”Olen kääntänyt valot itsestäni muihin. Toivon, että ihmiset tunnistavat aitouden. Olen herkkä miettimään ilkeitä sanoja, ja siksi olen yrittänyt olla ärsyttämättä”, Mikko Leppilampi miettii. Kuvat: Liisa Valonen
”Olen kääntänyt valot itsestäni muihin. Toivon, että ihmiset tunnistavat aitouden. Olen herkkä miettimään ilkeitä sanoja, ja siksi olen yrittänyt olla ärsyttämättä”, Mikko Leppilampi miettii. Kuvat: Liisa Valonen

Mikko Leppilampi on vasta viime vuosina oppinut todella arvostamaan läheisiään ja kääntämään huomion itsestään muihin. – Olen elänyt liikaa sitku-elämää.

Näyttelijä Mikko Leppilampi haluaa istua ravintolassa niin, että näkee kauas merelle. Aava maisema auttaa pitämään ajatukset samoilla reiteillä, jotka löytyivät purjehduksella yli Atlantin.

– Se oli ollut unelmani jo pitkään, mutta nyt lähdin sinne tekemään päätöksiä. Selvästi minun piti päästä kauas nähdäkseni, mikä on olennaista. Se oli tosi tärkeä reissu, hän sanoo.

Lue myös: Rankka reissu! Kuvapari paljastaa, miten purjehdus Atlantin yli kohteli tv-ohjelman tähtiä

Matkasta tehtiin tv-ohjelma, ja syksyllä TV5:llä nähdään, miten Mikko ja muut julkkikset pärjäsivät meren armoilla 24 päivää. Mutta kotiin tuli paljon muutakin.

– Ymmärsin, että olen elänyt ihan liikaa sitku-elämää. En ole osannut tarpeeksi hyvin keskittyä elämäni arvokkaisiin asioihin ja ihmisiin, vaan antanut liikaa huomiota sellaiselle, jota minulla ei vielä ole.

– Keskellä merta tärkeät asiat kirkastuivat. Se, että minulla on lähelläni viisi rakasta ihmistä, on sekin todella paljon. Sen rinnalla ei ole merkitystä, kuinka monta kymmentätuhatta seuraajaa minulla on somessa.

”Jos joku ei tykkää jostain, mitä teen, kysyn heti, että mitä voin tehdä toisin.”

Mikko yhdisti reissuun lomansa ja vietti ennen purjehdusta viikon Karibialla Saint Lucian saarella avopuolisonsa Maryam Razavin kanssa. Tavallisesti molemmat julkaisevat somessa työpainotteisia kuvia, mutta nyt lomalaisten insta täyttyi onnellisista fiiliksistä palmujen alla.

– Lomista yritän pitää huolen, koska teen töitä seitsemän päivää viikossa. Haluan myös luoda perheelleni omia perinteitä. Pääsiäisenä menemme aina Tahkolle hiihtämään ja kesällä Hankoon. Tyttäreni Lilia rakastaa pääsiäisperinnettämme ja myös olettaa, että heinäkuun lopulla ollaan aina Hangossa. Pidän siitä.

Ujo, vilkas miellyttäjä

”Minulla on ollut aina tarve miellyttää muita. Jos joku ei tykkää jostain, mitä teen, kysyn heti, että mitä voin tehdä toisin. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että se ei ole selkeyttä, johon muut mielellään luottavat. Siksi en enää halua toimia niin.

Miellyttämisen tarve oli minussa jo lapsena. Olin porukan nuorin, koska liikuin puolitoista vuotta vanhemman isoveljeni Tuomaksen seurassa. Olin vilkas rämäpää, mutta se on vain toinen puoli kuvaa. Veljeen verrattuna se piti kyllä paikkansa. Lähdin helpolla kaikkeen, kun yllytettiin, koska halusin todistaa kuuluvani jengiin.


Joulu Ylivieskassa 1982. ”Ilmeisesti pohdiskelen tässä, onko joulupukki sittenkin meidän pappa”, Mikko muistelee.

 

Itse asiassa olin ujo mutta kova innostumaan ja siksi paljon esillä. Nämä kaksi puolta eivät ole koskaan oikein kohdanneet. Toiset ovat aina luulleet, että täytyy keskittyä siihen, etten rupeaisi leijumaan – ja minä taas olen kaivannut hirveästi kehuja ja kannustusta. Ruoskin muutenkin itseäni ihan liikaa.

