Nyt aikuisuus tuntuu hyvältä, vaikka kriisivuoden aikana se löi pahasti kasvoille. ”Silloin jouduin ottamaan uudella tavalla vastuuta”, Riikka sanoo. Kuvat: Satu Kemppainen.

Oma lapsi ja ikä ovat opettaneet kirjailija Riikka Pulkkiselle uutta sekä ihmissuhteissa että työssä. – Nuorena olin ehdoton ja idealisti, hän kertoo.

0 viikattua vaatetta

”Kodinhoitohommissa en ole säntillinen. Tykkään siisteydestä, kokoan lapsen lelut pois ja korjaan pöydiltä pinoon lehdet, kirjat ja astiat. Saatan silti itse jättää puoliksi juotuja kahvikupillisia ikkunalaudalle. Olen ajan myötä myöntynyt tosiasialle, että olen ihminen, joka ei viikkaa vaatteitaan. Sitä, että minusta joskus tulisi viikkaaja, ei ole näköpiirissä, ellen erikseen päätä korottaa viikkaamista tärkeäksi arvoksi elämässäni.

36 vuotta

Oli huomattavasti helpompaa täyttää 34 kuin 36. Tyttöydestä irti pyristeleminen on kivuliasta. Onneksi olen huomannut, että jokin versio tyttöydestä on mahdollista viedä 40 vuoden tuolle puolen. Minulla on esikuvia, jotka ovat leikkisiä, hauskoja, älykkäitä ja yli 40-vuotiaita, esimerkiksi Anna Laine, Rosa Meriläinen ja Anni Sinnemäki. Haluan tulla heidän kaltaisekseen. Heihin liittyy itsevarmuuden, heittäytymisen ja viisauden yhdistelmä, jota ei ole nuorilla tytöillä. Se on hyvä puoli ikääntymisessä.

Kun vanhenen, huomaan, että kiitävin mahdollisuuden tuntu liittyy nuoren ihmisen elämään. Joskus haaveilin, että opiskelisin luovaa kirjoittamista Yhdysvalloissa. Koskaan ei olisi haitallista opiskella omaa ammattiansa ja hioa sitä, mutta en ole aktiivisesti hakeutunut sitä kohti. On siis myönnyttävä sille, että en ehkä koskaan lähde Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Jotkut asiat vain sulkeutuvat näköpiiristä siksi, että aika kuluu.

1 tytär

Kun ensimmäisiä kertoja lapsen syntymän jälkeen pääsin kirjoittamaan, minun piti kirjoittaa auki sitä, että olen äiti. Olin lukenut ja kuullut ihmisten puhuvan siitä, että lapsen rakastaminen on hänen vähittäistä luovuttamistaan maailmalle, mutta en ollut tuntenut sitä kipuna ennen kuin nyt. Kun rakastaa omaa lastaan äärettömiin, tajuaa, että rakkauden syvin muoto on se, että antaa lapsen kääntyä minusta pois.

10-vuotistaiteilijajuhla

Minulla on tänä vuonna kymmenvuotistaiteilijajuhla, mikä on vähän vitsikästä. Muistan kymmenen vuoden takaisen itseni ja sen, millaisia kuvitelmia minulla oli kirjallisuudesta ja kirjailijan roolista mediassa. Iän myötä olen rentoutunut enkä ole kaiken kanssa niin tosissani. Nuorena olin ehdoton ja idealisti. Ajattelin, että kirjailija on julkisuudessa ennen muuta yhteiskunnallinen keskustelija. Nyt ajattelen, että ei se mitään, jos en pääse puhumaan julkisuudessa romaanini syvärakenteesta ja siitä, miten teemat heijastelevat maailmantapahtumia. Rakenne- ja kerrontaratkaisuista voin keskustella kollegoideni kanssa. Romaani on lukijoiden, kun päästän sen käsistäni. En voi kulkea kertomassa lukijoille, että huomaathan, miten olen kehitellyt tätä teemaa syvällisesti.

4 kotikaupunkia

Olen syntynyt Tampereella, josta muutimme Rovaniemelle, kun olin 4- tai 5-vuotias. Kun olin 9, muutimme Ouluun. On olennainen osa minua, että olen elänyt lapsuuteni napapiirin tienoilla. Kaikki muistot nuoruudesta taas liittyvät Ouluun, ja suuri osa minusta on muotoutunut siellä. En silti ajattele enää olevani oululaislähtöinen.

Helsinki on ollut kotini vuodesta 2001. Muutin Helsinkiin 21-vuotiaana opiskelemaan teoreettista filosofiaa. Juurtumisvaikeuksia kesti koko ensimmäisen vuoden ajan, ja matkustin usein yöjunalla Ouluun viikonlopuksi. Keväällä 2002, kun olin asunut täällä talven, keväinen Helsinki oli tosi ihana. Siitä alkoi helsinkiläistymiseni.

”Tajusin, että jos olen kirjailija, minun on vain pakko tehdä tätä työtä.”

1 kriisivuosi

Vuonna 2008 pidin jo itseäni kirjailijana, mutta toisen romaanin kirjoittaminen oli äärimmäisen vaikeaa. Tajusin, että jos olen kirjailija, minun on vain pakko tehdä tätä työtä. Samaan aikaan lapsuudenperheessäni oli sairastamista, joten jouduin ottamaan aivan uudella tavalla vastuuta sekä itsestäni että muista. Aikuisuus löi vasten kasvoja monella tavalla, ja se salpasi pitkäksi aikaa hengityksen. Ymmärsin, että olen täysin vastuussa omista asioistani. Seuraava vuosi oli parempi, ja sinä vuonna viimeistelin Totta-romaanini.

