Kauko Röyhkä on aina seurustellut. ”Jos eläisin yksin, alkaisin varmasti ajatella synkkiä.” Kuva: Lilli Haapala
Kauko Röyhkä on aina seurustellut. ”Jos eläisin yksin, alkaisin varmasti ajatella synkkiä.” Kuva: Lilli Haapala

Kauko Röyhkä joutui lapsena salailemaan isättömyyttään niin, etteivät kaverit voineet koskaan käydä kylässä. Nyt hän tuntee itsensä tarpeelliseksi vaimon ja lasten ansiosta.

Turun jokirannassa sijaitseva Café Art on tupaten täynnä. Oven viereisen paikan on napannut muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä.

– Eikö joku joskus sanonut, että Turku on Suomen hipsterein kaupunki? Kauko repeää nauruun.

Kivoja kahviloita ja baareja ainakin riittää. Joutilas istuskelu kahvilla tai oluella on Kaukon mielipuuhaa.

– Välillä pitää mennä katsomaan ihmisiä, mutta en enää käy baareissa usein. Arvostan enemmän koti-iltoja.

Baari voittaa kotisohvan ja Netflixin etenkin silloin, kun vaimo Olga Välimaa ja poika Kaarlo ovat poissa.

– Kotona on kiva olla silloin, kun perhe on siellä.

”Elämä maistuu hyvältä juuri nyt. En ole mikään vanha raakki 1980-luvulta.”

57-vuotias Kauko Röyhkä on tuottelias taiteilija, jolla on aina monta rautaa tulessa. Viime syksynä häneltä ilmestyivät sekä romaani että levy, nyt työn alla ovat matkakirja yhdessä Olgan kanssa sekä jazzlevy Severi Pyysalon ja Maarit Hurmerinnan kanssa.

Viikonloppuisin on usein keikkailua, mutta elämä ei silti ole kiireistä.

– Työni ei stressaa minua millään tavalla. Teen töitä muutaman tunnin päivässä, ja loppupäivä on enemmän tai vähemmän hölmöilyä, Kauko sanoo.

Lukuisista projekteista ja tiuhaan soivasta puhelimesta tulee tarpeellinen olo. Saman tunteen tuovat lapset ja vaimokin.

– Elämä maistuu hyvältä juuri nyt. En ole mikään vanha raakki 1980-luvulta.

Naiset

”En osaa elää yksin. Sain ensimmäisen tyttöystävän 20-vuotiaana, ja siitä lähtien minulla on ollut aina joku. Kun edellinen suhde on päättynyt, olen siirtynyt aina saman tien seuraavaan. Uusi ihminen on astunut sopivasti tilalle.

Tunnen ikäisiäni miehiä, joille yksinäisyys on tuhoisaa. Pullon korkki on jäänyt auki tai on tullut muuta hulluutta. Minullekin voisi käydä niin. Ehkä tuntisin itseni arvottomaksi ja ajattelisin, etten kelpaa kenellekään.

Hyvässä parisuhteessa pitää olla intohimoa. Olemme olleet Olgan kanssa 17 vuotta yhdessä, ja intohimo on vain kummasti säilynyt. Jos se loppuu, toisen seurassa ei kestä olla yhtään. Tuntuu, että ei ole mitään yhteistä, ja maitopurkistakin syntyy riita.

Olga sanoo aina, ettei hän ole vielä kyllästynyt minuun. Ilmeisesti hän on joihinkin muihin. En minäkään ole kyllästynyt häneen. Se on se juttu.

”Kumpikin meistä haluaa pitää elämän tasapainoisena. Emme pidä mitään mykkäkouluja.”

Parisuhteesta tulee kodin tuntu. Ei tarvitse mennä tyhjään taloon ja nukkua yksin. Säännöllinen seksielämä on miellyttävää, ja on joku jonka kanssa jutella. Olgan kanssa katsomme paljon amerikkalaisia tv-sarjoja. Tykkäsimme Breaking Badista ja The Wiresta.

