Ensimmäisen hittikirjansa tulot Kaari Utrio sijoitti parempaan arkeen. ”Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!” Kuva: Heli Blåfield
Ensimmäisen hittikirjansa tulot Kaari Utrio sijoitti parempaan arkeen. ”Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!” Kuva: Heli Blåfield

Kirjailija Kaari Utrion mielestä pitkä parisuhde vain paranee iän myötä. – On ihmeellistä ja ihanaa, että saa elää elämänsä suuren rakkauden kanssa.

Oppi 1: Pitkä liitto muuttuu vain paremmaksi

”Puolisoni Kai Linnilän kanssa olemme olleet naimisissa vuodesta 1974. Olen todella ajatellut, että olen jumalten suosiossa, kun sain tämän liiton löytää.

Tapasimme kurssilla Oriveden opistolla ja rakastuimme silmänräpäyksessä, minä häneen ja hän minuun. Ensimmäisellä katseella.

Olemme olleet naimisissa aika pitkään, eikä huonommaksi muutu ollenkaan, päinvastoin. On ihmeellistä ja ihanaa, että saa kokea suuren rakkauden ja vielä elää sen kanssa. Se on elämäni tärkein asia. Sen takia luopuisin kirjoittamisestakin.

Ei ole mitään neuvoja, miten tai mistä ideaalipuolison löytää. Elämä on kummallisempaa kuin faktat, kuten meidän tapaamisemme osoittaa. Mitään neuvoja ei voi antaa.”

Oppi 2: Rakkaus voi syttyä ilman intohimoa

”Kirjailijaksi ryhtyminen oli minulle kuin järjestetty avioliitto. Alussa intohimoa ei ollut, kirjoitin ansaitakseni elantoni. Se oli luontevaa, koska vietin lapsuuteni kirjallisessa perheessä. Mutta rakkaus syttyi ja syveni vuosien myötä.

Valmistuin historian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1967 ja ryhdyin heti kirjoittamaan historiallista romaania. Olin nähnyt, miten paljon romanttista kirjasarja Angelikaa 1960-luvun alussa myytiin ja ajattelin, että minähän olen aina ollut tarinankertojatyyppi.

Kartanonherra ja kaunis Kirstin ilmestyi 1968. Siitä tuli bestseller – muistan miten myynti ylitti 26 000 kappaletta. Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!

Viidennestä romaanistani sain valtionpalkinnon ja tajusin, että minähän rakastan tätä hommaa. Vasta silloin ymmärsin, että minusta ei tulekaan historiantutkijaa.”

Oppi 3: Jos et pidä kotitöistä, tee ne tehokkaasti

”Lapsuudessani opetettiin hyvin tiukasti, että ensin työ, sitten huvi.

Vaikka olimme ylempää keskiluokkaa, lapset saivat töitä tehdä kotona, erityisesti tytöt. Minä olin vielä isosisko. Ainoat ihmiset, joilla oli lapsuudessani vapaata aikaa, olivat pojat. Meillä veljenikin joutuivat kuitenkin tiskaamaan ja laittamaan iltateet vuoroillaan.

”Äiti ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin.”

Äitini hoiti huushollia oman toimittajantyönsä ohella. Hän oli äärettömän tehokas ja opetti siihen minutkin. Äiti luki minulle Työtehoseuran lehteä ääneen kuin Raamattua. Hän ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin. Kun kodinhoidon osasi, siihen ei mennyt turhaa aikaa.

Meillä oli kaikki paikat viimeisen päälle kunnossa. Pidin sitä hyvänä juttuna enkä kapinoinut nuorenakaan. Äitini selitti meille hyvin syyt, ja minä ymmärsin, että tämä on järkevä systeemi toimia.”

Oppi 4: Piipun tuoksu tietää tarinaa

”Isäni Untamo Utrio oli kustantamo Tammen toimitusjohtaja. Meillä puhuttiin paljon Tammesta, ja lisäksi isä puhui sota-ajasta, jolloin hän toimi kansanhuoltoministeriön propagandapäällikkönä.

Oli ihanaa, kun isä sytytti piipun tai sikarin. Lapset juoksivat heti siihen ympärille. Tiesimme, että nyt hän istuu tunnin ja puhuu.

Opin siis paljon kustantamisesta ja kansanhuollosta: miten viljan säännöstely järjestettiin Suomessa keväällä 1942, tai miten hirveitä riskejä otettiin Tammessa, kun ruvettiin kääntämään uutta amerikkalaista proosaa.

Kotimme oli sosiaalidemokraattinen, ja minusta kasvoi hyvä sosiaalidemokraatti. Lapsuudenkotimme oli myös uskonnoton, joten minulle ei koskaan tullut tarvetta käydä samanlaista uskonnollista kapinaa kuin monilla ystävilläni.”

Oppi 5: Omaa laatuaan ei voi muuttaa

”Olen kirjailijanlaadultani tarinankertoja leirinuotiolla. Kun aloitin, kirjallisuusmaailmassa jylläsi modernismi. Mika Waltariakin halveksittiin ajanvietekirjailijana. Meillä kotona suositeltiin Sinuhea mutta ei sitten mitään muuta. Se oli hirveän suvaitsematonta aikaa.

Ajasta minäkin sain käsityksen, että ollakseen hyvä kirjailija on kirjoitettava ilkeistä ja onnettomista ihmisistä. Yritinkin, kirjoitin muutaman kirjan sellaisista pelkkää kurjuutta. Oli ne tylsiä, voi Jeesus! Ja tylsiä tehdäkin.

Opin, että omaa laatuansa ei voi muuttaa. Minulla on kauhea ironian ja sarkasmin halu kirjoittaessani. Sarkasmia ei voi selittää ihmiselle, joka ei sitä ymmärrä.”

Oppi 6: Mahdoton tapahtuu

”On kaksi asiaa, jotka historia on minulle opettanut.

Koskaan asiat eivät ole olleet meillä niin hyvin kuin ne ovat nyt. Tätä yritän aina ihmisille todistaa. Älkää marisko! Elämme ajassa ja yhteiskunnassa, jossa kolmesta syntyneestä lapsesta suurella todennäköisyydellä kaikki jäävät henkiin.

Ennen ihmiset kuolivat epidemioihin kuin kärpäset. Vielä minun lapsuudessani 50-vuotias oli vanha ihminen. Me suomalaiset kuulumme siihen maailman noin kolmeen prosenttiin, joiden asiat ovat loistavasti. Köyhätkin ihmiset elävät ylellisemmin kuin paavit ja keisarit ennen. Ei tarvitse kuin avata vesihana tai sytyttää sähkövalo tämän ymmärtääkseen.

Joskus, kun luen lehden yleisönosastoa ajattelen, että eikö ihmisillä ole mitään suhteellisuudentajua.

Toinen oppi on, että koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Kaikki on lopulta arvaamatonta. Erityisesti lyhyemmän aikavälin muutoksia ihmisillä on hämmästyttävän onneton kyky ennakoida.

Jos ajattelee vuotta 1900 Euroopassa, ei kenellekään tullut mieleenkään, että seuraavat viisikymmentä vuotta ihmiskunta tekee itselleen niin hirveitä asioita. Ei kukaan voinut ajatellakaan sellaista asiaa kuin kaasukammiota.

Historia opettaa, että mahdoton tapahtuu.”

Oppi 7: Tällaista maalla on

”Helsinki oli 1970-luvulla aika kauhea paikka. Kulttuuripiirejä hallitsivat stalinistit. Elämä oli levotonta ja ahdistavaa.

Mieheni Kai halusi palata luontoon, ja minä tietysti lähdin kiltisti perässä. Ystävämme M. A. Numminen oli Somerolta, ja hän ja hänen vaimonsa Sirpa vinkkasivat meille, että Sirpan kotipaikan vierestä Somerniemeltä olisi tila myynnissä.

Ajattelimme, että ostetaan se mökiksi, kun talon nurkalle pääsi kätevästi bussillakin. Sähköä taloon ei tullut, eikä vettä.

Kun Kai oli tekemässä täällä remonttia keväällä 1975, hän eräänä aamuna kuudelta soitti minulle ja ehdotti, että muutetaan maalle kokonaan. Minä siinä unenpöpperössä vastasin, että muutetaan vain.

Muuttopalvelu Viktor Ek toi Somerniemelle sata metriä kirjoja, me itse tulimme bussilla perässä. Lintuhäkissä meillä oli mukanamme kaksi undulaattia.

