Kirsi Salo on koulutukseltaan ekonomi, mutta työskentelee nykyisin hyvinvointivalmentajana. Kuva: Jonna Öhrnberg

Kirsi Salo vietti juuri poikiensa kanssa kaksi kuukautta Latinalaisessa Amerikassa ja etsi paikkaa ekoyhteisölle.

Hyvinvointivalmentajana työskentelevä Kirsi Salo, 50, vietti reissussa kaksi kuukautta etsien sopivaa paikkaa, jonne voisi perustaa ekoyhteisön.

– Ajatus tuli vain jostain päähäni. En ole ikinä edes käynyt Latinalaisessa Amerikassa. Sopiva maaläntti löytyi lopulta Kolumbiasta.

Kirsi selvittelee parhaillaan maan ostamiseen liittyvää juridiikkaa. Hänellä olisi toiveena löytää ekokommuuniin kymmenkunta perhettä, jotka olisivat valmiita hyppäämään pois oravanpyörästä.

– Katson vähän surullisin mielin, mihin tämä maailma on menossa. Sitä, millaista ravintoa meille tarjotaan, ihmisten fyysisiä ja henkisiä sairauksia, työelämän kiireyttä ja lasten masennusta. Maailma on mennyt todella oudoksi, ei minun lapsuudessani 1970-luvulla ollut mitään tällaista.

Kirsin toiveena on, että ekoyhteisö vaalisi luontoyhteyttä. Yhteisön tarkoitus olisi kasvattaa oma ruokansa ja jäsenet toteuttaisivat arjessa luovasti elämäänsä oravanpyörän ulkopuolella.

”Maailma on mennyt todella oudoksi, ei minun lapsuudessani 1970-luvulla ollut mitään tällaista.”

Kirsin pojat, 14-vuotias Alex ja 11-vuotias Jesse olivat äidin mukana innokkaina etsimässä uutta kotia. Kirsi erosi poikien isästä, muusikko Sammy Aaltosesta vuonna 2011.

Kolumbiassa Kirsi ja pojat asuivat kahvitilallisen luona, lähellä luontoa ja myös sen villieläimiä.

Ei enää oravanpyörää

Tulevaisuudessa Kirsi toivoo, että hän voisi asua poikien kanssa Suomessa ja Kolumbiassa.

– Nykyään koulua voi käydä hyvin netin kautta. Tietysti minullakin on laskuja maksettavana, mutta haluan tehdä töitä ihmisten hyvinvoinnin parissa. Haluan auttaa heitä voimaantumaan ja kohtaamaan elämän kokonaisvaltaisemmin ja tyydyttävämmin. Täydellisessä oravanpyörässä en suostu elämään, Kirsi kertoi Fifty Shades Darker -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

PoisPois

Kirsi Salo perustaa ekoyhteisön Kolumbiaan: ”Haluan vaalia luontoyhteyttä”

Ihana ja rohkea elämänasenne. Lähde Kirsi pois, kun voit. Täällä Suomessa ilmapiiri on nykyään täysin lamaannuttava. Mitään ei saa ainakaan naisena tehdä toisin, kuin valtaväestö. Pitää olla 8-16 työ tai sitten hoitotyö, pitää olla lapsia, ei saa pukeutua toisin, ei ajatella toisin. Ei saa olla kotiäiti, ei saa olla työäiti, ei saa tehdä lapsia, jos ei ole täydellinen ura jo valmiiksi, ei saa olla työtön. Ei saa olla köyhäkään. Eikä varsinkaan saa olla rikas! Lapset nitistetään henkisesti...
Lue kommentti

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarille Susanna Mälkille lasi on aina puoliksi täysi. – Suuressa mittakaavassa mikään ei kaadu hetkelliseen epäonnistumiseen.

Musiikkitalon käytävillä pyörii hermostuneita nuoria. On pääsykoepäivä, jolloin valitaan opiskelijat Sibelius-Akatemiaan ensi syksyksi. Yksi taideyliopiston entisistä opiskelijoista, Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Susanna Mälkki, 48, suuntaa aamupäivän orkesteriharjoituksista Musiikkitalon pelkistettyyn pukuhuoneeseen.

– Muistan tuon jännityksen hyvin, ja tunnen suurta sympatiaa hakijoita kohtaan. Ei kannata kuitenkaan lannistua, vaikkei opiskelupaikkaa saisi heti. Suuressa mittakaavassa mikään ei kaadu hetkelliseen epäonnistumiseen. Kun pitää mielessä oman pitkän tähtäimen tavoitteensa ja motiivi muusikoksi on kohdallaan, kaikki on mahdollista, Susanna rohkaisee.

Susanna aloitti muusikonuransa sellistinä. Pikkuhiljaa myös orkesterinjohtaminen alkoi houkutella.

– Kapellimestarin työ ei ollut minulle alkuun itsestäänselvä valinta. Murrosiän loppupuolella koin kuitenkin suuren kolahduksen: tätä minä haluan tehdä.

Sinnikkyydellä nykyhetkeen

Matka nykyhetkeen on vaatinut paljon sinnikkyyttä, sillä Susanna on ensimmäinen Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi nimitetty nainen. Hän on vieraillut ensimmäisenä naisena myös Milanon La Scala -oopperassa. Hänen tulkintojaan on kuultu niin Pariisin vanhassa oopperatalossa kuin New Yorkin Metropolitan-oopperassakin.

– On sykähdyttävää astua historiallisiin rakennuksiin kattomaalausten keskelle. Sitä tuntee itsensä samaan aikaan pieneksi ja suureksi, koska pääsee omalta osaltaan osaksi oopperan historiaa.

Se hetki, kun kaikki onnistuu yleisön edessä, on Susannalle maaginen. Hän tiivistää kapellimestarin työn yhteen ajatukseen: hänen tehtävänsä on tuottaa elämyksiä.

– Kun orkesteri puhaltaa yhteen hiileen, musiikki lähtee siivilleen. On suuri ilo onnistua yhdessä. Silloin olen täyttänyt oman työni ja tarkoitukseni.

”Orkesterin ohjaaminen ei ole keskustelutilanne, vaan siinä on oltava tiukka johtaja. Harjoitusten ulkopuolella on aikaa olla ihminen ihmiselle”, Susanna kertoo.
”Orkesterin ohjaaminen ei ole keskustelutilanne, vaan siinä on oltava tiukka johtaja. Harjoitusten ulkopuolella on aikaa olla ihminen ihmiselle”, Susanna kertoo.

Esiintymisjännitys

En enää jännitä esiintymistä yhtä paljon kuin joskus ennen. Tunnen kyllä adrenaliinin nousemisen, mikä nostaa keskittymiskykyni ja antennini pystyyn. Huippukeskittyminen on itse asiassa hyvin kirkas tunne. Se tuntuu mahtavalta, mutta on myös kuluttavaa. Ylikierroksista täytyy saada välillä lepoa.

Rentoutumiskeino

Paras rentoutumiskeinoni on nukkuminen. Konsertin jälkeen olen niin virittynyt, että unta on vaikea saada. Saatankin ottaa päiväunet keskellä päivää.

Kapellimestarin työ ei ole pelkkää taiteellista ilmaisua, vaan sisältää paljon organisointia: partituurien opettelua, harjoitusaikataulujen tekemistä ja ohjelmistosuunnittelua. Toisinaan herään keskellä yötä miettimään, että jokin asia pitää muistaa delegoida eteenpäin.

”Jos orkesteri olisi urheilujoukkue, kapellimestari olisi paitsi sen valmentaja ja kapteeni, hetkittäin myös keskushyökkääjä ja maalivahti.”

Kuin moniottelija

Jos orkesteri olisi urheilujoukkue, kapellimestari olisi paitsi sen valmentaja ja kapteeni, hetkittäin myös keskushyökkääjä ja maalivahti. Joukkuettakin on johdettavana kymmenkertainen määrä. Välillä kiire on kova ja minun täytyy tinkiä tavoitteistani. Se on turhauttavaa. Harjoituksia isolla porukalla kun pystytään järjestämään vain tietty määrä. Tuona aikana minun tehtäväni on varmistaa, että kaikki ikään kuin puhuvat samalla aksentilla.

Parasta työssäni

Kun saan kommunikoida musiikin kielellä. Musiikki tavoittaa minussa syvätasoja, ja minun tehtäväni on välittää ne eteenpäin kuulijoille. Esiintyminen on minun, muusikoiden, yleisön ja säveltäjän välistä keskinäistä kommunikaatiota, josta nautin.

