tullut mitään omin voimin. Olin pelokas ja heiveröinen raunio. Olen kiitollinen, että pääsin hoitoon, se pelasti minut. Olin niin huonossa kunnossa, etten muista sairaalajaksosta paljon, mutta siellä ollessa kaaoksen tilalle alkoi löytyä selkeys.

Sairaalassa Jippu päätti jättää elämänsä suunnan jumalansa käsiin. Oikea rakkaus alkoi vihdoin kiinnostaa.

– Siellä kaltereiden takana tajusin, että väärät valintani olivat johtaneet minut sinne. Ajattelin, että ehkä Jumalan tahto sittenkin olisi minulle parempi kuin omani. Rukoilin ja sanoin, ettei minulla ole voimia ponnistaa. Kristus oli ollut siinä vierellä valmiudessa jo pitkään, Jippu sanoo.

– Ilman hänen konkreettista puuttumistaan en olisi enää hengissä.

Jippu tietää, että puhuminen uskosta tekee hänestä joidenkin silmissä hihhulin.

– Tiedän, että ajatellaan, ”vau, nyt se on kaiken lisäksi hurahtanut”.

”Nytkö vasta kelpaan, kun olen parantanut tapani?”

Jippu puhuu itsekin uskovaisista railakkaalla sanastolla. Luterilaisista hän käyttää lempinimeä lutskut, sitten ovat hellarit ja vapikset. Joidenkin uskovaisten tuomitsevaa asennetta toisin eläviä kohtaan on vaikea käsittää.

– Minut otettiin hyvin vastaan, mutta se herätti minussa myös vastareaktion: Nytkö vasta kelpaan, kun olen parantanut tapani. Itse ajattelen, että armo kuuluu kaikille eikä vain niille, jotka ovat jotenkin parempia. Minä elänkin Jeesukselle enkä muille uskovaisille, Jippu pohtii.

– Jos minulle olisi mielisairaalassa sanottu, että parane ensin ja tule sitten Jeesuksen luo, olisin kuollut.

Hengellinen punttis

Jipun puoliso, muusikko ja taksikuski Sami Elorinne, tuli uskoon Jipun perässä. Alkuun näkemykset erosivat rajusti: Sami nojasi ajattelussaan vahvasti tieteellisiin kulmiin ja tutkimukseen eikä mukisematta niellyt vaimonsa hurahdusta.

– Nykyään Sami sanoo, että hänen sydämessään on kaksio: toinen tiedeajattelulle ja toinen uskolle.

Elorinteillä uskonto näkyy. Kotona lauletaan virsiä, rukoillaan ja pieni Romeo tokaisee jokaisen ateriansa päätteeksi ”Amen!”. Jippu lukee päivittäin aamuhartauden sekä analyysejä Raamatun teksteistä ja käy läpi kahdeksanviikkoista harjoitusohjelmaa.

– Rikkinäisenä ihmisenä tarvitsen hengellistä treenaamista, vähän kuin punttisalilla kävisin. Teen synnintunnon harjoituksia: mietin, mitä olen tehnyt väärin, loukkasinko jotakin tai mistä minulla on kiitettävää.

”Onneksi en tullut äidiksi aiemmin.”

Poikansa kasvatukseen Jippu on halunnut tuoda samat kristilliset arvot, jotka hän omassa lapsuudessaan oppi. Poika käy pyhäkoulua ja saa tietää, että joulussa ja pääsiäisessä on kyse muustakin kuin lahjoista ja suklaamunista.

– Onneksi en tullut äidiksi aiemmin. Sillä päällä olisin ollut mahdollisimman huono äiti. Olen aina sanonut, että lapsella ei saa ratkaista ongelmia, mutta en koe tehneeni niin, Jippu sanoo.

– Äitiys on opettanut älyttömästi rakkaudesta ja vastuusta. Kuvittelin aina, etten osaa rakastaa ja tuntea, mutta lapsi on opettanut, että todellakin osaan.

Pysyvästi särkynyt

Elämänmuutos näkyy myös laulajan urakuvioissa. Jipusta tuntuu, ettei hänestä ole enää keikkailemaan kapakoissa. Silti uutta musiikkia syntyy koko ajan: uudet laulut ovat hengellisiä, ja ne julkaistaan tutussa Warner Music -yhtiössä – vastoin laulajan odotuksia.

Alun perin Jipun piti julkaista poplevy, mutta puoli vuotta sitten tuli raja vastaan.

– Oivalsin, että sydämeni ei enää ollut mukana siinä musiikissa.

Jippu sopi levy-yhtiön kanssa palaverista, jossa suunnitteli irtisanoutuvansa. Häntä pelotti jättää tuttu yhtiö, ja mitä urallekin tapahtuisi. Kokouksessa hän sai kakisteltua, ettei pysty tekemään levyä, jota oli valmistellut puolitoista vuotta.

– Odotin, että levy-yhtiö pettyisi minuun, mutta tuottaja Lasse Kurki innostuikin tarinastani ja pöytälaatikkoon kirjoittamistani gospelbiiseistä. Hämmennyin ja kysyin, että saanko mä todellakin sanoa Jeesus?