3 330 grammaa

Numero kolme on minulle tärkeä, mutta voin vain arvailla, miksi. Kolmonen näkyy kaikkialla: Jos ostan kalaa kalatiskiltä, pitää ostaa 300 grammaa. Tai jos otan keksejä kahvin kanssa kotona, otan aina kolme. Kun tyttäreni syntyi, hän painoi 3330 grammaa. Siinä oli jotain hyvin ilahduttavaa, vaikka seuraavalla viikolla hän onneksi painoi jo enemmän.

15 kiloa konkretiaa

Elämä kolmivuotiaan kanssa on sitä, että 15 kiloa painava lapsi heittäytyy lattialle ja minun täytyy miettiä, miten saan roudattua tämän ison kahvakuulani päiväkodista kotiin.

On ollut jännittävää seurata äitinä, miten lapsi oppii kielen ja tunnistaa itsensä erilliseksi minäksi. Keväällä keskustelimme isäni kanssa leikkipuistossa brexitistä, kun tyttäreni yhtäkkiä sanoi: ”Minä olen idea. Minä olen ratkaisu.” Tuo lause on ihan liian korkealentoinen, jotta sitä voisi käyttää fiktiossa. Saattaa hän myös sanoa, että ”minä olen juusto”.

2 erillistä ihmistä

Elämänkokemuksen myötä haluan tarkentaa käsitystäni rakkaudesta. Totta-romaanissani tulin siihen tulokseen, että rakkaus on tunnistamista ja tunnistetuksi tulemista. Nyt olen päätynyt vähän eri lopputulokseen. Rakkaus onkin toisen hyväksymistä vieraana. Toista ei voi koskaan oppia tuntemaan täysin. Tuntemattomuus säilyy niin lapsen ja vanhemman välillä kuin romanttisessakin rakkaudessa. Yhdeksi tuleminen ei ole mahdollista, eikä omiminen kuulu rakkauteen. Tätä oivallusta yritän kuvata uudessa romaanissani.

7/7 päivää

Minulla on tapana syödä jotain sokerista herkkua joka päivä. Aina välillä mietin, pitäisikö lopettaa. Toistaiseksi olen päätynyt siihen, että ei pidä. Yleensä syön suklaata, harvemmin irtokarkkeja. Pulla on hyvää myös. Suklaa liittyy kahviin ja työskentelyyn. Jos en saa kahvia, olen mieluummin ottamatta herkkua. Se on vähän noloa: jos kyläpaikassa on tarjolla kakkua mutta ei kahvia, tekisi mieli pyytää kahvinkeittoa.

1 000 000 merkkiä

Paras mahdollinen maailma -romaanini on ensimmäinen, jonka olen kirjoittanut lapseni syntymän jälkeen. Romaanissani on kohtia, joita en pystynyt kirjoittamaan muualla kuin tyttäreni luona. Oli ahdistavaa huomata, että minun täytyi kerätä kaikki keskittymiseni kirjoittaakseni romaanini avainkohdat äärimmäisen tarkasti ja mielellään häiriöttä, mutta toisaalta en pystynyt koskaan kirjoittamaan niitä, jos tyttäreni oli eri paikassa kuin minä. Siitä lähtien kun lapseni meni vuosi sitten päiväkotiin, kirjoitin romaania kurinalaisesti joka päivä, myös viikonloppuisin.

Työtapani on muuttunut lapsen syntymän jälkeen niin, että kun istun työn ääreen, tekstiä on synnyttävä. Sitä, mihin teksti kuuluu tai kuuluuko mihinkään, voi miettiä myöhemmin. Niinpä romaanitiedostossa oli keväällä yli miljoona merkkiä, ja se oli ensimmäinen kerta, kun miljoonan merkin raja ylittyi missään tekemässäni kokonaisuudessa. Mietin, että vau – ja kauheaa. Olen tullut erittäin kunnianhimoiseksi romaanin rakenteen suunnittelemisessa, joten editointivaihe oli todella työläs. Elokuussa, kun Paras mahdollinen maailma meni painoon, oli koko vuoden ensimmäinen lauantai, jona en tehnyt töitä.

 

Riikka Pulkkinen asui nuorempana Oulussa, mutta tuntee itsensä nykyään helsinkiläiseksi.

 

16 vuotta ystävyyttä

Kaikki suuret ystävyyteni ovat alkaneet uskoutumisella. Yhden läheisen ystävän kanssa juhlimme juuri vuosipäivää. Tapasimme 16 vuotta sitten Oulun yliopiston käytävällä, kun aloimme opiskella kirjallisuutta samalla vuosikurssilla.

Olen huomannut, että ystävyyttä pitää vaalia. Nyt kun olemme molemmat perheellisiä, täytyy tapaamisista sopia, tai muuten käy niin, ettei nähdäkään. Ystävyyteen tulee suvantovaiheita, joiden aikana ei nähdä tai kuulla. On armollista, ettei se tarkoita lopullista erkaantumista. Tulee taas toinen elämäntilanne, jossa aikaa on molemmilla enemmän.

2 aihiota

Työmuistin tai kuvittelukyvyn rajallisuuden takia tajuntaani mahtuu vain kaksi romaanin aihiota. Usein käy niin, että toinen aihio jyrää toisen alleen tai anastaa toisen materiaalin.

Uusimmassa romaanissani oleva ajatus äidistä, joka ei saa yhteyttä tyttäreensä ja kertoo yhteisen tarinan omin sanoin, on alun perin toisesta romaaniaihiosta. Nyt kun olen käyttänyt sen, toisesta aihiosta ei tule romaania. Se ei haittaa. Uusia ajatuksia tulee. Kun on elänyt enemmän, tulee paljon enemmän aiheita mieleen kuin vaikka 20-vuotiaana.

”Jälkeenpäin olen miettinyt, että mitä jos olisin vaihtanut baletin toisenlaiseen tanssiin.”

6 kuukautta jäisiä teitä

Urheilin nuorena tavoitteellisesti. En tiedä, olinko juoksijana lahjakas, mutta sinnikäs olin, ja sama sinnikkyys näkyy kirjoittamisessa.

Juoksemiseen ja kirjoittamiseen tarvitaan samaa toiston sietämistä. Tanssin balettia esiteini-ikäisenä kuutisen vuotta. Treenasimme systemaattisesti neljästi viikossa ja etenimme kovakärkisiin tossuihin saakka. Lopetin tanssin, kun aloin urheilla tulostavoitteellisesti.

Jälkeenpäin olen miettinyt, että mitä jos olisin vaihtanut baletin toisenlaiseen tanssiin. Jos olisin myöntänyt itselleni, että pohjoissuomalaisesta tytöstä, jonka kotikaupungissa tiet ovat jäässä viidestä seitsemään kuukautta vuodesta, ei välttämättä tule maailman parasta juoksijaa.

20 tanssijaa

Yritän päästä tanssitunneille monta kertaa viikossa. Olen tanssinut vuosia modernia afroa. Tanssi vastaa harmonian ja synkronian tarpeisiini. Kun 20 ihmistä tekee jonkin asian yhtä aikaa ja osuu täsmälleen yhteen nuottiin, tuntuu, kuin oppisi lentämään yhdessä.”

Riikka Pulkkinen

  • 36-vuotias kirjailija.
  • Asuu Helsingissä miehensä ja 3-vuotiaan tyttärensä kanssa.
  • Esikoisteos Raja julkaistiin vuonna 2006. Teoksia on käännetty 19 kielelle.
  • Viimeisin romaani Paras mahdollinen maailma ilmestyi syyskuun alussa.

Miisu Seppänen luovutti munuaisensa, jotta aviomies, Jean S -yhtyeen Jukka Tiirikainen saisi uuden elämän. – Olisin tehnyt sen kenen tahansa rakkaani vuoksi, Miisu sanoo.

– Ystävämme mukaan meidät on yhdistänyt joku taivaallinen Tinder, konsultti Miisu Seppänen, 40, vitsailee muusikko Jukka Tiirikaisen, 47, vierellä.

Tuusulalaisen parin tarina on poikkeuksellinen, sillä Miisu on Jukan elävä elinluovuttaja: Jukalla on vaimonsa munuainen. Kudostyypit sopivat äärimmäisen harvoin yhteen, kun pari ei ole verisukua toisilleen.

– Sairaalassakin sanottiin, että oli lääketieteellinen ihme, että mätsäsimme näin, Jukka kertoo.

Leikkauksesta on kulunut vasta muutama viikko. Miisu on vielä antibioottikuurilla, mutta Jukka on jo pirteä itsensä. Illalla edessä on freelancer-trumpetistin ensimmäinen keikka elinsiirron jälkeen. Jukan pitäisi soittaa pari tuntia Jean S -bändin kanssa ja kavuta lavalla ihmispyramidin huipulle.

– Onnistuu kyllä, olo on ihan uusi, Jukka vakuuttaa.

R2D2 muuttaa meille

Reilu vuosi sitten Jukka oli niin väsynyt, ettei tajunnut sitä itsekään. Väsymys oli hiipinyt pikkuhiljaa. Kun Jukka käveli Linnanmäen parkkipaikalta Peacock-teatteriin UIT:n harjoituksiin, hän tunsi, ettei millään jaksaisi kävellä muutaman kymmenen metrin ylämäkeä.

Munuaisten heikkeneminen oli huomattu jo vuosia aiemmin. Jukka söi lääkkeitä suolistosairauteensa, joten hänen veriarvojaan seurattiin säännöllisesti. Yllättäen munuaisarvot alkoivat hälyttää, mahdollisesti lääkityksen takia. Lääkäri totesi, että munuaisten toimintatasosta oli jäljellä enää kymmenisen prosenttia. Dialyysi olisi pakko aloittaa pian.

– Kun lääkäri aikoinaan totesi, että munuaiset heikkenevät ja se johtaa dialyysiin ja elinsiirtoon, se oli kuin isku vasten kasvoja. Kun dialyysi lopulta piti aloittaa, se ei ollut enää järkytys. Olin ehtinyt totutella ajatukseen vuosia.

Elämää se muutti silti. Dialyysilaite on kuin pesukone: se puhdistaa veren ja poistaa nestettä, kun munuaiset eivät enää hoida tehtäväänsä. Miisun ja Jukan kodissa kävi putkimies ja asensi uuden hanan dialyysilaitetta varten. Letkut seikkailivat eteisen lattiaa pitkin kylppäriin, ja koti sai uuden sisustuselementin. Pari nimesi laitteen R2D2:ksi, koska se näytti Tähtien sodan symppisrobotilta.

”Viime keväänä olin Elastisen kanssa Lapin-rundilla ja kävin välissä Ylläksellä dialyysissa.”

Jukka istui laitteeseen kytkettynä viisi kertaa viikossa, pari tuntia kerrallaan. Se on pitkä aika olla jumissa.

– Netflix tuli käytyä läpi. Kerran yritin töräytellä trumpetilla, mutta eihän siitä mitään tullut.

Samaan aikaan piti elää normaalia työelämää. Perjantaiaamuisin Jukka saattoi herätä viideltä, jotta ehtisi tehdä hoidon ennen kuin lähtisi viikonlopuksi keikoille. Työnsä hän valitsi sillä perusteella, missä pääsisi dialyysiin, jos kiertueet venyisivät useiden päivien mittaisiksi.

– Viime keväänä olin Elastisen kanssa Lapin-rundilla ja kävin välissä Ylläksellä dialyysissa. Toisen bändin Lapin-kiertueelle en voinut lähteä, kun ajomatkaa lähimpään dialyysiin olisi ollut satoja kilometrejä.

Miten Miisun käy?

Vaikka dialyysi vaikutti niin paljon koko elämään, Jukka ja Miisu tekivät yhden päätöksen: he eivät antaisi sairaudelle valtaa, vaan yrittäisivät nauttia arjestaan kuten ennenkin. He matkustelivat, vaikka Jukan piti päästä hoitoon lähes päivittäin.

– Matkustaminen ulkomaille onnistui, jos läheltä löytyi dialyysipaikka. Miisu järjesti aina kaiken, hän on sellainen henkinen matkanjohtaja. Reissaaminen oli tärkeää mielelle, Jukka kiittelee.

Matkustelu on parin yhteinen ilon aihe.

Samalla jämäkkyydellä Miisu alkoi selvittää, millainen operaatio munuaisensiirto olisi. Kävi ilmi, että jonossa ja dialyysissa pitäisi jaksaa vuosia, jos munuaista odottaisi aivokuolleelta. Kudosten yhteensopivuus on tuurista kiinni, joten sopiva tulisi, kun tulisi.

Toiseen vaihtoehtoon, elävään luovutukseen, Miisu törmäsi netissä. Lääkärit eivät olleet puhuneet siitä, ennen kuin Miisu osasi kysyä.

– Kun ymmärsin, että hyvällä tuurilla luovuttaja voinkin olla minä, en miettinyt hetkeäkään. Se oli täysin luonnollinen valinta. Olisin tehnyt sen kenen tahansa rakkaani vuoksi, Miisu sanoo.

– Jukalla on myös lapsia. Halusin, että heillä on isä jatkossakin, jos se on minusta kiinni.

”Mietin myös, että jos Miisulle sattuisi leikkauksessa jotain, voisinko antaa itselleni anteeksi.”

Jukkaa luovutus mietitytti toisesta syystä. Vaikka mies oli kiitollinen, häntä huoletti, miten Miisun terveyden käy ja millaisen uhrauksen tämä tekee. Miisu oli perusterve, mutta miten kävisi leikkauksen jälkeen tai pidemmällä aikavälillä? Entä jos jäljelle jäävä munuainen alkaisi temppuilla?

– Sairaalassa Miisulta kysyttiin moneen kertaan, oletko varma. Niin kysyin minäkin. Mietin myös, että jos Miisulle sattuisi leikkauksessa jotain, voisinko antaa itselleni anteeksi. Hän on kuitenkin päättäväinen ihminen, joten uskalsin suostua.

Myös kuolema kävi molemmilla mielessä. Vaikka leikkausta valmisteltiin huolella, jokin voi silti mennä pieleen.

– Kuolema ei varsinaisesti pelottanut, mutta olimme sen verran realisteja, että teimme testamentit.

Sairaalaromantiikkaa

Siirto meni suunnitelmien mukaan: siellä he makasivat vierekkäisissä leikkaussaleissa, toipuivat viereisissä huoneissa ja kävelivät käytäviä käsi kädessä tippapullot heiluen.

– Sellaista sairaalaromantiikkaa, pari nauraa.

Kolmisen viikkoa leikkauksen jälkeen Miisun vatsa kuitenkin kipeytyi rajusti, lämpö nousi yllättäen ja hän joutui Meilahden päivystyspolille. Tervehtyminen otti takapakkia: leikkausta seurasi tulehdus ja Miisu piti tähystysleikata uudelleen. Hän jäi sairaalaan päiviksi.

”Olisin ottanut ne kivut itselleni.”

– Harmitti ihan vietävästi, että miksi juuri hänelle piti käydä näin sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt. Tuntui todella epäreilulta, ja olisin ottanut ne kivut itselleni. Onneksi antibiootit lopulta tepsivät, Jukka sanoo.

Jukka pääsi helpommalla, vaikka hänen elimistönsä hylki uutta munuaista hetken. Onneksi reaktio huomattiin jo sairaalassa ja hylkimisenestolääkitys aloitettiin nopeasti.

Miisu korostaa, että vastoinkäymisestä huolimatta hän tekisi saman uudelleen.

– Luovuttajalle ei yleensä käy näin. Minä olen varmaan se poikkeus, joka vahvistaa sääntöä.

Ihon alla

Yhteinen koettelemus on lähentänyt parin välejä.

– Jos olimme hyvä mätsi jo ennen tätä, kokemus on laittanut asioita tärkeysjärjestykseen entisestään. Sitä paitsi nyt voin sanoa Miisulle, että I’ve got you under my skin, ihan kirjaimellisesti, Jukka laulaa.

Huumorista on tullut avioparille suuri voimavara. Jos Jukan mielestä Miisu on nyt pysyvästi hänen ihonsa alla, Miisu vitsailee, että hänellä on kolmen munuaisen mies. Niin kävi, kun Jukka sai pitää leikkauksessa omansa ja sai vielä kaupan päälle bonusmunuaisen.

– Kuinka moni voi sanoa samaa omasta miehestään?

”Auttaisiko, jos valittaisin, mitkä kortit olen saanut?”

Sairastaminen ja sairauden seuraaminen ovat muuttaneet molempien elämänasennetta. Jukan mielestä pikkuasioista valittaminen on turhaa, samoin niistä, joihin ei voi vaikuttaa. Sairaus on juuri sellainen.

– Auttaisiko, jos valittaisin, mitkä kortit olen saanut? Ei auttaisi, vaan tulisi vain pahempi olo.

Miisu on oppinut arvostamaan terveyttään, kun se ei olekaan ollut itsestäänselvyys hänen rakkaimmalleen.

Jukka ja Miisu haaveilevat nyt matkasta maailman ympäri.

Paratiisissa on kuitenkin pieni varjo: uusi munuainen ei ole ikuinen. Se voi taata Jukalle normaalin elämän enimmillään pariksikymmeneksi vuodeksi. Edessä on uusi elinsiirtojono ja dialyysi ”sitten joskus”.

– Emme ole suoneet sille kahta ajatusta. Tärkeämpää nyt on jokainen yhteinen terve päivä, Miisu sanoo.

– Miksi murehtisin sitä? Enhän voi muutenkaan tietää, mitä huomenna tapahtuu, Jukka miettii.

Miisu ja Jukka keskittävät odotuksensa mieluummin yhteiseen haaveeseen: maailmanympärimatkaan. Suunnitteilla oleva reissu on vähän kuin palkinto, kun Jukka on irtautunut dialyysista ja elämä palaa normaaliraiteilleen. Jo pelkästään se on Jukasta juhlan paikka.

– Tunnen olevani kuin Hannu Hanhi, pidän tätä lottovoittona. Ymmärrän, miten suuren lahjan Miisu on minulle antanut ja lupaan pitää siitä hyvää huolta.

Miisu on iloinen myös vähän arkisemmasta asiasta: R2D2 on poistunut työhuoneesta.

Muuttuuko luovutuslaki?

Suomessa tehdään vuosittain noin 260 munuaisensiirtoa, noin 20 niistä eläviltä luovuttajilta. Useimmiten luovuttaja on lähisukulainen. Elinsiirtoa odottaa noin 400 munuaispotilasta.

Kudoslain mukaan täysi-ikäinen henkilö voi luovuttaa toisen munuaisensa lähiomaisen tai muun läheisensä hoitamiseksi. Lain tulkinnan mukaan muita läheisiä ovat luovuttajan kanssa samassa taloudessa asuvat.

Lain muuttamiseksi on tehty aloite, jonka mukaan luovuttajaksi hyväksyttäisiin myös muu läheinen, esimerkiksi täti tai hyvä ystävä.

Kun näyttelijä Ushma Karnani lauloi vielä Gimmel-yhtyeessä, sponsoreita riitti. Sittemmin taloudellinen epävarmuus on tullut tutuksi.

Sille on syynsä, miksi näyttelijä Ushma Karnani, 35, kutsuu aviomiestään Pekka Olavaa vehjemieheksi. Pariskunnan vantaalaisen omakotitalon pihalta löytyy jos jonkinmoista tavaraa, kuten pari kuorma-autoa, vene, mönkijä ja lumilinko. Myös sisällä pariskunnan sataneliöisessä asunnossa on ainakin viisi erilaista imuria: tavallinen imuri, keskuspölynimuri, märkäimuri, autoimuri – ja rikkaimuri, jonka Ushma sai mieheltään hääpäivälahjaksi.

– Joululahjaksi sain Pekalta lahjakortteja autopesulaan. Olemme olleet naimisissa kaksitoista vuotta emmekä varsinaisesti tarvitse mitään, mutta joskus olisi kiva saada jotain muutakin kuin käytännöllisiä lahjoja. Olen tosin itsekin antanut Pekalle lahjaksi hyvän paistinpannun, sillä hän on intohimoinen kokki, Ushma kertoo.

Ushma on monille tuttu supersuositusta Gimmel-yhtyeestä, joka perustettiin Suomen ensimmäisessä kykyjenetsintäohjelmassa Popstarsissa 14 vuotta sitten. Gimmelin jälkeen Ushma opiskeli näyttelijäksi Teatterikorkeakoulussa ja on sen jälkeen näytellyt enimmäkseen teatterilavoilla. Nyt hänet nähdään myös televisiossa Konttori-sarjan suomalaisversiossa näyttelemässä elämäniloista muslimia Leylaa.

Julkisen ammatin lisäksi Ushma on elättänyt itsensä myös perinteisemmillä töillä. Teatterin ohella hän työskenteli pitkään askartelukaupan myyjänä. Nykyään Ushma on täysipäiväinen näyttelijä.

”Asiakas saattoi luulla minua tyttärensä kaveriksi tai kysyä, olenko osallistunut Idolsiin.”

– Tein pitkään myyjänhommia, koska en uskaltanut antautua epävarmuuteen, joka alallani vallitsee. Työskentelin myyjänä heti Gimmelin jälkeen ja vielä valmistuttuani näyttelijäksikin. Se ei tuntunut minusta ristiriitaiselta, olinhan tehnyt niitä töitä ennenkin. Minulle on aina ollut selvää, ettei mikään kestä ikuisesti. Olen elättänyt itseni pelkillä näyttelijäntöillä vuodesta 2012, mutta joudun varmasti tekemään normitöitä vielä jatkossakin.

Moni tunnisti Ushman kasvot kaupan kassalla, muttei aina muistanut mistä.

– Asiakas saattoi luulla minua tyttärensä kaveriksi tai kysyä, olenko osallistunut Idolsiin. Vastasin aina, että en, sillä tottahan se oli. Joskus tunnistaminen rasitti, mutta enimmäkseen se oli hauskaa, Ushma nauraa.

Ushmalla ovat aina huulirasvat ja hiusharja hukassa.
Ushmalla ovat aina huulirasvat ja hiusharja hukassa.

Maanantai

Kahvi ja kivennäisvesi, 7,30 €

Huulirasvoja ja hiusharja, 12,80 €

Matkakortti, 40 €

”Kun menen kotoani Vantaalta töihin Helsinkiin, jätän yleensä auton Oulunkylän eli Ogelin juna-asemalle ja kuljen julkisilla loppumatkan. Olen syntynyt Pakilassa ja viettänyt nuoruuteni Ogelissa. Siitä on muodostunut minulle vahva identiteetti; kesti pitkään oppia mieltämään itseni vantaalaiseksi.

Vantaa on asuinpaikkana meille käytännöllinen valinta, sillä halusimme tilaa. Parikymppisenä sitä vielä jaksoi asua pienissä yksiöissä, enää ei. Valomiehenä työskentelevä Pekka tarvitsee työssään kuorma-autoja, jotka vievät paljon tilaa. Pääsemme molemmat kätevästi liikkumaan autolla Vantaalta, sillä töitä voi olla missä päin Suomea tahansa.

Maanantaina keskustassa käydessäni pyörähdin Stockmannilla ostamassa pari huulirasvaa ja hiusharjan. Ne katoavat aina laukustani, joten ostin uudet. Viljelen huulirasvoja ympäriinsä eri laukkuihin ja takintaskuihin.

Kävin myös hetken levähtämässä kahvilla. Olen valmis maksamaan hyvästä kahvista. Tykkään rentoutua ja istuskella kahviloissa sekä yksin että läheisteni kanssa.”

Tiistai

Prisma, 62,10 €

”Käyn ruokakaupassa kerralla kunnolla, enkä ravaa pienillä ostoksilla joka päivä. Keittiönkaapeissa pitää olla koko ajan kuivia aineita saatavilla, joten hamstraan kerralla isot määrät spagetteja ja riisejä. Myös jauhelihaa käymme varta vasten hakemassa kymmenen kilon erissä, jaamme sen osiin, laitamme vakuumiin ja pakkaseen. Hamstraamme jopa vessapaperia.

”Omakotitalossa asuessa pelkkä sähkölasku talvella saattaa olla kolmesataa euroa kuussa.”

Gimmel-aikoina minulla oli paljon pienemmät kulut kuin nykyään. Nyt omakotitalossa asuessa pelkkä sähkölasku talvella saattaa olla kolmesataa euroa kuussa. Eikä nuorempana ollut autoakaan. Myös kauneudenhoito tuli bändityön puolesta: pinnalla ollessamme kosmetiikka- ja kampaajasponsoreita riitti, joten niihin ei mennyt rahaa. Nykyään yksi kampaamokäynti maksaa 120 euroa.

Olen iloinen ex-bändikaverini Jenni Vartiaisen menestyksestä. Hän on aina ollut mielettömän kunnianhimoinen. On ihanaa nähdä, että kova työ on tuottanut hänelle tulosta. Itse olen Jenniin verrattuna patalaiska.

Aikanaan olin pettynyt, kun bändimme lopetti. Minä olisin halunnut jatkaa, mutta yksin se olisi ollut mahdotonta. Pääsin kuitenkin pian opiskelemaan Teatterikorkeakouluun, joten lopulta kaikki meni juuri oikein.

Aina, kun Jenni tekee uuden levyn, se näkyy minunkin palkkapussissani. Kun Jenniä soitetaan radiossa enemmän, muistetaan Gimmelkin, joten tililleni kilahtaa Gramex-korvauksia radiosoitosta. Suurista summista ei todellakaan ole enää nykypäivänä kyse: rojaltit pomppivat ehkä kympistä kuuteenkymppiin. Mutta kaikki on kotiinpäin!”

Keskiviikko

Citymarket, 54,50 €

”Gimmelissä ollessani olin rempseä parikymppinen ja uskalsin tehdä uraani liittyen tyhmänrohkeitakin vetoja. Elämänkokemus on tehnyt minusta varovaisemman ja kyynisemmän.

Näyttelijänä olen maksanut oppirahani muun muassa teatterissa: kerran näytin kulisseista persettä lavalla olleelle kokeneemmalle naiskollegalle. Ajattelin sen olevan hauska juttu, mutta jälkikäteen sain asiasta hirveät huudot. En ikinä unohda sitä häpeää. Sain tempauksestani lisänimen Pyllyliina.

Tämä vuosi näyttää näyttelijäntöiden puolesta huonolta. Konttori on jo kuvattu, sen lisäksi minulla on vain pienempiä projekteja tiedossa. Toki on aina mahdollista, että tilanne muuttuu paremmaksi, mutta olen varautunut siihen, että ei se muutu.

”Olen huono neuvottelemaan palkastani.”

Selviän niukempien aikojen yli pistämällä rahaa säästöön aina silloin, kun sitä on. Esimerkiksi Konttorin palkasta on osa säästössä tätä vuotta varten. Voisin varmaan mennä työkkäriinkin, mutta en jaksa aloittaa heidän kanssaan loputonta byrokratiasotkua. Olen osa-aikainen yrittäjä, mikä sotkisi tilannetta vielä entisestään. Toistaiseksi olen pärjännyt näin. On turhauttavaa olla jatkuvasti myymässä itseään. Puolen vuoden välein pitää lähettää teatterinjohtajille ja muille palkkaajille meiliä, että moi, minä tässä, olisiko töitä? Aina pitäisi olla markkinoimassa jotain uusia puolia itsestään ja mainostaa niitä kovaan ääneen. Äh.

Olen myös huono neuvottelemaan palkastani. Joskus aiemmin olenkin tehnyt töitä alihinnalla. Ystävälläni oli kuitenkin hyvä neuvo, jota minäkin nykyään noudatan: pyydä työstä sen verran palkkaa, ettei sen tekeminen ketuta sinua.”

Torstai

Hammaslääkäri, 292,40 €

”Panostan yksityiseen terveydenhuoltoon, sillä olen kyllästynyt kunnallisella jonottamiseen ja odottamiseen. Kunnallisen puolen sattumanvaraiset hoitoajat eivät sovi myöskään yhteen epäsäännöllisen työni kanssa. Yksityisellä voin valita ajan, joka sopii minulle parhaiten. Siksi olen valmis myös maksamaan siitä.

”Panostan yksityiseen terveydenhuoltoon.”

Osaan toki arvostaa julkista terveydenhuoltoa. On hienoa, että kaikilla on mahdollisuus saada hoitoa. Itsekin olen ollut kunnallisella puolella muutamassa isommassa leikkauksessa. Maksan mielelläni veroja, jotta tämä mahdollisuus säilyy kaikilla.

14 vuotta sitten sain Intiasta lavantaudin. Se on Suomessa hyvin harvinainen suolistosairaus, joten pelkän diagnoosin selvittelyyn meni pitkä aika.

Eri oloissa tämä olisi voinut käydä kalliiksi, mutta Suomessa on olemassa tartuntalaki, minkä vuoksi minun ei tarvinnut maksaa edes sairaalassaolostani mitään. Se oli hienoa.”

Perjantai

Kahvimitta, 3,10 €

Robert’s Coffee, 6,60 €

”Päivällä minulla oli inprovisaatiotreenit, jonka jälkeen menin kummitätini Sadun kanssa syömään Itäkeskukseen. Tällä kertaa hän maksoi ruokamme.

Minulla on maailman paras kummitäti, hän on äitini lapsuudenystävä ja kuin Tuhkimon hyvä haltijatarkummi – yhtä lempeä ja ihana. Tapaamme hänen kanssaan muutaman kuukauden välein ja piffaamme ruoat toisillemme vuorotellen.

Kävin myös ostamassa serkkuni tupaantuliaisiin kahvimitan. Se oli hänen ainoa lahjatoiveensa. Hän muutti juuri ensimmäiseen omaan asuntoonsa Turussa. Ajoimme juhliin seuraavana päivänä yhdessä äitini kanssa.

Omia vanhempiani näen kerran parissa viikossa. He asuvat Helsingin Viikissä ja hoitavat usein koiraamme, irlanninterrieri Justusta. Heistä, kuten myös appivanhemmistani, on meille suuri apu.”

Autopesu oli  tällä kertaa ilmainen, koska Ushma maksoi sen mieheltään saamallaan lahjakortilla.
Autopesu oli tällä kertaa ilmainen, koska Ushma maksoi sen mieheltään saamallaan lahjakortilla.

Lauantai

Autopesu, 0 €

Jooga, 14 €

”Minulla on kätevä ja pieni Citröen C4 -merkkinen auto. Se on suht taloudellinen, mutta kyllähän auton pitäminen aina syö paljon rahaa. Bensaa kuluu päivittäin. Sen lisäksi rahaa menee paljon autoveroihin ja -vakuutuksiin. Kun työskentelin muutaman vuoden Hämeenlinnan teatterissa, ajoin työmatkat päivittäin autolla. Silloin puolet palkastani kului bensaan. Ei kovin taloudellista, mutta toisaalta useamman kuukauden jatkunut pesti toi turvaa.

Tällä viikolla kävin myös joogassa, jonne olen ostanut kymmenen kerran kortin. Käytin myös mieheltäni saaman lahjakortin autonpesuun. Olen matkinut häntä ja antanut itsekin pesulahjakortteja muun muassa isälleni.

Meillä on omat tilit mieheni kanssa, mutta jaamme elinkustannukset yhdessä. Käymme kaupassa miten sattuu, emmekä pidä kirjaa siitä, kumpi maksaa mitäkin. Se hoituu omalla painollaan.

”Rahanpuute rasittaa ja jännittää.”

Taloudellinen turva on minulle tosi tärkeää. Rahanpuute rasittaa ja jännittää. Lapsena olin herkkupersus, joka osti aina vähilläkin rahoillaan karkkia. Voisin kai edelleen säästää viisaammin ja vaikkapa sijoittaa säästöjäni, mutta en jaksa.

Näyttelijäntöiden ohella teen myös spiikkejä esimerkiksi radiomainoksiin. Joskus on tuntunut hullulta mennä studioon puhumaan vartiksi ja saada siitä useampi satanen. Kun työskentelin myyjänä, tienasin kymmenen tunnin työpäivästä paljon vähemmän.”

Sunnuntai

Kukkalähetys, 51 €

”Tilasin netin kautta kukkalähetyksen ystävälleni, sillä hänen isänsä oli kuollut. Halusin huomioida hänen surunsa jotenkin.

Tässä iässä, 35-vuotiaana, olen elämäntilanteessa, jossa monella ystävälläni on perheet, joten he ehtivät nähdä harvemmin. Saatan joskus unohtaa, että ystävänikin saattaisivat haluta viettää aikaa minun kanssani; oletan heidän olevan vain kiinni perheidensä parissa. Minultakin kysellään usein lastenhankinnasta, mutta se on minun oma asiani.

Ehkä meidät suomalaiset on myös kasvatettu niin, ettei toisten luokse saa tuppautua. Siitä tulee turhankin helposti olo, että häiritsee toisten kotirauhaa. Siksi ei tule edes kyseltyä, että voisinko tulla kylään. Pitää yrittää tsempata. Ystävät ovat minulle kuitenkin niin tärkeitä.”

Viikon menot yhteensä 543,80 €

Ushma Karnani

Näyttelijä on syntynyt 4.8.1981 Helsingissä. Asuu Vantaalla puolisonsa Pekka Olavan kanssa.

Lauloi 2000-luvun alussa Gimmel-yhtyeessä. Bändi teki kolme levyä.

Valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2009. Näytellyt teatteriprojekteissa.

Mukana Konttori-sarjassa nyt Elisa Viihteessä ja Nelosella ensi syksynä.

Laulaja Anna Puu vinkkaa mieluisimmat muodin nettikauppansa.

Tiesitkö, että laulaja Anna Puu on intohimoinen muotiharrastaja? Anna seuraa muotia, lukee ja fiilistelee sekä käyttää tuntikausia peratessaan nettikauppojen sekä vintage-liikkeiden tarjontaa. Kiinnostus kauniisiin vaatteisiin heräsi jo teinivuosina.
Muotia ostaessaan Anna satsaa laatuun ja persoonallisuuteen.

– Minulla ei missään tapauksessa ole varaa ostaa kaikkea, mihin ihastun. Parhaat löytöni olen tehnyt hyvissä vintage-liikkeissä: käytettynä designer-tuotteen saa edullisemmin eikä tarvitse ostaa mitään uutta. Muodissa suosin kierrätystä ja uusiokäyttöä.

Nyt Anna vinkkaa suosikkinsa netin muotiliikkeistä:

1. Luisa Via Roma. Luksusmerkkien kauppa aloitti hattuputiikkina vuonna 1930. Sai ensimmäisenä eurooppalaisliikkeenä Kenzon edustuksen. Pääpaikka Italiassa. Valikoimassa muun muassa Manolo Blahnikia, Lanvinia, Jimmy Choota.

2. Browns. Perheyrityksenä aloittanut brittiläinen Browns avasi ovensa vuonna 1970. Sen lippulaivaliike toimii edelleen Lontoon South Molton Streetillä. Valikoimassa muiden muassa Miu Miuta, Alexander McQueenia, Balenciagaa.

3. Farfetch. Portugalilaisyrittäjän perustama nettikauppa on yli 700 muotiliikkeen verkko-ostari. Yritys on toiminut vuodesta 2007. Sen valikoimissa on muotia maailman tunnetuimmilta suunnittelijoilta kuten Valentinolta, Yves Saint Laurentilta sekä Givenchyltä.

4. Net-A-Porter. Kun vuodesta 2000 toiminut muodin nettikauppa Net-A-Porter yhdistyi Yooxin kanssa vuonna 2015, siitä tuli kertaheitolla alan merkittävimpiä tekijöitä. Samaan yritysperheeseen kuuluu miesten muotiin keskittynyt Mr Porter. Valikoimassa muiden muassa Guccia, Stella McCartneyta ja Chloéta.

Kuvan vaalean mekon Anna osti helsinkiläisestä Hoochie Mama Jane -liikkeestä.
Kuvan vaalean mekon Anna osti helsinkiläisestä Hoochie Mama Jane -liikkeestä.

5. Anna käyttää myös Vestiaire-aplikaatiota, jolla voi ostaa käytettyjä designervaatteita.

Anna Puu

  • Laulaja-lauluntekijä Anna Puustjärvi syntyi Outokummussa 3.2.1982. Perheeseen kuuluu tytär.
  • Kauppatieteiden maisteri opiskeli kansainvälistä liiketoimintaa Turun kauppakorkeakoulussa. Tuli toiseksi Idolsissa vuonna 2008.
  • Julkaissut 4 albumia sekä kokoelman. Uusi single Tarviin vielä yhden yön aikaa ilmestyi 9.3.
  • Parhaillaan valmentajana The Voice of Finlandissa.

Kalle Lindroth hyppäsi Kirkan nahkahousuihin ja kokkasi kaveriporukalla makaronilaatikkoa.

Viikon kohokohta? Kirka-musikaalin viikonlopun esitykset. Toinen Kirka Heikki Ranta sairastui, joten vedin tuplamäärän esityksiä, mutta selvisin! Katsomossa oli hieno tunnelma, ja olin aina kuin adrenaliinipiikin saanut, kun esitys oli ohi.

Ja näin syntyi Kalle-Kirka!

 

Mikä ärsytti? Ärsyttää, kun en ole päässyt työkiireiden takia jalkapallojoukkueeni harjoituksiin. Olen pelannut fudista nuoresta asti. Joukkueessa on paljon lapsuudenystäviäni. Tekee päälle hyvää hengata välillä myös muiden kuin musiikkialan ihmisten kanssa. Pelaamme kolmosdivarissa, ja aion tehdä keväällä paluun pelikentille.

 

Kalle aukoi selkää ja hartioita salilla.

 

Mikä ei mennyt ihan putkeen? Olin vetämässä salilla leukoja, kun niska leikkasi kiinni ja lensin perseelleni maahan. Viime aikoina on ollut muutenkin kiirettä, joten myös selkäni ja hartiani ovat jumissa. Olen joutunut pitämään tämän viikon liikuntataukoa, yrittänyt vain jumpata paikkoja auki.

Mikä yllätti? Real Madrid voitti Napolin reiluin lukemin. Olen kova Barcelona-fani – onneksi pääsin seuraavana päivänä iloitsemaan sen jatkoon pääsystä. Seuraan paljon sekä jalkapalloa että jääkiekkoa. Suosikkijoukkueeni Jokerit joutui kesälomalle, joten nyt keskityn seuraamaan NHL:ää.

 

Piipahdus levy-yhtiössä.

 

Mistä tunsit ylpeyttä? Sain minun ja Ida Paulin uuden sinkun kannet käsiini. Duomme syntyi sattumalta, mutta levy-yhtiöstä ehdotettiin, että keskittyisimme soolourien sijasta duoomme. Ida opiskelee Harvardissa, mutta lentää taas viikonloppuna keikoille. Olen kasvanut aikuiseksi bändissä, joten tykkään, että on porukkaa ympärillä.

Miten rentouduit? Meillä on 6–8 kaverin kanssa joka viikko ”sunnuntaihelpotukset”. Torjumme sunnuntaimasennusta ja alakuloa kokoontumalla vuorotellen jonkun luokse. Tällä viikolla oltiin meillä. Tein porukalle spesiaaliani makaronilaatikkoa.

Kalle Lindroth

28-vuotias laulaja, näyttelijä ja musiikintekijä.

Esiintyy Kirka-musikaalin pääosassa. Juontaa

18.3. alkavaa BumtsiBumia.

Kalle Lindroth ja Ida Paul -duon sinkku Kun tää loppuu julkaistiin juuri.

Avioitui kesällä ja asuu puolisonsa kanssa Helsingissä.