Syövästä puhutaan usein taisteluna. ”Sitä se onkin, mutta menehtynyt ei ole häviäjä, eikä selviytyjä sankari”, Kati sanoo.

Kohdunkaulasyöpään sairastunut Kati pelkäsi syöpää enemmän pienen poikansa puolesta.  – Mitä jos en saakaan nähdä hänen kasvavan?

– Miksi muiden vanhemmat menevät töihin, mutta sinä sairaalaan? poika kysyi ja tapitti äitiään päiväkodin pihassa.

Helsinkiläinen Kati, 34, sairastui kohdunkaulasyöpään kuusi vuotta sitten. Iso osa sairausajan muistoista on hämäriä, mutta pienen poikansa kysymyksen hän muistaa ikuisesti. Kati selitti niin kuin oli selittänyt jo monta kertaa: Äiti on sairas ja äiti tarvitse hoitoa. Mutta äiti paranee. 

Silti matkalla sairaalaan Katia vain itketti.

Kati oli 28-vuotias pienen pojan yksinhuoltaja sairastuessaan. Tieto kohdunkaulansyövästä oli järkytys, vaikka Kati olikin jo jonkin aikaa tiennyt, että jotakin oli vialla. Vatsa oli jatkuvasti kipeä. Välillä krampit olivat välillä niin kivuliaita, että piti mennä kaksin kerroin ja ottaa seinästä tukea.

”En surrut kohdun menetystä yhtään. Halusin syövän vain äkkiä pois minusta.”

– En ollut silti osannut pelätä syöpää. Ensimmäisenä iski hätä lapsesta. Mitä, jos en saakaan nähdä hänen kasvavan?

Ennuste oli kuitenkin hyvä, mutta Katilta piti poistaa kohtu. Lääkärin mukaan iso leikkaus riittäisi.

– En surrut kohdun menetystä yhtään. Halusin syövän vain äkkiä pois minusta.

Elämä uusiksi

Esikoisensa Kati oli saanut 21-vuotiaana. Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta nyt tuntui, että nuorena äidiksi tulolla oli ollut tarkoituksensa. Leikkauksen jälkeen Kati ei tietenkään enää voisi saada lapsia.

  –Yltiöpositiivinen asenteeni tuli luonnostaan: totta kai selviän tästä. Kuolema ei ollut vaihtoehto. Pelkäsin, että jos alan edes ajatella sitä, se voi toteutuakin. Ajattelin, että hoidetaan tämä nyt vain nopeasti pois päiväjärjestyksestä ja sitten jatkan elämääni sellaisena, kuin olin siihen tottunut.

Eipä se niin mennytkään. Leikkauksessa selvisi, että Katin syöpä oli levinnyt.

Kati on mukana valtakunnallisessa Fuck Cancer -kampanjassa, joka nostaa esiin syöpään sairastuneita nuoria aikuisia. Nyt Katilla on ollut terveen paperit jo parin vuoden ajan. Hän selvisi, mutta ei yhtään niin kuin oli ensiksi ajatellut.

– Vakava sairaus laittaa koko elämän ja identiteetin uusiksi, Kati sanoo nyt.

Lue Katin koko tarina Me Naisten numerosta 17/2016.

Jääkiekkolegenda Teemu Selänteen nuorin poika Leevi Selänne täytti 17 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi perheenjäsenten someissa läheteltiin pian täysi-ikäistyvälle Leeville syntymäpäiväonnitteluja.

Leevin isoveli Eetu julkaisi Instagram-tilillään perhealbumiotoksen lapsuudesta. Siinä Teemu, Leevi, Eetu ja Eemil loikoilevat nurmikolla.

– Hyvää syntymäpäivää, velipoika, Eetu kirjoittaa kuvan alla.

 

Happy birthday to my brotha😝🌺🌴 @selannels

Henkilön Eetu Selanne (@eetuselanne) jakama julkaisu

Veljellinen rakkaus on selvästi Eetun ja Leevin välillä vahva. Leevi nimittäin kirjoittaa kuvan kommenteissa:

– Thx man luv ya. (Vapaasti käännettynä: Kiitti jäbä, rakastan sua.)

Myös Teemu huomioi nuorimman poikansa juhlapäivän Instagramissaan. Hän julkaisi tilillään videon, jossa perhe laulaa päivänsankarille onnittelulaulua kakun äärellä.

Videon alla Teemu muistelee nuorimman poikansa syntymää.

– 17 vuotta sitten olin limusiinin kyydissä ystävieni kanssa matkalla Newport beachiin, kun äitisi soitti ja kertoi, että on aika mennä sairaalaan synnyttämään sinua. Kysyin: ”Oletko ihan varma.” Ja me käännyimme ympäri ja haimme limusiinilla äitisi ja menimme sairaalaan. Menimme synnyttämään, kun ystäväni lähtivät juhlimaan. Hyvää 17-vuotissyntymäpäivää, Leevi. Rakastan sinua, Teemu kirjoittaa englanniksi.

Selänteiden perhe on Leevin syntymäpäivän aikaan ollut lomailemassa Havaijilla. Perhe on esimerkiksi nauttinut snorklailusta ja rannalla makoilusta. Teemun, Leevin, Eetun ja Eemilin lisäksi perheeseen kuuluu Sirpa-äiti ja porukan kuopus Veera.

 

What a day 😊We saw turtles, dolphins, whales... luckily not sharks...

Henkilön Teemu Selanne (@sel8nneteemu) jakama julkaisu

Kiinteistökuningatar aikoo valloittaa Alppien korkeimman huippu tänä vuonna. Tavoitetta ei saavuteta ilman äärimmäisen kovaa treeniä.

Kiinteistövälittäjä Mira Kasslinin aikoo tänä vuonna valloittaa Ranskassa sijaitsevan Mount Blancin huipun. Vaikka nousua varten treenaamista ei välttämättä tarvitse aloittaa vuotta aiemmin, Mira on treenannut jo syksystä asti todella kovaa, jotta varmasti pääsee maaliin asti.

– Minulla siintää mielessä jossain kaukaisuudessa vielä korkeammat huiput kuin Mt Blanc ja siksi valmistautuminen on jo alkanut. Mt Blancin huiputus on ensi vuoden päätavoite, mutta tulevaisuudessa toivottavasti välitavoite. Askel kerrallaan kuitenkin tässä kohtaa, hän kertoi syksyllä blogissaan.

Mutta miten kiinteistökuningatar ihan oikeasti treenaa koetusta varten?

Käsittämättömän kovaa tietenkin. Mira julkaisi eilen Instagram-tilillään videoita, joissa hän kertoo tämän vuoden rankimmasta treenistään. Hänen lauantaipäivän kuntoiluunsa kuuluu kaksi kolmetuntista treenikertaa.

Mukana on ainakin ylämäkinousuja ja porrastreeniä. Ensimmäisellä videolla Mira kertoo treenanneensa jo neljä tuntia: kolmen tunnin treenin jälkeen hän oli pitänyt yhden tunnin tauon.

– Kolme tuntia, tunnin paussi. Just silleen, että hapot ehtii laskeutua, mutta missään nimessä ei ehdi palautua. Ja siitä suoraan mäkeen, Mira kertoo.

Hän ilmoittaa, että hänen sykkeensä on jatkuvasti noin 170–180. Toisella klipillä Mira kertoo, että treeniä on takana viisi tuntia. Jo edellisellä videolla Mira kertoi, että liikunta alkoi hapottaa.

 

Kuudes tunti lähtee... hullut tavoitteet vaatii hulluja treenejä. #training #summit #montblanc #oakley #hard #attitude

Henkilön Mira Kasslin Official (@mirakasslin) jakama julkaisu

– Hullut tavoitteet vaatii hulluja treenejä. Tää on tän vuoden kovin treeni.

Viime syksynä Mira kertoi Me Naisille treenaavansa viisi kertaa viikossa päästäkseen vuoren huipulle. Hän muistuttaa, että kovan kunnon lisäksi vuoren valloittaminen vaatii lujaa mieltä.

– Kiipeily on paitsi urheilua, myös hyvää treeniä henkiselle puolelle. Se on erittäin kasvattava laji, johon olen täysin hurahtanut.

Taannoin Mira kertoi Sport-lehdelle, että on laittanut jopa henkensä alttiiksi harrastaessaan rakastamaansa lajia.

– Pelolle ei ole vuorilla sijaa, sillä olosuhteet ovat äärimmäiset. Reiteillä voi olla railoja ja kivi- ja lumivyöryjä. Vaara itsessään ei kiehdo minua millään lailla, sillä kunnioitan elämää enkä koskaan ota turhia riskejä. Mitä vaan voi silti käydä. Ranskassa oli kerran tilanne, että olin hiuskarvan varassa kuolla. Onneksi en mennyt paniikkiin vaan osasin toimia oikein, Mira kertoi.

Suvi Teräsniskan isoäiti menehtyi huhtikuun alussa. Eilen laulaja kertoi Instagram-tilillään saattaneensa isoäitinsä haudan lepoon.

Suvi kirjoittaa rakkaasta isoäidistään julkaisemansa kuvan yhteydessä. Hän muistelee mieleen painunutta keikkailtaa mummonsa kanssa.

– Laittauduit iltaa varten ja kehuit kuinka kohta pääset tanssimaan. Minä muistutin, että olemme menossa katsomaan Yötä, emme Yölintua ja tanssit eivät tarkoita nyt ihan samaa kuin Vaattojärven rantapaviljongilla kesälauantaisin, Suvi kirjoittaa.

– Minä pidin paidastasi ja halusin ottaa kuvan sinusta se päällä. Sinä et olisi halunnut kuvaan koska tukanlaitto ja ehostus oli kesken, mutta suostuit kuitenkin ja annoit kameralle kauneimman hymysi.

 

2011 maaliskuun 6. päivä oltiin lähdössä Ylläksen Taigaan. Laittauduit iltaa varten ja kehuit kuinka kohta pääset tanssimaan. Minä muistutin, että olemme menossa katsomaan Yötä, emme Yölintua ja tanssit eivät tarkoita nyt ihan samaa kuin Vaattojärven rantapaviljongilla kesälauantaisin. Minä pidin paidastasi ja halusin ottaa kuvan sinusta se päällä. Sinä et olisi halunnut kuvaan koska tukanlaitto ja ehostus oli kesken, mutta suostuit kuitenkin ja annoit kameralle kauneimman hymysi. Tämän hymyn painoin tänään mieleeni kun pääsin sanomaan sinulle viimeisen tervehdyksen. Näytit edelleen niin kauniilta ja levolliselta. Sipitin sinulle hiljaa hyvästini ja lupasin että jonain päivänä latumme taas risteävät, kiritämme toisiamme valkoisella hangella ja sinulla on vyötärölaukussa kuumaa mehua. Siihen saakka lupaan muistaa hymysi joka päivä, lupaan olla reipas, ahkera ja hyvä äiti. Lupaan kantaa sisukkuuttasi läpi elämäni ja rakastaa ja hoivata läheisiäni niin kuin sinäkin aina teit. Olet nyt lähtenyt viimeiselle matkallesi, meille jää ikävä, suru ja kaipaus mutta ennen kaikkea meille jää rakkaus, jonka olet meihin istuttanut. Ja se on kuolemaakin vahvempaa. Hyvää matkaa rakas Kolarin mummo, jää hyvästi kunnes kohtaamme jälleen ❤️ Tämäniltainen Varkauden keikka on siis siirretty myöhemmälle syksyyn ja sen sijaan Kolarin kirkossa tein tänään elämäni vaikeimman keikan. Ensi viikolla nähdään taas ja hymyillään kun tavataan 🙂 #heiheimummo

Henkilön Suvi Teräsniska (@suviterasniskaofficial) jakama julkaisu

Teräsniskan julkaisemassa kuvassa hänen mummonsa hymyilee iloisena. Hänellä on päällään Kiroileva siili -sarjakuvan paita.

– Tämän hymyn painoin tänään mieleeni kun pääsin sanomaan sinulle viimeisen tervehdyksen. Näytit edelleen niin kauniilta ja levolliselta. Sipitin sinulle hiljaa hyvästini ja lupasin että jonain päivänä latumme taas risteävät, kiritämme toisiamme valkoisella hangella ja sinulla on vyötärölaukussa kuumaa mehua.

– Siihen saakka lupaan muistaa hymysi joka päivä, lupaan olla reipas, ahkera ja hyvä äiti. Lupaan kantaa sisukkuuttasi läpi elämäni ja rakastaa ja hoivata läheisiäni niin kuin sinäkin aina teit, Suvi kirjoittaa.

Elämän vaikein keikka

Suvi kertoo kuvan alla myös esiintyneensä hautajaisissa.

– Tämäniltainen Varkauden keikka on siis siirretty myöhemmälle syksyyn ja sen sijaan Kolarin kirkossa tein tänään elämäni vaikeimman keikan, hän kertoo.

Huhtikuussa laulaja kertoi Instagram-tilillään, kuinka kovasti hänen rakkaan mummonsa kuolema on häneen vaikuttanut.

– Takana on elämäni raskain viikko. Viime keskiviikkoaamuna suru tiputti minut makuuhuoneen lattialle epätoivoisen huudon saattelemana kun sain kuulla, että minulle rakas mummo oli yllättäen nukkunut yöllä pois, Suvi kirjoitti tuolloin.

Suvi on puhunut julkisuudessa usein lämpimästi isoäideistään. Hän on kertonut, että äidinäidin kanssa hänellä on ollut tapana käydä usein hiihtämässä. Isänäidin kanssa Suvi on kertonut leipovansa. Suvi on myös levyttänyt kappaleen Hei mummo.

Me Naiset vieraili Suvin Seija-mummon luona muutama vuosi sitten. Lue juttu täältä.

Mikko Leppilampi on vasta viime vuosina oppinut todella arvostamaan läheisiään ja kääntämään huomion itsestään muihin. – Olen elänyt liikaa sitku-elämää.

Näyttelijä Mikko Leppilampi haluaa istua ravintolassa niin, että näkee kauas merelle. Aava maisema auttaa pitämään ajatukset samoilla reiteillä, jotka löytyivät purjehduksella yli Atlantin.

– Se oli ollut unelmani jo pitkään, mutta nyt lähdin sinne tekemään päätöksiä. Selvästi minun piti päästä kauas nähdäkseni, mikä on olennaista. Se oli tosi tärkeä reissu, hän sanoo.

Lue myös: Rankka reissu! Kuvapari paljastaa, miten purjehdus Atlantin yli kohteli tv-ohjelman tähtiä

Matkasta tehtiin tv-ohjelma, ja syksyllä TV5:llä nähdään, miten Mikko ja muut julkkikset pärjäsivät meren armoilla 24 päivää. Mutta kotiin tuli paljon muutakin.

– Ymmärsin, että olen elänyt ihan liikaa sitku-elämää. En ole osannut tarpeeksi hyvin keskittyä elämäni arvokkaisiin asioihin ja ihmisiin, vaan antanut liikaa huomiota sellaiselle, jota minulla ei vielä ole.

– Keskellä merta tärkeät asiat kirkastuivat. Se, että minulla on lähelläni viisi rakasta ihmistä, on sekin todella paljon. Sen rinnalla ei ole merkitystä, kuinka monta kymmentätuhatta seuraajaa minulla on somessa.

”Jos joku ei tykkää jostain, mitä teen, kysyn heti, että mitä voin tehdä toisin.”

Mikko yhdisti reissuun lomansa ja vietti ennen purjehdusta viikon Karibialla Saint Lucian saarella avopuolisonsa Maryam Razavin kanssa. Tavallisesti molemmat julkaisevat somessa työpainotteisia kuvia, mutta nyt lomalaisten insta täyttyi onnellisista fiiliksistä palmujen alla.

– Lomista yritän pitää huolen, koska teen töitä seitsemän päivää viikossa. Haluan myös luoda perheelleni omia perinteitä. Pääsiäisenä menemme aina Tahkolle hiihtämään ja kesällä Hankoon. Tyttäreni Lilia rakastaa pääsiäisperinnettämme ja myös olettaa, että heinäkuun lopulla ollaan aina Hangossa. Pidän siitä.

Ujo, vilkas miellyttäjä

”Minulla on ollut aina tarve miellyttää muita. Jos joku ei tykkää jostain, mitä teen, kysyn heti, että mitä voin tehdä toisin. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että se ei ole selkeyttä, johon muut mielellään luottavat. Siksi en enää halua toimia niin.

Miellyttämisen tarve oli minussa jo lapsena. Olin porukan nuorin, koska liikuin puolitoista vuotta vanhemman isoveljeni Tuomaksen seurassa. Olin vilkas rämäpää, mutta se on vain toinen puoli kuvaa. Veljeen verrattuna se piti kyllä paikkansa. Lähdin helpolla kaikkeen, kun yllytettiin, koska halusin todistaa kuuluvani jengiin.

Joulu Ylivieskassa 1982. ”Ilmeisesti pohdiskelen tässä, onko joulupukki sittenkin meidän pappa”, Mikko muistelee.

 

Itse asiassa olin ujo mutta kova innostumaan ja siksi paljon esillä. Nämä kaksi puolta eivät ole koskaan oikein kohdanneet. Toiset ovat aina luulleet, että täytyy keskittyä siihen, etten rupeaisi leijumaan – ja minä taas olen kaivannut hirveästi kehuja ja kannustusta. Ruoskin muutenkin itseäni ihan liikaa.

Meillä oli kotona hengellinen ilmapiiri. Aina oli ihmisiä laulamassa ja vahva yhteisöllisyyden tunne. Kun isäni, gospelmuusikko Jukka Leppilampi, tuli uskoon 1975, muutimme Kansanlähetysopiston asuntoon Hausjärvelle. Elin viisivuotiaaksi asti keskellä kristillisiä leirejä ja myöhemmin kuljin faijan mukana ripareilla.

Isä ei ole koskaan tuputtanut uskoaan vaan korostanut aina, että oma sisäinen rauha ratkaisee. Siitä olen iskälle kiitollinen. Minäkin innostuin Raamatusta elämänfilosofiana. Siinä on hyviä arkipäivään sopivia ohjenuoria moraalista, käyttäytymisestä ja tavasta suhtautua muihin ihmisiin ja itseensä.

Kunnioitan vieläkin näitä arvoja. Kun joku puhuu, haluan osoittaa, että kuuntelen. Esimerkiksi Suomi Loven kuvauksissa vietän paljon aikaa yleisön kanssa. Vielä kymmenen vuotta sitten en olisi ollut valmis siihen ohjelmaan. Nykyään rentoudun yleisön seurassa, mutta haluan myös, että he huomaisivat, millainen oikeasti olen.”

Luovuus löytyi sisäoppilaitoksessa

”Etsin ensimmäistä kertaa identiteettiäni 17-vuotiaana, kun lähdin Kanadaan sisäoppilaitokseen. Uudessa ympäristössä tuntui mahtavalta, että hei, voin aloittaa alusta ja olla kuka tahansa. Mutta kahden viikon päästä olin kyllä taas oma itseni. Sama juttu oli tuolla Atlantin-purjehduksellakin. Kun lähtee pois tutuista ympyröistä, omat luonteenpiirteet tulevat esille ja kirkastuvat.

 

Jääkiekko on yhä Mikolle rakkain harrastus.

 

Olin vaihdossa lukion kaksi viimeistä vuotta ja kirjoitin siellä ylioppilaaksi. Alun perin lähdin pelaamaan jääkiekkoa ja opiskelemaan englantia. Sitten innostuinkin ajatuksesta, että voisin jäädä sinne yliopistoon ja opiskella filmituottajaksi. Mutta kun tulin välissä Suomeen armeijaan, päädyin muiden kannustamana pyrkimään teatterikorkeakouluun ja pääsin yllättäen ensi yrittämällä sisään.

Olin toki vähän jo esiintynyt, mutta Kanadassa vasta löysin luovan puoleni. Koulussa oli kuoroa ja draamatunteja, ja pääsin mukaan musikaaleihin. Maailma aukesi, kun tajusin, että minulla oli aidosti lahjoja tähän ammattiin.”

Jussi-patsaasta unohdukseen

”Näyttelijän urani alkoi hirveällä hehkutuksella. Sain ekasta koekuvauksesta Helmiä ja sikoja -leffan pääroolin, ja siitä tuli Jussi-patsas. Äiti huolestui, että nyt tämä lähti väärään suuntaan. Heti perään tulivat musa, telkkari ja euroviisutkin. Kaikki tuntui onnistuvan.

Sitten realiteetti iski. Olin liikaa joka paikassa, mutta kehitykseni oli edelleen jämähtänyt alkutekijöihin. Yritin lähinnä vain välttää virheitä. Nyt jälkeenpäin tuntuu, että näyttelinkin niin, että tuskin avasin suutani, ettei vaan tule falskia. Ymmärsin, että on aika ottaa asioihin etäisyyttä. Sellaisesta tilanteesta muutimme silloisen vaimoni ja Lilia-tyttäremme kanssa Los Angelesiin.

”Luulin, että kaikki ovat urastani ja tekemisistäni kiinnostuneita.”

Minusta oli tullut se, jollaista minusta ei pitänyt tulla. Ajatukseni pyörivät ihan liikaa oman navan ympärillä. Luulin, että kaikki ovat urastani ja tekemisistäni kiinnostuneita. Ulkomailla käsitin, että jokaisella on ihan tarpeeksi omia huoliaan, eikä ketään kiinnosta minun tekemiseni. Monta vuotta oli mennyt niin, etten osannut oikein nauttia siitä hyvästä, mitä minulla oli. Tein levyn parhaiden biisintekijöiden kanssa ja vedin juontajana isoilla areenoilla. Silti oli koko ajan jarru päällä. Ajattelin, että tämä on nyt vaan tällainen vaihe.

Mutta teatterikoulun tunneilla Losissa olinkin taas tuore kasvo – ja aika hyvä siinä mitä tein. Löysin itsestäni uusia puolia näyttelijänä. Taloudellisesti se oli silti kallis elämänvaihe. Lilian esikoulu, aupair, kaksi autoa, lentoliput Suomeen – se kaikki maksoi. Olin onnellinen, että keikkoja riitti Suomessa. Losissa kymmenen kertaa lahjakkaammat tyypit ovat tarjoilijoina.

Kun sitten 2010 asetuin takaisin tänne, jouduin aloittamaan puhtaalta pöydältä. Päädyimme Lilian äidin kanssa eroon. Kävelin pankkiin pyytämään 30 000 euron starttilainaa. Töitä ei ollut entiseen tapaan tarjolla. Siinä oli taas yksi tärkeä päätöksen paikka: katkeroidunko siitä, että päädyinkin palaamaan maitojunalla takaisin ’Amerikan valloitukselta’ vai käännänkö kokemukset vahvuudekseni. Nöyryyttä se ainakin opetti.”

”Vasta kun elämässä tulee haavoja, reppuun kertyy tavaraa, mistä ammentaa”, Mikko sanoo nyt.
”Vasta kun elämässä tulee haavoja, reppuun kertyy tavaraa, mistä ammentaa”, Mikko sanoo nyt.

Korkki kiinni ja tavoitteet taivaisiin

”Olin juuri täyttämässä 35, kun päätin, että minun on otettava tiukemmin vastuu omasta elämästäni. Olin huonossa fyysisessä kunnossa enkä voinut muutenkaan kovin hyvin. En yksinkertaisesti vain nauttinut itsenä olemisesta.

Tanssii tähtien kanssa -kausi oli juuri alkamassa. Päätin, että alan panostaa työhöni. Minulle oli niin vahvasti sanottu, että tuo juontajahomma tuhoaa urasi näyttelijänä, ja minä hullu uskoin sitä jonkin aikaa. Sitten päätin, että tämä on minun reittini ja rakennan tästä urasta itselleni juuri sellaisen kuin haluan.

”Kypsymisen ja iän myötä olen tajunnut, että aika on arvokkain asia, mitä meillä on.”

Pistin korkin kiinni ja aloin treenata. Se tuntui niin hyvältä, että tipattomuus venyi liki kahteen vuoteen. Treenaamisen myötä löysin uuden lajinkin, alamäkiluistelun. Innostuin myös yrittäjyydestä. Yhtäkkiä minulla oli alle kahdessa vuodessa viisi eri yritystä. Siinä tahdissa ei ollut mitään järkeä, mutta se oli hyvää oppia. Tämä johti lopulta Aviapolis Studiosin, eli uudenlaisen viihde- ja media-alan keskuksen konseptin syntyyn.

Kypsymisen ja iän myötä olen tajunnut, että aika on arvokkain asia, mitä meillä on. En halua velloa enää. Minulla on ollut sikana ideoita, mutta toiset ovat vetäneet ohi samoilla ideoilla. Toiset puhuvat, toiset tekevät. Piti vaan päättää, kumpi haluan olla. Tekijä tietenkin.”

Isyys muutti kaiken

”Isäksi tulo on muuttanut minua kaikkein eniten. Tärkeintä on, että lapsi on pyyteetön osa sinua: sitä rakastaa ja siitä haluaa pitää huolta. Isyys on olemassa riippumatta kahden ihmisen yhdessäolosta. Isänä en voi ajatella niin yksinkertaisesti, että onnistuinko, koska kasvattaminen on enemmänkin yhdessä kasvamista. Yritän isänä näyttää esimerkkiä. Tärkeintä on, että on yhteinen suunta.

En voisi olla onnellisempi, että minulla on tytär. Identiteettiini se sopii törkeän hyvin. Joskus 10-vuotiaana, kun kaikilla muilla oli mustat skeittikypärät, minulla oli vaaleanpunainen. Jokin viehätys esteettisyyteen ja feminiinisyyteen minulla on aina ollut. Tykkään tanssia ja laulaa ja itken, kun katson Titanicia. Heittäydyn niin täysillä.

Tulee onnellinen olo, kun Lilia saa pyöriä vaikka assarina Tanssii tähtien kanssa -studiolla ja laittaa kutsuvieraiden penkeille nimikylttejä. Vuosien myötä studioympäristöstä on tullut muutenkin kuin toinen koti. Voin siellä hyvin.”

Haavat tekevät hyvää

”Alan uskoa, että näyttelijän todellakin pitää olla vähän rikki, jotta hän olisi kiinnostava. Vasta kun elämässä tulee haavoja, reppuun kertyy tavaraa mistä ammentaa. Härmä-elokuva oli minulle tärkeä. Kasvatin parran ja tein pahan roolin. Minulla oli silloin taustalla isäksi tuleminen, avioero ja kaikki epävarmuudet. Siellä oli jo jotain, mistä lähteä puskemaan. Se oli terapeuttista. Miesnäyttelijälle on kiitollista, että mitä enemmän mokailet ja koet elämässä, sen parempi.

”Tässä on meidän elämä. Tähän me keskitytään ja rakennetaan meidän koti.”

Viimeksi tänään aamulla olin leffan koekuvauksissa. Kun joskus tuskailen mahdollisten kansainvälisten roolien perään, äitini kysyy: Jos nyt oikeasti saisit jonkin ison pestin puoleksitoista vuodeksi vaikka Irlantiin, olisitko valmis jättämään asiat Suomessa? Kun vastaan, että en, hän vain toteaa, että mitä siinä sitten sen perään edes haikailet.

Nyt keskitän energiat elämään täällä ja tässä hetkessä. On otettava jalka pois oven välistä ja tehtävä konkreettisia päätöksiä: Tässä on meidän elämä. Tähän me keskitytään ja rakennetaan meidän koti. Kun asioista päättää, kaikki kirkastuu.

Mikko ehti lomalla sukeltelemaan Maryamin kanssa.

 

Avopuolisoni Maryamin kanssa sparraamme ja tuemme toisiamme. Joitakin yhteisiä työprojektejakin olemme tehneet yhdessä. Maryam esimerkiksi stailaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Olen onnellinen Maryamin osaamisesta ja arvostan hänen näkemyksiään, mutta pyrimme muuten pitämään uramme erillään toisistaan.

Kun tulen kotiin, yritän muistaa kysyä, miten sinun päiväsi meni, ja tehdä asioita, joista toinen tykkää. Ei kannata ajatella, että se ei ole romanttista tai aitoa, vaikka tekee ne tietoisesti. Jos toinen tulee niistä onnelliseksi, ne ovat hyviä päätöksiä.”

38-vuotias näyttelijä, laulaja ja juontaja.

Asuu Helsingissä.

Perheeseen kuuluvat avopuoliso, malli-stailisti Maryam Razavi ja tytär Lilia, 11, Mikon edellisestä liitosta.

Lukuisia tv- ja elokuvarooleja, mm. tv-sarjoissa Presidentti, Sorjonen ja Kimmo sekä Härmä-, 8-pallo- ja Veijarit-elokuvissa. Tulevan viihde- ja mediakeskus Aviapolis Studios -yhtiön hallituksen puheenjohtaja.