Meillä oli kotona hengellinen ilmapiiri. Aina oli ihmisiä laulamassa ja vahva yhteisöllisyyden tunne. Kun isäni, gospelmuusikko Jukka Leppilampi, tuli uskoon 1975, muutimme Kansanlähetysopiston asuntoon Hausjärvelle. Elin viisivuotiaaksi asti keskellä kristillisiä leirejä ja myöhemmin kuljin faijan mukana ripareilla.

Isä ei ole koskaan tuputtanut uskoaan vaan korostanut aina, että oma sisäinen rauha ratkaisee. Siitä olen iskälle kiitollinen. Minäkin innostuin Raamatusta elämänfilosofiana. Siinä on hyviä arkipäivään sopivia ohjenuoria moraalista, käyttäytymisestä ja tavasta suhtautua muihin ihmisiin ja itseensä.

Kunnioitan vieläkin näitä arvoja. Kun joku puhuu, haluan osoittaa, että kuuntelen. Esimerkiksi Suomi Loven kuvauksissa vietän paljon aikaa yleisön kanssa. Vielä kymmenen vuotta sitten en olisi ollut valmis siihen ohjelmaan. Nykyään rentoudun yleisön seurassa, mutta haluan myös, että he huomaisivat, millainen oikeasti olen.”

Luovuus löytyi sisäoppilaitoksessa

”Etsin ensimmäistä kertaa identiteettiäni 17-vuotiaana, kun lähdin Kanadaan sisäoppilaitokseen. Uudessa ympäristössä tuntui mahtavalta, että hei, voin aloittaa alusta ja olla kuka tahansa. Mutta kahden viikon päästä olin kyllä taas oma itseni. Sama juttu oli tuolla Atlantin-purjehduksellakin. Kun lähtee pois tutuista ympyröistä, omat luonteenpiirteet tulevat esille ja kirkastuvat.

 


Jääkiekko on yhä Mikolle rakkain harrastus.

 

Olin vaihdossa lukion kaksi viimeistä vuotta ja kirjoitin siellä ylioppilaaksi. Alun perin lähdin pelaamaan jääkiekkoa ja opiskelemaan englantia. Sitten innostuinkin ajatuksesta, että voisin jäädä sinne yliopistoon ja opiskella filmituottajaksi. Mutta kun tulin välissä Suomeen armeijaan, päädyin muiden kannustamana pyrkimään teatterikorkeakouluun ja pääsin yllättäen ensi yrittämällä sisään.

Olin toki vähän jo esiintynyt, mutta Kanadassa vasta löysin luovan puoleni. Koulussa oli kuoroa ja draamatunteja, ja pääsin mukaan musikaaleihin. Maailma aukesi, kun tajusin, että minulla oli aidosti lahjoja tähän ammattiin.”

Jussi-patsaasta unohdukseen

”Näyttelijän urani alkoi hirveällä hehkutuksella. Sain ekasta koekuvauksesta Helmiä ja sikoja -leffan pääroolin, ja siitä tuli Jussi-patsas. Äiti huolestui, että nyt tämä lähti väärään suuntaan. Heti perään tulivat musa, telkkari ja euroviisutkin. Kaikki tuntui onnistuvan.

Sitten realiteetti iski. Olin liikaa joka paikassa, mutta kehitykseni oli edelleen jämähtänyt alkutekijöihin. Yritin lähinnä vain välttää virheitä. Nyt jälkeenpäin tuntuu, että näyttelinkin niin, että tuskin avasin suutani, ettei vaan tule falskia. Ymmärsin, että on aika ottaa asioihin etäisyyttä. Sellaisesta tilanteesta muutimme silloisen vaimoni ja Lilia-tyttäremme kanssa Los Angelesiin.

”Luulin, että kaikki ovat urastani ja tekemisistäni kiinnostuneita.”

Minusta oli tullut se, jollaista minusta ei pitänyt tulla. Ajatukseni pyörivät ihan liikaa oman navan ympärillä. Luulin, että kaikki ovat urastani ja tekemisistäni kiinnostuneita. Ulkomailla käsitin, että jokaisella on ihan tarpeeksi omia huoliaan, eikä ketään kiinnosta minun tekemiseni. Monta vuotta oli mennyt niin, etten osannut oikein nauttia siitä hyvästä, mitä minulla oli. Tein levyn parhaiden biisintekijöiden kanssa ja vedin juontajana isoilla areenoilla. Silti oli koko ajan jarru päällä. Ajattelin, että tämä on nyt vaan tällainen vaihe.

