”Inhoan normeja, joiden mukaan pitäisi elää”, Erin Anttila sanoo. Kuva Jouni Harala.

Kun laulaja Erin Anttilalla ei vielä ollut lapsia, niiden hankkimisesta udeltiin häneltä toistuvasti. – Inhoan normeja, joiden mukaan ihmisten pitäisi elää.

Erin Anttilan, 39, lounashetki ei tyssää tähän välikohtaukseen:

Pitkään, vaaleaan hiukseen on takertunut hyppysellinen kosteaa kuskusia, kun laulaja nykii sitä irti salaattiannoksestaan.

Erinin ilme tuskin värähtää.

– Ei mitään hätää, hän sanoo, tiputtaa suortuvan pöydälle ja jatkaa tyynesti salaattinsa haarukoimista helsinkiläisessä kahvilassa.

Sitten laulajaa alkaa naurattaa. Mieleen tulee pari ystävää, joista toinen säikkyy jo nähdessään puhdistamattoman hiusharjan.

– Ja se toinen olisi lähtenyt kiljuen tästä pöydästä, Erin kikattaa.

Hyvähän siinä on naureskella, kun ei itse kärsi edes hämähäkkikammosta.

– Taidan olla jotenkin antineuroottinen, Erin heittää.

– Kerran vastasin erityisherkkyystestiin. Yksikään sen aihe ei häirinnyt minua; ei meteli, eivät hajut. Hyvä, etten saanut testistä miinuspisteitä.

Samanlainen rentous on kuulunut Erinin luonteenpiirteisiin aina. Hänen äitinsä pani sen merkille jo, kun Erin oli pikkutyttö: lapsi ei hermostunut tai suuttunut edes silloin, kun olisi ollut syytä.

Erin selittää levollisuuttaan iltatähden osallaan; kolme vanhempaa sisarusta olivat jo pedanneet kaiken valmiiksi.

Aikuistuessa huolettomuus on jalostunut tietoiseksi elämänasenteeksi ja luottavaisuudeksi, että elämä kyllä järjestää.

– Jos satun hävittämään lompakkoni, menee kolme päivää ennen kuin alan toden teolla etsiä sitä. Jossainhan se kukkaro on, Erin kuvailee.

Tai niin kuin viimeksi, kun laulaja kadotti kalliit kuulokkeensa. Aluksi hän kyseli niiden perään studiolla ja kuukauden päästä penkoi hyllynsä työhuoneella ja kotitalon kellarissa, paikoissa, joissa yleensä tekee musiikkihommiaan.

Kun luurit lopulta löytyivät perheen toisesta autosta, nätisti siitä etupenkiltä, Erin saattoi todeta, että hermoilu olisikin ollut aivan turhaa.

– Sanon aina, etten ole perfektionisti, keskityn vain olennaiseen.

Raskas huolettomuus

Lungius on varmasti terveellisempää kuin stressaaminen, ja hyvä esimerkki myös Erinin ja muusikko Vesa Anttilan 3- ja 1-vuotiaille pojille. Mutta kaikki eivät siitä tykkää.

– Olen huomannut, ettei huolettomuuteni aina ole reilua muille. On raskasta olla tällaisen ihmisen lähipiirissä varsinkin, kun kaikki päätökset riippuvat minusta.

Erinin mukaan parhaat laulunaiheet löytyvät tavallisesta arjesta. ”En halua, ttä elämäni olisi pelkkää musahössötystä. Olen tosi iloinen, että minulla on muutakin.” Kuva Jouni Harala.
Erinin mukaan parhaat laulunaiheet löytyvät tavallisesta arjesta. ”En halua, ttä elämäni olisi pelkkää musahössötystä. Olen tosi iloinen, että minulla on muutakin.” Kuva Jouni Harala.

Rauhallisesti Erin on myös päätöksissään. Mieluiten hän antaisi asioille aikaa ja ratkaisujen syntyä omalla painollaan.

– Siksikin olen maailman huonoin johtaja. Olen saanut siitä palautetta niiltä, jotka joutuvat stressaamaan asioista puolestani.

