”Voin olla tosi onnellinen silloinkin, kun joudun miettimään raskaita asioita,” Riku Korhonen sanoo.
”Voin olla tosi onnellinen silloinkin, kun joudun miettimään raskaita asioita,” Riku Korhonen sanoo.

Kirjailija Riku Korhonen jätti kännäämisen ja krapulat kaksi vuotta sitten. Pitkä suhde Anna-Leena Härköseen on kestänyt päihteiden tuomat ongelmat.

Joitakin ihmisiä keski-ikä pukee. Kirjailija Riku Korhonen, 44, kuuluu heihin: hänestä huokuvat hyvinvointi ja ilo.

Hyvään tuuleen on syytäkin. Rikun uusin kirja, Emme enää usko pahaan, on Finlandia-ehdokkaana. Seuraava teos on jo kesken, mutta se ei vielä aiheuta stressiä. On aikaa nähdä läheisiä ja harrastaa liikuntaa – repiä soutulaitetta, kuten Riku sanoo.

Soutulaite on ollut Rikun läheinen ystävä neljä viime vuotta. Kunnossa pysymistä edesauttaa sekin, että Riku vähensi päihteiden käyttöä radikaalisti pari vuotta sitten. Ennen sitä alkoholin käyttö ajoi hänen parisuhteensa kriisiin.

Terveellinen elämä ei ole muuttanut Rikun levotonta ja herkästi innostuvaa perusluonnetta, vaikka pahin maanisuus onkin tasaantunut.

– Olen levoton ihminen, ja minulla on ollut taipumus mennä ylikierroksille ja ajaa itseäni vaikeuksiin.

Tuo taipumus on aiheuttanut harmia niin Rikulle itselleen kuin hänen läheisilleen. Levottomuus sai Rikun pelleilemään lapsena koulussa, aikuisena baareissa.

Toisaalta perusluonteeseen kuuluu sekin, että Riku jaksaa innostuessaan painaa töitä hurjalla tahdilla. Viime keväänä hän eristäytyi viimeistelemään kirjaansa.

– Laiminlöin vaimoani ja vanhempiani, jotka olivat ainoat ihmiset, joihin pidin yhteyttä. Ystäville sanoin, etten välttämättä vähään aikaan vastaa puhelimeen, älkää pahastuko.

Vaimoaan, kirjailija Anna-Leena Härköstä, Riku ei muutenkaan tapaa joka päivä. Pariskunta asuu eri kaupungeissa, Riku Turussa ja Anna-Leena Helsingissä. Naimisissa he ovat olleet vuodesta 2009.

”Olen levoton ihminen, ja minulla on ollut taipumus mennä ylikierroksille ja ajaa itseäni vaikeuksiin.”

Ajatus avioitumisesta oli Rikulle itselleenkin yllätys.

– Minä sitä aloin ehdotella. Perinteisimmät kliseet heräsivät eloon.

– Ymmärrän ihmisten mystisiä tulkintoja siitä, että heillä on ollut edellisessä elämässään kumppanin kanssa sama sielu. On ihmeellinen tunne huomata, kuinka yhteys toisen kanssa on maagisen vahva.

Lisää keski-ikää, kiitos

”Jos keski-ikä on tätä, niin Luojan kiitos, antakaa lisää. Yhtään huijaamatta voin sanoa, että elän elämäni onnellisinta ja harmonisinta aikaa nyt nelikymppisenä.

Kulunut kesä oli ihmeellisen taivaallinen. Tapasin ihmisiä, joita olin laiminlyönyt viimeisimmän kirjani kirjoittamisen loppuvaiheessa. Tein maksimissaan neljän tunnin työpäiviä, revin soutulaitetta joka päivä tunnin, pyöräilin ja pidin muutenkin huolta kunnostani.

Juoksu on aina sopinut pitkäraajaiselle kropalleni hyvin, mutta polveni hajosi vuonna 2006, ja piti vaihtaa kävelyyn. Noin kuuteen vuoteen en kuntoillut käytännössä yhtään. Vuonna 2012 ostin soutulaitteen. Kun meillä oli pari vuotta sitten vaimoni kanssa kriisi päällä, purin angstiani niin, että minulta saattoi mennä päivässä kuusikin tuntia liikkumiseen.

Nyt liikunta on tasaantunut tuntiin tai kahteen päivässä. Siitä on tullut refleksinomainen juttu, ja saan riippuvuusoireita, jos kaksi päivää jää väliin. Kehoon tulee tunkkainen olo, jos en tee mitään.

Onnellinen kriisin keskelläkin

Muutin kesän 2014 aikana elämäntapani kokonaan. Kuristin päänsisäisen bile-Danini hengiltä, sillä se oli muuttunut vähän liian hyökkääväksi.

Viina on ollut 80-prosenttisesti elämässäni ilonaihe. Jos suhde siihen jatkuu intensiivisenä kauan, alkaa nähdä varjopuolet. Jossain kohtaa tulee piste, jonka jälkeen juominen ei ole enää sen arvoista. Sen jälkeen piti katsoa tosi rehellisesti, mitä alkoholi oli tekemässä elämälleni.

Minulla ei ollut fyysistä riippuvuutta alkoholiin, mutta päihteistä oli tullut voimakas osa identiteettiäni. Olin juossut baareissa kaiken vapaa-aikani 20 vuoden ajan, ja samalla oli syntynyt paljon hyviä ystävyys- ja rakkaussuhteita.

Rehellisyys on vaikeaa, mutta kun joutuu kasvotusten itsensä kanssa, oppii. Elämäntapojen muuttaminen on aina ollut minulle helppoa. Olen sellainen, että kun jokin asia muuttuu, en jää haikailemaan.

Raitistuminen oli valtavan upeaa. Päihteidenkäyttöön liittynyt epäluotettavuus jäi pois. Aiemmin olin saattanut sopia meneväni moikkaamaan vanhempiani ja mennytkin istumaan kapakkaan. Nyt olen kärsivällisempi ihmissuhteissa. Joitakin kaverisuhteita on jäänyt, mutta tilalle on tullut vanhoja kaverisuhteita, joita varjelen paremmin kuin ennen.

En ajattele, että onnellisuus tarkoittaisi pään vaivojen hiljenemistä. Voin olla tosi onnellinen silloinkin, kun joudun miettimään raskaita asioita. Samaan aikaan kun lopetin päihteiden liikakäytön, meillä oli vaimon kanssa kriisi päällä, ja olin sen takia surun murtama. On kummallista, että olen ollut onnellinen silloinkin, kun elämä on mennyt päin helvettiä.


”Jos joutuisin olemaan päivän lukematta, ihan varmasti tulisi todella huono olo. Minulla on aina kirja käden ulottuvilla, ja monet merkittävimmistä kokemuksistani liittyvät lukemiini kirjoihin.”

Ei enää maaninen

Kun raitistuin, minulta lähti 15 kiloa painoa. Fillaroin ympäri Varsinais-Suomea. Uin Aurajoessa, heittelin palloa lasten kanssa ja luin kirjoja auringonpaahteisilla niityillä. Koko ajan oli hellettä 30 astetta. Minun ei tarvinnut tehdä mitään, mikä ei olisi tuntunut hyvältä ja oikealta.

Aiemmin kärsin hypomaniasta. Tein 14-tuntisia työpäiviä, ja kaikki muu tuntui merkityksettömältä. Olin ajatusteni vanki ja puhuin muille ihmisille aina samoista asioista. Hypomania on rauhoittunut, kun en ole enää lietsonut itseäni viinalla ylikierroksille. En ole enää kanuunankuula, joka menee omalla maanisella radallaan. Samalla kun jätin kännäilyn, minulta hävisi unettomuus, joka oli vaivannut minua vuosia.

”Minulla ei ollut fyysistä riippuvuutta alkoholiin, mutta päihteistä oli tullut voimakas osa identiteettiäni.”

Olen vieläkin kiihtyvää sorttia, eikä minusta varmaan koskaan tule tasaista, mutta elämässäni on ihan erilainen yleistunnelma kuin ennen. Heittelehtiminen on tasaantunut älyttömästi. Olin kuvitellut, että se on jokin ominaispiirre minussa, mutta oikeasti se oli elämäntapojeni sivutuote. Täytyy myöntää, että elämäntavoillaan voi vaikuttaa siihen, miltä maailma näyttää.

Toisaalta ajattelen, että osa innostuu asioista pakkomielteisesti, ja minä kuulun siihen ihmistyyppiin. Näen sen myös positiivisena asiana ja perusasenteena, vaikka se voi uuvuttaa minua ja läheisiäni.

Äiti tartutti lukuinnon

Lapsena hullaannuin ensin akvaarion ja sitten marsun hoitamisesta, myöhemmin tietokonekoodauksesta, kitaransoitosta ja levyjen keräämisestä. Hurahdukset kestivät aina joitakin vuosia, mutta kirjallisuus on ollut punainen lanka elämässäni siitä asti, kun viisivuotiaana luin ensimmäisiä kuvakirjojani.

Jos joutuisin olemaan päivän lukematta, ihan varmasti tulisi todella huono olo. Minulla on aina kirja käden ulottuvilla, ja monet merkittävimmistä kokemuksistani liittyvät lukemiini kirjoihin.

Englanninopettajana työskennellyt äitini on kirjallisuusihmisiä. Hän tartutti minuun ja siskooni kirjojen taian. Opimme aikaisin lukemaan ja meistä tuli siinä innokkaita. Tiesin jo lapsena, että minusta tulee jonain päivänä kirjailija.

Lapsena näin äidin onnellisimmillaan silloin, kun me muut olimme hiljaa ja hän sai keskittyä kirjaan. Se oli kaunis näky, ja silloin oli mukavaa olla äidin lähellä.

Isäni on tähtitieteilijä, joka rakensi ensimmäisen teleskooppinsa 10-vuotiaana. Nyt hän on 72 ja tekee edelleen töitä.


”Kuvassa olen siskoni Lauran kanssa Turun Ilpoisissa. Laura on alle vuoden, minä alle kolmen.”

Ala-asteella olin pelle, sählääjä ja tappelija. Minulla oli hyvät arvosanat, mutta olin laiska enkä uskonut auktoriteetteja. Jouduin aina vain vaikeuksiin, usein tietämättä miksi. Yläasteelle menin eri kouluun kuin kaverini. Siellä minulla ei ollut valmista roolia. Huomasin, että voinkin olla ihan tavallinen. Teini-iän kasvuvuoteni olivat täynnä samaa hölmöilyä kuin muillakin. Kamppailin näppyjen kanssa ja murehdin, tykkääkö ihastus vai ei.

Tein ensimmäisen opettajansijaisuuteni 19-vuotiaana. Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi Aurajoen urheilulukiosta, ja oppilaat olivat saman lukion abeja. Olin kauhuissani. Tuntui mahdottomalta, että selviäisin siitä hengissä, kun olin niin nuori ja kokematon.

Jotain kuitenkin tapahtui, kun menin luokan eteen. Sosiaalisesti parhaat puoleni käynnistyivät, ja tilanne olikin minulle luontainen. Tein sijaisuuksia koko sen ajan, jonka opiskelin kirjallisuustiedettä Turun yliopistossa. Samalla kävin äidinkielenopettajan opinnot.

”En tiennyt, kuka olin, kun aiempi fyysinen identiteettini meni sirpaleiksi.”

Opetin kirjoittamista Turun yliopistossa vuoteen 2008. Se oli mahtava työpaikka, mutta tajusin, etten jaksa enää kauan tehdä kirjoja iltaisin, viikonloppuisin ja lomalla. Irtisanouduin ja elin vähän aikaa täydessä kauhussa odottaen velkavankeutta. Sitä ei tullut.

Hetkittäin kaipaan opettamista, koska kirjoittaminen on niin sairaan yksinäistä. Irtisanoutuminen ei silti ollut huono päätös.

Onnettomuus näytti hyvyyden

22-vuotiaana armeijasta lomaillessani jouduin kännipäissäni sukellusonnettomuuteen. Onnistuin katkaisemaan niskani ja olin aluksi täysin neliraajahalvaantunut. Ystäväni pelasti minut altaasta, kun meinasin hukkua.

Aluksi toipumisestani ei voitu ennustaa yhtään mitään. Kävin läpi kaikki mahdolliset pelot: kuolemisen pelon, vammautuneena henkiin jäämisen pelon ja pelon siitä, etten koskaan enää voisi kävellä, syödä itse tai harrastaa seksiä. En tiennyt, kuka olin, kun aiempi fyysinen identiteettini meni sirpaleiksi.

Minut operoitiin kuntoon Tyksissä. Pikkuhiljaa käteni ja jalkani alkoivat taas toimia, ja kuuden viikon päästä onnettomuudesta pääsin pyörätuolissa sairaalahuoneen parvekkeelle. Lääkäri tuli katsomaan minua sinne ja sanoi, että kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää. Sanat olivat minulle sillä hetkellä uskomattoman tärkeät. Tartuin ahnaasti kaikkeen, mikä palveli paranemista.

Kuntoutuminen oli pitkä ja kivulias, mutta myös siunauksellinen kokemus. Itsesäälini katosi, kun näin kuntoutuksessa ihmisten selviävän paljon vaikeammistakin vammoista. Muut ihmiset pelastivat henkeni. Se sai tajuamaan, että maailmassa on vahvaa hyvyyttä ja ihmisten välillä käsittämättömän hienoa tukemista.

Aikuisuus ei kiinnosta

Olen aika kokenut ja kypsä, mutta en tiedä, olenko aikuinen. Vastuun ottaminen muista ja itsekeskeisyyden vähentyminen ovat kai hyviä aikuisuuden kriteerejä, mutta kaikki muu tärkeily, jota valitettavan usein näen ihmisten tekevän, ei jaksa kiinnostaa minua.

Minulla ei ole tavoitteita, jollaisia kuulen monen ihmisen toivovan: että olisi tietynlainen talo tai asumismuoto tietyssä iässä, kaksi autoa autotallissa ja kaksi lasta, joiden keskiarvo peruskoulun päättötodistuksessa olisi yli 9,4. Auto ja omakotitalo ovat minulle täysin triviaaleja asioita. Eihän minulla ole edes ajokorttia. Keskiluokkainen tavaran haaliminen ei ole päämäärä. Kirjat ovat ainoa tavara, joita tarvitsen lisää.


”Häkellyttävä ilo vyöryy yli hetkinä, joina tajuaa, että jumankauta, tuo ihminen ymmärtää minua ja minä häntä”, Riku sanoo vaimostaan Anna-Leenasta.

Helppoa ei luvattu

Sanotaan, että rakkaus on banaali juttu ja yksityisasia. En ole samaa mieltä. Rakkaus on sen verran iso ihme, että en kyllästy siitä puhumiseen, kuuntelemiseen tai kirjoittamiseen. Tässä voimaa vievässä elämässä parisuhde on yksi niistä asioista, jotka antavat voimaa.

Vaimoni kohtaaminen on ollut suurenmoinen asia. Olen ollut kihloissa kerran aiemmin ja asunut yhdessä, mutta en ole ennen ollut naimisissa – enkä enää mene. En usko, että kyllästyisin Anna-Leenan juttuihin, vaikka kuulisin niitä joka päivä. Minulla ei ole koskaan sellaista oloa, että olisitko jo hiljaa.

Ei parisuhde aina helppoa ole, mutta ei sellaista ole kenellekään luvattukaan. Meilläkin ovat erosuunnitelmat paukkuneet ja ties mitä, mutta aina asiat ovat kuitenkin selvinneet. Pidän tärkeänä sitä, että meillä nauretaan paljon. Vaikeatkin asiat jaksaa, kun on keskenään todella hauskaa.

Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 11 vuotta. Vieläkin häkellyttävä ilo vyöryy yli sellaisina hetkinä, joina tajuaa, että jumankauta, tuo ihminen ymmärtää minua ja minä häntä. Toisen ymmärtäminen ei tarkoita samaa musiikki- tai elokuvamakua vaan jotakin perusluonteeseen liittyvää.

En tunnista elämänpiiristäni asioita, joiden puhutaan liittyvän suomalaiseen parisuhdekulttuuriin. En näe miesten ja naisten välillä epäluottamuksen ja taistelun täyttämää maailmaa. Ainakaan omat miespuoliset ystäväni eivät haudo kaunoja mykkinä vuosikausia. Jos on jokin tilanne, puhutaan naiselle ja sanotaan, että jotain pitää tehdä.” 

Riku Korhonen

Kirjailija on syntynyt 3.2.1972 Turussa, jossa asuu edelleen.

Kirjoittanut useita romaaneja, joista viimeisin, Emme enää usko pahaan, ilmestyi tänä syksynä. Kirja on Finlandia-ehdokas.

Naimisissa kirjailija Anna-Leena Härkösen kanssa.

Harrastaa kirjallisuutta ja kuntoilua.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja ministeri Suvi-Anne Siimes erosi puolueesta jäätyään pois eduskunnasta. Kuva: Heli Blåfield

Suvi-Anne Siimes on ollut 9 vuotta vanhemman puolisonsa kanssa yhdessä 30 vuotta. – Olisi surkeaa, jos avioliitto kariutuisi siihen, että elämänpiirit erkanevat toisistaan.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, Työeläkevakuuttajat TELA:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes miettii omia eläkevuosiaan vain harvoin.

– Enemmän pohdinta liittyy siihen, että puolisoni on minua yhdeksän vuotta vanhempi. Elämänsuunnitelmaamme kuuluu, että hän jatkaisi töissä mahdollisimman pitkään, jotta elämänpiirimme eivät erkanisi liikaa, Siimes sanoo Me Naisten Tämän olen oppinut haastattelussa.

Siimes on ollut puolisonsa kanssa yhdessä kolmisenkymmentä vuotta.

– Olisihan sen surkeaa, jos avioliitto kariutuisi siihen, että elämänpiirit erkanevat toisistaan.

Politiikka on sotaa

Ministerinä ja kansanedustajan toiminut Suvi-Anne Siimes sanoo, että hänellä oli politiikassa toimiessaan väärä kuva pelin säännöistä.

– Ymmärsin vasta politiikasta poistuttuani, että osa epäonnistumisistani ja vaikeuksistani johtui siitä, että minulla oli täysin väärä kuva politiikasta kun menin sinne, Siimes pohtii.

–Olin lukenut filosofiaa ja kuvittelin, että politiikka toimii keskustelun ja avoimuuden periaatteilla. Sitten ihmettelin ja paheksuin sitä pelaamista, johon törmäsin. Kärsin siitä.

Siimes kuvaa politiikkaa sodaksi, jossa on vain välirauhoja.

– Siellä ei ole mitään onnellista loppua. Tämä oli tärkeää ymmärtää edes jälkikäteen.

Politiikka opetti Siimeskelle, mitä valta on, ja miten sitä käytetään. Ja mitä sen saavuttamiseksi ollaan valmiita tekemään.

Siimes erosi vasemmistoliitosta 2007.

– Olin nuorena puoluetta vailla ollut vasemmistolainen, ja sellainen minusta on tullut vanhempanakin. Minulle on luonnollinen tila olla tällainen hang-around. On kauhean tärkeää, että ihminen voi identifioitua johonkin poliittiseen suuntaan olematta puolueen jäsen. Puolustan oikeutta tällaiseen maailmankuvaan.

Suvi-Anne Siimes kertoo Me Naisten haastattelussa myös, miten oppi jo lapsena, että hänen perheessään on salaisuus, mitä hän ajattelee työstä ja johtajuudesta ja mitä tajusi aikuisen poikansa häissä? Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 34/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

 

Lauri Ylönen kertoo IS:lle, että hänen ja Katriina Mikkolan esikoinen syntyy vuodenvaihteessa.

Ilta-Sanomat kertoo, että muusikko Lauri Ylönen on valmistautumassa uuteen ihanaan elämänvaiheeseen: hänen avopuolisonsa Katriina Mikkola on raskaana!

Ylönen kertoo parin esikoisen syntyvän vuodenvaihteen aikaan.

– Olen todella onnellinen, että minusta tulee taas isä. Lapset ovat elämän tärkein asia. Olen perhekeskeinen, ja perhe on minulle ylitse muun, Ylönen kertoo IS:lle.

Pariskunta ei vielä kerro lapsen sukupuolta, vaan se saa pysyä toistaiseksi heidän välisenä salaisuutena.

Ylösellä on toinenkin lapsi, 9-vuotias Julius-poika Ylösen ex-puoliso Paula Vesalan kanssa. 

Ensimmäisen kerran Ylönen esitteli Katriina-rakkaansa vuoden alussa Emma-gaalassa. Julkisuuteen astuminen uuden tyttöystävän kanssa ei ollut vaikeaa, vaikka Ylösen ja Vesalan ero oli aiempana syksynä puhuttanut paljon.

– Mietimme asiaa neljä minuuttia. Minulla on täällä paljon ystäviä ehdolla, ja tietysti tulimme kannustamaan Paulaa, Lauri kertoi Me Naisille.

Ylösen ja Vesalan välit ovat hyvät pitkästä suhteesta ja avioerosta huolimatta.

– Eromme oli tunteellinen ja tunteikas, sillä ehdimme olla Paulan kanssa yhdessä kaksitoista vuotta ja saimme ihanan lapsen. Tuohon kaikkeen liittyy hienoja muistoja. Kun tunne oli molemminpuoleinen, ero meni niin kauniisti kuin vain voi mennä, Ylönen kertoi Me Naisille.

Ohjaaja Tiina Lymi on kokenut vaatimattoman lapsuuden ja muutaman eron, mutta selvinnyt niistä päättäväisen luonteensa ansiosta: – Minä kykenen ja pärjään ja jaksan, hän sanoo.

Ohjaaja Tiina Lymi, 45, kasvoi yksinhuoltajaäidin ja veljensä kanssa tamperelaisessa lähiössä ja muistaa lapsuutensa taloudellisesti vaatimattomana.

– En ikinä saanut niitä farkkuja tai sitä fillaria, jonka olisin halunnut. Eikä tuntunut kivalta, kun jouduin hakemaan luokan edestä opettajalta vaateavustuslappua, hän kertoo.

Tiina tiesikin jo varhain, että haluaa elämässään pidemmälle.

– Kun mutsi osti kiertelevältä kauppiaalta tietosanakirjasarjan, luin sen kokonaan läpi. Ajattelin, että minä en jää tänne tamperelaiseen lähiöön, vaan minun pitää hankkia viisautta ja tietoa, jotta pääsen pois. Se antoi tietyn draivin.

Hän uskoo, että tietynlainen lapsuus jättää jäljen ja halun pärjätä omillaan.

– Mielessäni elää koko ajan vahvana ajatus siitä, että rakennan perusturvaa ympärilleni, että minä kykenen ja pärjään ja jaksan. Olen tullut pitkälle ja kivunnut monta porrasta.

Elämän opit

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä on elämässään läpikäynyt ihmissuhteiden päättymiseen liittyviä suruja, mutta haluaa uskoa, että on niiden myötä tullut viisaammaksi.

– Eroistani olen oppinut sanomaan ei. En myöskään enää olisi niin kiltti ja hyväuskoinen. Pitää mennä sellaisista tilanteista pois, joissa ei ole hyvä kohti tilanteita, joissa on hyvä olla, Tiina sanoo.

Uskoa rakkauteen hän ei kuitenkaan ole menettänyt.

– Olisi ihan hirveää olla niin kyyninen. Jos huonojen kokemusten jälkeen ei enää uskaltaisi rakastaa, elämä olisi kauhean surullista.

Miltä nuoresta naisesta tuntui muuttaa opiskelemaan Helsinkiin? Pelkääkö Tiina mitään? Mitä hän ajattelee uudesta urastaan elokuvaohjaajana? Lue lisää Me Naisten numerosta 34/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kysyimme hyvinvointivalmentajina työskenteleviltä Kirsi Salolta ja Teemu Syrjälältä, mitä he tekevät arjessaan voidakseen kokonaisvaltaisesti hyvin.

Hyvinvointivalmentajat Kirsi Salo ja Teemu Syrjälä puhuvat työkseen – ja yrittävät innostaa muita tavoittelemaan hyvää elämää. Mutta mitä he itse tekevät voidakseen mahdollisimman hyvin? Kaksikko kertoo.

1. Itsensä kuunteleminen

Kirsi Salo kertoo elävänsä niin kuin opettaa.

– Järjestän itselleni paljon hiljaisuutta, rauhaa ja omaa aikaa. Hiljennän mieltä esimerkiksi meditoimalla. Osaan hallita oman pään sisältöä hyvin.

Meditoiminen auttaa Kirsiä myös pitämään ajatukset myönteisiä ja tekemään viisaita ajankäyttöön liittyviä ratkaisuja.

– Järjestän aikaa niille asioille, jotka lisäävät hyvinvointiani ja sanon ei sellaisille asioille, jotka eivät edistä, yksin viihtyvä Kirsi kertoo.

”Jos ihmissuhteet ovat kunnossa, muut palikat menevät helposti kohdalleen.”

2. Panostaminen ihmissuhteisiin

Hyvinvointivalmentaja Teemu Syrjälälle suhde itseen ja muihin on kaiken perusta.

– Jos ihmissuhteet ovat kunnossa, muut palikat menevät helposti kohdalleen, hän kertoo.

Hän kiinnittää huomiota myös siihen, miten puhuu itselleen ja läheisilleen. Rakkauttaan ja välittämistään hän osoittaa koskettamalla.

– Omasta menneisyydestäni tiedän, että kun on haasteellista, kosketus alkaa jäädä pois. Kun saa koskettaa, ongelma alkaa hävitä.

”Kosketus on muuttanut oikeastaan koko elämäni.”

Kosketuksella Teemu ei tarkoita pelkästään seksuaalista kosketusta. Se voi olla halaus tai vaikka hipaisu olkapäähän, kunhan ei riko toisen ihmisen rajoja. Teemun mielestä joskus on parempi katsoa toista silmiin kuin puhua – kohdata toinen ihminen ja olla läsnä.

Teemun omassa parisuhteessa kosketellaan paljon.

– Se on muuttanut oikeastaan koko elämäni.

3. Kipupisteiden työstäminen

Kirsi on puhunut julkisuudessa henkisestä herätyksestään, mutta ei hänen elämänsä ole ollut pelkkää auvoa. Kirsi on huomannut, että ihmisen sisältä kumpuaa läpi elämän asioita, joita on käsiteltävä.

– Minullakin tulee kipupisteitä esiin silloin tällöin. Saatan tulla alakuloiseksi tai ärtyä. Olen siitä kuitenkin hirveän tietoinen, että silloin jokin on osunut minua vanhaan haavaan. Sitten työstän sitä.

“Jos emme hengitä koko keholla, jumiutamme tunnejärjestelmämme.”

4. Hengittäminen

Teemu keskittyy hengittämiseen kaikessa, mitä tekee – niin kävellessä, uidessa kuin voimaharjoitellessa. Hengittämällä Teemu antaa energian kiertää.

– Jos emme hengitä koko keholla, jumiutamme tunnejärjestelmämme.

5. Lepo ja ravinto

Myös lepo ja ruokavalio ovat niin Kirsille kuin Teemullekin tärkeitä. Kirsin mukaan nukkuminen ja kylpeminen ovat hänelle harrastuksia. Ylipäätään elämän hidastaminen on Kirsille tärkeää, jotta hän voi hyvin.

– Syön kevyesti eli mahdollisemman paljon vihreää ja kasviksia. Valkoista sokeria ja nopeita hiilihydraatteja en syö juuri lainkaan.

Teemulle ravinnossa tärkeintä on laatu: hän syö paljon villi- ja lähiruokaa.

– Tällä hetkellä tulee syötyä marjoja joka päivä.

Teemu ei silti halua nipottaa, koska tietää kokemuksesta, ettei liika tiukkapipoisuus ravintoasioissa lisää hyvinvointia.

6. Kylmälle altistuminen

Teemu altistaa kehoaan säännöllisesti kylmälle – talvisin avannossa, kesäisin kylmässä suihkussa. Sillä hän yrittää ehkäistä kehon jumiutumista.

– On tärkeää, että saa keholle haastetta, ettei vain mukavasti jumppaile neljän seinän sisällä.

“Muistan pitää itseni lapsenmielisenä.”

7. Lapsenmielisenä pysyminen

Kirsille on tärkeää pysyä lapsenmielisenä. Tässä häntä auttavat hänen kaksi lastaan.

– Lapset ovat jatkuva kutsu tuossa vierellä päästä irti ja olla hetkessä. Saatan viettää paljon aikaa lattialla kissojen ja lasten kanssa.

8. Tanssiminen ja voimaharjoittelu

Tanssi on Teemulle tärkeä tapa ilmaista itseään. Se avaa myös tunnelukkoja. Teemu liikuttelee kehoaan fiiliksen mukaan.

– Joskus rymistellään, joskus hempeilllään.

Vastapainoksi tanssille Teemu nostaa rautaa ja pyrkii liikkumaan niin, että keho omaksuu jatkuvasti uusia liikemuotoja.

9. Inspiroivien videoiden kuuntelu

– Kuuntelen ihan älyttömän paljon erilaisia Youtube-videoita. Jos muut menevät kahdeksaksi tunniksi töihin, minä kuuntelen viisi tuntia videoita. Minua kiinnostaa eniten se, mikä ihminen on ja miksi hän on täällä, Kirsi kertoo.

Hän nimeää yhdeksi suosikikseen jamaikalaisen henkisen opettajan Moojin.

“Sisäinen tila heijastuu ulkoiseen tilaan.”

10. Elämän yksinkertaistaminen

Kirsi tavoittelee ”sisäistä tyhjyyttä”. Siksi hän on yrittänyt tehdä elämästään mahdollisimman yksinkertaista. Hän on esimerkiksi raivannut kotoaan turhia tavaroita.

– Kun saavutan hyvän tilan, vietän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tukevat tuota tilaa. Sisäinen tila heijastuu ulkoiseen tilaan.

11. Yhteys luontoon

Kirsi rakentaa tällä hetkellä ekokylää Kolumbiaan. Siellä hän sanoo pääsevänsä eri tavalla kosketuksiin luonnon kanssa kuin Suomessa. Hän ei kuitenkaan väitä viettävänsä luonnossa erityisen paljon aikaa.

– Luonto on minulle kuitenkin hyvin tärkeä.

12. Muiden auttaminen

Kirsi uskoo, että oma sydän laajenee pysyvästi, kun auttaa muita. Enää häntä ei kiinnosta, mitä hän voi saada ja saavuttaa.

– Parannan itseäni parantamalla muita. Yksi minivalaistumisen kokemukseni on, että minussa on sirpale jokaista ihmistä.