Nyt Made in Heaven -albumilla Jeesus vilahtaa teksteissä useaankin kertaan. Jippu on lopputuloksesta ylpeä ja onnellinen.

– En nähnyt enää syytä olla estradeja kiertävä glitterpoptähti. Tuskin edes olin niin suuri stara kuin olin itsestäni kuvitellut. Jos minulla jokin kruunu oli, halusin antaa sen päästäni Jeesukselle.

”Usko kannattelee, mutta ei se tee minusta täysin korjattua versiota.”

Jippua huvittaa, että vaihdettuaan popbiisit pelastumisesta laulamiseen, keikkaa pukkaa enemmän kuin koskaan.

– Mutta minullehan tämä sopii. Olen sitä lajia, joka ei osaa pysyä aloillaan.

Seuraavaksi Jippu suuntaa lähetysmatkalle Romaniaan, jossa hän vie slummien lapsille joululahjoja hyväntekeväisyysjärjestö Patmosin kanssa. Jippu on aiemmin käynyt avustusmatkoillaan Afrikassa, mutta vielä silloin hän ei ollut äiti.

Häntä jännittää, miten selviää karuissa oloissa elävien lasten kohtaamisesta.

– Aiempi elämäni teki minusta aran ja haavoitetun, jotain minussa on pysyvästi särkynyt. En evankelistanakaan ole vahva voittajatyyppi vaan herkästi mukana toisten itkuissa. Usko kannattelee, mutta ei se tee minusta täysin korjattua versiota.

Jippu

  • Meri-Tuuli Elorinne syntyi 10.9.1985 Helsingissä.
  • Asuu Turussa aviopuolisonsa Sami Elorinteen ja 2-vuotiaan Romeo-poikansa kanssa.
  • Laulaja, lauluntekijä ja Mikaelin seurakunnan evankelista.
  • Gospellevy Made in Heaven julkaistiin 11.11.
  • Isä on oopperalaulaja Jorma Elorinne. Vanhemmat erosivat, kun Jippu oli kuusivuotias.

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Maria Veitola sai tiukkaa kritiikkiä avauduttuaan esimiestyön rankkuudesta – näin hän vastaa saamiinsa kommentteihin

rasittava tyyppi kaikenkaikkiaan. Jaksaa hakea julkisuutta ja aina valittaa jotain. esimiehellä esimiehen työt, työntekijällä omansa. En voisi itse omia väsymyksiäni kirjoitella yleisesti julkisuuteen.. olisi pian entinen työ.... Asioita voi käsitellä muutenkin kuin nettipalstoilla.. joo paniikki häiriö.. jos oikeasti oli niin meneppä lääkäriin hakemaan apua mieluummin kuin kohdennat sen tänne nettiin..
Lue kommentti
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.

Näyttelijä teki yhden elämänsä fyysisesti raskaimmista rooleista uutuuselokuvassa.

Pamela Tola pääsi uudessa Napapiirin Sankarit 3 -elokuvassa kokeilemaan elämänsä ensimmäistä kertaa suofutista. Filmiryhmä kuvasi suolle sijoittuvia kohtauksia monen päivän ajan.

– Se oli kivaa, mutta hirveän raskasta fyysisesti. Otti pari askelta ja tuntui, kuin olisi juossut 10 kilsan lenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä tavallisen futiksen kanssa. Kamppeet olivat märkänä aamusta iltaan, hyväntuulinen Pamela kuvaili saapuessaan maanantaina elokuvan ensi-iltaan.

Pamela kuvaa parhaillaan Elisa Viihteelle Kolmistaan-tv-sarjaa yhdessä näyttelijämiehensä Lauri Tilkasen kanssa. Hän oli ottanut pinkin sävyn tukkaansa roolia varten.

– Viikko sitten alkoivat kuvaukset, ja lopputulos nähdään joulukuussa.

”Suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan.”

Työskentely oman miehen kanssa on kuulemma sujunut mallikkaasti.

– Se auttaa, kun tuntee toisen. Kuvauksissa olemme toki eri roolissa kuin kotona ja suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan, hän kuvaili.

Työasiat seuraavat usein yhteisten projektien myötä kotiin saakka.

– Puramme kohtauksia ja roolihenkilöitä kotona hyvässä hengessä. Lomalla ja viikonloppuisin yritämme välttää sitä, mutta ei meillä sellaista sääntöä ole, ettei työjutuista saisi kotona puhua, hän kertoi.

Sarjan kuvausten jälkeen pariskunta jatkaa Turun kaupunginteatteriin tekemään Kybersielut-näytelmää.

– Jatkamme yhteistä duuniputkea siellä. Ainakin näemme jossain, kahden freelancerin ja kolmen lapsen uusperhettä pyörittävä näyttelijä hymähti.

Jutun otsikkoa muutettu 22.8. klo 11.53. Lauri Tilkasen sukunimi on Tilkanen. Ei Tola, kuten otsikossa aiemmin kirjoitettiin.