Kun lentoemäntä Minttu Virtanen muutti F1-tähti Kimi Räikkösen luo, hän sai totutella suureen taloon ja siihen, että reissutyöläisten yhteiset hetket sovitaan kalenterit kädessä. – En silti jätä työtäni. Tuntuisi vieraalta olla riippuvainen toisesta.

Helsingin ihmisvilinässä Minttu Virtanen, 27, näyttää ­ottaneen varaslähdön kevääseen. Kun aamuruuhka muuten on mustanaan saapikkaita, tumppuja ja toppiksia, sen keskeltä erottuvat iloisesti Converse-tennarit ja ylös käärityt farkunlahkeet. Ne paljastavat sukattomat nilkat ja rusketuksen, jollaista Suomessa ei saa vielä pitkään aikaan.

Päivetys on matkamuisto Bahrainista, missä Minttu matkusti helmikuussa avopuolisonsa Kimi Räikkösen, 34, kanssa ja seurasi tämän harjoituksia uuden Formula 1 -kauden aattona. Parin viikon matkalla jäi aikaa myös ­auringonottoon.

– Rusketus on sittemmin saanut ylläpitoa purkistakin, Minttu naurahtaa kuin lohduttaen meitä kalpeanaamoja.

Keskustan kahvilassa Minttu riisuu nahkatakkinsa ja istuu lattemukillisen ääreen. Vain muutaman asiakkaan katse viivähtää näyttävässä naisessa, harva vielä tunnistaa Minttua formulatähden tyttöystäväksi. Vaikka pariskunta ei ole salaillut suhdettaan, niukka julkisuus on ollut tietoinen valinta. Paparazzit ovat kyllä seuranneet Minttua siitä alkaen, kun romanssi syttyi viime vuoden kesällä.

Silloin yhteiset ystävät esittelivät Mintun ja Kimin toisilleen, ja ihastuminen tapahtui vauhdilla.

– Kimin tyyneys ja rauhallisuus tekivät vaikutuksen. Hänellä on ihana tapa ottaa muut huomioon, hän on täynnä hienoja piirteitä. Kimin seurassa ei tarvitse miettiä hänen saavutuksiaan, asema ei näy hänen käytöksessään mitenkään. Juuri siihen tavallisuuteen Kimissä ihastuinkin. Hän on myös todella hauska, Minttu ­sanoo nyt vajaa vuosi suhteen alettua.

Minttu myöntää, että lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon, mutta arjen tutut raamit ovat pysyneet ennallaan.

– Elämäni ei ole kääntynyt päälaelleen, vaikka siihen on tullutkin paljon kivaa uutta. Arkeni, työni ja ystäväni ovat yhä täällä. En aio jättää työelämää tai luopua itsenäisyydestäni. Tuntuisi vieraalta ajatukselta olla täysin riippuvainen toisesta. Minulle on tärkeää pitää kiinni myös omista jutuistani.

Elämää F1-kalenterin tahdissa

Sitä omaa juttuaan Minttu parhaillaan rakentaakin. Yksi ura on jo vakiintunut lentoemäntänä: Minttu on lentänyt FlyBe-yhtiön virkapuvussa reilut viisi vuotta. Innostus syttyi nuoruudessa, kun Minttu seurasi tätinsä uraa Finnairilla.

– Matkustelimme usein perheen kanssa, ja yhdelle reissulle lähtiessämme näin lentokentällä ilmoituksen lentoemäntäkoulutuksesta. Päätin, että matkalta palattuani haen noihin hommiin.

Siihen päätökseen katkesivat keskeneräiset liiketalouden opinnot.

Lentämisen rinnalle Minttu rakentaa monipuolista urheilu-uraa. Tuleva personal trainer työskentelee myös fitnessmallina.

– Olen sosiaalinen luonne ja viihdyn ihmisten parissa. Eihän työssä ole samaa glamouria kuin ennen vanhaan, nyt lento­arki on aikaisia aamuja tai myöhäisiä iltoja ja työskentelyä ahtaissa tiloissa. Mutta matkustajat ovat pääsääntöisesti mukavia ja siksi työssä on helppo viihtyä.

Minttu kehuu työnantajansa joustavuutta uudessa elämäntilanteessa.

– Meillä eletään F1-kisakalenterin mukaan, ja yritän sovittaa aikatauluni niin, että voin olla Kimin tukena. Ainakin toistaiseksi lomapyyntöihini on suhtauduttu ymmärtäväisesti, Minttu kiittelee.

Kahden reissutyöläisen avoliitossa etäsuhteen arki on tullut nopeasti tutuksi. Tyly fakta on, että päivittäinen yhdessäolo on mahdotonta. Silloin yhteyttä ­pidetään netin kautta tai puhelimessa.

– Etäsuhteessa keskinäinen ymmärrys korostuu entisestään ja luottamuksen pitää olla kunnossa, Minttu aloittaa.

– Töissä välimatkan kestää paremmin, mutta yksinäisinä koti-iltoina ikävä iskee pahimmin, joskus niin, että alkaa harmittaa. Silloin on käännettävä ajatukset ­tulevaisuuteen ja mietittävä, ettei tilanne jatku tällaisena aina. Tämä on arkeamme nyt, mutta siihen varmasti tulee muutos.

On se sporttia sittenkin

Mintulla on toinenkin ammatti Bealive-toimiston fitnessmallina. Urheilu on elämän ykkösintohimo ja siltä saralta voisi löytyä enemmänkin tekemistä.

Minttu on juuri aloittanut personal trainer -koulutuksen, josta hän valmistuu syksyllä. Opinnoissa perehdytään ensin hyvinvointivalmennukseen, sitten kunto­saliohjaukseen ja lopulta varsinaiseen personal trainerina työskentelyyn.