Suhteiden kaatuminen on surullista, mutta ihmiset vain kasvavat erilleen tai tulee muita esteitä, joiden jälkeen jatkaminen tuntuu mahdottomalta. Aikaisemmat suhteeni ovat kaatuneet alituiseen riitelyyn turhanpäiväisistä asioista tai sitten suhde on vain ollut liian raju: mustasukkaisuutta ja sellaista repivyyttä. En kestä sellaista ollenkaan.

Riitelemme Olgankin kanssa, mutta sovimme aina. Riidat eivät ole pitkiä, ja niissä on aina jokin tolkku. Kumpikin meistä haluaa pitää elämän tasapainoisena. Emme pidä mitään mykkäkouluja.

Minulla on tietynlainen naisihanne. Muistan, kun katsoin 11-vuotiaana Roman Polanskin leffan Umpikuja, jossa näytteli Catherine Deneuven sisko Françoise Dorléac. Mietin silloin, että jos kasvan joskus isoksi, niin tuollaisen naisen haluan. Francoisessa oli jokin jännittävä eroottinen viba. Unelmani on tavallaan toteutunut. Olen löytänyt sen nyt. Olga on sellainen.”

 


Olga Välimaa ja Kauko Röyhkä ovat olleet yhdessä 17 vuotta. Kuva: Sannoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

 

Perhe

”Tunnen itseni tarpeelliseksi, kun minulla on Olga ja lapsia. Minulla on jokin rooli – pitää olla isä. Olen läsnä ja vietän lasteni kanssa aikaa.

Olen yrittänyt näyttää lapsilleni, että välitän heistä. Vauvavaihe ja varhaislapsuus ovat kuitenkin minulle vaikeita, en jaksa lasten elokuvia ja muumien meininkiä. Ymmärrän kyllä, että ne ovat tärkeitä lapsille.

En ole paras leikkimään lasten kanssa, mutta mitä vanhemmiksi lapseni tulevat, sitä enemmän vietän heidän kanssaan aikaa. Tyttäreni ovat jo aikuisia ja opiskelevat Helsingissä, mutta katsomme edelleen yhdessä paljon elokuvia, joista keskustelemme.

”Isäni kuoli vuonna 1987, emmekä olleet missään tekemisissä.”

Minun ja Olgan 9-vuotias poika on välillä aika jukuripää, ja tuntuu, että tyttöjen kanssa oli helpompaa. Joskus on aikamoista vääntöä, mutta on myös niitä hyviä hetkiä. Viime kesänä olimme Olgan ja pojan kanssa Kreikassa kuukauden lomalla. Purjehdimme saaria ympäri ja hypimme mereen uimaan. Se oli tosi hienoa. Teemme joka vuosi kuukauden reissun jonnekin.

En ole koskaan tavannut omaa isääni. Hän kuoli vuonna 1987, emmekä olleet missään tekemisissä. Hänellä oli oma perhe ja omat juttunsa.

Lapsena minun piti salailla isättömyyttäni. Asuimme Oulussa kolmistaan äitini ja tätini kanssa yksiössä, enkä voinut milloinkaan tuoda kavereita kotiin. Siihen aikaan aviottomia lapsia hävettiin. Jos niitä oli, niistä vaiettiin.

Olisi ollut mukavaa, jos kaverit olisivat saaneet tulla meille. Tuntui pahalta, jos heitä piti käännyttää ovelta takaisin kotiin. Aikuisena en ole salaillut mitään. Kaverit ovat aina saaneet tulla meille.

Perheen takia elämäni on rauhoittunut. Olen periaatteessa ihan samanlainen kuin 20-vuotiaana – teen samoja asioita ja ajattelen asioista aika samalla tavalla. Nyt en voi kuitenkaan enää sekoilla samalla tavalla, kun olen vastuussa muista ihmisistä.”

Terveys

”Minulle on tärkeää pitää itseni terveenä. Syön paljon kasviksia ja suosin kalaa lihan sijasta. Ei mitään pihvejä ja makkaroita! En juo viinaa liikaa ja tupakointia en harrastakaan.

En pahemmin herkuttele, mitä se sitten onkaan. Onko se herkuttelua, jos otan yhden oluen? Onhan sekin toki lihottavaa.

Seuraelämä on vaativaa, kun siihen liittyy aina alkoholinkäyttöä. Hyvä keino on lähteä aikaisemmin baarista, muuten illan tuntee sitten nahoissaan seuraavana päivänä ja vielä sitäkin seuraavana. En käy baareissa enää niin paljon kuin ennen. Niistä saa aika nopeasti tarpeekseen.

