Kristiina Elstelä valittiin vuonna 2006 Vuoden mimmiksi. Me Naiset haastatteli näyttelijää pari kuukautta sen jälkeen, kun hänen Kasimir-poikansa oli menehtynyt junaonnettomuudessa.
Kristiina Elstelä valittiin vuonna 2006 Vuoden mimmiksi. Me Naiset haastatteli näyttelijää pari kuukautta sen jälkeen, kun hänen Kasimir-poikansa oli menehtynyt junaonnettomuudessa.

”Työ, ystävät ja Kasimirin muisto ovat auttaneet jatkamaan elämää”, sanoi Kristiina Elstelä Me Naisten haastattelussa vuonna 2006.

Näen Kristiina Elstelän, 63, sovitussa tapaamispaikassa ennen kuin hän huomaa minut. Aamun aurinkoisessa kaupunkivilinässä tv:stä tuttu voimanainen vaikuttaa hauraalta, pieneltä ja syvälle sisäänsä kääntyneeltä.

Eikä se ole ihme. Ihme on se, että hän yleensä jaksaa lähteä ihmisten ilmoille. Ihme on myös se, että hän pystyi selviytymään suorista lähetyksistä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Ihme, että hän nytkin nousee kymmenen kertaa viikossa Uuden Iloisen Teatterin lavalle yleisöä viihdyttämään. 

On vain kuusi viikkoa siitä, kun hän sai juuri ennen suoraa tv-lähetystä tietää 25-vuotiaan Kasimir-poikansa menehtyneen junaonnettomuudessa. Suru on musertavin, jonka vanhempana voi kohdata, mutta silti Kristiina on halunnut hoitaa kaikki työnsä sovitusti. 

Kristiinasta huokuva voima ei  jäänyt yleisöltä eikä myöskään Me Naiset -lehden lukijoilta huomaamatta. Lehtemme Vuoden Mimmi -äänestyksessä hän sai selvän enemmistön äänistä ennen presidentti Tarja Halosta ja nyrkkeilijä Eva Wahlströmiä. Hän oli myös ainoa ehdokkaistamme, jonka kohdalla lukijat halusivat niin runsaasti, spontaanisti ja vilpittömästi perustella valintaansa:

”Vuoden Mimmi on ehdottomasti Kristiina Elstelä. Mikä rohkeus ja sinnikkyys naisesta huokuu. Suoriutui loistavasti tanssikisasta, vaikka oli kokenut suruista suurimman. Erinomainen, kunnioitusta ansaitseva näyttelijä. Elämään suurella tunteella, mutta jalat maassa suhtautuva tosinainen. Herkkä, mutta vahva tulkitsija. Osoitti tanssikisassa, että vanhempikin ihminen voi pärjätä ”kauniiden ja rohkeiden” joukossa.”

Arkeni on selviytymistä

Kristiina Elstelä on saamastaan huomionosoituksesta iloinen ja hämmentynyt. 

– En oikein voi vieläkään käsittää tätä. Mieleen tulee vain, miten suuri voima on television voima, hän pohtii hiljaa. 

Hän juo vähän kahvia, maistaa pikkuleipää ja toteaa nukkuneensa viimekin yönä vain muutaman tunnin. Hän on muutenkin huono nukkumaan, mutta erityisesti nyt, kun unen tuomaa unohduksen suojaa kaipaisi, sitä ei tule.

”Puhuminen helpottaa.”

– Nousen varhain ja sitten köpöttelen ympäriinsä ja käperryn sohvan nurkkaan.Vointini on aika hatara ja arkeni pelkkää selviytymistä. Tuijotan televisiota sitä näkemättä. En mielelläni liiku vieraiden ihmisten joukossa tai osallistu ensi-iltajuhliin. Tarvitsen ympärilleni tuttuja, turvallisia ihmisiä.

Niitä ovat vaikkapa näyttelijätoveri Ursula Salo, joka pitää huolta Kristiinan syömisistä ja siivouksista, muusikkoystävä Jussi Tuurna tai Puntti Valtonen, joka valvoo, ettei Kristiina unohda vitamiineja.

–  Apu, jota olen ystäviltäni saanut, on konkreettista. Kun ei ole sanoja, on tekoja, ystäväni sanovat. Välillä kyllä puhutaankin ja muistellaan hauskojakin muistoja. Puhuminen helpottaa, jos kohdalle sattuu oikea hetki ja oikea ihminen. 

Ystäviensä lisäksi Kristiina on saanut tukea tuntemattomilta ihmisiltä, jotka ovat halunneet lähettää hänelle kirjoja, kukkia, lohduttavia sanoja.

Työ tuo unohduksen

Yleisö on ihmetellyt, kuinka Kristiina jaksoi tanssiohjelman suorat lähetykset loppuun asti, mutta hän itse kääntää asian toisinpäin.

– Työn tekeminen on tuntunut oikealta ja helpoimmalta tavalta jatkaa elämää. Työ suo unohduksen, sillä se vaatii kaiken energian ja edellyttää omien yksityisasioiden ja tunteiden siirtämistä syrjään. 

Taustalla on myös vahva näyttelijän moraali, joka on jo lapsuudessa teatteriperheen tyttärenä opittu.

– Äidilläni oli tapana sanoa, että näyttelijän on osattava kertoa omasta kuolemastaankin etukäteen, etteivät näytökset häiriinny. Lapsena ihmettelin, miten sitä ehtisi, jos kuolisi äkillisesti vaikka junan alle, hän hymähtää.

”Minulle tuli välittömästi voimakas tunne siitä, että Kasi oli läsnä ja lähellä.”

Hänen molemmat vanhempansa ovat menehtyneet kesken esityksiensä. Ja nekin näytelmät vietiin loppuun asti. Siksi tilanne oli traagisuudessaan tuttu, kun Kristiina sai kaksi tuntia ennen kolmannen lähetyksen alkamista poikaansa koskevan suruviestin.

– Minulle tuli välittömästi voimakas tunne siitä, että Kasi oli läsnä ja lähellä. Oikein kuulin, kuinka hän sanoi ”Tsemppiä äiti” ja kannusti jatkamaan. Mutta kun hetki koitti, vaikealta esiintyminen tuntui. Tyttäreni Hanna on nauhoittanut kaikki lähetykset – en muista niistä mitään – mutta vielä en ole voinut niitä katsoa enkä arvioida omaa suoritustani. Olin varma, että tipahdan siinä vaiheessa, enkä ajatellut, että harjoitukset ja ohjelmanteko tulisivat jatkumaan niin pitkälle.

Muistot lohduttavat

Kristiina katselee ikkunasta ulos aurinkoiseen, herkän vihreään maisemaan. Alkavaa kukoistusta on vaikea kestää, niin vahvasti Kasimir kuului aurinkoon ja kevääseen.

– Aurinko paistaa ja surettaa, ettei hän ole sitä kokemassa. Kasimir oli aurinkopoika. Hyväntuulinen, oikeamielinen, rauhantekijä. Hän sovitteli ja ymmärsi, eikä varmaan kenelläkään ole hänestä pahaa sanottavaa. Meillä oli poikkeuksellisen läheinen suhde. Minua hän kannusti aina tekemisissäni. Kun näyttelijä jokaista roolia tehdessään aina aloittaa alusta ja käy läpi samat epävarmuuden tunteet, hän lohdutti: hyvin se menee.  

– Jokainen päivä hänen kanssaan oli ilo – jopa pyykinpesu, vaikka olimmekin juuri ostamassa hänelle omaa pesukonetta,  Kristiina kertoo.

”Minua lohduttaa se, että Kasimir on, vaikka häntä ei voi nähdä.”

Vaikeimmankin vastoinkäymisen keskellä ihmisellä on pyrkimys tarttua oljenkorteen, joka auttaa selviytymään. Kristiina sanoo, että hän on jo nyt löytänyt lohtua.

– Minua lohduttaa se, että Kasimir on, vaikka häntä ei voi nähdä. Kasimir jätti energiastaan niin paljon. Pystyn jo ottamaan hänen valokuvansa käteeni, katsomaan hänen tuttua hymyään ja olemaan kiitollinen jokaisesta muistosta. Siitä, että hän on ollut olemassa. Vaistoni sanoo, että jotakin on myös kuoleman jälkeen. Eihän ihmisen sielu mihinkään katoa.

Missä on jaksamisen raja? Sitä Kristiina ei tiedä. 

– Vielä elämässäni ei ole ollut mitään, mikä ei olisi ollut kestettävissä. Kaikki vastoinkäymiset ovat opettaneet arvostamaan elämää. Kai minä sitten olen selviytyjä, hän sanoo urhoollisesti.

Kaksi unelmaa toteutui

Suruviesti katkaisi poikkeuksellisen mielenkiintoisen, työteliään ja onnellisen jakson Kristiinan elämässä. Keväällä toteutui kaksi hänen unelmaansa, joista hän oli haaveillut pitkään.

– Nuorena ihailin Fred Astairea ja haaveilin loistavasta tanssipartnerista rinnallani. Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sain toteuttaa tätä puolta itsessäni. Tanssiparistani Marko Keräsestä löysin ikäerosta huolimatta sukulaissielun, jonka kanssa ystävyys ja yhteistyökin jatkuu.

Ohjelman myötä Kristiina sai ihailijoita laidasta laitaan. Pienimmät kyselevät: koska se mummo taas tanssii? Kuusivuotias Joonas lähetti lisäksi kiiltokuvin koristellun kortin: Palkitsen sinut kukilla! Olet maailman paras tanssija!     

Ja Kristiina alkaakin huolehtia, että pojalle pitää muistaa vastata.

Kevään toinen mieluisa asia oli kutsu UIT:n näyttämölle

– Olin odottanut sitä kutsua pitkään. Isäni Ossi Elstelä perusti aikoinaan Iloisen teatterin, josta tuli myöhemmin Punainen Mylly. Olen aina toivonut, että saisin esiintyä nykyaikaisessa revyyteatterissa. Kokemus on ollut  positiivinen, vaikka tässä elämäntilanteessa joudunkin miettimään, miten minä vaikutan työyhteisöön, tuonko siihen jonkin surun varjon.

Mutta työtoverit niin kuin yleisökin on ottanut Kristiinan lämpimästi ja luontevasti vastaan. Se on tuntunut hyvältä, sillä surevaan ihmiseen ei Kristiinan mielestään pidä suhtautua ainakaan säälivästi.

”Oli aivan selvää, että minusta tulee näyttelijä. Isä opasti minua ammattiin.”

Isän oma teatteri, Punainen Mylly, oli Kristiinan teatterikoulu.

18-vuotiaana hän jätti oppikoulun kesken suivaannuttuaan kahteen neloseen, jotka merkitsivät luokalle jääntiä. Hän hyppäsi samaan bussiin isänsä ja muiden teatterilaisten kanssa ja kiersi sen mukana Suomen joka kolkan. Hän tanssi, lauloi, näytteli ja viihdytti yleisöä ja oppi samalla ammatista sen, mitä tulisi myöhemmin tarvitsemaan.  

Glamour oli kaukana niistä kiertueista. Kerran Sallassa oli niin kova pakkanen, että yleisö oli kerääntynyt kaminan ympärille ja Kristiina sai hädin tuskin kohmeiset jäsenensä  taipumaan tanssiin. Pitkät ajomatkat Kristiina istui ja virkkasi pipoja – yhä rakas harrastus.

– Oli aivan selvää, että minusta tulee näyttelijä. Isä opasti minua ammattiin ja hänellä oli tapana sanoa: täytyy tietää tai kysyä, ei saa luulla. Kiertäessämme opin tuntemaan isäänikin vähän paremmin. Lapsuudessani hän oli koko ajan tien päällä ja kotona lähinnä jouluisin, Kristiina kertoo.

Myös Kristiinan äiti, Irja Elstelä oli näyttelijä. Vanhempiensa jalanjäljillä ovat seuranneet Kristiinan lisäksi hänen sisarensa Riitta ja veljensä Esko, joka on ohjaaja ja kääntäjä.

Teatterin sekatyöläinen

Uransa aikana Kristiina on näytellyt useissa teattereissa ympäri Suomen, muun muassa Kuopiossa,  jossa hän tapasi ex-miehensä, ohjaaja Jotaarkka Pennasen. Pari muutti pian Turkuun, jossa Kasimirkin syntyi. Viimeiset 20 vuotta hän on näytellyt Helsingin Kaupunginteatterissa, josta on nyt virkavapaalla.

Kristiina on esittänyt nuorena vanhojen rooleja, eläkeiän kynnyksellä lasten rooleja, laulanut Edith Piafina, tehnyt elokuvia ja tv-sarjoja. Hänet tunnetaan kabaree- ja musikaalilaulajana ja hän on tehnyt kaikkia mahdollisia tyylilajeja: komedioita, tragedioita, musikaaleja, farsseja. 

Viime syksynä hän sai Ida Aalberg  -näyttelijäpalkinnon elämäntyöstään ja monipuolisuudestaan: ”Hän näyttelee, tanssii ja laulaa. Hän vakuuttaa sekä kuningattarena että kansanämmänä”, perusteluissa sanottiin. 

Tuonkin palkinnon Kristiina Elstelä otti vastaan hämmentyneenä. 

– En olisi ikinä uskonut, että minua noin arvostetaan, kun pidän itseäni tämmöisenä teatterin sekatyöläisenä. Asenteeni ammattiini on aina ollut se, etten erottele töitäni. Viihde, draama, tanssi ja laulu – kaikki on kiinnostavaa, kunhan se tehdään hyvin ja tosissaan. Kaikki mielenkiintoinen on mielekästä ja mielekästä on se, mikä koskettaa ihmisiä.

Kristiinan mielestä hänen tehtävänsä näyttelijänä on kohottaa ihminen tajuamaan oman elämänsä arvo. Tuoda lohdutusta ja iloa. Pitää huolta siitä, etteivät ihmiset tylsisty.

Kristiina ei ole koskaan päästänyt itseään helpolla minkään roolin kanssa.

– Totuus, pienikin, täytyy aina löytyä itsestä. Roolin rakentamista voi kuvailla riippusillaksi. Sen pitää olla ehjä, sillä jos se katkeaa keskeltä, ei ole pohjaa, joka kannattelee ja vie eteenpäin.

Ujolla on aikaa ihmetellä

Kristiina tunnustautuu ujoksi ihmiseksi, niin kuin monet näyttelijät.

– Mutta on hyödyksi olla tarkkailija, tehdä havaintoja. Ujolla ja hiljaisella on aikaa nähdä, kuunnella ja ihmetellä. Näyttämölle meitä ujoja vetää se, että meillä on niin paljon sanottavaa. Koska olemme tarkkailijoita, emme analysoijia, saamme viisaampien ihmisten tekstien kautta ulos jotakin, minkä on kokenut ja ymmärtänyt. 

”Vanheneminen ei pelota, eikä minulla ole mitään tarvetta pitää kiinni nuoruudesta.”

Kristiina pyrkii kaikin tavoin välttämään leipääntymistä ammatissa, jota hän on tehnyt  yli 45 vuotta.

– Oli kyseessä kuinka pieni rooli tahansa, se jokin siitä pitää löytää ja kipinä saada syttymään. 

Kristiina ei myöskään lähde marisemaan vanhenevien naisten roolien vähyydestä. Hänelle töitä onkin riittänyt. Esimerkiksi viime syksynä hän teki Kaupunginteatterissa yhden mielestään haastavimmista rooleistaan näytelmässä Oscar ja Mamma Roosa. Siinä hänellä oli monologimuotoinen  kaksoisrooli sekä Mamma Roosana että pienenä syöpään kuolevana Oscar-poikana.

– Näyttelin ihmisen elinkaaren lapsesta 100-vuotiaaksi. Oli haastavaa löytää nuoruuden viattomuus ja se, kuinka ihminen elämän myötä kuormittuu.

– Vanheneminen ei pelota, eikä minulla ole mitään tarvetta pitää kiinni nuoruudesta – elämästä ja erityisesti elämänhalusta kylläkin, Kristiina sanoo.

Hänellä ei ole aikomustakaan jäädä eläkkeelle. Teossa on Matti Ijäksen koulumaailmaan sijoittuva elokuva, jossa hän näyttelee Sulevi Peltolan kanssa. Syyskuussa saa ensi-iltansa Teatteri Kehä III:ssa neljän hengen musikaali Kaipaus, jonka tekstit on tehnyt Ilpo Tiihonen ja musiikin Jukka Linkola. Syksyllä tv:stä  tulee ihmissuhteista kertova minisarja, jossa hän esittää 60-vuotiasta naista ja Lorenz Backman 30-vuotiasta miestä. Vireillä on muutama muukin hanke, joita Kristiina vielä harkitsee. Yhteisille tanssikeikoille häntä ja Markoa on jo pyydetty.

”Mistäkö unelmoin? Siitä, että jaksaisin ja saisin riemun tekemästäni.”

UIT jatkuu juhannukseen asti.  Sen jälkeen Kristiina suuntaa Kuusankoskelle mökilleen, josta hän on rakentanut oikean huvikummun.

– Löysin paikan kymmenen vuotta sitten ja ihastuin sen viisitasoiseen kalliotonttiin.

Siellä Kristiinalla on monenlaisia projekteja. Viimeksi hän rakensi Pörhö-kissalleen omaa mökkiään jäljittelevän kaksikerroksisen asumuksen.

– Lopputulos oli kuitenkin outo, mutta Pörhö hyväksyi sen ja loikoilee nyt mielellään mökkinsä terassilla.

Vapaa-ajallaan Kristiina hoitaa omenapuitaan ja kukkiaan, nikkaroi jotakin pientä sekä mööbleeraa eli vaihtelee huonekalujen järjestystä, sillä oikean huonekalun pitää olla oikeassa paikassa. Ja sen suhteen mieli muuttuu usein.

Kesällä tulevat perinteiset kesävieraat, esimerkiksi Mikko Roiha, jonka kanssa Kristiina kutoo sukkia.

Työ, ystävät, luonto ja rakas Pörhö- kissa – joka naapurin kanssa jaetun yhteishuoltajuuden jälkeen on nyt Kristiinan adoptoima – ovat niitä asioita, jotka pitävät hänet elämässä kiinni.

– Mistäkö unelmoin? Mielekkäästä työstä ja omasta ajasta sopivassa suhteessa. Siitä, että jaksaisin ja saisin riemun tekemästäni.

Kristiina asettuu kuvattavaksi. Hän poimii korvan taakse koristeomenapuun kukan ja taipuu hymyilemäänkin. Hän tekee sen niin kuin ammattilainen tekee yleisönsä, teidän tähden.

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 22/2006.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Kristiina Elstelä

– s. 10.1.1943 Helsingissä.

– Teatteri- ja elokuvanäyttelijä, joka on esiintynyt monissa tv-sarjoissa, kuten Älywapaa palokunta, Kaverille ei jätetä ja Akkaa päälle, Siivotaan, siivotaan. 

– Naimisissa teatteriohjaaja Jotaarkka Pennasen kanssa vuosina 1979–95. Nuoruuden liitostaan hänellä on Hanna-tytär, joka työskentelee teatterin arkistossa.

– Kiinnityksiä muun muassa Raumalla, Porissa, Oulussa, Kuopiossa ja Turussa sekä Helsingin kaupunginteatterissa vuodesta 1985 lähtien.

– Tunnetuimmat roolit: Eliza My fair Ladyssä, Donna Rosita Lorcan näytelmässä Donna Rosita ja kukkien kieli, Kyllikki Jussi Kylätaskun näytelmässä Runar ja Kyllikki. Homsantuu Minna Canthin näytelmässä Työmiehen vaimo. Edith Piafin rooli näytelmässä Piaf – pikku varpunen. 

– Helsingin kaupunginteatterissa hän on ollut mukana musikaaleissa Cats, Oopperan kummitus, Les Miserables, Cabaret ja Tuhkimo.
Puheteatterin puolella mukana muun muassa näytelmissä Berananda Alban talo, Platoniov, Kissaleikki ja nimiroolit näytelmässä Äiti peloton sekä Oscar ja Mamma Roosa.

– Elstelälle myönnettiin Pro Finlandia palkinto vuonna 1998. Thalia-palkinnon hän sai 1982 ja  Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon 2005.

– Alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, Jari Sillanpää kertoo Ilta-Sanomissa.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo Ilta-Sanomissa, miten alkoholin vähentäminen on vaikuttanut hänen hyvinvointiinsa. Jarin mukaan hänen painonsa on noussut tasaisesti viime kesästä lähtien.

– Aloin juoda viime kesänä limuja ja syödä irtokarkkeja. Limut tulivat alkoholin tilalla, Jari kertoo IS:ssa.

Jarin mukaan hän vähensi alkoholinjuontia ”radikaalisti” kolme vuotta sitten.

– Join ihan liikaa ja sain migreenioireita saunan ja alkoholin yhdistelmästä. Mutta alkoholinjuonnin lopettamisen jälkeen kehoni alkoi huutaa sokeria, hän kertoo lehden haastattelussa.

Jari sanoo haluavansa lopettaa limsojen juonnin, jotta pysyisi hyvässä kunnossa. Hän ei kuitenkaan mieti ulkonäköään enää yhtä paljon kuin nuorempana.

Vuonna 2014 Jari kertoi Me Naisten haastattelussa, että hänen painonsa on jojoillut vuosia.

– Olen kurinalaiseen elämään aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Iän myötä minusta on tullut myös armollisempi itseäni kohtaan. ­Painoni on uran varrella vaihdellut 80 kilosta yli sataan kiloon, joten yleisöni on tottunut näkemään minut kaikenkokoisena, Jari kertoi syksyllä 2014.

 

Anni Hautala lomaili kesällä avomiehensä stand up -koomikko Niko Kivelän ja molempien poikien kanssa Kreikassa ja mökillä. Kuva: Jonna Öhrnberg

Radiojuontaja Anni Hautala aloittaa joka maanantai terveellisen elämän, mutta päätös pitää korkeintaan keskiviikkoon asti.

Juontaja Anni Hautala, 35, julkaisee marraskuussa keittokirjan. Projekti alkoi, kun kustantaja otti suosikkijuontajaan yhteyttä.

– Minulla on helppo suhde ruokaan. Rakastan sitä, että en itsekään tiedä, mitä ruokaa laitan ja kaivelen kaapeista kaikkia tekotarpeita, Anni kertoi torstaina Otavan syyskauden avajaisissa.

Kesällä Anni vieraili kirjaa varten Champagnesen ja Cognacin kylissä, jossa tutustui juomien valmistusprosesseihin. Kirjassa on muutama drinkkiohje. Ruuan suhteen Anni kuvailee olevansa nautiskelija.

”Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.”

– En ole koskaan ollut millään dieetillä. Minulla on siihen liian huono itsekuri. Ehkä minulla on jokin hyvä geeni, että en liho niin paljon.

Keho ei totu aikaisiin aamuherätyksiin

Radio Suomipopin Aamulypsyä juontava Anni herää joka aamu ennen viittä. Aikaisin herääminen ja väsymys lisäävät makeannälkää.

– Keho ei oikein totu siihen heräämiseen. Aloitan joka maanantai terveellisemmän elämän ja suunnittelen karkkilakkoa, mutta se loppuu viimeistään keskiviikkona. Toimituksessa on usein karkkeja ja herkkuja, joihin sorrun.

”Loppukevät oli ihan hullua juoksua.”

Aamulypsyn lisäksi Anni jatkoi tällä viikolla kesän jälkeen Idolsin kuvauksia. Kuuden viikon kesäloma tuli tarpeeseen.

– Olin todella tiukka lomasta. Loppukevät oli ihan hullua juoksua ja odotin jo lomaa. Huomaan, että käyn silloin kärsimättömäksi; en jaksaisi yhtään mitään korjauksia tai muutoksia, vaan olin, että kuvataan nyt vaan.

Hanna Kinnusta on haukuttu netissä lihavaksi ja rumaksi, mutta hän on päättänyt rakastaa itseään. – Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

Entinen Salattujen Elämien näyttelijä, nykyinen Radio Aallon juontaja Hanna Kinnunen (o.s. Karjalainen), 37, joutui Salkkari-aikoinaan nettikriitikoiden ruodittavaksi ulkonäkönsä takia. Tänään ilmestyvässä Valtavan ihana – kokemuksia naisen kehosta ja kiloista -kirjassaan Hanna paljastaa, että häntä arvosteltiin tv-näkyvyyden myötä muun muassa syöttöporsaaksi.

Kun negatiivista palautetta alkoi tulla, Hanna hätkähti. Hetken hän jopa uskoi arvostelijoita.

– Kun minua haukuttiin netissä rumaksi ja lihavaksi, ajattelin ensin, että haukkujat ovat oikeassa. Se vahvisti ajatustani siitä, että olen arvoton, Hanna kertoo.

Nyt Hanna ja Valtavan ihana -kirjan toinen tekijä, artistipromoottori Aino-Kuutamo Uusitorppa haluavat lopettaa, tai ainakin vaimentaa, tuollaiset puheet alkuunsa.

– Nykyään ajattelen, että jokaisen keho kuuluu ihmiselle itselleen eikä kenelläkään ole oikeutta arvottaa tai arvostella sitä. Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä, Hanna näpäyttää.

”Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä.”

– Jokaisella naisella on ollut hetki tai hetkiä elämässään, jolloin hän on miettinyt kriittisesti suhdetta omaan kehoonsa. Meidän pitäisi vapautua sellaisesta ajattelusta. Elämä ja aikamme on liian arvokasta käytettäväksi itsensä ja muiden haukkumiseen.

Läskikin voi olla terve

Hanna elää parhaillaan ruuhkavuosiarkea 7- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa. Hän on huomannut, että paras apu jaksamiseen on liikunta. Hanna käy kuntosalilla kolme kertaa viikossa.

Hanna on kuitenkin huomannut, että monet arvostelijat eivät ajattele urheilullisuuden ja pyöreyden liittyvän yhteen. Kun pyöreä ihminen esiintyy julkisesti itseään arvostaen, moni närkästyy ja alkaa luennoida lihavuuden terveysvaaroista.

”Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin.”

– On ihan bullshittiä ajatella, ettei lihava ihminen voisi olla hyväkuntoinen. Ylipaino itsessään ei ole sairaus. Siitä tulee sellainen vasta, jos keho lakkaa sen vuoksi toimimasta. Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin. Arvostelu kertoo enemmän ihmisten stereotypioista kuin arvostelun kohteena olevasta ihmisestä.

Hanna uskoo, että ulkonäköpaineista ja itsekritiikistä vapautuminen ovat lopulta oma valinta.

– Kun minua on arvosteltu netissä tai kiusattu koulussa, olisin voinut jäädä märehtimään epäreiluuden tunteessa. Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.
"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.

Naiset samalle puolelle

Sama ajattelutapa pätee myös toisten ihmisten arvosteluun. Hanna toivoo, että haukkumisen sijaan erityisesti naiset pitäisivät enemmän toistensa puolta.

– Naiset sysäävät helposti vastuun ulkonäkökritiikistä miehille, vaikka oikeasti kilpailemme toistemme kanssa. Jos me tukisimme ja kannustaisimme toisiamme äänekkäämmin, tulisimme kaikki onnellisemmiksi. Se ei liity pelkkiin kiloihin, vaan myös naisen euroon, lasikattoihin, ihan kaikkeen.

Hannaa itseään oikeaan suuntaan ovat ohjanneet paitsi iän mukanaan tuoma itsetunto, myös äitiys.

– Omille lapsilleni haluan opettaa, että he arvostavat sekä itseään että muita ennen kaikkea yksilöinä.

Vierailija

Lihavaksi ja rumaksi mollattu ex-salkkaritähti Hanna Kinnunen: Naiset, tukekaa toisianne haukkumisen sijaan

En tiedä miksi minua ärsyttää lihavista ihmisistä puhuttaessa se ettei lihava sanaa juurikaan käytetä..On pyöreitä ,pullukoita , pehmoisia ja kaikkea semmoista mutta lihava sana on useinkin korvattu jollain muulla..Minä olen lihava ihminen ja sillä siisti. Hoikka on hoikka ja lihava on lihava. Eihän se nyt mikään kirosana ole se lihava, mutta sanoppas tuttavallesi jonka näet pitkästä aikaa että oletpas sinä lihonut...On muuten entinen tuttava sen jälkeen..
Lue kommentti
Vierailija

Lihavaksi ja rumaksi mollattu ex-salkkaritähti Hanna Kinnunen: Naiset, tukekaa toisianne haukkumisen sijaan

Vierailija kirjoitti: En tiedä miksi minua ärsyttää lihavista ihmisistä puhuttaessa se ettei lihava sanaa juurikaan käytetä..On pyöreitä ,pullukoita , pehmoisia ja kaikkea semmoista mutta lihava sana on useinkin korvattu jollain muulla..Minä olen lihava ihminen ja sillä siisti. Hoikka on hoikka ja lihava on lihava. Eihän se nyt mikään kirosana ole se lihava, mutta sanoppas tuttavallesi jonka näet pitkästä aikaa että oletpas sinä lihonut...On muuten entinen tuttava sen jälkeen.. Miksi pitää...
Lue kommentti

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin”, Rita kuitenkin uskoo. 

Temptation Island -ohjelmasta alun perin tuttu ja Gladiaattorit-sarjassa syksyllä nähtävä pariskunta Aki Manninen, 41, ja Rita Niemi-Manninen, 38, ovat viime aikoina kertoneet useaan otteeseen lapsihaaveistaan.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille vaikeuksistaan lapsen saamisen kanssa.

– Kyllä meille tulevaisuudessa mahtuisi juoksemaan sellainen vaaleahiuksinen pieni tyttö, mutta saa nähdä kuinka käy. Vielä emme ole menneet mihinkään hoitoihin, Aki kertoi.

Nyt Rita kertoo lapsihaaveestaan Facebook-sivullaan. Hän myös kertoo miettineensä, alkaako ikä jo painaa liikaa vaakakupissa.

– Ollaan Akin kanssa oltu valmiita vauvalle jo tovin. Putin [pariskunnan koira] on onneksi ihanasti täyttänyt vauvan mentävää rakoa elämässämme. Välillä mietin, että aika on ajanut ohi, kun urheilin ne ”otollisimmat” vuodet tulla äidiksi. Silloin en edes ajatellut lapsien hankintaa, Rita kirjoittaa.

Rita kertoo kuitenkin ajattelevansa, että elämässä kaikella on tarkoituksensa. Voimaa hän saa siitä faktasta, ettei äidiksi tuleminen 38-vuotiaana suinkaan ole mahdotonta.

– Moni ikäiseni ja vielä paljon vanhempi on saanut kokea äitiyden ilon. Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin, hän kertoo.

Kirjoituksensa lopuksi hän lähettää halauksia kaikille niille, jotka toivovat lasta.

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin.”

– Ja teille, joita elämä on siunannut lapsella: olette onnekkaita, Rita muistuttaa.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille, että harkitsevat ohjelmaa lapsettomuudesta. 

– Olemme harkinneet jopa tv-ohjelmaa, jossa avaisimme lapsettomuushoitoja ja niihin liittyviä tabuja. Toivomme, että voisimme tarjota vertaistukea tuhansille muille samassa tilanteessa oleville. En ole tämän asian suhteen itsekriittinen. Kun on elämässä menettänyt tarpeeksi, ei osaa pelätä tulevaa. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, Aki kertoi.

Rita julkaisi viikko sitten Instagram-tilillään hymyilevän kuvan puolisonsa kanssa. ”Jos nauru pidentää ikää, me eletään ainakin 100-vuotiaiksi!” hän kirjoittaa.