Ensimmäisen hittikirjansa tulot Kaari Utrio sijoitti parempaan arkeen. ”Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!” Kuva: Heli Blåfield

Kirjailija Kaari Utrion mielestä pitkä parisuhde vain paranee iän myötä. – On ihmeellistä ja ihanaa, että saa elää elämänsä suuren rakkauden kanssa.

Oppi 1: Pitkä liitto muuttuu vain paremmaksi

”Puolisoni Kai Linnilän kanssa olemme olleet naimisissa vuodesta 1974. Olen todella ajatellut, että olen jumalten suosiossa, kun sain tämän liiton löytää.

Tapasimme kurssilla Oriveden opistolla ja rakastuimme silmänräpäyksessä, minä häneen ja hän minuun. Ensimmäisellä katseella.

Olemme olleet naimisissa aika pitkään, eikä huonommaksi muutu ollenkaan, päinvastoin. On ihmeellistä ja ihanaa, että saa kokea suuren rakkauden ja vielä elää sen kanssa. Se on elämäni tärkein asia. Sen takia luopuisin kirjoittamisestakin.

Ei ole mitään neuvoja, miten tai mistä ideaalipuolison löytää. Elämä on kummallisempaa kuin faktat, kuten meidän tapaamisemme osoittaa. Mitään neuvoja ei voi antaa.”

Oppi 2: Rakkaus voi syttyä ilman intohimoa

”Kirjailijaksi ryhtyminen oli minulle kuin järjestetty avioliitto. Alussa intohimoa ei ollut, kirjoitin ansaitakseni elantoni. Se oli luontevaa, koska vietin lapsuuteni kirjallisessa perheessä. Mutta rakkaus syttyi ja syveni vuosien myötä.

Valmistuin historian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1967 ja ryhdyin heti kirjoittamaan historiallista romaania. Olin nähnyt, miten paljon romanttista kirjasarja Angelikaa 1960-luvun alussa myytiin ja ajattelin, että minähän olen aina ollut tarinankertojatyyppi.

Kartanonherra ja kaunis Kirstin ilmestyi 1968. Siitä tuli bestseller – muistan miten myynti ylitti 26 000 kappaletta. Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!

Viidennestä romaanistani sain valtionpalkinnon ja tajusin, että minähän rakastan tätä hommaa. Vasta silloin ymmärsin, että minusta ei tulekaan historiantutkijaa.”

Oppi 3: Jos et pidä kotitöistä, tee ne tehokkaasti

”Lapsuudessani opetettiin hyvin tiukasti, että ensin työ, sitten huvi.

Vaikka olimme ylempää keskiluokkaa, lapset saivat töitä tehdä kotona, erityisesti tytöt. Minä olin vielä isosisko. Ainoat ihmiset, joilla oli lapsuudessani vapaata aikaa, olivat pojat. Meillä veljenikin joutuivat kuitenkin tiskaamaan ja laittamaan iltateet vuoroillaan.

”Äiti ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin.”

Äitini hoiti huushollia oman toimittajantyönsä ohella. Hän oli äärettömän tehokas ja opetti siihen minutkin. Äiti luki minulle Työtehoseuran lehteä ääneen kuin Raamattua. Hän ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin. Kun kodinhoidon osasi, siihen ei mennyt turhaa aikaa.

Meillä oli kaikki paikat viimeisen päälle kunnossa. Pidin sitä hyvänä juttuna enkä kapinoinut nuorenakaan. Äitini selitti meille hyvin syyt, ja minä ymmärsin, että tämä on järkevä systeemi toimia.”

Oppi 4: Piipun tuoksu tietää tarinaa

”Isäni Untamo Utrio oli kustantamo Tammen toimitusjohtaja. Meillä puhuttiin paljon Tammesta, ja lisäksi isä puhui sota-ajasta, jolloin hän toimi kansanhuoltoministeriön propagandapäällikkönä.

Oli ihanaa, kun isä sytytti piipun tai sikarin. Lapset juoksivat heti siihen ympärille. Tiesimme, että nyt hän istuu tunnin ja puhuu.

Opin siis paljon kustantamisesta ja kansanhuollosta: miten viljan säännöstely järjestettiin Suomessa keväällä 1942, tai miten hirveitä riskejä otettiin Tammessa, kun ruvettiin kääntämään uutta amerikkalaista proosaa.

Kotimme oli sosiaalidemokraattinen, ja minusta kasvoi hyvä sosiaalidemokraatti. Lapsuudenkotimme oli myös uskonnoton, joten minulle ei koskaan tullut tarvetta käydä samanlaista uskonnollista kapinaa kuin monilla ystävilläni.”

Oppi 5: Omaa laatuaan ei voi muuttaa

”Olen kirjailijanlaadultani tarinankertoja leirinuotiolla. Kun aloitin, kirjallisuusmaailmassa jylläsi modernismi. Mika Waltariakin halveksittiin ajanvietekirjailijana. Meillä kotona suositeltiin Sinuhea mutta ei sitten mitään muuta. Se oli hirveän suvaitsematonta aikaa.

Ajasta minäkin sain käsityksen, että ollakseen hyvä kirjailija on kirjoitettava ilkeistä ja onnettomista ihmisistä. Yritinkin, kirjoitin muutaman kirjan sellaisista pelkkää kurjuutta. Oli ne tylsiä, voi Jeesus! Ja tylsiä tehdäkin.

Opin, että omaa laatuansa ei voi muuttaa. Minulla on kauhea ironian ja sarkasmin halu kirjoittaessani. Sarkasmia ei voi selittää ihmiselle, joka ei sitä ymmärrä.”

Oppi 6: Mahdoton tapahtuu

”On kaksi asiaa, jotka historia on minulle opettanut.

Koskaan asiat eivät ole olleet meillä niin hyvin kuin ne ovat nyt. Tätä yritän aina ihmisille todistaa. Älkää marisko! Elämme ajassa ja yhteiskunnassa, jossa kolmesta syntyneestä lapsesta suurella todennäköisyydellä kaikki jäävät henkiin.

Ennen ihmiset kuolivat epidemioihin kuin kärpäset. Vielä minun lapsuudessani 50-vuotias oli vanha ihminen. Me suomalaiset kuulumme siihen maailman noin kolmeen prosenttiin, joiden asiat ovat loistavasti. Köyhätkin ihmiset elävät ylellisemmin kuin paavit ja keisarit ennen. Ei tarvitse kuin avata vesihana tai sytyttää sähkövalo tämän ymmärtääkseen.

Joskus, kun luen lehden yleisönosastoa ajattelen, että eikö ihmisillä ole mitään suhteellisuudentajua.

Toinen oppi on, että koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Kaikki on lopulta arvaamatonta. Erityisesti lyhyemmän aikavälin muutoksia ihmisillä on hämmästyttävän onneton kyky ennakoida.

Jos ajattelee vuotta 1900 Euroopassa, ei kenellekään tullut mieleenkään, että seuraavat viisikymmentä vuotta ihmiskunta tekee itselleen niin hirveitä asioita. Ei kukaan voinut ajatellakaan sellaista asiaa kuin kaasukammiota.

Historia opettaa, että mahdoton tapahtuu.”

Oppi 7: Tällaista maalla on

”Helsinki oli 1970-luvulla aika kauhea paikka. Kulttuuripiirejä hallitsivat stalinistit. Elämä oli levotonta ja ahdistavaa.

Mieheni Kai halusi palata luontoon, ja minä tietysti lähdin kiltisti perässä. Ystävämme M. A. Numminen oli Somerolta, ja hän ja hänen vaimonsa Sirpa vinkkasivat meille, että Sirpan kotipaikan vierestä Somerniemeltä olisi tila myynnissä.

Ajattelimme, että ostetaan se mökiksi, kun talon nurkalle pääsi kätevästi bussillakin. Sähköä taloon ei tullut, eikä vettä.

Kun Kai oli tekemässä täällä remonttia keväällä 1975, hän eräänä aamuna kuudelta soitti minulle ja ehdotti, että muutetaan maalle kokonaan. Minä siinä unenpöpperössä vastasin, että muutetaan vain.

Muuttopalvelu Viktor Ek toi Somerniemelle sata metriä kirjoja, me itse tulimme bussilla perässä. Lintuhäkissä meillä oli mukanamme kaksi undulaattia.

Ensimmäiset kaksi vuotta yritimme elää omavaraisesti. Meillä oli sikoja, lampaita, kanoja ja hanhia. Eläimet hoidettiin ja teurastettiin, yksivuotiaammekin oli kanantapossa mukana. Se oli erittäin opettavaista. On tehtävä hemmetisti töitä ennen kuin ruoka tulee pöytään.

Ensimmäisinä talvina oli hyytävän kylmä. Kaikki putket olivat jäässä, hella savutti. Me vain ajattelimme, että tällaista maalla on. Kertaakaan emme ole ajatelleet muuttaa täältä pois. Tästä on tullut elämäntyömme.

Kun perustimme pikkufirmamme, kustantamo Amanitan, keskittyi leipätyökin tänne. Viihdymme Somerniemellä erinomaisesti. Tänne me kuollaan, Kai aina sanoo.”

Oppi 8: Minulta puuttuu kateus

”Minua on pyydetty käytännössä katsoen joka puolueeseen, mutta en ole halunnut lähteä. Valta kiinnostaa minua, mutta en halua sitä itse käyttää.

Olen kirjoittanut paljon siitä, mitä valta tekee ihmiselle, mutta minulta vallanhimo puuttuu. Samalla tavalla minulta puuttuu kateus. Se on jokin psyykkinen puute: ihmiselämän normaalista tunnekirjosta minulta puuttuu tämä yksi.

Kun aloitin kirjailijanurani, kritiikki teoksiani kohtaan oli aika ystävällistä, mutta kun oma sukupolveni nousi kriitikoiksi, alkoi potkiminen. Heikki Peltonen käytti Demarissa kirjoistani nimitystä ’rouvasporno’. Se loukkasi aika lailla.

”Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.”

Erityisesti mieskriitikoiden pilkka kohdistui siihen, että kirjoitin naisista seksuaalisina olentoina. Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.

Vielä enemmän kuitenkin loukkasi se, miten lukijoistani puhuttiin. Sanottiin, että naiset vain kiskovat hyllyiltä Utrion teoksia sen sijaan että lukisivat Leninin koottuja. Heidän puolestaan minä suutuin.

Tietokirjaani Eevan tyttäret (1985) myytiin 154 000 kappaletta. Se oli merkittävä vaihe naisasialle tässä maassa. Kävin keikoilla pikkukaupunkien kirjastoissa, joihin normaalisti saattoi tulla kuusi ihmistä kirjailijaa kuuntelemaan. Yhtäkkiä siellä oli 150 ihmistä odottamassa.

Kirja osui jotenkin oikeaan saumaan, mutta herätti tietenkin myös vastareaktion. Naisasia ja tasa-arvokeskustelu herättivät sen aikaisissa miehissä kauhua. Ihmiset menettivät malttinsa.”

Oppi 9: Ole kohtelias vihollisellekin

”Minusta on mukavaa olla 74-vuotias. En yhtään kaipaa sitä, että olisin nuorempi.

Nuoruuteen kuului paljon hauskaa, mutta nyt elämä on toisella tavalla kivempaa. Nuoruuteen kuuluu myös niin paljon epävarmuutta ja itsearviointia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tulee varmuutta ja itseluottamusta.

Sama pätee parisuhteessa. Kun tunnemme toisemme hyvin, osaamme suhtautua ja nähdä, milloin toinen pitää jättää rauhaan.

Minusta on kiva, että olen elänyt suurenmoisen elämän. Sen olen oppinut tämän elämän aikana, että kohteliaisuus ja ystävällisyys pelastavat mistä tahansa. Mikään ei tehoa paremmin kuin kohtelias käytös kaikkia, myös potentiaalista vihollista kohtaan.”

Oppi 10: Facebookiin kannatti mennä

”Minulla on Facebookissa fanisivu, jonne hyvin ahkerasti postailen.

Ryhdyin siihen viisi vuotta sitten poikani painostuksesta, ja nyt se on minusta niin kiva, ihana. Yleensähän kirjailija tapaa lukijoita vain messuilla tai kirjakaupoissa. Tuolla ihmiset ovat yhtäkkiä yksilöitä, jaetaan kokemuksia ja käydään keskusteluja.

Sosiaalinen media antaa varmaan minulle vielä enemmän kuin lukijoille. Kohtaan siellä lukijoita jo useammassa polvessa. Moni sanoo, että ’luin mummin hyllystä kirjasi’. Sellaista on aika kiva kuulla.”

Kaari Utrio

  • Kirjailija syntyi Helsingissä 28.7.1942. Asuu ja työskentelee Somerniemellä.
  • Puoliso kustantaja, tietokirjailija Kai Linnilä. Kolme lasta.
  • Kymmeniä historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Viimeisin Paperiprinssi (2015).
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1973, Pro Finlandia 1993, taiteilijaprofessuuri 1995–2000, Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2014.

Jostain syystä moni ajattelee yhä, että mies tietäisi automaattisesti naista enemmän elektroniikasta ja autoista – mikä ei tietenkään pidä paikkansa.

Hei elektroniikkamyyjä, se läppäri on tulossa minulle! Voisitko siis keskustella laitteesta minun etkä vieressä seisovan miehen kanssa?

Vähättely ja tytöttely ovat edelleen arkea suomalaisnaiselle hänen tehdessään ”miehisiä” ostoksia. Kyllä, tavaroita näköjään yhä määritellään sukupuolen mukaan, ja miesten ostoslistalle näyttäisivät kuuluvan ainakin tietokoneet, työkalut sekä autot.

Huonoa palvelua on kohdannut myös bloggaaja ja radiojuontaja Laura Ollila, 28, joka eilen Snapchat-tilillään kertoi törkeästä kohtelustaan autokaupoilla. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, Ollila on tapellut uskottavuuden kanssa autokaupoilla, huolloissa ja katsastuksissa useampaan otteeseen.

– Minulla on tässä noin 10 vuotta ollut auto käytössä, ja olen kolme kertaa ostanut itselleni auton. Silti tulee sellainen fiilis, että minut nauretaan ulos automyymälöistä.

Laura Ollila oli 19-vuotias ostaessaan ensimmäisen autonsa. Silloin kehotettiin palaamaan liikkeeseen huoltajan kanssa.

– Olin vain, että selvä, jos ei raha kelpaa, niin menen toiseen myymälään – ja meninkin. Toki olin nuori, mutta ärsytti jo silloin, kun olin tekemässä ihan omia päätöksiä auton hankinnasta, en minä vanhempiani tarvinnut siihen.

”Autokaupassa ehdotettiin, että pitäisi tulla uudelleen jonkun miehen kanssa.”

Seuraavan auton Ollila hankki 25-vuotiaana, ja sama virsi kuului tälläkin kertaa autokaupassa.

– Ostin auton noin kolme vuotta sitten, ja sain myös silloin ihan surkeaa palvelua. Autokaupassa ehdotettiin, että pitäisi tulla uudelleen jonkun miehen kanssa liikkeeseen, jotta olisi helpompi selvittää autoasioita sitten hänen kanssaan, Ollila kertoo.

Autonsa hän päätyi tilaamaan toisen merkin liikkeestä – ilman miehen apua.

Huonot kokemukset kruunaa tuorein tapaus, kun muutama vuosi sitten ostetun auton moottorin ahdin hajosi, ja auto jätti Ollilan tien varteen. Sekä hinauksen että huollon kanssa syntyi ongelmia, joita Ollila yritti selvittää puhelimessa. Turhaan.

”Olisi vähän vaivattomampaa keskustella niistä asioista mieheni tai isäni kanssa.”

– Asiaa selvittäessämme minulle sanottiin, että olisi helpompaa puhua jonkun miespuolisen henkilön kanssa. Kuulemma heidän olisi vähän vaivattomampaa keskustella niistä asioista mieheni tai isäni kanssa, kun se on naisten kanssa aina vähän hankalaa.

– Vastasin vain, että auto-ongelmani eivät kuulu isälleni millään lailla, joka ei muutenkaan tiedä autoista yhtään sen enempää kuin minä. Olen kohta 30-vuotias, enkä tarvitse mitään huoltajaa puuttumaan asiaan. Minulla ei myöskään ole miestä, eivätkä entiset mieheni olisi ymmärtäneet autoista yhtään enempää kuin minä.

OIlila toivookin autokaupoilta ja muilta autoilun firmoilta palvelua, jossa iästä, vaatetuksesta, ulkonäöstä ja muusta vastaavasta ei välitetä.

– Jokainen asiakas pitää ottaa tosissaan. On todella törkeää, että kun on nuoren näköinen nainen, niin ajatellaan, että ei tuolla voi olla varaa hienoon autoon tai ettei voi ymmärtää niistä mitään. Kuka nainen muka menee autokauppaan potkimaan renkaita? Autokaupat eivät ainakaan itselleni ole paikkoja, mihin menisin vain katselemaan, jos en oikeasti ole ostoaikeissa.

”Miesasiakaspalvelijoiden huono asenne naisasiakkaita kohtaan ei ole muuttunut 10 vuodessa yhtään mihinkään.”

– Autokauppojen kannattaisi myös muistaa, että samaan tapaan kuin esimerkiksi ravintoloiden, myös autokauppojen huonot kokemukset kerrotaan eteenpäin, eivätkä ihmiset halua välttämättä mennä niihin.

Sanottiinpa Suomea kuinka tasa-arvoiseksi tahansa, on Ollilan mielestä outoa, että sukupuolittuneisuus autoasioissa on edelleen niin voimakasta.

– Olen ollut jo noin 10 vuotta auton omistaja, eikä miesasiakaspalvelijoiden huono asenne naisasiakkaita kohtaan ole muuttunut siinä ajassa yhtään mihinkään. Sama vähättelevä laulu sieltä tulee edelleen. Ei minua oteta nykyään yhtään sen enempää tosissaan, kun mitä silloin 19-vuotiaana.

Asioista selvää

”Olisi helpompaa puhua miehen kanssa” – Laura Ollila kertoo törkeistä kokemuksistaan autokaupoilla

AK kirjoitti: Yhy yhy, sait huonoa palvelua. Teet niinkuin jokainen järkevä: menet seuraavaan liikkeeseen jos sieltä saisi parempaa ja jos oikein hatuttaa katsot onko jotain virallista tapaa antaa palautetta. Naistenlehtien palstoilla asiasta itkeminen (varsinkin kun ymmärrettävistä syistä yhtäkään firmaa ei mainita nimeltä) ei asioita edistä. Jos tietäisit asiasta vähän enemmän, tietäisit että hän nimenomaan meni eri liikkeeseen ja autokin vaihtoon menossa ettei tarvitse kyseisen liikkeen...
Lue kommentti
Autoasentaja

”Olisi helpompaa puhua miehen kanssa” – Laura Ollila kertoo törkeistä kokemuksistaan autokaupoilla

Luulisi että provikapalkalla toimivilla myyjillä olisi edes jotain mielenkiintoa palvella ASIAKASTA, oli hän sitten nainen tai mies. Itse olen jättänyt aikanaan auton liikkeeseen, kun myyjä jutteli vain isäni kanssa, minulle esiteltiin auton väri. Isäni totesikin myyjälle minun poistuttua liikkestä, "minulla ei ole auton kanssa mitään tekemistä, tytölle se olisi tullut, ei minulle!" 😁 No mentiin viereiseen liikkeeseen, palvelu pelasi ja auto lähti mukaan!
Lue kommentti

Venla Savikuja aloittaa syyskuussa opiskelut arvostetussa tanskalaiskoulussa.

Me Naisten bloggaaja Venla Savikuja paljastaa nyt blogissaan suurista vastoinkäymisistään – ja myöhemmin niiden jälkeisistä kiitollisuuden ja onnellisuuden tunteista:

– Tämä olisi kenties se ainoa lotto, jossa haluaisin voittaa. Kyllä minä, jolla ei muutoin elämän eri osa-alueilta juurikaan kilpailunhalua löydy. Sillä uudet kokemukset ja itsensä kehittäminen lienee se elämän kannalta kaikista henkisesti rikastuttavin voitto.

Venla lähti tänä vuonna tavoittelemaan haavettaan tosissaan. Bloginsa uudessa postauksessaan Venla kertoo, että hän ei kuitenkaan voittanut tällä kertaa ”lotossa” eli Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun (TeaKin) opiskelijavalinnassa.

– Suoraan sanottuna ihan p*skaltahan se tuntuu, kun kaikkesi antaneena ja odottavin mielin lopulta näetkin, ettei omaa nimeä löydy listalta. On vain oltava tyytyväinen siihen, että on yrittänyt parhaansa, suoriutunut niin hyvin kuin olla saattaa, loppu on aina raadin käsissä, Venla kirjoittaa.

”Suoraan sanottuna ihan p*skaltahan se tuntuu, kun kaikkesi antaneena ja odottavin mielin lopulta näetkin, ettei omaa nimeä löydy listalta.”

Sen jälkeen hän kertoo kulkeneensa keskustan läpi kyyneleet poskilla ja rypeneensä itsesäälissä. Läheisilleen hän soitti itkupuhelut ja sulki niiden jälkeen puhelimensa hetkeksi.

Salkkareissa näytellyt supersuosittu lifestylebloggaaja päätti kuitenkin, että hän ei luovuta. Hän aloitti uuden projektin ja lisäsi ”touhuun vielä astetta enemmän haastetta vaihtamalla Tšehovin kynän antimet englannin kielelle”.

– Se elämäni kenties hulluin ja intensiivisin päivä, jolloin ehdin jo hetken miettiä olenko sittenkin haukannut turhan ison palan kakkua, päättyi sähköpostiin:  ’We’re pleased to let you know that we’ve decided to offer you a place at Copenhagen International School of Performing Arts’.

”Ehdin jo hetken miettiä olenko sittenkin haukannut turhan ison palan kakkua.”

Me Naisille Venla kertoo, että opiskelut Tanskassa alkavat syyskuussa ja ne kestävät kolme vuotta.

”Harmituksen määrä opetti yrittämään kahta kovemmin”

Sähköposti Kööpenhaminan kansainvälisestä esittävien taiteiden koulusta sai ”riemunkiljahdukset raikumaan ja onnen kyyneleet virtaamaan poskilla”. Silti Venla kokee, että todellinen voittaja hän oli silloin, kun hänen äänensä murtui eikä hän saanut toivottuja TeaK-uutisia, mutta sisuuntui jatkamaan kohti uusia haaveita.  

– Olen kiitollinen siitä, että ei toivotusta tuloksesta huolimatta oivalsin, että harmituksen määrä opetti yrittämään kahta kovemmin. Se sytytti entistä suuremman kipinän. Puski viemään itseäni uusille epämukavuusalueille, Venla kuvailee fiiliksiään blogissaan.

Venla uskoo, että todellinen sisu ja tahto punnitaan vastoinkäymisissä. Jokainen päättää itse, antaako niiden lannistaa ja hautaako unelmansa vai päättääkö taistella tiensä takaisin:

– Tämä on siis omistettu teille. Teille, jotka yrititte. Sinulle. Sinulle, joka yritit. Pelosta ja pettymyksestä huolimatta. Tiedätkö mitä? Sinä olet todellinen voittaja. Mikään ei kasvata luonnetta niin paljon kuin haasteet ja pettymykset. Sinä nouset vielä ja näytät.

Päivi on pyrkinyt järjestämään elämänsä niin, että ehtii käydä tapaamassa äitiään mahdollisimman usein.

1990-luvun hittibändi Movetron on taas suosittu keikkailija. Bändin solisti Päivi Lepistö, 44, iloitsee, että keikkoja on riittänyt ysäribuumin myötä yhä enemmän.

– Ollaan menty bändin kanssa vuosi kerrallaan. Loppuvuonna olemme aina yhtä ällistyneitä, kun keikkoja alkaa taas tippua keväälle. Teemme niin paljon kuin ehdimme. Ysäribuumin myötä keikkoja on selvästi enemmän. En tiedä, kauanko tämä kestää, mutta olemme tilanteesta kiitollisia.

Päivi on nykyään kahden lapsen äiti, poika on 11-vuotias ja tytär 7. Laulajan mieskin on muusikko, joten arjen aikatauluissa riittää sumplimista.

– Isovanhemmat auttoivat todella paljon, kun lapset olivat pieniä. Äitini kuitenkin sairastui vakavasti Alzheimerin-tautiin ja on nyt hoitokodissa. Tällä hetkellä on meneillään surun ja luopumisen vaihe. Järjestän elämääni niin, että ehtisin käydä katsomassa äitiä lapsuuden kotikonnuilla Kihniössä.

2000-luvun alussa Päivi työskenteli kolme vuotta kahvilassa, sen jälkeen kenkäkaupassa ja vaatekaupassa. Nytkin hän haaveilee asiakaspalvelutyöstä.

– Kaipaan keikkailun ohelle konkreettista puuhastelua. En ole ikinä pakoillut, jos ihmiset tunnistavat minut kassalla. On hyvä, että minulla on muukin elämä, Päivi kertoi Tammerfestien avajaispäivänä Ratinanniemessä. Tilaisuudessa juhlistettiin samalla Central Linen 25-vuotisjuhlaa.

 

Turkulaisen Marina Seligsonin rinta tuntui oudolta, mutta mammografiassa ei näkynyt mitään, ja lääkäreiden mukaan kaikki oli hyvin. Pitkälle edennyt rintasyöpä paljastui vasta ultraäänessä, jonne Marina hakeutui itse.

Ei siellä mitään pitänyt olla. Marina Seligson oli käynyt mammografiassa, missä ei ollut näkynyt mitään poikkeavaa. Rinnat nyt joskus ovat vähän erikokoisia ja -muotoisia, oli lääkäri sanonut.

–Kun ystäväni sairastui, lähiympäristössäni alettiin keskustella paljon syövästä. Halusin, että rintani ultrataan, koska minulla oli sellainen olo, että rinnassa on jotain outoa.

Toukokuussa mammografiassa ei ollut näkynyt mitään. Saman vuoden elokuussa Marina sai rintasyöpädiagnoosin.

–Lääkärin mukaan noin kymmenellä prosentilla naisista on sellainen rintakudos, että syöpä ei välttämättä näy mammografiassa. En ollut kuullutkaan, että se voisi olla mahdollista. Kun pääsin syöpälääkärille, olin vihainen: miten on mahdollista, että näin tapahtuu.

Miten Marinan syöpä eteni ja miten hän voi nyt? Miten sairastuminen vaikutti ihmissuhteisiin? Lue Marinan tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 29/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Lempeämpää kuvausta kiitos

Toukokuussa puhtaat paperit mammografiasta, elokuussa syöpälöydös – ”Olin vihainen, miten tällaista tapahtuu”

Kova-otteiset mammografiat, joissa rintoja revitään ja litistetään niin, että kudosnesteet roiskuvat - on itsessään jo kudosvaurioita ja solumuutoksia aiheuttavaa. Tätähän ei saisi sanoa, kun kyseessä on lääkebisnes, mutta näin on. - Moni jättänyt mammografiassa käynnit, juuri niiden kivuliaiden kokemusten ja arveluttavien säteilyttämisten ym takia.
Lue kommentti