Olin kaksi vuotta sitten 5:2-dieetillä, jonka aikana söin joka toinen päivä vain yhden ruuan. Muina päivinä sain syödä niin paljon kuin napa veti. Lopetin dieetin yli vuosi sitten, kun yksi lääkäri neuvoi, että on parempi syödä tasaisesti pitkin päivää. Dieetti oli myös aika tylsää, kun syöminen on kuitenkin mukavaa.”

Juoksu

”Olen juossut koko aikuisen ikäni. Välillä on ollut kausia, jolloin olen repsahtanut. Silloin on tullut huono ja ahdistunut olo. Jos en käy juoksemassa, huomaan heti, kuinka hartiakivut lisääntyvät.

Yritän käydä kolme kertaa viikossa juoksemassa jokirannan varressa sellaisen seitsemän kahdeksan kilometrin lenkin. Jos on kesä ja ravintolalaivat ovat täynnä, en viitsi juosta niiden ohi. Juoksen mieluummin paikoissa, joissa ei ole kukaan töllöttämässä. Juoksen hiljaa lönkötellen.

En voi sanoa, että pitäisin juoksemisesta, mutta sen jälkeen tulee hyvä olo henkisesti ja fyysisesti.”

Lempityö

”En voisi elää ilman musiikkia ja kirjallisuutta. Olen ollut aika onnekas, kun olen saanut tehdä, mitä haluan. Rahaa ei aina ole ollut paljon, mutta sekään ei ole haitannut. Se on ihan mielenkiintoinen tilanne. Sitten pitää vain keksiä jotain, jolla saa rahaa. Aina olen keksinyt.

Elämäni on joutilaan kiireistä. Tykkään, että minulla on koko ajan erilaisia projekteja kirjoista levyihin, mutta aikaa jää muullekin. Näin pystyn säilyttämään sen, ettei työstä tule rutiinia. En voisi koko ajan tehdä jotain yhtä ja samaa.

Tykkäsin musiikista ihan hulluna jo lapsena. Muistan, kun tätini kuunteli aina matkaradiota kutoessaan tai lehteä lukiessaan. Sieltä tuli franksinatrat, beatlesit ja muut hitit. Kun matkustin lapsena junassa, istuin pöydän päällä ja lauloin kuulemiani kappaleita siansaksaenglanniksi.

Kiinnostuin rockista, kun olin 14-vuotias. Vastustin sitä ensiksi pitkään, koska se tuntui vain nuorison villitykseltä, jossa en halunnut olla mukana. Sitten tuli David Bowie, joka oli älyttömän kiinnostava ja erikoinen tyyppi.

Rockin maailma oli älyttömän hurjaa, eikä sellaista ollut aiemmin nähty. Sukupuoliroolit oli sekoitettu: miehillä oli meikkiä ja kimaltavia vaatteita. Siihen villiin maailmaan halusin hypätä mukaan. Se kiinnosti paljon enemmän kuin normaali työnteko ja jääkiekko.

”Perustin oman bändin jo muuttopäivänä ja olin yliopistossa vain vuoden.”

Äitini jankkasi minulle opiskelujuttuja, mutta minua ei kiinnostanut yhtään. Hän oli sydämellinen ihminen mutta välillä raskas. Hän saattoi saada raivonpuuskia yhtäkkiä mistä tahansa, kuten leivänmuruista pöydällä.

Välillä äiti yritti tukea minua. Hän osti minulle bassokamat osamaksulla, mutta samana päivänä hän taisi tosin saada raivokohtauksen. En tiedä, johtuiko raivo siitä, että olimme aika köyhiä eikä hänellä ollut miestä. Hän keskittyi liikaa asioihini ja oli räjähtävä persoona.

Kun muutin 20-vuotiaana Turkuun opiskelemaan kirjallisuutta, sain oman kämpän ja ajattelin, että olen vapaa tekemään mitä haluan. Perustin oman bändin jo muuttopäivänä ja olin yliopistossa vain vuoden. Lähdin sieltä heti, kun tilaisuus koitti. Aloitin taiteilijaelämän, tein ensimmäisen levyni ja kirjani.

