Ensimmäisen hittikirjansa tulot Kaari Utrio sijoitti parempaan arkeen. ”Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!” Kuva: Heli Blåfield

Kirjailija Kaari Utrion mielestä pitkä parisuhde vain paranee iän myötä. – On ihmeellistä ja ihanaa, että saa elää elämänsä suuren rakkauden kanssa.

Oppi 1: Pitkä liitto muuttuu vain paremmaksi

”Puolisoni Kai Linnilän kanssa olemme olleet naimisissa vuodesta 1974. Olen todella ajatellut, että olen jumalten suosiossa, kun sain tämän liiton löytää.

Tapasimme kurssilla Oriveden opistolla ja rakastuimme silmänräpäyksessä, minä häneen ja hän minuun. Ensimmäisellä katseella.

Olemme olleet naimisissa aika pitkään, eikä huonommaksi muutu ollenkaan, päinvastoin. On ihmeellistä ja ihanaa, että saa kokea suuren rakkauden ja vielä elää sen kanssa. Se on elämäni tärkein asia. Sen takia luopuisin kirjoittamisestakin.

Ei ole mitään neuvoja, miten tai mistä ideaalipuolison löytää. Elämä on kummallisempaa kuin faktat, kuten meidän tapaamisemme osoittaa. Mitään neuvoja ei voi antaa.”

Oppi 2: Rakkaus voi syttyä ilman intohimoa

”Kirjailijaksi ryhtyminen oli minulle kuin järjestetty avioliitto. Alussa intohimoa ei ollut, kirjoitin ansaitakseni elantoni. Se oli luontevaa, koska vietin lapsuuteni kirjallisessa perheessä. Mutta rakkaus syttyi ja syveni vuosien myötä.

Valmistuin historian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1967 ja ryhdyin heti kirjoittamaan historiallista romaania. Olin nähnyt, miten paljon romanttista kirjasarja Angelikaa 1960-luvun alussa myytiin ja ajattelin, että minähän olen aina ollut tarinankertojatyyppi.

Kartanonherra ja kaunis Kirstin ilmestyi 1968. Siitä tuli bestseller – muistan miten myynti ylitti 26 000 kappaletta. Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!

Viidennestä romaanistani sain valtionpalkinnon ja tajusin, että minähän rakastan tätä hommaa. Vasta silloin ymmärsin, että minusta ei tulekaan historiantutkijaa.”

Oppi 3: Jos et pidä kotitöistä, tee ne tehokkaasti

”Lapsuudessani opetettiin hyvin tiukasti, että ensin työ, sitten huvi.

Vaikka olimme ylempää keskiluokkaa, lapset saivat töitä tehdä kotona, erityisesti tytöt. Minä olin vielä isosisko. Ainoat ihmiset, joilla oli lapsuudessani vapaata aikaa, olivat pojat. Meillä veljenikin joutuivat kuitenkin tiskaamaan ja laittamaan iltateet vuoroillaan.

”Äiti ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin.”

Äitini hoiti huushollia oman toimittajantyönsä ohella. Hän oli äärettömän tehokas ja opetti siihen minutkin. Äiti luki minulle Työtehoseuran lehteä ääneen kuin Raamattua. Hän ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin. Kun kodinhoidon osasi, siihen ei mennyt turhaa aikaa.

Meillä oli kaikki paikat viimeisen päälle kunnossa. Pidin sitä hyvänä juttuna enkä kapinoinut nuorenakaan. Äitini selitti meille hyvin syyt, ja minä ymmärsin, että tämä on järkevä systeemi toimia.”

Oppi 4: Piipun tuoksu tietää tarinaa

”Isäni Untamo Utrio oli kustantamo Tammen toimitusjohtaja. Meillä puhuttiin paljon Tammesta, ja lisäksi isä puhui sota-ajasta, jolloin hän toimi kansanhuoltoministeriön propagandapäällikkönä.

Oli ihanaa, kun isä sytytti piipun tai sikarin. Lapset juoksivat heti siihen ympärille. Tiesimme, että nyt hän istuu tunnin ja puhuu.

Opin siis paljon kustantamisesta ja kansanhuollosta: miten viljan säännöstely järjestettiin Suomessa keväällä 1942, tai miten hirveitä riskejä otettiin Tammessa, kun ruvettiin kääntämään uutta amerikkalaista proosaa.

Kotimme oli sosiaalidemokraattinen, ja minusta kasvoi hyvä sosiaalidemokraatti. Lapsuudenkotimme oli myös uskonnoton, joten minulle ei koskaan tullut tarvetta käydä samanlaista uskonnollista kapinaa kuin monilla ystävilläni.”

Oppi 5: Omaa laatuaan ei voi muuttaa

”Olen kirjailijanlaadultani tarinankertoja leirinuotiolla. Kun aloitin, kirjallisuusmaailmassa jylläsi modernismi. Mika Waltariakin halveksittiin ajanvietekirjailijana. Meillä kotona suositeltiin Sinuhea mutta ei sitten mitään muuta. Se oli hirveän suvaitsematonta aikaa.

Ajasta minäkin sain käsityksen, että ollakseen hyvä kirjailija on kirjoitettava ilkeistä ja onnettomista ihmisistä. Yritinkin, kirjoitin muutaman kirjan sellaisista pelkkää kurjuutta. Oli ne tylsiä, voi Jeesus! Ja tylsiä tehdäkin.

Opin, että omaa laatuansa ei voi muuttaa. Minulla on kauhea ironian ja sarkasmin halu kirjoittaessani. Sarkasmia ei voi selittää ihmiselle, joka ei sitä ymmärrä.”

Oppi 6: Mahdoton tapahtuu

”On kaksi asiaa, jotka historia on minulle opettanut.

Koskaan asiat eivät ole olleet meillä niin hyvin kuin ne ovat nyt. Tätä yritän aina ihmisille todistaa. Älkää marisko! Elämme ajassa ja yhteiskunnassa, jossa kolmesta syntyneestä lapsesta suurella todennäköisyydellä kaikki jäävät henkiin.

Ennen ihmiset kuolivat epidemioihin kuin kärpäset. Vielä minun lapsuudessani 50-vuotias oli vanha ihminen. Me suomalaiset kuulumme siihen maailman noin kolmeen prosenttiin, joiden asiat ovat loistavasti. Köyhätkin ihmiset elävät ylellisemmin kuin paavit ja keisarit ennen. Ei tarvitse kuin avata vesihana tai sytyttää sähkövalo tämän ymmärtääkseen.

Joskus, kun luen lehden yleisönosastoa ajattelen, että eikö ihmisillä ole mitään suhteellisuudentajua.

Toinen oppi on, että koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Kaikki on lopulta arvaamatonta. Erityisesti lyhyemmän aikavälin muutoksia ihmisillä on hämmästyttävän onneton kyky ennakoida.

Jos ajattelee vuotta 1900 Euroopassa, ei kenellekään tullut mieleenkään, että seuraavat viisikymmentä vuotta ihmiskunta tekee itselleen niin hirveitä asioita. Ei kukaan voinut ajatellakaan sellaista asiaa kuin kaasukammiota.

Historia opettaa, että mahdoton tapahtuu.”

Oppi 7: Tällaista maalla on

”Helsinki oli 1970-luvulla aika kauhea paikka. Kulttuuripiirejä hallitsivat stalinistit. Elämä oli levotonta ja ahdistavaa.

Mieheni Kai halusi palata luontoon, ja minä tietysti lähdin kiltisti perässä. Ystävämme M. A. Numminen oli Somerolta, ja hän ja hänen vaimonsa Sirpa vinkkasivat meille, että Sirpan kotipaikan vierestä Somerniemeltä olisi tila myynnissä.

Ajattelimme, että ostetaan se mökiksi, kun talon nurkalle pääsi kätevästi bussillakin. Sähköä taloon ei tullut, eikä vettä.

Kun Kai oli tekemässä täällä remonttia keväällä 1975, hän eräänä aamuna kuudelta soitti minulle ja ehdotti, että muutetaan maalle kokonaan. Minä siinä unenpöpperössä vastasin, että muutetaan vain.

Muuttopalvelu Viktor Ek toi Somerniemelle sata metriä kirjoja, me itse tulimme bussilla perässä. Lintuhäkissä meillä oli mukanamme kaksi undulaattia.

Ensimmäiset kaksi vuotta yritimme elää omavaraisesti. Meillä oli sikoja, lampaita, kanoja ja hanhia. Eläimet hoidettiin ja teurastettiin, yksivuotiaammekin oli kanantapossa mukana. Se oli erittäin opettavaista. On tehtävä hemmetisti töitä ennen kuin ruoka tulee pöytään.

Ensimmäisinä talvina oli hyytävän kylmä. Kaikki putket olivat jäässä, hella savutti. Me vain ajattelimme, että tällaista maalla on. Kertaakaan emme ole ajatelleet muuttaa täältä pois. Tästä on tullut elämäntyömme.

Kun perustimme pikkufirmamme, kustantamo Amanitan, keskittyi leipätyökin tänne. Viihdymme Somerniemellä erinomaisesti. Tänne me kuollaan, Kai aina sanoo.”

Oppi 8: Minulta puuttuu kateus

”Minua on pyydetty käytännössä katsoen joka puolueeseen, mutta en ole halunnut lähteä. Valta kiinnostaa minua, mutta en halua sitä itse käyttää.

Olen kirjoittanut paljon siitä, mitä valta tekee ihmiselle, mutta minulta vallanhimo puuttuu. Samalla tavalla minulta puuttuu kateus. Se on jokin psyykkinen puute: ihmiselämän normaalista tunnekirjosta minulta puuttuu tämä yksi.

Kun aloitin kirjailijanurani, kritiikki teoksiani kohtaan oli aika ystävällistä, mutta kun oma sukupolveni nousi kriitikoiksi, alkoi potkiminen. Heikki Peltonen käytti Demarissa kirjoistani nimitystä ’rouvasporno’. Se loukkasi aika lailla.

”Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.”

Erityisesti mieskriitikoiden pilkka kohdistui siihen, että kirjoitin naisista seksuaalisina olentoina. Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.

Vielä enemmän kuitenkin loukkasi se, miten lukijoistani puhuttiin. Sanottiin, että naiset vain kiskovat hyllyiltä Utrion teoksia sen sijaan että lukisivat Leninin koottuja. Heidän puolestaan minä suutuin.

Tietokirjaani Eevan tyttäret (1985) myytiin 154 000 kappaletta. Se oli merkittävä vaihe naisasialle tässä maassa. Kävin keikoilla pikkukaupunkien kirjastoissa, joihin normaalisti saattoi tulla kuusi ihmistä kirjailijaa kuuntelemaan. Yhtäkkiä siellä oli 150 ihmistä odottamassa.

Kirja osui jotenkin oikeaan saumaan, mutta herätti tietenkin myös vastareaktion. Naisasia ja tasa-arvokeskustelu herättivät sen aikaisissa miehissä kauhua. Ihmiset menettivät malttinsa.”

Oppi 9: Ole kohtelias vihollisellekin

”Minusta on mukavaa olla 74-vuotias. En yhtään kaipaa sitä, että olisin nuorempi.

Nuoruuteen kuului paljon hauskaa, mutta nyt elämä on toisella tavalla kivempaa. Nuoruuteen kuuluu myös niin paljon epävarmuutta ja itsearviointia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tulee varmuutta ja itseluottamusta.

Sama pätee parisuhteessa. Kun tunnemme toisemme hyvin, osaamme suhtautua ja nähdä, milloin toinen pitää jättää rauhaan.

Minusta on kiva, että olen elänyt suurenmoisen elämän. Sen olen oppinut tämän elämän aikana, että kohteliaisuus ja ystävällisyys pelastavat mistä tahansa. Mikään ei tehoa paremmin kuin kohtelias käytös kaikkia, myös potentiaalista vihollista kohtaan.”

Oppi 10: Facebookiin kannatti mennä

”Minulla on Facebookissa fanisivu, jonne hyvin ahkerasti postailen.

Ryhdyin siihen viisi vuotta sitten poikani painostuksesta, ja nyt se on minusta niin kiva, ihana. Yleensähän kirjailija tapaa lukijoita vain messuilla tai kirjakaupoissa. Tuolla ihmiset ovat yhtäkkiä yksilöitä, jaetaan kokemuksia ja käydään keskusteluja.

Sosiaalinen media antaa varmaan minulle vielä enemmän kuin lukijoille. Kohtaan siellä lukijoita jo useammassa polvessa. Moni sanoo, että ’luin mummin hyllystä kirjasi’. Sellaista on aika kiva kuulla.”

Kaari Utrio

  • Kirjailija syntyi Helsingissä 28.7.1942. Asuu ja työskentelee Somerniemellä.
  • Puoliso kustantaja, tietokirjailija Kai Linnilä. Kolme lasta.
  • Kymmeniä historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Viimeisin Paperiprinssi (2015).
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1973, Pro Finlandia 1993, taiteilijaprofessuuri 1995–2000, Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2014.

Ruotsin prinssi Carl Philip ja hänen Sofia-vaimonsa odottavat toista lasta.

Lähimmästä kuninkaanlinnasta kuuluu taas iloisia uutisia. Ruotsin hovi on ilmoittanut, että prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia odottavat toista lasta, sisarusta pikku prinssi Alexanderille. Prinssi Alexander syntyi huhtikuussa 2016.

”Olemme iloisia voidessamme ilmoittaa, että odotamme lasta, sisarusta prinssi Alexanderille. Odotamme innolla, että saamme toivottaa tervetulleeksi perheeseemme uuden pikku jäsenen,” Carl Philip ja Sofia kertovat Expressenin mukaan lehdistötiedotteessa.

Ruotsin hovin Instagram-tilillä kerrotaan, että tulevan pikku prinssin tai prinsessan laskettu aika on syyskuussa 2017.

 

Prins Carl Philip och Prinsessan Sofia väntar barn./ Prince Carl Philip and Princess Sofia are expecting a child. "Vi är glada att kunna meddela att vi väntar barn, ett syskon till Prins Alexander. Vi ser fram emot att välkomna en ny liten medlem till vår familj", säger Prins Carl Philip och Prinsessan Sofia. Prinsessan Sofia mår bra och födseln beräknas till september 2017. Under våren och sommaren 2017 förväntas inga större förändringar i Prinsparets program. "We are happy to announce that we are expecting a child, a sibling to Prince Alexander. We are looking forward to welcoming a new little member to our family," says Prince Carl Philip and Princess Sofia. The birth is expected to take place in September 2017. No changes in the schedule of The Prince Couple's public engagements are planned during the spring and summer of 2017. Foto: kungahuset.se. #prinsparet #kungahuset

Henkilön Kungahuset (@kungahuset) jakama julkaisu

 

 

Brangelinan päädyttyä eri teille Brad Pittin huhutaan viettäneen 15-tuntisia päiviä kuvanveiston ja nyyhkymusiikin parissa.

Merkittävä osa kaikesta maailmassa koskaan luodusta taiteesta lienee sydänsurujen tulosta. Uusin teos sydänverellä maalatun taiteen sarjaan ilmestynee näyttelijä Brad Pittiltä – jos huhuihin on uskominen. 

Brad Pitt ja Angelina Jolie hakivat eroa syyskuussa 2016. Hollywoodin unelmaparin lähtö eri teille oli kansainvälisesti suuri uutinen, joka kolautti monen uskoa rakkauteen.

Siinä missä Angelina on eron jälkeen muun muassa matkustellut maailmalla parin lasten kanssa, Bradin väitetään antautuneen taideharrastukselle. Daily Mailin mukaan Brad on viettänyt paljon aikaa brittitaiteilija Thomas Houseagon studiolla Los Angelesissa, jossa on työn alla veistos.

”Taide on hänelle keino keskittyä yhteen asiaan ja saada ajatukset irti kaikesta muusta.”

Lehden lähteen mukaan Thomas assistentteineen on päiväsaikaan Bradin seurana, mutta pimeyden laskeuduttua Losin kattojen ylle Brad jää studiolle ylhäiseen – ja ilmeisesti luovaan – yksinäisyyteensä.

– Hän viettää koko yön työstäen taidettaan ja kuunnellen tunteellisia biisejä, nimetön lähde kertoo Daily Mailille.

Pariisissa vuonna 2014 esillä ollut ”Giant Figure (Cyclops)” on yksi esimerkki Thomas Houseagon taiteesta.
Pariisissa vuonna 2014 esillä ollut ”Giant Figure (Cyclops)” on yksi esimerkki Thomas Houseagon taiteesta.

Soittolistakin selvillä

Lehdessä on jopa eritelty, mitä kappaleita Bradin nyyhkysoittolistalta löytyy. On hyvä kysymys, miten nimetön lähde on päässyt soittolistaan käsiksi, mutta jos häntä on uskominen, Brad tekee taidettaan Bon Iverin ja Waylon Jenningsin tahtiin. Jälkimmäiseltä on kuulemma kuuntelussa erobiisiksi tituleerattu Just To Satisfy You.

– Taide on hänelle keino keskittyä yhteen asiaan ja saada ajatukset irti kaikesta muusta. Hän tekee mieluummin sitä ja käyttäytyy rakentavasti kuin bilettää, lähde kertoo Bradista. 

”Tee särkyneestä sydämestäsi taidetta.”

Daily Mailin tietojen luotettavuudesta emme mene takuuseen, mutta vaikea olla eri mieltä taiteen parantavasta voimasta – ja toisaalta erotuskan voimasta taiteen moottorina. Sydänsuruihin taiteen lähtökohtana on luottanut muun muassa edesmennyt näyttelijä Carrie Fisher.

– Tee särkyneestä sydämestäsi taidetta, kuului hänen mottonsa.

 

– Olen hyvilläni siitä, että lapseni eivät ole joutuneet kohtaamaan minuun liittyvää julkisuutta, 1990-luvulla julkisuuteen noussut Anu Hälvä toteaa Avussa. 

Anu Hälvä, 52 vuotta, on nykyään kiinteistönvälittäjä, ohjaaja ja laulaja. Moni muistaa hänet kuitenkin parhaiten 1990-luvulla tehdyistä näyttelijäntöistä Metsolat- ja Blondi tuli taloon -sarjoissa. Hälvä esitti sarjoissa sairaanhoitajaa ja blondia ja painui suomalaisten mieliin roolien kautta.

– Jossain vaiheessa en enää tunnistanut otsikoista itseäni, Hälvä muistelee nyt Avussa

– Muistan senkin jutun, jossa kirjoitettiin, että olen Suomen toiseksi tyhmin ihminen.

Hälvä miettii nyt, että julkisuudelle olisi pitänyt heti vetää tiukat rajat.

– Olin naiivi ja lähdin mukaan moniin juttuihin.

Barbi ja diiva?

Anu Hälvän julkisuuskuvan voi hyvin palauttaa mieleen lukemalla Me Naisten jutun Hälvästä vuodelta 1996. Jutussa Hälvä kertoo, ettei ole diiva, barbi, miesten viekoittelija tai burn outissa, vaikka niin juorutaan.

Näin Hälvä pohdiskeli julkisuutta 21 vuotta sitten:

– Nyt on taottava, kun rauta on kuuma. Mutta olen myös varautunut aikaan, jolloin suosio on ohitse, eikä se pelota minua ollenkaan. Pahempaa ei voi tapahtua kuin minkä olen jo kokenut.

Pois julkisuuden valokeilasta

Me Naisten jutussa Hälvä haaveilee miehestä ja perheestä. Sittemmin Hälvä vetäytyikin julkisuudesta ja keskittyi perhe-elämään. Nyt hänellä on 20- ja 16-vuotiaat lapset.

– Olen hyvilläni siitä, että lapseni eivät ole joutuneet kohtaamaan minuun liittyvää julkisuutta, hän sanoo  Avussa.

Tätä nykyä Hälvä tekee laulukeikkaa, työskentelee teatteriohjaajana ja kiinteistönvälittäjänä, joka on Hälvän uusin ammatti. Viime vuonna Hälvä kommentoi, ettei halua hyödyntää tunnettuja kasvojaan kiinteistönvälitystyössä.

– On aivan se ja sama, mitä olen tehnyt aiemmin. En halua olla mikään julkkiskiinteistönvälittäjä, enkä halua hyötyä jostain tuhat  vuotta vanhasta näyttelijäntyöstä.

 

Koulukiusaus johti masennuskierteeseen aikuisena, kertoo Mokoma-yhtyeen keulakuva Marko Annala tänään ilmestyvässä Me Naisissa. 

Ensimmäisen kerran Marko Annala, 44, hakeutui psykiatriseen hoitoon jo parikymppisenä. Hän kärsi harhoista ja käyttäytyi impulsiivisesti. Lääkäri totesi miehen olevan lähellä psykoosia ja alkoi etsiä syitä traumaan muun muassa tämän perhetaustasta.

– Mutta minulla oli hyvä lapsuus. Vasta silloin huomasin kertoa koulukiusaamisesta, Marko Annala muistaa. 

Marko oli joutunut 12-vuotiaana julman koulukiusaamisen uhriksi: kiusaajat olivat muun muassa pakottaneet hänet istumaan vesilätäkössä ja nielemään muttereita. Marko Annala on kirjoittanut kokemuksistaan biisejä ja kertonut julkisesti sekä mielenterveysongelmistaan että kiusaamisestaan. Nyt hän kirjoittanut kokemuksiinsa pohjautuvan romaanin Värityskirja.

Hän on sairastanut masennuksen neljä kertaa. Viimeisin kerroista oli rankin, sillä Markolla oli jo vaimo ja lapsia. 

– Kaikille mielenterveysongelmaisille sanoisin, että älkää odottako sitä päivää, kun tervehdytte. Se on kauhea painolasti, koska on raskasta tajuta, ettei se päivä koittanut tänäänkään. Kannattaa ajatella, että tämä on ominaisuus. Minullakin on terveitä jaksoja ja sairaita jaksoja, ja yritän nauttia molemmista. 

Kantaako Marko vielä kaunaa kiusaajilleen? Miksi kukaan ei puuttunut? Kuinka Marko on selvinnyt masennuskausistaan? Millaisista asioista hän löytää nykyään iloa? Lue koko Matkalla minuksi -juttu Me Naisten tänään ilmestyvästä nrosta 12/2017.