Napapiirin sankarit saa jatkoa elokuussa kolmososallaan. Siinä Pamelan roolihenkilö kipuilee äitiyden ja   uran yhdistämisen kanssa. ”Tuttu tematiikka ja naisen itsenäinen kamppailu tekivät roolista kivan tehdä. Siinä naisen tehtävä ei ole vain tukea miestään, vaan hänellä on oma tarinansa.” Kuvat: Jouni Harala
Napapiirin sankarit saa jatkoa elokuussa kolmososallaan. Siinä Pamelan roolihenkilö kipuilee äitiyden ja uran yhdistämisen kanssa. ”Tuttu tematiikka ja naisen itsenäinen kamppailu tekivät roolista kivan tehdä. Siinä naisen tehtävä ei ole vain tukea miestään, vaan hänellä on oma tarinansa.” Kuvat: Jouni Harala

Pamela Tola jäi lapsena orvoksi ja päätyi sisarustensa kanssa lastenkotiin. Nyt hän kertoo kokemuksistaan nuorille. – Teen elämästä niin hyvää kuin näillä eväillä voin.

Heinäkuun hiipiessä viimeiselle viikolle myös näyttelijä ­Pamela Tolan, 35, kesäloma on lipunut loppusuoralle. Pamelalle loma on tarkoittanut löysiä aamuja ja rutiineista poikkeamista. Sitä, ettei ­ketään saatella kouluun tai päiväkotiin. Ei tarvitse ­olla tavoitettavissa eikä vastata puhelimeen, ja vaikka vastaisikin, voi hyvällä syyllä kieltäytyä kaikesta.

– Minun on vaikea olla tekemättä mitään. Ajatukseni lähtee helposti laukalle. Lomalla konkreettinen puuhastelu perheen kanssa on paras tapa pitää ajatukset poissa työstä, hän sanoo.

Pamelan ja näyttelijä Lauri Tilkasen perheeseen kuuluvat 3-, 8- ja 10-vuotiaat lapset. Kahden freelancerin huushollissa yhteisten lomien aikataulutus on taitolaji. Seuraavaksi Pamela juhlii Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-iltaa ja hyppää uuden tv-sarjan tuotantoon. Puoliso taas on paahtanut laulaja Olavi Virrasta kertovan leffan kuvauksissa. Syksyllä pariskunta näyttelee yhdessä Turun Kaupunginteatterissa, kun Janne Reinikaisen uutuusnäytelmä Kybersielut tulee ensi-iltaan.

Pamela on luopunut vuokraamastaan työhuoneesta ja kärrännyt tietokoneensa takaisin kotiin.

– Haaveilin ehtiväni kirjoittaa työhuoneella, mutta näyttelijäntöitä tuli taas niin, ettei omille projekteille jäänyt aikaa.

Keskeneräisten kirjoitustöiden kansiossa muhii kaunokirjallinen teos, kehitteillä oleva tv-sarja sekä vanhemmista naisista kertova leffaidea. Pamela haaveilee myös ohjaavansa osan niistä.

Lastenkodista perhekotiin

Pamelan varhaisin säilynyt ohjaus on vhs-nauhalle ­kuvattu 45-minuuttinen talk show. Se tehtiin jouluaaton alla vuonna 1990. Yhdeksänvuotias Pamela vaihtaa ­innoissaan roolista toiseen ja esittää välillä joulupukkia. Nauhalla kuuluu, miten mukaan pakotettu veli mutisee, ettei halua tulla kuvatuksi. Isosiskon energisyyttä on kuitenkin mahdotonta vastustaa.

Esiintyjät juoksevat kuvaan ja siitä pois. Kameraa ei voi siirtää, koska se on pultattu kiinni lastenkodin ­kokoushuoneen seinään. Pamela haluaisi kuvata elo­kuvia, mutta joutuu myöntymään sille, ettei kameraa voi liikuttaa. Siksi sen edessä leikitään talk show’ta, uutisia ja mainoksia.

”Meidän lasten onni oli, että saimme pysyä yhdessä.”

Pamela sisaruksineen on muutettu lastenkotiin sen jälkeen, kun heidän isänsä kuoli. Nuoren perheen tilanne kävi liian haasteelliseksi sairaalle äidille.

– Meidän lasten onni oli, että saimme pysyä yhdessä. Ei ollut itsestään selvää löytää pieneltä paikkakunnalta ­kotia, johon iso sisarusporukka pääsisi yhdessä, Pohjois-Karjalan Pyhäselällä kasvanut Pamela kertoo.

Lapset menettävät äitinsä neljä vuotta myöhemmin. Pamela on äitinsä kuollessa 13-vuotias. Sisarusporukka on jo edennyt lastenkodista perhekotiin. Siellä uudet isä ja äiti ovat vanhempia ammatikseen ja kasvattavat Tolan lapsia omiensa rinnalla.

– Lastenkoti oli, noh, laitosympäristö, vaikka meistä pidettiinkin siellä huolta. Perhekotiin muuttaessa ympäristö vaihtui taas kodinomaisiin oloihin. Uusien vanhempien mukana saimme joukon uusia sisaruksia, Pamela kuvailee.

– Olen lapsesta lähtien viihtynyt porukassa ja haluan tehdä yhdessä. Vuorovaikutus on minulle tärkeää.

Epätoivo ei kestä loppuelämää

Viime vuosina Tolan sisarusten talk show’ta on näytetty valikoiduille yleisöille: nuorille niissä kouluissa, joissa Pamela on käynyt Dreams-luentoineen. Jossain kuulijoita on viisisataa, toisaalla koulun kaikki kaksikymmentä oppilasta. Suomen lasten ja nuorten säätiön hanke tukee nuorten uskoa itseensä, tulevaisuuteen ja unelmiinsa.

Pamelan viesti on selvä: vaikka oma tilanne näyttää epätoivoiselta, sen ei tarvitse olla iäti kestävä suunta.

” Vanhempien kuolema on henkilökohtainen ja intiimi kokemus, joka ei kuulu muille, enkä halua kenenkään ­retostelevan sillä.”

– Kerron nuorille oman stoorini. Millainen haaste vanhempien menetys oli, ja miten lähtökohtani lapsuudessa eivät olleet ne tasapainoisimmat ja onnellisimmat. Se, ­että kotona oli vaikeuksia, ei tarkoittanut, etteikö minustakin voinut tulla jotain, Pamela sanoo.

– Vanhempien kuolema on henkilökohtainen ja intiimi kokemus, joka ei kuulu muille, enkä halua kenenkään ­retostelevan sillä. Päätin kuitenkin kertoa siitä nuorille, jos voin sillä tavalla auttaa heistä yhtäkin. Halusin puhujana antaa jotain henkilökohtaista ollakseni nuorten luottamuksen arvoinen.

Avautuminen on palkittu luennoilla kunnioittavalla suhtautumisella ja hipihiljaa kuunnellen. Sellaisten, joita aihe liippaa lähimmin, on joskus vaikeinta kuunnella.

Pamelasta aikui sillakin pitää olla unelmia. ”Esi merkiksi äitiys on äärimmäisen tärkeä tehtävä, mutta sen nimissä ei pidä dumpata muita haaveitaan. Omani vaihtelevat ammatillisen kentän laajenta misesta rentoon mökkilomaan ja terveenä pysymiseen.”
Pamelasta aikui sillakin pitää olla unelmia. ”Esi merkiksi äitiys on äärimmäisen tärkeä tehtävä, mutta sen nimissä ei pidä dumpata muita haaveitaan. Omani vaihtelevat ammatillisen kentän laajenta misesta rentoon mökkilomaan ja terveenä pysymiseen.”

– Toisinaan joku nuorista tulee kysymään neuvoa tai kertomaan samankaltaisista kokemuksistaan. Koskettavat kohtaamiset jäävät tiukasti mieleen, hän sanoo.

– Olisipa omassa nuoruudessani ollut samanlaisia ­tilaisuuksia. Ne olisivat kannustaneet eteenpäin.

Lapsuus toinen jalka haudassa

Pamela löysi näyttelemisen jo lastenkodissa yhdeksänvuotiaana. Ei hän ajatellut sitä ammattina, vaan harrastuksesta tuli henkireikä.

– Näyttelemisestä tuli pelastukseni. Helpotti, kun pystyin välillä olemaan joku muu. Ei tarvinnut ajatella surullisia ja ahdistavia asioita, joita lapsena en voinut osata ­käsitellä.

Lähellä olleet aikuiset ymmärsivät, miten tärkeä pakoreitti elokuvaleikit olivat Pamelalle. Lastenkodista tyttöä kuskattiin teatterikerhoon 20 kilo­metrin päähän Joensuuhun, ja perhekodissa sisarusten käyttöön annettiin filmikamera. Näytelmiinsä Pamela ­teki oikein käsikirjoituksen, mutta elokuvat syntyivät hetkessä keksien.

– Lapsuuden elokuvat olivat omaa huumoriamme, ja niitä tehdessä yleensä nauroimme pissat housussa. Ne ovat ehkä hauskimpia muistoja elämästäni.

Yksi leffa esitettiin Pamelan koulussakin ala-asteella. Siinä lottovoiton saanut tyttö joutuu kaapatuksi.

– Tosin useimmat olivat sellaista huumoria, ettei niitä kehdannut muille esittää. Pari kertaa yritimme tosissamme tehdä draamallisempia elokuvia, joissa kuitenkin aina epäonnistuimme. Emmehän me oikeasti osanneet, Pamela tiivistää.

– Meille ei ollut aihetta, josta emme olisi voineet tehdä vitsiä. Jutuissamme oli paljon kuolemista ja mustaa huumoria.

Pamela miettii, että kuoleman läheisyys lapsuudessa on ehkä tehnyt siitä hänelle tavallista ja läheistäkin. Teema toistuu edelleen hänen töissään. Vanhempiensa lisäksi hän on menettänyt myös kolme isovanhempaansa.

– Lapsen mielessäni elämä oli pitkään pelkkää kuolemista, aina vähän toinen jalka haudassa. Kesti aikansa ­oivaltaa, että kaikki eivät kuole huomenna, vaan tässä ­ollaankin menossa kohti elämää, Pamela muistaa.

– Aikuistuessa tein paljon töitä päästäkseni pois synkkyyden kokemuksesta. Enää en ajattele, ­että elämäni olisi tuhoon tuomittu, koska minulle oli ­tapahtunut tuollaista.

”Meillä kotona tunnetaan paljon, kuuluvasti ja näkyvästi.”

Pamela sanoo, ettei hänellä nykyään ole pysyvää asennetta tai ajatusta kuolemasta.

– Haluaisin vain olla sinut sen kanssa. Minusta olisi ­ahdistava ajatus pelätä kuolemaa tai vältellä siitä puhumista. Ylipäätään pyrin siihen, että kaikkea pitää voida käsitellä ja että kaikki tunteet kuuluvat elämään. Meillä kotona tunnetaan paljon, kuuluvasti ja näkyvästi.

Nauru, mikä ihana pelastusrengas

Pamelalle kävi lopulta niin, että hän saavutti lapsuuden unelmansa näyttelijän ammatista. 23-vuotiaana hän oli jo näytellyt pääosan kolmessa elokuvassa ja valmisteli lopputyötään Teatterikorkeakoulussa.

– Olin unelmatyössäni, mutta se ei tehnytkään minusta onnellista ihmistä. En voinut hyvin ja minulla oli hirveitä ahdistustiloja. En pystynyt enää pitämään ratkaisemattomia ongelmia poissa vain olemalla joku muu.

Pamela otti paineita, millainen hänen kuului olla ja ­miten häntä arvosteltiin.

– Mietin, halusinko tehdä työtä, jossa voin niin huonosti. Asetin itselleni kohtuuttomia vaatimuksia enkä koskaan tuntenut olevani riittävän hyvä. Se oli loputon kehä.

Pamela teippasi jääkaappinsa oveen lapulle kirjoittamansa kysymyksen ”Miksi näyttelen?”. Siitä tuli hänen lopputyönsä aihe Teatterikorkeassa, dokumentti ja kirjakin. Pamela piti taukoa näyttelemisestä, alkoi valokuvata, kirjoittaa ja perusti perheen 25-vuotiaana.

– Siihen asti olin määrittänyt itseni vain näyttelemisen kautta. Nyt suhtautumiseni muuttui. Oli helpottavaa todeta, että voin olla merkityksellinen muullakin tavalla: äitinä, ystävänä, siskona. Yhtäkkiä elämässä oli paljon muutakin, Pamela sanoo.

– Nykyään neuvon nuoria, ettei pelkästään jokin ulkoinen asia tuo ­onnea. Se pitää kaivaa itsestä.

Pamela viihtyy nyt paremmin näyttelijänä, mutta ei se täysin kivutonta ole vieläkään. Esilläolo tuntuu haastavalta. Siksi uppoutuminen omiin kirjoitusprojekteihin on kaivattua vaihtelua. Niitä ideoidessaan Pamela myös tuntee palaavansa innostuksensa alkulähteille.

– Haluan tehdä monipuolisesti draamaa ja komediaa enkä kategorisoi, että toinen olisi jotenkin arvokkaampaa. Ne ovat hienoja tapoja käsitellä erilaisia tunteita. Joskus haluan nähdä koskettavan tarinan, toisinaan ­haluan vain nauraa, Pamela sanoo.

– Huumori ja komedia olivat minulle tärkeä selviytymiskeino lapsena ja nuorena.

Arvaamaton elämä

Orvoksi jääminen nuorena on muokannut Pamelaa ­monella tapaa. Kokonaisuudesta on mahdotonta arvioida, mikä on luonnetta ja mikä kokemusten muovaamaa – ja onko sen määritteleminen tärkeääkään? Menetys ei ole aktiivisesti läsnä arjessa, ja aika on hälventänyt muistoja niin tapahtumista kuin poismenneistä ihmisistä.

– En ymmärrä itsekään, mihin kaikkeen läheisten ­menetys on vaikuttanut, ehkä kaikkeen mahdolliseen. Vanhempana haluan tarjota lapsilleni asioita, joita minulla ei ollut: turvaa ja läsnäoloa, sellaisia arkisia juttuja.

– Olen yrittänyt hyväksyä, että minulle kävi näin, ja tehdä elämästä niin hyvää kuin näillä eväillä voin. Elämässä tapahtuu asioita, joihin en voi vaikuttaa, mutta voin vaikuttaa, miten niihin suhtaudun.

Nuorille Pamela neuvoo, että jos elämä tuntuu kohtelevan epäreilusti, pitää auttaa itseä selviämään siitä. Ottaa itse vastuu tulevaisuudestaan.

– Minä olen tietoisesti pitänyt keskusteluyhteyden ­auki itseeni. Esimerkiksi kaksikymppisenä kirjoitin itselleni kirjeen vanhuuteen asioista, joita toivoisin ja ­joita en toivoisi tapahtuvan, Pamela kertoo.

– Ainakaan en toivo päätyväni katkeraksi ja vihaiseksi. Olen tehnyt töitä sen eteen yrittämällä keskittyä hyvään, jota kulloinkin on.

Ja se hyvä, se voi olla vain pieniä hetkiäkin. Saumaton, kestävä onni on Pamelan mielestä silkkaa illuusiota.

– En tavoittele jatkuvaa onnellisuuden tunnetta, koska en usko, että sellaista tilaa edes on. Onni on oikeasti pieniä hetkiä, hän sanoo.

– Välillä tuntuu vaikealta hyväksyä, että elämä on niin arvaamatonta. Elämän ei tarvitse aina olla ihanaa –toisinaan riittää, kun siitä tekee jotenkin siedettävää.

Pamela Tola

  • Näyttelijä, käsikirjoittaja on kolmen lapsen äiti ja näyttelijä Lauri Tilkasen puoliso. Perheeseen kuuluu Espanjasta tuotu koira Rocky.
  • Nyt esillä elokuvassa Napapiirin sankarit 3. Näyttelee seuraavaksi elokuvissa Kaikki oikein sekä The Guardian Angel, jossa mukana myös tanskalaistähti Pilou Asbaek.
  • Pamela ja Lauri nähdään pitkästä aikaa teatterissa, kun Kybersielut tulee ensi-iltaan Turussa.
  • Opiskellut modernia vyöhyketerapiaa ja tanssi-liiketerapiaa.

Game of Thrones -sarjassa näyttelevä Peter Dinklage on ryhtynyt Petan kanssa toimiin huskyjen hylkäämisen vähentämiseksi.

Huskyt ja suden näköiset koirat ovat tärkeä osa Game of Thrones -sarjaa, ja monet fanit haluavat lemmikikseen samanlaisia koiria. Valitettavasti ilmiö näkyy huskyjen hankkimisen lisäksi myös hylättyjen koirien määrässä.

Helsingin Sanomat kertoo, että Britanniassa hylätään nykyään vuosittain jopa 80 huskya. Ennen Game of Thrones -sarjan alkua määrä oli vain noin kymmenen huskya vuodessa.

Sarjassa Tyrion Lannisteria näyttelevä Peter Dinklage on HS:n mukaan huolestunut siitä, että Game of Thronesin fanit ovat ottaneet siperianhuskyja lemmikeikseen. Moneilta faneilta on puuttunut koiraa ottaessa varmuus siitä, että lemmikistä pystyy pitämään huolta.

Dinklage on yhdistänyt voimansa eläinsuojelujärjestö Petan kanssa estääkseen koirien harkitsematonta ostamista ja hylkäämistä.

Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters
Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters

– Ymmärrämme että hurjasusien suosion myötä monet ovat ostaneet huskyja. Se on väärin löytöeläintalojen kotia tarvitseville koirille, ja lisäksi myös näitä huskyja hylätään usein. Niin usein käy, jos koira hankitaan hetken mielijohteesta, Dinklage kirjoittaa.

– Pyydän ja anelen, jos aiotte ottaa koiran perheeseenne, olkaa varmoja siitä, että olette valmiita suureen vastuuseen.

Myös esimerkiksi Game of Thronesissa Arya Starkia näyttelevä Maisie Williams toimii aktiivisesti eläimien oikeuksien hyväksi. Williams on muun muassa protestoinut delfiinien metsästämistä vastaan sekä puhuu eläinkokeilla testaamattomien tuotteiden puolesta. Vuonna 2016 hän myös adoptoi itselleen hylätyn koiran.

 

– Alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, Jari Sillanpää kertoo Ilta-Sanomissa.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo Ilta-Sanomissa, miten alkoholin vähentäminen on vaikuttanut hänen hyvinvointiinsa. Jarin mukaan hänen painonsa on noussut tasaisesti viime kesästä lähtien.

– Aloin juoda viime kesänä limuja ja syödä irtokarkkeja. Limut tulivat alkoholin tilalla, Jari kertoo IS:ssa.

Jarin mukaan hän vähensi alkoholinjuontia ”radikaalisti” kolme vuotta sitten.

– Join ihan liikaa ja sain migreenioireita saunan ja alkoholin yhdistelmästä. Mutta alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, hän kertoo lehden haastattelussa.

Jari sanoo haluavansa lopettaa limsojen juonnin, jotta pysyisi hyvässä kunnossa. Hän ei kuitenkaan mieti ulkonäköään enää yhtä paljon kuin nuorempana.

Vuonna 2014 Jari kertoi Me Naisten haastattelussa, että hänen painonsa on jojoillut vuosia.

– Olen kurinalaiseen elämään aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Iän myötä minusta on tullut myös armollisempi itseäni kohtaan. ­Painoni on uran varrella vaihdellut 80 kilosta yli sataan kiloon, joten yleisöni on tottunut näkemään minut kaikenkokoisena, Jari kertoi syksyllä 2014.

 

Anni Hautala lomaili kesällä avomiehensä stand up -koomikko Niko Kivelän ja molempien poikien kanssa Kreikassa ja mökillä. Kuva: Jonna Öhrnberg

Radiojuontaja Anni Hautala aloittaa joka maanantai terveellisen elämän, mutta päätös pitää korkeintaan keskiviikkoon asti.

Juontaja Anni Hautala, 35, julkaisee marraskuussa keittokirjan. Projekti alkoi, kun kustantaja otti suosikkijuontajaan yhteyttä.

– Minulla on helppo suhde ruokaan. Rakastan sitä, että en itsekään tiedä, mitä ruokaa laitan ja kaivelen kaapeista kaikkia tekotarpeita, Anni kertoi torstaina Otavan syyskauden avajaisissa.

Kesällä Anni vieraili kirjaa varten Champagnesen ja Cognacin kylissä, jossa tutustui juomien valmistusprosesseihin. Kirjassa on muutama drinkkiohje. Ruuan suhteen Anni kuvailee olevansa nautiskelija.

”Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.”

– En ole koskaan ollut millään dieetillä. Minulla on siihen liian huono itsekuri. Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.

Keho ei totu aikaisiin aamuherätyksiin

Radio Suomipopin Aamulypsyä juontava Anni herää joka aamu ennen viittä. Aikaisin herääminen ja väsymys lisäävät makeannälkää.

– Keho ei oikein totu siihen heräämiseen. Aloitan joka maanantai terveellisemmän elämän ja suunnittelen karkkilakkoa, mutta se loppuu viimeistään keskiviikkona. Toimituksessa on usein karkkeja ja herkkuja, joihin sorrun.

”Loppukevät oli ihan hullua juoksua.”

Aamulypsyn lisäksi Anni jatkoi tällä viikolla kesän jälkeen Idolsin kuvauksia. Kuuden viikon kesäloma tuli tarpeeseen.

– Olin todella tiukka lomasta. Loppukevät oli ihan hullua juoksua ja odotin jo lomaa. Huomaan, että käyn silloin kärsimättömäksi; en jaksaisi yhtään mitään korjauksia tai muutoksia, vaan olin, että kuvataan nyt vaan.

Hanna Kinnusta on haukuttu netissä lihavaksi ja rumaksi, mutta hän on päättänyt rakastaa itseään. – Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

Entinen Salattujen Elämien näyttelijä, nykyinen Radio Aallon juontaja Hanna Kinnunen (o.s. Karjalainen), 37, joutui Salkkari-aikoinaan nettikriitikoiden ruodittavaksi ulkonäkönsä takia. Tänään ilmestyvässä Valtavan ihana – kokemuksia naisen kehosta ja kiloista -kirjassaan Hanna paljastaa, että häntä arvosteltiin tv-näkyvyyden myötä muun muassa syöttöporsaaksi.

Kun negatiivista palautetta alkoi tulla, Hanna hätkähti. Hetken hän jopa uskoi arvostelijoita.

