Ne olivat vuosisadan vihkiäiset kun Kaarle Kustaa sai Silvian. Elämänsä evääksi vastavihityt saivat arkkipiispalta lauseen palvelulla toisiaan rakkaudessa. Te tulette tarvitsemaan toisianne enemmän kuin muita, arkkipiispa sanoi vihkiäistilaisuudessa, joka oli lämmin ja inhimillinen tilaisuus, vaikka olikin julkinen näytelmä 500 miljoonalle televisionkatsojalle.

Tiedättehän millaista kirkossa on, kun on vielä aikaa hääparin tuloon ja vieraat malttavat olla kiinnostuneita toisistaan. On köhinää ja kahinaa, hidasta liikehtimistä, hillittyjä tervehdyksiä, tapaamisia pitkästä aikaa.

Ihan samanlaista oli Tukholman Suurkirkossa, kun Ruotsin kuningasta ja neiti Silviaa odoteltiin vihittäviksi. Tunnelma oli sama, mutta vieraat: mikä loisto ja koreus, oikea elämän koreus. Kahdeksankymmenenvuotiaita daameja katseenvangitsijoina häikäisevän kauneutensa takia. Ihan totta. Sellaista arvovaltaista, hieman luisevaa kauneutta, josta näkee, että elämä on ollut hyvä, ihossa kyllä uurteita, mutta se on pehmeää kuin silkki. Ja mikä taidokas rosa varjostus poskiluusta alaspäin.

Useimmat vieraat saapuivat pareittain. Väljästi, mutta silti niin, että yhteenkuuluvuus kävi ilmi. Vieraita alkoi saapua kirkkoon jo ennen kello yhtätoista, noin puolitoista tuntia ennen vihkitilaisuuden alkua. Sotilashenkilöitä vaimoineen, korkea-arvoisia virkamiehiä, kulttuurielämän merkkihenkilöitä, diplomaatteja, hovin väkeä, ystäviä. Mutta ennen kaikkia muita tuli paikalle lehdistö, jonka tiheätä joukkoa hallitsi luvalla sanoen valkosipulin elämänläheinen tuoksu.

Kello yhdeltätoista kirkon kuoro aloitti laulun Veni sancte spiritus, se oli kaunis, harras ja tunnelmia kohottava, kuningatar Kristiinan aikaista musiikkia. Silvian henkilökohtainen toivomus oli ollut, että vihkitoimitusta edeltävä musiikki liittyisi hänen uuden kotimaansa historiaan.

Prinssi Carl Bernadotte oli ensimmäisiä kirkkoon saapuneita morsiusparin sukulaisia. hän on Kaarle Kustaan setä ja selvästi seuramiehiä. Hän sai aikaan viihtyisän juttuhetken Von Arbinin pariskunnan kanssa. Synnynnäinen keskushenkilö tyypiltään tämä Bernadotte. Istui tuolissaan takaperin melkein H-hetkeen saakka.

Ensimmäisten kuninkaallisten vieraiden joukossa oli Hollannin prinsessa Beatrix vierellään miehensä Claus von Amsberg. Lilassa laajahelmaisessa shifonkiunelmassa. Oman presidenttimme tervehdys pääministeri ja rouva Palmeelle oli tuttavallista morjens-linjaa. Scheelit, jotka tunnemme kiinnostavana pariskuntana äskeiseltä Suomen vierailulta, tulivat nyt. Mildred rennossa mutta tyylikkäässä luonnonsilkkipuvussa, huolettomassa kampauksessa kuin ehkä tulevaisuuden kuningattaret.

Hän oli häälounaalle kutsutuista naisista ainoa, joka oli paljain päin. Rouva Scheel ryhtyi kirkossa heti vilkkaaseen keskusteluun Islannin presidentin puolison, rouva Eldjarnin kanssa.

Norjan kruununprinsessa Sonja oli kirkon ulkopuolella työskentelevien kuvaajien suosikki. Sonjaa, tännepäin! Vielä kerta kulta! Ja Sonja poseerasi herttaisesti oikein ajan kanssa. Norjan kuningas Olavi teki etikettivirheen tuomalla sapelin mukanaan kirkkoon. Mutta Olavia pidetään niin hauskana miehenä, ettei hänen hajamielisyyteen kukaan kiinnittänyt huomiota.