Mutta teatterikoulun tunneilla Losissa olinkin taas tuore kasvo – ja aika hyvä siinä mitä tein. Löysin itsestäni uusia puolia näyttelijänä. Taloudellisesti se oli silti kallis elämänvaihe. Lilian esikoulu, aupair, kaksi autoa, lentoliput Suomeen – se kaikki maksoi. Olin onnellinen, että keikkoja riitti Suomessa. Losissa kymmenen kertaa lahjakkaammat tyypit ovat tarjoilijoina.

Kun sitten 2010 asetuin takaisin tänne, jouduin aloittamaan puhtaalta pöydältä. Päädyimme Lilian äidin kanssa eroon. Kävelin pankkiin pyytämään 30 000 euron starttilainaa. Töitä ei ollut entiseen tapaan tarjolla. Siinä oli taas yksi tärkeä päätöksen paikka: katkeroidunko siitä, että päädyinkin palaamaan maitojunalla takaisin ’Amerikan valloitukselta’ vai käännänkö kokemukset vahvuudekseni. Nöyryyttä se ainakin opetti.”

”Vasta kun elämässä tulee haavoja, reppuun kertyy tavaraa, mistä ammentaa”, Mikko sanoo nyt.
”Vasta kun elämässä tulee haavoja, reppuun kertyy tavaraa, mistä ammentaa”, Mikko sanoo nyt.

Korkki kiinni ja tavoitteet taivaisiin

”Olin juuri täyttämässä 35, kun päätin, että minun on otettava tiukemmin vastuu omasta elämästäni. Olin huonossa fyysisessä kunnossa enkä voinut muutenkaan kovin hyvin. En yksinkertaisesti vain nauttinut itsenä olemisesta.

Tanssii tähtien kanssa -kausi oli juuri alkamassa. Päätin, että alan panostaa työhöni. Minulle oli niin vahvasti sanottu, että tuo juontajahomma tuhoaa urasi näyttelijänä, ja minä hullu uskoin sitä jonkin aikaa. Sitten päätin, että tämä on minun reittini ja rakennan tästä urasta itselleni juuri sellaisen kuin haluan.

”Kypsymisen ja iän myötä olen tajunnut, että aika on arvokkain asia, mitä meillä on.”

Pistin korkin kiinni ja aloin treenata. Se tuntui niin hyvältä, että tipattomuus venyi liki kahteen vuoteen. Treenaamisen myötä löysin uuden lajinkin, alamäkiluistelun. Innostuin myös yrittäjyydestä. Yhtäkkiä minulla oli alle kahdessa vuodessa viisi eri yritystä. Siinä tahdissa ei ollut mitään järkeä, mutta se oli hyvää oppia. Tämä johti lopulta Aviapolis Studiosin, eli uudenlaisen viihde- ja media-alan keskuksen konseptin syntyyn.

Kypsymisen ja iän myötä olen tajunnut, että aika on arvokkain asia, mitä meillä on. En halua velloa enää. Minulla on ollut sikana ideoita, mutta toiset ovat vetäneet ohi samoilla ideoilla. Toiset puhuvat, toiset tekevät. Piti vaan päättää, kumpi haluan olla. Tekijä tietenkin.”

Isyys muutti kaiken

”Isäksi tulo on muuttanut minua kaikkein eniten. Tärkeintä on, että lapsi on pyyteetön osa sinua: sitä rakastaa ja siitä haluaa pitää huolta. Isyys on olemassa riippumatta kahden ihmisen yhdessäolosta. Isänä en voi ajatella niin yksinkertaisesti, että onnistuinko, koska kasvattaminen on enemmänkin yhdessä kasvamista. Yritän isänä näyttää esimerkkiä. Tärkeintä on, että on yhteinen suunta.

En voisi olla onnellisempi, että minulla on tytär. Identiteettiini se sopii törkeän hyvin. Joskus 10-vuotiaana, kun kaikilla muilla oli mustat skeittikypärät, minulla oli vaaleanpunainen. Jokin viehätys esteettisyyteen ja feminiinisyyteen minulla on aina ollut. Tykkään tanssia ja laulaa ja itken, kun katson Titanicia. Heittäydyn niin täysillä.

Tulee onnellinen olo, kun Lilia saa pyöriä vaikka assarina Tanssii tähtien kanssa -studiolla ja laittaa kutsuvieraiden penkeille nimikylttejä. Vuosien myötä studioympäristöstä on tullut muutenkin kuin toinen koti. Voin siellä hyvin.”

Haavat tekevät hyvää

”Alan uskoa, että näyttelijän todellakin pitää olla vähän rikki, jotta hän olisi kiinnostava. Vasta kun elämässä tulee haavoja, reppuun kertyy tavaraa mistä ammentaa. Härmä-elokuva oli minulle tärkeä. Kasvatin parran ja tein pahan roolin. Minulla oli silloin taustalla isäksi tuleminen, avioero ja kaikki epävarmuudet. Siellä oli jo jotain, mistä lähteä puskemaan. Se oli terapeuttista. Miesnäyttelijälle on kiitollista, että mitä enemmän mokailet ja koet elämässä, sen parempi.

”Tässä on meidän elämä. Tähän me keskitytään ja rakennetaan meidän koti.”

Viimeksi tänään aamulla olin leffan koekuvauksissa. Kun joskus tuskailen mahdollisten kansainvälisten roolien perään, äitini kysyy: Jos nyt oikeasti saisit jonkin ison pestin puoleksitoista vuodeksi vaikka Irlantiin, olisitko valmis jättämään asiat Suomessa? Kun vastaan, että en, hän vain toteaa, että mitä siinä sitten sen perään edes haikailet.

Nyt keskitän energiat elämään täällä ja tässä hetkessä. On otettava jalka pois oven välistä ja tehtävä konkreettisia päätöksiä: Tässä on meidän elämä. Tähän me keskitytään ja rakennetaan meidän koti. Kun asioista päättää, kaikki kirkastuu.


Mikko ehti lomalla sukeltelemaan Maryamin kanssa.

 

Avopuolisoni Maryamin kanssa sparraamme ja tuemme toisiamme. Joitakin yhteisiä työprojektejakin olemme tehneet yhdessä. Maryam esimerkiksi stailaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Olen onnellinen Maryamin osaamisesta ja arvostan hänen näkemyksiään, mutta pyrimme muuten pitämään uramme erillään toisistaan.

Kun tulen kotiin, yritän muistaa kysyä, miten sinun päiväsi meni, ja tehdä asioita, joista toinen tykkää. Ei kannata ajatella, että se ei ole romanttista tai aitoa, vaikka tekee ne tietoisesti. Jos toinen tulee niistä onnelliseksi, ne ovat hyviä päätöksiä.”

Mikko Leppilampi

38-vuotias näyttelijä, laulaja ja juontaja.

Asuu Helsingissä.

Perheeseen kuuluvat avopuoliso, malli-stailisti Maryam Razavi ja tytär Lilia, 11, Mikon edellisestä liitosta.

Lukuisia tv- ja elokuvarooleja, mm. tv-sarjoissa Presidentti, Sorjonen ja Kimmo sekä Härmä-, 8-pallo- ja Veijarit-elokuvissa. Tulevan viihde- ja mediakeskus Aviapolis Studios -yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Näyttelijä Antti Luusuaniemi ja mainosalalla työskentelevä vaimo Lili Zoe Ermezei ovat perhekeskeisiä työnarkomaaneja.

Näyttelijä Antti Luusuaniemi, 37, ja Lili Zoe Ermezei, 29, tapasivat kuusi vuotta sitten Budapestissa mainoskuvauksissa. Ensimmäiseksi Lili ihastui suomalaisnäyttelijän nahkalaukkuun, sitten mieheen.

– Paitsi, että Antilla oli hyvä maku, hän oli myös sympaattinen, komea, antelias ja mukava. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, Lili kertoo.

Jo seuraavana kesänä Lili jätti uransa ja rakastamansa työn ja muutti Suomeen Antin luo.

– Olin niin nuori ja rakastunut, etten epäröinyt hetkeäkään, Lili sanoo.

Antin ammatti tosin herätti hänessä epäilyksiä.

– Pelkäsin, että Antti olisi itseään täynnä. Mutta luultavasti hän saa tarpeeksi huomiota näyttämöllä, sillä kun hän tulee kotiin, hänessä ei ole tippaakaan egoismia tai narsismia.

"Pelkäsin, että Antti olisi itseään täynnä."

Kumpikin heistä on sitä mieltä, että mustasukkaisuus vie ihan turhaa energiaa.

– Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tunnu missään, kun Antti suutelee muita näyttelijän työssään. En silti tee siitä ongelmaa, sillä Antti osaa erottaa työn ja yksityiselämän. Olemme tiimi emmekä tunne itseämme uhatuksi, Lili sanoo.

Perhekeskeiset työnarkomaanit

Perheen ja uran välillä tasapainottelu onkin Lilin ja Antin elämässä jokapäiväinen haaste. Molemmat suhtautuvat työhönsä intohimoisesti, mutta arvostavat myös perheen yhteistä aikaa.

– Haluan tehdä työni mahdollisimman hyvin, mutta ei se ole sen tärkeämpää kuin muu elämä. Ei elämää ja perhettä voi siirtää syrjään, Antti sanoo.

"Voisin elää työlleni 24 tuntia vuorokaudessa."

– Olen aina ollut työnarkomaani ja voisin elää työlleni 24 tuntia vuorokaudessa, mutta olen oppinut Antilta, ettei se voi olla ihmisen ainoa arvo. Hän muistuttaa minua siitä, että lopussa meillä ei ole kuin perhe, mainostoimistossa strategisena johtajana työskentelevä Lili jatkaa.

Jännittikö Liliä äitipuolen rooli?  Miten Antti ja Lili jakavat  kotityöt? Mikä on ollut  heidän suhteessa vaikeinta aikaa?  Lue lisää Me Naisten numerosta 34/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

Antin ideoima Red Carpet –leffafestivaali Hyvinkäällä 31.8. – 3.9.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja ministeri Suvi-Anne Siimes erosi puolueesta jäätyään pois eduskunnasta. Kuva: Heli Blåfield

Suvi-Anne Siimes on ollut 9 vuotta vanhemman puolisonsa kanssa yhdessä 30 vuotta. – Olisi surkeaa, jos avioliitto kariutuisi siihen, että elämänpiirit erkanevat toisistaan.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, Työeläkevakuuttajat TELA:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes miettii omia eläkevuosiaan vain harvoin.

– Enemmän pohdinta liittyy siihen, että puolisoni on minua yhdeksän vuotta vanhempi. Elämänsuunnitelmaamme kuuluu, että hän jatkaisi töissä mahdollisimman pitkään, jotta elämänpiirimme eivät erkanisi liikaa, Siimes sanoo Me Naisten Tämän olen oppinut haastattelussa.

Siimes on ollut puolisonsa kanssa yhdessä kolmisenkymmentä vuotta.

– Olisihan sen surkeaa, jos avioliitto kariutuisi siihen, että elämänpiirit erkanevat toisistaan.

Politiikka on sotaa

Ministerinä ja kansanedustajan toiminut Suvi-Anne Siimes sanoo, että hänellä oli politiikassa toimiessaan väärä kuva pelin säännöistä.

– Ymmärsin vasta politiikasta poistuttuani, että osa epäonnistumisistani ja vaikeuksistani johtui siitä, että minulla oli täysin väärä kuva politiikasta kun menin sinne, Siimes pohtii.

–Olin lukenut filosofiaa ja kuvittelin, että politiikka toimii keskustelun ja avoimuuden periaatteilla. Sitten ihmettelin ja paheksuin sitä pelaamista, johon törmäsin. Kärsin siitä.

Siimes kuvaa politiikkaa sodaksi, jossa on vain välirauhoja.

– Siellä ei ole mitään onnellista loppua. Tämä oli tärkeää ymmärtää edes jälkikäteen.

Politiikka opetti Siimeskelle, mitä valta on, ja miten sitä käytetään. Ja mitä sen saavuttamiseksi ollaan valmiita tekemään.

Siimes erosi vasemmistoliitosta 2007.

– Olin nuorena puoluetta vailla ollut vasemmistolainen, ja sellainen minusta on tullut vanhempanakin. Minulle on luonnollinen tila olla tällainen hang-around. On kauhean tärkeää, että ihminen voi identifioitua johonkin poliittiseen suuntaan olematta puolueen jäsen. Puolustan oikeutta tällaiseen maailmankuvaan.

Suvi-Anne Siimes kertoo Me Naisten haastattelussa myös, miten oppi jo lapsena, että hänen perheessään on salaisuus, mitä hän ajattelee työstä ja johtajuudesta ja mitä tajusi aikuisen poikansa häissä? Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 34/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.