– En tiedä, onko siitä ykkösammatikseni, mutta ainakin työtä voisi tehdä reissu­elämän puitteissa. Saan siitä myös lisää syvyyttä omaan treenaamiseeni, ja taidan suunnitella kunto-ohjelman Kimillekin, Minttu heittää.

– Hän on jo siihen lupautunut.

Urheilu on tärkeä yhdistävä harrastus Mintulle ja Kimille. Mintun asenne formuloita kohtaan muuttui vasta hänen perehdyttyään lajiin Kimin kautta.

– Ymmärrän niitä, jotka sanovat, ettei ajaminen ole urheilua. En minäkään osannut pitää kuskien työtä niin fyysisesti rajuna, kunnes näin vauhdin ja kisat läheltä. Heiltä vaaditaan kehonhallintaa ja lihaskuntoa jo pelkkään penkissä pysymiseen, puhumattakaan kisoista, joissa helle tekee lisänsä. Käsitykseni lajista on muuttunut ja kunnioitus kuskeja kohtaan kasvanut valtavasti, Minttu tunnustaa.

Mintun oma urheiluhistoria alkoi lapsuuden jalkapallopeleistä ja lätkäotteluista kavereiden kanssa.

– Olen liikkunut aina, nuorempana varsinkin joukkuelajeissa. Koska monet kaverini olivat poikia ja minä aikamoinen rämäpää, lajeiksi valikoituivat ne vauhdikkaimmat ja aggressiivisimmat.

Minttu pelasi myös ringetteä, salibandya ja innostui yleisurheilusta. Kolmi­loikassa hän kilpailikin: voitti Etelä-Suomen- ja piirinmestaruuksia.

– Olen innostunut urheilusta laidasta laitaan, mutta tanssia en ole harrastanut koskaan. Minulla on kaksi vasenta jalkaa mutta ei lainkaan rytmitajua.

Porttikielto irtokarkeille

Yleisurheiluvuosina liikkuminen siirtyi joukkuelajeista yksilöharjoitteluun, ja nykyään Minttu nauttii treenaamisessa täydellisestä keskittymisestä. Sen tavoittaa parhaiten lenkkipolulla ja kuntosalilla, missä Minttu tekee hänelle räätälöityä ohjelmaa. Kyykyillä, punnerruksilla ja vatsarutistuksilla tähdätään kehon kiinteytykseen ja lihasten kasvattamiseen.

– En ole koskaan ollut dieetillä tai kuntoillut näyttääkseni laihemmalta. Minusta kauniimpaa on terveen näköinen, lihaksikas keho.

Kun Minttu ja Kimi lähtevät liikenteeseen, mies ajaa. ”Kimi on siinä ­vähän parempi. Minä voin puolestani tehdä hänelle kunto-ohjelman”, Minttu nauraa.

Salikamat kulkevat mukana myös työmatkoilla, ja välillä Minttu yllyttää kollegansakin mukaan salille. Kovimmille höpöttäjille hän tekee selväksi, että kun treenataan, silloin ei turhia pulista.

– Kuntoillessa kaiken seurallisuuden voi jättää salin ulkopuolelle.

Kimin Sveitsin-kodissa on omat kunto­laitteet, mutta Helsingissä pari treenaa yksityisellä kuntosalilla vain ­kivenheiton päässä Kaskisaaren kodista.

– Liikkeet voisi tehdä kotonakin, mutta minä ainakin pääsen salilla paremmin tekemisen tunnelmaan. Pelkään, että kotona tulisi tehtyä vähän puoliteholla.

Mintulle liikunta ei kuitenkaan ole rääkkiä tai kehon kuritusta.

– Urheilu on luonteva osa hyvinvointiani. Se on myös tärkeä juttu pääkopalle. Harvasta asiasta seuraa yhtä mahtava olo kuin treenin jälkeen. Jos en ehdi liikkua tarpeeksi, olen väsyneempi, huonotuulisempi ja syön huonosti.

Kahvilassa Minttu selaa liitutaululle raapustettua listaa ja harppoo paninien ja croissanttien ohi. Aamu on vielä liian aikainen lounassalaatille, ja kun vaaleiden höttöleipien lisäksi ei löydy mitään rukiista, Minttu tyytyy kahviin, veteen ja tuorepuristettuun mehuun. Aamupalalla hän ehti syödä puuroa ja marjoja.

– Minulla on tapana syödä, mitä tekee mieli. En usko kieltoihin tai dieetteihin. Kun liikkuu riittävästi, ei edes tee mieli roskaruokia.

Mitä syömisiin tulee, on Mintulla sentään yksi heikkous.

– Meillä kotona ei voi pitää irtokarkkeja. Niissä minulla ei ole minkäänlaista itsekuria!

Emännöidessään kotia yksin, Minttu laittaa nopeita salaatteja tai kanaa ja kasviksia. Niinä päivinä kun Kimi ehtii olla kotona, mies valmistaa ruuan tai pari käy ulkona syömässä sushia tai kunnon pihvit.

– Tykkään pitää kodin järjestyksessä ja siistinä, mutta mikään kokki en ole, Minttu virnistää.

En pelkää Kimin puolesta

Vaikka Minttu suhtautuu urheiluun tosissaan, hän varoo enää treenaamasta jaksamisen rajoilla. Elämä on opettanut arvostamaan­ levon ja nautinnon tärkeyttä.

– Äitini oli puuhanainen, sellainen äärimmilleen venyjä, joka ajatteli aina vain muita. Hän teki uraa toimitusjohtajana ja kotiin päästyään jatkoi puurtamista siellä. Vaikka muuten olen ollut vähän isän tyttö, minussa oli pitkään äidistä tuttua liikaa kiltteyttä.

Mintulla oli tapana vastata ystäviensä kutsuihin, vaikka kuinka väsytti tai tekemiset painoivat päälle. Myös urheiluun oli venyttävä, vaikka keho kaipasi lepoa.

Kun lentoemäntäuran alussa vuoroja oli vähän, Minttu teki toista työtä vaateliikkeen myyjänä.

– Olin päättänyt urheilla viidesti viikossa, vaikka eihän siihen oikeasti olisi riittänyt aikaa kahden työn rinnalla. ­Arjesta tuli mieletöntä suorittamista, ja ajoin itseni ihan loppuun. Ne ajat opettivat, että ottamalla rennommin saan parempia tuloksia urheilussakin.

Myös äidin kohtalo havahdutti tajuamaan, miten rajallista ja ainutkertaista elämä on. Äiti menehtyi äkillisesti alle 50-vuotiaana aivoverenvuotoon. Minttu oli tuolloin 19-vuotias. Tuusulalaisperheen elämä meni kertaheitolla uusiksi.

– Se oli elämäni kovin paikka. Perheemme oli ollut tiivis, rakastava ja läheinen, mutta äidin kuolema sai meidät ­näkemään toisemme uusin silmin. Läheisiä arvosti entistä enemmän ja heidän puolestaan alkoi pelätä. Mitä jos heillekin sattuisi jotain? Kesti aikansa opetella eroon siitä pelosta, Minttu kuvailee.

Kokemus muistutti myös, että ­elämästä pitää nauttia eikä suhtautua siihen vain suorittamisena.

– Kotona parasta on, kun voimme löhötä yhdessä sohvalla ja katsoa televisiota tekemättä mitään. Myös pieni ­itsekkyys on hyvästä: enää en pode huonoa omatuntoa, jos sanon ystävälle, että tänään en jaksa lähteä seuraksi.

Äiti on yhä läsnä Mintun ajatuksissa mutta nyt jo positiivisissa tunnelmissa.

– Aika on tehnyt sen, että suru on jo väistynyt. Nyt ajatukset ovat sellaisia, että mitäköhän äiti tästä sanoisi tai vitsit kun hän olisi näkemässä tämän.

Virtasten isä asuu edelleen Mintun lapsuudenmaisemissa Tuusulassa ja on löytänyt vierelleen uuden kumppanin. Innokkaana F1-seuraajana isä on hyvin perillä nykyisen vävykokelaansa työstä.

– Kun isä täyttää 60 vuotta, viemme hänet synttärimatkalle Barcelonaan ­katsomaan ajoja, Minttu paljastaa.

Minttu ei pelkää miehensä puolesta, vaikka työn vaarat ovat ilmeiset.

– Kimi kertoo työstään, jos kyselen. Kisojen lähestyessäkin hän on tyyni oma itsensä. Ihailen, miten Kimi huokuu ­itsevarmuutta.

– Luotan siihen, että Kimi tietää, ­mitä tekee. ­Pelolle ei voi antaa tilaa, muuten saisin olla koko ajan kauhuissani.

Taviselämää luksuspuitteissa

Kun F1-kausi alkoi Australiassa 16.3., Minttu seurasi kisoja televisiosta ja jännitti kotisohvalla kämmenet hiessä. Nyt sunnuntaina ajetun Malesian-kisan aikaan hän oli työmatkalla Berliinissä.

Tiistaina Minttu ja Kimi tapasivat Sveitsin-kodissaan ja pakkasivat taas  matka­laukkunsa Bahrainia varten.

– Jatkossa yritän päästä kisoihin ­aina kun mahdollista. Läsnäolo on ­paras tapa tukea toista, ja olen huomannut, että se on tärkeää Kimille.
Nyt edessä on ylelliset kolme viikkoa yhdessä, sen verran Minttu sai junailtua lomaa töistään. Muulloin arki rytmittyy niin, että jos Kimillä on parikin päivää vapaata, hän lentää Suomeen, ja jos Mintulla on kolme päivää taukoa töistä, hän reissaa Kimin luo. Minttu kulkee arkisesti reittilennoilla eikä jetsetin tapaan yksityiskoneilla.

– No ei nyt sentään, hän hymähtää.

Vaikka F1-kuskit tunnetaan tienesteistään ja Kimikin taloistaan, veneistään ja autoistaan, Minttu sanoo heidän elävän tavallista elämää. 

- Luksus näkyy vain harvoin arjessamme.

Hän edelleen porhaltaa töihin pikkuruisella Fiat viisisatasellaan, joka syö ­vähän ja on helppo parkkeerata. ­Kimin ”isompi ja kömpelömpi” Audi saa isännän poissa ollessa seistä tallissa.

– Tuntuvin ero on, että matkoillani olin tottunut vaatimattomampiin hotelleihin kuin ne, joissa nyt reissaamme.

Kun pariskunta lokakuussa lomaili Dubaissa, he majoittuivat viiden tähden villaan, missä palvelija höösäsi lomalaisten apuna vuorokaudet ympäriinsä.

– Silloin ajattelin, että tämä on nyt vähän liikaa ja osaanko ­ottaa vastaan tällaista kohtelua, Minttu toteaa.

Minttu muutti Kimin luo Kaskisaareen marraskuussa. Kodinvaihdos oli melkoinen: Mintun yksiössä oli 34 neliötä, Kimin talossa niitä on 500 enemmän.

– Alkuaikoina hermoilin olla yksin suuressa talossa. Kun tulin töistä kotiin, kävelin­ jokaiseen huoneeseen ja napsautin valot päälle varmistaakseni, ettei siellä ollut­ ketään, Minttu kertoo huvittuneena.

– Enpä uskonut olevani maiseman tuijottelija, mutta nyt rentoudun kahvikuppi kourassa ja vain katsella merta.

Uuden kotinsa sisustukseen hän tuonut vain pienet omat jälkensä.

– Talo oli jo nätisti laitettu, enkä minä vaadi ihmeitä viihtyäkseni. On yhden­tekevää missä olen, kunhan saan rakkaat lähelleni. Kimin kanssa ja tässä suhteessa tunnen olevani oikeassa paikassa.

Räjähdysherkkyyttä

Mintun mukaan Kimissä on samanlaista nöyryyttä, mihin hänetkin kasvatettiin.

– Siskoni kanssa opimme, ettei mitään saa ilmaiseksi, vaikka vanhemmat olisivat voineet hemmotella meidät pilalle.

Jos Minttu vaikkapa halusi uudet ­farkut, ne piti ansaita siivoamalla koti.

– Teininä se tietysti tuntui karmealta vääryydeltä ja äänekkäästi julistin, kuinka meitä pidettiin orjina. Nyt arvostan saamaamme kasvatusta, se sentään ­vähän hioi tulisuuttani.

On kaksi tilannetta, joissa Mintun räjähtävyys erityisesti pääsee pintaan. Ensinnäkin, jos hänen luottamuksensa ihmissuhteessa petetään.

– Ja sitten ovat nämä peli- ja kilpailutilanteet. Minä vain en kestä häviötä.
Eikä ole jäänyt yhteen kertaan, kun Minttu on karmit heiluen lähtenyt sulka­pallokentältä ja jättänyt mailansa kentän nurkkaan pelin hävittyään.

– Kun Kimi ensimmäisen kerran ­ehdotti sulkismatsia, varoitin häntä, että tällaista saattaa tapahtua, jos häviän. Hän tuumi vain, että nooh, katsotaan, miten käy.

Hyvinhän siinä kävi.

– Kimi pelasi viisaasti, kun antoi ­minun voittaa.

Minttu Virtanen

■ Fitnessmalli ja lentoemäntä syntyi Tuusulassa 12.11.1986. Asuu avoliitossa F1-kuljettaja Kimi Räikkösen kanssa. Parin kodit sijaitsevat Helsingissä ja Sveitsissä.
■ Keskeytti liiketalouden opintonsa ryhtyessään lentoemännäksi. Valmistuu personal traineriksi lokakuussa.
■ Harrastaa kunto­salitreeniä, lenkkeilyä, spinningiä ja body pumpia. Kilpaillut aiemmin kolmiloikassa.
■ Heikkoutena irtokarkit ja käsilaukut. ”Sen kerran kun törsään, ostan merkkilaukkuja ja kenkiä, jotka kestävät käytössä vuosia.”

Kansanedustaja Jani Toivola tuli kaapista nuorena asuessaan Yhdysvalloissa. Seksikokemukset newyorkilaisessa metsikössä eivät olleet kauniita.  

Kansanedustaja Jani Toivola kertoo tällä viikolla ilmestyvässä Musta tulee isona valkoinen -kirjassaan (Siltala) pitkästä tiestään, jonka hän on kulkenut hyväksyäkseen itsensä. 

Jo kirjan alkusanoissa käy ilmi, että Jani salasi pitkään seksuaalisen suuntautumisensa itseltäänkin:

– On vaikea määritellä, kuka loppujen lopuksi teki päätöksen salaamisesta, minä vai yhteisö, joka unohti kertoa, että minun tarinani on yhtä totta kuin muidenkin.

Janin tarina tuli näkyväksi, kun hän oli parikymppinen ja juuri muuttanut New Yorkiin. Uudessa kotikaupungissaan hän meni elokuviin katsomaan romanttista komediaa, jossa molemmat pääosanesittäjät olivat miehiä.

”Miten helpottavalta tuntui nähdä oma todellinen rakkautensa päivänvalossa.”

– Miten helpottavalta tuntui nähdä omat haavekuvansa, oma todellinen rakkautensa päivänvalossa, Jani kuvailee kirjassa.

Ihastumisia jo nuorena

Kirjassa Jani Toivola kertoo ihastuneensa poikiin jo ala-asteella, mutta pitäneensä sitä vääränä ja salattavana asiana. Hän seurusteli useammankin tytön kanssa jonkin aikaa.

Viimeinen suhde naisen kanssa päättyi, kun Jani oli 23-vuotias, ja hänen tanskalainen tyttöystävänsä päätti lähteä New Yorkista takaisin Tanskaan.

Jani kuvaa kirjassa, että muutos tapahtui yhdessä yössä tyttöystävän lähdön jälkeen.

– En enää pelännyt enkä halunnut peitellä mitään. Olin homo! hän kirjoittaa.

Vapautuminen vei Janin brooklynilaiseen metsään, jossa harhaili erityisesti latinoja ja mustia miehiä rakkauden – tai ehkä paremminkin seksin – toivossa. 

– Nyt kun katson noita hetkiä nykyhetkestä käsin tajuan, että lähinnä kidutin itseäni, talloin kaikkien oikeiden kaipuideni päälle menemällä väkisin siihen metsään. 

Tuntematon huppupää

Jokin metsässä kuitenkin veti puoleensa, vaikka Jani uskaltautui vasta kuudennella yrittämällä jatkaa metsän reunalta syvemmälle.

Tuo kerta päättyi kivuliaaseen yhdyntään tuntemattoman huppupäisen miehen kanssa.

– Mies oli pikimusta ja haisi tupakalle. Emme sanoneet mitään, Jani muistelee kirjassa.

