”Luonteessani on paljon liplattelevuutta, jännitteisyyttä, jopa häilyvyyttä. Vakaus ei ole määräävin luonteenpiirteeni”, kirjailija Sinikka Nopola sanoo. Kuvat: Heli Blåfield
”Luonteessani on paljon liplattelevuutta, jännitteisyyttä, jopa häilyvyyttä. Vakaus ei ole määräävin luonteenpiirteeni”, kirjailija Sinikka Nopola sanoo. Kuvat: Heli Blåfield

Kirjailija Sinikka Nopola harmittelee sitä, että piti nuorena ydinperhettä pikkuporvarillisena ja sai vain yhden lapsen. – Ehkä olin liian työkeskeinen.

OPPI LAPSUUDESTA: UTELIAS SAA SELVILLE

“Olin viisivuotias, kun muutimme Helsingistä Tampereelle. Isä lähti sinne johtamaan mainostoimisto Ilmon haarakonttoria. Hän oli 1917 syntynyt, moderni ihminen.

Minulla on muistoja Helsingistä. Muistan pihakaveritkin, mutta ne ei kyllä muista minua. Muistan myös, miten kävin kylässä naapurin professorin työhuoneella.

Toinen varhainen lapsuusmuisto on, että pelkäsin lastenhuoneemme verhojen suurikokoisia hiiriä yöllä, kun verhot oli vedetty ikkunan eteen. Ja patterin venttiili näytti eläimen nokalta.

Olin melko kuuliainen ja kiltti lapsi. Niin kiltti, että kiltteys näkyi kymmenen metrin päähän. Kun olimme siskoni kanssa luistelemassa, kohtasimme kaksi tyttöä. He jollain vaistolla näkivät, että minä olen se kiltti, jota kannattaa vähän kiusata. Sanoivat, että nyt pestään ton likan naama lumella.

Siskoni kääri hihat ja veti nyrkit esiin. Tytöt lähtivät pakoon.

Pikkusiskoni Tiina oli meistä villimpi ja toiminnallisempi, uteliaampi. Ei jäänyt ihmettelemään. Hän sai kavereiden puheista ensin senkin selville, miten lapsia tehdään.”

OPPI NUORUUDESTA: MUUT MENIVÄT KAHVILAAN

”Tiina ihmettelee, miten suostuin murrosikäisenä siihen, että osa vaatteistani ostettiin Tampereen Asuste-Niemiseltä. Sehän oli rouvien vaatehtimo.

Kaverini olivat samantyyppisiä kuin minä. Kävimme partiossa ja pianotunneilla. Koulusta menin suoraan kotiin. Vasta vuosia myöhemmin kuulin, että muut olivat menneet kahvila Tammeroon istumaan. Minä en koskaan kulkenut sitä puolta katua.

”Olenko ollut jollain tavalla tosikko? Kamala ajatella.”

Perhetyttönä päättelin, että luokkatovereistani ne, jotka siellä kahvilassa istuivat, päätyvät tyttökotiin ja sitten suoraan vankilaan. Ihmettelin hirveästi, kun eivät päätyneetkään. Yhdestä tuli opettaja.

Olen löytänyt kirjoituksen, jonka nuorena lähetin Aamulehteen. Hyvä jos olin murrosikäinen. Kirjoituksessa paheksuin kotibileitä. Toistin siinä, mitä olin vanhempien puheista kuullut: on järkyttävää, kun nuoriso pitää kotihippoja, heittää pulloja seinään ja likaa huonekaluja.

Olenko ollut jollain tavalla tosikko? Kamala ajatella.”

OPPI OPISKELIJANA: PERHE ON PIKKUPORVARILLISTA

”Lapsena pelkäsin kauheasti kaikkea, mikä ei ollut kunnollista ja porvarillista.

Opiskeluiässä Tampereen yliopistossa sain sitten herätyksen toiseen suuntaan. Senkin otin vakavasti, 60-lukulaisen yleisdemokraattisen liikkeen. Ajattelin esimerkiksi, että perheen perustaminen on pikkuporvarillista. Monet kaverit perustivat perheitä, mutta minä en, koska olin ottanut asian vastustamisen kirjaimellisesti. Yksi opiskelukaverini alkoi odottaa vauvaa 23-vuotiaana. Minä ajattelin, että onko se tullut hulluksi!