Kansansuosikeista vertaansa vailla olivat tietenkin Ruotsin omat ”sessat”, Hagan prinsessat, jotka astellessaan linnan mäkeä kirkolle päin määräaikaan, kymmentä vaille kaksitoista, innostivat ihmiset välittömiin tervehdyksiin ja kättentaputuksiin. Kirkon edustalla he asettuivat huolellisesti ikäjärjestykseen. Ensimmäiseksi prinsessa Margaretha, rouva James Ambler miehensä ja kahden lapsen kera, kolmas lapsi oli sulhaspoikana eli ”töissä tekemässä Ruotsin edestä PR:ää” kuten Aftonbladet luonnehti morsiustyttöjen ja sulhaspoikien osuutta hääseremoniassa.

Margaretha, Birgitta, Désirée ja Christina olivat valinneet pukunsa neuvoteltuaan valinnoistaan ensin yhdessä. Kuin neljä eriväristä marjaa. Prinsessa Margaretha aprikoosissa, väreistä kypsimmässä, prinsessa Birgitta sensuellissa sinisessä, prinsessa Désirée hehkeässä punaisessa, oikeassa kauniin rouvan puvussa ja prinsessa Christina nuorimmaisena kesyssä vaaleanpunaisessa. Ja hatut heillä oli vallan ihanat.

Tanskan kuningashuoneen naiset astelivat kirkkoon vauhdikkaasti. He olivat pitkiä ja tyylikkäitä kaikki. Kuningatar Ingrid äitinä koko seurueelle. Kuningatar Margareeta poikkesi lierihattu-klubista valittuaan päähineekseen turbaanin shifonkipukunsa kankaasta. Olisittepa nähneet, miten charmantin poskisuudelman hän sai sedältään prinssi Bertililtä.

Viimeisinä ennen morsiusparia tulivat kirkkoon Silvian vanhemmat. Äiti Alice vaaleanvihreässä thaisilkissä. He astelivat paikoilleen kuninkaallisia vastapäätä vakavina, melkein ilmeettöminä. Silvian veljet vaimoineen olivat tulleet jo aikaisemmin, nuorimmalla veljellä Jörgillä ei vielä vaimoa olekaan, mutta onpahan viikset kuin Omar Sharifilla.

Suudelmasta se alkoi

Sulhanen oli saapunut kirkon asehuoneeseen viittä vaille kaksitoista. Kolmea minuuttia myöhemmin saapui Silvia. Säteilevänä, tyynenä hän nousi autosta kirkkoon kadettien huolehtiessa hunnusta. Hän kuiskasi Kaarle Kustaalle jotakin hauskaa, koska molempia nauratti. Vielä kerran sulhanen siveli hiuksiaan, kokeili solmiota ja morsian ripsautti ikinaiselliseen tapaan kuvitellun pölyhiukkasen tulevan miehensä amiraalin univormusta. Sitten he suutelivat. Tai kuningas suuteli morsianta. Sellainen kevyt, ehostusta varova painallus, arvioitiin seuraavan päivän iltapäivälehdessä. Kirkonkellot lakkasivat kumajamasta, ovet alttarille aukesivat. Urkuri Gotthard Arnér sattoi aloittaa Sinfonia de Chiesan.

Morsiamen puku oli norsunluunvalkeaa, Diorin muotihuoneesta Marc Bohanin käsialaa, samoin kuin morsiustyttöjen ja sulhaspoikien puvut. Tätä samaa huntua olivat kantaneet aiemmin myös prinsessat Birgitta ja Désirée. Myös kameediadeemi oli tuttu. Ensimmäisen kerran se oli ollut Oscar I:n puolison, kuningatar Josephinen päässä 1800-luvulla. Prinsessa Sibylla oli saanut sen lahjaksi prinssi Eugenilta ja kuningas Kaarle Kustaa XVI perinyt sen äidiltään. Tätä ennen se oli prinsessa Désiréellä heidän häissään. Pikkuhuntu, joka peitti Silvian taidokkaasti kootut hiukset, oli Silvian äidin suvun, de Toledojen perua.

Täydellinen morsian, kaunis, luonteva, lämmin. Tämän ihanammaksi ei morsian enää tule, sanottiin. Sensitiivinen, joku näki. Sulhanen punersi, hermostuneisuus näkyi kyllä, mutta jos koska se oli aivan paikallaan. Kuningas ei ole kuulemma koskaan rakastanut tilaisuuksia, joissa hänen on oltava päähenkilönä. Ensimmäisten kolmenkymmenen metrin jälkeen hän oli taas oma itsensä. Edetessään alttaria kohti morsiuspari soi kevyitä kumarruksia vieraille käytävän molemmin puolin. Ryhmän suloisuutta lisäsivät etummaisina astelevat viisivuotias Amelie Middelschulte ja kuuden vanha James Ambler. Jäljessä seurasivat Désiréen tytäri Helene, Birgitan poika Hubertus ja Silian veljentytär Sophie Sommerlath.

Tekniikan ja romantiikan avioliitto

Tänä päivänä yhtyivät myös romantiikka ja tekniikka, yhtä tasapainoisesti kuin sulhasen käsi morsiamen käteen. Hääparia seurasi hunnun välimatkan päässä alttarille iso tv-kamera johtoineen ja miehineen. Barokkisen saarnastuolin alla istui viiksekäs mies kaulassa samettisolmuke ja korvissa suuret kuulokkeet ja edessänsä kasa monisteita. Suu hänellä liikkui, vaan ääntä ei juuri kuulunut. Hän oli Ruotsin TV:N selostaja Lennart Hyland, jolla kuulemma toisin kuin muiden maiden radio- ja televisioselostajilla oli erinomaiset työskentelymahdollisuudet itse paikalla.

Arkkipiispa Olof Sundbytä avusti vihkitoimituksessa hovin oma pastori Hans Åkerhielm ja Silvian setä, DDR:ssä asuva teologian professori Ernst Sommerlath.

Enemmän kuin muita te tulette tarvitsemaan toinen toisenne tukea, apua ja lohdutusta niissä monissa vaativissa tehtävissä, jotka teitä odottavat. Ja mitä on onni. Itsensä unohtamista, toisen tukemista. Tällaisia lämpimiä ja viisaista ajatuksia arkkipiispa osoitti morsiusparille. Puhe oli kauttaaltaan suora ja koskettava. Läksyksi avioliiton varrelle hän antoi lauseen galatalaiskirjeiden viidennestä luvusta: Palvelkaa toisianne rakkaudessa.

Silvian omaisista liikuttuneimpia olivat isä ja keskimmäinen veli Walther. He tarvitsivat nenäliinaa moneen kertaan. Kysymys oli kyyneleistä, mutta kirkossa oli myös mahdottoman kuuma.

Nenäliinaa tarvitsivat myös sulhasen sisaret Christina, Désirée ja Birgitta. Kaikki yhtä aikaa, heti tilaisuuden alussa, jolloin musiikki oli mahtavimmillaan ja morsiuspari heidän lähellään.

Pian kaikki on ohi

Vihkitilaisuus oli ohitse neljässäkymmenessä minuutissa. Kansa odotteli hääsaattuetta sen reitin varrella varustautuneena lipuin, ilmapalloin, periskoopein, joita saattoi vuokrata kahdenkymmenen kruunun hinnasta. Vain iäkkäämmät naishenkilöt olivat jo aamusta tulleet paikalle mukanaan hokkuspokkus leirituoli ja paras ystävä. Tämä oli kuin mikä tahansa kirjava kansanjuhla, jos ihmisistä jotakin päätteli. Kaikenikäisiä vauvasta lähtien. Perinteellinen tätimassa, jollaiseksi helposti luiskahdamme kuninkaallisista kiinnostuneita kuvaamaan, ei hallinnut tätä yleisöä.

Hääpari suoriuti reitistä ketterästi. Kaiken aikaa kameran silmässä eikä niin kuin häitä edeltävänä päivänä, jolloin Ruotsin television kenraaliharjoituksiissa morsiusparia esittänyt poliisiauto oli kokonaan kadonnut kameramiesten näköpiiristä.

Vaunut kulkivat Slottsbackenilta Kustaa Aadolfin torin ja Sergelin torin kautta Skeppsholmeniin, jossa hääpari asettu Vasaordeniin, kuninkaalliseen purteen. Kadetit soutivat siron kaunokaisen lahden yli Skeppsbrohon samalla kun Ruotsin ilmavoimat kunnioittivat hääjuhlaa lennättämällä litse Drakeneita neljänsadan metrin korkeudessa. Kaksi hävittäjää muodostivat yhteistyössä savusydämen: piparkakun, josta jo oli haukattu.

Silvian ja Kaarle Kustaan julkinen häidenvietto päätyi linnanpihalle, jossa kuningas esitti kiitospuheensa. Sen jälkeen vastavihityt poistuivat linnaan, jossa hovivalokuvaaja Pressens Bildin Lennart Nilsson oli valmiina ottamaan viralliset hääkuvat, kolme erilaista asetelmaa hääparista ja korkea-arvoisimmista vieraista.

Sillä aikaa vieraat olivat tulleet jalan kirkosta linnaan ja odottelivat nyt hääparia vilvoittavia drinkkejä nauttien. Näin prinssi Bertilin ja hänen Lilianinsa Bernadotte-kerroksen keskimmäisellä parvekkeella kahden, maljat kädessään. Kenties seuraava kuninkaallinen hääpari.

Prinssi Bertil oli juhlien isäntä. Puheessaan hääparille hän toivoi tämän vastasolmitun liiton olevan ilon ja innoituksen lähde myös laajemmille kansankerroksille. Hän ylisti Silviaa, tämän älykkyyttä ja rakastettavia luonteenpiirteitä ja toivotti hänet sekä kansa että itsensä puolesta tervetulleeksi kuninkaalliseen perheeseen.

Bertil lopetteli puhettaan palaamalla maanpinnalle ja aprikoi, missä lienee se hääpari, joka hääpäivänään todella kuuntelee kaikki ne viisaat sanat, joita heille kohdistetaan. Puheensa päätteeksi hän vauhditti häävieraat kolminkertaisiin eläköön-huutoihin.

Skeppsbrolla ihmiset alkoivat hajaantua. Hetken aikaan he tuntuivat empivän mihin suuntaan lähteä. Näinkö pian kaikki se oli ohi.

Sara La Fountain toivoo Australiassa tehdystä ruokaohjelmasta kansainvälistä läpimurtoa. Hänen uransa alussa tv-kokin työtä ei pidetty erityisen coolina. –Olen esimerkki siitä, että unelmiaan toteuttaessa ei pidä kuunnella muita kuin itseä.

Sara La Fountainin, 35, vasemman käden ranteessa on herkällä kaunokirjoituksella tatuointi Je suis. Se on ranskaa ja tarkoittaa minä olen.

Tatuointi oli Saran ensimmäisiä ja taiteiltiin iholle viitisen vuotta sitten.

Je suis on Saralle voimalause.

– Se muistuttaa, etten saa hukata itseäni ja rohkaisee pysymään itsenäni mitä tahansa ympärillä tapahtuukaan.

Seuraava tatuointi löytyy oikeasta kädestä, keskisormen sivustalta. Leikkisällä fontilla kirjoitettu sana Delicious tulee näkyviin aina, kun Sara viipaloi tai silppuaa.

Sara asettelee tatskansa vierekkäin ja pyrskähtää nauruun. Niistä syntyy teksti Je suis delicious, minä olen herkullinen.

Snägärille ja naimisiin

Rohkaisevat voimasanat kannustivat Saraa jo silloin, kun niitä ei vielä ollut hänen ihollaan. Parikymppinen Sara teki menestyksekkäästi mallintöitä, mutta oli teinistä asti tuntenut paloa muuhun. Hän ihaili television Jyrki Sukulaa ja Bon Appétit -sarjaa ja haaveili urasta ruuan parissa.

– Tuohon aikaan tv-kokin töitä ei nähty erityisen coolina. Sain selitellä paloani ja haluani ja kohtasin vähättelyä, kun kerroin haaveistani, Sara kertoo.

– Kun ilmoitin pyrkiväni kokkikouluun, minulle kuittailtiin, aioinko töihin snägärille. ”Menisit sinäkin vain naimisiin”, sanottiin. Vähättely tuntui pahalta, muttei lannistanut.

” Olen hirvittävän allerginen negatiivisuudelle.”

Kurjat puheet olivat kuin lisäkipinöitä Saran haaveille. Heti ylioppilaskirjoitustensa jälkeen hän palasi lapsuusvuosiensa ja isänsä kotimaahan Yhdysvaltoihin ja aloitti opiskelut amerikkalaisten vanhimmassa ruokayliopistossa, Culinary Institute of Americassa.

Siitä se ajatus sitten lähti – idea ruokamaailman valloituksesta omannäköisellä otteella.

– Olen hirvittävän allerginen negatiivisuudelle. Se, ettei tuosta kuitenkaan tule mitään, on tyhmintä, mitä nuorelle voi sanoa, Sara napauttaa.

– Olen esimerkki siitä, että unelmiaan toteuttaessa ei pidä kuunnella muita kuin itseään. Positiivisuus, ilo ja usko pystymiseeni ovat saaneet aikaan eniten onnistumisia.

Golfia kenguruiden kanssa

Sarasta ei tullut snägärimyyjää vaan kokkaamisen monitoimiyrittäjä. Hän on kehitellyt reseptiikkaa, ateriakonsepteja, tv-ohjelmia ja ruokakirjoja, uusimpana viime viikolla julkaistu Sara’s Australia – raikas ruokamatka.

Kirja syntyi ideoista, joita Sara keräsi kahden kuukauden kuvausmatkallaan Australiassa. Siellä filmattiin yhdeksänosainen tv-sarja Sara’s Australia Unveiled, joka leviää 147 maahan National Geographicin sekä Australian television kanavilla. Ohjelman odotetaan tavoittavan jopa yli miljardi katsojaa.

Ruuan ja matkailun yhdistävä sarja esittelee Saran haastattelijana ja ohjelman emäntänä, joka kokkaa paikallisten vieraidensa kanssa. Maisemat vaihtuvat muun muassa Alice Springsistä Melbourneen. Darwinissa Sarah laittoi ruokaa yhdessä aboriginaalien kanssa ja ihaili alkuperäiskansan luontotuntemusta.

– Reissu oli minulle todellista elämysmatkailua. Pelasin golfia greenillä viidenkymmenen kengurun keskellä. Ja katsos tätä! Sara näpäyttää videon kännykkänsä näytölle.

Videolla Sara seisoo lammen reunalla, kun yhtäkkiä alligaattori pyyhkäisee hänen jalkojensa juuresta. Nauhalta kuuluu Saran kiljunta: ”Oh my god!”

– Tai kun kesken helikopterilennon pilven reunaan ilmestyi rainbow, sateenkaari, ja me lensimme sen halki, Sara listaa reissun erityisimpiä hetkiä.

– Tällaisissa hetkissä sitä tajuaa olevansa blessed. Olen siunattu.

Kuin vuorenvalloitus

Saran ohjelmia on esitetty kansainvälisesti aiemminkin, mutta uusin tuotanto on ylivoimaisesti suurin. Sitä suunniteltiin ja kehiteltiin parin vuoden ajan.

– Olen ylpeä siitä, mitä olen saavuttanut. Iloitsen arvostuksesta, jota olen saanut maailmalla. Matkani tähän pisteeseen ei ole ollut mikään walk in a park, ei todellakaan leppoisa päiväkävely. Kyllä tämä on kuin olisin vuorelle kiivennyt, Sara sanoo.

– Olen pedantti enkä anna helpolla periksi. Jos projekti vaatii seitsemänpäiväistä työviikkoa, sitten se tehdään. Töissä näkyy napakka ja vakava puoleni.

”Laitoin henkilökohtaisen elämäni odotustilaan.”

Saran puheessa toistuvat sanat kiire ja työ. Sille hän on tietoisesti omistautunut kuluneet viisi vuotta – aina siitä lähtien, kun seitsemän vuoden suhde ohjaaja Antti J. Jokisen kanssa päättyi. Töissä on voinut mennä kuukausia ilman yhtään vapaapäivää, tai New Yorkin palaveriin on pitänyt lähteä päivän varoitusajalla. Välillä Sara on tuijottanut kalenteriaan ja laskeskellut, missä kohdassa ehtisi nukkua.

– Olen halunnut toteuttaa haaveeni uralla, ja se on vaatinut paljon duunia. Laitoin henkilökohtaisen elämäni vähän niin kuin odotustilaan, Sara myöntää.

Kuluttava tahti on herättänyt huolehtimaan jaksamisesta. Kesken lounaan Sara kaivaa laukustaan tutun amerikkalaislääkärin suosittelemat vitamiinikapselit. Reissukassissa kulkee aina sopiva kokoelma viherjauheita. Saran mielestä ne auttavat jaksamaan epäsäännöllistä elämää.

– Kokeile mun kynsiä, miten kovat ne ovat. It’s really working! Sara intoilee vitamiinikuurinsa tuloksista.

Sara hakee voimaa myös liikunnasta: kuntosalilta sekä yin-joogasta, jota Saran apukokki hänelle suositteli. Joogasta on löytynyt apu rauhoittumiseen ja keskittymiseen.

– Kaipaan rauhaa ja rauhoittumista ja tunnen, että nyt on niiden aika. Matkalaukkuelämää on kestänyt niin pitkään, että haluan löytää tasapainon työn, matkustamisen ja muun elämän välille, Sara kuvailee.

– Vaikka rakastan New Yorkia, ja se on pitkään ollut toinen kotini, juuri nyt en jaksa kaupunkia, joka ei pysähdy koskaan. Oma koti Suomessa on tärkeä maadoittaja.

Puhdas pöytä, tilaa rakkaudelle

Suomi silti tuskin koskaan jää Saran ainoaksi kodiksi. Suvun, ystävien ja työn ansiosta amerikkalaisuus elää hänessä vahvana. Rivien välistä voi lukea, että myös ihmissuhderintamalla Saralla on jotain meneillään maailmalla.

”Olen saanut kokea isoja rakastumisia.”

– Elämässäni on nyt puhdas pöytä ja aikaa rakkaudelle. Olen siihen valmis. Viime vuodet ovat olleet minä, minä -aikaa, nyt voisi olla me-aika, Sara sanoo.

– Nyt haluan kuitenkin miettiä rauhassa enkä tehdä hätiköityjä päätöksiä.Sara kuvailee itseään parisuhdetyypiksi, joka ihastuu täysillä mutta harvoin.

– Olen saanut kokea isoja rakastumisia ja tuntea täysillä. Nuorena oli muutama ihastuminen ja sitten pitkä parisuhde, joka ei valitettavasti ollut se oikea. Enää en jahtaa jotain haaveihmistä. Tässä iässä tiedän jo, mistä tykkään ja mistä en, mutta olen myös valmis kompromisseihin.

Sara toivoo jakavansa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää Saran työn julkisuutta ja epäsäännöllisyyttä. Mustasukkaisuus ajasta tai toisen urasta voi näivettää suhteen nopeasti. Siksi suunnitelmat on paras tehdä yhdessä.

– Arvostan sitä, että toisella on kokemusta samanlaisesta elämänkoulusta ja samankaltainen ymmärrys elämästä. Vaikka olen kokenut monia myllerryksiä, olen kiitollinen niistä kaikista. Olen onnellinen ja haluan jakaa sen tunteen toisen kanssa. Uskon, että all is gonna be fabulous.

Sara tuntee, että elämä on kasvattanut hänestä ymmärtäjän.

– Vaikka olen kupliva ja hymyilevä tyyppi, tunnen myös olevani vanha sielu ja eläneeni monta elämää. Minulle on kehittynyt ymmärtämisen taito, ja aistin helposti, mitä toisella on meneillään.

Armo, ihme ja usko

Moni Saran kiireisen vuoden tulos putkahtaa julki tänä syksynä.

Kirjan ja tv-ohjelman lisäksi kokki on mukana Elloksen pohjoismaisessa vahvojen naisten kampanjassa sekä lanseeraamassa uutta kännykällä tilattavien salaattien palvelua. Niiden ilmestyessä Sara suunnittelee huilivansa Suomessa, ehtivänsä ehkä luontoretkelle ja lukevansa kirjoja pitkästä aikaa.

– Välillä minun tarvitsee myös saada olla yksin. Tänä vuonna en ole ehtinyt viettää päivääkään itsekseni.

Sitten voisikin taas pyrähtää New Yorkiin ystävien ja suosikkitatuoijan luo. Nykissä on tehty Saran oikeassa jalassa näkyvät, hepreankieliset tatuoinnit ”armo” ja ”ihme”. Vasemmassa nilkansyrjässä on paksu musta risti.

– Se muistuttaa kuolemanjälkeisestä elämästä ja uskosta, jota ilman en ole mitään, Sara sanoo.

– Minulla on järjetön hinku ottaa uusia tatuointeja. Tänä vuonna on syntynyt niin monta tarinaa, jotka haluan saada iholleni.

Sara La Fountain

Ruoka-alan monitoiminainen syntyi Yhdysvalloissa 22.4.1981 suomalaisen äidin ja amerikanranskalaisen isän perheeseen.

Muutti lapsena Suomeen äitinsä kanssa. Vaihtoi kouluikäisenä nimensä Sarahista Saaraksi välttyäkseen kiusaamiselta. Sukunimi vaihtui Kuroseksi isäpuolen, arkkitehti Kosti Kurosen mukaan.

Saran velipuoli Alexander Kuronen pelaa amerikkalaista jalkapalloa Helsingin Roostersissa. Urheilu-uran lisäksi hän on valmistunut suunnittelijaksi.

Uusin ruokakirja Sara’s Australia – raikas ruokamatka ilmestyi viime viikolla.

Jare Tiihonen kertoo Kuukausiliitteen haastattelussa kärsineensä pahoista masennuskausista. Rankin romahdus tapahtui Los Angelesissa stadionkeikkojen jälkeen.

Cheek, oikealta nimeltään Jare Tiihonen, 34, kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa avoimesti mielenterveysongelmistaan.

Haastattelun mukaan Jarella on ollut elämänsä aikana useita masennuskausia, tuskatiloja ja paniikkihäiriöitä. Syksyllä 2009 Jare voi niin huonosti, että hoippui psykologin vastaaanotolle. Tämä suositteli käyntiä psykiatrilla. Siellä Jare sai kohtauksilleen diagnoosin: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Psykiatri määräsi Jarelle Ketipinor-mielialakääkettä ja suositteli, että tämä kävisi terapiassa kerran viikossa.

Jaren mukaan hänen pahin romahduksensa tapahtui stadionkeikkojen jälkeen vuonna 2014. Cheek oli vuokrannut Los Angelesissa talon, jossa hänen oli tarkoitus äänittää biisejä Alpha Omega -albumilleen. Jare huomasi, että räppääminen ei onnistu, kun sanat eivät tulleet ulos suusta. Hän vajosi itseinhoon ja epäuskoon. Hän makasi iltapäivän studion lattialla, sikiöasentoon käpertyneenä.

"Jo pitkään olen voinut oikein hyvin."

Myöhemmin Jare arveli, että paha romahdus johtui lääkeannoksen pienentämisestä. Viisi vuotta aikaisemmin hän oli pienentänyt lääkkeen annostusta oma-aloitteisesti ilman lääkärin lupaa. Suomessa Jare hakeutui uudestaan psykiatrin puheille, ja annostusta nostettiin roimasti. Sen jälkeen hän kertoo voineensa hyvin.

– Jo pitkään olen voinut oikein hyvin.

– Ainoa huono puoli on se, että lääkkeiden takia en koskaan enää herää virkeänä. Käyntiin pääsemisesä menee aina vähintään tunti, Jare kertoo Kuukausiliitteessä.

Cheekin elämäkerta JHT Musta lammas ilmestyy ensi viikolla.

 

Vierailija

Nämä ovat näitä lääkkeitä, jotka yhdistetään mm. kouluampumis -tapauksiin ympäri planeettaa.

Cheek, ongelmasi on hoidettavissa sellaisten hoitajien käsissä, joiden agendana on rakkaus, ei raha. Ota selvää.

Uniikin Instagram-kuvista selviää, että Mikael Gabrielilla oli ystäviensä kanssa Vain elämää -kisakatsomo 300-neliöisessä omakotitalossaan.

Mikael Gabriel, 26, odotti somen perusteella innoissaan, että hänen Vain elämää -päivänsä tulisi televisiosta. Ja sieltähän se tuli perjantai-iltana. Kesällä kuvatussa jaksossa Mikaelilla oli tunteet pinnassa ja itkukin herkässä, mutta perjantaina tunnelma oli hiukan kevyempi räppäri Uniikin julkaisemista kuvista päätellen. Instagram-kuvista selviää, että Mikael oli järjestänyt kotiinsa kisakatsomon ja katsoi ohjelmaa parinkymmenen kaverinsa kanssa.

– Kisakatsomo Miklulla. Huh, miten kovia biisejä, Uniikki kirjoitti kuvatekstiin.

 

Kisakatsomo miklulla👌🏼 huh miten kovii biisejä!!🔥🔥🔥 #vainelämää

A photo posted by Uniikki (@daniuniikki) on

Mikael fiilisteli Vain elämää -päiväänsä kavereidensa kanssa. Kuvan perusteella hänen seuranaan oli Uniikin eli Jan Tolppasen lisäksi muun muassa moottoripyöräjengi Cannonballin johtaja Janne "Nacci" Tranberg.

Vain elämää -jaksossa Miklu kertoi, miten onnekas hän, kun hänellä on niin paljon ystäviä, jotka rakastavat häntä. Hän iloitsi myös maallisissa asioista, kuten Espoossa sijaitsevasta, 300-neliöisestä omakotitalostaan.

– Mulla on aika iso omakotitalo. Meille kerrostalopojille tollanen kolmekerroksinen omakotitalo näyttää aika kartanolta. Mulla on poreamme, sauna ja grilli.

"En ole rikastanut, mutta minulla on varaa hankkia kaikenlaista."

Me Naisten haastattelussa Mikael kertoi hiljattain, että teki talokaupat viime syksynä nopeasti sen jälkeen, kun oli nähnyt kuvia Uniikin talosta.

– Sain pankista lainaa ja tein ja kaupat samantien. Äidin mielestä se on ensimmäinen fiksu päätös elämässäni. En ole rikastunut, mutta minulla on varaa hankkia kaikenlaista.

– Talo on kodin ja työpaikan välimaasto. Ensimmäinen talvi oli vaikea, kun koko ajan paloi sulakkeita, ja yksi vesivahinkokin oli. Siinä oli Malmin kerrostalopoika ihmeissään, Mikael kertoi haastattelussa.

Uniikki kirjoitti Instagram-kuvaansa olevansa ylpeä ystävästään.

– Tänään on pojan päivä! Mikael Gabriel, huikeet suorittamista, jäbä on tullu pitkän matkan tähän pisteeseen, hieno fiilis että oon saanu olla osana sitä. Faija on ylpee.

Mikael katsoi jaksoa kotisohvallaan, mutta muisti myös some-seuraajiaan ja kyseli heidän mielipiteitään. Suurin osa kommentoijista ylisti räppäriä tämän avoimuudesta.

Katsoitko jakson? Kenen tulkinta oli paras? Katso kaikki esitykset ja äänestä täällä!

Nainen 27v

Ihan turha jätkä. En vaan tykkää liian rajusta ulkonäöstä, voisi mennä -pimp my ride tyylisen ohjelman vetäjänä, tatuointiliikkeen omistajana tai jonkun jengin pomona...hui...
Cheek on mun mielestä ihanampi! ♥

Näyttelijä Alina Tomnikov uskoo, että luvassa on enemmänkin rooleja Venäjällä.

Muun muassa Rölli-elokuvista tuttu näyttelijä Alina Tomnikov on rakentanut viime vuodet menestyksekästä uraa Suomessa. Hiljattain suomalais-venäläinen näyttelijä sai näkyvän roolin myös isosta venäläistuotannosta. Hän pääsee mukaan keisarinna Katariina Suuresta kertovaan tv-sarjaan, joka sijoittuu 1700-luvulle. 

– Kyseessä on ihan jäätävän suuri rooli, jonka sain sen ansiosta, että puhun venäjää toisena äidinkielenäni. Reissasin koko kesän ja alkusyksyn Venäjällä, ja sarjasta tuli minulle tosi rakas. Oli ihanaa, että pääsin viimein käyttämään toista äidinkieltäni työssäni, Alina kertoi Pahan kukat -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.

Alina näyttelee sarjassa katalaa ja manipuloivaa prinsessa Wilhelminaa, joka oli naimisissa Katariina Suuren pojan Paavali I:n kanssa ja kietoi hovin jäsenet nopeasti pikkusormensa ympärille.

”Ensimmäinen työ on aina kaikkein vaikein saada, mutta sen jälkeen sen pitäisi käydä helpommaksi.”

Teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2013 valmistunut Alina on jo pidemmän aikaa havitellut ulkomaille ja erityisesti Venäjälle. Hän uskoo, että läpimurto poikii tulevaisuudessa enemmänkin töitä itänaapurista. 

– Olen aivan varma, että luvassa on muitakin rooleja. Ensimmäinen työ on aina kaikkein vaikein saada, mutta sen jälkeen sen pitäisi käydä helpommaksi. Agentilleni on jo tullut useita kyselyjä, ja olen tosi hyvällä ja luottavaisella fiiliksellä.

Temperamentti ja kiihko pinnassa

Vaikka näytteleminen on pääosin samanlaista Venäjällä kuin Suomessa, sikäläinen kulttuuri lyö Alinan mukaan leimansa myös näyttelijäntyöhön. Venäjällä näyttelijällä on lisäksi takanaan paljon isompi tiimi ja taustaorganisaatio. 

– Temperamentti ja kiihko ovat Venäjällä paljon enemmän pinnassa kuin Suomessa. Tunteet käyvät kuumina ilman, että niihin liittyy minkäänlaisia aggressioita. Se on aivan mahtavaa!

– Venäjällä minulla oli myös omat vankkurit ja neljä assistenttia koko ajan käytössäni. Se tuntui aluksi oudolta, sillä Suomessa olen tottunut siihen, että huolehdin hyvin itsenäisesti omista aikatauluistani, Alina hämmästeli.

Koko ikänsä Suomessa asunut Alina tunnistaa itsessäänkin monia venäläisiä piirteitä.

– Uskon, että minussa on paljonkin venäläistä. Olen itsekin aika temperamenttinen ja tunnen monet asiat ja tunteet hyvin vahvasti ja kehollisesti. Varsinkin silloin, kun olen paikalliskielen ja -kulttuurin ympäröimänä, minusta tuntuu, kuin olisin kokonaan eri ihminen. Se on ihana tunne!