– Kun minua haukuttiin netissä rumaksi ja lihavaksi, ajattelin ensin, että haukkujat ovat oikeassa. Se vahvisti ajatustani siitä, että olen arvoton, Hanna kertoo.

Nyt Hanna ja Valtavan ihana -kirjan toinen tekijä, artistipromoottori Aino-Kuutamo Uusitorppa haluavat lopettaa, tai ainakin vaimentaa, tuollaiset puheet alkuunsa.

– Nykyään ajattelen, että jokaisen keho kuuluu ihmiselle itselleen eikä kenelläkään ole oikeutta arvottaa tai arvostella sitä. Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä, Hanna näpäyttää.

”Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä.”

– Jokaisella naisella on ollut hetki tai hetkiä elämässään, jolloin hän on miettinyt kriittisesti suhdetta omaan kehoonsa. Meidän pitäisi vapautua sellaisesta ajattelusta. Elämä ja aikamme on liian arvokasta käytettäväksi itsensä ja muiden haukkumiseen.

Läskikin voi olla terve

Hanna elää parhaillaan ruuhkavuosiarkea 7- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa. Hän on huomannut, että paras apu jaksamiseen on liikunta. Hanna käy kuntosalilla kolme kertaa viikossa.

Hanna on kuitenkin huomannut, että monet arvostelijat eivät ajattele urheilullisuuden ja pyöreyden liittyvän yhteen. Kun pyöreä ihminen esiintyy julkisesti itseään arvostaen, moni närkästyy ja alkaa luennoida lihavuuden terveysvaaroista.

”Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin.”

– On ihan bullshittiä ajatella, ettei lihava ihminen voisi olla hyväkuntoinen. Ylipaino itsessään ei ole sairaus. Siitä tulee sellainen vasta, jos keho lakkaa sen vuoksi toimimasta. Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin. Arvostelu kertoo enemmän ihmisten stereotypioista kuin arvostelun kohteena olevasta ihmisestä.

Hanna uskoo, että ulkonäköpaineista ja itsekritiikistä vapautuminen ovat lopulta oma valinta.

– Kun minua on arvosteltu netissä tai kiusattu koulussa, olisin voinut jäädä märehtimään epäreiluuden tunteessa. Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.
"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.

Naiset samalle puolelle

Sama ajattelutapa pätee myös toisten ihmisten arvosteluun. Hanna toivoo, että haukkumisen sijaan erityisesti naiset pitäisivät enemmän toistensa puolta.

– Naiset sysäävät helposti vastuun ulkonäkökritiikistä miehille, vaikka oikeasti kilpailemme toistemme kanssa. Jos me tukisimme ja kannustaisimme toisiamme äänekkäämmin, tulisimme kaikki onnellisemmiksi. Se ei liity pelkkiin kiloihin, vaan myös naisen euroon, lasikattoihin, ihan kaikkeen.

Hannaa itseään oikeaan suuntaan ovat ohjanneet paitsi iän mukanaan tuoma itsetunto, myös äitiys.

– Omille lapsilleni haluan opettaa, että he arvostavat sekä itseään että muita ennen kaikkea yksilöinä.

Vierailija

Lihavaksi ja rumaksi mollattu ex-salkkaritähti Hanna Kinnunen: Naiset, tukekaa toisianne haukkumisen sijaan

En tiedä miksi minua ärsyttää lihavista ihmisistä puhuttaessa se ettei lihava sanaa juurikaan käytetä..On pyöreitä ,pullukoita , pehmoisia ja kaikkea semmoista mutta lihava sana on useinkin korvattu jollain muulla..Minä olen lihava ihminen ja sillä siisti. Hoikka on hoikka ja lihava on lihava. Eihän se nyt mikään kirosana ole se lihava, mutta sanoppas tuttavallesi jonka näet pitkästä aikaa että oletpas sinä lihonut...On muuten entinen tuttava sen jälkeen..
Lue kommentti