Victoria Wei tuntee, että itsenäisenä ja vahvana naisena hänen on vaikea löytää kiinalaista miestä. Kuvat: Nicola Longobardi

Kiinassa abortoitiin ja hylättiin tyttövauvoja yhden lapsen politiikan nimissä vuosikymmenten ajan. Kukaan ei aavistanut, miten p­erheidensä ainoat tyttäret vielä muuttaisivat yhteiskuntaa. Victoria Wein ja Dong Xun kaltaisia naisia Kiinassa ei ole ennen nähty.

Victoria Weillä on viimeistelty kam­paus, täydellinen brittiaksentti englannissaan ja kirkkaasti kuplivat mielipiteet.

– Jo nuorena ymmärsin, että tärkeintä on taloudellinen itsenäisyys. Kun on rahaa, ei tarvitse nojata muihin. Siksi olen tehnyt töitä yliopistoikäisestä lähtien.

Kansainvälisen uutiskanavan vanhempi tuottaja Victoria Wei on yhden lapsen politiikan tuote –kiinalainen uranainen, joka ympäröivän yhteiskunnan kauhuksi pärjää ja viihtyy omillaan.

Yllätyitkö? Me kaikki länsimaalaisethan tiedämme, että yhden lapsen politiikan vuoksi Kiinassa abortoitiin tyttösikiöitä ja hylättiin tyttövauvoja. Toista puolta totuudesta emme sitten tunnekaan: valtaosa kiinalaisperheistä antoi ainokaiselle tyttärelleen kaiken tukensa ja toivonsa. Varsinkin kaupunkilaistyttöjen asema parani valtavasti. Kun perheessä ei ollut poikaa, tyttöä kohdeltiin kuin poikaa, joskus kirjaimellisestikin.

– Lapsena minut oli kuvissakin puettu pukuun. Sain huutaa, pomppia ja riehua. Isovanhempani tavallaan kuvittelivat, että olin poika, 33-vuotias Victoria kertoo.

”Muut tytöt luokallani haaveilivat rikkaasta miehestä, minä matkustamisesta.”

Victoria, kuten niin moni kiinalainen, on yhtä paljon isovanhempiensa kuin vanhempiensa kasvattama. Isovanhempien oli aluksi vaikea hyväksyä, että heidän poikansa ainoa lapsi oli tyttö. Varsinkin isoäiti uskoi, ettei suku enää jatku, kun miesten linja loppuu. Perinteisesti ajateltiin myös, että poikalapsi huolehtii vanhoista vanhemmistaan ja isovanhemmistaan: tyttöhän vain avioituisi toiseen sukuun. Yhden lapsen politiikka muutti yllättäen tätä ajattelua.

– Isovanhempani ja vanhempani tukivat ja kannustivat minua aina. He sanoivat, että pystyn mihin vain, että olen erilainen kuin muut. Ja olinhan minä. Muut tytöt luokallani haaveilivat rikkaasta miehestä, minä matkustamisesta.

Victoria katseli isoisän kanssa junia kotikaupunkinsa Hangzhoun rautatiesillalta. Hän ihaili formulakuskien liikkuvaa elämää ja keräsi vihkoon tietoja maailman jokaisesta formularatakaupungista. Mika Häkkinen oli Victorian idoli.

– Kun pääsin suvun ensimmäisenä yliopistoon, kaikki perheessäni olivat suunnattoman ylpeitä.

Victoria luki ensin taideaineita Kiinassa, teki vähän aikaa töitä ja lähti sitten Lontooseen Westminsterin yliopistoon opiskelemaan sosiologian tutkintoa.

Perheen kunnia harteilla

Ulkomaista tutkintoa arvostetaan edelleen Kiinassa kovasti. 32-vuotias Dong Xu valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Nyt hän opettaa jakkupuku päällä englantia kalliissa pekingiläisessä kielikoulussa.

Dongin luokkaloikka on ollut Victoriaakin hurjempi, sillä hän on kotoisin kiinalaisesta maalaiskylästä. Kun Dong oli lapsi, hän sai kaikki haluamansa oppikirjat ja vanhemmat maksoivat ylimääräisiä englannintunteja, vaikka olivatkin köyhiä viljelijöitä. Dongilta vaadittiin vanhimpana lapsena hyviä arvosanoja ja yliopiston käymistä, pikkusiskolta ei. Riitti, että yksi lapsi pärjää ja pitää yllä perheen kunniaa suvun ja kylän silmissä.

 

Opettaja Dong Xu ansaitsee enemmän kuin poikaystävänsä, mutta poikaystävä ei siitä pahastu.

 

Niin, Dongilla on myös pikkusisko, sillä yhden lapsen politiikka oli maaseudulla oikeasti 1,5 lapsen politiikkaa: jos ensimmäinen vauva oli tytär, pariskunnalle annettiin lupa myös toiseen lapseen.

– Jos olisin saanut veljen, se olisi ehkä vaikuttanut asemaani perheessä. Onneksi vanhempani eivät koskaan ainakaan minun kuulteni valittaneet sitä, etteivät saaneet poikaa.

Moni nuori koulutettu nainen tietää, että jos hänellä olisi ollut veli, omaksi osaksi olisi jäänyt rahan ansaitseminen veljen yliopistokoulutusta ja asuntoa varten. Yhden lapsen politiikan takia valtava joukko ainokaisia tyttölapsia saikin mahdollisuuden korkeakoulutukseen.

”jos olisin saanut veljen, se olisi ehkä vaikuttanut asemaani perheessä.

Ja miten he ovat tilaisuutta käyttäneetkään: vuonna 2010 neljäsosalla kaupunkilaisnaisista oli korkeakoulututkinto. Määrä tuplaantui vuodesta 1990. Yliopisto-opiskelijoista puolet on naisia.

Pakko mennä naimisiin!

Kuten usein käy, kun naiset menestyvät, yhteiskunta iskee takaisin. Niin myös Kiinassa. Sen ovat naimattomat Victoria ja Dong tunteneet nahoissaan, sillä heitä on patisteltu jo kymmenen vuotta avioon.

– Kun tulin opiskelemasta ulkomailta, vanhemmat tyrkkivät minua naimisiin ja järjestivät sokkotreffejä. Sukulaiset ja vanhempien kaverit olivat vielä painostavampia. He hokivat, että älä ole liian vaativa miehen suhteen, Victoria kertoo.

– Kun kerron, kuinka vanha olen, ensimmäinen kysymys on, miksen ole naimisissa, Dong sanoo.

Kiinassa ihmisen tärkein tehtävä on ollut avioitua ja jatkaa sukua. Nyt tähän painostukseen on tullut uusi, valtiollinen lisä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, vallanpitäjät näkevät koulutetut naiset uhkana.

”Kun kerron, kuinka vanha olen, ensimmäinen kysymys on, miksen ole naimisissa.”

Olisi voinut kuvitella, että myöhään avioituvat ja vähän lapsia haluavat koulutetut naiset olisivat olleet parasta mahdollista tukea yhden lapsen politiikalle. Lapsiluvun sääntely ei ole Kiinassa kuitenkaan ollut vain määrällistä vaan myös laadullista. Maata hallitseva kommunistinen puolue tahtoo koulutetut naiset, kansakunnan fiksuimmat, mahdollisimman nopeasti äideiksi kasvattamaan laatulapsia.

Mediassa onkin vuosia peloteltu, että koulutettujen naisten pitäisi mennä naimisiin hyvissä ajoin ennen 30:a ikävuotta tai he jäävät vanhoiksipiioiksi. Miesten hoputus alkaa vasta naisia myöhemmin. Pelottelu on uponnut hyvin varsinkin naisten vanhempiin, joille naimattomat lapset ovat henkilökohtainen häpeä.

Äiti onnelliseksi avioliitolla

Dong ja Victoria ovat valinneet eri tavat toimia paineen alla.

Dong on menossa loppuvuonna naimisiin muita ilahduttaakseen.

– Olen seurustellut kaksi vuotta ja luulen, että rakastan poikaystävääni, ainakin tunteeni ovat vahvemmat koko ajan. Olisin kyllä mennyt myöhemmin naimisiin, mutta kiirehdin äitini vuoksi. Isäni kuoli ja siskoni erosi äskettäin, joten haluan antaa äidilleni edes jotakin ilon aihetta.

Hääuutisen jälkeen äiti onkin alkanut jälleen hymyillä. Sukulaisten mielestä Dong tekee vihdoinkin jotain oikein.

”Naimisiinkin voisin mennä käytännön syistä.”

Victoria puolestaan kieltäytyy tinkimästä vaateistaan.

– Minulle on tärkeintä, että saan itse päättää elämästäni.

– Minulla ei ole mitään parisuhdetta vastaan, kunhan vain löytyy mukava tyyppi. Naimisiinkin voisin mennä käytännön syistä, jos puoliso olisi ulkomaalainen ja pitäisi saada paperiasiat kuntoon tai jos olisi lapsi tulossa.

Kiinassa lapsia saa syntyä vain avioliitossa.

Viime aikoina Victorian vanhemmat ovat alkaneet ymmärtää, että tytär on onnellinen ilman puolisoakin. He jopa hiljentävät avioliitosta nalkuttavia sukulaisia. Vanhemmat ovat myös oivaltaneet, ettei tytär välttämättä tarvitse miestä huolenpitäjäksi.

Yhä useammat kiinalaisnaiset ajattelevat kuten Victoria ja jättäytyvät – kovista paineista huolimatta – sinkuiksi. Avioliittojen määrä on vähentynyt Kiinassa kahden vuoden ajan. Tosin on vaikea sanoa, kuinka paljon se johtuu naisten rohkeista valinnoista. Yhden lapsen politiikan vuoksi ikäluokat ovat pieniä, ja maaseudulla kouluttamattomien miesten on vaikea löytää vaimoa, koska tyttöjä on syntynyt pitkään niin paljon vähemmän.

 

Victoria Wei on saavuttanut lapsuutensa unelman: hän saa matkustaa maailmalla kuin Mika Häkkinen.

 

Victorian pärjäämisestä ei ole epäilystäkään, kun hän siemailee kahvia ja vastailee napakasti kysymyksiin pekingiläisessä kahvila-kirjakaupassa. Täällä hän viihtyy, kun on hän on vapaalla Sky Newsin vanhemman tuottajan tehtävistä. Vapaata on silloin, kun uutisrintamalla on hiljaista: kun malesialaiskoneet eivät katoa taivaalta eikä Pohjois-Korea tee ydinkokeita. Victoria on saanut sen, mistä nuorena haaveili – hän seuraa isoa aluetta Aasiasta ja matkustaa paljon.

Olethan tyhmempi, rakas?

Vaikka koulutettuja naisia hoputetaan naimisiin, kiinalaismiehille itsenäiset naiset ovat kova pala. Victoria ja Dong tietävät, että yhden lapsen politiikka on tehnyt kiinalaispojista itsekeskeisiä, tytöistä myös vahvempia. Yhtälö ei ole helppo.

– Entinen poikaystäväni pyysi, että puhuisin hänen seurassaan vähemmän, jotta hän voisi loistaa fiksumpana. Kiinassa naisen oletetaan olevan miestään vähän hiljaisempi ja tyhmempi, Dong sanoo.

– Poikaystävilleni en ole silti suostunut leikkimään heikompaa. Heidän täytyy tietää, millainen oikeasti olen.

Töissä Dong Xu puhuu miesseurueessa pehmeällä äänellä ja esittää yksinkertaista. Sillä tavalla hän saa apua eikä vaikuta uhkaavalta. Suomessa asuessaan hän ei moista viitsinyt tehdä – suomalaismiehiähän nöyristely olisi lähinnä ärsyttänyt ja huvittanut.

”Poikaystävilleni en ole silti suostunut leikkimään heikompaa.”

Victorian kokemukset kiinalaismiesten deittailusta ovat huonoja.

– Kiinalaisista miehistä suurin osa ei pidä minusta, enkä minä heistä. He eivät pidä minua kauniina, mutta he pitävät minua liian vahvana ja itsenäisenä. Aasiassa ajatellaan, että naisen pitää olla kuin vesi, joka muotoutuu miehen lasiin.

– Täytyyhän olla olemassa mukavia kiinalaisia miehiä, mutta valitettavasti en ole heitä juuri tavannut, Victoria sanoo.

Maon aikana naiset esitettiin propagandassa vahvoina työläisinä, jotka paiskivat raskaita töitä miesten rinnalla. Tätä nykyä naiset jopa irtisanoutuvat töistään, jotta heidän uransa ei näyttäisi liian hienolta miehen uran rinnalla.

Tasa-arvo tökkii myös asuntomarkkinoilla. Usein yhdessä maksettu asunto kirjataan miehen nimiin, jotta mies sukuineen säilyttää kasvonsa. Dong Xu miettiikin juuri, miten hän saa sukua suututtamatta nuorenparin tulevan asunnon kirjatuksi myös omiin nimiinsä.

”Koska olen ainut lapsi, en voi esimerkiksi noin vain vaihtaa alaa.”

Yhden muutoksen kohti tasa-arvoisempaa ajattelua Dong Xu on jo huomannut.

– Yhä useammat miehet, kuten nykyinen poikaystäväni, tahtovat vaimon, joka ansaitsee yhtä hyvin tai paremmin kuin he itse. Eläminen on niin kallista.

Ei vain oma elämä

Perheen rakkaus ja tuki tyttärilleen ei tule ilmaiseksi. Koko lapsuutensa Victoria tiesi, että hänellä on sukuhaaransa ainoana vesana suuri vastuu harteillaan. Dong Xu kasvatettiin perheensä tulevaksi pääksi, ja sen tehtävän hän on jo aloittanutkin.

– Kun isäni äskettäin kuoli, hankin äidilleni ja sisarelleni asunnon Pekingistä. Siskoni panin autokouluun ja hankin hänelle töitä. Käyn heidän luonaan kahdesti viikossa.

Victoriankin on mietittävä elämän­valintoja tehdessään aina vanhempiaan. Jos hänellä olisi veli tai sisko, elämä saattaisi olla vapaampaa.

– Koska olen ainut lapsi, en voi esimerkiksi noin vain vaihtaa alaa. Minulla ei ole varaa epäonnistua, sillä tulojeni on oltava vakaat, jotta voin tulevaisuudessa huolehtia vanhemmistani.

Kiinan ainoat tyttäret ovat kultaisissa kahleissa.

Jutun kirjoittajalta Mari Manniselta ilmestyi juuri kirja Yhden lapsen kansa — Kiinan salavauvat, ­pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena).

Kiinan yhden lapsen politiikka (1980–2015)

Avioparit saivat tehdä yhden lapsen, tosin sääntöön oli paljon poikkeuksia.

Kommunistisen puolueen tarkoitus oli hillitä nopeasti Kiinan väestönkasvua.

Sääntöjä valvoivat paikallisviranomaiset, jotka muun muassa teettivät sääntöä rikkoville pakkoabortteja ja -sterilointeja.

Lapsia syntyi myös laittomasti. Heistä miljoonat eivät saaneet henkilöpapereita, joten he eivät pääse naimisiin, töihin tai edes junan kyytiin.

Koska poikia arvostettiin suvun jatkajina enemmän, vanhemmat abortoivat tyttösikiöitä, monia tyttölapsia hylättiin ja tapettiin.

Naimaikäisiä miehiä on nyt kymmeniä miljoonia enemmän kuin naisia, joten moni jää ilman vaimoa ja perhettä.

Lapsia syntyy nyt niin vähän, että tulevaisuudessa työikäisiä ei ole tarpeeksi elättämään vanhusväestöä. Vuoden 2016 alusta kaikille aviopareille sallittiinkin kaksi lasta.

Krista Airola tunnettiin Lukutoukan kulttuuriblogista.

Lukutoukan kulttuuriblogi -nimistä blogia pitänyt Krista Airola on kuollut. Hän menehtyi maanantaina äkilliseen sairauskohtaukseen vain 30-vuotiaana. Asiasta kertovat Kristan vanhemmat Kristan äidin omassa Pihakuiskaajan puutarha -blogissa.

– Rakas tyttäremme Krista, 30 vuotta, menehtyi eilen äkilliseen sairauskohtaukseen. Näin Lukutoukan kulttuuriblogi on vaiennut. Kirjojen ja blogin kautta Krista löysi tarkoituksen lyhyelle elämälleen. Kaipuumme on suuri ja sanaton, Kristan vanhemmat Anneli ja Kari Airola kirjoittavat.

Kristan vanhempien mukaan Lukutoukan kulttuuriblogi jää lukijoiden luettavaksi, sillä vanhemmat haluavat kunnioittaa tällä Kristan muistoa.

Kuolemasta kertoi ensimmäisenä Karjalainen.fi.

 

Jari Sarasvuo kertoi viime vuoden lopulla, että on vaarassa menettää puhekykynsä. Nyt hän kertoo Stronghold-sivuillaan, että leikkauksiin valmistava hoito on aloitettu. – Nyt on kielen kannat ruvella. Nieleminen hankalaa. Syöminen sietämätöntä. Suuhygienia kyseenalaista.

Yrittäjä Jari Sarasvuo, 51, kertoi viime vuoden lopulla Me Naisille, että joutuu turvautumaan leikkaushoitoon. Hän ei halunnut kertoa syytä leikkauksiinsa, mutta sanoi, että on vaarassa menettää puhekykynsä – ja, että toipuminen vie ainakin puolitoista vuotta. Leikkausten takia Sarasvuo joutui lopettamaan myös suositun radiomonologinsa Yle Puheella. Nyt Sarasvuon hoidot on aloitettu, mutta ne eivät ole menneet täysin suunnitellusti. Hän kertoo asiasta Stronghold-yhteisönsä nettisivuilla ja tänään tiistaina lähettämässään uutiskirjeessä.

”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani kuusi tuntia asennuksen jälkeen.”

– Viime viikolla tapahtui sekä ammatillinen että henkilökohtainen käänne. Torstaina turpa sullottiin täyteen rautaa. Suuta valmistellaan ensi vuoden leuan halkaisua varten, Sarasvuo aloittaa.

– Jotenkin karmaani liittyy se, että nämä eivät koskaan onnistu kerralla. Tietenkin SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani kuusi tuntia asennuksen jälkeen. Nyt oli kita täynnä piikkejä, hän jatkaa.

”Nielussani on pikku-Napoli, mafian pyörittämä yhdyskuntajätepalvelu.”

Leikkaukset välttämättömiä

Sarasvuo kertoi aikaisemmin, että leikkaukset ovat välttämättömiä ja ne tehdään tänä ja ensi vuonna. Hän arveli tuolloin Ilta-Sanomissa, että hänen on pakko pitää jossain vaiheessa sairauslomaa, vaikkei yrittäjänä tunnekaan kyseistä sanaa. Hän kuvailee tämänhetkistä vointiaan näin:

– Nyt on kielen kannat ruvella. Nieleminen hankalaa. Syöminen sietämätöntä. Suuhygienia kyseenalaista. Oikeasti, nielussani on pikku-Napoli, mafian pyörittämä yhdyskuntajätepalvelu. Puhe epäselvää ja vaivaannuttavaa.

”Ainoa vaihtoehto on kohdata haasteensa, tanssia pelkojensa kanssa ja lopulta panna niitä.”

Viime vuoden lopulla Sarasvuo sanoi, että leikkauksiin liittyy isoja riskejä. Vaikka kaikki ei ole sujunut kivuttomasti, Sarasvuo kertoo ”näkevänsä tilanteessa mahdollisuuksia”.

– Minä uskon, että tätä ”puhe puuroa, syöminen sattuu ja kieli ruvella” -kokemusta voi käyttää johonkin sellaiseen, jota olen jo jonkin aikaa kaivannut. Elämänkokemukseni on todistanut yhä uudestaan, että kaltaiseni ihminen tarvitsee parantavaa pakkoa. Ainoa vaihtoehto on kohdata haasteensa, tanssia pelkojensa kanssa ja lopulta panna niitä.

Joulukuussa Sarasvuo kertoi Me Naisille, että toivoo voivansa palata vielä radiotyöhönsä, mutta asia ei ole hänestä kiinni.

Mummo

Jari Sarasvuon hoidot aloitettu: ”Suuta valmistellaan leuan halkaisua varten”

Näin varmasti on. Sarasvuota vaivaa narsistinen taipumus tai ainakin huomionkipeys. Se on lapsuudessa alle 6-v iässä tullut henkinen vamma, joka on johtanut mm. lääkehumalassa esiintymiseen ja hakattavaksi suostumiseen suorissa TV-lähetyksissä. Tässä nyt Varassuo hakee lisää julkisuusnäkyvyyttä (en kerro). On oltava julkisuudessa vaikka henki menisi, jos aikoo saada pieniä radio-ohjelmia eläkepäivillekin. Kaikkea hyvää Jarille ja pikaista paranemista näistäkin.
Lue kommentti

Aamulypsy saa uuden aamuvirkun radioäänen.

Näyttelijä Antti Luusuaniemi aloittaa radiojuontajana Aamulypsy-ohjelmassa huhtikuun alussa, kertoo Radio Suomipop.

Luusuaniemen lisäksi Aamulypsyssä jatkavat tutut radioäänet Jaajo Linnonmaa, Anni Hautala ja Juha Perälä.

– Olen superinnoissani, että olen saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä kokeilemaan radion tekemistä, ja nimenomaan juuri Aamulypsyn jengin kanssa, Luusuaniemi kertoo Radio Suomipopin tiedotteessa.

Vielä ei ole päätetty, kuinka pitkään Luusuaniemi työskentelee Aamulypsyssä. Suomipopin ohjelmapäällikkö Paula Niska-Vuorinen kertoo Me Naisille, että Aamylypsy jää kesätauolle juhannukselta.

– Ainakin tämän kevään ajan Luusuaniemi on satunnaisesti mukana Aamulypsyssä. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tarkoitus olisi, että hän vierailisi pari kertaa viikossa.

Antti Luusuaniemi on näytellyt Syke-sarjan lisäksi monissa elokuvissa, teatteriesityksissä ja tv-ohjelmissa, kuten Kuudes kerta -leffassa ja Kansallisteatterin Macbethissä. Luusuaniemen ensimmäinen kerta Aamulypsyn vahvistuksessa on maanantaina 3. huhtikuuta.

Me Naiset ja Radio Suomipop kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

 

Eteläkorealainen Han Kang kirjoittaa Vegetaristi-romaanissaan väkivallasta ja seksistä sekä kysyy, miten hulluus määritellään. 

Eteläkorealaisen Han Kangin raju Vegetaristi-romaani teki hänestä supertähden maailmalla. Kun romaani julkaistiin Etelä-Koreassa vuonna 2007, hän ei voinut kuvitella millaiseen pyöritykseen joutuisi – kymmenen vuotta myöhemmin. Vegetaristi voitti viime vuonna arvostetun Man Booker -kirjallisuuspalkinnon, italialaissuosikki Elena Ferranten ja turkkilaisnobelisti Orhan Pamukin nenän edestä.

Nyt 46-vuotias Han Kang on tunnetuin eteläkorealainen kirjailija maailmalla.

– On outoa puhua kirjasta, joka olen kirjoittanut niin kauan sitten, mutta hyvällä tavalla outoa. En odottanut, että se heräisi uudestaan henkiin, Kang kertoo Me Naisten haastattelussa Tukholmassa.

Kotimaassaan Han Kang on moneen kertaan palkittu kirjailija. Hän debytoi vuonna 1993 runoteoksella ja on sittemmin julkaissut kuusi romaania. Vasta Vegetaristin maailmanlaajuisen menestyksen myötä hänestä on tullut myös kotimaassaan julkisuuden henkilö.

”Olen aina ollut pidättyväinen, vetäytyvä ja hiljainen.”

– On vähän pelottavaa, kun ihmiset tunnistavat minut ja tulevat yhtäkkiä puhumaan kanssani.

Han Kang pahoittelee hyvin hiljaista ääntään.

– Eteläkorealaiset ovat todella äänekkäitä ja erittäin temperamenttisia ihmisiä. Minä olen aina ollut pidättyväinen, vetäytyvä ja hiljainen.

Lapsuus kirjojen keskellä

Hänen romaaninsa Vegetaristi sen sijaan on pitelemätön. Sen päähenkilö, keski-ikäinen Yeong-Hye on mukautuvainen kotirouva tai miehensä sanoin: kaikin tavoin vähäpätöinen. Mutta kaikki muuttuu, kun väkivaltaisten unien riivaama Yeong-Hye päättää yhtäkkiä kieltäytyä lihansyömisestä. Sinänsä pieneltä vaikuttava päätös johtaa lopulta koko perheen luhistumiseen. Romaani on hurja keitos yhteiskunnallista kritiikkiä, buddhalaisia ajatuksia mutta myös seksiä ja väkivaltaa.

Romaani on hurja keitos yhteiskunnallista kritiikkiä, buddhalaisia ajatuksia, seksiä ja väkivaltaa.

Länsimaissa Vegetaristia on luettu korealaisen yhteiskunnan kritiikkinä, ja kirjailijaa on tentattu Etelä-Korean väkivaltaisuudesta ja konventionaalisuudesta. Kang on saanut huomata olevansa sanansaattaja koko kulttuurilleen, josta Euroopassa ja Yhdysvalloissa tunnetaan lähinnä K-pop ja kauneusleikkaukset.

– Haluan painottaa, ettei kirjani kuvaa nyky-Koreaa yhteiskuntana. Ei ole luonnollista, että perheet ovat noin väkivaltaisia. Se on hyvin liioiteltua.

Han Kangin oma lapsuudenperhe oli köyhä mutta taiteellinen. Kangin isä Han Seung-won on kirjailija, samoin Kangin veli, ja hänen tätinsä on kuvataiteilija. Perhe muutti isän opettajatyön takia usein, ja Kang kävi peruskoulunsa viidessä eri koulussa. Pysyvyyttä edustivat kirjat, joita isä hankki kotiin hyllymetreittäin.

– Kasvoin kirjaimellisesti kirjojen ympäröimänä. Korealaiset ovat hyvin uteliaita eri kulttuureista ja kääntävät paljon kirjallisuutta, joten luin kaikkea mahdollista.

Kirjat tekivät häneen syvän vaikutuksen. Kang muistaa myös niiden aiheuttamat, varhaiset epäoikeudenmukaisuuden kokemukset.

– Muistan, kuinka joku kirja näytti ulkoapäin rauhalliselta ja harmoniselta, mutta ei ollutkaan ollenkaan sellainen. Monesti minua satutti huomata, kuinka monessa kirjassa naisesta tehtiin objekti. Tajusin sen vaistonvaraisesti, vaikka olin nuori, alle 10-vuotias.

Kirjoittaminen sen sijaan vaikutti hänestä liian kovalta työltä; isä oli aina väsynyt ja kalpea ja sulkeutui pitkiksi ajoiksi työhuoneeseensa.

– Lapsena ajattelin, etten koskaan ryhdy kirjailijaksi, jotta löydän itse rauhan. Teini-iässä, kun aloin pohtia elämän tarkoitusta, päätin, että ehkä voisin kysyä näitä kysymyksiä kirjoittamalla.

Kirjallisuuden rohkeat naiset

Han Kang syntyi diktatuuriin, mutta hänen alkaessaan 1990-luvulla opiskella Korean kirjallisuutta Yonsein yliopistossa Soulissa, Etelä-Koreasta oli tullut jo demokratia.

– Meitä edeltävän sukupolven piti keskittyä yhteiskunnallisiin aiheisiin ja demokratisoitumiseen, mutta minun sukupolveni oli vapaa etsimään muita kiinnostavia aiheita.

Yhteiskunta oli alkanut muuttua muutenkin. Vielä 1970- ja 80-luvulla miehet kävivät töissä ja naiset hoitivat kodin, mutta 1990-luvulla, Aasian talouskriisin myötä, naiset astuivat työelämään. Samaan aikaan alkoi kirjallisuudessa tapahtua.

– 1990-luvulla Etelä-Koreassa oli feminismin buumi, ja silloin naiset alkoivat kirjoittaa. Naisten kirjoittamien kirjojen määrä jopa ylitti jossain vaiheessa miesten kirjoittamien kirjojen määrän.

– Naiseus ei ole koskaan rajoittanut minua kirjailijana enkä ole kokenut minkäänlaista syrjintää. Meillä on ollut hyvin omaäänisiä naiskirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet rohkeasti erilaisista aiheista. Olen ollut siitä hyvin onnellinen.

Kang sanoo yllättyvänsä aina tajutessaan, ettei asia muualla maailmassa ole lainkaan samalla tavalla.

”Ihmiset eivät Koreassa välitä, onko kirja miehen vai naisen kirjoittama.”

– Ihmiset eivät Koreassa välitä, onko kirja miehen vai naisen kirjoittama. Se on kiinnostavaa, sillä korealainen yhteiskunta on konservatiivinen, mutta kirjallisuus on yhteiskunnan kanssa hyvin vastakohtainen. Muussa taiteessa sama ei pidä paikkaansa: esimerkiksi elokuva-ala on hyvin konservatiivinen ja miesten dominoima.

Kysymyksiä kärsimyksestä

Vegetaristi on kuvaus yhden ihmisen yrityksestä olla viaton.

– Halusin kysyä, onko ihmisellä mahdollisuutta kieltäytyä väkivallasta tai torjua väkivaltaisuutta. Ehkä se on mahdotonta, sillä väkivalta on kaikkialla läsnä, kenties jokaisessa ihmisen teossa, Kang sanoo.

”Väkivalta on kaikkialla läsnä, kenties jokaisessa ihmisen teossa.”

Päähenkilö Yeong-Hye kieltäytyy lopulta kokonaan ruuasta. Hän haluaa muuttua kasviksi ja sanoutua kokonaan irti ihmiselämästä. Moni pitää kirjaa myös patriarkaattisen Etelä-Korean kritiikkinä. Yeong-Hyen isä hallitsee perhettä raivokohtauksilla, ja avioliittokin tarkoittaa alistuvan palvelijan roolia. Yeong-Hyen sisko In-Hye alkaa lopussa kadehtia siskoaan, joka uskaltaa murtautua vapaaksi roolistaan.

– Toki halusin tuoda kirjaan myös äänettömästi kirkuvien naisten äänen.

– Mutta kirja ei ole vain syytös patriarkaattia kohtaan. Se pohtii, miten hulluus ja normaalius määritellään, ja miten normit tukahduttavat meitä. Mutta ennen kaikkea kirja kysyy, voivatko ihmiset ymmärtää toisiaan ja kärsiä toistensa kanssa, Kang sanoo.

Kirjan perimmäiset ajatukset tuntuvatkin kovin buddhalaisilta: jos yksi kärsii, kaikki kärsivät.

– Minä kasvoin buddhalaiseksi, mutta en ole koskaan ollut erityisen uskonnollinen. Uppouduin siihen parikymppisestä kolmikymppiseksi asti ja olin silloin myös kasvissyöjä. Luin paljon buddhalaista filosofiaa ja hyväksyn ne ajatukset yhä. Se varmasti vaikutti paljon Vegetaristiin.

Han Kangin uusi kirja Human Acts on käännetty jo useissa maissa, ja se on herättänyt Vegetaristiakin enemmän huomiota. Uutuus on raaka kuvaus etelässä sijaitsevan Gwangjun 1980-luvun opiskelijaprotesteista, jotka tukahdutettiin väkivaltaisesti. Kang asui 9-vuotiaaana Gwangjussa mutta oppi verilöylystä vasta teini-ikäisenä.

– Human Actsin kirjoittaminen oli hyvin vaikeaa. Sen kirjoittaminen muutti minua ja vaikuttaa minuun yhä. Näen siitä vieläkin painajaisia.

Siitä huolimatta Kang aikoo esittää kysymyksiä ihmisten kärsimyksestä ja toisilleen aiheuttamasta kivusta.

– Se on jotain, jonka haluan ratkaista, vaikka on ehkä mahdotonta ratkaista ihmisen olemassaolon tuskaa.

Han Kang elää rauhallista elämää lähellä Soulia teini-ikäisen poikansa kanssa. Päivät kuluvat ”piilossa kotona”, kirjoittaessa ja kävelyillä. Haastattelun jälkeen Kang on lähdössä puhumaan Tukholman Junibackeniin rakastamistaan Astrid Lindgrenin kirjoista.

– Sitten on aika matkustaa viikoksi Norjaaan, Kang huokaisee.

Kirjallisuuden uusi supertähti haluaisi jo takaisin piiloon.