Muut eivät selvästi ottaneet näitä asioita dogmeina, pysähtyneet niiden ääreen. Antoivat vain mennä.”

OPPI AATTEISTA: EN OSANNUT ARVOSTAA ISÄN UHRIA

”Muistan sen illan, kun tv:ssä näyttelijäporukka lauloi: ’Esko Kulonen oli työläinen.’ Se oli huikaiseva hetki. Yht’äkkiä tajusin, että siellä ne raatavat tehtaissa – ja minä en tunne yhtään työläistä!

Tapahtui käännös. Siihen asti olin ollut etydejä pianolla soittava perhetyttö. Sen jälkeen kuuntelin koko nuoruuteni pelkästään työväenlauluja.

Isäni huokaili raskaasti, kun huoneeni seinällä oli vähän aikaa Leninin kuva. Mutta olisi hän voinut pahemminkin suhtautua. Yhtenä vappuna liberaali isämme vei meidät Tiinan kanssa Saabillaan SKDL:n vappujuhlaan Amurin kentälle. Me oltiin siellä vartti, isä odotti autossa. Sitten mentiin kotiin syömään äidin tarjoilemia tippaleipiä.

Olen myöhemmin ajatellut, miten en osannut silloin ymmärtää tai arvostaa isäni tai vanhempieni uhria Suomelle. Isäni taisteli viisi vuotta sodassa ja haavoittui kahdesti. Äitini oli lottana. Silloin pidettiin porvarillisena sanoa ’uhri isänmaalle’ – ja nyt käytän itse näitä sanoja.

Koti, uskonto ja isänmaa olivat ne, joita kuului vastustaa. Ei kunnolla analysoitu, miksi sitä kotia piti vastustaa. Tai isänmaata?”

OPPI KOTOA: KRIITTINEN SAA OLLA

”Meille tuli isän ammatin takia lähes kaikki Suomessa ilmestyvät lehdet. Sekin toi moderniutta elämään. Seurattiin filmitähtiä, kuninkaallisia, nykykirjailijoita ja -taiteilijoita.

Olen ajatellut, että ihminen kantaa mukanaan lapsuudenperheensä puhetapaa. Meillä oltiin aika kriittisiä. Isäni sanoi yhdestä kirjastanikin, että se on selvästi välityö.

Kaikki eivät ole tottuneet sellaiseen ruodintaan. Meillä kouliutui jo lapsena siihen, että ei hyysätty. Kun olin aloittanut toimittajana Hesarissa, äitini sanoi, että sun juttus on aika latteita siellä. Sisuunnuin ja rupesin kirjoittamaan hieman räväkämmin.

Sen olen kuitenkin oppinut, että pitää vähän varoa miten ihmisten kanssa juttelee. Ihmisillä on erilaisia puhekulttuureita, jotka ne ovat oppineet lapsuudenkodeissaan. Jotkut saattavat pitää tällaista suoraa puhetta loukkaavana.”

OPPI ÄITIYDESTÄ: TOTAALISUUS TYRMISTYTTÄÄ

”Olin 35-vuotias, kun poikani syntyi. Pidin aika lyhyen äitiysloman. Opin kirjoittamaan nopeasti aina, kun poikani nukkui päiväunia, joskus jopa räimivällä tekniikalla. Eikä se välttämättä huonontanut tekstejäni.

Aikapula muutti tyyliäni, tietty varovaisuus lähti minusta, vaikka viilaankin tekstit tarkkaan.

Äidillä on jatkuva syyllisyydentunto, vaikka siihen ei ole mitään syytä. Kuvittelin etukäteen, että äitiys olisi jotenkin kauhean suloista ja ihanaa. Tyrmistyin siitä totaalisuudesta ja työmäärästä.

Asunto oli aina sekaisin.

Muistan yhden kerran, kun olin oikein stressaantunut siihen äitiyteen, ja yksi vieras sitten sanoi, että teillä on eteisessä hirveästi kenkiä. Kimpaannuin ja heitin kaikki kengät, ehkä kymmenen paria, porraskäytävään: ’No nyt ei ole enää kenkiä!’

Se oli jylhä teko.

Mutta sittenhän kengät piti hakea takaisin sisään. Kenkiä kerätessäni palasin takaisin äidiksi. Hetken olin rankka taiteilija.”


”Olen varmaan aika tyypillinen esikoinen. Vähän ärsyttävä. Esikoinen on jollain tavalla omasta mielestään ihmisen ideaali.”

 

OPPI ELÄMÄSTÄ: PERHEIDYLLI EI OLE ENÄÄ MAHDOLLINEN

”En kadehdi muita helposti, mutta tunnen haikeutta.

Ihmiset kertovat, miten ihanaa on, kun heillä on perhe: isä ja äiti ja kolme lasta ja kamalan hauskaa, iso porukka samassa sängyssä. En koe kateutta mutta sellaisen haikean ailahduksen. Olen jo niin pitkällä, ettei tuollainen idylli ole minulle mahdollinen.

Olen miettinyt omia arvojani. Ehkä olen ollut liian työkeskeinen. Nämä valinnat tekee tietyssä iässä, ja ne säteilevät pitkälle.

Mutta en minä näihin ajatuksiin juutu. Se olisi itsekästä. Elämähän on kauhean vaikeaa, ja ihmettelen, että olen näinkin hyvin klaarannut. On ihme, että niin moni onnistuu edes jollain tavalla luovimaan tällä planeetalla.”

OPPI ITSESTÄ: OLEN SANONUT PALJON KYLLÄ

”Luonteessani on paljon liplattelevuutta, jännitteisyyttä, jopa häilyvyyttä. Vakaus ei ole määräävin luonteenpiirteeni. Mutta jos pitää tehdä iso päätös, silloin voi olla hyvä olla vähän sokea ja vakaa.

Ei kukaan hanki, lasta jos näkee siinä kaikki pelot, kauhukuvat ja riskit. Vakaus voi yksituumaisuudessaan olla sokeutta. Jos näkee liian monivivahteisesti, ei pysty tekemään päätöksiä.

Vivahteikas arvelu pitää ehkä hetkeksi siirtää sivuun, jos aikoo tehdä ison päätöksen elämässään.

Olen paljon sanonut elämässäni kyllä. Se on tuonut hyvää onnea, että on ollut avoimuutta sanoa kyllä. Yksi ihmissuhde, päätös tai yhteistyö on johtanut toiseen.”

OPPI MIEHELTÄ: KAIKKI EIVÄT OLE NIIN KUIN MINÄ

”Olen varmaan aika tyypillinen esikoinen. Vähän ärsyttävä. Esikoinen on jollain tavalla omasta mielestään ihmisen ideaali.

Miesystäväni sanoi minulle juuri, että eiväthän kaikki ole sellaisia kuin sinä. Minä ihmettelin, että eivätkö? Ehdin melkein kaksi vuotta olla ainokainen ennen kuin Tiina syntyi. Se varmaan muokkaa ihmistä, että saa olla yksin ihmeteltävänä.

Ajattelen ikää hirveän vähän. Siskoni kysyi kerran, että tajutaankohan me ollenkaan ikäämme. Mehän ei olla nuoria. 96-vuotias äitini puhuu koko ajan meistä nuorina, ja hänen mielestään nuorisomusiikkia on 60-luvun musiikki. Ehkä se suhteuttaa.”

Sinikka Nopola

Syntynyt 26.11.1953 Helsingissä. Vietti lapsuutensa ja opiskeli Tampereella. Asuu ja työskentelee Helsingissä.

Kirjailija ja kolumnisti. Julkaissut essee- ja novellikokoelmia, romaaneja, näytelmiä. Heinähattu ja Vilttitossu sekä Risto Räppääjä -kirjoja, -näytelmiä ja -elokuvia yhdessä Tiina Nopolan kanssa.

Uusin teos Onko teillä tämmöistä (WSOY) ilmestyi huhtikuussa. Elokuva Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset kuvataan tänä kesänä.

Seurustelee ja hänellä on yksi aikuinen poika.

Kysyimme hyvinvointivalmentajina työskenteleviltä Kirsi Salolta ja Teemu Syrjälältä, mitä he tekevät arjessaan voidakseen kokonaisvaltaisesti hyvin.

Hyvinvointivalmentajat Kirsi Salo ja Teemu Syrjälä puhuvat työkseen – ja yrittävät innostaa muita tavoittelemaan hyvää elämää. Mutta mitä he itse tekevät voidakseen mahdollisimman hyvin? Kaksikko kertoo.

1. Itsensä kuunteleminen

Kirsi Salo kertoo elävänsä niin kuin opettaa.

– Järjestän itselleni paljon hiljaisuutta, rauhaa ja omaa aikaa. Hiljennän mieltä esimerkiksi meditoimalla. Osaan hallita oman pään sisältöä hyvin.

Meditoiminen auttaa Kirsiä myös pitämään ajatukset myönteisiä ja tekemään viisaita ajankäyttöön liittyviä ratkaisuja.

– Järjestän aikaa niille asioille, jotka lisäävät hyvinvointiani ja sanon ei sellaisille asioille, jotka eivät edistä, yksin viihtyvä Kirsi kertoo.

”Jos ihmissuhteet ovat kunnossa, muut palikat menevät helposti kohdalleen.”

2. Panostaminen ihmissuhteisiin

Hyvinvointivalmentaja Teemu Syrjälälle suhde itseen ja muihin on kaiken perusta.

– Jos ihmissuhteet ovat kunnossa, muut palikat menevät helposti kohdalleen, hän kertoo.

Hän kiinnittää huomiota myös siihen, miten puhuu itselleen ja läheisilleen. Rakkauttaan ja välittämistään hän osoittaa koskettamalla.

– Omasta menneisyydestäni tiedän, että kun on haasteellista, kosketus alkaa jäädä pois. Kun saa koskettaa, ongelma alkaa hävitä.

”Kosketus on muuttanut oikeastaan koko elämäni.”

Kosketuksella Teemu ei tarkoita pelkästään seksuaalista kosketusta. Se voi olla halaus tai vaikka hipaisu olkapäähän, kunhan ei riko toisen ihmisen rajoja. Teemun mielestä joskus on parempi katsoa toista silmiin kuin puhua – kohdata toinen ihminen ja olla läsnä.

Teemun omassa parisuhteessa kosketellaan paljon.

– Se on muuttanut oikeastaan koko elämäni.

3. Kipupisteiden työstäminen

Kirsi on puhunut julkisuudessa henkisestä herätyksestään, mutta ei hänen elämänsä ole ollut pelkkää auvoa. Kirsi on huomannut, että ihmisen sisältä kumpuaa läpi elämän asioita, joita on käsiteltävä.

– Minullakin tulee kipupisteitä esiin silloin tällöin. Saatan tulla alakuloiseksi tai ärtyä. Olen siitä kuitenkin hirveän tietoinen, että silloin jokin on osunut minua vanhaan haavaan. Sitten työstän sitä.

“Jos emme hengitä koko keholla, jumiutamme tunnejärjestelmämme.”

4. Hengittäminen

Teemu keskittyy hengittämiseen kaikessa, mitä tekee – niin kävellessä, uidessa kuin voimaharjoitellessa. Hengittämällä Teemu antaa energian kiertää.

– Jos emme hengitä koko keholla, jumiutamme tunnejärjestelmämme.

5. Lepo ja ravinto

Myös lepo ja ruokavalio ovat niin Kirsille kuin Teemullekin tärkeitä. Kirsin mukaan nukkuminen ja kylpeminen ovat hänelle harrastuksia. Ylipäätään elämän hidastaminen on Kirsille tärkeää, jotta hän voi hyvin.

– Syön kevyesti eli mahdollisemman paljon vihreää ja kasviksia. Valkoista sokeria ja nopeita hiilihydraatteja en syö juuri lainkaan.

Teemulle ravinnossa tärkeintä on laatu: hän syö paljon villi- ja lähiruokaa.

– Tällä hetkellä tulee syötyä marjoja joka päivä.

Teemu ei silti halua nipottaa, koska tietää kokemuksesta, ettei liika tiukkapipoisuus ravintoasioissa lisää hyvinvointia.

6. Kylmälle altistuminen

Teemu altistaa kehoaan säännöllisesti kylmälle – talvisin avannossa, kesäisin kylmässä suihkussa. Sillä hän yrittää ehkäistä kehon jumiutumista.

– On tärkeää, että saa keholle haastetta, ettei vain mukavasti jumppaile neljän seinän sisällä.

“Muistan pitää itseni lapsenmielisenä.”

7. Lapsenmielisenä pysyminen

Kirsille on tärkeää pysyä lapsenmielisenä. Tässä häntä auttavat hänen kaksi lastaan.

– Lapset ovat jatkuva kutsu tuossa vierellä päästä irti ja olla hetkessä. Saatan viettää paljon aikaa lattialla kissojen ja lasten kanssa.

8. Tanssiminen ja voimaharjoittelu

Tanssi on Teemulle tärkeä tapa ilmaista itseään. Se avaa myös tunnelukkoja. Teemu liikuttelee kehoaan fiiliksen mukaan.

– Joskus rymistellään, joskus hempeilllään.

Vastapainoksi tanssille Teemu nostaa rautaa ja pyrkii liikkumaan niin, että keho omaksuu jatkuvasti uusia liikemuotoja.

9. Inspiroivien videoiden kuuntelu

– Kuuntelen ihan älyttömän paljon erilaisia Youtube-videoita. Jos muut menevät kahdeksaksi tunniksi töihin, minä kuuntelen viisi tuntia videoita. Minua kiinnostaa eniten se, mikä ihminen on ja miksi hän on täällä, Kirsi kertoo.

Hän nimeää yhdeksi suosikikseen jamaikalaisen henkisen opettajan Moojin.

“Sisäinen tila heijastuu ulkoiseen tilaan.”

10. Elämän yksinkertaistaminen

Kirsi tavoittelee ”sisäistä tyhjyyttä”. Siksi hän on yrittänyt tehdä elämästään mahdollisimman yksinkertaista. Hän on esimerkiksi raivannut kotoaan turhia tavaroita.

– Kun saavutan hyvän tilan, vietän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tukevat tuota tilaa. Sisäinen tila heijastuu ulkoiseen tilaan.

11. Yhteys luontoon

Kirsi rakentaa tällä hetkellä ekokylää Kolumbiaan. Siellä hän sanoo pääsevänsä eri tavalla kosketuksiin luonnon kanssa kuin Suomessa. Hän ei kuitenkaan väitä viettävänsä luonnossa erityisen paljon aikaa.

– Luonto on minulle kuitenkin hyvin tärkeä.

12. Muiden auttaminen

Kirsi uskoo, että oma sydän laajenee pysyvästi, kun auttaa muita. Enää häntä ei kiinnosta, mitä hän voi saada ja saavuttaa.

– Parannan itseäni parantamalla muita. Yksi minivalaistumisen kokemukseni on, että minussa on sirpale jokaista ihmistä.

 

– Olen löytänyt omasta mielestäni elämässä nyt tasapainon ja olen tällä hetkellä helvetin onnellinen, Jere Karalahti kertoo. Kuvat: Jonna Öhrnberg

Jere Karalahden elämäkerrassa äänessä ovat myös hänen läheisensä. Jerellä oli heille yksi pyyntö: olkaa täysin rehellisiä.

Ex-jääkiekkoilija Jere Karalahti arvelee, että rehellisyys ja lojaalius ovat arvoja, jotka ovat kannatelleet häntä, vaikka hänen elämässä on sattunut poikkeuksellisen paljon.

– Minulta kysyttiin elämäkertaa jo kymmenen vuotta sitten. Olen ollut nämä vuodet aika hiljaa kaikesta. Nyt kun ura päättyi, asia tuntui ajankohtaiselta. Kirja on minun oma puheenvuoro ja puhdistautuminen.

Jere haluaa tuoda lokakuussa ilmestyvässä kirjassa myös oman näkökulmansa tapahtumiin ja otsikoihin.

– Monien ihmisten mielikuva minusta kantautuu kolmenkymmenen tai vähintään kymmenen vuoden takaa. Onhan minun elämä monella tapaa täysin erilaista kuin silloin.

Jere lopetti vuosi sitten jääkiekkouransa. Samaan aikaan Jere ja vaimo Nanna Karalahti saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa, nyt reilun vuoden ikäisen Jax-pojan. Jeren 16-vuotias Ronja-tytär edellisestä liitosta asuu vuoroviikoin parin kanssa.

”Emme luovuta. Kaikki on nyt hyvin.”

Keväällä liitto ajautui kriisiin ja Nanna kirjoitti blogissaan parin eronneen. Avioeropapereita he eivät kuitenkaan ikinä laittaneet vetämään.

– Emme luovuta. Kaikki on nyt hyvin. Olemme molemmat tehneet kompromisseja, myös kasvatusasioissa kulmat ovat saatu kohtaamaan. Pidän isänä tiukkaa kuria, mutta annan myös siimaa, että hän saa kasvaa omana itsenään. Jax on lumonnut minut täysin. Onhan se erilaista kasvattaa lasta, jolla roikkuu käärme jalkojen välissä, Jere naurahtaa.

Aki Linnanahteen kirjoittama Jere-elämäkerta julkaistaan 6. lokakuuta.
Aki Linnanahteen kirjoittama Jere-elämäkerta julkaistaan 6. lokakuuta.

”Juhlimista voi olla eri tasoista”

Päihteiden käytön Jere lopetti jo vuonna 2008, kun hän vajosi koomaan päihteiden käytöstä johtuvan haimatulehduksen vuoksi.

Urheilu-uransa ohessa Jere kuvaa olleensa ammattijuhlija. WSOY:n syksyn avajaistilaisuudessa paljastettiin, että kirjassa kerrotaan myös, kuinka Jere on meinannut sokeutua kaljapullon siruihin.

”Olen löytänyt omasta mielestäni elämässä nyt tasapainon ja olen tällä hetkellä helvetin onnellinen.”

– Juhlimista voi olla eri tasoista. Tiettyjä tasoja siitä minulla ei ole ikävä. Olen oppinut vuosien aikana elämään uutta elämää. Urheilen kaksi kertaa päivässä ja pyöritämme Nannan kanssa hyvinvointivalmennusta. Myös Jax syntyi uran loppumisen kannalta hyvään saumaan, jääkiekkomittarit ehtivät tulla täyteen. Olen löytänyt omasta mielestäni elämässä nyt tasapainon ja olen tällä hetkellä helvetin onnellinen.

Lihaa, kanaa vai kalaa? Voiko tämän vaikeampaa kysymystä esittää kasvissyöjälle – edes teoriassa?

Anssi Kela on ollut kasvissyöjänä noin 20 vuotta. Nyt hän kertoo Facebook-sivuillaan hankalasta kysymyksestä, johon joutui miettimään vastausta pitkään.

– Minulta kysyttiin hiljattain kysymys, joka päällisin puolin vaikutti helpolta, mutta johon vastaaminen oli lopulta yllättävän vaikean prosessin takana: jos minun pitäisi nyt syödä yksi annos liharuokaa, niin mitä lihaa söisin?

Vastaus löytyi perinpohjaisten kysymysten avulla. Kela kirjoittaa kysyneensä itseltään, missä tilanteissa hän on kokenut menettävänsä jotain vegetaristina ja milloin hänellä on tullut mieleen, että ei haluaisi olla kasvissyöjä?

– Olenko ollut pettynyt jossain hienossa ravintolassa, kun pöytäseurani lautasella on lojunut kallista lihaa, ja minulle on tarjoiltu jotain selvästi vähäisempää? Vai olenko tuntenut kateutta silloin, kun kaverini on mäystänyt mehevää hampurilaista, ja oman sämpyläni välissä on ollut kuiva juurespihvi, Kela sanoo miettineensä. 

”Jos pitäisi syödä yksi annos lihaa, niin tahtoisin paistaa nuotiolla makkaraa.”

– Tällaisen pohdinnan tuloksena lopullinen vastaus kirkastui minulle: jos pitäisi syödä yksi annos lihaa, niin tahtoisin paistaa nuotiolla makkaraa.

Facebook-postauksen alla fanit kysyvät jo, että millaiseen makkaraan Kela päätyisi, jos pitäisi syödä lihaa. Mutta Kela myöntää, ettei tunne makkaroita niin hyvin, että osaisi valita jonkun tietyn makkaran.

Perheen koira ja dokumentti saivat luopumaan lihasta

Nettisivuillaan Anssi Kela on kirjoittanut aiemmin, että hän suuntasi kasvislinjoille joko 1997 tai 1998. Sitä ennen hän oli kuitenkin ”intohimoinen lihansyöjä”.

– Kun tilasin Pizza Fantasian, niin neljä täytettäni olivat salami, kinkku, pekoni ja jauheliha. Minulla ei ollut kokemusta kasvisruoasta, arvelin sen olevan mautonta.

”Katsoessani koiraa silmiin aloin ihmetellä, että miksi toisia eläimiä syödään ja toisia taas paijataan.”

– Vegetarismi oli kuitenkin kiinnostanut jo jonkin aikaa. Olin salaa ajatellut, että joskus voisi ihan huvikseen kokeilla miltä tuntuisi olla syömättä lihaa. Kimmoke tähän suuntaan taisi syntyä siitä, kun perheeseen hankittiin koira: sen silmiin katsellessa aloin ihmetellä, että miksi toisia eläimiä syödään ja toisia taas paijataan.

Viimeisenä niittinä Kelan mukaan toimi dokumentti, jossa seurattiin lihan matkaa laitumella pihviksi. Se ei ollut kaunista katsottavaa, kirjoitti Kela vuonna 2009. Sen jälkeen hän alkoi kokeilla kasvissyöntiä ja koki sen sopivan elämäntyyliinsä.

Kerro oma vastauksesi, kasvissyöjä!

Mihin liharuokaan tarttuisit, jos pitäisi valita yksi?

Kerro vastauksesi ja osallistu keskusteluun alla olevassa kommentointikentässä. Kirjoita kommenttisi pinkkiä nappia painamalla.

Olet mitä syöt

Kasvissyöjä Anssi Kela vaikean valinnan edessä: Minkä liharuuan söisit, jos olisi pakko?

Aihealueeseen liittyen juuri noussut kohu suomalaisen lihantuottaja HKScanin eläintenkohtelusta on noussut skandaali --> http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708222200343599_ul.shtml En tiedä miksi ihmiset tukevat raskaalla työllä hankituilla €:llaan tällaista? Jos ei olisi kysyntää, ei olisi myöskään tarjontaa ja eläimet sekä terveytesi säästyisivät. Jos ihmiset eivät olisi laiskoja tutkimaan julkaistuja tutkimuksia liittyen terveelliseen ravintoon liittyen joita maailman huippuyliopistot...
Lue kommentti
Eläimille elämisen arvoinen elämä

Kasvissyöjä Anssi Kela vaikean valinnan edessä: Minkä liharuuan söisit, jos olisi pakko?

”Katsoessani koiraa silmiin aloin ihmetellä, että miksi toisia eläimiä syödään ja toisia taas paijataan.” Hienoa Anssi että olet avannut silmäsi epäkohdalle, kuitenkin herää kysymys että jos motiivisi on eläinten hyvinvointi, niin minkä takia syöt maitotuotteita? Jos ihmiset avaisivat silmänsä,he ymmärtäisivät että lehmiä raiskataan ja heidän lapsensa otetaan heiltä pois, monet voisivat miettiä kumpi on pahempi? Kohtelemme jo ihmisinä toinen toisiamme yhä huonommin nykypäivänä, eläimiä vielä...
Lue kommentti

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).