Väsyttävintä: matkustelu

Matkustan työni puolesta paljon. Asun Pariisissa ja teen töitä ympäri maailmaa. Lentokoneessa istuminen onkin alkanut tuntua ajanhaaskaukselta. Myös jatkuva pakkaaminen ja tavaroiden purkaminen väsyttää. Toki olen myös kiitollinen, että olen työni puolesta saanut nähdä upeita paikkoja.

Toteutumaton unelma

Olen aina haaveillut, että olisin jazzlaulajatar. Laulaminen on kiehtonut minua lapsesta asti, mutta olin silloin arka enkä uskaltanut kokeilla sitä. Nyt uskallan ja pidänkin laulamisesta. Mutta nykyinen työni vie silti voiton.

Konfliktit

Harjoituksissa olen putkeen neljäkin tuntia sadan ihmisen edessä. Siinä tilanteessa on mahdotonta olla koko ajan täydellinen. Ajatukseni menevät tuhatta ja sataa, ja virheitä voi tulla. Joskus tuollaiset hetket pomppaavat mieleeni vielä vuosienkin päästä.

”Olen kohdannut urallani sovinismia, vähättelyä ja pahantahtoisuutta.”

Tässä työssä kohtaa myös niitä, jotka levittävät ympärilleen negatiivista energiaa. Olen kohdannut urallani sovinismia, vähättelyä ja pahantahtoisuutta. Osaan kuitenkin nykyään erottaa nuo asiat itsestäni. Olisi mahtavaa, jos sen oppisi jo lapsena, sillä kiusaamista ei pidä koskaan hyväksyä. Nykytilanteessani nämä hetket ovat harvinaisia.

Ulkonäköpaineet

Katseiden kohteena oleminen esiintyessä aiheutti minulle alkuun stressiä. Kaikki katseet kun eivät ole hyväntahtoisia. Nuorena olin herkkä ja otin paineita ulkonäöstäni: kommentointi on jatkuvaa, ja rauhassa ei saa juuri olla. Myöhemmin olen oppinut, ettei se ole elämän ydin vaan ihan toisarvoista. Kun näen nuoria, toinen toistaan hoikempia muusikko-opiskelijoita, mietin, että syökää kunnolla ja tehkää töitä älkääkä keskittykö asiaan, joka on vain pintaa.

Elämänasenne

Olen optimisti, jolle lasi on aina puoliksi täynnä. Se on minulta tietoinen valinta. Joka tilanteessa voin itse vaikuttaa omaan suhtautumiseeni, ja jokainen hetki on tässä ja nyt. En silti ole naiivi ja kuvittele, että kaiken pitäisi olla aina tosi ihanaa. Vaikeana hetkenä pitää edetä askel kerrallaan, hyvää kohti.

Susanna sanoo, että kapellimestarin tehtävä on saada yleisön huomio kiinnittymään musiikkiin, ei häneen itseensä.
Susanna sanoo, että kapellimestarin tehtävä on saada yleisön huomio kiinnittymään musiikkiin, ei häneen itseensä.

Mekko vai puku?

Kapellimestarina tärkeintä on saada huomio kiinnittymään musiikkiin eikä minuun. En laittaisi paljettimekkoa esitykseen, koska viestittäisin sillä väärää asiaa. Mekko sitä paitsi varmaan repeäisi rie­huessani, orkesterin edessä työni on hyvin fyysistä.

2 x idolini

Itävaltalainen kapellimestari Carlos Kleiber. Ihailen edesmennyttä Kleiberiä, sillä hänellä oli maaginen kyky tavoittaa musiikista metatasoja. Hänellä oli paitsi herkkyyttä, myös optimiolosuhteet hioa työtään. Niillä piirteillä hän saavutti uskomattomia tuloksia.

Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Gita Kadambi. Hän on lähielämän idolini, sillä hän on hyvä johtaja, jolta olen oppinut valtavasti. On inspiroivaa työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat loistavia siinä, mitä tekevät.

Susanna Mälkki

Syntyi Helsingissä 13.3.1969. Asuu Pariisissa.

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari (2016–) ja Los Angelesin filharmonikkojen päävierailija (2017–).

Vuonna 2011 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Esiintyy Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa kesä–heinäkuussa ja Helsingin juhlaviikoilla 18. elokuuta.

Laulaja Iisan elämä meni erossa kokonaan uusiksi. – Olen tehnyt itsekkäitä asioita, mutta en olisi ollut onnellinen, jos olisin jäänyt.

Kauniina alkukesän päivänä itähelsinkiläinen rantakahvila on täynnä auringosta nauttivia ihmisiä, ja kestää hetken, että heidän joukostaan bongaa laulaja Iisan. Tuttua brunettea on turha katsellaan hakea, sillä muusikon tummanruskeat kiharat ovat talven ja kevään aikana vaihtuneet blondiin polkkaan. Otsatukan alta pilkistävät kuitenkin tutut nauravat ruskeat silmät.

– Istuin varmasti 15 tuntia kampaajan tuolissa ennen kuin oikea sävy löytyi ,eikä hapero tukkani enää imenyt väriä. Mutta kyllä kannatti: sen jälkeen kun vaihdoin blondiksi, minulta on kysytty jo kolme kertaa paperit Alkossa, Iisa, 37, kertoo nauraen.

Viimeisen vuoden aikana Iisan elämässä on mennyt uusiksi moni muukin asia kuin tukanväri.

Iisan yhdeksän vuotta kestänyt avioliitto muusikko Mikko Pykärin kanssa päättyi eroon, ja siviilisäädyn vaihtumisen myötä Iisa otti takaisin tyttönimensä Pajulan. Samalla loppui yhteistyö pitkäaikaisen kollegan ja bändikaverin kanssa, ja Iisa vaihtoi levy-yhtiötä.

– Ero ei ollut mikään sokkipäätös, mutta atomeiksi olen silti mennyt. Elämänmuutoksen tekeminen on ollut täyttä työtä, eikä minulla pitkään aikaan ollut voimia juuri mihinkään muuhun. Koko talven olen viettänyt hiljaiseloa.

Paha olo

Iisan avioliitto päättyi eroon viime syksynä pitkän pohdinnan päätteeksi, kun Iisan mukaan mitään muuta ratkaisua ei enää ollut.

– Jossain vaiheessa minulle oli selvää, että tämä pitää tehdä ja se pitää tehdä nyt, Iisa sanoo.

Ulkopuolisen silmin Iisa näytti elävän lähes kadehdittavaa elämää, johon kuului muusikkomies, tämän kanssa yhteinen – ehkä Suomen hipsteriuskottavin – bändi, Regina, sekä talo ja lapset.

Paha olo kuitenkin kasvoi vaivihkaa, koska Iisalla ei ollut enää aikaa kuunnella itseään.

"Saatan toimia itseäni vastaan, koska en halua satuttaa muita."

– Olen aina luottanut intuitioon ja ajatellut, että keho ja mieli muodostavat kokonaisuuden. Harmonia rikkoontuu, jos en ole synkassa sisäisen fiilikseni kanssa.

Iisa myöntää, ettei ehkä osannut purkaa pahaa oloa läheisilleen riittävän suoraan ja ajoissa, vaikka lähetti hätäsignaaleja ympärilleen. Iisasta tuntui vaikealta olla rehellinen itselleen, koska hän on samaan aikaan aina ollut myös empaattinen ja väistellyt konflikteja.

– Saatan toimia itseäni vastaan, koska en halua satuttaa muita. Silloin oma sisäinen ääni ja reaalimaailma menevät ristiin, ja kun ne ovat tarpeeksi kaukana toisistaan, korjausliikkeitä on enää vaikea tehdä, Iisa sanoo.

– Mutta jollen lopulta olisi uskaltanut tuoda sisälläni kasvanutta onttoa oloa kokonaan päivänvaloon, olisin muuttunut vieraaksi itselleni ja alkanut elää kulissielämää. Ja se taas on vastoin kaikkea sitä, mihin haluan elämäni käyttää.

Iisa ei kuitenkaan suosittele eroa kenellekään.

– Jos ei ole ihan pakko erota, niin ei kannata.

– Kaikille pitkässä parisuhteessa eläville, uraa tekeville lasten vanhemmille tulee joskus eroajatuksia, mutta matka siihen, että konkreettisesti tekee jotain ja muuttaa elämäänsä, on kyllä paljon pidempi kuin mitä ikinä olisin ajatellut.

Äidin syyllisyys

Erokriisin keskellä pintaan ovat nousseet kaikki tunteet maan ja taivaan väliltä: suru, helpotus, toivo, pelko, ikävä, epäonnistuminen, rohkeus, pelkuruus. Kipein on ollut syyllisyydentunne, joka on liittynyt perheen hajoamiseen.

– Eihän ero olisi näin vaikea, jollei tähän liittyisi lapsia. Olen joutunut pohtimaan paljon omaa vanhemmuuttani ja epäonnistumistani avioliitossa, hän sanoo.

 "Eihän ero olisi näin vaikea, jollei tähän liittyisi lapsia."

Kuten jokainen vanhempi, jonka päätökset vaikuttavat toisiin ihmisiin, Iisa on miettinyt, missä menee itsekkyyden ja oman onnen tavoittelun raja.

– Olen tehnyt hirveän itsekkäitä asioita. Mutta tiedän, etten olisi ollut onnellinen, jos olisin jäänyt. Ja jos en ole onnellinen, minusta tulee varjo ihmisestä, joka voisin olla, enkä usko, että olen silloin kenellekään kovin hyvä äiti tai puoliso.

– Äitimyyttiin ei tietenkään sovi ero, mutta ajattelen, etten voi myöskään antaa lapsilleni mallia äidistä, joka vuosikausiksi lannistuu oman riittämättömän ja onnettoman roolinsa alle – sinnittelee, vaikka tietää, ettei näistä aineksista ole onnelliseen elämään, hän jatkaa.

Iisa kertoo, että hänelle on ollut kova paikka tajuta, ettei eron jälkeen enää muiden silmissä näytäkään empaattiselta ja epäitsekkäältä. Samalla monet muut omat ja muiden mielikuvat Iisasta ovat joutaneet romukoppaan.

– Identiteettiäni on ravisteltu, ja se on murtunut. Minulle on ollut tärkeääkin, että se on mennyt aika atomeiksi. Olen kääntänyt kaikkia persoonallisuuteni kiviä, miettinyt lapsuudenkokemuksiani, luonteenpiirteitäni ja kyseenalaistanut ihan kaiken, Iisa kertoo.

Oman pään sisällä yksin

Iisa on aina tarvinnut paljon omaa rauhaa ja tilaa. Vaikeina aikoina hän vetäytyi yhä enemmän omaan yksinäisyyteensä, aina vain kauemmas läheisistään ja ystävistään.

– Ehkä yksin viihtyminen on ollut sudenkuoppani. Minun on hirveän hyvä ja helpottava olla yksin, koska oman pääni sisällä pystyn ratkaisemaan mitkä tahansa asiat. Siinä on vain se ongelma, että menen ajatuskuluissani liian pitkälle, ja kun viimein tulen niiden kanssa muiden ihmisten ilmoille, tajuan, ettei niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, Iisa kuvailee.

Hänen oli esimerkiksi vaikea kertoa parisuhteen kriisistään vanhemmilleen ja siskolleen, koska tiesi, että se merkitsisi luopumista ja surua myös heille.

– Välillä läheisten ihmisten reaktio pelotti jopa enemmän kuin konkreettiset erosta seuraavat elämänmuutokset, Iisa ihmettelee.

Pahimpina hetkinä Iisa löysi itsensä niin syvältä omasta itsestään, ettei meinannut enää osata sieltä pois.

"Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista."

– Olen ollut todella yksin ja etäällä kaikista. Introverttius otti minusta yliotteen, enkä enää ikinä halua ajautua niin syvälle omaan maailmaani, hän kertoo.

Raskaimpien kelojen aikana Iisa oli aidosti huolissaan jaksamisestaan.

– Olen itkenyt järkyttävän paljon ja ajatellut, että kaikki masennuksen merkit täyttyvät kohdallani.

Kriisin keskellä Iisaa auttoi terapia, jossa hän oppi puhumaan asioista, joista oli aiemmin vaiennut.

– Mutta ei terapia anna valmiita ratkaisuja, eikä kukaan terapeutti tee duunia puolestasi, mikä saattaa joillekin olla jopa pettymys. Minua terapia auttoi muuttumaan avoimemmaksi. Nykyään uskon, ettei voi olla väärin, jos paljastaa epäonnistumisensa, heikkoutensa tai pelkonsa, Iisa sanoo.