Ensimmäiset kaksi vuotta yritimme elää omavaraisesti. Meillä oli sikoja, lampaita, kanoja ja hanhia. Eläimet hoidettiin ja teurastettiin, yksivuotiaammekin oli kanantapossa mukana. Se oli erittäin opettavaista. On tehtävä hemmetisti töitä ennen kuin ruoka tulee pöytään.

Ensimmäisinä talvina oli hyytävän kylmä. Kaikki putket olivat jäässä, hella savutti. Me vain ajattelimme, että tällaista maalla on. Kertaakaan emme ole ajatelleet muuttaa täältä pois. Tästä on tullut elämäntyömme.

Kun perustimme pikkufirmamme, kustantamo Amanitan, keskittyi leipätyökin tänne. Viihdymme Somerniemellä erinomaisesti. Tänne me kuollaan, Kai aina sanoo.”

Oppi 8: Minulta puuttuu kateus

”Minua on pyydetty käytännössä katsoen joka puolueeseen, mutta en ole halunnut lähteä. Valta kiinnostaa minua, mutta en halua sitä itse käyttää.

Olen kirjoittanut paljon siitä, mitä valta tekee ihmiselle, mutta minulta vallanhimo puuttuu. Samalla tavalla minulta puuttuu kateus. Se on jokin psyykkinen puute: ihmiselämän normaalista tunnekirjosta minulta puuttuu tämä yksi.

Kun aloitin kirjailijanurani, kritiikki teoksiani kohtaan oli aika ystävällistä, mutta kun oma sukupolveni nousi kriitikoiksi, alkoi potkiminen. Heikki Peltonen käytti Demarissa kirjoistani nimitystä ’rouvasporno’. Se loukkasi aika lailla.

”Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.”

Erityisesti mieskriitikoiden pilkka kohdistui siihen, että kirjoitin naisista seksuaalisina olentoina. Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.

Vielä enemmän kuitenkin loukkasi se, miten lukijoistani puhuttiin. Sanottiin, että naiset vain kiskovat hyllyiltä Utrion teoksia sen sijaan että lukisivat Leninin koottuja. Heidän puolestaan minä suutuin.

Tietokirjaani Eevan tyttäret (1985) myytiin 154 000 kappaletta. Se oli merkittävä vaihe naisasialle tässä maassa. Kävin keikoilla pikkukaupunkien kirjastoissa, joihin normaalisti saattoi tulla kuusi ihmistä kirjailijaa kuuntelemaan. Yhtäkkiä siellä oli 150 ihmistä odottamassa.

Kirja osui jotenkin oikeaan saumaan, mutta herätti tietenkin myös vastareaktion. Naisasia ja tasa-arvokeskustelu herättivät sen aikaisissa miehissä kauhua. Ihmiset menettivät malttinsa.”

Oppi 9: Ole kohtelias vihollisellekin

”Minusta on mukavaa olla 74-vuotias. En yhtään kaipaa sitä, että olisin nuorempi.

Nuoruuteen kuului paljon hauskaa, mutta nyt elämä on toisella tavalla kivempaa. Nuoruuteen kuuluu myös niin paljon epävarmuutta ja itsearviointia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tulee varmuutta ja itseluottamusta.

Sama pätee parisuhteessa. Kun tunnemme toisemme hyvin, osaamme suhtautua ja nähdä, milloin toinen pitää jättää rauhaan.

Minusta on kiva, että olen elänyt suurenmoisen elämän. Sen olen oppinut tämän elämän aikana, että kohteliaisuus ja ystävällisyys pelastavat mistä tahansa. Mikään ei tehoa paremmin kuin kohtelias käytös kaikkia, myös potentiaalista vihollista kohtaan.”

Oppi 10: Facebookiin kannatti mennä

”Minulla on Facebookissa fanisivu, jonne hyvin ahkerasti postailen.

Ryhdyin siihen viisi vuotta sitten poikani painostuksesta, ja nyt se on minusta niin kiva, ihana. Yleensähän kirjailija tapaa lukijoita vain messuilla tai kirjakaupoissa. Tuolla ihmiset ovat yhtäkkiä yksilöitä, jaetaan kokemuksia ja käydään keskusteluja.

Sosiaalinen media antaa varmaan minulle vielä enemmän kuin lukijoille. Kohtaan siellä lukijoita jo useammassa polvessa. Moni sanoo, että ’luin mummin hyllystä kirjasi’. Sellaista on aika kiva kuulla.”

Kaari Utrio

  • Kirjailija syntyi Helsingissä 28.7.1942. Asuu ja työskentelee Somerniemellä.
  • Puoliso kustantaja, tietokirjailija Kai Linnilä. Kolme lasta.
  • Kymmeniä historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Viimeisin Paperiprinssi (2015).
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1973, Pro Finlandia 1993, taiteilijaprofessuuri 1995–2000, Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2014.

Näyttelijä Petteri Summanen halusi tietää, olisiko oleminen onttoa selvin päin. –Tipattoman vuoden aikana tuli aidosti tutkailtua, mikä on suhteeni alkoholiin.

Uudessa Yösyöttö-elokuvassa Petteri Summanen, 48, näyttelee vastasyntyneen kanssa yksin jäävää isää. Tuore isä pitää ensimmäisen iltavapaansa vasta, kun vauva on viisikuinen. Petterin roolihenkilö kupittelee silloin itsensä sammuksiin.

Petteri Summanen näyttelee Yösyöttö-elokuvan pääosaa. Leffan nuorin vauvanäyttelijä oli vain 14 vuorokauden ikäinen. Kuva: Solar Films / Marek Sabogal
Petteri Summanen näyttelee Yösyöttö-elokuvan pääosaa. Leffan nuorin vauvanäyttelijä oli vain 14 vuorokauden ikäinen. Kuva: Solar Films / Marek Sabogal

Kun Yösyöttöä kuvattiin, Petteri vietti oikeassa elämässään tipatonta vuotta. Muutaman läheisen kanssa oli päätetty pitää vuosi 2016 viinattomana.

– Alkoholi ei ollut kenellekään meistä ongelma, mutta keksimme kokeilla, miten vuosi menisi ilman tissuttelua, Petteri sanoo.

– Oli kuvitelma, ettei hyvä ateria ole täydellinen ilman viinilasillista. Kiinnostava väite, mutta eihän se oikeasti pidä paikkaansa.

Olisiko onttoa selvin päin?

Petteri pisti merkille, että määrätietoiset kuntoiluprojektit olivat väistyneet tavoista ja tilalle olivat tulleet lagerin tai viinilasillisen säestämät leffaillat. Painoakin kertyi, laiskistuminen puski päälle.

– Kun jätin tissuttelun, tilalle tuli energisyyttä ja paremmin nukuttuja öitä. Tuli käytyä useammin salilla ja lenkkeilemässä, Petteri kertoo.

– Nopeasti tuli selväksi, ettei tipattomuus myöskään ollut sosiaalinen ongelma. Vain muutamissa tilanteissa jouduin selittämään juomattomuuttani. Se oli helppo perustella porukalla tehdyllä vedolla.

” Isän juominen vaikutti omaan viinasuhteeseeni.”

Kaikkiaan Petteri pitää kokeiluaan kiinnostavana tutkimusmatkana itseensä.

– Isälläni oli vaiheita, jolloin hän joi rankasti. Lapsuudessani en kokenut pelkoa tai turvattomuutta, mutta kyllä isän juominen vaikutti omaan viinasuhteeseeni. Joskus mietin, olisiko minussa jotain sellaista, joka pitäisi kiinni alkoholista, Petteri sanoo.

– Nyt tuli aidosti tutkailtua, mikä on suhteeni alkoholiin. Halusin tietää, olisiko oleminen onttoa selvin päin. Ei luojan kiitos ollut. Oli kiva huomata, että arki on kivaa ja juhlaakin voi sietää selvin päin.

Se vähän yllätti, miten moneen rituaaliin tissuttelu liittyi: saunan jälkeen, mökille päästyä, ensi-iltoihin, ulkomaanmatkoille. Niistä yksikään ei muuttunut vähempiarvoiseksi viinattomana.

– Oikeastaan kaipasin viinilasillista vain niissä myöhäisillan hetkissä, kun istuimme vaimon kanssa kesäpaikan laiturilla ja kuuntelimme iskelmiä radiosta. Iltaa ei tullutkaan jatkettua lasillisella vaan mieluummin kävin nukkumaan.

Rennosti ja kohtuudella

Tipattomuuskokeilu päättyi vuoden 2016 loppuun. Uudenvuodenjuhlissa otettiin lasilliset kuohuvaa. Seuraavana päivänä lätkämatsia katsellessa Petteri suhautti lankomiehensä kanssa nelostölkit auki.

– Sen maku oli terävämpi kuin muistin, ja tuoksahdus tuntui etanoliselta.

Saunan jälkeen Petteri otti toisen oluen ja myöhemmin illalla kahvin kanssa konjakkinaukun. Vähäisestä määrästä seurasi huono olo.

– Vuodessa makuaistini oli muuttunut ja toleranssini nollaantunut. Se johti teinimäiseen yllätykseen. Ystävyyteni lagerolueen loppui siihen kertaan.
Nykyään Petteri saattaa ottaa lätkähallilla lonkeron. Remuvaihe on muutenkin jäänyt nuoruusvuosiin, ja tipattoman kauden jälkeen terävät ovat lakanneet maistumasta.

” Fiksu ihminen ei saa juoda perhettään, kotiaan tai työtään.”

–Nautin alkoholia rennosti ja kohtuudella. En arvota käyttöäni, mitä saisi tai mitä kuuluisi tehdä. Elämästä pitää saada nauttia eikä mennä pakotteiden kautta, hän sanoo.

– Ajattelen kuitenkin, että fiksu ihminen ei saa juoda perhettään, kotiaan tai työtään eikä pilata elämäänsä sillä, että hyppää sellaiseen ränniin.

Sara jaksaa seistä yhdeksän tunnin messupäivän koroissa, mutta tyylitaituri viihtyy myös tennareissa. Kuva: Liisa Valonen

Sara Sieppi, 26, pakkasi Lontooseen mukaan vain lateksibootsit ja nahkahameen. Töissä päällä on mustaa ja hillittyä.

Sara Sieppi on aina ollut kiinnostunut vaatteista, muodista ja tyylistä. Alakouluiässä Mic Mac -ketjun tarjonta oli tornio­laistytön unelma.

Koska perheessä oli neljä lasta, vanhemmat eivät Saran harmiksi ostaneet heti hänen himoitsemiaan farkkuhaalareita.

– Säästin viikkorahani ja ostin housut itse, Sara kertoo.

Ystäviensä kanssa Sara leikki koulun jälkeen vaatekauppaa ja ihaili Spice Girls -yhtyeen musiikkivideoilta bändin tyyliä. Useimmiten Sara oli myyjä, koska vaatteita oli hauska hinnoitella ja katsoa, mikä asu sopi kenellekin.

– Ajattelin jo silloin, että vaatteet ovat yksi itseilmaisun keino.

Lateksihametta tasapainottaa collegepusero. Topin kanssa yhdistelmä olisi Saran makuun liian roisi.
Lateksihametta tasapainottaa collegepusero. Topin kanssa yhdistelmä olisi Saran makuun liian roisi.

Pukeutumisellaan Sara haluaa antaa lämpimän ja lähestyttävän vaikutelman. Kylmä ja torjuva tyyli ei sytytä.

Pukeutujana hän sanoo olevansa avarakatseinen. Hän on joskus epäileväinen, mutta ei tyrmää mitään. Kerran lehtikuvauksissa stylisti pyysi Saraa kokeilemaan haalaria. Sara väitti, että haalari ei ole hänen näköisensä, mutta lopputulos yllätti. Peilistä katsoi tyylikäs leidi.

Sara vastaa usein omatoimisesti asuista, joita hän juontajana käyttää.

– Se on helppoa ja kivaa. Saan varmasti oman tyylini mukaista vaatetta.

Saran suuri haave on Chanelin laukku, mutta kolmentuhannen euron hinta mietityttää. Toisaalta laukku olisi laadukas ja ikuinen. Sillä olisi myös jälleenmyyntiarvoa. Ihan heti laukku ei kuitenkaan pääse ostoslistalle.

– Ehkä ostan sen, kun täytän kolmekymmentä.

Kuka on vaikuttanut tyyliisi?

”Seuraan Instagramissa ruotsalaisia bloggareita kuten Kenza Zouitenia, Angelica Blickia ja Janni Delériä. Myös australialainen Devin Brugman on mahtava. Mimmeillä on siistit ja värikkäät perustyylit. Pukeudun usein mustaan, joten on hyvä, että he muistuttavat eri mahdollisuuksista. En kopioi kenenkään lookia, vaan otan yhden idean sieltä, toisen täältä.”

Millainen tyylisi on?

”Ei järin erikoinen. Ostan vaatteeni useimmiten Zarasta ja H&M:stä, eli tyylini ei ole kallis. Kun lähden juhlimaan, tykkään laittautua, meikata ja tehdä kampauksen. Arkena pukeutumiseni on nopeaa ja helppoa, yleensä vedän päälleni mustaa. Jos minulla on meikkiasiakas, olen farkuissa, t-paidassa ja matalissa kengissä.”

Punainen bleiseri on Zarasta. Se kiinnitti Saran huomion, vaikka tarkoitus ei ollut ostaa mitään. –Takki sopii kaikkialle. Alle toppi tai t-paita.
Punainen bleiseri on Zarasta. Se kiinnitti Saran huomion, vaikka tarkoitus ei ollut ostaa mitään. –Takki sopii kaikkialle. Alle toppi tai t-paita.

Sisustustyylisi?

”Ennen suosin kimallusta, hopeaa ja valkoista. Kun kuvioihin tuli avopuoliso, aloin miettiä, että hän ei ehkä halua asua niin tyttömäisessä ympäristössä. Muutin sisustustamme rosoisempaan. Viimeisin hankintamme on olohuoneen matto. Se on kauan himoitsemani Ikean juuttimatto. Ostan kotiimme jotain uutta lähes viikoittain, useimmiten kasveja. Haaveilen överistä kylpyammeesta, mutta ainakaan nyt se ei ole mahdollinen hankinta.”

Kenen tyyliä ihailet?

”Australialaisen Natasha Oakleyn. Hän tekee bikinimallistoa yhdessä mainitsemani Devin kanssa. Kaksikolla on mukavan oloinen elämä. He ovat hyvässä kunnossa olematta liian laihoja, matkustelevat ja ottavat kuvia hulppeissa paikoissa. Instagram on helpottanut mielenkiintoisten ihmisten seuraamista ja ideoiden hakemista.”

Sara kutsuu kokonaisuutta karkiksi. Yhdistelmä toimii niin iltariennoissa kuin leffareissullakin.
Sara kutsuu kokonaisuutta karkiksi. Yhdistelmä toimii niin iltariennoissa kuin leffareissullakin.

Miten shoppailet?

”Helsingistä löydän harvoin mitään. Yleensä teen hankintoja matkoilta. Kun kuvasimme toukokuussa Paratiisihotellia Sisiliassa, ostin liian monet korkokengät. Laukun pakkaaminen oli haastavaa. Suosin myös nettikauppoja, kuten Nellyä, Zalandoa ja NA-KD-ketjua. Mietin ostoksiani, mutta kun päätös on tehty, en harmittele.”

Milloin repäisit viimeksi?

”Kun matkustin keväällä Lontooseen. Pakkasin mukaani vain mustat lateksinahkabootsit ja nahkahameen. Tarkoitukseni oli ostaa niihin sopivia, rauhallisempia vaatteita Lontoosta, mutta päädyin viettämään kaksi iltaa siinä asussa. Muutaman kerran ajattelin, että kokonaisuus on too much.”

Laukut ovat yksi Saran intohimoista.
Laukut ovat yksi Saran intohimoista.

TOP 3

Aurinkolasit

”Saan asuihini särmää aurinkolaseilla. Minulla on erimerkkisiä ja -värisiä pokia Ray-Banilta, Diorilta ja Versacelta. Rakastan aurinkolaseja ja käytän niitä ympäri vuoden.”

Musta nahka

”Musta nahkatakki toimii aina. Sitä voi käyttää arkena duunissa ja juhlissa pikkumustan kanssa. Olen takkihullu. Minulla on neljä mustaa nahkatakkia. Rotsi löytyy kaapistani myös punaisena, keltaisena ja sinisenä.”

Kunnon korot

”Korkokengät kuuluvat juhlaan. En osaisi olla matalapohjaisissa kengissä. Myös yhdeksän tunnin messupäivä hoituu koroissa, vaikka illalla kävely tuntuu jaloissa.”

Vierailija

Sara Sieppi haaveilee kolmen tonnin Chanelin laukusta: ”Ehkä ostan sen, kun täytän kolmekymmentä”

Suurin haave saada Chanelin laukku? No en kyllä yhtään yllättynyt. Jonkun toisen naisen suurin haave on saada lapsi, selviytyä vaikeasta sairaudesta tai löytää elämän tarkoitus tms...No, ehkä elämä opettaa tätäkin pissaliisaa jonain päivänä vähemmän pinnalliseen elämäntapaan. Toivottavasti.
Lue kommentti