Niin kävi nyt, kun Erin alkoi olla loppusuoralla kolmannen soololevynsä Seli selin tekemisessä. Projekti oli tarkoittanut muutaman kuukauden irrottautumista kaikista muista velvollisuuksista. Sillä aikaa päätökset esimerkiksi julkaisuun ja tulevaan kiertueeseen liittyvistä kysymyksistä pakkautuivat jonoksi. Suma kysyjiä ja palavereita odotti Erinin vastauksia.

”On loputon suo yrittää pitää kaikki tyytyväisinä.”

Paine oli sitä luokkaa, että heti levytyksen päätyttyä Erin järjesti palaveripäivän eräälle lauantaille omaan kotiinsa. Huoli kasautuneista asioista purkautui itkuna kesken kokouksen.

– On loputon suo yrittää pitää kaikki tyytyväisinä. En kriiseile juuri mistään, mutta tänä vuonna olen kriiseillyt riittämättömyyden tunteen kanssa. Yhtä aikaa tapahtui liikaa asioita, jotka kaikki olivat minusta kiinni: kesän keikat, levyn teko, konserttien suunnittelu ja pienten lasten hoitaminen, Erin kuvailee ruuhkavuottaan.

Miljoona asiaa mielen päällä alkoi näkyä myöhästelynä ja hajamielisinä välispiikkeinä lavalla.

– Tunnistin, että nyt on väsymystä ilmassa, eikä tilanne voi jatkua näin, Erin sanoo.

– Osaan kuitenkin keventää ajoissa enkä anna kiireen mennä niin pitkälle, että uupuisin. En ole koskaan yrittänyt puskea väkisin yksin.

Niinpä Erin ensimmäistä kertaa soolourallaan palkkasi itselleen managerin. Carla Ahonius on Erinin vanha työkumppani jo vuosien takaa ja tuttu tekijä muun muassa Cheekin, Chisun ja Jenni Vartiaisen taustajoukoissa.

– Mielelläni ulkoistan hommat, jotka eivät ole minusta riippuvaisia. Harrastan samaa ulkoistamista kodinkin pyörittämisessä: turvaudun säännöllisesti siivoojaan ja ruokakassipalveluun. Kenellä pienen lapsen vanhemmalla on joutilasta aikaa?

Lauluja eletystä elämästä

Marraskuussa ilmestyvälle levylle valikoitui yhdeksän uutta kappaletta. Teksteissä kuuluu Erinin tavaramerkki: tarkka tarttuminen arjen yksityiskohtiin.

Sydäntä särkee ilmestyi jo sinkkuna, ja toinen rakkauslaulu Kohta hänen kulkee matkan kirkon ovelta vihkialttarille. Kaikki eroaa -biisissä ”miehet on idareit, muijat väsyneit, kaikki eroaa, mutta älä sä lähde”.

Albumin avaava Seli seli taas kertoo kolmikymppisille naisille tutusta ilmiöstä, kun heiltä aletaan udella lapsen hankkimisesta. Ei siitä ole kauan, kun Erinkin toistuvasti löysi itsensä tilanteista, joissa oli pakotettu selittelemään lapsettomuuttaan.

– Olen diplomaattinen ja kohtelias ja hymyillen yritin puhua itseni pois niistä tilanteista. Kyseleminen tuntui epämiellyttävältä ja loukkaavalta, vaikka lapseton elämäntilanne oli silloin oma valintani eikä millään tavalla ongelma.

Erinillä oli tapana vastata, ettei ollut vielä varma, halusiko äidiksi ylipäätään. Se oli totta ja yleensä paras keskustelun lopettaja.

– Inhoan normeja, joiden mukaan ihmisten pitäisi elää. Varsinkin, jos et näytä täyttävän niitä normeja, aletaan kysellä ja kyseenalaistaa, Erin sanoo.

– Vielä enemmän ärsyynnyin niiden puolesta, joille lapsettomuus on kipeä asia eikä oma valinta. Miten kenelläkään on oikeus noin tökkiä toista henkisesti? Sellainen on supertörkeää.

Vaikka elämäntilanne on jo toinen, aihe oli vasta nyt valmis biisiksi. Erinin lauluille on tyypillistä perustua tosielämän kokemukseen tai kertomukseen, mutta kypsyä hitaasti alitajunnassa.

– Joissain arjen hetkissä saatan ajatella, että parin kolmen vuoden päästä tästä vielä syntyy hyvä biisi.

”Maailma on jo alkanut viestiä, että olen vanha. Mitä helvettiä!”

Normielämän vastakapina

Tulevien vuosien biisiaiheet voivat siis löytyä Erinin tämän päivän arjesta; ruuhkavuosista ja lähestyvästä nelikymppisyydestä. Sitäkin sivuaviin normeihin laulaja on jo törmännyt. Kaikki ”kun olet tuon ikäinen” -viittaukset särähtävät pahasti korvaan.

– Olen vasta 39-vuotias, mutta maailma on jo alkanut viestiä, että olen vanha. Mitä helvettiä! Jokainen tämän ikäinen tietää olevansa parhaassa vedossa, Erin sanoo.

– En ole koskaan miettinyt ikääni tai kriiseillyt siitä. Mutta nyt neljänkympin lähestyessä ulkopuolinen maailma on alkanut kertoa, millainen minun kuuluisi olla, miten pitäisi pukeutua tai millaisia sanavalintoja voin tehdä biiseissäni, hän puuskahtaa.

– Jopa uutta hiustyyliäni on selitetty iälläni. Jestas sentään, tukkani on vaihdellut pikimustasta pitkiin rastoihin, mutta nyt kampaus kuulemma johtuu iästäni.

Ikään liitettäviä normeja Erin ravisteli aiemmassa hitissään Vanha nainen hunningolla, jonka kuusikymppinen päähenkilö nauttii seksuaalisuudestaan yhden illan jutun kanssa. Samoin kappaleessa Kakkukahvit, jonka nainen ottaa paineita siitä, ettei osaa arkiaskareita kuten häneltä odotetaan.

” En mieti muiden ulkonäköä tai lihomista, miksi ottaisin paineita omastakaan? ”

– Ehkä en osaa ajatella ikääntymistä, koska olen aina ollut perheeni vauva ja sisaruksista nuorin, hän miettii.

– Mutta en noudata normeja muissakaan asioissa. Sellainen ajattelu saa minut kapinoimaan ja välittäisi väärää viestiä. En mieti muiden ulkonäköä tai lihomista, miksi ottaisin paineita omastakaan? Se ei ole pätkäkään kiinnostavaa tai tärkeää.

Työkaluna Maija Vilkkumaa

Kaksi edellistä albumiaan Erin kirjoitti suurimmaksi osaksi yksin, mutta tällä kertaa hän kutsui työparikseen Maija Vilkkumaan. Kummallakin on työhuone Grind Studios -yhteisössä Helsingin Kalasatamassa. Kustantamon, studion ja tuottajien lisäksi tiloissa työskentelee liuta eturivin artisteja Stigistä Kasmiriin ja Nopsajalkaan.

– Kirjoittaminen on yksinäistä puurtamista. Tuntuu mahtavalta irrottautua sen keskeltä muiden seuraan kahvitauolle tai koputtaa naapurihuoneen oveen ja kysyä, että mitäs olet tästä mieltä.

Erin kuvailee Maijaa ”työvälineekseen”. Sellaiseksi, jonka kanssa saattoi pallotella ideoita, joka auttoi terävöittämään näkökulmia ja joka rohkaisi kirjoittamaan aina vain henkilökohtaisemmin.

Nyt albumin valmistuttua fiilis on helpottunut ja onnellinen.

– Ratkaisuja tehdessä olen kova jahkailemaan, mutta kun työ on valmis, minun on helppo olla tyytyväinen. Moni kollega ei pysty kuuntelemaan omia biisejään, mutta minä kuuntelen uutta levyäni ihan hulluna ja olen siitä fiiliksissäni. Ajattelen, että kaikkien pitäisi tehdä tällaista musaa!

– Tarjoan aina niin hyvää kuin pystyn tekemään ja olen onnellinen siitä.

Erinille tyytyväisyys omaan työnjälkeen onkin tärkeintä.

– En ole janonnut suurta menestystä, sillä se on jatkuvaa aallokkoa eikä kerro oikeasti mistään. Suosio ei ole se juttu vaan oman vision toteuttaminen, hän sanoo.

– Voi tietysti olla, että ääni muuttuu kellossa, kun kukaan ei enää tule keikoilleni.

Tosin senkin Erin on jo kokenut Nylon Beat -aikoinaan lapsuudenystävänsä Jonna Geagean (ent. Kosonen) kanssa. Nuoruuden bändiuralla oli loppuunmyytyjä keikkoja, mutta sellainenkin, jolle tuli tasan yksi kuulija.

– Jos ympärilläni hermoillaan, että sali täyttyi vain puolilleen, muistutan, että siellä oli kuitenkin tosi monta kuulijaa. Olen nähnyt jo niin paljon, että osaan olla iloinen puolikkaastakin.

Kolmas levy merkitsee Erinille yhden etapin saavuttamista. Soolouransa alussa hänellä oli suunnitelma, millaiset kolme levyä hän tekisi. Seuraavista ei sitten olekaan mitään hajua.

– En oikein osaa tehdä pitkäkestoisia urasuunnitelmia. Joskus asetin tavoitteekseni opetella soittamaan kitaraa seuraavan viiden vuoden aikana. No, enpä opetellut, Erin pyrskähtää nauruun.

– Oikeat ratkaisut eivät tule pakottamalla.

Unohdetut lahjat

Jo ennen uuden albumin ilmestymistä Erin bändeineen lähtee konserttikiertueelle. Laulaja on siitä täpinöissään, vaikka keikkailu merkitseekin poissaoloa kotoa. Lapset eivät kierrä mukana kaikilla keikoilla, mutta puoliso kyllä: Vesa on soittanut Erinin bändissä jo Nylon Beatin ajoilta.

– Bändi on minulle kuin toinen perhe ja henkinen koti. Uskon, että yhteen hiileen puhaltaminen kuuluu soitossakin, Erin sanoo ja kuulostaa kiitolliselta.

Muusikon työssä on myös se loistava puoli, että keikkailuun voi yhdistää hauskanpidon, johon pienten lasten vanhemmilla harvoin on aikaa.

– On luksusta istahtaa viinilasilliselle keikan jälkeen. Olisi siihen mahdollisuus kotoakin, mutta en tunne tarvetta lähteä.

Erin valahtaa noloksi kertoessaan saamistaan lahjakorteista, jotka vanhentuneet käyttämättöminä. On kauneushoitoa, hierontaa, ravintolalahjoja ja raakasuklaakurssia sekä liput Mariah Careyn konserttiin, jonne Erin ja Vesa unohtivat mennä.

– Ystävät ovat olleet älyttömän ihania hankkiessaan tällaisia lahjoja, mutta että juuri sinä vuonna, kun minulla ei ole ollut mitään jakoa ehtiä niihin!

Anttiloiden työarki pyörii tutun turvaverkoston avulla. Erinin äiti ja sisarukset perheineen asuvat viidensadan metrin säteellä samassa naapurustossa Itä-Helsingissä, ja ystävät lapsineen ovat usein seurana.

Hekin tietävät, ettei Anttiloilla nipoteta. Viimeksi Erin kuunteli, kun ystävä oli laskemassa lapsikatrasta pihalle.

– Hän oli sanomassa, ettei ulos pidä mennä ilman kenkiä, mutta keskeytti sitten ja mutisi itsekseen: ’paitsi että täällä varmaan saa’.

Erin Anttila

  • Helsinkiläinen laulaja, lauluntekijä syntyi 2.7.1977.
  • Asuu lapsuuden-maisemissaan Itä-Helsingissä muusikkomiehensä Vesa Anttilan sekä 3- ja 1-vuotiaiden poikien kanssa.
  • Erinin äiti on puoliksi irlantilainen, ja Erin aloitti koulunsa Irlannissa viisivuotiaana. Myös Anttiloiden lapset kasvavat kaksikielisiksi.
  • Julkaisee marraskuussa kolmannen soololevynsä Seli seli. Konserttikiertue alkaa Jyväskylästä 30.9.
  • Aloitti uransa 17-vuotiaana Nylon Beatissa.
  • Mukana Vain elämää -kaudella 2012.
wanhaakka

Laulaja Erin: ”Lapsettomuudesta kysely on supertörkeää”

Millähän "perusturvalla" varustettu Erin voi sanoa julkisesti presidentti Donald Trumpia IDARIKSI!Hän ei ole vielä päässyt näyttämään leijonankynsiään(siis Trump) Jos Trump yrittää auttaa amerikkalaisia saamaan itsekunnioituksensa takaisin niin mikä siinä on vikana?Mutta kun ollaan niin kansainvälistä,niin kansainvälistä..Olet oksettavan itseesi tyytyväinen!
Lue kommentti

Jostain syystä moni ajattelee yhä, että mies tietäisi automaattisesti naista enemmän elektroniikasta ja autoista – mikä ei tietenkään pidä paikkansa.

Hei elektroniikkamyyjä, se läppäri on tulossa minulle! Voisitko siis keskustella laitteesta minun etkä vieressä seisovan miehen kanssa?

Vähättely ja tytöttely ovat edelleen arkea suomalaisnaiselle hänen tehdessään ”miehisiä” ostoksia. Kyllä, tavaroita näköjään yhä määritellään sukupuolen mukaan, ja miesten ostoslistalle näyttäisivät kuuluvan ainakin tietokoneet, työkalut sekä autot.

Huonoa palvelua on kohdannut myös bloggaaja ja radiojuontaja Laura Ollila, 28, joka eilen Snapchat-tilillään kertoi törkeästä kohtelustaan autokaupoilla. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, Ollila on tapellut uskottavuuden kanssa autokaupoilla, huolloissa ja katsastuksissa useampaan otteeseen.

– Minulla on tässä noin 10 vuotta ollut auto käytössä, ja olen kolme kertaa ostanut itselleni auton. Silti tulee sellainen fiilis, että minut nauretaan ulos automyymälöistä.

Laura Ollila oli 19-vuotias ostaessaan ensimmäisen autonsa. Silloin kehotettiin palaamaan liikkeeseen huoltajan kanssa.

– Olin vain, että selvä, jos ei raha kelpaa, niin menen toiseen myymälään – ja meninkin. Toki olin nuori, mutta ärsytti jo silloin, kun olin tekemässä ihan omia päätöksiä auton hankinnasta, en minä vanhempiani tarvinnut siihen.

”Autokaupassa ehdotettiin, että pitäisi tulla uudelleen jonkun miehen kanssa.”

Seuraavan auton Ollila hankki 25-vuotiaana, ja sama virsi kuului tälläkin kertaa autokaupassa.

– Ostin auton noin kolme vuotta sitten, ja sain myös silloin ihan surkeaa palvelua. Autokaupassa ehdotettiin, että pitäisi tulla uudelleen jonkun miehen kanssa liikkeeseen, jotta olisi helpompi selvittää autoasioita sitten hänen kanssaan, Ollila kertoo.

Autonsa hän päätyi tilaamaan toisen merkin liikkeestä – ilman miehen apua.

Huonot kokemukset kruunaa tuorein tapaus, kun muutama vuosi sitten ostetun auton moottorin ahdin hajosi, ja auto jätti Ollilan tien varteen. Sekä hinauksen että huollon kanssa syntyi ongelmia, joita Ollila yritti selvittää puhelimessa. Turhaan.

”Olisi vähän vaivattomampaa keskustella niistä asioista mieheni tai isäni kanssa.”

– Asiaa selvittäessämme minulle sanottiin, että olisi helpompaa puhua jonkun miespuolisen henkilön kanssa. Kuulemma heidän olisi vähän vaivattomampaa keskustella niistä asioista mieheni tai isäni kanssa, kun se on naisten kanssa aina vähän hankalaa.

– Vastasin vain, että auto-ongelmani eivät kuulu isälleni millään lailla, joka ei muutenkaan tiedä autoista yhtään sen enempää kuin minä. Olen kohta 30-vuotias, enkä tarvitse mitään huoltajaa puuttumaan asiaan. Minulla ei myöskään ole miestä, eivätkä entiset mieheni olisi ymmärtäneet autoista yhtään enempää kuin minä.

OIlila toivookin autokaupoilta ja muilta autoilun firmoilta palvelua, jossa iästä, vaatetuksesta, ulkonäöstä ja muusta vastaavasta ei välitetä.

– Jokainen asiakas pitää ottaa tosissaan. On todella törkeää, että kun on nuoren näköinen nainen, niin ajatellaan, että ei tuolla voi olla varaa hienoon autoon tai ettei voi ymmärtää niistä mitään. Kuka nainen muka menee autokauppaan potkimaan renkaita? Autokaupat eivät ainakaan itselleni ole paikkoja, mihin menisin vain katselemaan, jos en oikeasti ole ostoaikeissa.

”Miesasiakaspalvelijoiden huono asenne naisasiakkaita kohtaan ei ole muuttunut 10 vuodessa yhtään mihinkään.”

– Autokauppojen kannattaisi myös muistaa, että samaan tapaan kuin esimerkiksi ravintoloiden, myös autokauppojen huonot kokemukset kerrotaan eteenpäin, eivätkä ihmiset halua välttämättä mennä niihin.

Sanottiinpa Suomea kuinka tasa-arvoiseksi tahansa, on Ollilan mielestä outoa, että sukupuolittuneisuus autoasioissa on edelleen niin voimakasta.

– Olen ollut jo noin 10 vuotta auton omistaja, eikä miesasiakaspalvelijoiden huono asenne naisasiakkaita kohtaan ole muuttunut siinä ajassa yhtään mihinkään. Sama vähättelevä laulu sieltä tulee edelleen. Ei minua oteta nykyään yhtään sen enempää tosissaan, kun mitä silloin 19-vuotiaana.

Asioista selvää

”Olisi helpompaa puhua miehen kanssa” – Laura Ollila kertoo törkeistä kokemuksistaan autokaupoilla

AK kirjoitti: Yhy yhy, sait huonoa palvelua. Teet niinkuin jokainen järkevä: menet seuraavaan liikkeeseen jos sieltä saisi parempaa ja jos oikein hatuttaa katsot onko jotain virallista tapaa antaa palautetta. Naistenlehtien palstoilla asiasta itkeminen (varsinkin kun ymmärrettävistä syistä yhtäkään firmaa ei mainita nimeltä) ei asioita edistä. Jos tietäisit asiasta vähän enemmän, tietäisit että hän nimenomaan meni eri liikkeeseen ja autokin vaihtoon menossa ettei tarvitse kyseisen liikkeen...
Lue kommentti
Autoasentaja

”Olisi helpompaa puhua miehen kanssa” – Laura Ollila kertoo törkeistä kokemuksistaan autokaupoilla

Luulisi että provikapalkalla toimivilla myyjillä olisi edes jotain mielenkiintoa palvella ASIAKASTA, oli hän sitten nainen tai mies. Itse olen jättänyt aikanaan auton liikkeeseen, kun myyjä jutteli vain isäni kanssa, minulle esiteltiin auton väri. Isäni totesikin myyjälle minun poistuttua liikkestä, "minulla ei ole auton kanssa mitään tekemistä, tytölle se olisi tullut, ei minulle!" 😁 No mentiin viereiseen liikkeeseen, palvelu pelasi ja auto lähti mukaan!
Lue kommentti

Venla Savikuja aloittaa syyskuussa opiskelut arvostetussa tanskalaiskoulussa.

Me Naisten bloggaaja Venla Savikuja paljastaa nyt blogissaan suurista vastoinkäymisistään – ja myöhemmin niiden jälkeisistä kiitollisuuden ja onnellisuuden tunteista:

– Tämä olisi kenties se ainoa lotto, jossa haluaisin voittaa. Kyllä minä, jolla ei muutoin elämän eri osa-alueilta juurikaan kilpailunhalua löydy. Sillä uudet kokemukset ja itsensä kehittäminen lienee se elämän kannalta kaikista henkisesti rikastuttavin voitto.

Venla lähti tänä vuonna tavoittelemaan haavettaan tosissaan. Bloginsa uudessa postauksessaan Venla kertoo, että hän ei kuitenkaan voittanut tällä kertaa ”lotossa” eli Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun (TeaKin) opiskelijavalinnassa.

– Suoraan sanottuna ihan p*skaltahan se tuntuu, kun kaikkesi antaneena ja odottavin mielin lopulta näetkin, ettei omaa nimeä löydy listalta. On vain oltava tyytyväinen siihen, että on yrittänyt parhaansa, suoriutunut niin hyvin kuin olla saattaa, loppu on aina raadin käsissä, Venla kirjoittaa.

”Suoraan sanottuna ihan p*skaltahan se tuntuu, kun kaikkesi antaneena ja odottavin mielin lopulta näetkin, ettei omaa nimeä löydy listalta.”

Sen jälkeen hän kertoo kulkeneensa keskustan läpi kyyneleet poskilla ja rypeneensä itsesäälissä. Läheisilleen hän soitti itkupuhelut ja sulki niiden jälkeen puhelimensa hetkeksi.

Salkkareissa näytellyt supersuosittu lifestylebloggaaja päätti kuitenkin, että hän ei luovuta. Hän aloitti uuden projektin ja lisäsi ”touhuun vielä astetta enemmän haastetta vaihtamalla Tšehovin kynän antimet englannin kielelle”.

– Se elämäni kenties hulluin ja intensiivisin päivä, jolloin ehdin jo hetken miettiä olenko sittenkin haukannut turhan ison palan kakkua, päättyi sähköpostiin:  ’We’re pleased to let you know that we’ve decided to offer you a place at Copenhagen International School of Performing Arts’.

”Ehdin jo hetken miettiä olenko sittenkin haukannut turhan ison palan kakkua.”

Me Naisille Venla kertoo, että opiskelut Tanskassa alkavat syyskuussa ja ne kestävät kolme vuotta.

”Harmituksen määrä opetti yrittämään kahta kovemmin”

Sähköposti Kööpenhaminan kansainvälisestä esittävien taiteiden koulusta sai ”riemunkiljahdukset raikumaan ja onnen kyyneleet virtaamaan poskilla”. Silti Venla kokee, että todellinen voittaja hän oli silloin, kun hänen äänensä murtui eikä hän saanut toivottuja TeaK-uutisia, mutta sisuuntui jatkamaan kohti uusia haaveita.  

– Olen kiitollinen siitä, että ei toivotusta tuloksesta huolimatta oivalsin, että harmituksen määrä opetti yrittämään kahta kovemmin. Se sytytti entistä suuremman kipinän. Puski viemään itseäni uusille epämukavuusalueille, Venla kuvailee fiiliksiään blogissaan.

Venla uskoo, että todellinen sisu ja tahto punnitaan vastoinkäymisissä. Jokainen päättää itse, antaako niiden lannistaa ja hautaako unelmansa vai päättääkö taistella tiensä takaisin:

– Tämä on siis omistettu teille. Teille, jotka yrititte. Sinulle. Sinulle, joka yritit. Pelosta ja pettymyksestä huolimatta. Tiedätkö mitä? Sinä olet todellinen voittaja. Mikään ei kasvata luonnetta niin paljon kuin haasteet ja pettymykset. Sinä nouset vielä ja näytät.

Päivi on pyrkinyt järjestämään elämänsä niin, että ehtii käydä tapaamassa äitiään mahdollisimman usein.

1990-luvun hittibändi Movetron on taas suosittu keikkailija. Bändin solisti Päivi Lepistö, 44, iloitsee, että keikkoja on riittänyt ysäribuumin myötä yhä enemmän.

– Ollaan menty bändin kanssa vuosi kerrallaan. Loppuvuonna olemme aina yhtä ällistyneitä, kun keikkoja alkaa taas tippua keväälle. Teemme niin paljon kuin ehdimme. Ysäribuumin myötä keikkoja on selvästi enemmän. En tiedä, kauanko tämä kestää, mutta olemme tilanteesta kiitollisia.

Päivi on nykyään kahden lapsen äiti, poika on 11-vuotias ja tytär 7. Laulajan mieskin on muusikko, joten arjen aikatauluissa riittää sumplimista.

– Isovanhemmat auttoivat todella paljon, kun lapset olivat pieniä. Äitini kuitenkin sairastui vakavasti Alzheimerin-tautiin ja on nyt hoitokodissa. Tällä hetkellä on meneillään surun ja luopumisen vaihe. Järjestän elämääni niin, että ehtisin käydä katsomassa äitiä lapsuuden kotikonnuilla Kihniössä.

2000-luvun alussa Päivi työskenteli kolme vuotta kahvilassa, sen jälkeen kenkäkaupassa ja vaatekaupassa. Nytkin hän haaveilee asiakaspalvelutyöstä.

– Kaipaan keikkailun ohelle konkreettista puuhastelua. En ole ikinä pakoillut, jos ihmiset tunnistavat minut kassalla. On hyvä, että minulla on muukin elämä, Päivi kertoi Tammerfestien avajaispäivänä Ratinanniemessä. Tilaisuudessa juhlistettiin samalla Central Linen 25-vuotisjuhlaa.

 

Turkulaisen Marina Seligsonin rinta tuntui oudolta, mutta mammografiassa ei näkynyt mitään, ja lääkäreiden mukaan kaikki oli hyvin. Pitkälle edennyt rintasyöpä paljastui vasta ultraäänessä, jonne Marina hakeutui itse.

Ei siellä mitään pitänyt olla. Marina Seligson oli käynyt mammografiassa, missä ei ollut näkynyt mitään poikkeavaa. Rinnat nyt joskus ovat vähän erikokoisia ja -muotoisia, oli lääkäri sanonut.

–Kun ystäväni sairastui, lähiympäristössäni alettiin keskustella paljon syövästä. Halusin, että rintani ultrataan, koska minulla oli sellainen olo, että rinnassa on jotain outoa.

Toukokuussa mammografiassa ei ollut näkynyt mitään. Saman vuoden elokuussa Marina sai rintasyöpädiagnoosin.

–Lääkärin mukaan noin kymmenellä prosentilla naisista on sellainen rintakudos, että syöpä ei välttämättä näy mammografiassa. En ollut kuullutkaan, että se voisi olla mahdollista. Kun pääsin syöpälääkärille, olin vihainen: miten on mahdollista, että näin tapahtuu.

Miten Marinan syöpä eteni ja miten hän voi nyt? Miten sairastuminen vaikutti ihmissuhteisiin? Lue Marinan tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 29/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Lempeämpää kuvausta kiitos

Toukokuussa puhtaat paperit mammografiasta, elokuussa syöpälöydös – ”Olin vihainen, miten tällaista tapahtuu”

Kova-otteiset mammografiat, joissa rintoja revitään ja litistetään niin, että kudosnesteet roiskuvat - on itsessään jo kudosvaurioita ja solumuutoksia aiheuttavaa. Tätähän ei saisi sanoa, kun kyseessä on lääkebisnes, mutta näin on. - Moni jättänyt mammografiassa käynnit, juuri niiden kivuliaiden kokemusten ja arveluttavien säteilyttämisten ym takia.
Lue kommentti