– Kuorma harteillani alkoi keventyä, kun aloin puhua läheisilleni. On ollut ihanaa huomata, että jos avaudut, sinulle vastataan avoimuudella. Se on lähentänyt minua joidenkin ihmisten kanssa, kun yhtäkkiä olemme tunnistaneet toisissamme samoja fiiliksiä.

Enää Iisa ei myöskään yritä selvitä kaikesta yksin, vaan opettelee pyytämään apua ajoissa.

– Kauhean helppoa avun pyytäminen ei ole minulle vieläkään, mutta yritän mennä sitä kohti.

"On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta", Iisa Pajula sanoo.
"On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta", Iisa Pajula sanoo.

Ehdoton rakkaus

Viime aikoina Iisa on pohtinut tietenkin paljon myös rakkautta. Jos hän jostain on varma, niin siitä, ettei kaiken lapioinnin jälkeen aio löytää itseään suhteesta, jossa joutuisi miettimään, miten siihen on päätynyt. Uuteen suhteeseen hyppääminen heti edellisen päätyttyä tuntuisi oudolta.

– Rakkaudessa olen tosi vaativa ja ehdoton. En pysty ottamaan ketään elämääni paremman puutteessa enkä olemaan kenellekään välisuhde ennen kuin suuri rakkaus löytyy, Iisa sanoo.

"Rakkaudessa olen tosi vaativa ja ehdoton."

Iisalle rakastaminen tarkoittaa täydellistä antautumista, ja sitähän ei voi keneltäkään vaatimalla vaatia.

– Olen valmis laittamaan kaiken likoon, ja jos toinen ei ole, ei siitä tule mitään. Rakkauden pitää olla totaalinen juttu molemmille, hän sanoo.

Omaan kotiin

Viime vuoden lopulla Iisa muutti omaan kotiin lähelle perheen vanhaa yhteistä kotia. Itä-Helsingin luontoon ja rantojen lenkkipolkuihin kiintynyt Iisa ei voisi enää kuvitellakaan asuvansa muualla. Kouluikää lähestyvien poikien takia oli myös selvää, että uutta elämää rakennetaan samoihin maisemiin.

– Asuin viimeksi yksin 13 vuotta sitten. Fiilikset olivatkin vähän samanlaiset kuin silloin, kun muutin lapsuuden kodista ekaa kertaa yksin, Iisa kertoo.

Laulajan kotiin ei ole roudattu yhtään turhaa huonekalua. Iisa nukkuu patjalla, eikä hänellä ole telkkaria tai edes verhoja ikkunassa.

– Mitä vähemmän kamaa, materiaa, hälyä tai informaatiotulvaa ympärillä, sen parempi. Televisiota en ole katsonut, koska minulla ei ole ollut yhtään kaistaa mihinkään muuhun kuin oman elämäni pohtimiseen, hän sanoo.

"Mitä vähemmän kamaa, materiaa, hälyä tai informaatiotulvaa ympärillä, sen parempi."

Iisa uskoo, että elämä kulkee kehissä. Siitä kertoo myös hänen uusi singlensä Kun olit nuori, jolla kuullaan uudistunutta, suorempaa ja tanssittavampaa Iisaa kuin koskaan aikaisemmin.

”Kukaan ei sanonut, että murrosikä tulee aina uudestaan, oisko tää nyt kolmas, aina yhtä kauhea.”

Iisa myöntää, että kappale kuvaa kaunistelematta hänen tämän hetken fiiliksiään ja elämäntilannettaan.

– Minulla oli paha murrosikä, seuraava kriisi parikymppisenä ja nyt jälleen iso elämän käännekohta. Aina ennen niitä hetkiä olen kuvitellut olevani kypsä ja joutunut huomaamaan, että se on illuusio, Iisa sanoo.

Sopivasti keskeneräinen

Vaikka Iisa ajattelee elämänsä kulkevan kuin kehällä, ei hän koe, että avioeron jälkeen hän olisi palannut ahdistavalla tavalla takaisin lähtöruutuun.

Tuore elämänmuutos on ollut raskas, mutta aikaisempiin murroskausiin verrattuna siinä on myös jotakin helppoa:

– Nuorempana elämän to do -lista oli pitkä. Piti repiä jostain ammatti, työ, parisuhde ja perhe. Silloin ahdisti rankasti se ”sit ku” -elämä, jota joutui elämään.

"Jos olisin tämän ikäisenä ilman perhettä, fiilis voisi olla toinen."

– Nyt homma on paljon yksinkertaisempaa. Minulla on jo perhe, lapseni, ja se on kaiken perusta. Olen lapsilleni maailman tärkein, ja he ovat sitä minulle. Se pyyteettömyys tekee tosi hyvän olon, eikä sitä vie kukaan pois minulta ja se riittää. Jos olisin tämän ikäisenä ilman perhettä, fiilis voisi olla toinen, hän sanoo.

– Kaikessa on vielä keskeneräisyyden tuntu, mutta vaalin sitä enkä halua siitä pois, enkä oikein edes tiedä, minne siitä pitäisi mennä. Ei minua ainakaan kiinnosta sinetöity, varman päälle rakennettu loppuelämä. On ollut hirveän vapauttavaa tajuta, että tämänkin ikäisenä on lupa olla pihalla ja aloittaa alusta.

 

 

 

IISA
PAJULA

Laulaja ja laulun­tekijä syntyi 9.8.1979
Tampereella.

Tuli tunnetuksi 2000-luvun alkupuolella Regina-yhtyeestä, johon kuului myös ex-mies Mikko Pykäri.

Julkaissut sen jälkeen soolo-
albumit Iisa ja Kukaan ei oo
kenenkään oma.

Keikkailee kesällä muun muassa Provinssirockissa ja Bättre Folkissa.

Asuu Helsingissä, perheeseen kuuluu kaksi poikaa.

Näyttelijä Laura Malmivaara, 43, uskoo kasvisruuan ja kylmän veden voimaan. Vuosien mittaan meikki on vain keventynyt.

"Olen aina ollut hillitty meikkaaja. Aamumeikkini on valmis viidessä minuutissa: kosteusvoidetta, ripsaria ja maapuuteria. Myös kulmat nypin siistiksi päivittäin, mutta vierastan vahvoja kulmakarvoja.

Opin äidiltäni taivuttamaan ripset. Nyt tapa on kyllä jäänyt. Kerran kokeilin ripsien kiharrusta, mutta se oli iso virhe. Käsittely kulutti ripsiä hirveästi.

Kauneushoitoihin suhtaudun avoimesti. Ainoastaan kauneuskirurgia ja esimerkiksi botox-pistokset tuntuvat vierailta. Niiden onnistumisesta ei koskaan tiedä, joten en haluaisi edes kokeilla.

Käytän kauneudenhoitoon noin 50 euroa kuussa. Satsaan hyvään ripsiväriin ja hiustuotteisiin. Kampaajalla käyn kerran kuussa, koska työssäni hiusten on oltava kunnossa. Muuten en jaksa panostaa hiuksiin: ponnarille vain ja menoksi! Jos tulen joskus tilaisuuksiin hiukset auki, ihmiset luulevat, että olen käynyt kampaajalla.

En muista leikata varpaankynsiä ja sormien kynnet napsin Fiskarseilla.

Kauneudenhoitoni on kasvopainotteista. Äitini muistuttaa aina turhaan kuivaharjauksesta. Unohdan myös, että kynnet kuuluvat kauneudenhoitoon. En muista leikata varpaankynsiä ja sormien kynnet napsin Fiskarseilla. Joskus laitan vaaleaa väritöntä kynsilakkaa juhliin.

Olen onnekas, koska ihoni on helppo hoitaa. Puhdistan kasvot joka ilta, mutta en muista aina kuoria. Uskon monipuoliseen kasvisruokavalioon ja yritän juoda paljon vettä. Aloitan aamuni sitruunavedellä, hapokas vesi tekee hyvää kropalle. Jos nukkuu hyvin, liikkuu ja elää tavallista elämää, on kauneimmillaan.

Kun juonteita ei peitä, iho saa hengittää ja on luonnollisemman näköinen.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän meikkaan. Uskon, ettei meikkiä auta lisätä, vaan päinvastoin vähentää. Kun juonteita ei peitä, iho saa hengittää ja on luonnollisemman näköinen.

Oli meikkiä tai ei, tärkeintä on hyväksyvä tunne itseä kohtaan – varmuus siitä, että kelpaa.”

1. Nordic Chic aurinkopuuteri, Lumene, 15,90 €/10 g. ”Tätä olen käyttänyt nuoresta asti enkä vaihda!” 2. Pureté Thermale 3-in-one -puhdistusvoide, Vichy 17,50 €/200 ml. ”Tämä riittää puhdistamaan kaikki meikit.” 3. Vanilla eau de toilette, The Body Shop, 20 €/30 ml. ”Luottotuoksuni viimeiset viisi vuotta. Pehmeä vaniljantuoksu piristää aamulla.”  4. Kiinteyttävä pikakaunistaja, Lumene, 34,90 €/30 ml. ”Antaa sopivasti hehkua kasvoille aamulla meikin alle.” 

KAUNEUSSALAISUUTENI

”Asun meren rannalla, joten huuhtelen kasvot joka aamu kylmällä merivedellä, jos en ehdi uimaan.”

KAUNEUSNIKSINI

”Minua meikataan usein, ja opin meikkaajaltani hyvän niksin. Ylöspäin nouseva rajaus ohuella eye-linerilla silmien ulkoreunassa nostaa ja piristää ilmettä.”

Vesi tekee hyvää kropalle, niin ulkoisesti kuin sisäisesti.
Vesi tekee hyvää kropalle, niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

KAUNEUSPAHEENI

”En muista aina ajaa säärikarvoja. Ajelen ne vasta sitten, kun menen kuvauksiin.”

KAUNEUSIDOLINI

Krista Kosonen on järjettömän kaunis nainen. Kristan kauneus on luonnollista ja rentoa.”

43-vuotias näyttelijä asuu Helsingissä.

Kilpaili keväällä Tanssii tähtien kanssa -kisassa.

Ensimmäinen meikkiostos valkoinen huulipuna ja sininen ripsiväri yläasteella.

Gwyneth Paltrow'n perustamalla Goop-sivustolla on myynnissä terveystarroja, joiden luvataan tasapainottavan kehon energiataajuuksia. Siis tarrojen.

Näyttelijästä terveysguruksi siirtyneen Gwyneth Paltrow'n Goop-sivustolta kuuluu taas kummia. Tammikuussa sivustolla hehkutettiin jadesta tehtyjä, vaginaan työnnettäviä ”munia”, jotka lytättiin nopeasti humpuukina. (Kaikesta huolimatta ne myytiin loppuun.)

Nyt sivusto kaupittelee yli sadan euron tarrapakettia. Body Vibes -tarrat eivät tietenkään ole mitä tahansa tarroja, vaan niiden väitetään vaikuttavan kehon energiataajuuksiin ja tasapainottavan tilannetta, jos esimerkiksi stressi tai ahdistus painaa.

Gizmodo-sivusto puuttui nopeasti siihen, että tarrojen kerrottiin olevan samasta materiaalista, jota NASA käyttää avaruuspuvuissa astronauttien elintoimintojen seuraamiseen. Sivusto soitti viraston avaruusasiantuntijalle ja kysyi, onko väitteessä perää.

Kuten arvata saattoi, viraston edustajan mukaan NASA ei käytä mitään sähköä johtavaa hiilikuitumateriaalia avaruuspukujensa vuoraukseen. Tarroja kommentoi myös virastossa aikaisemmin työskennellyt Mark Shelhamer.

– Vau. Mitä hevonkukkua tämä onkaan, hän täräytti Gizmodolle.

 

Give this w🌎rld good energy💡 #vibewithme

Henkilön Body Vibes (@mybodyvibes) jakama julkaisu

Myös Shelhamer kertoi, että väite avaruuspukumateriaalista on väärä. Jos puvuissa käytettäisiinkin kyseistä materiaalia, sen tarkoitus olisi puvun vahvistaminen, ei elintoimintojen tarkkailu. Goopin logiikka ontuu siis ja pahasti.

Mediamyllytyksen jälkeen sivusto poistikin tuotteen kuvauksesta NASA-väitteen ja pahoitteli väärinkäsitystä – mutta tarrat ovat yhä myynnissä. Body Vibes puolestaan tiedottaa uskovansa edelleen tuotteensa takana olevaan teknologiaan, vaikka se ei toimittanutkaan Gizmodolle sivuston pyytämää, vertaisarvioitua tutkimusta, joka todistaisi väitteet oikeiksi.