”Jokainen käynti metsässä oli askel syvemmälle paikkaan, jossa en voinut hyvin.”

Jälkikäteen hän tunsi epäonnistumista ja häpeää – hänhän tavoitteli turvallisuuden ja rakkauden tunteita eikä tosiaankaan saanut niitä metsästä.

– Jokainen käynti metsässä oli askel syvemmälle paikkaan, jossa en voinut hyvin ja josta minun oli kivuliaasti askel askeleelta myöhemmin tuotava itseni takaisin ja aloitettava rakkaudelliset teot itseäni kohtaan.

Äiti suhtautui hyvin

Vaikka Jani eli jo New Yorkissa avoimesti homona, kävi treffeillä ja homobaareissa, hänen lähipiirinsä Suomessa ei tiennyt asiasta mitään.

Äidilleen kertoakseen hän matkusti kotimaahan ja täräytti asian julki jo rappukäytävässä. Kirjassa Jani kertoo äitinsä suhteutuneen asiaan vastaanottavaisesti. Janille itselleen kaapista tulo oli helpotus.

– En ole koskaan elämässäni tuntenut oloani niin kevyeksi ja voittamattomaksi kuin tuona iltana äidin luota lähtiessäni, hän kirjoittaa.

Saara Aalto koki jättiyllätyksen X Factor -kilpailussa.

Suomalaislaulaja Saara Aalto iloitsee uudesta mahdollisuudestaan Britannian X Factor -kisassa.

Hän kertoo Facebook-sivuillaan, että hän on edelleen mukana maailman isoimmassa laulukilpailussa ja se tuntuu hänestä uskomattomalta kunnialta.

– Vaikka Sharon tiputti mut itse haasteessa, päätettiin ohjelmassa yllättäen käyttää wildcardeja, jotta saatiin pelastettua kilpailijat, joiden tippumista kaduttiin. Ihan uskomatonta, että mussa nähtiin niin paljon potentiaalia, että villikortti käytettiin muhun! Se on todella suuri kunnia, Saara kirjoittaa maanantaisessa Facebook-päivityksessään.

Lue myös! Britannian X Factorissa loistanut Saara Aalto vastaa kritiikkiin: ”Sovin paremmin ulkomaille kuin Suomeen”

Laulaja luuli jo tiensä päättyneen sunnuntai-iltaisen esityksensä jälkeen Britannian X Factor -kilpailussa, jossa hän ei tullut valituksi jatkoon. Niin sanottu villi kortti päätyi kuitenkin Saaralle ja hän jatkaa kilpailua.

”Unelmat voi todella toteutua, kun jaksat yrittää, etkä välitä ympäröivästä negasta.”

– Unelmat voi todella toteutua, kun jaksat yrittää, etkä välitä ympäröivästä negasta. Ja vaikka tosiaan jotkut keskittyvät negailuun, haluan itse fiilistellä kaikkea kisasta seurannutta positiivista; huiput palautteet Simonilta ja Nicolelta, yleisön tuki, fanien uskomaton tsemppi, tuleva judges houses ja kaikki superit mahdollisuudet, joita tästä seuraa, Saara hehkuttaa tunnelmiaan.

Katso myös! Uskomaton esitys: Saara Aalto laulaa videolla 15 kielellä

 

Kansanedustaja Jani Toivolan lapsen äiti on Kirsi-niminen nainen, joka halusi perheen ilman parisuhdetta.

Tällä viikolla ilmestyvässä Musta tulee isona valkoinen -kirjassa (Siltala) kansanedustaja Jani Toivola kertoo muun muassa siitä, kuinka hänestä tuli isä. Janin tytär on nyt kaksivuotias.

Kirjassa Jani kertoo, että hänellä on aina ollut voimakas hoivavietti. Hän kirjoittaa pelänneensä teini-ikäisenä sitä, ettei koskaan saisi perhettä, koska on homo.

– Minähän olin syntynyt suurperheen äidiksi! Yhteiskunta ympärilläni antoi ymmärtää, että oikeudet vanhemmuuteen ja perheen perustamiseen eivät kuulu homoille, hän kuvailee kirjassa.

Nähtyään New Yorkissa asuessaan homoperheen Jani tiesi, että voisi toteuttaa haaveensa perheestä, jos pitäisi silmänsä avoinna erilaisille mahdollisuuksille.

– Lapsen saamiseen liittyvine haaveinemme olemme lopulta kaikki samalla viivalla riippumatta varallisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai sosiaalisesta asemasta. Voimme toivoa lasta ja kaivata vanhemmuutta, mutta kenellekään ei voi antaa takeita siitä, että haaveet toteutuvat, hän kirjoittaa.

Perhe, ei parisuhdetta

Jani Toivola oli pitkään tahtomattaan lapseton, mutta lopulta sähköpostiviesti tarjosi mahdollisuuden perheen perustamiseen.

– Minulle sähköpostitse lähetetyn linkin takaa löytyi ilmoitus, joka kiinnitti huomioni välittömästi. Nainen halusi äidiksi ja etsi isäksi miestä tai miesparia. Hän ei halunnut parisuhdetta, mutta perheen hän halusi, hän kertaa kirjassa.

”Sisälläni kuiski ääni, joka sanoi, etten voisi ohittaa tätä mahdollisuutta.”

Ilmoituksen nainen halusi muodostaa perheen, jossa voisi itse olla viikonloppuvanhempana, ja isä tai isät olisivat pääasiallisia huoltajia.

Jani Toivolalle ajatus perheen perustamisesta tuntemattoman kanssa oli etäinen. Kirjassaan hän kertoo pitäneensä adoptiota realistisena vaihtoehtona. Epäilyksistään huolimatta Jani vastasi ilmoituksen jättäneelle naiselle.

– Olin pyörällä päästäni – mutta sisälläni kuiski vahva ääni, joka sanoi, etten voisi ohittaa tätä mahdollisuutta, hän kuvailee kirjassa.

Suunnitelmaa hiotaan

Jani ja ilmoituksen jättänyt Kirsi tapasivat lukuisia kertoja seuraavien kuukausien aikana. Tapaamisten aikana he tutustuivat toisiinsa ja laativat suunnitelmia. Lopulta päätös perheen perustamisesta syntyi rautatieasemalla Kirsin kotikaupungissa.

– Junan lähtöön oli neljä minuuttia, kun halasimme toisiamme ja päätimme, että meistä tulisi perhe, jos luoja suo. Saman vuoden loppupuolella jo odotimme tyttäreni syntymää.

”Tärkeimmät keskustelut isyyteen liittyvistä peloista kävin äitini ja mummoni kanssa.”

Ennen lapsen syntymää Jani kirjoittaa käyneensä läpi jonkinlaisen kriisin itsensä kanssa. Hän lähestyi isyyttä kohtalaisen pelottomasti, mutta huomasi tottuneensa ajatukseen ydinperheestä ainoana oikeana perhemallina – vaikka on itsekin kasvanut yksinhuoltajan lapsena elämänsä ensimmäiset kymmenen vuotta.

– Tärkeimmät keskustelut isyyteen liittyvistä peloista kävin äitini ja mummoni kanssa, Jani kirjoittaa.

Hänen äitinsä kannusti poikaansa sanomalla, että rakkaus on se, mitä lapsi tarvitsee.

Unelmien vauvavuosi

Tyttären syntymä sujui kirjan mukaan vauhdikkaasti. Jani kirjoittaa rakastuneensa lapseensa heti, mutta myös tunteneensa hetkellistä ahdistusta uudesta vastuusta. Hän eli tyttärensä kanssa heti yksinhuoltajan arkea, vaikka Kirsi-äiti vierailikin säännöllisesti Toivolan ja tyttären kotona.

– Palasin töihin vasta kun tyttäreni oli noin vuoden ikäinen, sitä ennen olin hoitanut muutamia työtehtäviä satunnaisesti, ja jo pelkkä puvun päälle laittaminen oli tuntunut lähes ylivoimaiselta ponnistukselta, Jani kertoo kirjassa.

Hän kuvaa lapsen kanssa kotona viettämäänsä vauvavuotta unelmien vuodeksi.

 

Team Kenya. #pantteri #africa #kenya #helsinki

Kuva, jonka Jani Toivola (@janitoivo) julkaisi

Jani Toivolan tytär on pian kolmivuotias.

Fakta: Apilaperheet
  • Jani Toivola kertoo kirjassaan vierastaneensa lapsen hankkimista tuntemattoman kanssa, koska ei tuntenut kunnolla yhtään apilaperhettä.
  • Apilaperheessä ainakin kahdella vanhemmalla on lapsi tai lapsia ilman parisuhdetta.
  • Apilaperheessä lapsen tai lasten vanhemmat voivat olla esimerkiksi miespari ja nainen, mies- ja naispari tai mies ja nainen, jotka eivät ole keskenään parisuhteessa. Jälkimmäistä perhemuotoa kutsutaan myös ystäväperheeksi.
  • Lainsäädäntö antaa vain kahdelle apilaperheen vanhemmista mahdollisuuden olla virallisesti lapsen vanhempia. Käytännössä vaikka kaikki kolme tai neljä perheen aikuista voivat olla lapsen vanhempia.

Lähde: Sateenkaariperheet ry

Sairasta

Sairasta. Yhteiskuntamme on pahasti rikki, kun hyväksyy tämmöisiä asioita. Kukaan ei edes esitä enää kiinnostusta lapsien hyvinvoinnista, kun aikuiset haluavat jotain tarpeeksi itsekkäästi.

Kirjailija Kaari Utrion mielestä pitkä parisuhde vain paranee iän myötä. – On ihmeellistä ja ihanaa, että saa elää elämänsä suuren rakkauden kanssa.

Oppi 1: Pitkä liitto muuttuu vain paremmaksi

”Puolisoni Kai Linnilän kanssa olemme olleet naimisissa vuodesta 1974. Olen todella ajatellut, että olen jumalten suosiossa, kun sain tämän liiton löytää.

Tapasimme kurssilla Oriveden opistolla ja rakastuimme silmänräpäyksessä, minä häneen ja hän minuun. Ensimmäisellä katseella.

Olemme olleet naimisissa aika pitkään, eikä huonommaksi muutu ollenkaan, päinvastoin. On ihmeellistä ja ihanaa, että saa kokea suuren rakkauden ja vielä elää sen kanssa. Se on elämäni tärkein asia. Sen takia luopuisin kirjoittamisestakin.

Ei ole mitään neuvoja, miten tai mistä ideaalipuolison löytää. Elämä on kummallisempaa kuin faktat, kuten meidän tapaamisemme osoittaa. Mitään neuvoja ei voi antaa.”

Oppi 2: Rakkaus voi syttyä ilman intohimoa

”Kirjailijaksi ryhtyminen oli minulle kuin järjestetty avioliitto. Alussa intohimoa ei ollut, kirjoitin ansaitakseni elantoni. Se oli luontevaa, koska vietin lapsuuteni kirjallisessa perheessä. Mutta rakkaus syttyi ja syveni vuosien myötä.

Valmistuin historian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1967 ja ryhdyin heti kirjoittamaan historiallista romaania. Olin nähnyt, miten paljon romanttista kirjasarja Angelikaa 1960-luvun alussa myytiin ja ajattelin, että minähän olen aina ollut tarinankertojatyyppi.

Kartanonherra ja kaunis Kirstin ilmestyi 1968. Siitä tuli bestseller – muistan miten myynti ylitti 26 000 kappaletta. Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!

Viidennestä romaanistani sain valtionpalkinnon ja tajusin, että minähän rakastan tätä hommaa. Vasta silloin ymmärsin, että minusta ei tulekaan historiantutkijaa.”

Oppi 3: Jos et pidä kotitöistä, tee ne tehokkaasti

”Lapsuudessani opetettiin hyvin tiukasti, että ensin työ, sitten huvi.

Vaikka olimme ylempää keskiluokkaa, lapset saivat töitä tehdä kotona, erityisesti tytöt. Minä olin vielä isosisko. Ainoat ihmiset, joilla oli lapsuudessani vapaata aikaa, olivat pojat. Meillä veljenikin joutuivat kuitenkin tiskaamaan ja laittamaan iltateet vuoroillaan.

”Äiti ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin.”

Äitini hoiti huushollia oman toimittajantyönsä ohella. Hän oli äärettömän tehokas ja opetti siihen minutkin. Äiti luki minulle Työtehoseuran lehteä ääneen kuin Raamattua. Hän ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin. Kun kodinhoidon osasi, siihen ei mennyt turhaa aikaa.

Meillä oli kaikki paikat viimeisen päälle kunnossa. Pidin sitä hyvänä juttuna enkä kapinoinut nuorenakaan. Äitini selitti meille hyvin syyt, ja minä ymmärsin, että tämä on järkevä systeemi toimia.”

Oppi 4: Piipun tuoksu tietää tarinaa

”Isäni Untamo Utrio oli kustantamo Tammen toimitusjohtaja. Meillä puhuttiin paljon Tammesta, ja lisäksi isä puhui sota-ajasta, jolloin hän toimi kansanhuoltoministeriön propagandapäällikkönä.

Oli ihanaa, kun isä sytytti piipun tai sikarin. Lapset juoksivat heti siihen ympärille. Tiesimme, että nyt hän istuu tunnin ja puhuu.

Opin siis paljon kustantamisesta ja kansanhuollosta: miten viljan säännöstely järjestettiin Suomessa keväällä 1942, tai miten hirveitä riskejä otettiin Tammessa, kun ruvettiin kääntämään uutta amerikkalaista proosaa.

Kotimme oli sosiaalidemokraattinen, ja minusta kasvoi hyvä sosiaalidemokraatti. Lapsuudenkotimme oli myös uskonnoton, joten minulle ei koskaan tullut tarvetta käydä samanlaista uskonnollista kapinaa kuin monilla ystävilläni.”

Oppi 5: Omaa laatuaan ei voi muuttaa

”Olen kirjailijanlaadultani tarinankertoja leirinuotiolla. Kun aloitin, kirjallisuusmaailmassa jylläsi modernismi. Mika Waltariakin halveksittiin ajanvietekirjailijana. Meillä kotona suositeltiin Sinuhea mutta ei sitten mitään muuta. Se oli hirveän suvaitsematonta aikaa.

Ajasta minäkin sain käsityksen, että ollakseen hyvä kirjailija on kirjoitettava ilkeistä ja onnettomista ihmisistä. Yritinkin, kirjoitin muutaman kirjan sellaisista pelkkää kurjuutta. Oli ne tylsiä, voi Jeesus! Ja tylsiä tehdäkin.

Opin, että omaa laatuansa ei voi muuttaa. Minulla on kauhea ironian ja sarkasmin halu kirjoittaessani. Sarkasmia ei voi selittää ihmiselle, joka ei sitä ymmärrä.”

Oppi 6: Mahdoton tapahtuu

”On kaksi asiaa, jotka historia on minulle opettanut.

Koskaan asiat eivät ole olleet meillä niin hyvin kuin ne ovat nyt. Tätä yritän aina ihmisille todistaa. Älkää marisko! Elämme ajassa ja yhteiskunnassa, jossa kolmesta syntyneestä lapsesta suurella todennäköisyydellä kaikki jäävät henkiin.

Ennen ihmiset kuolivat epidemioihin kuin kärpäset. Vielä minun lapsuudessani 50-vuotias oli vanha ihminen. Me suomalaiset kuulumme siihen maailman noin kolmeen prosenttiin, joiden asiat ovat loistavasti. Köyhätkin ihmiset elävät ylellisemmin kuin paavit ja keisarit ennen. Ei tarvitse kuin avata vesihana tai sytyttää sähkövalo tämän ymmärtääkseen.

Joskus, kun luen lehden yleisönosastoa ajattelen, että eikö ihmisillä ole mitään suhteellisuudentajua.

Toinen oppi on, että koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Kaikki on lopulta arvaamatonta. Erityisesti lyhyemmän aikavälin muutoksia ihmisillä on hämmästyttävän onneton kyky ennakoida.

Jos ajattelee vuotta 1900 Euroopassa, ei kenellekään tullut mieleenkään, että seuraavat viisikymmentä vuotta ihmiskunta tekee itselleen niin hirveitä asioita. Ei kukaan voinut ajatellakaan sellaista asiaa kuin kaasukammiota.

Historia opettaa, että mahdoton tapahtuu.”

Oppi 7: Tällaista maalla on

”Helsinki oli 1970-luvulla aika kauhea paikka. Kulttuuripiirejä hallitsivat stalinistit. Elämä oli levotonta ja ahdistavaa.

Mieheni Kai halusi palata luontoon, ja minä tietysti lähdin kiltisti perässä. Ystävämme M. A. Numminen oli Somerolta, ja hän ja hänen vaimonsa Sirpa vinkkasivat meille, että Sirpan kotipaikan vierestä Somerniemeltä olisi tila myynnissä.

Ajattelimme, että ostetaan se mökiksi, kun talon nurkalle pääsi kätevästi bussillakin. Sähköä taloon ei tullut, eikä vettä.

Kun Kai oli tekemässä täällä remonttia keväällä 1975, hän eräänä aamuna kuudelta soitti minulle ja ehdotti, että muutetaan maalle kokonaan. Minä siinä unenpöpperössä vastasin, että muutetaan vain.

Muuttopalvelu Viktor Ek toi Somerniemelle sata metriä kirjoja, me itse tulimme bussilla perässä. Lintuhäkissä meillä oli mukanamme kaksi undulaattia.

Ensimmäiset kaksi vuotta yritimme elää omavaraisesti. Meillä oli sikoja, lampaita, kanoja ja hanhia. Eläimet hoidettiin ja teurastettiin, yksivuotiaammekin oli kanantapossa mukana. Se oli erittäin opettavaista. On tehtävä hemmetisti töitä ennen kuin ruoka tulee pöytään.

Ensimmäisinä talvina oli hyytävän kylmä. Kaikki putket olivat jäässä, hella savutti. Me vain ajattelimme, että tällaista maalla on. Kertaakaan emme ole ajatelleet muuttaa täältä pois. Tästä on tullut elämäntyömme.

Kun perustimme pikkufirmamme, kustantamo Amanitan, keskittyi leipätyökin tänne. Viihdymme Somerniemellä erinomaisesti. Tänne me kuollaan, Kai aina sanoo.”

Oppi 8: Minulta puuttuu kateus

”Minua on pyydetty käytännössä katsoen joka puolueeseen, mutta en ole halunnut lähteä. Valta kiinnostaa minua, mutta en halua sitä itse käyttää.

Olen kirjoittanut paljon siitä, mitä valta tekee ihmiselle, mutta minulta vallanhimo puuttuu. Samalla tavalla minulta puuttuu kateus. Se on jokin psyykkinen puute: ihmiselämän normaalista tunnekirjosta minulta puuttuu tämä yksi.

Kun aloitin kirjailijanurani, kritiikki teoksiani kohtaan oli aika ystävällistä, mutta kun oma sukupolveni nousi kriitikoiksi, alkoi potkiminen. Heikki Peltonen käytti Demarissa kirjoistani nimitystä ’rouvasporno’. Se loukkasi aika lailla.

”Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.”

Erityisesti mieskriitikoiden pilkka kohdistui siihen, että kirjoitin naisista seksuaalisina olentoina. Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.

Vielä enemmän kuitenkin loukkasi se, miten lukijoistani puhuttiin. Sanottiin, että naiset vain kiskovat hyllyiltä Utrion teoksia sen sijaan että lukisivat Leninin koottuja. Heidän puolestaan minä suutuin.

Tietokirjaani Eevan tyttäret (1985) myytiin 154 000 kappaletta. Se oli merkittävä vaihe naisasialle tässä maassa. Kävin keikoilla pikkukaupunkien kirjastoissa, joihin normaalisti saattoi tulla kuusi ihmistä kirjailijaa kuuntelemaan. Yhtäkkiä siellä oli 150 ihmistä odottamassa.

Kirja osui jotenkin oikeaan saumaan, mutta herätti tietenkin myös vastareaktion. Naisasia ja tasa-arvokeskustelu herättivät sen aikaisissa miehissä kauhua. Ihmiset menettivät malttinsa.”

Oppi 9: Ole kohtelias vihollisellekin

”Minusta on mukavaa olla 74-vuotias. En yhtään kaipaa sitä, että olisin nuorempi.

Nuoruuteen kuului paljon hauskaa, mutta nyt elämä on toisella tavalla kivempaa. Nuoruuteen kuuluu myös niin paljon epävarmuutta ja itsearviointia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tulee varmuutta ja itseluottamusta.

Sama pätee parisuhteessa. Kun tunnemme toisemme hyvin, osaamme suhtautua ja nähdä, milloin toinen pitää jättää rauhaan.

Minusta on kiva, että olen elänyt suurenmoisen elämän. Sen olen oppinut tämän elämän aikana, että kohteliaisuus ja ystävällisyys pelastavat mistä tahansa. Mikään ei tehoa paremmin kuin kohtelias käytös kaikkia, myös potentiaalista vihollista kohtaan.”

Oppi 10: Facebookiin kannatti mennä

”Minulla on Facebookissa fanisivu, jonne hyvin ahkerasti postailen.

Ryhdyin siihen viisi vuotta sitten poikani painostuksesta, ja nyt se on minusta niin kiva, ihana. Yleensähän kirjailija tapaa lukijoita vain messuilla tai kirjakaupoissa. Tuolla ihmiset ovat yhtäkkiä yksilöitä, jaetaan kokemuksia ja käydään keskusteluja.

Sosiaalinen media antaa varmaan minulle vielä enemmän kuin lukijoille. Kohtaan siellä lukijoita jo useammassa polvessa. Moni sanoo, että ’luin mummin hyllystä kirjasi’. Sellaista on aika kiva kuulla.”

Kaari Utrio
  • Kirjailija syntyi Helsingissä 28.7.1942. Asuu ja työskentelee Somerniemellä.
  • Puoliso kustantaja, tietokirjailija Kai Linnilä. Kolme lasta.
  • Kymmeniä historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Viimeisin Paperiprinssi (2015).
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1973, Pro Finlandia 1993, taiteilijaprofessuuri 1995–2000, Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2014.