Nyt aikuisuus tuntuu hyvältä, vaikka kriisivuoden aikana se löi pahasti kasvoille. ”Silloin jouduin ottamaan uudella tavalla vastuuta”, Riikka sanoo. Kuvat: Satu Kemppainen.

Oma lapsi ja ikä ovat opettaneet kirjailija Riikka Pulkkiselle uutta sekä ihmissuhteissa että työssä. – Nuorena olin ehdoton ja idealisti, hän kertoo.

0 viikattua vaatetta

”Kodinhoitohommissa en ole säntillinen. Tykkään siisteydestä, kokoan lapsen lelut pois ja korjaan pöydiltä pinoon lehdet, kirjat ja astiat. Saatan silti itse jättää puoliksi juotuja kahvikupillisia ikkunalaudalle. Olen ajan myötä myöntynyt tosiasialle, että olen ihminen, joka ei viikkaa vaatteitaan. Sitä, että minusta joskus tulisi viikkaaja, ei ole näköpiirissä, ellen erikseen päätä korottaa viikkaamista tärkeäksi arvoksi elämässäni.

36 vuotta

Oli huomattavasti helpompaa täyttää 34 kuin 36. Tyttöydestä irti pyristeleminen on kivuliasta. Onneksi olen huomannut, että jokin versio tyttöydestä on mahdollista viedä 40 vuoden tuolle puolen. Minulla on esikuvia, jotka ovat leikkisiä, hauskoja, älykkäitä ja yli 40-vuotiaita, esimerkiksi Anna Laine, Rosa Meriläinen ja Anni Sinnemäki. Haluan tulla heidän kaltaisekseen. Heihin liittyy itsevarmuuden, heittäytymisen ja viisauden yhdistelmä, jota ei ole nuorilla tytöillä. Se on hyvä puoli ikääntymisessä.

Kun vanhenen, huomaan, että kiitävin mahdollisuuden tuntu liittyy nuoren ihmisen elämään. Joskus haaveilin, että opiskelisin luovaa kirjoittamista Yhdysvalloissa. Koskaan ei olisi haitallista opiskella omaa ammattiansa ja hioa sitä, mutta en ole aktiivisesti hakeutunut sitä kohti. On siis myönnyttävä sille, että en ehkä koskaan lähde Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Jotkut asiat vain sulkeutuvat näköpiiristä siksi, että aika kuluu.

1 tytär

Kun ensimmäisiä kertoja lapsen syntymän jälkeen pääsin kirjoittamaan, minun piti kirjoittaa auki sitä, että olen äiti. Olin lukenut ja kuullut ihmisten puhuvan siitä, että lapsen rakastaminen on hänen vähittäistä luovuttamistaan maailmalle, mutta en ollut tuntenut sitä kipuna ennen kuin nyt. Kun rakastaa omaa lastaan äärettömiin, tajuaa, että rakkauden syvin muoto on se, että antaa lapsen kääntyä minusta pois.

10-vuotistaiteilijajuhla

Minulla on tänä vuonna kymmenvuotistaiteilijajuhla, mikä on vähän vitsikästä. Muistan kymmenen vuoden takaisen itseni ja sen, millaisia kuvitelmia minulla oli kirjallisuudesta ja kirjailijan roolista mediassa. Iän myötä olen rentoutunut enkä ole kaiken kanssa niin tosissani. Nuorena olin ehdoton ja idealisti. Ajattelin, että kirjailija on julkisuudessa ennen muuta yhteiskunnallinen keskustelija. Nyt ajattelen, että ei se mitään, jos en pääse puhumaan julkisuudessa romaanini syvärakenteesta ja siitä, miten teemat heijastelevat maailmantapahtumia. Rakenne- ja kerrontaratkaisuista voin keskustella kollegoideni kanssa. Romaani on lukijoiden, kun päästän sen käsistäni. En voi kulkea kertomassa lukijoille, että huomaathan, miten olen kehitellyt tätä teemaa syvällisesti.

4 kotikaupunkia

Olen syntynyt Tampereella, josta muutimme Rovaniemelle, kun olin 4- tai 5-vuotias. Kun olin 9, muutimme Ouluun. On olennainen osa minua, että olen elänyt lapsuuteni napapiirin tienoilla. Kaikki muistot nuoruudesta taas liittyvät Ouluun, ja suuri osa minusta on muotoutunut siellä. En silti ajattele enää olevani oululaislähtöinen.

Helsinki on ollut kotini vuodesta 2001. Muutin Helsinkiin 21-vuotiaana opiskelemaan teoreettista filosofiaa. Juurtumisvaikeuksia kesti koko ensimmäisen vuoden ajan, ja matkustin usein yöjunalla Ouluun viikonlopuksi. Keväällä 2002, kun olin asunut täällä talven, keväinen Helsinki oli tosi ihana. Siitä alkoi helsinkiläistymiseni.

”Tajusin, että jos olen kirjailija, minun on vain pakko tehdä tätä työtä.”

1 kriisivuosi

Vuonna 2008 pidin jo itseäni kirjailijana, mutta toisen romaanin kirjoittaminen oli äärimmäisen vaikeaa. Tajusin, että jos olen kirjailija, minun on vain pakko tehdä tätä työtä. Samaan aikaan lapsuudenperheessäni oli sairastamista, joten jouduin ottamaan aivan uudella tavalla vastuuta sekä itsestäni että muista. Aikuisuus löi vasten kasvoja monella tavalla, ja se salpasi pitkäksi aikaa hengityksen. Ymmärsin, että olen täysin vastuussa omista asioistani. Seuraava vuosi oli parempi, ja sinä vuonna viimeistelin Totta-romaanini.

3 330 grammaa

Numero kolme on minulle tärkeä, mutta voin vain arvailla, miksi. Kolmonen näkyy kaikkialla: Jos ostan kalaa kalatiskiltä, pitää ostaa 300 grammaa. Tai jos otan keksejä kahvin kanssa kotona, otan aina kolme. Kun tyttäreni syntyi, hän painoi 3330 grammaa. Siinä oli jotain hyvin ilahduttavaa, vaikka seuraavalla viikolla hän onneksi painoi jo enemmän.

15 kiloa konkretiaa

Elämä kolmivuotiaan kanssa on sitä, että 15 kiloa painava lapsi heittäytyy lattialle ja minun täytyy miettiä, miten saan roudattua tämän ison kahvakuulani päiväkodista kotiin.

On ollut jännittävää seurata äitinä, miten lapsi oppii kielen ja tunnistaa itsensä erilliseksi minäksi. Keväällä keskustelimme isäni kanssa leikkipuistossa brexitistä, kun tyttäreni yhtäkkiä sanoi: ”Minä olen idea. Minä olen ratkaisu.” Tuo lause on ihan liian korkealentoinen, jotta sitä voisi käyttää fiktiossa. Saattaa hän myös sanoa, että ”minä olen juusto”.

2 erillistä ihmistä

Elämänkokemuksen myötä haluan tarkentaa käsitystäni rakkaudesta. Totta-romaanissani tulin siihen tulokseen, että rakkaus on tunnistamista ja tunnistetuksi tulemista. Nyt olen päätynyt vähän eri lopputulokseen. Rakkaus onkin toisen hyväksymistä vieraana. Toista ei voi koskaan oppia tuntemaan täysin. Tuntemattomuus säilyy niin lapsen ja vanhemman välillä kuin romanttisessakin rakkaudessa. Yhdeksi tuleminen ei ole mahdollista, eikä omiminen kuulu rakkauteen. Tätä oivallusta yritän kuvata uudessa romaanissani.

7/7 päivää

Minulla on tapana syödä jotain sokerista herkkua joka päivä. Aina välillä mietin, pitäisikö lopettaa. Toistaiseksi olen päätynyt siihen, että ei pidä. Yleensä syön suklaata, harvemmin irtokarkkeja. Pulla on hyvää myös. Suklaa liittyy kahviin ja työskentelyyn. Jos en saa kahvia, olen mieluummin ottamatta herkkua. Se on vähän noloa: jos kyläpaikassa on tarjolla kakkua mutta ei kahvia, tekisi mieli pyytää kahvinkeittoa.

1 000 000 merkkiä

Paras mahdollinen maailma -romaanini on ensimmäinen, jonka olen kirjoittanut lapseni syntymän jälkeen. Romaanissani on kohtia, joita en pystynyt kirjoittamaan muualla kuin tyttäreni luona. Oli ahdistavaa huomata, että minun täytyi kerätä kaikki keskittymiseni kirjoittaakseni romaanini avainkohdat äärimmäisen tarkasti ja mielellään häiriöttä, mutta toisaalta en pystynyt koskaan kirjoittamaan niitä, jos tyttäreni oli eri paikassa kuin minä. Siitä lähtien kun lapseni meni vuosi sitten päiväkotiin, kirjoitin romaania kurinalaisesti joka päivä, myös viikonloppuisin.

Työtapani on muuttunut lapsen syntymän jälkeen niin, että kun istun työn ääreen, tekstiä on synnyttävä. Sitä, mihin teksti kuuluu tai kuuluuko mihinkään, voi miettiä myöhemmin. Niinpä romaanitiedostossa oli keväällä yli miljoona merkkiä, ja se oli ensimmäinen kerta, kun miljoonan merkin raja ylittyi missään tekemässäni kokonaisuudessa. Mietin, että vau – ja kauheaa. Olen tullut erittäin kunnianhimoiseksi romaanin rakenteen suunnittelemisessa, joten editointivaihe oli todella työläs. Elokuussa, kun Paras mahdollinen maailma meni painoon, oli koko vuoden ensimmäinen lauantai, jona en tehnyt töitä.

 

Riikka Pulkkinen asui nuorempana Oulussa, mutta tuntee itsensä nykyään helsinkiläiseksi.

 

16 vuotta ystävyyttä

Kaikki suuret ystävyyteni ovat alkaneet uskoutumisella. Yhden läheisen ystävän kanssa juhlimme juuri vuosipäivää. Tapasimme 16 vuotta sitten Oulun yliopiston käytävällä, kun aloimme opiskella kirjallisuutta samalla vuosikurssilla.

Olen huomannut, että ystävyyttä pitää vaalia. Nyt kun olemme molemmat perheellisiä, täytyy tapaamisista sopia, tai muuten käy niin, ettei nähdäkään. Ystävyyteen tulee suvantovaiheita, joiden aikana ei nähdä tai kuulla. On armollista, ettei se tarkoita lopullista erkaantumista. Tulee taas toinen elämäntilanne, jossa aikaa on molemmilla enemmän.

2 aihiota

Työmuistin tai kuvittelukyvyn rajallisuuden takia tajuntaani mahtuu vain kaksi romaanin aihiota. Usein käy niin, että toinen aihio jyrää toisen alleen tai anastaa toisen materiaalin.

Uusimmassa romaanissani oleva ajatus äidistä, joka ei saa yhteyttä tyttäreensä ja kertoo yhteisen tarinan omin sanoin, on alun perin toisesta romaaniaihiosta. Nyt kun olen käyttänyt sen, toisesta aihiosta ei tule romaania. Se ei haittaa. Uusia ajatuksia tulee. Kun on elänyt enemmän, tulee paljon enemmän aiheita mieleen kuin vaikka 20-vuotiaana.

”Jälkeenpäin olen miettinyt, että mitä jos olisin vaihtanut baletin toisenlaiseen tanssiin.”

6 kuukautta jäisiä teitä

Urheilin nuorena tavoitteellisesti. En tiedä, olinko juoksijana lahjakas, mutta sinnikäs olin, ja sama sinnikkyys näkyy kirjoittamisessa.

Juoksemiseen ja kirjoittamiseen tarvitaan samaa toiston sietämistä. Tanssin balettia esiteini-ikäisenä kuutisen vuotta. Treenasimme systemaattisesti neljästi viikossa ja etenimme kovakärkisiin tossuihin saakka. Lopetin tanssin, kun aloin urheilla tulostavoitteellisesti.

Jälkeenpäin olen miettinyt, että mitä jos olisin vaihtanut baletin toisenlaiseen tanssiin. Jos olisin myöntänyt itselleni, että pohjoissuomalaisesta tytöstä, jonka kotikaupungissa tiet ovat jäässä viidestä seitsemään kuukautta vuodesta, ei välttämättä tule maailman parasta juoksijaa.

20 tanssijaa

Yritän päästä tanssitunneille monta kertaa viikossa. Olen tanssinut vuosia modernia afroa. Tanssi vastaa harmonian ja synkronian tarpeisiini. Kun 20 ihmistä tekee jonkin asian yhtä aikaa ja osuu täsmälleen yhteen nuottiin, tuntuu, kuin oppisi lentämään yhdessä.”

Riikka Pulkkinen

  • 36-vuotias kirjailija.
  • Asuu Helsingissä miehensä ja 3-vuotiaan tyttärensä kanssa.
  • Esikoisteos Raja julkaistiin vuonna 2006. Teoksia on käännetty 19 kielelle.
  • Viimeisin romaani Paras mahdollinen maailma ilmestyi syyskuun alussa.

Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin esikoinen täyttää tänään viisi vuotta.

Ruotsin hovissa vietetään tällä viikolla kaksia syntymäpäiväjuhlia. Prinsessa Madeleinen ja Chris O'Neillin esikoinen Leonore täytti maanantaina kolme vuotta, ja tänään syntypäiviään juhlii kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin esikoinen, prinsessa Estelle. Hän täyttää jo viisi vuotta – ja mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä enemmän hän alkaa muistuttaa äitiään lapsena. Katso vaikka!


Estelle suunnilleen saman ikäisenä kuin äitinsä toisessa kuvassa. Kuva: Kungahuset.se / Kate Gabor
Victoria 80-luvulla. Kuva: Lehtikuva
 

Hovi on muistanut Estelleä ottamalla tästä 5-vuotissynttärikuvat.

Myös Victoria on julkaissut esikoisensa kunniaksi synttärionnittelut virallisella Facebook-sivuillaan.

– Hyvää syntymäpäivää prinsessa Estelle, Victoria on kirjoittanut lyhyesti.

Estelle isänsä, äitinsä ja pikkuveljensä kanssa viime joulukuussa Tyrestan kansallispuistosta. Kuva: Kungahuset.se
Estelle isänsä, äitinsä ja pikkuveljensä kanssa viime joulukuussa Tyrestan kansallispuistosta. Kuva: Kungahuset.se

Koko kuningasperhe harvinaisessa yhteiskuvassa viima kesänä. Yleensä Estelle nähdään kuvissa hymyilevänä, mutta eihän sitä aina jaksa. Kuva: All Over Press / Karin Törnblom / IBL Bildbyrå
Koko kuningasperhe harvinaisessa yhteiskuvassa viima kesänä. Yleensä Estelle nähdään kuvissa hymyilevänä, mutta eihän sitä aina jaksa. Kuva: All Over Press / Karin Törnblom / IBL Bildbyrå

Estelle syksyllä 2015. Kuva: Kate Gabor / Kungahuset.se
Estelle syksyllä 2015. Kuva: Kate Gabor / Kungahuset.se

Estelle kesäfiiliksissä. Kuva: Kungahuset.se
Estelle kesäfiiliksissä. Kuva: Kungahuset.se

Kolmevuotias Estelle hiihtoladulla. Kuva: Kungahuset.se
Kolmevuotias Estelle hiihtoladulla. Kuva: Kungahuset.se

Ylpeät vanhemmat.
Ylpeät vanhemmat.

 

Näyttelijä Kreeta Salminen harjoittelee nykyään armollisuutta ja lempeyttä itseään kohtaan. Aina näin ei ole ollut.

Armollisuus on parhaillaan pinnalla näyttelijä Kreeta Salmisen, 32, elämässä. Kreetan ja kollegoiden tekemä tanssillinen esitys Song of Goddess käsittelee naiseutta ja sitä, miten löytäisimme itsestämme sisäisen jumalattaremme.

Nuorempana Kreeta treenasi tanssia tosissaan ja oli vaativa itseään kohtaan.

– Lapsena ja nuorena tanssin paljon, mikä on jättänyt jäljen minäkuvaani. Silloin leikin terveydelläni urheilemalla liikaa ja syömällä vähän turhankin terveellisesti. Teinivuosina kilpailu tanssissa oli hirveän kovaa. Asetin itselleni tiukat rajat, joiden sisällä minun kuului olla tietynlainen. Se oli rankkaa.

Kreeta kertoo myös olleensa suorittajaluonne.

”Jos en heti oppinut tietynlaista hyppyä, kiroilin ja ärsyynnyin itseeni.”

– Jos en heti oppinut tietynlaista hyppyä, kiroilin ja ärsyynnyin itseeni. Nyt ymmärrän, ettei mitään voi osata heti ensimmäisellä kerralla. Yritän olla itselleni lempeämpi.

Myös jooga on Kreetalle tärkeä laji. Hän on saanut siitä paljon apua niin henkisesti kuin fyysisesti.

– Jooga aukaisee tunnelukkoja: kun lihasjumi aukeaa, saatan alkaa itkeä tai nauraa, ja tulee puhdistunut olo. Uskon, että olemme psykofyysisiä kokonaisuuksia ja kannamme kropassamme pelkojamme, toiveitamme ja menneisyyttämme.

Mitkä asiat tuovat Kreetalle hyvää oloa? Miten tasa-arvoinen vanhemmuus onnistuu näyttelijäpuoliso Ville Tiihosen kanssa?  Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 8/2017.

Song of Goddess -esityksen ensi-ilta 1.3. Kanneltalolla Helsingissä.

Teri ja Anne ehtivät olla ystäviä 20 vuotta ja olivat yhteydessä viikottain.

Anne Kukkohovi, 46, muistaa elävästi viimeinen kohtaamisensa ystävänsä, stylisti Teri Niitin, 43, kanssa.

Oli joulunalusruuhka, ja Anne seisoi Jari-veljensä kanssa Stockmannin-tavaratalon sisäänkäynnin kellon alla. Sisarukset odottivat puhelua lääkäriltä saadakseen lisätietoa omaisensa vakavasta sairaudesta. Sattumalta paikalle pelmahti kummankin hyvä ystävä Teri. Keskellä ihmisvilinää ystävät vaihtoivat kuulumisia ja heittivät herjaa. Kuullessaan sisarusten huolesta Teri lohdutti heitä.

– Ihmisten pitäisi nähdä enemmän kuolemaa ja syntymää, sillä ne kuuluvat osaksi elämää. Minä en ainakaan pelkää kuolemaa, Teri sanoi tuolloin.

Viikon kuluttua kohtaamisesta, joulupäivänä, Anne sai tietää, että Teri oli joutunut sairaalaan vakavien sydänongelmien vuoksi.

– Koko tilanne tuntui epätodelliselta. Kuin sumussa yritin hoitaa työni, Anne kuvailee.

Seuraavalla viikolla, tammikuun 9.päivä Teri menehtyi.

– Kun Teri kuoli, tuntui että minun aikani pysähtyi. Kaikki ympärillä tulivat ja menivät niin kuin ennenkin, ihmiset matkustivat ja postasivat ruokakuvia. Minä olin, että kuinka te voitte jatkaa elämistä, kun Teri on kuollut?

On kulunut kuukausi Terin kuolemasta. Anne kertoo, että työtilanteissa hän saa pidettyä kyyneleet aisoissa, vaikka suru tuleekin aaltoina. Teri ja Anne ehtivät olla ystäviä 20 vuotta ja olivat yhteydessä viikottain.

– Teri oli minulle leikkikaveri, jonka kanssa oli lupa hölmöillä. Kun olin Terin kanssa, pääsin pakoon suorittamista, sellaista pohjalaista vakavuutta ja puurtamista, johon olen aikoinaan kasvanut. Hän oli kuin henkireikä.

Ystävän kuoleman lisäksi Anne on joutunut käsittelemään vuoden aikana surua ja vastoinkäymisiä. Hän kertoo vaikeasta vuodesta uudessa Me Naisten numerossa 8 / 2017.

jury

Teri Niitin kuolemaa sureva Anne Kukkohovi vaikeasta vuodestaan: ”Minun on pysyttävä vahvana, romahtaminen ei auttaisi ketään”

Tämä stylisti (siihen on ihan suomenkielinenkin sana olemassa, mutta onhan se hienompi näin) ei omassa ulkonäössään, eikä vaatetuksessaan ollut staili, vaikka arvosteli (ohjeisti) muita. Entä ne muut asiat ? Kannattaa käyttäytyä niin, että saa vain hyvää palautetta, jos ei kestä muuta. Sekin on stailia. Jokaisella on täällä aikansa.
Lue kommentti

Hanna muistaa olleensa laihdutuskuurilla ensimmäisen kerran jo 8-vuotiaana.

Toimittaja Hanna Sumari pettyi suoritukseensa sunnuntain Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Pettymys hälveni kuitenkin nopeasti, ja nyt keskiviikon treenien jälkeen Hanna kuvailee fiilistään loistavaksi.

Takaiskusta toipumisessa on auttanut myös palaute, jota Hannalle on tulvinut suoran lähetyksen päättymisestä asti kaikkia kanavia pitkin.

– Yksi Facebook-kaverini oli ottanut tv-ruudulta kuvan, jossa olen Samin sylissä. Siinä on juuri se tunnelma, jonka tunsin tanssiessani. Tajusin, ettei minun pidä surra mitään. Olen aina toivonut, että saisin kokea sen tunteen, ja mä koin sen! Hanna iloitsee.

 

Tässä valssissa oli tunnetta ja heittäytymistä! #mtvttk @hannasumari @heleniussami

Henkilön Tanssii Tähtien Kanssa (@tanssiitahtienkanssa) jakama julkaisu

Hanna kertoo haaveilleensa salaa myös siitä, että onnistuisi koskettamaan ihmisiä esiintymisellään. Palautteiden perusteella sekin onnistui.

– Olen lukenut kaikki viestit ja yrittänyt vastata tai edes painaa peukkua, mutta kun niitä peukkujakin on painettavana viisisataa, Hanna päivittelee.

Samalla hänellä on etuoikeutettu olo.

– Miten ihanaa olisi, jos jokainen ihminen voisi edes jonain päivänä elämässään saada tuollaisia viestejä.

Ei pahalla, mutta...

Hannan mukaan 99 prosenttia palautteesta on ollut positiivista. Hän kirjoitti eilen blogissaan Apu-lehden sivustolla, että kaikki katsojat eivät olleet tyytyväisiä käsivarret paljastavaan, hihattomaan tanssiasuun.

– Kommentteja käsivarsistani on tullut vähän, pukua on arvosteltu todella paljon puolesta ja vastaan. 

Hanna on tulkinnut, että kommentoijat eivät ole olleet ilkeitä tai pahantahtoisia.

– Kommenteissa oli semmoinen sävy, että Hanna sä oot varmaan nähnyt, miltä sun käsivarret näyttää. Että kuka sut on pukenut tommoiseen vaatteeseen, sano että laittavat sulle hihoja. Niillä on tarkoitettu hyvää, Hanna arvioi.

”Hanna sä oot varmaan nähnyt, miltä sun käsivarret näyttää. Että kuka sut on pukenut tommoiseen vaatteeseen.”

Blogikirjoitus, jossa Hanna kertoo vihaavansa koko keskustelua alleista, on herättänyt runsaasti huomiota. Hanna kirjoittaa, ettei välitä käsivarsiensa ihon heilumisesta. Hän ei myöskään aio pukeutua pitkähihaisiin vaatteisiin vain siksi, ettei ole enää nuori.

Hannan mielestä on tärkeää, että käsiteltyjen kuvien ja kauneusleikkauksissa käyneiden ihmisten lisäksi nähtävillä on myös sitä vähemmän viimeisteltyä kuvastoa.

– Olisi tosi tärkeää, että vanhemmat veisivät lapsiaan paljon uimahalleihin. Siellä näkee, millainen on oikea, tavallinen ihminen, hän sanoo.

Aina mielestään lihava

Hanna myöntää blogissaan kärsineensä ulkonäkötuskista koko elämänsä.

– Olen korvieni välissä aina lihava, ollut aina lihava ja aina pysyn varmaan. On maailman typerintä, että olen pilannut monta hetkeä elämästäni murehtimalla sitä.

Hanna muistaa vieläkin lehtihaastattelun, jossa hän 19-vuotiaana esiintyi äitinsä ja siskonsa kanssa.

– Kun kuvia otettiin, muistan kärsineeni siitä, kun olen niin lihava ja joudun samaan kuvaan kauniiden äitini ja siskoni kanssa. Minähän olen niissä kuvissa langanlaiha!

– Tiedän, mistä se johtuu, Hanna jatkaa ulkonäköahdistuksestaan.

Kun Hannaa 12 vuotta vanhempi isosisko Ritva meni naimisiin, Hanna oli häissä morsiusneitona.

– Äiti pani minut laihdutuskuurille, että mahdun siihen mekkoon. Muistan, kun söin vain munakkaita. Olin silloin kahdeksan.

”Muistan, kun söin vain munakkaita. Olin silloin kahdeksan.”

Äitiään Hanna ei kuitenkaan halua syyllistää.

– Kaikki me teemme kaikenlaisia asioita oikein ja väärin. Olen itse venytellyt läskimakkaroitani lasteni edessä ja voivotellut niitä. Jälkeenpäin asiasta on puhuttu yhdessä.

Lattareita urakalla

Viikot Tanssii tähtien kanssa -ohjelman suorien lähetysten välissä täyttyvät tuntikausista treenaamista. Sunnuntaina edessä on lattaritanssi cha-cha-cha. Tulevan esityksen harjoittelua Hanna kuvailee ”urakaksi”. Hänelle vaikeinta on askelten opettelu – ennen ohjelmaa hän ei ole tanssinut koskaan.

Hanna kertoo olevansa vähäuninen, mutta maanantaina treenien jälkeen hän nukkui kolmen tunnin päiväunet ja siihen päälle vielä normaalit yöunet. Kropan lisäksi aivojen pitää omaksua koko ajan uutta.

– Tanssituomari Jukka Haapalainen sanoi, että meille opetetaan viikossa asiat, jotka tanssikoulussa opetetaan vuodessa.