Musiikki on jonkinlaista hulluutta. Lähdin tielle, jota kukaan ei olisi voinut arvata. Suvussamme ei ole musikaalisuutta tai yhtäkään taiteilijaa. Aikaisemmin oli ihan mysteeri, että tällaisella hommalla voi edes elää.”

Lappi

”Olin luontopoika ennen kuin rock vei mukanaan. Kun olin pieni, tätini vei minut välillä Tornionlaaksoon mummolaan. Soutelimme siellä paikallisten lasten kanssa pitkin järviä ja nukuimme metsässä. Saimme tehdä ihan mitä halusimme, kun kukaan ei meitä valvonut. Nyt se tuntuu aika käsittämättömältä.

”Tuntureilla tajuan sen, kuinka ihmisten hulabaloo on ihan tyhjänpäiväistä.”

Lapsuuden seikkailuista lähti eräretkeily, jota olemme Olgan kanssa harrastaneet Lapin tuntureilla. Teemme 7–10 päivän reissuja. Viimeksi olimme Muotkatunturilla. Se on hieno paikka, jossa käy vain vähän retkeilijöitä.

Suomen tunturit ovat ihan järjettömiä paikkoja, niin kauniita. Tuntureilla tajuan sen, kuinka ihmisten hulabaloo on ihan tyhjänpäiväistä. Se mitä tuntureilla on – se on kaunista ja hienoa. Rauhaa ja hiljaisuutta. Siellä ei ole mitään kornia.”

Oma polku

”Elämän kauniiden, hiljaisten arvojen ymmärtäminen on minulle tärkeää. Arvostan luonnossa olemista ja hyvää elämää ihmisten seurassa. Minusta tuntuu, että nykyään ihmiset viettävät liikaa aikaa erilaisten laitteiden parissa. En osaa mennä siihen mukaan. Minulla on kännykkä, jonka saa kuudellatoista eurolla Clas Ohlsonilta.

En pysty katsomaan televisiota juuri ollenkaan. Tuntuu, että käynnissä on yleinen tyhmistyminen. Se näkyy politiikassa, pakolaisvastaisuudessa ja radion soittolistoissa. Kaikki haluavat mennä sieltä, mistä aita on matalin – saavuttaa valtaa ja rahaa.

Luonnosta saan rauhaa ja pääsen hetkeksi eroon kaikesta. Kerran tapasin yhden linnustajan, joka pyysi minua metsäkämppäänsä asumaan. Pitäisi varmaan mennä metsään asumaan ja alkaa pyytää riekkoja.”

Kauko Röyhkä

Oikealta nimeltään Jukka-Pekka Välimaa.

Muusikko ja kirjailija syntyi 12.2.1959 Valkeakoskella, mutta vietti lapsuutensa Oulussa.

Asuu Turussa vaimonsa Olga Välimaan ja poikansa Kaarlon kanssa.

Kaksi aikuista tytärtä aikaisemmasta avioliitosta.

Työstää Olgan ja runoilija Katariina Vuorisen kanssa Piru irti Islannissa -matkakirjaa. Jazzlevy Turmion suurherttua yhdessä Severi Pyysalon ja Maarit Hurmerinnan kanssa ilmestyy maaliskuussa.

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Madonna juhli viikolla syntymäpäiviään ja julkaisi sen kunniaksi kuvan koko perheestään.

Popin kuningatar Madonna, 59, jakoi perjantaina ensimmäistä kertaa koskaan yhteiskuvan kaikkien lastensa kanssa. Kuvassa Madonnan kanssa poseeraavat pojat Rocco, 17, ja David, 11, sekä tyttäret Lourdes, 20, Mercy James, 11, ja 4-vuotiaat kaksoset Estere ja Stella.

Kuva on julkaistu Madonnan syntymäpäivän kunniaksi. Hän täytti 59 vuotta 16. elokuuta. Syntymäpäiviään hän juhli Italiassa.

 

Birthday 🎉🎂🎈🇮🇹♥️

A post shared by Madonna (@madonna) on

Lourdes ja Rocco ovat Madonnan biologisia lapsia. Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Roccon isä on elokuvaohjaaja Guy Ritchie, jonka kanssa Madonna erosi vuonna 2008. David, Mercy James, Estere ja Stella ovat adoptoitu Malawista.

Madonna adoptoi Esteren ja Stellan Malawista viime helmikuussa. Alkuvuodesta prosessi tuotti ongelmia. Tyttöjen isä väitti, ettei adoptio mennyt hänelle kerrottujen suunnitelmien mukaan.

– Minulle kerrottiin alussa, että Esther ja Stella menevät asumaan rikkaan naisen luo ulkomaille, ja että hän antaa heille kunnon koulutuksen ja palauttaa heidät sitten minulle, asumaan kanssani ja auttamaan perhettäni, tyttöjen biologinen isä Adam Mwalen kertoi.

Lue lisää täältä: Madonna julkaisi iloisen videon adoptiokaksosistaan – tyttöjen isä väittää, että häntä on huijattu

Myös Madonnan aiemmat adoptiot kuohuttivat. Vuonna 2006 laulaja adoptoi Malawista Davidin ja vuonna 2009 Mercy Jamesin. Erityisesti Mercyn adoptio synnytti kritiikkiä.

Tytön äiti kuoli synnytyksessä, ja sukulaiset sijoittivat lapsen orpokotiin. Jälkikäteen isovanhemmat kuitenkin kertoivat suunnitelleensa, että olisivat ottaneet lapsen hoitaakseen, kun tämä on 6-vuotias. He syyttivät Madonnaa lapsen varastamisesta ja repimisestä juuriltaan. Alun perin he olivat hyväksyneet adoption.

Juttua muokattu 20.8. 12.35: Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Ei Guy Ritchie, kuten aiemmin jutussa kerrottiin.

”Kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle”, Cheek sanoi kutsuessaan Antin lavalle. 

Vuoden 2018 helmikuussa ensi-iltansa saava Veljeni vartija -elokuva on herättänyt runsaasti huomiota jo viime keväästä saakka. Tuolloin saatiin ensimmäisen kerran tietää, että leffassa Jare Tiihosta eli Cheekiä näyttelee Antti Holma.

Moni on pohtinut, miltä näyttelemisestä tunnettu Antti kuulostaa ja näyttää räppärinä.

No, nyt siitä on saatu esimakua. Eilen Tampereella järjestetyillä Blockfest-festivaaleilla saatiin kuulla ja nähdä ensimmäinen maistiainen Antista Cheekinä. Profeettojen festarikeikan aikana räppäri kutsui Antti lavalle esittämään kappaleensa Äärirajoille.

– Mua on jännittänyt tänään tää keikka paljon enemmän, kuin mikään keikka pitkään aikaan. Mulla on parikin syytä siihen, Cheek aloittaa Antin esittelyn.

– Osa teistä tietää, että me ollaan kuvattu tällaista Veljeni vartija -elokuvaa. Meillä on tänään tarkoitus kuvata viimeisiä kohtauksia. Sen takia mä tarviin kohta sitä Blockfest-rakkautta enemmän kuin koskaan, koska kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle eikä nähny tällaista mitä täällä on tai kokenut tällaista.

Cheek pyytää porukkaa laulamaan ja bailaamaan mukana.

Katso osa Antin esiintymisestä tästä:

Eilen illalla Antti kommentoi esiintymistään Twitter-tilillään: 

Antti nähdään valkokankaalla myös Jaren veljenä Jerenä.

– Ajattelen, että tässä leffassa on kolme roolia Jare, Jere ja Cheek. Tarkkailin Jaren tapaa olla maailmassa. Jeressä minua kiehtoo se, että rauhallinen tyyppi voi kiihtyä nollasta sataan, Antti kommentoi viime kesänä Me Naisille.

Antti julkaisi pari viikkoa sitten kuvan Mersusta, jolla ajelee elokuvan kuvausten ajan. Auton rekisteriotteessa lukee A-HOLE. ” Nuo kilvet tosin haaveena vasta”, Antti kirjoitti kuvan yhteydessä.

Juttua muokattu 20.8. klo 9.18: Muokattu kirjoitusvirhe.

Kauppias Sampo Kaulasen isä teki itsemurhan vuosi sitten. Vierellä Minttu-vaimo seurasi, miten lupsakka Sampo muuttui synkäksi. – Jos surua alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä.

Sampo Kaulasen, 38, ja Michele Murphy-Kaulasen, 37, Tampereen-kodin lattialla makaa levällään puolitäysi matkalaukku. Se kertoo tarinaa nopeista lähdöistä, ahkerasta reissaamisesta ja siitä, että jotakuta saa aina ikävöidä.

Alkukesästä Sampo vietti kuusi viikkoa Filippiinien viidakossa Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Siitä muistuttavat pukeva rusketus ja kymmenen kiloa kaventunut olemus.

Juuri nyt Sampo, Mintuksi kutsuttu Michele ja perheen nuorimmainen Rianna, 3, ovat kaikki samassa maassa ja samassa kodissa.

Tampereen lisäksi Sampolla ja Mintulla on toinen koti Äkäslompolossa Ylläksellä. Siellä sijaitsee myös perheyritys, kuulu Jounin kauppa, jota ennen Sampoa isännöivät hänen vanhempansa Anne ja Esa Kaulanen.

– Kulunut vuosi on ollut meille hirveän raskas, Sampo Kaulanen aloittaa.

”Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön.”

Keväällä 2016 koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti. Mielenterveysongelmista pitkään kärsinyt Esa Kaulanen teki itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa. Hän oli kuollessaan 62-vuotias. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä. Puoliso Anne jäi leskeksi 36 yhteisen vuoden jälkeen.

– Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön. Valtavan surun, jossa on mukana myös kiukkua ja katkeruutta, Sampo Kaulanen sanoo.

Hän on vanhempiensa ainoa lapsi.

Koko perheen suru

Uutinen tuli yllättäen, tavallisena toukokuisena tiistaina, kuten sellaiset uutiset niin usein tulevat. Minttu oli saanut tiedon ensin ja soitti Tampereelta Sampolle, joka oli auton ratissa matkalla Ylläkseltä Ouluun.

Suru-uutinen muutti kaiken hetkessä. Piti hankkiutua pohjoiseen niin pian kuin mahdollista. Minttu lensi Riannan kanssa Rovaniemelle, ja Sampo poimi heidät kyytiinsä lentoasemalta.

– Kun kohtasimme, Sampo oli täysin ilmeetön, surun jähmettämä. Vei viikkoja, ennen kuin hän pystyi millään lailla käsittelemään menetystään, Minttu muistaa.

”Alussa olin eniten huolissani äidistäni.”

Lapsille he kertoivat tapahtuneesta heti, kaunistelematta tapaa, jolla vaari oli menehtynyt. Suoruus ja rehellisyys ovat tällaisissa asioissa parasta, Sampo ja Minttu uskovat. On tärkeää, että lapsi kuulee ikävänkin totuuden vanhemmaltaan, ei ilkeänä juoruna muualta.

– Alussa olin eniten huolissani äidistäni. Mietin, miten ihmeessä hän jaksaa yksinäisyyden pitkän avioliiton jälkeen. Äiti on ihana ihminen, jolle olisin suonut onnelliset eläkepäivät yrittäjän ankaran arjen jälkeen, Sampo sanoo.

Isän kuolemasta käynnistyi perheessä uusi ajanlasku.

–  Kaikki jakautuu tästedes aikaan sitä ennen ja sen jälkeen.

Avoimuus voi auttaa

Esa Kaulanen oli sairastanut vuosikymmeniä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairaudessa vuorottelivat mania ja masennus. Maniavaiheessa kauppias tilaili ylenpalttisesti tarpeetonta tavaraa ja painoi töitä lähes yötä päivää.

Syvissä, mustissa masennusjaksoissa hän tuskin pääsi ylös sängystä ja puhui jatkuvasti itsemurhasta. Jutut muuttuivat iän karttuessa yhä levottomammiksi. Esa myös häpesi sairauttaan, mielensä särkymistä, vaikka perheenjäsenet yrittivät selittää hänelle, ettei mitään hävettävää ole. Viimeisinä vuosina kalastus ja mökillä puuhailu – asiat, jotka ennen olivat tuottaneet Esalle iloa – muuttuivat merkityksettömiksi. Ilo katosi.

– Esa puuskahti kerran, että aikoo päättää päivänsä, Minttu muistaa.

– Muille perheenjäsenille se oli jo siinä vaiheessa arkista puhetta, mutta minulle uutta. Sanoin Esalle, että älä mieti tuollaisia, olet tärkeä meille ja lapsenlapsille. Pian lapset unohtavat minut, hän totesi. En saanut häntä uskomaan muuta.

– Isän kohtalo vahvisti uskoani siihen, että vaikeistakin asioista täytyy puhua. Mielen sairauksiin ja itsemurhiin liittyvä häpeä pitäisi jo jättää menneisyyteen, Sampo painottaa.

Kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät ole katsoneet avoimuutta hyvällä silmällä. Olisi syytä pitää suu soukemmalla, Sampo on saanut kuulla. Olla jakamatta asioita, jotka tekevät kipeää ja joihin liittyy häpeän stigma.

– Jos pystyn puhumalla auttamaan edes yhtä ihmistä, olen toiminut oikein, Sampo uskoo.

Vaikeat kysymykset

Perheenjäsenen kuolemasta käynnistyi loputon vyöry käytännön asioita. Hautajaisten suunnittelu, perunkirjoitus, perheyrityksen lopullinen sukupolvenvaihdos pikakelauksella. Eikä puhettakaan, että Sampolla ja Mintulla olisi viime keväänä ollut mahdollisuus keskittyä vain niihin.

Lapset piti hoitaa, etukäteen lukkoon lyöty kesäkiertue ympäri Suomen Jounin kaupan myymäläautolla täytyi toteuttaa. Sopimukset kesätapahtumiin olivat sitovia. Elämän piti jatkua, oli mikä oli. Tien päälle Sampo lähti vain kolme päivää suru-uutisen jälkeen.

Lähes jokaisella kauppa-auton asiakkaalla läpi Suomen oli Sampolle sanottavanaan myötätunnon sana. Sosiaalisen median tempauksista ja televisiosta tuttu, leppoisa pohjoisen mies on helposti lähestyttävä hahmo. Julkkis, joka kerää ihmisiä ympärilleen missä tahansa liikkuukin ja jolle on helppo puhua myös vaikeista asioista. Moni halusi jakaa hänelle oman tarinansa läheisen menettämisestä.

Yleensä ihmisten kohtaaminen on Sampon mielestä ihan mukavaa. Surun keskellä oli toisin. Asiasta puhuminen uudelleen ja uudelleen vieraiden ihmisten kanssa oli raskasta.

– Kaikki tarkoittivat hyvää, mutta ikävä kyllä siinä tilanteessa ylenpalttinen myötätunto ei juuri auttanut. Suru on niin yksityinen asia. Parhaaksi myötäelämisen tavaksi koin kädenpuristuksen ja yksinkertaisen lauseen: otan osaa, Sampo muistaa.

Ensisokin jälkeen suruun alkoi sekoittua myös toisenlaisia tunteita. Esimerkiksi katkeruutta viranomaisia kohtaan. Kuinka itsemurha on ylipäätään mahdollinen sairaalaoloissa? Laitoksessa, jossa omainen luulee tuskaisen läheisensä olevan turvassa. Miksi mielenterveysongelmista kärsivää on niin vaikea saada hoitoon?

Kysymyksistä raskain ja suurin riippui ilmassa aina, kun perheenjäsenet kohtasivat. Miksi Esa – aviomies, isä, appiukko ja vaari – oli päätynyt ratkaisuun, joka tuotti muille niin mittaamatonta surua.

”Missä vaari on?” Rianna kyseli isoisänsä perään yhä uudelleen.

Sampo puri hammasta. Kiukku ja viha kuplivat pinnan alla.

Miten isä oli saattanut tehdä niin?

Kun kumppani suree

Minttu seurasi aviomiehensä vointia huolestuneena. Sampo sulkeutui suruunsa ja painoi töitä. Joskus hän ­alkoi yllättäen puhua isästään, mutta hiljeni nopeasti, vaikka Minttu yritti jatkaa aiheesta.

Mintulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä toinen kävi läpi. Hän menetti isänsä jo vuonna 2005 ollessaan vain 25-vuotias.

– Suruja ei voi verrata, tietenkään. Minun isäni asui Yhdysvalloissa, ja vaikka rakastin häntä, hän jäi tavallaan etäiseksi. Elimme yhteistä arkea niin vähän. Sampon isä taas oli hänelle erittäin läheinen, he asuivat vuosia Ylläksellä samassa pihapiirissä ja tekivät kaupalla yhdessä töitä. Menetys oli Sampolle valtava.

Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt alkoholia nautittuaan synkäksi ja äreäksi.

– En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Menköön, jos saa siitä iloa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

”Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan kanssa.”

Katkeruus ja kiukku, vastausta vaille jääneet kysymykset, hiipivät pintaan humalassa.

– Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

– Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan ja paikanvaihdosten kanssa. Hän saattoi alkaa yhtäkkiä ­haluta reissuun, vaikka oli vasta samana päivänä ajanut Lappiin. Vitsit alkoivat olla minulta vähissä.

Ensimmäinen muutos parempaan pilkahti perheen ­aurinkolomalla Turkissa vuoden 2016 heinäkuussa. ­Uima-altaan vesi kimalteli, lapset nauroivat, aurinko paistoi. Esasta ei puhuttu kahteen viikkoon sanaakaan.

Myöhemmin syyskuussa, Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla Espanjassa, Sampo pystyi vihdoin rentoutumaan.

– Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Siitä, mitä hänen päässään liikkuu silloin, kun paha olo valtaa. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

– Matkan jälkeen tuli jotenkin parempi olo. On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Hassut ja mukavat muistot

On vaikea määritellä, missä vaiheessa se tapahtuu. Kiukku ja katkeruus pehmenevät ja muuttavat muotoaan. ­Tilalle tulevat vähitellen lämpimät muistot ja huumori. Rakas omainen on rakas omainen, vaikka hänen tekemäänsä ratkaisua olisikin vaikea hyväksyä.

Vasta Esan kuoleman jälkeen Sampo ja Minttu ovat huomanneet, miten paljon työtä tämä teki kaupalla. ­Kätevä mies huomasi kaiken ja eleettömästi korjasi repsottavat listat ja muut pikkuviat.

Riannalle vaari jaksoi lukea loputtomasti, esimerkiksi pitkiä otteita kansalliseepos Kalevalasta.

Lasten ohella erityisen lähellä Esan sydäntä olivat Jounin kaupan yhteydessä olevan Konijänkän kotieläinpihan eläimet. Niitä hän hoiti väsymättä saksanpaimenkoiransa Urpo vierellään. Sampoa ja Minttua naurattaa vieläkin muisto kolmesataakiloisesta urossiasta, valtavasta karjusta, jonka lämpöiseen kylkeen Esa pötkähti mielellään päiväunille.

– Isän silmässä oli kyynel aina, kun joku eläimistä jouduttiin lopettamaan, Sampo muistaa.

– Esalla oli uskomaton muisti ja mahtava, sysimusta huumorintaju. Hän oli herkkä ja empaattinen ihminen, Minttu ­sanoo.

– Surullista on se, ettei Esa koskaan todella ymmärtänyt, miten paljon merkitsi lapsille. Hän elää heidän puheissaan vahvasti edelleen.

Sampokin osaa jo ajatella isänsä ratkaisua armollisemmin.

– Hän teki päätöksensä, sen mukaan meidän muiden on elettävä. Luulen, että isä näki edessään lääkkeiden ja laitosten täyttämän, toivottoman loppuelämän ja halusi muuta. Ymmärrän ja en ymmärrä sitä ajatusta.

– Tiedän, että isä rakasti meitä kaikkia. Tiedän myös, että hän oli minusta ylpeä, Sampo sanoo.

Sampo ja Minttu ovat oppineet, että kaikesta, jopa musertavasta surusta, voi mennä eteenpäin.

– Olemme yhdessä selviytyneet jo monesta liemestä. Perheenä selviydymme tästäkin.

 

Sampo Kaulanen

- 38-vuotias Jounin kaupan omistaja.

- Ensimmäisestä liitosta tytär Jenriina, 12.

- Nähdään syksyllä Nelosella yhtenä Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista.