Krista kuvailee itseään kärsimättömäksi ja nopeaksi. ”Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat.” Kuvat: Jouni Harala
Krista kuvailee itseään kärsimättömäksi ja nopeaksi. ”Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat.” Kuvat: Jouni Harala

Ystävät ovat näyttelijä Krista Kososelle niin tärkeitä, että hän on melkein riippuvainen heistä. –Tosiystävyyden merkki on, että vaikka olisit moraaliton kusipää, ystävä on aina puolellasi ja ymmärtää näkökulmasi.

Jos näyttelijä Krista Kosonen, 34, on ­jotain oppinut vanhempainvapaansa ­aikana, niin ainakin arvostamaan työtään entistä enemmän.

– Olen parin vuoden ajan näytellyt tosi vähän ja tajunnut, miten paljon työ minulle merkitsee ja miten suuria onnen tunteita se tuottaa, Krista sanoo.

Arki pienen lapsen kanssa kotona on ollut paitsi ihanaa, välillä myös uuvuttavan tylsää. Krista myöntää jo odottavansa syksyä, jolloin hänen ja ohjaaja Antti Jokisen pian kaksivuotias tytär aloittaa päiväkodin.

– Päiväkoti tuntuu tällä hetkellä uskomattoman hienolta systeemiltä. Minusta kauhistuttaa ajatuskin, että lapsi viettäisi vuosikausia kahdestaan äidin kanssa kotona. Sinne vaan muiden pienten ihmisten pariin ­oppimaan sääntöjä. Tyttäreni on ­hyvä tajuta, että maailmassa on muutakin kuin hänen kaikkivoipaisuutensa, Krista napauttaa.

– Olen varma, että minun on helpompi taas tylsistyä kotona, kun olen välillä saanut käydä tekemässä rakastamaani työtä.

Vanhemmuudessa juuri mikään ei ole yllättänyt ­Kristaa.

– Välillä pinna on äärimmäisen lyhyt, mutta se kuuluu asiaan. Jos jotain en osannut etukäteen kuvitella, niin ­ehkä äidinrakkauden syvyyttä.

Kristan seitsemän kollegaa saivat esikoisensa suunnilleen samaan aikaan. Seurasta tai vertaistuesta ei ole ollut pulaa äitiyslomalla. Nyt moni näyttelijöistä on Kristan ­tavoin palailemassa työelämään, joten äitiporukka ei ­kokoonnu enää yhtä usein.

– Tapasimme usein, kun olimme vielä kotona kalsareissa oksennuksen hajuisina. Meillä on edelleen oma Facebook-ryhmä, jonne voi laittaa viestiä, kun ei osaa käyttää nenäimuria tai kaipaa aikuista seuraa.

”Joskus lapsen on kivempi olla puistossa hoitajansa kanssa, kuin että me kaksi toisiimme kyllästynyttä pyörisimme keskenämme.”

Krista ajattelee, ettei äidin tarvitse jaksaa yksin. Apua voi pyytää heti, jos siltä tuntuu.

– Kärvistely on turhaa, onhan lapsenvahdit keksitty. Joskus lapsen on kivempi olla puistossa hoitajansa kanssa, kuin että me kaksi toisiimme kyllästynyttä pyörisimme keskenämme. Sillä aikaa minä voin mennä vaikkapa Akateemiseen Kirjakauppaan etsimään lukemista, Krista heittää.

– Samaan aikaan tajuan, että joskus vielä tolkuttomasti kaipaan näitä loputtoman tylsiä päiviä ja ajattelen, että tämä oli elämäni parasta aikaa.

Asialliset hommat hoidetaan

Eikä Krista ole viettänyt kahta vuotta pelkästään verkkareissa kotona. Viime syksynä hän näytteli ison leffaroolin ­Zaida Bergrothin ohjaamassa elokuvassa Miami, joka saa ensi-iltansa tällä viikolla.

Töihinpaluun riemun voi aistia leffan ensimmäisestä tanssikohtauksesta, jossa Kristan esittämä show-tanssija Angela tuntuu tanssivan kimaltavassa pikkumekossaan valkokankaalta ulos suoraan katsojien syliin.

– Olin ollut vuoden kotona vauvan kanssa, ja elokuva oli ensimmäinen työni äitiyslomani jälkeen. Olin niin ­onnellinen, että roolihahmon hymy on kyllä ihan täysin siviilihymyni. Sillä hetkellä tuntui, että rakastan kaikkea työssäni: jokaista valomiestä, puomittajaa ja kuvauksiin liittyvää hälinää, Krista kuvailee.

Miami on naisten road movie, rikoselokuva ja kasvukertomus, jollaista ei ole Suomessa aiemmin tehty. Erillään kasvaneiden siskosten tapaamisesta käynnistyvä ­tarina pohtii sisaruuden, haaveiden, rakkauden ja osattomuuden teemoja hengästyttävästi ja uskottavasti – kiitos Kristan ja pikkusiskon roolissa loistavan Sonja Kuittisen.

Kristan esittämä Angela, nuhjuisia yökerhoja kiertävä tanssija, on ristiriitainen hahmo, johon on helppo ihastua, mutta jota on vaarallista rakastaa.

– Arki ei ole Angelaa varten. Hän on hurmaava ja huumaava eikä välitä yhtään, mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Angela on myös aika rikkinäinen ja traaginen hahmo, joka saattaa yllättäen olla aggressiivinen ja hyökkäävä, Krista kuvailee.

Näyttelijänä Krista pyrkii aina rakentamaan roolihahmostaan mahdollisimman erilaisen tyypin kuin hän itse on. Hän myöntää, että Angelan ja hänen temperamentissaan on kuitenkin paljon samaa.

– Olen tosi nopea ja kärsimätön. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat. Yritän elää hetkessä enkä suunnittele kauhean pitkälle. Laskut sentään pystyn maksamaan, kiitos lapsuudenkotini oppien. Juristi-äitini painotti, että laskut pitää maksaa ajallaan eikä verottajaa saa huijata, Krista kertoo ja nauraa.

Kristan hyvän olon eväät

MATKUSTELU

”Olin tehnyt melkein 10 vuotta aamusta iltaan töitä teatterissa, elokuvissa ja televisiossa, ennen kuin minusta­ ­tuli äiti. Äitiysloma onkin ollut minulle ikään kuin pakollinen tauko töistä ja tilaisuus tehdä jotain ihan muuta: olen pistänyt kaikki säästöni matkustelemiseen. En ole mikään koti-ihminen, vaan ajattelen, että heti kun on mahdollista lähteä, kannattaa lähteä.

Tyttäremme on matkustellut jo monessa maassa. Lapsen kanssa reissaaminen on ollut ihan huippua, varsinkin, kun on päässyt perille, ja varsinkin paikoissa, joissa suhtaudutaan lapsiin luontevammin kuin Suomessa.

En ole reppureissaaja tai seikkailija. Saan adrenaliinipiikkini näyttelemisestä, joten vapaalla en kaipaa extreme-lajeja. Tykkään loputtomiin maata rannalla ja lukea kirjaa. Toisaalta rakastan historiaa ja kaupunkikulttuuria.

Tämän kesän matkassa yhdistyvät nämä molemmat. Lähdemme Ellun (Elina Knihtilä) ja Tommin (Korpela) kanssa Roomaan, josta jatkamme Italian rannikolle ­pieneen kylään. Katsoin jo etukäteen, että ajoreittimme varrella on valtavia rauniota, joilla haluan pysähtyä.

Rooma menee suosikkipaikoissani jopa Pariisin ohi. Roomassa istuu ensin jossain prosecco-lasillisella ja kävelee siitä 10 metriä, niin siinäpä onkin ollut antiikin Rooma. Historia on siellä niin läsnä, ettei sitä voi olla ihmettelemättä. Samasta syystä Berliini ja Praha ovat minulle pysäyttäviä kaupunkeja. Krakovan-reissulla kävimme myös Auschwitzissa. Minusta on tärkeää, että kammottavakin historia näkyy ja tuollaiset paikat säilytetään jälkipolville. On meidän velvollisuutemme muistaa ja pitää muistoa yllä.

Lopuksi lennämme vielä tuttuun ­kylään Espanjassa. Se on minulle rentoutumispaikka, jossa vain makaan ­altaalla ja luen järjetöntä tiiliskivi­romaania. Välillä haemme purtavaa tai vesimelonia ja sitten mietimme, missä sitä illalla söisi. Seuraava päivä toistuu samanlaisena, ja se on ihanaa. Tunnemme kaikki kylän kauppiaat ja ravintoloitsijat, ja heti sinne saavuttuamme minun on pakko saada pikkusimpukoita ja mustekalaa.”

VIINI

”Viini edustaa minulle hyvää elämää. Rakastan viiniä, ­enkä ikinä kieltäydy lasillisesta. Jos pubissa vaihtoehtona on valkoista tai punaista, otan valkoista enkä ala snobbailla. Mutta jos voin valita, päädyn rutikuivaan kuohuviinin tai samppanjaan, pinot grisiin tai sauvignon blanciin.

Suomessa alkoholista puhutaan usein pelkästään kielteiseen sävyyn. Se on ymmärrettävää, onhan se monelle iso ongelma. Ajattelen, että omassa elämässäni olen kuitenkin vielä reilusti plussan puolella siinä, mitä hyvää ­alkoholi on siihen tuonut.

”Lasi ­viiniä ajaa saman asian kuin liikunta.”

Väsyneenä saatan olla kireä ja ärsyttävä, mutta kun otan lasin viiniä, tajuan, että ’ai niin, tällainen minä oikeasti olen, rento ihminen enkä nihkeä suorittaja’. Lasi ­viiniä ajaa saman asian kuin liikunta. Myös moni tärkeä asia elämässäni on tapahtunut pienessä sievässä.

Nousuhumala on voittoisimpia tiloja, joita tiedän. ­Rakastan sitä riemua ja iloa sekä pulpahtelevaisuutta ja keskusteluja, joita siihen liittyy. Omasta mielestäni olen tietenkin aina hirveän ihana henkilö humalassa.

Minulle ei myöskään tule seuraavan päivän morkkista. Jos on ollut syytä juhlaan, ja kaikilla on ollut kivaa, mitä sitten, jos vähän päätä särkee.”

KIRJAT

”Lukeminen on ainoa asia, jonka voin mainita vaikuttaneen siihen, että minusta tuli näyttelijä. Olen varma, että lukeminen kehittää mielikuvitusta, kieltä ja tietenkin empatiaa, kun tarinoiden kautta eläytyy muiden elämään.

Lapsena vietin paljon aikaa Haukilahden kirjastossa. Ensin luin sarjakuvia, sitten ahmin fanaattisesti heppajuttuja. Rakastin Marvi ja Merja Jalon sarjoja, kirjoitin itsekin tarinoita ja lähetin fanikirjeitä Jaloille. Myöhemmin Tuija Lehtinen oli kova, ja muistan S.E.Hintonin kirjat, joissa käsiteltiin nuoruuteen liittyviä tunteita. Kierrän välillä kouluissa puhumassa nuorille itsetunnosta ja patistan heitä aina lukemaan.

Ystävät ovat Krista Kososelle tärkeitä. ”Olen melkein riippuvainen heistä.”
Ystävät ovat Krista Kososelle tärkeitä. ”Olen melkein riippuvainen heistä.”

Tällä hetkellä lukeminen on arjessani vähäisemmässä roolissa kuin haluaisin. Minulla on usein monta kirjaa kesken. Tällä hetkellä menossa on Miki Liukkosen ­romaani, joka kiinnosti, koska kirjailija antoi haastatteluissa itsestään niin pöyhkeän ja röyhkeän kuvan. Halusin selvittää, onko hän niin hyvä ja kun on, sehän on vielä hurmaavampaa.

Pidin paljon Saara Turusen romaanista Rakkaudenhirviö, Hanna Weseliuksen Alma!:sta sekä Aino Kallaksen päiväkirjoista. Jos pitäisi valita yksi kirja, se luultavasti olisi Rikos ja rangaistus.

Luen myös runoja, varsinkin nyt, kun harjoittelen joulukuista Musiikkitalon runoiltaa varten. H-P Björkmanin kanssa esitämme suomalaista runoutta sadan vuoden ajalta. Mukana on myös Susanna Mälkki orkestereineen.

Usein ajatellaan, että runot ovat vaikeita. Minulla on kaikkeen taiteeseen asenne: se joko toimii tai ei. Ei kaikki runous ole hyvää, ei kaikki teatteri tai nykytanssikaan. Mutta parhaimmillaan runoilija pystyy sanomaan yhdessä lauseessa asian tavalla, jolla kukaan toinen ei ole sitä kuvaillut. Esimerkiksi jotkin sota-ajan runot ovat saaneet minut itkemään, vaikka niissä ei suoraan puhuta kuolemasta. Ne ovat olleet niin vaikuttavia.”

LIIKUNTA

”Kun liikun, tavoitteenani on saada syke nousemaan, hiki pintaan ja pää tyhjäksi. Lajilla ei ole väliä, mutta jos en vähään aikaan ole tehnyt mitään, kroppaan tule ikävä olo ja muutun kiukkuiseksi.

Useimmiten juoksen Helsingin Tervasaaressa tai käyn salilla. Saatan käydä jumppatunnillakin, koska siellä en kehtaa luovuttaa kesken, kun muut näkisivät. Myös jooga ja nyrkkeily toimivat. Nyrkkeilyssä on parasta, että siinä pääsee purkamaan, jos jokin asia ottaa päähän.

”Valitsin kuntosalinkin sen perusteella, että siellä on lapsiparkki.”

Olen aiemmin harrastanut korista, ratsastusta ja salsaa, mutta nyt tuntuisi vaikealta aloittaa harrastus, jossa pitää olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Valitsin kuntosalinkin sen perusteella, että siellä on lapsiparkki. Se on nerokas keksintö, jossa kaikki voittavat.”

YSTÄVÄT

”Ystävät ovat minulle niin tärkeitä, että olen melkein riippuvainen heistä. Rakastan asioiden puimista yhdessä, kuulun kaiken maailman keskusteluryhmiin ja haluan koko ajan tietää, mitä ystävieni elämään kuuluu. Jos ­emme ehdi nähdä kasvotusten, viestittelemme melkein päivittäin.

Pidän yhä yhteyttä Espoon-kavereihini, joista osan olen tuntenut viisivuotiaasta. Myöhemmin elämään on tullut uusia ystäviä, joista monet ovat näyttelijöitä. ­Ellun, Laura Birnin, Maria Sidin ja Laura Musterhjelmin kanssa perustimme Enid Blyton Associationin. Armi Toivanen on tyttäreni kummitäti, ja muista kurssi­kavereistani läheisiä ovat esimerkiksi Emmi Parviainen, Iina Kuustonen ja ­Noora Dadu.

Useimmat ystävistäni ovat älykkäitä, voimakkaita, herkkiä ja huumorintajuisia tyyppejä. Tapamme käsitellä asioita on usein aika ronski. Tietenkin he ovat myös luotettavia. Tosiystävyyden merkki on, että vaikka olisit moraaliton kusipää, ystävä on aina puolellasi ja ymmärtää näkökulmasi. En ikinä ole ollut tilanteessa, jossa ystävä tuomitsisi minut.

Suurten muutosten hetkellä ystävät ovat olleet tärkeitä. Kun olin juuri eronnut enkä jaksanut jauhaa aiheesta, Ellu toi vitsikkään selviytymispakkauksen. Koska Ellu tunsi minut, hän ei lässyttänyt mitään, vaan sai minut nauramaan vaikealla hetkellä. Useimmiten muistankin ystävistäni hauskanpidon ja loputtoman naurun. Voin ­itkeskellä yksin, mutta nauramiseen tarvitsen muita.”

KRISTA KOSONEN

  • Näyttelijä syntyi 28.5.1983 Espoossa. Asuu Helsingissä ohjaaja Antti Jokisen ja tyttären kanssa.
  • Näytellyt teatterissa muun muassa Andriy Zholdakin ohjaamassa Anna Kareninassa ja Vanja-enossa.
  • Elokuvarooleja: Kätilö, Puhdistus, Kaikella rakkaudella, Jadesoturi.
  • Nähty televisiosarjoissa Putous, Kingi ja Uutishuone.
  • Miami-elokuvan ensi-ilta 4.8.

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Madonna juhli viikolla syntymäpäiviään ja julkaisi sen kunniaksi kuvan koko perheestään.

Popin kuningatar Madonna, 59, jakoi perjantaina ensimmäistä kertaa koskaan yhteiskuvan kaikkien lastensa kanssa. Kuvassa Madonnan kanssa poseeraavat pojat Rocco, 17, ja David, 11, sekä tyttäret Lourdes, 20, Mercy James, 11, ja 4-vuotiaat kaksoset Estere ja Stella.

Kuva on julkaistu Madonnan syntymäpäivän kunniaksi. Hän täytti 59 vuotta 16. elokuuta. Syntymäpäiviään hän juhli Italiassa.

 

Birthday 🎉🎂🎈🇮🇹♥️

A post shared by Madonna (@madonna) on

Lourdes ja Rocco ovat Madonnan biologisia lapsia. Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Roccon isä on elokuvaohjaaja Guy Ritchie, jonka kanssa Madonna erosi vuonna 2008. David, Mercy James, Estere ja Stella ovat adoptoitu Malawista.

Madonna adoptoi Esteren ja Stellan Malawista viime helmikuussa. Alkuvuodesta prosessi tuotti ongelmia. Tyttöjen isä väitti, ettei adoptio mennyt hänelle kerrottujen suunnitelmien mukaan.

– Minulle kerrottiin alussa, että Esther ja Stella menevät asumaan rikkaan naisen luo ulkomaille, ja että hän antaa heille kunnon koulutuksen ja palauttaa heidät sitten minulle, asumaan kanssani ja auttamaan perhettäni, tyttöjen biologinen isä Adam Mwalen kertoi.

Lue lisää täältä: Madonna julkaisi iloisen videon adoptiokaksosistaan – tyttöjen isä väittää, että häntä on huijattu

Myös Madonnan aiemmat adoptiot kuohuttivat. Vuonna 2006 laulaja adoptoi Malawista Davidin ja vuonna 2009 Mercy Jamesin. Erityisesti Mercyn adoptio synnytti kritiikkiä.

Tytön äiti kuoli synnytyksessä, ja sukulaiset sijoittivat lapsen orpokotiin. Jälkikäteen isovanhemmat kuitenkin kertoivat suunnitelleensa, että olisivat ottaneet lapsen hoitaakseen, kun tämä on 6-vuotias. He syyttivät Madonnaa lapsen varastamisesta ja repimisestä juuriltaan. Alun perin he olivat hyväksyneet adoption.

Juttua muokattu 20.8. 12.35: Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Ei Guy Ritchie, kuten aiemmin jutussa kerrottiin.

”Kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle”, Cheek sanoi kutsuessaan Antin lavalle. 

Vuoden 2018 helmikuussa ensi-iltansa saava Veljeni vartija -elokuva on herättänyt runsaasti huomiota jo viime keväästä saakka. Tuolloin saatiin ensimmäisen kerran tietää, että leffassa Jare Tiihosta eli Cheekiä näyttelee Antti Holma.

Moni on pohtinut, miltä näyttelemisestä tunnettu Antti kuulostaa ja näyttää räppärinä.

No, nyt siitä on saatu esimakua. Eilen Tampereella järjestetyillä Blockfest-festivaaleilla saatiin kuulla ja nähdä ensimmäinen maistiainen Antista Cheekinä. Profeettojen festarikeikan aikana räppäri kutsui Antti lavalle esittämään kappaleensa Äärirajoille.

– Mua on jännittänyt tänään tää keikka paljon enemmän, kuin mikään keikka pitkään aikaan. Mulla on parikin syytä siihen, Cheek aloittaa Antin esittelyn.

– Osa teistä tietää, että me ollaan kuvattu tällaista Veljeni vartija -elokuvaa. Meillä on tänään tarkoitus kuvata viimeisiä kohtauksia. Sen takia mä tarviin kohta sitä Blockfest-rakkautta enemmän kuin koskaan, koska kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle eikä nähny tällaista mitä täällä on tai kokenut tällaista.

Cheek pyytää porukkaa laulamaan ja bailaamaan mukana.

Katso osa Antin esiintymisestä tästä:

Eilen illalla Antti kommentoi esiintymistään Twitter-tilillään: 

Antti nähdään valkokankaalla myös Jaren veljenä Jerenä.

– Ajattelen, että tässä leffassa on kolme roolia Jare, Jere ja Cheek. Tarkkailin Jaren tapaa olla maailmassa. Jeressä minua kiehtoo se, että rauhallinen tyyppi voi kiihtyä nollasta sataan, Antti kommentoi viime kesänä Me Naisille.

Antti julkaisi pari viikkoa sitten kuvan Mersusta, jolla ajelee elokuvan kuvausten ajan. Auton rekisteriotteessa lukee A-HOLE. ” Nuo kilvet tosin haaveena vasta”, Antti kirjoitti kuvan yhteydessä.

Juttua muokattu 20.8. klo 9.18: Muokattu kirjoitusvirhe.

Kauppias Sampo Kaulasen isä teki itsemurhan vuosi sitten. Vierellä Minttu-vaimo seurasi, miten lupsakka Sampo muuttui synkäksi. – Jos surua alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä.

Sampo Kaulasen, 38, ja Michele Murphy-Kaulasen, 37, Tampereen-kodin lattialla makaa levällään puolitäysi matkalaukku. Se kertoo tarinaa nopeista lähdöistä, ahkerasta reissaamisesta ja siitä, että jotakuta saa aina ikävöidä.

Alkukesästä Sampo vietti kuusi viikkoa Filippiinien viidakossa Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Siitä muistuttavat pukeva rusketus ja kymmenen kiloa kaventunut olemus.

Juuri nyt Sampo, Mintuksi kutsuttu Michele ja perheen nuorimmainen Rianna, 3, ovat kaikki samassa maassa ja samassa kodissa.

Tampereen lisäksi Sampolla ja Mintulla on toinen koti Äkäslompolossa Ylläksellä. Siellä sijaitsee myös perheyritys, kuulu Jounin kauppa, jota ennen Sampoa isännöivät hänen vanhempansa Anne ja Esa Kaulanen.

– Kulunut vuosi on ollut meille hirveän raskas, Sampo Kaulanen aloittaa.

”Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön.”

Keväällä 2016 koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti. Mielenterveysongelmista pitkään kärsinyt Esa Kaulanen teki itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa. Hän oli kuollessaan 62-vuotias. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä. Puoliso Anne jäi leskeksi 36 yhteisen vuoden jälkeen.

– Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön. Valtavan surun, jossa on mukana myös kiukkua ja katkeruutta, Sampo Kaulanen sanoo.

Hän on vanhempiensa ainoa lapsi.

Koko perheen suru

Uutinen tuli yllättäen, tavallisena toukokuisena tiistaina, kuten sellaiset uutiset niin usein tulevat. Minttu oli saanut tiedon ensin ja soitti Tampereelta Sampolle, joka oli auton ratissa matkalla Ylläkseltä Ouluun.

Suru-uutinen muutti kaiken hetkessä. Piti hankkiutua pohjoiseen niin pian kuin mahdollista. Minttu lensi Riannan kanssa Rovaniemelle, ja Sampo poimi heidät kyytiinsä lentoasemalta.

– Kun kohtasimme, Sampo oli täysin ilmeetön, surun jähmettämä. Vei viikkoja, ennen kuin hän pystyi millään lailla käsittelemään menetystään, Minttu muistaa.

”Alussa olin eniten huolissani äidistäni.”

Lapsille he kertoivat tapahtuneesta heti, kaunistelematta tapaa, jolla vaari oli menehtynyt. Suoruus ja rehellisyys ovat tällaisissa asioissa parasta, Sampo ja Minttu uskovat. On tärkeää, että lapsi kuulee ikävänkin totuuden vanhemmaltaan, ei ilkeänä juoruna muualta.

– Alussa olin eniten huolissani äidistäni. Mietin, miten ihmeessä hän jaksaa yksinäisyyden pitkän avioliiton jälkeen. Äiti on ihana ihminen, jolle olisin suonut onnelliset eläkepäivät yrittäjän ankaran arjen jälkeen, Sampo sanoo.

Isän kuolemasta käynnistyi perheessä uusi ajanlasku.

–  Kaikki jakautuu tästedes aikaan sitä ennen ja sen jälkeen.

Avoimuus voi auttaa

Esa Kaulanen oli sairastanut vuosikymmeniä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairaudessa vuorottelivat mania ja masennus. Maniavaiheessa kauppias tilaili ylenpalttisesti tarpeetonta tavaraa ja painoi töitä lähes yötä päivää.

Syvissä, mustissa masennusjaksoissa hän tuskin pääsi ylös sängystä ja puhui jatkuvasti itsemurhasta. Jutut muuttuivat iän karttuessa yhä levottomammiksi. Esa myös häpesi sairauttaan, mielensä särkymistä, vaikka perheenjäsenet yrittivät selittää hänelle, ettei mitään hävettävää ole. Viimeisinä vuosina kalastus ja mökillä puuhailu – asiat, jotka ennen olivat tuottaneet Esalle iloa – muuttuivat merkityksettömiksi. Ilo katosi.

– Esa puuskahti kerran, että aikoo päättää päivänsä, Minttu muistaa.

– Muille perheenjäsenille se oli jo siinä vaiheessa arkista puhetta, mutta minulle uutta. Sanoin Esalle, että älä mieti tuollaisia, olet tärkeä meille ja lapsenlapsille. Pian lapset unohtavat minut, hän totesi. En saanut häntä uskomaan muuta.

– Isän kohtalo vahvisti uskoani siihen, että vaikeistakin asioista täytyy puhua. Mielen sairauksiin ja itsemurhiin liittyvä häpeä pitäisi jo jättää menneisyyteen, Sampo painottaa.

Kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät ole katsoneet avoimuutta hyvällä silmällä. Olisi syytä pitää suu soukemmalla, Sampo on saanut kuulla. Olla jakamatta asioita, jotka tekevät kipeää ja joihin liittyy häpeän stigma.

– Jos pystyn puhumalla auttamaan edes yhtä ihmistä, olen toiminut oikein, Sampo uskoo.

Vaikeat kysymykset

Perheenjäsenen kuolemasta käynnistyi loputon vyöry käytännön asioita. Hautajaisten suunnittelu, perunkirjoitus, perheyrityksen lopullinen sukupolvenvaihdos pikakelauksella. Eikä puhettakaan, että Sampolla ja Mintulla olisi viime keväänä ollut mahdollisuus keskittyä vain niihin.

Lapset piti hoitaa, etukäteen lukkoon lyöty kesäkiertue ympäri Suomen Jounin kaupan myymäläautolla täytyi toteuttaa. Sopimukset kesätapahtumiin olivat sitovia. Elämän piti jatkua, oli mikä oli. Tien päälle Sampo lähti vain kolme päivää suru-uutisen jälkeen.

Lähes jokaisella kauppa-auton asiakkaalla läpi Suomen oli Sampolle sanottavanaan myötätunnon sana. Sosiaalisen median tempauksista ja televisiosta tuttu, leppoisa pohjoisen mies on helposti lähestyttävä hahmo. Julkkis, joka kerää ihmisiä ympärilleen missä tahansa liikkuukin ja jolle on helppo puhua myös vaikeista asioista. Moni halusi jakaa hänelle oman tarinansa läheisen menettämisestä.

Yleensä ihmisten kohtaaminen on Sampon mielestä ihan mukavaa. Surun keskellä oli toisin. Asiasta puhuminen uudelleen ja uudelleen vieraiden ihmisten kanssa oli raskasta.

– Kaikki tarkoittivat hyvää, mutta ikävä kyllä siinä tilanteessa ylenpalttinen myötätunto ei juuri auttanut. Suru on niin yksityinen asia. Parhaaksi myötäelämisen tavaksi koin kädenpuristuksen ja yksinkertaisen lauseen: otan osaa, Sampo muistaa.

Ensisokin jälkeen suruun alkoi sekoittua myös toisenlaisia tunteita. Esimerkiksi katkeruutta viranomaisia kohtaan. Kuinka itsemurha on ylipäätään mahdollinen sairaalaoloissa? Laitoksessa, jossa omainen luulee tuskaisen läheisensä olevan turvassa. Miksi mielenterveysongelmista kärsivää on niin vaikea saada hoitoon?

Kysymyksistä raskain ja suurin riippui ilmassa aina, kun perheenjäsenet kohtasivat. Miksi Esa – aviomies, isä, appiukko ja vaari – oli päätynyt ratkaisuun, joka tuotti muille niin mittaamatonta surua.

”Missä vaari on?” Rianna kyseli isoisänsä perään yhä uudelleen.

Sampo puri hammasta. Kiukku ja viha kuplivat pinnan alla.

Miten isä oli saattanut tehdä niin?

Kun kumppani suree

Minttu seurasi aviomiehensä vointia huolestuneena. Sampo sulkeutui suruunsa ja painoi töitä. Joskus hän ­alkoi yllättäen puhua isästään, mutta hiljeni nopeasti, vaikka Minttu yritti jatkaa aiheesta.

Mintulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä toinen kävi läpi. Hän menetti isänsä jo vuonna 2005 ollessaan vain 25-vuotias.

– Suruja ei voi verrata, tietenkään. Minun isäni asui Yhdysvalloissa, ja vaikka rakastin häntä, hän jäi tavallaan etäiseksi. Elimme yhteistä arkea niin vähän. Sampon isä taas oli hänelle erittäin läheinen, he asuivat vuosia Ylläksellä samassa pihapiirissä ja tekivät kaupalla yhdessä töitä. Menetys oli Sampolle valtava.

Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt alkoholia nautittuaan synkäksi ja äreäksi.

– En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Menköön, jos saa siitä iloa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

”Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan kanssa.”

Katkeruus ja kiukku, vastausta vaille jääneet kysymykset, hiipivät pintaan humalassa.

– Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

– Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan ja paikanvaihdosten kanssa. Hän saattoi alkaa yhtäkkiä ­haluta reissuun, vaikka oli vasta samana päivänä ajanut Lappiin. Vitsit alkoivat olla minulta vähissä.

Ensimmäinen muutos parempaan pilkahti perheen ­aurinkolomalla Turkissa vuoden 2016 heinäkuussa. ­Uima-altaan vesi kimalteli, lapset nauroivat, aurinko paistoi. Esasta ei puhuttu kahteen viikkoon sanaakaan.

Myöhemmin syyskuussa, Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla Espanjassa, Sampo pystyi vihdoin rentoutumaan.

– Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Siitä, mitä hänen päässään liikkuu silloin, kun paha olo valtaa. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

– Matkan jälkeen tuli jotenkin parempi olo. On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Hassut ja mukavat muistot

On vaikea määritellä, missä vaiheessa se tapahtuu. Kiukku ja katkeruus pehmenevät ja muuttavat muotoaan. ­Tilalle tulevat vähitellen lämpimät muistot ja huumori. Rakas omainen on rakas omainen, vaikka hänen tekemäänsä ratkaisua olisikin vaikea hyväksyä.

Vasta Esan kuoleman jälkeen Sampo ja Minttu ovat huomanneet, miten paljon työtä tämä teki kaupalla. ­Kätevä mies huomasi kaiken ja eleettömästi korjasi repsottavat listat ja muut pikkuviat.

Riannalle vaari jaksoi lukea loputtomasti, esimerkiksi pitkiä otteita kansalliseepos Kalevalasta.

Lasten ohella erityisen lähellä Esan sydäntä olivat Jounin kaupan yhteydessä olevan Konijänkän kotieläinpihan eläimet. Niitä hän hoiti väsymättä saksanpaimenkoiransa Urpo vierellään. Sampoa ja Minttua naurattaa vieläkin muisto kolmesataakiloisesta urossiasta, valtavasta karjusta, jonka lämpöiseen kylkeen Esa pötkähti mielellään päiväunille.

– Isän silmässä oli kyynel aina, kun joku eläimistä jouduttiin lopettamaan, Sampo muistaa.

– Esalla oli uskomaton muisti ja mahtava, sysimusta huumorintaju. Hän oli herkkä ja empaattinen ihminen, Minttu ­sanoo.

– Surullista on se, ettei Esa koskaan todella ymmärtänyt, miten paljon merkitsi lapsille. Hän elää heidän puheissaan vahvasti edelleen.

Sampokin osaa jo ajatella isänsä ratkaisua armollisemmin.

– Hän teki päätöksensä, sen mukaan meidän muiden on elettävä. Luulen, että isä näki edessään lääkkeiden ja laitosten täyttämän, toivottoman loppuelämän ja halusi muuta. Ymmärrän ja en ymmärrä sitä ajatusta.

– Tiedän, että isä rakasti meitä kaikkia. Tiedän myös, että hän oli minusta ylpeä, Sampo sanoo.

Sampo ja Minttu ovat oppineet, että kaikesta, jopa musertavasta surusta, voi mennä eteenpäin.

– Olemme yhdessä selviytyneet jo monesta liemestä. Perheenä selviydymme tästäkin.

 

Sampo Kaulanen

- 38-vuotias Jounin kaupan omistaja.

- Ensimmäisestä liitosta tytär Jenriina, 12.

- Nähdään syksyllä Nelosella yhtenä Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista.